Kuin kotiinsa olisi palannut

Hei apua kuu vaihtuu, mihin se kesä meni ja kohta on syys! Meillä oli lauantaina pihajuhlat, joiden päälle kävin kummankin koiran kanssa sunnuntaina TKK:lla pyörähtämässä vähän mukavuusalueelta. Mooin kanssa jatkettiin Piia Karisen opissa Koirakoutsin leiriltä kesken jääneitä juttuja. Mun tavoitteena omalta osaltani oli viihtyä vieraammassakin porukassa ja lakata nolostelemasta olemassaoloamme. Tavoite Mooin osalta oli saada se rentoon mielentilaan, jotta pystyttäisiin tekemään kehäänmenoja, kokonaisuustreeniä (ilman mitään liikkeitä siis) ja treenikuplajuttuja. Kummatkin tavoitteet toteutuivat nappiinsa, ja pikkasen jäi myös hinku osallistua yhdistyksen syksyllä starttaaville kursseille ja/tai omatoimitreeniin. Ollaan jonossa myös edelleen Nuuskujen kisaavien ryhmään, mutta todennäköisesti jos ja kun ryhmään jossain vaiheessa mahdutaan, treenin ajankohta saattaa osoittautua meille ongelmalliseksi. We'll see, mutta olen (taas) ihan todella tehnyt töitä tämän mukavuusalueen laajentamisen kanssa.

Luumu teki TKK:lla jotain pientä namitreeniä ihan vaan jotta sekin olisi olevinaan päässyt treenaamaan. Se tuntuu jäykältä ja ahdistaakin elo sen kanssa ennen kuin pääsen torstain fyssarikäynnillä taas selvyyteen missä vika ja miten suuri. Lisäksi tekeminen sen kanssa lähentelee mahdottomuutta eniveis. Se on niin hullussa mielentilassa kun jotain pääsisi tekemään, ettei sen kanssa uskalla senkään puolesta tehdä mitään. Ikuinen noidankehä vissiin, enkä ole löytänyt sopivaa taikajuomaa vielä, saati loitsua.

Oltiin jo alkukesästä varattu yksärit Oilille Lahteen, ja meitä suosikin mitä mainioin tokosää viime viikon sunnuntaina. Rikottiin Team Paskojen edellinen autoonahtautumisennätys, ja matkustettiin tällä kertaa kolmen naisen ja neljän koiran porukalla samassa henkilöautossa. Jep, neljän, ja ihan tavan henkilöautossa. Noin kolmen tunnin ajomatka suuntaansa meni vilauksessa, ja fiilis nurmikentälle päästyämme oli lähinnä kesäretkimäinen. Eivät tutisseet polvet ollenkaan siihen malliin, kuin olisin odottanut niiden tutisevan (kuitenkin maailmanmestarin silmien alla, hei). Siitä on aikaa kun ollaan Luumun kanssa Oililla viimeksi käyty (tai tietty ylipäänsä missään), ja Mooin kanssahan oltiin nyt ekaa kertaa. Plikka laittoi taas parastaan, joten mikäpä tässä sitä näytellessä. Kyllä ylpee saa olla Rituliinasta <3

En kyl millään jaksais lähtee... 

Aktiivinen kesä on tehnyt hyvää häkissä odottamiselle (ja mölinän vähenemiselle).

Agendalla oli tunnaria, koska tuntui että ollaan jotenkin kummallisesti päädytty sellaiseen tilanteeseen, jossa tunnari on Mooin päässä yhtä kuin kasa ruohoa. Treenipäiväkirjan mukaan ollaan huhtikuussa treenattu sitä siihen malliin, että ollaan todettu hyvä on, nyt vaan eteenpäin ja vaikeempia juttuja. Sen jälkeen me ei sit treenattukaan sitä kertaakaan neljään kuukauteen. Neljään kuukauteen! Huh. Ei siis mikään ihme, että kun me taas kesän rientojen jälkeen palattiin nenähommiin, pikkumuija ei käyttänyt nuuskuttimiaan ollenkaan niin kuin olin treenin tietysti suunnitellut... vaan ihan totta kuvitteli, että tarkoituksena on bongailla ruohokasoja. Heh. Nice.

Tekstin kuvista kiitos Annelle :) 

Tuomio Oililta oli samanmoinen. Menee silmillä sinne, ei oikein haistele. Ei käytä aikaa kunnolla ruohikossa eikä nenä kerkiä aueta siellä. Jos nenä kerkiäisi aueta siellä ruohikossa, se pysyy yleensä aika hyvin auki myös kapuloilla. Mooilla on vaan kamala kiire takaisin sieltä, mitä olen luultavasti lisännyt pallopalkalla. Eli lelu vaihdetaan nyt johonkin tosi hyvään ruokaan - jotain mitä se ihan todella haluaa, mutta joka ei kiihdytä sitä noin hullun lailla. Tykkää kamalan paljon kapuloista, haluaisi vaan pitää niitä ja rouskutella menemään. Tosi tyypillinen staffiongelma. Monet staffit on tosi outoja tunnarissa, sillä tulevat aika nihkeästi takaisin sieltä kapuloilta. On todella vaikeaa olla mustavalkoinen pitämisen suhteen, koska oikeasti ne vaan haluaisi rouhia ne kapulat tulitikuiksi. Mun pitää nyt pysytellä lähellä kapuloita, jotta ei kerkiä jäystämään niitä. Sille ei voi ruveta pitämään mitään pitotreenejä tunnarikapulan kanssa vielä, jotta sen mielentila koko liikettä kohtaa ei muutu.

Käytännössä meidän pitää palata nyt taaksepäin, mutta edelleen siis jatkaa tätä ruohikkotreeniä. Oma on nyt piilossa siellä nurmikossa pari kertaa niin, ettei sitä pysty näkemään sieltä ollenkaan. Väärät kapulat on aina siinä edessä. Sen jälkeen oma siirtyy edelleen ruohikkoon piilotettuna muiden kapuloiden joukkoon, minkä jälkeen voi olla myös muita (tyhjiä) ruohokasoja kapuloiden joukossa. Kaikin keinoin tehdään nyt nenähommia - oma löytyy vain haistelemalla. Kapuloiden joukossa voi olla muutakin roinaa, vaikka keittiövälineitä. Sitten ruohikkokasojen alla voi olla myös vääriä kapuloita. Tärkeää on, että vääriä on aina ns. saatavilla, jotta se ei ala ajatella, että yhden kapulan löytäminen on tärkeää. Kyse on kuitenkin siitä tietystä kapulasta. Mooillahan näkyi ennen koulutusta sitä ongelmaa, että se alkoi ajatella, että oma on aina piilossa. Tämän takia se ei ymmärtänyt etsiä omaa muiden kapuloiden joukosta (ei avannut nenää kapuloilla, vaan noukki mitä sattui sen jälkeen kun totesi, ettei ruohikossa ole mitään). On kuulemma kuitenkin helpompaa hoitaa tällainen päähänpinttymä kuin se, että koira tottuu liiaksi käyttämään vain silmiään. Meidän on vaikeaa sanoa koirille miten nenää tulisi käyttää, mutta asenteeseen voimme aina puuttua.

Samaan settiin tehtiin myös sivulta maahanmenoja. Ne on osoittautuneet ihan kamalan vaikeiksi, sillä vaikka Mooi tekee (todistetusti) maahanmenon yhdellä käskyllä hyvin edestä, se ei välttämättä reagoi ollenkaan, jos sille sanoo maahan-käskyn perusasennosta. Ihan mielenkiintoinen lähtökohta, jos ajattelee vaikka ihan alokasluokan paikkista ;) Ison oivalluksen koin tässä sen suhteen, että koiran fokus todella kannattaisi tässä saada eteenpäin. Toki ymmärsin, että se fokus pitää saada pois musta (koska katsekontakti ja palkan suunta hankaloittavat maahanmenoa...), mutta että todellakin aina kun koira käsketään sivulta maahan, sillä ei ole mitään odotusarvoa ylöspäin suuntautuneessa fokuksessa. Koska ohjaajahan aina poistuu koiran luota: kaukoissa, paikkiksessa, luoksarissa... öö oliko vielä joku muu liike..?

Saatiin korjattua Mooin painopistettä tosi nopeasti palkkaamalla heti maahanmenon jälkeen heittämällä nami eteen maahan, jolloin Mooi sai heti nousta hakemaan sen edestään. Vielä paremmin sillä toimi kuitenkin valmiiksi eteen laitettu nami, jolloin sen ohjaajanpuoleinen kyynärä laski kokonaan alas vielä nopeammin kuin jos nami olisi heitetty maahan maahanmenon jälkeen. Aluksi koira vapautetaan etunamille nopeasti, jotta se ei ehdi ajatella ylöspäin. Mooi luopuu ja kuuntelee niin hyvin, että tämä treeni sopii sille passelisti. Koira ei todennäköisesti kuitenkaan tiedä onko sen kyynärä ilmassa vai ei, joten siitä asiasta ei voi sille huomauttaa. Erityisesti Mooikoiran kohdalla tämä on hyvinkin totta, sillä alan uskoa siihen, että sen omakuva on pyöreä pää ja valtava suu vailla yhden ainuttakaan raajaa tai häntää.

Toisen puolituntisemme olin varautunut käsittelemään seuruuta. Luumun kanssa se oli aina ikuisuusprojekti ja välttämätön paha, joskin loppuaikoina opin tykkäämään seuruutreenistä jollain sadomasok... öh erikoisella tavalla. Seuruu on kuitenkin mielestäni tokossa se THÖ LIIKE, josta olisi kieltämättä joskus mukavaa napata vaikka EVL:stä se kymppi. Heh. Luumun kanssa saatoin vain haaveilla tyyliin vitosesta, koska se edisti, vinotti, kenotti, rakoili, keuli ja harhaili. Mutta Mooin kanssa seuraaminen on niin kivaa! Ja se olikin taas tosi hyvä! Erityisesti kun ottaa huomioon miten vähän sitä on sen kanssa treenattu joihinkin toisiin koirayksilöihin verrattuna.

Oilin mielestä Mooilla on seuruussa kauhean kiva ilme. Se on selvästi oppinut, että seuruu on tosi mukavaa puuhaa. Toki se heittelee etujalkoja aika ylös, mutta siihen ei nyt kannata puuttua niin kauan kuin pitää paikkansa. Paikka oli nyt OK, ehkä vähän edessä. Tähän suluissa huutomerkki, sillä mehän ollaan nyt useamman kuukauden verran korjattu sitä taakse jäämistä palkan suunnalla lähinnä. Ei vissiin korjata enää. Yhtään ei saa siis paikkaa päästää enää edemmäs, joskin se on nyt hyväksyttävä. Täytyy palkata silloin tällöin kädestä, jotta se ymmärtää, ettei edistäminen ainakaan kannata. Paikan kanssa kannattaa tosiaan olla tarkkana, sillä aika äkkiä ne tajuaa että ne voi mennä miten eteen tahansa. Muuten siis seuruu tosi kiva Mooilla, oli suora, rennon ja iloisen näköinen. Täyskäännöksissä hukkasi vähän mua, eli niihin paljon palkkaa.

Olin siis hyvinkin yllättynyt, että meidän seuruu oli noin nopeasti käsitelty! Eikä mulla ollut enää yhtään treeniaihetta taskun pohjalla. Tehtiin siis perusasentoja. Ei kyllä erityisesti olla leirin jälkeen treenattu, vaikka siellä se ongelma tuli viimeksi todettua. Lähinnä siis että en ole itse ollut tarpeeksi mustavalkoinen, vaan olen palkannut vähän vinoista, vähän väljistä ja vähän väärästä paikastakin. Testi osoitti, että Mooille ei ole selkeää hakeutua perusasentoon mistä vain suunnasta, eikä sille ole myöskään selvää missä suhteessa muhun sen pitää istua. Heh. Voi rakas lapsi, miten se yrittikin kuitenkin innoissaan.

Nyt vaan perusasennoista pitää lakata palkkaamasta niitä huonoja, auttaa sitä onnistumaan ja tehdä vaan toistoja toistojen perään. Askeltreeniä, käsi voi olla apuna ylhäällä hahmottamassa paikkaa ja lisäämässä fokusta, jos on muuten vaikeaa. Älä työskentele harmaalla alueella, sillä silloin koira vaan turhautuu ja motivaatio laskee. Vie oikeaan suuntaan ja palkkaa vain silloin, kun se tekee oikeasti sen työn. Just tässä mustavalkoisuudessa mun pitää kyllä itse tsempata nyt. Oon tässä suhteessa aika lepsu, minkä takia toisaalta on tosi epäreilua vaatia tietyissä tilanteissa täydellistä suoritusta. Kun eihän se koira vielä edes tiedä mitä se tarkoittaa. Eli alkuun nyt autetaan paljon onnistumaan siinä täydellisessä kriteerien mukaisessa perusasennossa - sen jälkeen vaikeutetaan ja treenataan kaikenlaisia variaatioita. Osaako koira tulla perusasentoon, jos sulla on käsi selän takana?

Mooilla rupee vissiin poseeraaminen piisata...

Vimpaksi tehtiin jääviin ihan pentutreeniä peruuttamalla, koska ne nyt on meillä vähän surullisessa kehitysvaiheessa. Mooi tekee sen Ruotsin alokkaan mukaisen istumisen oikein kivasti, mutta mitään muuta se ei oikein teekään - koska ei oo kukaan opettanut. Se ei esimerkiksi pysty istumaan siten, että mä jatkaisin suoraan kävelemistä eteenpäin, eikä se osaa mennä maahan tai jäädä seisomaan liikkeestä ollenkaan. Maahanmenoon me saatiinkin hyviä vinkkejä silloin leiriltä Piialta (joita ollaan treenattu vasta ihan muutamia kertoja), joten tehtiin nyt seisomiseen sitä reaktiota. Nimenomaan siis kyse on reaktiosta - pysähtymisestä eikä niinkään seisomisesta. Ei tehdä tätä nyt seuruun yhteydessä, sillä se näytti kivalta, eikä me haluta uhrata sitä nyt. Mooia ei pidä myöskään palkata kädestä, koska sen askellus on niin kevyen oloista. Stoppaa kunnolla kädellä, kun se ensin ravaa kunnolla. Älä pidä kättä ns. targettina, vaan käden liike ihan todella pysäyttää koiran. Varo kuitenkin, ettei koira tule käteen asti. Jos koira pysähtyy ja kääntyy jo valmiiksi (odottamaan palkkaa), heitäkin palkka vaikka jalkojen väliin tai toista kautta.

Meit pikkasen nauratti tää kuva, kun neidolla on kaikki kaulaläskit kerääntynyt tohon leuan alle :DDD

Paljon tuli läksyjä, mutta paljon oltiin myös tehty hommia. Oli tosi kiva päiväreissu Lahteen, ja Oilin hyppysissä tuntui kuin olisi pitkästä aikaa kotiinsa tullut. Saatiin myös ihan toooosi paljon lisää motivaatiota treenaamiseen, ja pistettiinkin taas pitkän tauon jälkeen viikkohaasteet pystyyn. Jotain kiertävää hallivuorosysteemiäkin olisi suunnitteilla kylmien kuukausien varalle, ja alkuvuodesta viimeistään halutaan Lahteen uudelleen. Nyt me ollaan ravattu niin paljon koulutuksissa koko kesä, että välillä on aika hiljentyä työntekoon. Ollaan seuraavaksi menossa näillä näkymin marraskuussa Korreille, ja kaipa se olisi aika pikkuhiljaa miettiä jotain aikataulua sen alokasluokan suhteenkin. Mä oon just sellanen treenaaja, joka voi käyttää yhden eliniän suhteen, asenteen, mielentilan ja rytmin pohtimiseen, mutta konkreettisia tuloksia tulee vasta kun on joku ahdistava deadline merkattuna kalenteriin.

Viime vuoden loppukesäiseen tapaansa Mooi on kerännyt vähän painoa,
mut en aio saada siitä mitään kuukausien mittaista kriisiä kuten viime vuonna.
Juoksut ajoittuivat tähän loppukesään, ja onhan se paino sit taas helppo saada tippumaankin.
(Toista se on meillä kaksjalkaisilla ;)) 

Liikkeestä seisomista 

Anne sai niin täydellisen kuvan Mooista, kun se tekee Oilin kanssa tätä <3 

Väsynyt tyttöraasu lähdössä kotimatkalle. 

Happy faces on a happy day.
Harrastaminen on vaan parasta.
Mut duuniikin pitäis tehdä, eikä vaan aina reissata, poimia rusinoita pullasta ;)

Aidosti mun kanssa - Nina Mantereen koulutuksessa

Viikonloppu vierähti tokomaisissa hommeleissa, ja kun Teemukin oli turnausreissulla Lappeenrannassa, ei hallilta ollut missään vaiheessa mikään kiire kotiin. Perjantaina käytiin tirpaisemassa myöhäisillan/keskiyön treenit, lauantaina Luumu vietti ansaitsemaansa lepopäivää minun ollessa kuunteluoppilaana Nina Mantereen koulutuspäivässä, ja sunnuntaina jatkettiin taas reenaamista kahvitermarin ja uusien ajatusten voimalla. Viikonlopun aikana ollaan puhuttu paljon myös erilaisista koulutusmetodeista ja tavoista antaa koiralle palautetta (vai antaako ollenkaan). Keskustelu viime tekstini tiimoilta vasta alkoi, ja vaikken kenellekään hyvinvointihaastetta henkilökohtaisesti heittänytkään, sana on vapaa kuten aina :)

Lenkkiseuralaisia viikon takaa

Ninan koulutukseen. Tähän väliin tavanomainen vastuuvapauslauseke, että kovasti taas yritin saada muistiinpanoihin asiat niin kuin ne tarkoitettiin, mutta en voi taata tekstini täydellistä virheettömyyttäkään. Koittakaa nyt vaan selvitä ja napata sen punaisen langan päästä kiinni.

Nina puhui aika paljon sosiaalisesta palkasta ja kuinka sitä käytännössä voi harjoitella. Aina pitää muistaa kehua koiraa ennen konkreettisen palkan antamista. Näin voidaan pikkuhiljaa vaikuttaa siihen, että koira ajattelee yhdessä tekemisen riemua ennemmin kuin että koska se pallo putoaa. Ei haittaa, jos koira ehtii kehumisen aikana liikkua palkkaamispaikasta tai muuten riekkua, sillä kehuminen ikään kuin vapauttaa sen joka tapauksessa. Ota aikaa kehumiseen, pallon heittämisellä ei ole mikään kiire. Anna koiran olla "sosiaalisen palkan alla" hiukan pidempään, jotta se oppii olemaan tässä iloinen ja rento. 

Lähes kaikille koirille sosiaalinen palkka tulee opettaa, sillä harvalle se toimii automaattisesti. Alkuun sosiaalista palkkausta harjoitellessa eleitä voi liioitella. Ohjaaja voi liikkua itse ja esimerkiksi hyppyyttää koiraa. Kun tunnet koiran olevan aidosti sun kanssa, se saa mielentilastaan palkaksi pallon. Yritä löytää omalle koirallesi toimivin tapa palkata sosiaalisesti. Kaikki eivät innostu kamalan aktiivisesta ohjaajasta, vaan joillekin voi olla parasta esimerkiksi kääntää vienosti selkä. Toki koiran täytyy välillä saada se pallo myös heti, mutta ota sosiaalisen palkan treenaaminen vakiotreeniohjelmaan.

Voi Siiri miten sä oot nätti. 

Siiri varo - turboluumu tulee!

Sosiaalisen palkan lisäksi puhuttiin jonkin verran oikeanlaisesta mielentilasta ja asenteesta. Mieti missä mielentilassa koira saa tulla töihin. Jos koira on kovin ylivireinen, anna sen miettiä ja rauhoittua itse ennen töiden alkamista. Tämä tukee myös pidemmän tähtäimen koeonnistumisia, kun on oikea mielentila alusta lähtien. Jos koiralla taas on kisakehästä kamala kiire palkalle, anna sen rauhoittua ja rentoutua vähän, ennen kuin se saa kovasti haluamaansa palkkaa. Koiran voi esimerkiksi pyytää käymään siihen kehän ulkopuolelle, ja sitä voidaan silitellä ja kehua. Kun se on vähän rauhoittunut ja enemmän sun kanssa, anna palkka. Jos koira käy edelleen ihan kierroksilla, kävelytä sitä kunnes se tasoittuu. Voit opettaa esimerkiksi kehästä poistumiseen pienen suunnanvaihdoksen merkitsemään väärää mielentilaa. Pelkkä pysähdys matkalla palkan suuntaan voi nimittäin edelleen tarkoittaa koiralle, että palkka on tulossa ihan heti kohta (mikä ei auta rauhoittumiseen). Koiran palkkaodotus rauhallisemmassa mielentilassa auttaa myös arvokisoissa, kun joudutaan siirtymään kehästä toiseen niin, että aikaa koiran välipalkkaamiseen ei ole. Ja kun koira ei odota palkkaansa niin kiihkeästi, on mielentila parempi myös kehässä liikkeitä suorittaessa. Koira pääsee vain oikeassa mielentilassa palkalle. Vahvista kiireettömyyttä.

Jos koira on vähän laamampi tapaus, sille pitää opettaa aktiivisuutta esimerkiksi vahvistamalla erilaisten temppujen tarjoamista. Jos se jähmettyy, älä mene heti auttamaan sitä, vaan odota, että se tarjoaa välillä jotain tai liikkuu edes yhden askeleen verran. Palkkaa aluksi ihan pienestäkin yrittämisestä. Näin passiivisempi koira oppii koko ajan rohkeammin yrittämään asioita. Jos koiraa autetaan liikaa, sillä on myös "varaa" keskittyä ympäristöön ja kaikkeen turhaan. Jos koira osaa, älä auta! Vaikka tulisi enemmän virheitä, on parempi, että koira on itse aktiivisempi ja että se ei koko ajan odota ohjaajalta apua. 

Älä pyydä korjaamaan. Jos koira tulee esimerkiksi huonosti sivulle, älä pyydä sitä korjaamaan, sillä koira oppii helposti, että ei tällä ole niin väliä. Jos tulee heti hyvin sivulle > palkka, muuten kokonaan uudestaan. Koira voidaan esimerkiksi huonosta sivulletulosta käskeä pois ja pyytää sitten yrittämään uudelleen. Kehumisesta sen verran, että harjoittele omaa kehumisäänensävyäsi. Koiran on tiedettävä milloin olet siihen tyytyväinen. 

Kipin kanssa oli hauska juosta.
Näissä kahdessa se älykkyys oli jotenkin käsinkosketeltavaa. 

Kaks hernettä kohtas.

Koirakoita ja niiden työskentelyä katsellessa tuli muutamiakin juttuja mieleen omaa tekemistä ajatellen. Jos koiraa korjataan esimerkiksi luoksarin tai kaukojen jättötilanteessa sen nuuskiessa esimerkiksi maata, mieti sanotko hyvä sitten kun se lopettaa ei-toivotun tekemisen. Eli huomautus nuuskuttelusta, mutta välitön positiivinen palaute, kun lopettaa nuuskuttelun? Maltillinen hyvä tarkoittaa: hyvä että lopetit nuuskuttelun, jatka samaan malliin. 

Lisäksi tuli pohdittua, että kannattaisiko yhden treenin suunnitelmaan sisällyttää jatkossa useampia liikkeitä, mutta vähemmän toistoja? Luumu on sen tyylinen koira, että kun se on saanut ruudun paikasta jo sen palkan pari kertaa, niin viidennellä kerralla sinne juokseminen ei ole enää yhtä kannattavaa. Toki se palkkaantuu ihan juoksemisestakin, mutta juokseminen myös väsyttää. Se ei ole semmoinen, että se ajattelisi toistojen lisääntyessä tehneensä sittenkin jotain väärin, mutta se saattaa kyllä tehdä vähän puolivillaisesti, koska sillä oli jo kivaa. Ihanteellisen toistomäärän suunnitteleminen on vaikeaa, sillä jotkin osat vaan vaativat hinkkaamista. 

Varo Siiri, taas ne tulee!

Lisäksi näistä "yleisjutuista" olin kirjoittanut vielä ajatuksen treeni- ja kisatilanteen tuomisesta lähemmäs toisiaan. Ajatus johon törmää aina silloin tällöin, ja pieni hännännoston paikka: Nina kysyi että kuinkas paljon teet palkattomuustreeniä? Vihdoin voin hyvällä omatunnolla myhäillen röyhistellä rintaani, että kyllä me Luumun kanssa nykyään tehdään jo viikottain, ellei nyt ihan joka treenikerta sentään. Näiden ketju-/kisa-/sosiaalisen palkan treeniemme myötä Luumu oikeasti työskentelee yhä enemmän ja yhä paremmin vain ja ainoastaan mulle. Se on hieno tunne se. Koira ei saa siis kisatilanteen palkattomuudesta kuvitella tehneensä väärin, kun et voikaan palkata sitä. Tätä on harjoiteltava, ja jotkut sietävät "palkattomuutta" luontaisemmin kuin toiset. Nimim. Pitkän tien kulkeneet.

Kisatreenistä vielä sen verran, että Ninan mukaan selkeisiin virheisiin puututaan, oli sitten kisatreeni tai ei. Esimerkiksi kaukoissa jos selvästi loikkaa eteenpäin, voi sanoa että hei hei oho, ja ottaa toiston sitten uudestaan. Nopean palautteen voi kisatreenissäkin antaa ja näin pitää omista kriteereistään kiinni. Jos tuntuu, että koira ottaa helposti itseensä, voi sen jättää virheestä ilman palkkaa, ja pyytää vain saman tehtävän uudelleen. Kehu sitten kun tekee oikein. Näin koiran väärä mielentila ei pääse yleistymään kisanomaiseen treenitilanteeseen. 

Mä en ehkä kestä tota Luumun naamaa :D

Sitten liikekohtaisiin. En kirjoittanut kaikkea muistiin mitä koirakoiden kanssa tehtiin, vaan lähinnä sellaisia juttuja, mitä on itsekin tullut viime aikoina pohdittua (ja taas huomaan kirjoittavani noita alkeisjuttuja pennunkuva silmissä :D). 

Seuraamisesta. Poikittamista voi vähentää seuruuttamalla koiraa lelu vasemmassa kädessä (ns. pk-tyylisesti). Koira ei saa katsoa leluun. Kun palkkaat, älä tuo lelua koiran naaman eteen, vaan anna koiran napata lelu kääntämällä päätään vasemman kätesi puoleen > kroppa suoristuu / palkkaus tukee suoruutta. Koira saa napata lelun vasta luvan saatuaan. Käännöksiin elefanttitemppuja niin, että koira pyörii alustalla/pesuvadilla takajalkojensa kanssa etujalkojensa ympäri. Vaikea selittää, googlettakaa vaikka. Namikädellä voi myös ohjata koiran päätä käännöksissä niin, että kroppa tulee oikein perässä. Jos koiran pää on tiukasti reittä vasten, koiran on vaikeaa lähteä takajaloillaan tekemään mitään aktiivisesti. Käännöksiin paljon palkkaa! Luumullekin suunnitelmaan paljon vasemmalle käännöksiä + liike seis (tehtiin heti sunnuntaina!). Jos koira joutuu näistä kovasti korjaamaan (esim. edistää huolella), ei palkkaa vaan kehu riittää. 

Jäävissä voi terävää reaktiota tehostaa pompputempulla. Ohjaaja voi olla tässä vähän passiivisempi, ja pienellä käsiavulla houkutella koiraa hyppäämään ja käsiavulla tehostaa maahanmenoa. Tästä voi palkata alas namilla tai lelulla. Jääviä on helppo harjoitella myös pyörimisen kautta. Koira voi pyöriä itsensä ympäri, josta se pyydetään seisomaan/maahan/istumaan. Ajatuksena on tässä tehdä pyörimisestä nostattava temppu, ja näin koira oppii tekemään jäävät liikkeetkin korkeammassa vireessä. 

Hyppäämisen alkeistreenissä voi olla appari esteen toisella puolella namin kanssa valmiina. Tämä on kuitenkin todella näkyvä apu, joka ei edellytä koiralta juuri omaa ajattelua. Omaa ajattelua tukee, kun koira saadaan hyppäämään esteen ilman näkyvää apua. Kun koira hyppää, avustaja voi heittää namin tai lelun koiralle toiselle puolelle. Kun harjoitellaan hypyn taakse seisahtumista, sano seisomiskäsky, ja kun koira on hypännyt, heitä palkka saman tien perään, ettei koira ehdi tekemään mitään muuta. 

Normiluumu

Tunnarissa tehtiin kiireiselle koiralle samanlainen tavarakasa kuin Luumullekin tehtiin Riitan koulutuksessa. Tavaroita voi olla satunnaisessa järjestyksessä isohkolla alueella, ja joukossa paljon tunnarikapuloita. Tämä auttaa sellaisen koiran keskittymistä, joka ei oikein malta työskennellä kunnolla. Tunnistusnouto voi olla koiralle myös tilanteena paineistava, etenkin jos se pystyy suoriutumaan hajutunnistuksesta rennosti muissa tilanteissa, esimerkiksi metsässä oikeaa käpyä tuomalla. Jos koira noutaa mielellään, voi apuna olla ylipäänsä minkä tahansa esineiden tuominen ohjaajalle. Jos tunnaria tehdään tunnarikapuloilla, älä ota kapulaa vastaan, jos se on väärä. Koiraa voi esimerkiksi neutraalisti pyytää jättämään kapula ja yrittämään uudelleen. 

Kiireiselle koiralle Nina suositteli sellaista tunnarikuuria, jossa kapuloita ja mielellään myös jotain ekstraa on paljon. Tämä toimi myös noin kuukausi sitten Luumulla. Ninan mukaan tässä voi tulla virheitä, mutta on tärkeää opetella itse suhtautumaan tähän aina samalla tavalla. Koiralle tilanteesta tekee vaikean, jos se ei saa palautetta että tekikö se oikein vai väärin. 

Jos koira taas menee rumannäköisesti kapuloille (turhan vauhdikkaasti), sen voi pysäyttää ennen kapuloita ja rauhoitella siihen. Pysäytyksestä voi palkata vaikka namilla. Monella koiralla käy varsinkin alussa niin, että ne miettivät saako kapuloille mennä lopulta ollenkaan, mutta tämä vaihe menee ohi. 

Ohjatun suuntia Nina opettaisi niin, että merkiltä 180 asteen kulmiin laitetaan kaksi kapulaa. Koira viedään merkille, ja lähetetään noutamaan. Jos kyseessä on aikuinen koira, jonka pitäisi osata kuunnella, tehdään kumpaakin suuntaa samassa treenissä. 

Sellainen koulutuspäivä lauantaina. Nina vaikutti todella ihanalta ihmiseltä ja helposti lähestyttävältä kouluttajalta, joten jos joskus tulevaisuudessa on sauma Luumukin ottaa mukaan hänen oppiinsa, sen varmasti teen. Nyt ensi viikon torstain Jessican yksityistunnille olen kaavaillut Luumulle ohjelmaan seuraamista ja kaukoja. Kaksi ikuisuusliikettä, jotka nyt ainakin tällä hetkellä näyttävät olevan meidän voittajan kisakunnon heikoimmat lenkit. Kirjoitin lauantain aikana meille muutakin pikkupuuhaa tuleville viikoille: 

• Seuraaminen:
  käännös vasemmalle + liike seis > paljon  palkkaa (käännöstekniikka, edistäminen)
  seinän vierellä seuraaminen, lelu vasemmassa kädessä seuruuttaminen (poikittaminen)
  sivulletulot eri suunnista (nätti pa)
• Sivulletulot kapula suussa
• Tunnarikapulasta nätisti irrottaminen
• Luoksetulon käskytys kuntoon (lähinnä itselle mietittävää ajoitus ja käskyjen painotus)
• Ruutu: luoksetulo + seuraaminen erikseen kuntoon
• Kaukoihin liikkurointia, vieraita paikkoja, häiriötä
• Ylipäänsä käskytyksen häiriökestoa (reagoi vahvasti liikkuriin).

Äly, väläys ja ihan yks oikee koirakin sattuneet samaan kuvaan.
Voitte vaan arvailla kuka on kuka ;)