Palkaksi jänispaistia

Ihan mielenkiintoinen treeniviikko takana. Ollaan käyty kolmeen otteeseen tokottelemassa. Eiliset aamutreenit peruttiin, kun täällä oli niin kamala myrskytuuli, että peltikaton alla olisi heikompihermoista jo vähän hirvittänyt. Ollaan käyty nyt muutaman viikon aikana Kaarinassa meidän tulevalla kisakentällä tekemässä kaikenlaista hauskaa ja asteittain vähän vaikeampaakin. Yllätyksenä tuli pienen syrjäisen kentän häiriötaso. Ihan kentän vieressä menee sekä pyörä- että autotie, ja trafikkia on paljon ihan moottoriajoneuvoista koiranulkoiluttajiin, lapsikatraisiin, skeittilautailijoihin ja mitä lie uusia vekottimia teiden tukkeiksi on keksittykään. Hyvin ovat ohjaajat päässeet siellä treenatessa oman pään sisäisistä möröistä, ja häiriöt ovat osoittautuneet koiruuksille paljon kuviteltua helpommiksi. Erityisesti me ollaan tehty siellä itsetuntoa kohottavia treenejä, kuten paljon motivaatiotreeniä ja ollaan pyritty parhaamme mukaan kunnioittamaan kisakenttää. Eli ei mitään sinne tänne juoksenteluja tai itsekseen paikkojen tsekkailua, vaan hallinnassa hauskaa pitäen koko aika.

Ebba kävi eilen vähän juoksemassa Luumun kanssa myrskystä huolimatta. 

Maanantaina oltiin siis siellä, ja oli oikein hyvänmielen treenit. Seuraaminen näyttää oikein tosi kivalta, ja paikallamakuussa ollaan saatu sellaista kunnon työmoraalia esille, vaikka kivet kuinka pistelisivät kyynäriin (saiskohan kokeessa käyttää koiralla kyynärtoppauksia..?). Hyvä Luumu! Tehtiin maanantaina myös korjaussetti siihen minun edellisellä viikolla rikkomaani ohjattuun palaamalla ihan alkeistreeniin noiden suuntien kanssa, näyttämällä kapulaa ja siirtämällä myös keskimmäistä houkutukseksi lähemmäs. Oli ihan hurjan hyvä, ja saatiin lopuksi luovittua ihan kokonainen liikekin (vasen). 

Tiistaina käytiin Annen kanssa Tsaun pihalla tekemässä kisatreeni agilityepisten aikana. Häiriötä oli melkoisesti, ja päästiin ihan suuren maailman reunasta kiinni, kun kuulutukset raikasivat ulos asti. Olipa taas mahtavaa huomata, etteivät koirat olleet häiriöstä moksiskaan. Itse treeni meni meidän osalta mielenkiintoisesti, kun tuli taas ihan uudenlaisia ongelmia tuossa kisapätkässä esille. Ekat sanotaan neljä liikettä Luumu teki tosi kivasti ja mulla oli ihan mieletön sellanen.. onko se sitten flow-olo. Sit jotenkin ihan kuin Luumu olis vähän luovuttanut, tai jotenkin ei vaan tehnyt enää samanlaisella intensiteetillä. Argh. En tiedä eikö palkkaodotus enää kantanut, ja tekikö tuo "hiekkaefekti" taas myös osansa. Seuraavassa kisatreenissä palkkaan heti liikkeestä istumisen jälkeen, ja koitetaan tehdä loppuun asti kymppiplus-asenteella.

Luoksetulossa annoin tarkoituksella myös käsiavut (vino loppu-pa). Ruudussa meni vissiin vasta toisella käskyllä maahan, mutta sivulletulo oli tosi siisti (jei!). Ja tästä se alamäki sitten oikein kunnolla alkoi, sillä hyppynoudossa tiputti mun taakse. En olisi ylettynyt nostamaan kapulaa, joten se olisi ollut sitten vissiin nolla..? Metallissa jäi TAAS mun taakse ihmettelemään jotain, tähän pitää tehdä häiriötä, en ole muistanut. Tunnari ja kaukot jäivät uupumaan videolta, mutta tunnarissa nosti kyllä oman heti, mutta jäi sinne tönöttämään kapula suussa. Mahtoiko odottaa palloa? Annen mielestä Luumu oli vähän että voiko tää olla näin helppoa, joten pidetään taas vähän paussia noista rikotun kaavan tunnareista... Kaukoissa taisi tehdä kaikki muut vaihdot hyvin, paitsi vimpassa meni seisomasta istumisen sijaan maahan, mitä jäätiin sitten hinkkaamaan. 

Ei tuo nyt loppujen lopuksi ollut mikään ihan kamala kisasuoritus, mutta jotenkin se fiilis jäi melkoisesti miinuksen puolelle, kun se kontrasti niihin alkuosan liikkeisiin oli niin iso. Ja sitten kun kisatreenin jälkeen piti vielä korjata ruudussa maahanmenoa ja tuliki luotua ihan uudenlaisia ruudun paikka -ongelmia (aurinko paistoi ruutuun ja niin edelleen), niin fiilis senkuin jatkoi vaan laskemista. Sentään noudossa sain korjattua kuolaisen ja hiekkaisen kapulan tuonnissa sitä työmoraalia. Vissiin Luumu tietää milloin tää muija on tosissaan, eikä tiputtanut kertaakaan vaan viidennelläkin kerralla lähti ihan yhtä hyvillä mielin noutoon. Ilman hyppyä tehtiin, sillä eihän se se ongelma ollutkaan. Tässä hyppynoutotreeniä viime viikolta.

Tunnarin korjaus meni kivasti, mutta kaukoja saatiin hinkata. Jostain syystä teki aina sen vimpan vaihdon väärin, ja mietittiin vaan että Luumun pitää nyt oikeasti kuunnella, jotta tehtävä joskus loppuu. Kaukoja pitää myös satunnaispalkata pallolla, jotta saadaan tehtävän arvoa nostettua Luumun silmissä ylöspäin. Nyt nuo kaukot ovat sille vähän semmoista pakkopullaa, kun ei sillä ole siinä juuri minkäänlaista palkkaodotusta. Tekniikkaan olen kyllä tyytyväinen; kisatreenissä saattaa korkeassa vireessä tulla yhdessä M-S-vaihdossa askelen eteenpäin, mutta muuten on oikein passeli. Nyt vaan palkkaa kehiin, niin eiköhän tästäkin selvitä. En olekaan itse asiassa pitkään aikaan laittanut meidän kaukoista mitään videomatskua, joten läjäytän kaiken tähän nyt kerralla!

Keskiviikkona olikin mielenkiintoiset treenit, kun ensin tehtiin kolmen koiran kanssa kolmen minsan paikkista, ja juuri kun oltiin tulossa piilosta, Anne näki miten kaikki koirat nousivat jahtaamaan samalle kentälle osunutta jänistä. Heh. Jahti loppui onneksi lyhyeen, mutta mikä parasta, Luumu odotti multa tästä oikeesti vielä palkkaa! Oltiin uudestaan menossa siihen paikkispaikalle tekemään lyhyttä korjausta, ja pikkujätkä hyppi vasten siihen malliin, että äkkiä palkkaa nytte, enkös ollutkin eritaitava poika!? Hah! Ekalla korjausjätöllä Luumu nousi istumaan ennen kuin kerkesin edes piiloon (what?), ja tehtiin vielä kolmas jättö, joka meni sentään ihan palkkaamisen arvoisesti. 

Kenellekään ei onneksi jäänyt tästä pienestä insidentistä mitään traumoja, jänöjussista en tosin tiedä, mutta sai sentään säilyttää henkikultansa. Saatiin pienen hengähdystauon jälkeen treenit pyörimään ihan mukavasti, kun eikö siinä just sitten mun ja Luumun vuorolla sieltä tarponut joku elämäänsä kyllästynyt maailmanvihaajaukko joku stanan huomioliivi päällä kiroilemaan miten monesti "teille" on tästä sanottu että lasten leikkipaikalla ei mitään koirajuttuja tehdä ja taisi se poliisillekin meinata soittaa. 

Huhhuijaa. Siinä oli miehellä mielentila kyllä pikkuisen jo valmiiksi pohjoisen puolella, eikä siihen oikein uskaltanut mitään sanoa. Parempi se on olla kyllä soppaa sen enempää sekoittamattakin, tosin a) mikä lasten leikkikenttä? b) Turun kaupunki kyllä ihan vuokraakin näitä hiekkakenttiään koirankoulutustarkoituksiin c) senkus soitat poliisille, soita vaikka mielenterveyspäivystykseen samalla. Mulla on yleensä tapana asiallisesti vääntää tikusta asiaa tällaisten kanssa, mutta hän oli kyllä jo sen verran rajatapaus, ettei siihen veuhkaamiseen uskaltanut oikein lähteä mukaan. Mun oli siinä hyvä keskittyä makuuttamaan Luumua sen mesoamisen aikana (Luumu ei ollut tästä välikohtauksesta millänsäkään), koska tiesin, että jos olisin antanut omien desibelien nousta, olisi silloin tohinaan yhtynyt varmaan eräs pieni sininenkin. 

Harvoin näitä onneksi tulee tällaisia vastaan, ja pääasiassa kaikki yleisillä paikoilla tokoilemisen keräämä huomio on erittäin positiivista ja kiinnostunutta. Saatiin nämäkin treenit mukavalla tavalla paketoitua, kun treenin lopuksi (joo ei ne poliisit ikinä tulleet), siinä asiasta vielä puhellessamme saimme ohikulkeneelta kentällä kuulemma usein jalkapalloa pelaavalta mieheltä huvittuneita kommentteja kaikenlaisesta harrastamisesta häiriintyvien ihmisten elämänlaadusta. Yleensähän se menee just niin, että ne joita oikeasti touhumme saattaisi häiritä, eivät ole häiriöstä millänsäkään, vaan asian kokevat omakseen ihan muut tyypit... 

On meillä edustavan näköiset koirat xP 

Ihana Ebba

Keskiviikon treeneistä jäi kyllä jäniksistä ja hulluista ukoista huolimatta erittäin hyvä fiilis, sillä me korjattiin taas kaikkea tiistaina rikki mennyttä. Luoksarissa tehtiin kahden lelun leikillä nopeita pysähdyksiä lähelle ja muistuteltiin ison tötstän kiertämistä. Meni hyvin. Kaukot oli tosi kivat ja kokeenomainen tunnari ihan täydellinen. Toisessa setissä Luumu teki motivaatioruudun, tyhjän ruudun ilman pysäyttämistä ja lopuksi kokeenomaisen, ja kaikki kolme oli ihan mielettömän hyviä. Sivulletulo oli taas siisti, ihan kuin se olisi jotenkin itsellään korjaantunut..? Ja yksi kokeenomainen hyppynouto vielä loppuun vieraalla, aika pienellä kapulalla - ei mitään tiputteluongelmaa! Huippua! 

Saas nähdä tuleeko viikonloppuna tehtyä vielä jotain, mutta nyt me paketoidaan ainakin tältä osaa työ- ja treeniviikkomme tähän, ja ruvetaan pakkaamaan kasseja yhden yön roadtrippiä varten. Yhtään en tiedä mihin ollaan menossa, mutta sekin selvinnee vielä tänään. Hyvää toista hääpäivää meille!

Luumu olis varmana jo mennyt uimaan, jos olis lelua lentänyt :D
Ei ihan vielä...

Prinsessapäiväkirjat

Arvatkaas mitä? Luumu aloitti yhteistyön FitDogin kanssa! Me ollaan nyt testailtu heidän juomiaan, tai viime treeneihin sekoitin Energy & Rehydratesta sellaisen puolen litran koktailin, jonka optimistisesti kuvittelin kestävän ainakin kahdet treenit. Äijäpä huitaisi sen puoli litraa nassuunsa tuosta noin vaan, olis varmaan lipittänyt sitä ihan niin paljon vaan kuin siihen kuppiin olisin kaatanut. Otettiin tietysti ensimmäisestä testikerrasta kuvia ja jopa videopätkä. Nämä kuuluvat ehdottomasti meidän kesän treeniohjelmaan siinä missä lämppä- ja loppuverkkalenkit, botti, fyssari ja lepopäivätkin. Seuratkaa FitDogia myös Instagramissa, feat. Luumu!

Innokas poseeraaja siellä. 

Ekan drinksun alkulähteillä. 

Luumu tarkkaavaisena katsoo montako lusikallista laitetaan. 

Luumu oota hei se drinksu pitää sekottaa ensin! 

Ei malta odottaa, mistä sitä juomaa oikein saa? 

Tämähän kävisi melkein palkasta... 

Ja tuntia myöhemmin treenikentän laidalta.

Me ollaan tietysti kauhean innoissamme tästä uudesta tärkeästä pestistämme, ja sekoitellaan heti tänään vähän lisää voimajuomaa illan treenilöihin. Vois kokeilla nyt myös tuota mustapussista palautusjuomaa, pitää vaan lukaista ne ohjeet läpi ensin. 

Joo me ollaan siis treenattu ahkerasti ja päästy vihdoin korkkaamaan se ulkokenttäkausi. Herra Hedelmä vaan ei tainnut odottaa tätä kenttäkauden avausta ihan yhtä innoissaan kuin ohjaajansa, sillä herne on ollut patjan alla muutamaan otteeseen oikein huolella. Tietysti me totuttiin vuodenvaihteen jälkeen (Annen sanoin) TSAUn lämpimään treenipalatsiin, jossa kenttä on tasaisen pehmeä ja lelut pysyvät suutuntumaltaan kivan puhtaina. Nyt aurinkoisten ja pilvistenkin päivien ulkokenttätreeneissä ollaan jouduttu vähän keskustelemaan maahanmenemisen ja kuolaisten ja sitä myötä hiekkaisten noutoesineiden noukkimisen tärkeydestä. Muumelo kun on sitä mieltä, että hiekkakentän pikkukivet pistelevät kyynäriin, joten ne voi ihan ihan hyvin jättää ylös tai olla kokonaan kuulematta käskyä, ja noutokapuloita tunnarit mukaan lukien voi pudotella sinne tänne, jos ne ovat jo toista kertaa saman treenin aikana käytössä. Tai vaikkeivät olisikaan, kannattaa varmuudeksi tiputtaa, jos niissä kuitenkin on ällöä hiekkaa. Osa leluista myös on saanut osakseen lievää ylenkatsontaa, mutta tennispallon perässä juostaan kyllä aina, vaikka siinä olisi päällä kahden sentin murikkakerros. Ja Luumun kevään lempipuuhiin kuuluu niin nurmella kuin tomuisella hiekallakin piehtarointi; hänen prinsessuutensa vaan tahtoisi itse valita milloin siinä hiekassa on ookoo pelmuta.

Luoksetulon kanssa kuvittelin silloin Tsaun kisatreenien yhteydessä syttyneen jonkun energiansäästölampun jo, mutta turhiapa luulin. Se kuuluu nyt meidän jokakertaiseen treenisuunnitelmaan, enkä oikeasti näe siinä minkäänlaista edistymistä. Pitää varmaan palata enemmän sinne Oilin ohjeisiin ja pysäytellä vaan läheltä ja oikeesti niin että se kans pysähtyy. Mä vähän luulen, että ongelma meillä on, että kun Luumu tykkää siitä juoksemisesta niin paljon. Sille olis oikeesti varmaan ihan sama tuleeko sitä palkkaa ikinä, kunhan se vaan saa juosta sitä väliä. Toki suurin syy edelleen näihin "ongelmiin" on, että en ole osannut pitää sitä kriteeriä, enkä voi edelleenkään sanoa oppineeni pitämään sitä. Tulevissa treeneissä pysäytellään lähelle ja vaikka käsiavulla, mutta se on pakko saada pysähtymään hyvin. Takapalkka ei oikein enää toimi (jos on koskaan toiminutkaan), sillä vaikka se aavistuksen hidastaa sitä vauhtia, ei se tuo kuitenkaan yhtään terävyyttä siihen pysähtymiseen. Funtsin tuossa päivälenkin aikana, että mitä jos se palkka ei kuitenkaan silti tulisi multa, vaan voitais enemmän siirtyä siihen kahden lelun leikkiin taka-apparilla, kuitenkin sillä tavalla, että Luumu ei juuri koskaan saisi sitä etulelua multa. Pitää testata vaikka ylihuomenna (tänään meillä on kisanomainen treeni).

Ruudussa Luumu on hienosti ymmärtänyt korjausideaa, ja nyt parina viimeisenä treenikertana ollaan sen ekan motivaatioruudun sijaan tehty kisamatkasta tyhjään ruutuun lähetys ilman pysäyttämistä. Pääasiassa Luumu on pysähtynyt kivasti oikeaan paikkaan ruudun sisällä, kerran oli vähän pihalla ja meni sijaistoiminnoille, kun ei ymmärtänyt ollenkaan missä se ruutu on ja kun koko ajan vaan toistettiin ruutu. Pääasiassa olen tähän kuitenkin tosi tyytyväinen, ja hyvillä mielin hiotaan pakettia kasaan (apua) kolmen viikon päässä häämöttäviin kyläkisoihin. 

Tunnarissa ollaan nyt tehty "tosi" vaikeita pari viime kertaa, ja Luumu on tuonut väärän niin, että siitä oikein näkee että vitsi sentään joku täältä nyt varmaan on tuotava, vaikka väärähän tämä on. Parasta kuitenkin tässä on oman asenteeni muuttuminen, enkä saa enää mitään maailmojakaatavaa paniikkikohtausta väärän noukkimisesta, vaan hei enhän mä tommosesta voi palkata, vaikka kuinka haluaisinkin. Tuossa filmillä on se tunnari, jonka viime postin kirjoittamisen jälkeen ideoin. (Ja löysinpä muuten yhden pätkän myös siitä taannoin hetsatusta, en muistanut viimeksi laittaa.)

Seuraaminen taas näyttää olevan ihan kivalla mallilla, vaikka enemmän pitäisi tekniikkaan keskittyä. Nyt se poikittaminen on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö - asia joka oli vielä pari kuukautta sitten päälaellaan. Luumua on seuruussa myös viime aikoina häiriköity, mikä antaa kivan lisäsäväyksen fokukseen. Tosin (jälleen kerran) olisi aika pitää kontaktisulkeiset, sillä nyt se meinaa taas katse liikkeellelähdössä tipahtaa. Aijai. Pikkujuttuja kuitenkin meidän menneisiin murheisiin nähden!

Semmoisia tänne kuului tällä kertaa. Ollaan nautiskeltu tietty kuivuneiden treenikenttien lisäksi myös ihan oikeasta luonnosta ja käyty tavanomaisten peltolenkkiemme lisäksi myös kerran oikein juoksemassa. Ei ollakaan pitkään aikaan käytetty noita pari vuotta sitten ostamiamme Non-Stopin juoksuvermeitä, ja vitsi että olikin kivaa! Tulikin heti rykäistyä 7,5 kilsaa, toki ei me ihan koko aikaa juostu. Vielä kerkiän avata telkkarin ennen illan kisatreeniä ja sekoittaa Luumulle voimajuomat voittajan koitokseen. Pitää ruveta pohtimaan jotain kisarutiiniakin taas pitkästä aikaa. Pallonperässäjuoksutuslenkin voin sentään tämän päivän osalta jo ruksia: check!

Pallopoika 

Välineurheilijat 

Muhkeet juoksunäkymät 

Ja se on muuten tämä aika vuodesta taas, jos joku ei oo huomannut. 

Sunnuntaina piipahdin Vau Mumun kamojen kanssa Kupittaalla mätsärissä. 

Ompeluapulainen ei tällä kertaa päässyt mukaan,
vaan mulla oli vähän erilainen maskotti: Anneli!
Kuva: Johanna Markola

It's In the Game

Ollaan edistytty tunnarissa kivasti Oilin ohjeilla, ja olen saanut videoituakin viimeaikaisia treenejä. Palataan siis tunnariin! Luumun "ongelmana" Oilille mentäessä oli, että se tuhtaa kapuloilla ihan älyttömän kauan. Toki itsehän olen siitä sellaisen taas tehnyt, sillä alkuvuodesta mentiin Riitalle ratkomaan ihan erilaista ongelmaa: kiirettä ja malttamattomuutta! No ne ongelmat ratkesivat hienosti Riitan antamien ohjeiden mukaan huolellisesti treenaamalla, mutta tapani mukaan vein taas homman vissiin aavistuksen liian pitkälle. Ja lisäksi vielä ollaan tehty parin kuukauden ajan tunnaria pääasiassa pelkällä sosiaalisella palkalla, koska korkea palkkaodotus vielä alkuvuonna aiheutti sitä, ettei pystynyt kisatreenissä liikkeitä ketjuttaessa keskittymään tarpeeksi ja palasi joko tyhjin suin tai väärin kapuloin.

Vielä ennen Oilia koitettiin hetsata Luumua kapuloille ja nostaa sen palkkaodotusta lelupalkalla. Hetsaaminen toimi ehkä kaksi kertaa, jonka jälkeen sen teho hiipui. Lelupalkka oli hyvä idea, tosin sen vaikutus ei näkynyt vielä pääsiäisen aikaan Oilin luona Lahdessa. Palataan siis sinne Lahteen ja katsotaan mitä mieltä Oili oli pikkujätkän tunnarista. Kirjoitin videopätkältä muistiinpanoja tätä postia varten ylös ja oli pakko kaapata nauhalta tämä näkymä. Heh. Enjoy. (Ps. Tehtiin Oilin luona pääsiäisenä myös ruutua, ne muistiinpanot löytyvät täältä.)

Oilihan sanoi viimeksi, että Luumulla ei näy tunnarissa painetta, ja me näytettiinkin heti aluksi miltä meidän perustunnari näyttää. Oli monta kapulaa, ja menin palautusvaiheessa vähän Luumuun selin kyykkyyn. Tehtiin pari näitä. Ei kuulemma ollenkaan merkkaa sitä omaansa, vaan tuhtaa siellä käyden kaikki kapulat huolellisesti pariin - kolmeen kertaan läpi. Luumu vaan ajattelee, että tää homma pitää nyt tehdä loppuun asti, eikä ollenkaan reagoi osuessaan sen oman kohdalle. Näyttää siellä kapuloilla kuulemma kamalan tyytyväiseltä - on sen näköinen, ettei huolet paljon paina. Perusluumu siis. On hirveän tarkka, ja haistelee tosi, tosi nätisti niin, että oikein tuhina kuuluun kun se menee siellä. Oman kohdalla funtsii varmaan jotain, että tässä se oli, mutta minä täällä nautin vielä hetken aikaa. Luumu ei kuulemma ole oikein tajunnut sitä, että se oma pitää tuoda heti sieltä, mutta itse tunnistusnouto on sille todella varma liike. Ja koska se on niin kovin vakaa kapuloilla, sille uskaltaa kokeilla vähän kaikenlaista, ja heitettiinkin sitten seuraavasta toistosta pallo, kun nosti sen oman ja lähti tuomaan mua kohti.

Kokeiltiin seuraavaksi ns. piilo, jossa Luumu lähetettiin kapuloille ihan tavalliseen tapaan, mutta oma kapula olikin Oilin jalkojen alla vähän etäämpänä muista kapuloista. Tajusin homman vasta siinä vaiheessa, kun huomasin, että rivissä ei ole punaisella ruksilla merkittyä kapulaa! Ai kauheeta, olipa jännää! Ihan kauhusta kankeana seurasin miten Luumu tuli ensin luokse kertoen että mami ei se ole siellä. Mun piti sanoa, että on se siellä, missä se keksi on? No Luumupa menee uudelleen kapuloille ja Oili siirtyy huomaamatta oman kapulan päältä pois. Luumupa ei tätä huomaa, vaan nappaa sieltä väärän. Tässä kohtaa mun piti sanoa, että miten sä olitkin noin huono, että eihän se ole sun keksi, vaan missä se keksi on? Luumu lähtee vielä uudelleen kapuloille, ja kaikki tarkistaen löytää vihdoin omansa, noukkii sen heti ja tuo luokse. Voi miten sä olitkin viisas, ja paljon palkkaa. Mutta huhhuijaa miten olikin ohjaajalle henkisesti raskas harjoitus. Tämän tarkoitus on kuitenkin, että heti kun löytää omansa, tarttuisi siihen ja lähtisi tuomaan. Väärien tuomisesta ei kannata huolestua, sillä sitä tapahtuu kuulemma kaikille. Heti kun se oma on vähän kauempana muista kapuloista, koira joutuu tekemään enemmän töitä. Tavoitteena on, että heti kun löytää omansa, lähtee saman tien tuomaan.

Seuraavaksi laitettiin oma riviin, mutta ufotötsän alle. Huolellisesti Luumu jälleen tarkistaa kaikki muut kapulat pariin otteeseen, ennen kuin uskoo, että siellä allahan se oma on. Kaivaa ja tuo. Olitpa viisas koira! Oilin mielestä Luumulle voi nyt tehdä kaikenlaista tällaista jippoa, koska sen kanssa on tehty niin paljon tunnaria, ja se on sille varma. Sellaista koiraa ei kuulemma olekaan, jota ei saisi tuomaan vääriä, eikä sitä kannata murehtia. Tässä kohtaa (minun vielä nieleskellessä järkytystäni piilotunnarin jäljiltä) Elina toteaa aika osuvasti, että pitääkö meidän vaan hyväksyä, että tunnari on hauska peli? 

Kuva: Saana Lehtinen 

Kuva: Saana Lehtinen  

Kuva: Saana Lehtinen  

Kuva: Saana Lehtinen  

Kuva: Saana Lehtinen 

"Pelailtiin" Luumun kanssa myös tunnaripelejä, jossa maassa ihan lähietäisyydellä kapuloista rakennetaan kasoja ja torneja ja vaikka mitä. Sieltä koira saa sitten nuuskutella sitä omaansa. Just sellaisia, joita olen vältellyt tekemästä, kun jossain vaiheessa Luumu nosti sen viereisen, koska oli vaan saanut sen hajun. Tässäkään ei tarvitse välittää mahdollisista väärien tuonneista, vaan sanotaan vaan vähän hämmästyneesti ja surkuttelevasti, että enhän mä sua voi tällaisesta palkata. Luumu lähti näitä pelejä pelaillessaan viemään pari ekaa toistoa omaa kapulaansa kauas (sen sijaan, että olisi tuonut sen mulle), ja korjattiin sitä heittämällä taas palkaksi nostamisesta palloa. Ja pallo läjäytetään siihen eteen, ei heitetä kauas, jottei kannusta juoksemaan itsekseen. Lelulla nostetaan Luumua tässä nyt vähän, kun se on kerran tehnyt pitkään sosiaalisella palkalla. Tässä täytyy kuitenkin varovasti seuraillla mihin suuntaan se mielentila kehittyy, ettei mene kuppi nurin taas toisessa päässä. Jos menee vallattomaksi kapuloiden viskelyksi, palloa on heitelty liikaa. 

Kuva: Saana Lehtinen  

Kuva: Saana Lehtinen  

Kuva: Saana Lehtinen 

Tässä vielä kooste Oilin luona tehdyistä harjoituksista. 

Oilille tärkeää on, että koira tuo sieltä sen omansa. Jos menee oman yli sitä merkkaamatta, kokeessa tullaan vähentämään pisteitä (minkä takia mekin tätä haastetta nyt yritämme selättää). Mun pitää nyt vaan rikkoa meidän tunnarin kaavoja, keksiä Luumulle kaikenlaisia jippoja, ja kun se lähtee tuomaan sitä omaansa kohti > vau! Kotona ja hallillakin voi pelailla noita pelejä. Luumu vaan haluaa tällä hetkellä nautiskella niistä kapuloista, eikä siinä näy kuulemma mitään paineen merkkejä tai mitään sellaista, että tehtävä olisi sille vaikea. Se tykkää kapuloista niin paljon, että haluaa pitää sitä itsellään vähän kauemmin. Tämä muodostunut ongelmamme on johtunut siitä sosiaalisen palkan riittämättömyydestä, kapula on sille vaan niin paljon kivempi palkka. 

Sama naurava naama siellä koulutuksen päättyessä.

No mehän ollaan pelattu pelejä kotosalla ihan hyvällä menestyksellä. Merkitsen edelleen tunnollisesti kaikki omat ja väärät tuohon blogin oikeassa yläreunassa olevaan kirjanpitoomme. Ulkotreeneissä ollaan tehty nyt viime viikko komboa piilo-monta-kokeenomainen, jossa meillä on onneksi kummallakin pokka pitänyt, ja noussut on ainoastaan niitä omia. Tuhtailussa ollaan selvästi alettu säästää aikaa, eli harjoitusten vaikutukset näkyvät jo ihan viikossa! 

Tässä seuraavalla videolla Luumu tekee tuon "monta" sillä tavalla, että tarkistaa ensin aina tuon ns. oikean kellokuvion (jossa oma ei ole), ja menee sitten haistelemaan huolellisesti paikkaa, josta oma löytyi edellisissä treeneissä. Kun huomaa, että eihän se oma ole sielläkään, löytää sen aika nopeasti, ja tarttuu siihen heti. Oujee. Tämä on se tarkoitus! Enää ei hirvitä ollenkaan tehdä noita jippoja, vaikka ihan p*skana alkuun olinkin :D 

Ollaan kohtapuolin lähdössä taas treenaamaan, ja tässä on just sopivasti aikaa keksiä joku ihan uudenlainen tunnarijippo herra Muulle. Muahaha. Sormet syyhyten uusien kavalien keksintöjen pariin! Huikeeta lauantaita hei kaikille!

Ja loppuun pari viikkoa sitten Facebookin onnellinen koira -haastetta
varten napattu avauskuva.  

Samalla kerralla otettiin myös treenikaveruksista kuva. 

Kauko-ohjauksella maahan. Vitsi miten viisaita koiria xP

Ihana, kamala katupöly

Käpsyteltiin Luumun kanssa pitkästä aikaan eilen tuolla Loukinaisten puolella ja paluumatkalla ihasteltiin Vanhalinnan kartanon ja kivinavetan takana avautuvaa näkymää utuisen kevätillan maalaamine pastellisävyineen. Bongattiin Härkätien ojasta myös kevään ensimmäiset sammakonkudut, mikä tarkoittaa, että pieniä liikkuvaisia kolmionmallisia murikoita saa kohta taas väistellä hiekkatiellä huolella. Ollaan treenattu koko viikko ahkerasti ja keskitytty enemmän hienovaraiseen ongelmanratkontaan kuin kokonaisvaltaisempiin fiilisjuttuihin. Ja koska ilmat ovat olleet niin ihanat, ollaan päästy ulkokentälle kunnolla pöllyttelemään vähän katupölyjä. Ollaan myös katsottu hirveät määrät telkkaria, koska aloitin taas muutama viikko sitten Netflixiltä HIMYMin jaksot alusta ja se on vaan nii-in koukuttava sarja - noin niinkuin neljännelläkin katsontakierroksella. Ihan vielä ei olla siinä pisteessä, että voisin tuosta vain lausua repliikkejä ulkoa - sekin tullee siinä kuudennen/seitsemännen kierroksen aikana, jos Frendeistä voi mitään päätellä. (Vieläkin pohdituttaa koska American Horror Story alkaa ja eikö olekin muuten hyvä sarja se Viikingit? Yhtään ei tiedä mitä siinä seuraavaksi tapahtuu!)

Takaisin treeneihin. Viikon teemana on ollut noiden viimekertaisten Oilin antamien ruudun korjausohjeiden läpiajaminen, ja vaikka viimeksi ehdinkin jo hehkuttaa miten Luumu tajusi homman niin ja näin nopeasti, ihan niin helpolla ei (tietenkään) päästy. Ollaan nyt varmaan neljänä kertana korjattu ruutua, ja ekalla kerralla oli tosi hyvä, toisella kerralla pohdin videonauhalla että miksi kaikki menee nyt päin **ttua, kolmannella kerralla avautui homma jo vähän paremmin ja neljännellä kerralla voi aidosti sanoa, että ajatus "takaisin ei ole tulemista ennen kuin ruutu on löytynyt" on alkanut hahmottua jo pienen sinisenkin nupissa. 

Oma moka tietty, miten olenkin tehnyt ruudusta semmoisen paikan, jossa on kiva käydä. Käydä tosiaan, ja odotusarvo palkalle on hirmuinen joko samantien tai sitten vähintään siinä luoksetulokohdassa. Me tehdään nyt kuitenkin ruudusta pikkuhiljaa semmoinen paikka, jossa on myös kiva olla. Monien mutkien kautta näiden tämän viikon paikan korjaustreenien aikana on käynyt ilmi, että 

• Luumun on vaikeaa mennä ruutuun mistään muualta kuin etunauhan yli.
  Siksi sen on ollut vaikeaa korjata paikkaa siististi, jos se on jätetty ruudun sivu- tai takanauhan ulkopuolelle. Jos Luumu jätetään etunauhan ulkopuolelle, korjaus on siistinnäköinen - siinä on kaikkein eniten ajatusta siitä, että Luumu tietää mikä ruudun paikka on. Nyt tämä yleistetään kaikkien nauhojen ylitykseen. Etutötsiä ei tarvitse kiertää, jos paikkaa korjataan sivusta tai takaa.
• Luumu valitsee aina mieluiten katsekontaktin minuun.
  Paikan hahmottaminen korjaustreenissä on vaikeaa, koska ihan riippuen siitä missä minä seison, Luumu valitsee paikan, johon sen on helppo mennä katkaisematta katsekontaktia. Toisaalta aika hellunen ongelma, mutta kun just tässä pitäis olla edes jonkun verran itsenäinen.
• Luumun ensimmäinen reaktio on tulla luokse.
  Mitä tahansa meneekin pieleen (eli kun annetaan toinen käsky, oli se mikä tahansa), Luumu tulee luokse (tulis perusasentoon, jos pääsisi), vähän niin kuin tsekkaamaan ne lisäohjeet lähempää. Hei mami en ymmärrä, kerro vielä. 

Neljännellä ruututreenikerralla saatiin Luumu korjaamaan paikkaa sivunauhan yli, ja tässä paikan näyttämisellä on alkuun ollut suuri merkitys. Check. Mun pitää lähettää Luumua eri paikoista (läheltä ruutua ja myös nyt mukaan EVL-tyylinen lähetys), jotta se tottuu siihen, että paikan pitää löytyä, vaikka katsekontakti ei koko ajan säilykään. Ja viimeiseksi - Luumua on nyt pysäytelty ruudusta omin luvin luokse tullessaan niin paljon, että tässäkin alkaa näkyä kehitystä. Kyllä se mami vissiin sittenkin haluaa, että sinne ruutuun mennään, kun sanotaan ruutu. 

Sain myös hyvän neuvon tehdä uudella kentällä aina ensimmäisen lähetyksen ns. motivaatioruutuna (lelu valmiiksi ruudussa), jotta Luumulle tulisi ajatus siitä, että uudessa paikassa ja ekalla lähetyksellä onnistuu. Se on hyvä vinkki, ja siitä yritän muistaa pitää kiinni. Tässä vielä kooste noista kakkosruututreeneistä, kiroiluosuus leikattu jostain syystä pois xP

Tällä viikolla ollaan tehty myös luoksetuloa, vaikka sen treenaaminen tuntuukin musta tällä hetkellä tosi vastenmieliseltä. Onko ehkä kaikkein vaikeinta pitää kriteeristä kiinni siinä terävyydessä? No on! Jumaleisson kun Luumu osaa tehdä semmoisen terävänkin, mutta sitten kun sitä alkaa miettiä päässään kaikkia muuttuvia tekijöitä ja miten paljon se kuitenkin yrittää jnejne, niin hulluksihan tässä väkisinkin tulee. Sain kyllä taas tosi hyvän vinkin palkata pallolla enemmän alas (kohti koiraa / sen jalkoja/rintakehää), jotta siihen pysähtymistekniikkaan tulee enemmän jarruttamista myös etujaloilla. Onhan se tottakin, että jos pallo lentää aina koiran yli taakse, on se pysähtyminenkin ehkä aavistuksen ilmavampi. Ero oli kuulemma huomattava, vaikken itse sitä edestä nähnytkään (mur. pidä sitten näistä kriteereistä kiinni, kun et edes huomaa mitään eroa!). 

Ja vielä ihan tällä viikollakin kävin itseni kanssa ikuisuustaistoa että pidänkö nyt ekassa pysäytyksessä suullisen merkin (jota ollaan treenattu piirinmestaruuksien jälkeen) vai palaanko käsimerkkiin (joka toimi piirinmestaruuksiin asti ihan hyvin)? Vastaus ei varmaankaan löydy siitä, että kumpi tapa oikeasti olisi parempi, vaan ehkä kuitenkin siitä, kuinka niitä treenataan. Pitäydyn suullisessa merkissä. Ainakin toistaiseksi.

Ja tässä vielä toinen edellisviikolta. Heh ja löysinpä muuten vielä yhden luoksetulo-aiheisen videon tuolta kätköistä. Ei olleet ihan täydelliset treenit nämäkään (jälkimmäinen, kuvattu helmikuun alussa).

Seuruu on ollut sen sijaan kivaa, ja viime perjantaina Luumu teki valehtelematta elämänsä parasta seuruuta. Liekö syynä ollut samaan aikaan kentällä häiriönä treenanneet Henna & Oiva vai se, että arvio perustuu omaan subjektiiviseen mututuntumaani..? No johtui mistä johtui, palkkaaminen ja toisaalta myös kunnollinen korjaaminen ovat todellakin paikanneet sitä pidemmästä suorituksesta uupunutta keskittymistä ja asennetta. Ruvetaan kohta olemaan siinä maagisessa pisteessä, jossa tekninen osaaminen kohtaa optimaalisen vireen. Huikeeta! Tästä nyt ei tietenkään ole videopätkää, ja tyytyminen onkin muutaman viikon takaisiin hallivideoihin. 

Ollaan myös palattu treenaamaan ohjattua, ja siinä(kin) on ilmennyt odottamattomia vaikeuksia. Merkistä on tullut nyt kivan tärkeä, mutta suunnat ovat hakusessa. Olisi varmaan treenitauon jälkeen pitänyt enemmän palata sinne suuntien alkutreeniin, mut ei kun me tehdään heti vaan kokonaista liikettä. Pysähtyy kivasti merkille, mutta rynnii keskikapulalle, ja on ihan että hei tämähän on aina ennenkin kelvannut?!? Jos ensi viikolla saisi aikaiseksi tehdä taas niitä suuntajuttuja merkiltä suoraan ja korostamalla sitä että keskikapulaa EI kuulu ottaa. Hyvä tulee, alkuviikosta näytti vielä, että tästä tulee Luumun bravuuriliike, mutta loppuviikosta ei ollut enää ihan niin ruusuista. Ja kun nyt ruvettiin kaivelemaan näitä vanhoja treenivideoita, niin tässä yksi ohjatusta. Helmikuun alussa sekin kuvattu, ja lievä paniikki kuuluu äänestä läpi paikka paikoin. Heh. 

Ja tunnaria ollaan tietty tehty, ja tuntuu, että Oilin neuvoilla ollaan ihan viikossa päästy eteenpäin. Niistä lisää vielä seuraavassa postissa, kun oli nyt välissä pakko tyhjentää pää näistä muista treenijutuista. Paketoitiinkin treeniviikko mukavalla tavalla Tsaun kisatreeneissä eilen, ja Luumu teki nyt ensimmäistä kertaa koko voittajan läpi ilman, että mitään liikettä olisi lyhennetty mistään tai suoritusjärjestystä rukattu oman mielen mukaan. Mahtava fiilis säilyi koko rumpan ajan, ja jos virettä olisi ihan aavistus ollut vähemmän, olisi varmasti tuo istuminenkin onnistunut. Muilta osin olen tosi tyytyväinen, sillä kaikki ne jutut, joiden eteen ollaan nyt viime viikot ja kuukaudetkin paiskittu hommia, alkavat olla kasassa. 

Seuraaminen oli Luumun tasoon siistiä (okei peruutuksessa oli kahvilla, korjasin pannasta tekemään uudestaan). Luoksetulossa huomasin alkuverkan aikana sellaisen pahankuuloisen käskyn toimivan hyvin, ja jotenkin ensimmäistä kertaa tuntui, että joku palanen loksahti paikoilleen. Niinpä oikein räkäsin tuossa kisanomaisessa sen seis-käskyn, ja oli kyllä hieno. Siinä pallonheittelytreenissä on ollut meinaan se, että virettä pitää olla, että pysähtyy, mutta jos se ajatus on liikaa siinä pallossa, tokihan se tekniikka kärsii. En mitenkään usko, että painokkaampi käsky oli tässäkään mikään oikotie onneen, mutta nyt vaan kaksi sattumaa kohtasi ja toi meille mukanaan hyvännäköisen luoksetulon (joo missä kohtaa mä annan ton jälkimmäisen maahan-käskyn? Pari metriä ennen tötsää...).

Hyppynoudossa nousi seisomaan heiton aikaan (korkea vire!), minkä takia joutui seuraukseksi vähän kuuntelemaan. Ruudussa meni aavistuksen yli, mutta tuli sen verran maahanmenossa eteenpäin, että taisi olla häntää lukuun ottamatta kuitenkin sisällä. En uskaltanut tässä lähteä korjaamaan, koska ollaan tehty kuitenkin niin vähän sitä vielä. Tunnarissa ei tuhtannut mitään ylimääräistä, ja vitsi mitkä kaukot! Ehkä niiden kaukojen sopii sittenkin olla siellä lopussa, vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että kun Luumulla alkaa loppua kohden hajota se pääkoppa palkkaodotuksesta tai mistä lie vireestä, niin eihän se kykene. Mutta kykenihän se! Vitsi mikä suoritus.

Ja ihan kivahan se tietty on, että ne palaset rupee loksahtelemaan paikoilleen. Saatiin nimittäin koepaikka toukokuun puolessa välissä Auran Nuuskujen järjestämään kokeeseen Kaarinassa, ja se on hyvä sauma tehdä eräänlainen tasotsekki tonne SM-karkeloihin. Kyllä pelottaa enemmän startata voittajassa. Mua ei mitenkään jännitä kiristynyt arvostelu tai ne liikkeetkään sinänsä, vaan se kun sen koiran pitää olla niin hiton itsevarma, jotta se kykenee vieraassa paikassa ja kisatilanteessa irtoamaan sinne ruutuun. Vaikka ollaankin kovasti töitä tehty, valitsen milloin vain hyvän yhteisen tekemisen meiningin ja SEN tunteen ennemmin kuin tyylipuhtaan suorituksen, joka ei vaan tunnu miltään. Aijaijai, tässä on nyt bauttiarallaa kuukausi aikaa käydä tutustumassa kisaympäristöön ja hioa nuo loputkin särmät tasaisiksi. Ja vahvistaa sitä yhteistyötä. Samanlainen meininki kuin lauantain kisamaisissa, aavistuksen enemmällä alkujuoksutuksella ja verkkatreenillä, niin hyvä tulee. Ja vitsi nyt ainakin tuntuu, että ei hitto miten siistiä päästä pitkästä aikaa kisaamaan. Ehtii se siisti muuttua varmasti tässä kuukauden sisällä monta kertaa lamauttavaksi peloksi ja vessassa ramppuuttavaksi jännitykseksi, mutta nautitaan nyt tästä. Sitä vartenhan tätä tehdään!

Elli ja Lissu kävivät maaliskuun puolella juoksuttamassa Luumua,
mut jotenkin mä en ollut kameran kanssa yhtään kartalla...