Tultiin juuri pari minuuttia sitten kimppatreeneistä, ja kyllä mulla vaan on maailman täydellisin pieni tokokoira! Ihan uskomatonta, miten hyvä fiilis on nykyään AINA treenien jälkeen! Noiden Heikki Mäkisen tyytyväisyys-treenien jälkeen meidän yhdessä tekeminen on ottanut ihan hurjia loikkauksia eteenpäin. Uskomatonta miten paljon vaikuttaa ihan kaikkeen, että vaan itse jaksaa olla tyytyväinen. Se näkyy meillä arjessakin (esimerkiksi pihalla Luumu tulee innokkaasti vaikka pihan toisesta päästä sisälletulokäskyn kuullessaan), mutta mikä tärkeintä - se näkyy meillä mielettömänä draivina tokossa. Olen voinut luopua lopullisesti pellepuvustani, sillä Luumu on koko ajan kuulolla. Pikkupoika tekee töitä niin innoissaan, että ohjaaja jopa vähän liikuttuu. Jos harmaat huulet osaisivat puhua, ne kysyisivät: "Mami, mitä sitten tehdään?"
Meidän tokotykityksen todellinen koetinkivi oli tänään, kun mentiin ihan randomisti vieraalle kentälle ja vieraaseen porukkaan kimppatreeneihin. Olin valmiiksi taas vähän pessimistisellä mielellä, että mitäköhän tästäkin tulee. Se pessimismi ei kuitenkaan onneksi tunnu heijastuvan meidän tekemiseen niinkään, vaan se näkyy etukäteisselittelynä muille. Tyyliin "no kun tää on niin kakara" ja "tultiin vaan kattelemaan" ja "ainakin ekat kerrat menee ihan pelleilyksi". Tehtiin liikkeitä treeniryhmässä vähän vuorotellen, ja omalla vuorollamme voin pitää Luumua koko ajan irti ilman pienintäkään pelkoa siitä, että se menisi morjenstamaan muita kentän laidalla olevia koiria tai satunnaisia ohikulkijoita! Uskomatonta! Lisäksi Luumu palkkasi itseään juoksemalla patukka suussa kentän ympäri, mutta se oli kuitenkin koko ajan hanskassa. Kun se juoksenteli kentän toisessa päädyssä ja huusin TÄÄLLÄ, niin se vaan käänsi sen kiitolaukkansa suunnan jälleen minua kohti ja oli vaan niin superhieno pikkukoira!
Ryhmäpaikallamakuussa Luumu unohti mitä kuuluu tehdä, ja lähti käpyttelemään perääni. Tehtiin sitten vähän helpommin, ja pysyi se hetken. Tässä ollaan mielestäni kuitenkin vähän taannuttu, ja saatiinkin vinkiksi harjoitella paikallamakaamista takapalkalla. Tehdään se heti seuraavissa treeneissä.
Hyppyesteen kanssa meillä on ollut lieviä ryppyjä rakkaudessa. Luumu on tykännyt meidän "omassa" hallissa hyppäämisestä ihan sikana, mutta koska tuohon omaan esteeseen on kehittynyt lievää epäluuloisuutta (miksi se seuraa meitä kaikkialle, ja joudun istumaan sen kanssa autossakin takapenkillä?!), harjoiteltiin nyt superkivaa hyppyä lelun kanssa. Tänään Luumu hyppäsi mielellään, mutta tuntuu, ettei se nähnytkään mitään muuta kuin sen lelun. Joudutaan kuitenkin palaamaan noissa ketjutuksissamme roimasti takaisinpäin, kunnes Luumu tajuaa, että tämä meidän oma este on ihan yhtä kiva kuin hallin este, vaikka se seuraakin meitä kaikkialle ja sen osia liikutellaan.
Tehtiin maanantain vuositreeneissämme ja myös tänään noutoa. Minun eräänlainen fiksaationi on halu suorittaa liikkeet mahdollisimman täydellisinä oikeassa järjestyksessä. Eli kun ketjutellaan, niin ketjutellaan liike mahdollisimman pitkästi alusta loppuun tai lopusta alkuun, miten vaan. Kun minun pitäisi keskittyä enemmän siihen, että hiotaan ne osaset ensin kuntoon ja sitten yhdistellään. Noudossa (ja monessa muussakin liikkeessä) olen vaatinut Luumun alussa perusasentoon ja käskystä lähtemään kapulan perään. Nyt Luumu tietää jo, että kapula pitää tuoda minun käteeni, ja kapulan hakeminen yhdellä rykäyksellä kertaakaan pudottamatta on onnistunut jotakuinkin 80-prosenttisesti. Luumulla on kuitenkin ollut kamala kiire tiputtaa kapula käteeni saadakseen palkan, ja tähän saimmekin maanantaina kouluttajaltamme Johannalta apua. Tällä hetkellä me treenataan noutoa siten, että Luumu saa lähteä kapulalle odottamatta ja sinänsä käskyttä (käsky tulee kyllä, mutta Luumun ei tarvitse sitä ennen odottaa perusasennossa), sitten alan peruuttaa vauhdilla, jolloin Luumu kuljettaa kapulaa kiireellä luokseni. Koirat kuulemma lähtevät noudolle yleensä innokkaasti, saalisviettisiä kun ovat, mutta kapulan palauttaminen voi olla hidasta ja elotonta. Kun ohjaaja peruuttaa, tämä on samalla "saalis", ja myös kapulan palauttamiseen saadaan puhtia. Uskomatonta, mutta tämä toimii! Jotenkin tähän peruutusliikkeeseen liittyy myös se, että Luumu pitää kapulasta hanakammin kiinni. Kun saan otteen kapulasta, Luumulla on siitä hanakka ote. Ei olla vielä siinä kohtaa, että Luumu irrottaisi kapulasta vasta käskystä. Pikkuaivoillani kestää näiden palasten yhdistämisessä!
Mitäs muuta. Tehtiin tänään myös pari luoksepäästävyysharjoitusta. Luumu osaa liikkeen kyllä, kun vaan muistaa. Nytkin meni ensimmäinen kerta sinänsä puihin, että Luumu lähti morjenstamaan luoksetulevaa ihmistä (ei vain noussut seisomaan, vaan myös liikkui paikoiltaan). Toinen kerta saman ihmisen kanssa meni melkein kunnolla. Luumu nousi seisomaan, mutta muistutuksesta meni jälleen perusasentoon ja suoritti liikkeen nätisti loppuun. Kolmas ja viimeinen kerta uuden ihmisen kanssa meni täydellisesti! Nopeasti, mutta täydellisesti - ja se kai tässä alussa onkin tärkeää. Ne onnistumiset!
Sitten tehtiin Luumun kanssa ihan loppuun vielä pari hienoa lyhyttä seuraamispätkää vauhdista. Ollaan tehty nyt paljon seuruutreeniä perusasennosta perusasentoon (kontakti alkaa kestää!), ja tarvitaan väliin hauskaa lelupalkkatreeniä, jossa vauhti on hiukan nopeampi ja palkka tulee oikeasta paikasta ja timanttisesta kontaktista. Niitä tehtiin pari hassua, ja sitten Luumu sai viedä patukan suoraan autoon.
Aiiiivan käsittämätöntä! Siis mikä fiilis! Mikä koira ja mikä treeni! On tää vaan niin mahtavaa! Sanoin juuri eilen puhelimessa Hamtille, että vaikka olen kovasti huudellut sosiaalisessa mediassa syksyn kisastartista, niin otetaan nyt kuitenkin aikaa ihan rauhassa sen mukaan mitä tarvitaan. Eli katsotaan nyt. Tilasin kuitenkin eilen innostuksissani vihdoin sen tokoliivin Helsittarelta (siitä tulee niiiiin hieno!), ja syksyksikin on treeniryhmä miettittynä. Vuosipaikkamme on vielä syyskuun alkuun maksettuna, ja tässä tämänpäiväisessä kimppatreeniryhmässäkin on mukava jatkaa ainakin kesän yli. Se treenipäiväkirja, sellaisen vielä kun askartelen, avot!
Tässä vielä video viime viikon treeneistä, jossa Luumu seuraa ja tässä tulee luokse. Huomhuom. halli täynnä koiria (olisko meitä ollut silloin kuusi tai seitsemän koirakkoa yhteensä), ja niin se vaan tulee minun luokseni tuo staffi. Ei niiden muiden eikä niiden muiden koirien luokse ;)
Nyt ei kyllä ole postauksen höysteeksi mitään päräyttäviä tokokuvia, mutta fiilistellään näillä meidän aamukahviotoksilla sen sijaan. Aurinkoisina aamuina lueskellaan päivän lehti (meillä yleensä Koiramme, Kodin Kuvalehti, Suuri Käsityö, Novita tai satunnainen staffilehti) kotipihalla, kaikki yhdessä tietenkin (paitsi Teemu, joka joutuu usein aamuisin lähtemään töihin, ihme homma tuollainen työnteko...). Ei maar, töitä sitä itsekin tulee tehtyä, päivärytmi ja läsnäolopakot ym. ovat vaan niin erilaisia yrittäjällä!
 |
| Napsu olisi oikeasti ihan kahvinarkomaani, jos sen vaan antaisi olla! Merkillinen kissa! |
 |
| Tyyppi tekee pedikyyrin meikäläisen aamukahvipöydässä |
 |
| Tätä kuvaa seurasi kuva, jossa Luumu kiipeää pöydänkulmalle puolittain Napsun päälle. Sitä kuvaa seurasi kuva, jossa Napsun kynnet ovat Luumun kuonossa. Ja sitten jos sen jälkeen olisi ollut kuva, Napsu olisi ollut siinä maassa sen näköisenä, että joskus vielä salamurhaan tuon koiran. |
 |
| Ihan kuvaa varten meni kissa istumaan unikkopenkkiin. |
 |
| Ja tää hönö ihmettelee, että mikä noissa nyt on niin ihmeellistä. |
 |
| Kohta saa oman maan mansikkaa! |
 |
| Aamulekottelut |
 |
| Tää kaveri on eksynyt nyt kyllä hiukan väärälle pihalle... |
