sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tokon uudet säännöt - ALO, AVO ja VOI


Ei olla vielä löydetty sitä isoa vaihdetta silmään meidän EVL-kokeeseen treenaamiseksi, mutta jotenkin helle, kesäisen letkeät viikonloput ja päälle jäänyt lomafiilis levittävät kaikkialle rentoa hälläväliä-tunnelmaa. Mikään ei haittaa, kaikki lutviutuu aina jotenkin. Laik thees nou tumawou - don wowi baut a thing, don wowi baut a thing. 

Yritetään kuitenkin hakea isompaa vaihdetta treenimotivaatioon käymällä läpi vähän tokon uusia sääntöjä, sillä viimeistä kuukautta vanhoilla viedään! Kävin ööps. tammikuussa Järvenpäässä (?) kuuntelemassa Pernilla Tallbergin ja Susa Berghällin pitämää luentoa 1. elokuuta voimaan astuvista uusista säännöistä. Tutustuttiinkin sittemmin Luumun kanssa tarkemmin ALO-luokkaan, kun meitä pyydettiin TSAUn aloittelijoiden ryhmään näyttämään uusien sääntöjen mukainen kisanomainen suoritus. Meitä pyydettiin erityisesti, koska meillä kuulemma "laumapalkka" toimii, ja se oli tietysti iloisuuteen ja toimivaan yhteistyöhön panostavalle ohjaajalle mitä mahtavin kunnianosoitus. Kivaa oli, jopa niin paljon, ettei seuruusta meinannut tulla lasta eikä.. . Luumu oli tässä vaiheessa treenannut ulkosalla jo puolisentoista kuukautta, ja paluu kotihalliin sai aikaiseksi melkoiset mielialanvaihtelut ja hepuloinnin. Seuruuta lukuun ottamatta kuitenkin ihan mukiinmenevä suoritus. 

Aloitetaan siis alokasluokasta. Luoksepäästävyys poistuu kokonaan, ja se suoritetaan vapaamuotoisemmin juoksutarkastuksen yhteydessä kehän ulkopuolella. Hylätystä "suorituksesta" esimerkkinä, jos koira yrittää purra tai menee paniikkiin. 


  1. Paikalla makaaminen. Yksi minuutti, etäisyys koiriin 15 metriä. Koirien välinen etäisyys toisistaan on 4 metriä, ja ryhmässä voi olla kolmesta viiteen koiraa. Kesto puolittuu, etäisyys koiriin lyhenee viidellä metrillä ja etäisyys koirien välillä kasvaa metrillä. Myös ryhmän maksimikokoa on vähennetty yhdellä koiralla. Suurin muutos on kuitenkin ns. EVL-käskytys, joka tulee käyttöön elokuussa kaikissa luokissa. Koirat käsketään siis maahan ja liikkeen lopussa perusasentoon yksitellen sen sijaan, että käskyt annettaisiin samanaikaisesti. Tämä siksi, että tuomarin on vaikeaa tarkkailla kaikkia koiria samanaikaisesti, ja jotkin kaksoiskäskyt tai vartaloavut saattavat jäädä huomaamatta. 

    Suuri ja mielestäni erittäin tervetullut muutos kaikkien luokkien paikallaoloihin on kilpailukielto, mikäli koira häiritsee muiden koirien suoritusta. Häiritsemisellä tarkoitetaan tässä myös leikkiinkutsua, eli häirinnän ei tarvitse olla aggressiivista. Kisakielto muiden suoritusta häirinneelle koirakolle on kolme kuukautta. Mikäli sama toistuu kisakiellon jälkeen, annetaan uusi kisakielto, joka kestää 6 kk. Tavoitteena on, että kisakielto näkyy myös KoiraNetissä.

  2. Hihnaseuraaminen jää alokasluokasta pois, mutta taluttimessa seuraamisessa on lisäyksenä uusi tahti: hidas käynti. Hitaassa käynnissä ei suoriteta käännöksiä, kuten ei juoksuseuraamisessakaan ole tähän asti suoritettu. 

  3. Liikkeestä maahanmenoon ei tule muutoksia.

  4. Luoksetulossa jos koira tulee vasta toisella kutsulla, korkein mahdollinen arvosana voi olla 7 (kaikissa luokissa). 

  5. Noutokapulan pitäminen. "Vanhoilla" säännöillä noutokapulaan on tarvinnut tutustua vasta avoimeen luokkaan pyrittäessä, mutta elokuusta alkaen kapula ja noudon alkeet kannattaa ottaa mukaan jo pentutreeniin (tai onhan se kannattanut luokista viis aina). Kapulaa saa pitää perusasennossa (kuten videossa yllä) tai edessä. Saa käyttää omaa tai kokeen järjestäjän kapulaa. Ohjaaja antaa kapulan koiralle, koira ottaa halukkaasti kapulan ja pitää sitä 5 sekuntia. Pureskelu eli "mälväminen" ja kapulalla leikittely katsotaan virheeksi. Koira irrottaa kapulasta käskystä, ja myös irrotus arvostellaan. Jos liike suoritetaan koiran ollessa ohjaajan edessä, koiran ei tarvitse enää siirtyä perusasentoon. Liikkeessä voi käyttää ohjatun noudon kapulaa mutta ei tunnistusnoutokapulaa.

  6. Kauko-ohjaus. Uutena liikkeenä alokasluokassa on myös kauko-ohjaus. Etäisyys koiraan on kaksi metriä, koira jätetään maahan (kuten nytkin on jätetty kaikissa luokissa). Vaihtoja on kaksi, ja asennot ovat istu + maahan. Vaihdot suoritetaan kolmen sekunnin välein, mikä on mielestäni hyvä muutos. Entinen avoimen luokan viisi sekuntia tuntuu iäisyydeltä koiralle, joka suorittaa vaihdot ensimmäisestä käskystä. Jos toinen vaihdoista jää suorittamatta, arvosana voi olla korkeintaan 6. Kolmas käsky on sallittu, mutta tätä ei enää hyväksytä vaihdoksi. Se kannattaa kuitenkin istu-vaihdossa antaa, jotta saa koiran jälleen pyydettyä maahan. Liikkurin sijainnin kohdalla on muistiinpanoissani vielä kysymysmerkki. Ehkä takana. (Korjatkaa ja täydentäkää ihmeessä, jos tulee jotain mieleen tai jos muistiinpanoissani on virheitä.)

  7. Hyppy suoritetaan ns. avoesteellä. Korkeus on enimmillään 50 cm. Koira jätetään 2-4 metrin päähän esteestä. Ohjaaja siirtyy esteen toiselle puolelle (2-4 m) ja kutsuu koiran hyppäämään. Koira hyppää yhdellä käskyllä sivulle (paitsi jos tulee eteen). Jos koira koskettaa rimaa tai rima tippuu, arvosana voi olla korkeintaan 8. Ja kuten ennenkin: jos koira ylittää esteen ennen liikkeen alkua, liike nollaantuu. 

  8. Kokonaisvaikutuksen kerroin kaksinkertaistuu (kaikissa luokissa). 
Alokasluokan maksimipistemäärä on edelleen 200 pistettä. Jos koiralla on vanhoilla säännöillä suoritettu 1-2 ALO1-tulosta, ohjaaja voi päättää hakeeko koulutustunnuksen TK1 uusilla säännöillä (uupuu 1-2 ALO1-tulos(ta)) vai siirtyykö kilpailemaan avoimeen luokkaan. Kolmella vanhalla ykköstuloksella siirtyy automaattisesti avoimeen luokkaan myös uusien sääntöjen astuttua voimaan. 




Sitten avoimeen luokkaan
  1. Paikalla istuminen. Yksi minuuttia, ohjaajat näkyvillä. Etäisyys koiriin 25 metriä, koirien välinen etäisyys 3 metriä. Ryhmässä voi olla 3-6 koiraa. Takaisin palatessa siirrytään kolme metriä koirien taakse siten, että koira jää ohjaajan vasemmalle puolelle. Paikalla makaaminen 3 min. ohjaajat näkösuojassa jää siis avoimesta luokasta kokonaan pois, ja "piilopaikkis" tulee vastaan uusissa säännöissä vasta voittajaluokassa.

  2. Seuraamisessa voi olla myös juoksuosuudessa käännöksiä, mutta vain oikeaan. 2-3 askelsiirtoa eteen tai taakse on mahdollinen avoimessa luokassa, mutta hidasta käyntiä ei ole ollenkaan (kuten ei ole tähänkään mennessä ollut, vaikka se uusissa säännöissä jo alokkaaseen tuleekin). Osa "hassuista" säännöistä johtuu kansainvälisyydestä, sillä AVO, VOI ja EVL ovat jatkossa kaikki kansainvälisiä luokkia. Vain alokasluokka on Suomen ihkaoma, kansallinen luokka.

  3. Liikkeestä istuminen tai maahanmeno. Kun "vanhoissa" säännöissä on ollut aina maahanmeno, nyt tuomari päättää ennen luokan alkua kumpi jättöliike suoritetaan. Minusta tämä on hyvä muutos, sillä istuminen voi osoittautua yllättävän hankalaksi, jos sitä aloitellaan harjoittelemaan seuraamisen yhteydessä vasta voittajaluokkaan valmistauduttaessa. Jos asento on väärä, arvosana on 0. Ohjaaja kääntyy ilman erillistä käskyä koiraa kohti ja siirtyy 1-2 metriä koiran taakse. Kaikkien luokkien jättöliikkeissä koira jää ohjaajan vasemmalle puolelle, kun "vanhoissa" säännöissä on voinut EVL:n zetaa lukuun ottamatta itse valita kummalta puolelta koiran ohittaa. 

  4. Luoksetulo. Avoimen luokan luoksarista jää seisomaan pysäytys pois, ja luoksetulo on suora. Koira jätetään kuitenkin vanhasta poiketen maahan, ja matka on 20-25 metriä.

  5. Liikkeestä seisominen. Toinen avoimen luokan jättöliike on seisominen. Suoritetaan muuten kuin ennenkin, paitsi että ohjaaja suorittaa täyskäännöksen koiran edessä omatoimisesti ja siirtyy sitten 1-2 metriä koiran taakse. 

  6. Merkin kierto. Täysin uutena liikkeenä avoimeen luokkaan tulee merkin kiertäminen. Koira kiertää merkin ja palaa perusasentoon yhdellä käskyllä. Myös eteentulo lienee mahdollinen. Etäisyys merkkiin on 10 metriä. Koira saa kiertää merkin myötä- tai vastapäivään. Merkkikartio voi olla 15-40 cm, joten kannattaa harjoitella erilaisilla. Kannattaa käyttää 40 cm kartiota, sillä tulevaisuudessa EVL:ssäkin kierretään 40 cm kartio (osana uutta härveliliikettä, en tiedä onko sillä jokin "virallinen" nimi jo). 

  7. Noutaminen. Kuten ennenkin.

  8. Kauko-ohjaus. Muuten kuten ennenkin, paitsi vaihdot suoritetaan kolmen sekunnin välein. Kolmas käsky ensimmäisessä vaihdossa on sallittu, muuten ensimmäinen lisäkäsky -2 p., muut -1 p.).

  9. Hyppy on samanlainen kuin alokasluokassa, paitsi este on normaali umpieste. Maksimikorkeus on 50 cm.

  10. Ruutuun lähetys. "Vanhoilla" säännöillä ruutu on tullut vasta voittajaluokassa, ja nyt ruudusta tehdäänkin niin sanotusti puolikas jo avoimessa luokassa. Etäisyys ruutuun on 15 metriä. Ohjaaja ilmoittaa etukäteen meneekö koira ruudussa käskystä seisomaan ja maahan vai suoraan käskystä maahan. Kun koira on ruudussa, ohjaaja kävelee koiran viereen ja pyytää perusasentoon. Ruutuun lähetyksessä ei saa enää antaa lisänä käsimerkkiä! Lisäkäskyistä menee pisteitä, mutta koiran ollessa muualla kuin sivulla, ylimääräisiä pisteitä ei mene käsimerkin käytöstä. Hyvänä muistisääntönä voi pitää, että aina kun koira on perusasennossa, käsimerkkiä ei saa jatkossa käyttää. Jos koira menee ruudun ohi, uudessa ohjauskäskyssä kannattaa käyttää suullisen käskyn lisäksi käsimerkkiä, sillä tästä menee yhtä vähän/paljon virhepisteitä kuin pelkän suullisen korjauskäskyn antamisesta.

  11. Myös avoimessa luokassa kokonaisvaikutuksen kerroin tuplaantuu.
Avoimen luokan kokonaispistemäärä muuttuu 200 pisteestä 320 pisteeksi, ja ykköstulokseen edellytetään vähintään 256 pistettä. 




Ja käsitelläänpä vielä viimeiseksi voittajaluokka. Kirjoitan uudesta EVL:sta pikapuolin erikseen vähän myös analyyttisesti siltä kantilta, mitä meidän pitäisi Muumelon kanssa sen eteen tehdä. Ei olla meinaan tehty yhtään mitään vielä. Kyllä tässä kerkiää, ja kisasuunnitelmat uudessa erikoisvoittajassa sijoittunevat joka tapauksessa jonnekin ensi kesän tienoille meidän osalta.
  1. Paikalla makaaminen. Kaksi minuuttia ohjaajat näkösuojassa. Ryhmässä 3-6 koiraa, takaisin palatessa kävellään 3 m koiran taakse. Erikseen käskytys maahan ja perusasentoon. Liikkuri pujottelee liikkeen aikana koirien välissä, kuten "vanhoilla" säännöillä EVL:ssa. (Vanhassa voittajaluokan paikalla makaamisessa ohjaajat olivat piilossa 4 minuuttia ja palasivat suoraan koiran viereen. Ei erikseen käskytystä.)

  2. Seuraamisessa on kaikki tahdit: hidas, normaali ja juoksu. Kaikissa tahdeissa voi olla myös käännöksiä vasempaan ja oikeaan sekä täyskäännöksiä. Myös "vanhoissa" säännöissä ovat kaikki käännökset kaikissa askellajeissa olleet sallittuja, mutta käytännössä käännöksiä on voittajaluokassa ollut ainoastaan normaalissa käynnissä. Askelsiirtymät 2-3 askelta eteen tai taakse. Lyhyt peruutus 5-8 askelta suoraan on mahdollinen. Peruutuksessa saa paremmat pisteet, jos koiran rintamasuunta säilyy ohjaajan kanssa yhdenmukaisena.

  3. Puolikas zeta eli L. Tuomari päättää ennen luokan alkua mitkä kaksi asentoa suoritetaan missäkin järjestyksessä. Käännös voi tapahtua oikeaan tai vasempaan.

  4. Luoksetulo on vanhan avoimen luokan luoksetulo: seisomaan pysäytys, paitsi että koira jätetään maahan. Käsky saa olla suullinen tai käsimerkki. Läpijuoksu nollaa liikkeen.

  5. Ruutu. Etäisyys ruudun keskelle on 23 metriä (voittajassa ennen 25). Kuten avoimessakin luokassa, ohjaaja ilmoittaa etukäteen meneekö koira käskystä seisomisen kautta maahan vai suoraan maahan. Lähetyksessä ei saa antaa käsimerkkiä. Ohjaajan kävelemä reitti muuttuu hieman siten, että se muodostaa tasasivuisen (?) kolmion ruudun etunauhalle, ja se kävellään aina oikeaa etunurkkaa kohden. Näin luoksetulo-osuus on koiralle helpompi, kun se saa tulla suoraan vasemman kautta seuraamiseen.

  6. Ohjattu nouto. Tämä on ennen tullut vastaan vasta erikoisvoittajassa, ja elokuussa myös voittajakoirat noutavat ohjatusti. Voittajaluokan ohjatussa noudossa ei kuitenkaan ole keskikapulaa, ja kapuloiden etäisyys toisistaan on 10 metriä. Ennen liikkeen alkua arvotaan vasen/oikea. Koira seuruutetaan merkin ohi 1-2 metriä, täyskäännös suoritetaan liikkurin käskystä, ja koira jätetään itsenäisesti merkin kohdalle seisomaan. Ohjaaja jatkaa matkaansa aloituspaikkaan > koira lähetetään noutamaan arvottu suunta. Merkille jättöpaikkaa ei ole määritelty tarkemmin, ja kansainvälisesti tässä onkin huomattu taktikointia. Merkin kokoa ei myöskään ole määritelty, vaan se tullee olemaan samanlainen kuin EVL:n ohjatussa noudossa. Muoks. Merkkinä voittajan ohjatussa noudossa ei ole kartiota kuten EVL:ssa, vaan pieni merkki ohjaajaa varten.

  7. Tunnistusnouto. Suoritetaan kuten ennenkin. Kapulat on etukäteen merkitty, liikkuri ei koske omiin kapuloihin.

  8. Metallihyppynouto siirtyy EVL:sta voittajaan. Ei muutoksia vanhaan EVL:aan. Esteen taakse voi asettua oman valinnan mukaan 2-4 metrin etäisyyteen. Este voi olla enintään 70 cm korkea.

  9. Kauko-ohjaus. Yhteensä 6 vaihtoa: ISM tai SIM kolmen sekunnin välein. Ensimmäinen lisäkäsky on -2 pistettä, seuraavat -1 p. 

  10. Myös voittajaluokassa kokonaisvaikutuksen kerroin on 2.
Kuten ennenkin, voittajaluokassa kokonaispistemäärä on 320, ja ykköstulokseen vaaditaan 256 pistettä. En ole nyttemmin tarkistanut muutoksia näihin luennolla käytyihin ohjeistuksiin. Jotain pientä saattaa olla, ja pyydänkin kommentoimaan silmään pistävistä seikoista, jotta saadaan datat oikein. Liikkeiden kertoimet ja "viralliset" nimet voi tarkistaa tällä hetkellä ainakin täältä, ja olen ymmärtänyt, että se ihan vihonviimeinen paperiversiokin uudesta tokoraamatusta on näinä päivinä ilmestymässä. Uusista tokosäännöistä oli myös hyvä artikkeli Canis 2/2015-lehdessä. Kannattaa katsoa - Luumu on päässyt sinne kahdellekin sivulle :D Luumun kanssa tosiaan tutustutaan tarkemmin uusiin sääntöihin EVL:ssa, mutta tarkemmin pääsen miettimään uusien alokasluokan liikkeiden opettamista aika piankin! 




Nämä ihanan tunnelmalliset tokokuvat on ottanut tietysti Nani Härkönen
17. huhtikuuta Leppävaaran urheilupuistossa Espoossa.
Näitä jäi vielä muutama kaunis tulevaan
uusien sääntöjen mukaiseen EVL-postiin.
Ehei, meille ei ole (vielä) tulossa pentua, vaan mehän järjestetään Muumelon kanssa tokon alkeiskurssi staffeille täällä Turussa heinäkuun lopusta alkaen. Seitsemän viikkoa pidetään hauskaa ja opitaan ja opetellaan kukin mitäkin. Mulla on ihanankamalan kunnianhimoiset tavoitteet kurssin annin suhteen, ja toivonkin pystyväni välittämään innokkaille staffitokoilijoille kaikkein eniten sitä positiivista tekemisen meininkiä ja intohimoa yhdessä tekemiseen. Ja jos siinä sivussa tulee opittua jotain liikkeitä, sehän on aina positiivista ;)

Loppuun vielä muutama räpsy meidän viikonlopun puuhista.

Tsaukkilassa tekemässä putki-luoksari-hyppyerottelutreeniä.
Oli Luumunkin mielestä vähän higi! 
Pikatreenien jälkeen kotipihalle testaamaan uutta allasta.
Oli alkuun vähän jännä. 

Mut sit se alko luonnistua. Kyllä me siinä joku tunti lutrattiin.
Pohjaanki tuli tietysti reikä. 


Perjantai-iltana lähdettiin ekstemporeesti Helsinkiin. 
Mummin partsilla mangosorbettijäätelöä.

Ja Jaanan luona hurrrjan maukasta grilliruokaa. 

Jälkkärit
Ja sunnuntai-iltana käytiin vielä "kotilammikossa" Aurajoessa
viilentymässä shoppailun ja siimaleikkuroinnin päätteeksi. 



10 kommenttia:

  1. Voin ohjatussa ei kartiota. Vain pieni merkki ohjaajaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivitän heti huomenna (tänään) tekstiin :)

      Poista
  2. Täälläkin hakusessa se vaihde treenaamiseen. Ehkä kesä vaan on vähän lepposempaa aikaa.:D Sun pitämästä kurssista tulee varmasti mahtava!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vaihde löytyy teilläkin, tosin tuskinpa on kenellekään haitaksi ottaa välillä vähän rennommin :D Tänään raahauduttiin sentään kentälle asti ja otin pitkästä aikaa jopa ihan videolle reenejä. Palkaksi sain suklaakakkua, ja Luumu pääsi uimaan treenikamujen kanssa.

      Ja kiitos <3 Odotan kurssia innolla!

      Poista
  3. Tosi hyödyllinen! Miten en itse edes muistanut ettei luoksepäästävyyttä alossa ole (t. 4 vuotta tokoa "treenannut" :D) Mutta miten kun noissa jäävissä on että ohjaaja kävelee koiran taakse, niin vapautetaanko se koira sieltä takaa, vai mennäänkö sieltä takaa vielä sivulle josta vapautus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkistin nuo jäävät vielä; niissä ei tapahdu muita muutoksia kuin omatoiminen täyskäännös, joten AVOssa kun ohjaaja on mennyt pari metriä koiran taakse, ohjaaja tule sieltä myös vielä koiran vierelle, kuten näissä nykyisissäkin säännöissä :) Tuossa helmikuussa päivitetyssä PDF:ssä lukee, että "kaikki osat kartiolla/merkillä tehtävää täyskäännöstä lukuun ottamatta tehdään liikkeenohjaajan luvalla", joten liikkuri käskyttää koiran viereen palaamisen.

      Poista
    2. Sivulta vapautus. Ohjaaja siirtyy koiran viereen ja käskee sen istumaan liikkurin käskystä.

      Poista
    3. Joo näin ajattelinkin, kiitos varmistuksesta!

      Poista
  4. Muistakaa että uusissa säännöissä AINA kun mennään koiran taakse, sen tulee tapahtua niin että koira ohitetaan oikealta eli koira jää vasemmalle. Välimatka koiraan n. 0,5metriä. Tämä paikallaoloissa ja jäävissä. Vain alokkaassa paluu suoraan sivulle mahdollinen. Tämä valmentaa voittajan ja evl:n L- ja Z-liikkeisiin, joissa koira aina "kierretään" palatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös tämä on minusta yksi hyvistä muutoksista! Itse en tajunnut vielä alokkaaseen mennessä, että näinhän se kannattaisi alusta alkaen tehdä, mutta muistaakseni jo avoimeen luokkaan treenattiin koiran vasemmalta puolelta paluu kuntoon.

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.