First Name is King

Pikkukirppunen on tainnut lukea kanssani samaa vauvakirjaa. Siinä sanottiin, että kahden viikon iässä itkuisuus lisääntyy ja on huipussaan kuuden viikon iässä. Ihan yhtä auvoa ei tietysti mikään vauva-arki varmaan ole, tosin suht helpolla me vieläkin päästään. Kirppunen on nyt neljän viikon iässä paljon enemmän ihminen kuin möykky, ja se on hyvää vauhtia ottamassa haltuun kuinka meitä isompia ihmisiä kannattaa käsitellä. Sen pääasiallinen tehtävä on toimia takiaisena, minkä vuoksi aikaa ei riitä mihinkään muuhun kuin hänen pikkuihmisyytensä huomioimiseen. Mikään ei ole ihanampaa kuin köllötellä, sylitellä ja halitella maailman rakkainta pikkunyyttiä. Nuuskutella ja silutella poutapilven pehmoista ihoa, joka tuoksuu maidolta ja pikkuvarpailta. Omista rutiineista luopuminen on kuitenkin ollut vaikeaa, enkä kehtaa kenenkään kanssa sopia enää mitään tarkkaa. Suunnitelmat menevät joka tapauksessa uusiksi, kun pitää kerran vielä syöttää, vaihtaa vaippa, syöttää, vaihtaa vaatteet ja sittenkin vielä vaippakin - ja yhtäkkiä ollaan jo tunti myöhässä sovitusta. 

Tämmöstä täällä.

Meidän päivien kohokohta on pidempi lenkki, jonka olen pyrkinyt ajoittamaan johonkin puoleenpäivään - vaipanvaihtojen, syömisten, hyvän sään ja Pikkukirpun hyväntuulisuuden salliessa. En sittenkään jaksanut ajella Manhattanille asti kantoliinailua oppimaan, vaan tartuin tuumasta toimeen ja opettelin sen itse. On muuten kätevä! Ollaan oltu jo sen kanssa ostoksilla sekä pariin otteeseen peltolenkillä. Vaikka Kirppua muuten elämänmeno raivostuttaisi, liinassa se on niin tiukassa paketissa, ettei osaa muuta kuin levollisesti nukkua.

Ekaa kertaa yhdessä pellolla lähes neljään viikkoon!
Kirppukin on mukana!

Ihana puhelinkameramaisemakuva. 

Tonttu 

Ja sitten uskallettiin lähteä jo ihan kolmestaan!
(Hei Luumu etkö vois nyt poseerata..?) 

Selffie! (Onneks iskän takkiin mahtuu kaks ihmistä!) 

Tää oli vahinkoräpsy, mut niin hauska, et pakko julkaista xP 

Täs me ollaan kaikki kolme. Yks vaan vähän piilommassa kuin kaks muuta. 

Ihan parasta lenkkiseuraa!

Vaunuiltu ollaan tietysti myös, ja ohitusten treenaaminen sujuu omalla painollaan. Heti tietysti tuon viime postin jälkeen eka ohitus meni ihan päin honkia, vaikka kuinka yritin positiivisella asenteella suhtautua. Ja kyllä välillä tekisi mieli ottaa noita kanssakoiranulkoiluttajia hiukan poskista kiinni ja puhutella siihen paikkaan. Hei onpa noloa nytten! Etkö sinä aikuinen naisihminen osaa ohittaa nätisti?! On se kiva kun itse yrittää pitää katujyrän, lastenvaunut ja omat hermot siistissä paketissa, ja toinen käyttää tilaisuuden hyväkseen harjoitellakseen lastenvaunujen ohittamista oman koiransa kanssa siitä parinkymmenen sentin päästä - vaikka tilaa olisi toisella puolella vaikka kuinka. Me harjoitellaan lastenvaunujen ohittamista. Joo eikun kiertäkää vaan sieltä... Hei kamoon ihmiset! Vaikka ei vieraalla koiralla mitään ohitusongelmia olisikaan, kuinka kohteliasta on tulla ihan nenälle sieltä..? (Ja toinen avautumisen aihe olisi varmaan ne pikkutirrit, joiden annetaan jäädä keskelle pyörätietä makaamaan ja tuijottamaan. Tai isommatkin. Sama se millainen koira, kun siellä hihnan toisessa päässä ei ne oikeat virtajohdot varmaan koskaan tule kaikilla kohtaamaan...)

Sillä lailla! Oliskohan parin viikon negat purettu nyt siihen? :D Olen yrittänyt pitää kiinni tokosta lukemalla blogeja ja tsemppaamalla kevättä kohti. Halusin viimeiseen asti välttää ajatusta siitä, että elämässä vaan tulee vaiheita, jolloin treenaaminen kuudesta kahdeksaan kertaan viikossa ei ole mahdollista. Sittemmin antauduin ja tajusin prioriteettien vaihtumisen olevan ihan tervettäkin. What would be the point of living if we didn't let life change us? (tokaisi Mr. Carson Downton Abbeystä). 

Menossa kohti treenipaikkaa. 

Alahyllyllä matkustaa somasti kaikki tarpeellinen.
Suunnittelen kannellisen muovilaatikon hankkimista tänne - kätsää! 

Ryhmäkuva ekan ulkotreenin jälkeen.
Hiukkako oli onnellinen koira!

Kaikesta hajamielisyydestäni huolimatta ollaan Muumelon kanssa yritetty jälleen koota meidän EVL-pakettia kasaan ja käyty reenailemassa lenkkien ohessa. Luovasti ajatellen tässä on äkkisiltään laskettuna seitsemän potentiaalista treenipaikkaa lähellä. Luumu on ollut ihan mielettömän hieno! Totta kai se on ollut vähän liian innoissaan, eli ei kuuntele kauhean hyvin ja roiskii ylivireellä menemään (mikä oli tietysti reilun kuukauden treeniloman jälkeen ihan odotettavissakin). Vaikka toko ja yhdessä tekeminen on Luumusta aina ollut hauskaa, loma vaan tuo oman särmänsä asenteeseen. Vitsi mikä asenne meinaan! Kyllä ihan pistää harmittamaan, ettei me olla kisakunnossa vielä, sillä niin tekisi mieli käyttää särmä hyödyksi ja metsästää tuloksia! No, me keritään kyllä, ja sitä ennen on tehtävä kuukausitolkulla pikkutarkkaa teknistä työtä seuruun ja kaukojen kanssa sekä liimattava muun muassa ruudun ja kiertonoudon sirpaleita yhteen. Motivaatiotreeniä pitää edelleen hypyn kanssa tehdä, ja virettä pitää tsekata nyt alkuunsa ainakin seuruun ja tunnarin kanssa. 

Näissä meidän lenkinoheistreeneissä on ainakin yksi hyvä puoli. Kun ei koskaan tiedä miten kauan Pikkukissa pysyy vaunujen seisahduttua hyvässä mielentilassa, on treeni suunniteltava todella lyhyeksi ja ytimekkääksi. Pikatreeneissämme olen todella oppinut tyytymään yhteen onnistumiseen, ja jos korjattavaa on ollut, sekin on hoidettu mahdollisimman tehokkaasti alta pois. Yksistä kiertonoutotreeneistä viisastuneena ei kannata olla hinkkaus kesken siinä kohtaa, kun pikkukissa alkaa availla äänijänteitään. Ei ole omiaan nostamaan niin mielentilaa kuin onnistumisprosenttiakaan. Niinpä treenisuunnitelmassa saattaakin lukea esimerkiksi puisto 1: merkki ja seuraaminen ja puisto 2: seuraaminen jatkuu, ohjattu TAI kenttä 1: luoksetulo, seuraaminen ja parkkis 1: luoksetulon mahdollinen korjaaminen, seuraaminen jatkuu. 

Siis ota? Lelu? No EN! 

No älä sit ota, mut kuva me otetaan joka tapauksessa.

Mitäs me sitten ollaan tehty? Luumu on tehnyt lähes joka kerta seuraamista, koska se on huono. Olen laskenut virettä, puuttunut poikittamiseen ja pidentänyt kestoa. Namipalkalla tehdään pääasiassa, teen äkkikäännöksiä vasemmalle, kävellään pitkiä suoria pätkiä, huomautan haahuilemisesta ja vaadin ehdotonta fokusta. Luumun mielentila on näissä meidän pitkissä seuruutreeneissä edennyt yli-innokkaasta roiskijasta välinpitämättömyyden kautta tarkaksi ja tunnolliseksi, ja sama kehityskaari on nähtävissä jokaisessa treenissä nyt. Kyllä me jossain kohtaa saadaan se tarkkuus ja tunnollisuus oletusasetukseksi, ja siihen päälle on hyvä liimata se asenne päälle taas. Nyt pitää vaan olla tarkkana sen tekniikan kanssa. Eihän meidän seuraaminen koskaan ole mitään erityisen hyvää ollut, mutta siihen Luumun osaamistasoonkin on tällä hetkellä vähän matkaa. 

Kiertonoudossa meidän pitäisi tehdä paljon hyppyjä ja nostaa motivaatiota estettä kohtaan. Palataan siihen, kun päästään "ihan oikeisiin treeneihin" jälleen, sillä estettä on ihan aavistuksen hankalaa kuljettaa vaunujen alahyllyllä tai repussa. Kiertonoudossakin olen sentään tarttunut härkää sarvista ja mennyt vähän korkeammasta kohtaa aidasta yli. Luumu on nimittäin joutunut kuuntelemaan, että pitääkö sen mennä kiertämään vai noutaa juoksuradalle juuri heitetty kapula. Vähän muistuttamalla saatiin tässäkin korvat päälle. Sen jälkeen onkin ollut agendalla asennot kierron jälkeen ja asennosta ohjattu noutaminen. Asennon valintaa helpottaisi todella paljon, jos ohjaaja muistaisi käyttää käsimerkkiä, kun se kerran sallitaan. (Toisaalta ohjaaja pyrkii myös ajattelemaan, että koiran pitäisi osata istua, seistä tai maata myös pelkällä äänimerkillä.) (Joo sori tästä ei ole videota, kun silloin kun sitä kuvasin, meni kaikki ihan pieleen (ts. Luumu ei kuunnellut yhtään), ja muutenkin seisoin itse koko ajan suoraan kiertotötsän edessä xP.)

Kaukoissa ollaan tehty kotona seiso-istu-vaihdon tekniikkaa. Luumulla on selvästi jo ajatus taaksepäin, mutta se ihan viimeinen loksahdus tästä puuttuu vielä. Tässäkin olen joutunut laskemaan virettä vähän, sillä takajalkatekniikan muistaminen on helpompaa, kun palkkaodotus on matalammalla ja vauhti hitaampi. Ja taas: kyllä sen asenteen siihen taas saapi päälle liimattua, jos nyt kaukoissa on asennetta tarpeen lisätä. Ulkona olen pitänyt vielä edessä palkkaa, mutta pakko se on jossain kohtaa testata ilmankin. Tuo vaikea vaihto vaan ei vielä ulkona pidemmällä matkalla toimi, ja on toisaalta hirveän epäreilua sitä sitten vaatia saati palkata sen (epäonnistumisen) jälkeen.

Ja tunnari tietysti - meidän lempilapsi! Sitä me ollaan "tokolomammekin" aikana sisällä tehty, ja täytyy sanoa, että on se Oili vaan semmoinen velho, kun korjasi meidän tunnarin sitä edes näkemättä! Olen varmaan monesti käynyt tämän jo läpi, mutta tässä vielä kertaalleen. Luumu opetettiin ensin nostamaan lähelle jätetty kapula, ja jättämään kauempana sijaitseva rivi rauhaan. Kun se otti oman kapulansa kerrasta, se palkattiin, ja kapulaa alettiin siirtää lähemmäs riviä. Lopulta se oli rivissä suoraan siinä keskellä ja kohta jo ihan missä vaan. Ajatuksena, että koira ottaa sen oman heti kun sen kohdalle osuu (mikä oli siis meidän ongelma, iänikuinen tuhtaaminen). Ja tässä harjoituksessa tehtiin vain palautusta, eli ei lähetetty kapuloille ollenkaan. Ollaan kokeiltu kokeenomaista tunnaria (ilman liikkuria tosin) myös ulkona, ja se on ihan täydellinen nyt! (Ja sormet ristiin, että tässä pätee sama kuin Luumulla muissakin jipoissa: kun se on kerran jotain oppinut, sitä ei tarvitse sille enää uudestaan opettaa.)

Voisinkin omaksi ilokseni kirjoittaa sellaisen kattavan postin meidän EVL-valmiudesta liikekohtaisesti. Heti vaan kun löydän siihen aikaa - don't hold your breath. Motivaatiota meillä kummallakin tällä hetkellä riittää, ja näiden pikatreenien perusteella on vaan kerta toisensa jälkeen todettava, että on se kuningas. Nimensä mukaisesti. 

Tässä vielä video ihan ekasta pätkästä, jonka Luumu teki tokolomansa jälkeen. Siis ihan ilman mitään purkamista tai mitään. Siitä vaan kylmiltään heti kun kentälle tultiin. Se oli ohjattu nouto, ja olin hiukka tyytyväinen! Vitsi mikä into :D Mitä nyt vähän unohtui pysähtyä merkille ja mitä nyt ohjaaja hiukka rajannut itsensä ja sen myötä kaikki perusasennot kuvaruudun ulkopuolelle, mut mut... (Plus mitä tehtiin ruudun kanssa yhtenä päivänä. Tarviin tähän paremman suunnitelman kyllä! Mut ihan ookoo kuitenkin tällä hetkellä.)

Äitin kaks lasta 

Voi syrän!