"Tälläisen pikku possun kans on kiva leikkiä"

... eli Mooin päivä luonnetestissä. Oltiin Mooin kasvattajan Tarun kanssa taas kärppinä liikkeellä, kun kuultiin, että amstaffiyhdistys järjestää taas peekooseudulla meidän ihan lempparituomareiden luonnetestin. Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää ovat nähneet niin paljon näitä jästimpiä rotuja, että hyvillä mielin voipi heidän silmien eteen possuttimensa viedä, kun tietää että voi itsekin kaikki "tuomiot" allekirjoittaa. Luumukin oli puolitoista vuotta sitten samoilla tuomareilla tekemässä testinsä, ja hyvin samannäköinen suoritus nähtiin Mooiltakin nyt.

Mentiin naisporukalla viettämään hauskaa päivää, ja sellaisen saimmekin. Sanoinkin Tarulle matkalla, että onpa taas tosi mahtavaa viedä sinne tämmöinen täysipäinen staffi. Että jos ja kun vaan ei tule mitään yllätyssektoria matkaan (esim. kaatosadetta), saapi kyllä Mooin testin tekemisestä ja katsomisesta vain nauttia. Vähän sillä mielellä että kattokaa nyt mitä meillä on. Ihan kultakimpale täällä. Luumun kanssa mulla oli tietty se jännitys vähän siinä että olin itsekin ekaa kertaa luonnetestissä mukana. Ja vaikka eihän se tulos koiraa miksikään muuta, olihan siinä vähän sellainenkin näkökulma, että kun olin kerran tuommoisen koiran tänne Suomeen tuonut, toivoin tietysti hyvää testitulosta, jotta muutkin näkisivät miten hieno koira se on. Mooin kohdalla taas tämmöistä jännäfaktoria ei juuri ollut, koska kaikkihan nyt muutenkin tietää että se on hieno koira. Eli riläks ja nautitaan menosta.

Siinä oli meitä ennen just lounastauko, joten hengattiin huudeilla aika pitkäänkin. Mooi esitteli sivustakatsojille muun muassa syliinkiipeämistaitojaan ja äänijänteidensä monimuotoisuutta. Odottaminen ei kumma kyllä edelleenkään ole neitokaisen parhaimpia osa-alueita. Mutta kun oltiin se tovimme varrottu, sittenhän sitä puuhaa piisasikin. Mooi oli täydellisen oma itsensä testin kaikissa osa-alueissa. Ehkä pikkuisen yllätyin siitä miten hanakasti se haukkui hyökkäävää ihmistä (ekassa osassa; ollessaan seinässä kiinni se oli lähinnä osaansa alistunut), ja toisaalta taas kelkalla vaikka reaktio oli kova, Mooi meni yllättävän nopeasti (heti) tutustumaan pelottavaan kapistukseen ihan itse. Kovia reaktioita osasin odottaa, mutta rohkeus/taisteluhalu tässä kohtaa yllätti ohjaajan pienesti. Pimeässä huoneessa meillä kesti kauan, mutta Mooi teki koko ajan aktiivisesti töitä mun löytämiseksi. Toisin kuin Luumun kanssa silloin, Mooilla ei ollut mitään ongelmaa tulla sen muovipressun yli, ja se oli muutenkin enemmän kuin kotonaan siellä pimeässä. Se oli myös kohtalaisen tyytyväinen löydettyään tuomarit, vaikka kyllä siitä sentäs näki, että äitikin olisi kiva bongata vielä. Musta oli erityisen hauskaa, kun tuomarit siinä jutustelivat samalla keskenään ja sanoivat jotain siitä että täällä näkee niin hyvin myös vähän sitä millainen suhde koiralla on omistajaansa. Mooi heilutti häntäänsä koko ajan mun hajujen perässä nuuskutellessaan, ja siitä tuli tietty itselle kiva fiilis.

Niin huikee koira ja niin huikee Taru <3
Tässä on kyllä onni potkaissut meikäläistä takalistolle aika kovaa.

Tässä vielä luonnetestibingon oikea rivi:
I TOIMINTAKYKY   +1a Kohtuullinen
II TERÄVYYS   +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III PUOLUSTUSHALU   +3 Kohtuullinen, hillitty
IV TAISTELUHALU   +3 Suuri (Tää oli muuten ainut ruksi, mikä oli Luumulla eri paikassa: +2a kohtuullinen)
V HERMORAKENNE   +1a Hieman rauhaton
VI TEMPERAMENTTI   +3 Vilkas
VII KOVUUS   +1 Hieman pehmeä
VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS   +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
LAUKAUSPELOTTOMUUS +++ laukausvarma

Yhteensä siis pisteitä Mooille tästä +184 - ja vaikka aina sanon, ettei meillä lasketa, niin olihan tuo päivän kovin saldo! Huhheijaa mikä likka ja toimiva peli, etten sanoisi. Ja vaikkei tässä nyt sinänsä mitään yllättävää olekaan (emä 180 p ja isä 185 p, et ihan tuli mitä tilattiin niin sanotusti), kyllä siinä tunsi tietynlaista ylpeyttä siitä, että kyllä vaan, tuo hieno koira on mun koira. Ja edelleen: vaikka mikään numero tai testi ei sitä koiraa miksikään muuta, kyllä mä vähän herkistyinkin siinä. Jotenkin siitä miten Mooi uskalsi haastavissa tilanteissa olla mun kanssa siinä, olla oma itsensä. Ja mitä pidemmälle ajatuksissani kuljin, kiitin pientä lehmänväristä possutintani myös siitä, miten se on oikeastaan koko ajan uskaltanut olla oma itsensä. Meillä, kun se tuli meille silloin melkein pari vuotta sitten. Se on aina uskaltanut heittäytyä täysillä ja antaa mennä. Vaikka olen monesti ihmetellyt miten itse silloin uskalsin ja miten meidän perhe lähti tähän mukaan. Mutta isoin kysymys ja kiitollisuuden aihe on kuitenkin se miten Mooi on aina ollut just omanlaisensa. Ei se numero naista pahenna tai paranna, mut kyllä tämän luonnetestipäivän jälkeen me ollaan oltu taas askeleita lähempänä sitä sielunkumppanuutta. Nih <3

Ja vielä peeäs. Vaikka oli hienot noi kelkat ja haalarit ja mitkä lie tynnyrit, niin ehkä kaikkein eniten mun mieltä testissä lämmitti miten Mooi tossa ihan alussa leikki. Se on nii-in hieno! Kuunnelkaa vaikka tosta videolta miten se on hurja. Taidan vähän nauhoittaa sitä ja laittaa vaikka whatsapp-viestin merkkiääneksi tuon. On se niin tomera täti että!

Asiaan mitenkään liittymättä laitan tähän loppuun kuvia,
kun oltiin syyskuun lopussa Mooin kanssa ihan kahdestaan
Kaarinassa Vaarniemen luontopolulla. 

Etsittiin tuolta puun sisältä kätköä, mut ei löytynyt.
Kohtalaisen paskaiset housut sain vaan. 

Tää on kyllä hieno paikka, ja meille jäi sinne tutkittavaakin vielä.
Vähän ehkä hirvitti, kun korkeuserot ovat paikoin niin suuret.
Mooi tosin on ketterä ja varmajalkainen, mut erään toisen kanssa olis hiukan ahdistanut :D 

Tää uintiretki ei kyl ihan ollut suunnitelmissa... 

Jaksaisi vaan aina kuljettaa oikeaa kameraa mukana...
tulis niin paljon hienompia kuvia!

Tänään on pileet

Ajeltiin tuossa iltasella Kirpun pappan luokse Littoisiin, ja kuu muistutti syvänkeltaisuudessaan vanhasta goudasta veistettyä sirppiä. Littoisissa vanhan verkatehtaan tornin valaistu kellotaulu taas muistutti möllöttävää täysikuuta, ja kaikki ne kuut, tähdet, pimeys, kuurankukat auton maalipinnassa ja lämpimänväriset katuvalot Littoisten kiemurtelevilla pikkuteillä toivat jotenkin jouluisen fiiliksen. Tähän aavistuksen ennakoituun jouluiloon saattoi edesvaikuttaa Sydämeeni joulun teen -niminen FB-ryhmä, johon liityin pari päivää sitten. Olen aina ollut jouluihminen, mutta viime vuosina kaupallisuus tai mikälie on kuluttanut joulun ihan puhki. Kuitenkin viime viikonloppuna ripustettuani huushollin täyteen ilmapalloja ja muita paperikoristeita Pikkukirpun ensimmäisiä syntymäpäiväjuhlia varten, pienen ihmisen aamuinen koristeista riemastunut ilme lämmitti äidin sydäntä niin, että näiden pileiden jälkeen rupesin oitis suunnittelemaan joulua - ensimmäistä kertaa moneen vuoteen oikeasti innoissani! Yks ihan mainittava plussapuoli lasten hankinnassa on se, että voi, saa ja haluaa itsekin innostua ihan mistä vaan jutusta täysillä. Jos yhdestä ilmapallosta tai kimaltavan nauhan päässä roikkuvasta pahviykkösestä voi repiä riemua joka aamu, päivä ja ilta toista viikkoa - mitä viihdettä tuokaan mukanaan joulu!

Koirat oli tietty innoissaan mukana lahjojen avaamisessa.
Luumu ainakin oli ihan varma, että seuraavasta paketista tulee varmana joku puruluu tai vinku.

Oli siis tarkoitus seuraavaksi kirjoitella sieltä urheilukoiran kuntoutus -seminaarista luonnostelemiani muistiinpanoja tänne blogin puolelle muistiin, mutta  e n   v a a n   j a k s a n u t. (Perinteeksi muodostuneen) perjantai-illan quick updaten tarkoitus on vaan äkäseltään kertoa että elossa ollaan, no worries! Noitten pikkupileiden järkkääminen on vaan vienyt oikeasti kaiken sen vähäisenkin vapaa-ajan mitä tässä on liiennyt - eikä meille toisaalta ole mitään päivittämisen arvoista juuri tapahtunutkaan. Mooin kanssa käytiin viimeksi treenaamassa - apuva - viime viikon maanantaina. Muistaakseni ihan kamalasti oli hyvää ajatuksenaihetta noudosta (kaikkee ollaan kokeiltu, mikään ei olevinaan nyt toimi, pitäis päästä kouluttautumaan...), mutta lähinnä nyt tartteis vissiin jossain törkeen matalassa vireessä kannustaa siihen kapulan pitämiseen ja niin että se mun ylpeys siitä että M pitää kapulaa paistaisi kuuhun asti. Pitotreenissä painopiste olisi halukkaassa kapulaan tarttumisessa (kun nyttemmin treeni on lähinnä alkanut sillä, että luukku auki, kapula tulee) ja käteen luovuttamisessa. Mä oon ollut liian tyytyväinen siihen, että pystyn kiskomaan kapulaa Mooin suusta aika voimallisestikin ilman että se irrottaa ennen kuin vasta käskystä (koska Luumun kanssa tämä ei ollut mahdollista ennen kuin se kilpaili tyyliin eeveeällässä...). Ja samalla kun olen iloinnut (myös ihan aiheesta) näistä ulkoisista edistysaskeleista, olen onnistunut unohtamaan muita tärkeitä hyvän noudon aspekteja. Esimerkkinä tästä ennen kuin me ollaan yhden treenikerran aikana päästy tähän "vedä kapulaa täysillä ja koira ei irrota" -tilanteeseen, Mooi on saattanut mälvätä kapulaa ihan huolella, pudotella jne., mitkä pitäisi tietysti saada ensin kuntoon, ennen kuin voidaan paistetalla tuommoisten hifimpien juttujen loisteessa.

TAAS hän on jumi-nimisessä paikassa xP 

"Kurakelejä" kesti vissiin sen päivän...

Pääväreissä <3

Mooin mielestä Kirpun lahjaksi saama äänikirja oli kohtalaisen epäilyttävä.
Tästä on myös video: *klik*

Salakuva Mooista, joka odottaa että koska on oma vuoro tehdä keittiötokoa.

Se vähä tokosta. Toinen pieni juttu on meidän juoksutreeneistä. Kaarinan syysmaratonin 10 kilsan matka on nyt onnellisesti takana päin. Selviydyin maaliin asti (viffiu, siis sellanen kannustava vihellysääni tähän), ja aika oli 1 h 9 min. Oli hyvä olo juosta (ihan joka päivä ei ole...), ja oli kannustavaa huomata, että lopussa olisi riittänyt paukkuja vaikka ihan pieneen loppukiriin. Mikä ton nilkan kanssa on edelleen huomattava, niin se lämpiää tosi hitaasti. Ekat pari kilsaa meni varmaan tuollakin reissulla, ja itse asiassa tänään kun käytiin parin kuukauden paussin jälkeen juoksemassa taas cooperin testi, niin kesti sen lämpeäminen sielläkin. 

Tässä kuvattiin uusia Nike Pro Warm Embossed Vixen -talvijuoksupöksyjä xP 

Staffilätsässä, kuinkas muuten! 

Paparatsi kuvasi meikäläisen menoa Keiramon tallin kohdalla. Ei niin kamalan sulokkaan näköistä menoa kyllä... xP
Tuntui paremmalta kuin miltä näytti!

Pakkaspäivän kuupperi

Itse asiassa en päässyt edes samaan tulokseen tänään kuin mitä pari kuukautta sitten (2 040 m / 2 300 m), mutta ei sitä pelkästään nilkan piikkiin voi laittaa. Tänään oli eka kunnollinen pakkaspäivä, ja on vaan pakko myöntää, että vanhalla kestää paikkojen lämpeäminen kauemmin. Kyllä me vähän käytiin lämppäilemässä ennen, mutta mun pitäisi lämpätä huolellisemmin kuin vuosikymmen nuoremman treenikaverin. Ekat kolme kierrosta meni hölkätessä samaa tahtia kuin ihan peruslenkilläkin, oikeastaan jopa hitaammin. Vasta neljännellä kierroksella alkoi "Oulun-juna kulkea", ja kun mä olin ihan tikissä (no niin tikissä kuin tää paketti vaan voi olla...), niin sit olikin enää 2,5 minuuttia jäljellä. Haha. No mutta tietääpähän ainakin taas seuraavaa cooperia ajatellen että miten tämän mun kroppani kanssa kannattaa edetä. Mulle sopii kyllä paremmin semmoinen tyyli, että aloittelee rauhallisemmin. Siitä voi sitten hetken päästä kiihdyttää. (Mut tää tämän päivän rauhallisuus oli kieltämättä jo ihan omaa luokkaansa, mut koita ite liikutella noita puupökkelöitä rivakampaan tahtiin ;))

Harvinaislaatuista kuvamateriaalia <3 

Luumu kokeilee mamman luona afrikkalaisempaa tyylisuuntaa... 

En mitenkään himoitse tota sun munakasta...

Tohon nilkkaan liittyen mulle suositeltiin kalevalaista jäsenkorjausta, kun se ei edelleenkään ole vielä kunnossa. Mä veikkaan, että siellä ei ole mikään ainakaan pahasti rikki (ei se taatusti kestäisi tätä rasitusta siinä tapauksessa), mutta varmaan jotain hiukan pielessä, miks mä en saa taivutettua sitä edelleenkään ääriasentoihin. Balleriinaa musta nyt ei muutenkaan ollut tulossa, mut esim. kumisaapas olisi kiva saada jalkaan ilman sen kummempia nykytanssiliikkeitä. Varasinkin ajan reilun viikon päähän, ja jännä nähdä mitä siellä saadaan aikaiseksi. Pakko myöntää, että terapiamuodon nimi kalskahtaa vähän liikaa humpuukilta mun makuun, mutta sen verran luotettavalta taholta tämän referenssin sain, että uskalsin heittäytyä. Raporttia seuraa.

Apulainen hommissa... 

Keinutuolissa... 

Nii et joko sää voisit lopettaa ne hommat siinä koneella..? 

Kuvassa on kaksi staffia. Uskokaa tai älkää. 

Luumu on ollut taas ookoo, ja me käytiin fyssarillakin viime viikolla. Ei sen mainittavampia ongelmia, mutta se oikean etuosan pehmytkudosvaurio (oikeesti toi on kyllä jo yks prkleen kirosana tässä huushollissa) näkyy tietty sillä tavalla, että kroppa kompensoi käyttämällä enemmän vasenta takaosaa. Ei kuitenkaan mitään oikean kyynärän jäykkyyksiä tai kierto-ongelmia, mitä oli vielä loppukesällä. Palataan taas hiljalleen normaaleihin lenkkeihin, eikä onneksi tarvitse ihan koko kuntoutustaivalta aloittaa alusta. Harpotaan nyt jonkun verran vs. että lisättäisiin puol kilsaa lenkkehin pituutta joka viikko. Muutaman viikon päästä mennään taas pellolle, voi juhlaa. 

- Ei vitsi sä oot Luumu edustava.
- Niin säkin.

Ihan kiva Luumu kun TAAS tulit auttamaan,
mutta kun just siinä meinasin leikata tota kangasta...

Ihme sylivauvaksi muuttunut tämä ;) 

Tosi kiva tää ensilumi.
Eivaan Luumu oli kyllä ihan innoissaan hetken.

Ihanat possuttimet <3

Ja juhlasta tuli mieleen, että meillä on ihan huippupäivä tiedossa! Oltiin kärppinä paikalla, kun vuoden viimeiseen MH-luonnekuvaukseen oli paikat jaossa, ja äkkilähdöllä mennään huomenna kuvauttamaan Mooi-neito. Mä niin tykkään näistä luonnekuvauksista ja -testeistä. Meillä on kuitenkin Mooin kanssa yhteistä taivalta takana jo sen verran (9 kk), että on hauska nähdä miten omat ennakkoajatukset pitävät paikkansa siitä miten pikkumuija pärjää koitoksessa. Luonnekuvauksessa positiivista on mun mielestä se, että se on tosiaan enemmän kuvaus kuin testi. Koira toki joutuu/pääsee haastaviin tilanteisiin, mutta se MH:n tulos on enemmän kuvaava, kun taas LT:n tulos on konkreettinen pistemäärä - arvosana siitä miten koira on selvitynyt testistä. No mutta, en spekuloi etukäteen sen enempää, mutta veikkaan, että Mooille tulee ihan hauska päivä huomenna. Palataan taas.

Joko seuraat meitä feisbuukissa?