Urheilijan lihashuoltoa

Koko loppuviikko hurahti pitkästä aikaa täysin muissa kuin koiramaisissa asioissa. Ensin perjantaina oltiin Millan ja Kimmon kanssa keilaamassa, ja muutaman vuoden paussin jälkeen keilasin paremmin kuin koskaan! Pakko vielä mainita, että jos olisimme lopettaneet pallojen viskelyn ensimmäisen varaamamme tunnin jälkeen, emmekä olisi ottaneet vielä lisätuntia, minä - kyllä, MINÄ - olisin voittanut koko köörin! Oli pakko ottaa tilanteesta kuva vielä, kun se pysyi näin ihastuttavan itsevarmuutta kohottavana! Olin minä silti kahdenkin tunnin jälkeen kakkonen, enkä hävinnyt Teemulle kuin 12 pisteellä! Ajatelkaa, kahden tunnin aikana vain 12 pistettä eroa! Pitäiskö ruveta keilaamaan useamminkin, oli se sen verran hauskaa...

Nämä kengät olivat jotenkin niin sympaattiset. Saisko tällaiset kotiinkin?

Lauantaiaamuna Mumelo meni mamman luo hoitoon, sillä itse pakkasin kamat kasaan ja lähdin viettämään ihanaisen daamin polttareita! Koko loistavan aurinkoinen lauantaipäivä menikin pikniköidessä, turisteillessa, laskuvarjohyppyjännittäessä, kickboxatessa, syödessä, uidessa, morsiussaunoillessa ja hyttysiä hätistellessä. Olin raahannut mökille teltankin siinä toivossa, että pääsisin jälleen telttailemaan, mutta möksä olikin sen verran suuri, ettei telttoja tarvinnut pystytellä. Fiksuna likkana olin pakannut mukaani myös kateutta herättävän uuden ilmapatjani, ja vieläkin fiksumpana jättänyt sen tulpan kotiin. Ei pumpattu ilmapatjoja, ei. Mahtavat juhlat, ei voi muuta sanoa. Jopa niin mahtavat, että sain keräillä itseäni melko pitkälle vielä sunnuntaina ja maanantainakin. Vapaapäivään ei kuitenkaan ollut aikaa, ja käväistiin me Mumelon kanssa tokohallillakin... niin ja tuli synttärikahvituksetkin järjestettyä Teemun vanhenemisen johdosta. Että urakkaa siinäkin yhdelle päivälle. 

Polttarisankarin erimuodikkaat popot.

Kustavin auringonnousua viiden aikaan aamuyöstä.
Kuudelta luovutin, ja menin nukkumaan.

Vaikka viikonloppu meni muuten ei-koiramaisissa puuhissa, ehdittiin me kuitenkin perjantaina käydä morjenstamassa 16-viikkoista Yufa-akitaa. Jännä kyllä Muumu ei ollut alkuun ollenkaan sitä mieltä, että tämän pikkuneitosen kanssa olisi kiva tutustua, mutta neitokaisen 9-kuinen "isoveikka" Huhu olisi ollut paljon kiinnostavampaa seuraa. Ota sitten selvää tämänkin pikkumiekkosen mieltymyksistä...

No olenko vähän söpö, vai mitä... 

Yume tyytyi katselemaan juoksuissansa ikkunasta.

Oikeastaan tämän postauksen pääpointin piti olla keilaus-, polttari- ja koiranpentuselostuksen sijaan Luumun fyssarikäynnissä. Luumu kävi nimittäin (liiankin) pitkän tauon jälkeen klinikalla fyssarimme Sofien käsittelyssä, ja vähän jänskätti ensialkuun, että minkähänlaisen tuomion me pitkästä aikaa saamme. Sain huokaista helpotuksesta ja jopa ylpeänä ottaa vastaan kehuja Luumun kunnosta. Liikkeistä ei kuulemma näy yhtään, että oikeassa polvessa olisi trauma, ja kehonhallinta on kaikin puolin huippuluokkaa. Lisäksi Luumulla on kuulemma takana hurjasti voimaa ja ennen kaikkea tekniikkaa käyttää sitä voimaa oikein. Tämä ei aina ole takapään traumaisilla mitenkään itsestäänselvyys - eikä riemulla ollut rajaa! 

Luumu oli muutenkin tässä puolen vuoden aikana aikuistunut selvästi. Antoi kopeloida paljon paremmin (hiestä märkänä jouduimme sitä välillä kyllä takaisin maahan "asettelemaan"), ja oli muutenkin paljon, paljon vähemmän hyper kaikin puolin. Oikea puoli sillä oli takaa hiukan tiukempi, ja hauikset hiukan juntturassa. Sillä on kuulemma etupäässä niin lennokas askel, että se helposti vetää haukkarit jumiin. Sainkin tähän hyvän venyttelyohjeen. Katsotaan auttaako se ensi kerraksi. 

Mumulun kanssa käymässä Turun yliopistolla.
En juuri ole tänne ikävöinyt.

Luumu oli viime kerrasta selvästi rauhoittunut, mutta niin olin minäkin. Täytyy myöntää, että fyssarimme joutui välillä toimimaan minulle myös eräänlaisena terapeuttina ja rauhoittelijana, mutta pikkuhiljaa voin vapauttaa hänet näistä tehtävistä. Osaan suhtautua Luumuun jo niin kuin koiraan, en niin kuin sairaaseen lapseen. Sofie kehottikin minua seurailemaan muita koiria ja niiden liikkeitä. Harva koira on täysin tasapainossa ja täydellinen kaikin puolin. Niin se vaan menee. 

Juteltiin myös kaikenlaisista ennaltaehkäisevistä nivelvalmisteista, ja tekisikin mieli ruveta antamaan Luumulle lisäravinteena Arthroflexiä. Alun perin ajattelin, jos tilaisin kondroitiinisulfaattia sisältävää glukosamiinia, ja syöttäisin pelkästään sitä... Arthroflexissä on kuitenkin lisäksi vielä orgaanista rikkiä (MSM), C-vitamiinia ja mangaania. C-vitamiinia Luumu saa muutenkin päivittäin, mutta tuota mangaania tarvitaan glukosamiinin hyödyntämiseksi. Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos jollakin on Arthroflexin tai muiden nivelvalmisteiden käytöstä.

Mistä on ihanat päivät tehty?
Päivätorkuista... 

... ja päivätorkuista... 

... ja päivätorkuista.
Niin ne toiset vaan torkkuu, kun toiset tekee töitä.
Ollapa kissa tai koira!

Päästyäni tähän minulle niin rakkaaseen terveyden ylläpito -aiheeseen, voisin palata kaksi kuukautta ajassa taaksepäin ja Airi Kalliorannan Koiran lihashuolto ja venyttely -luennolle. On taas nuo kymmensivuiset muistiinpanot maanneet tuossa työpöydän nurkassa pölyttymiseen asti, mutta viimein sain ne myös sähköiseen muotoon. Olen kolunnut noita koiran hieronta- ja lihashuoltoluentoja jonkun verran (tälläkin hetkellä on yksi kurssi kalenterissa merkitty elokuun lopulle...), mutta tällä Kalliorannan luennolla painopiste oli mielenkiintoisesti nimenomaan urheilijakoiran lihshuollossa ja erilaisissa treenaustavoissa. 

Katselimme videolta myös erirotuisten ja -rakenteisten koirien liikkumista eri askellajeissa. Opin todella paljon uutta siitä, miten rakenne vaikuttaa liikkumiseen ja virheasentojen syntymiseen. Esimerkiksi perusterrierit (mitkä? No esimerkiksi airedalenterrieri...), joita olin pitänyt suhteellisen terveinä tapauksina, kohtaavat ongelmia asetellessaan pitkiä raajojaan laatikkomaisen runkonsa ja suhteessa lyhyen selkänsä alle. Oli todella mielenkiintoista nähdä kuinka erilaiset koirat ratkaisevat rakenteellisia ongelmiaan, ja yksilöerojakin oli todella paljon. Olin jo aiemmin perehtynyt jonkun verran kulmauksiin (lähinnä takapäähän), mutta tällä luennolla tuli todella kattavaa tietoa kulmausten sopusuhtaisuuden (edessä ja takana) ja niiden tasapainoisuuden merkityksestä. Opin myös millaisia vaikutuksia esimerkiksi liian suurista (suorista) takakulmauksista voi olla, ja että esimerkiksi suuresti takakulmautuneilla koirilla polvivammat ovat yleisempiä. Voisin varmaan kirjoittaa kaikesta oppimastani loputtomiin, mainitaan nyt kuitenkin vielä näistä rakenneasioista, että opin myös miten rakenne vaikuttaa lihaksen muodostumiseen. Esimerkiksi suurissa takakulmauksissa lihakselle ei ole tilaa kehittyä välttämättä tarpeeksi, jolloin lihaksesta tulee pitkä ja ohut. Tämä takakulmausasia kiinnostaa minua erityisesti, koska Luumu on takapäästään hiukan suora. Sen reisilihakset ovat minun silmääni ohuet ja pitkät, ja sillä on polvitrauma. Sattumaa..?

Pioneja <3 

"Osaan mä tehdä hameitakin. En aina vaan kylpytakkeja."
Kumpi meistä olikaan se ompeluapulainen..?

Suosittelen Airi Kalliorannan luentoa ihan jokaiselle, joka treenaa koiransa kanssa ihan mitä tahansa - tai vaikka ei treenaisikaan mitään. Käytiin läpi kaikenlaisia harrastuslajin mukaan valittavia treenimuotoja (kestävyys-, voima-, nopeus- ja koordinaatioharjoitteluita), miten treenata, millaisia treenijaksoja, levon merkitys, verryttelyn, lämmittelyn, jäähdyttelyn ja venyttelyn merkitys, eri muodot jne. Tietoa tuli niin paljon, että miten sitä ehtiikään tehdä enää mitään muuta, kuin verrytellä, treenata, jäähdytellä ja venytellä... ja kaikki taas alusta. Lepoa unohtamatta! Toko nyt ei (onneksi) ole fyysisesti kamalan kuluttava laji... Saalispalkkaan pitkälti nojaava palkkaustapamme tekee treenaamisesta kuitenkin fyysisesti raskasta, eikä kentälle pitäisi koskaan mennä verryttelemättä. Lisäksi vaikka Luumu saikin kehonhallinnastaan pelkkää positiivista palautetta, koordinaatioharjoitukset esimerkiksi maassa makaavien tikapuiden avulla olisivat varmaan jokaiselle tarpeen. Voisinkin vetää jossain välissä Luumulle tikapuusulkeiset, ja ladata tänne vaikka kuvia tyypin koikkelehtimisesta. Saa nähdä mitä meinaa... :DDD

Uusia patukoita on väännelty yhdessä tuumin.
Muumu on tässäkin aina innokkaasti apuna. Suu auki törröttää,
jos saisi jostain matonkuteesta hiukan kiinni. 

Tämä iltajöpitys on ollut Luumun tapana ihan pikkukakarasta asti.
Mami, mennäänkö jo nukkumaan?

Mitäs tänne sitten muuta kuuluu... Tokokentällä ollaan oltu ihan tavalliseen tapaan. Kirjoitan meidän etenemisestä myöhemmin vaikka tarkemmin, mutta tällä hetkellä suurimmat kompastuskivet ovat seuraamisen käännökset ja paikallamakuun kesto. Lisäksi ehkä suurin kynnys kokeisiin menemisessä on, ettei olla harjoiteltu niin sanottua palkattomuutta vielä yhtään. Tai koskaanhan ei ole olemassa palkattomuutta, sillä aina on sosiaalinen palkka, mutta... niin, sitä pelkkää sosiaalista palkkaa emme ole vielä treenanneet. Aina on se nami tai lelu. Pitäisi, pitäisi, pitäisi... Niin paljon pitäisi, ja niin vähän on aikaa!