Jotain ihan muuta

Oltiin keskiviikkona aamulenkillä Raisiossa Hamtin ja Noan kanssa, ja ajattelinkin nyt laittaa tänne muutaman kuvan poikien aamutoilailuista. Raisiossa menee tosi kivoja metsäpolkuja, eikä tälläkään reilun tunnin retkellämme tullut ketään vastaan. Metsälenkin jälkeen juotiin vielä teetä ja syötiin mustikkakakkua - niin ja siirrettiin kuvat koneelle ja puhuttiin ihanankamalasta tokosta. Puhumasta päästyämme päätettiin pitää ihan pikkuiset treenit siinä pihalla, ja sitten mentiin jälleen sisälle siirtämään treenivideoita koneelle ja puhumaan jälleen ihanankamalasta tokosta. (Olin muuten viime lauantaina yksillä 50-vuotispäivillä, ja enkö sieltäkin löytänyt koiramaista juttuseuraa! Puolenyön jälkeen tuli tehtyä muutamia askelharjoituksia ilman koiraa... meneeköhän tää innostus hiukan ylikierroksilla nyt yhdellä jos toisella...?)

Luumulla ei ole välillä mitään itsesuojeluvaistoa,
sillä se tulee mistä vaan alas, ja tietysti täysillä. 

Tyypit odotti, kun mentiin pururadan yli.
Tässä vapautus. 

Ihan muutaman kerran vaan naurettiin tälle kuvalle :DDD 

Noniin, pojat poseeraa nyt nätisti siellä. 

Toisella kuolaa päässä ja toinen muuten vaan edustuksellinen ;) 

Ihan täysillä käyn - sekä fyysisesti että psyykkisestikin. 

Kokeiltiin miten näiden kahden taluttaminen käy samaan aikaan.
Toisilla meni paremmin... 

Toisilla vähän huonommin. 

Voisitteko koittaa kävellä edes samaan suuntaan? 

Hamti on kyllä reipas pikku leipuri!

Kiitos kuvista Hamtille! Tehtiin Luumun kanssa siinä pihalla "yksi onnistunut" paikallamakuu. Olisi todella pitänyt jättää se siihen yhteen, sillä tahkottiin sitä lopulta varmaan 20 minuuttia, ja välillä homma meni ihan penkin alle. Luumu kävi jopa kesken harjoituksen varastamassa palkkaliivin taskusta nameja, vaikka liivi oli meistä 20 metrin päässä puiston penkillä. Mikä röyhkimys. No, kaikesta tästä paikallamakuun ongelmallisuudesta olen tullut seuraavanlaisiin johtopäätöksiin:

a) Älä vaadi vieraassa paikassa yhtä paljon kuin tutussa treenihallissa.
b) Ota huomioon, että prinsessastaffero ei makaa yhtä nätisti märällä nurmella tai kivisellä pyörätiellä.

c) Tyydy yhteen onnistuneeseen suoritukseen.

d) Ota vaihtelevia palkkoja, joku supernamipalkka ja satunnainen lelupalkkaus?

e) Panosta nyt jatkossa lyhyisiin harjoituksiin ja työskentele onnistumisten eteen!

Tässä nimittäin aivan kamala video meidän sen päivän paikallamakuutreenistä. Noihin johtopäätöksiin pääsemisessä auttoi myös saman päivän treenit meidän "kotihallissa", jossa meillä ei ollut ongelman ongelmaa ryhmäpaikallamakuussa, kun paikalla oli 7 muutakin koirakkoa! Pystyin "omassa" hallissamme jättämään Luumun jopa istumaan ja seisomaan, kävelemään 10 metriä pois, liikuskelemaan eri tavoin poissa ollessani, ja lähestymään Luumua jälleen eri suunnista ja jopa kiertämällä koko koiran ennen vapautusta. Kyllä se siis liikkeen osaa, mutta on varmaan tällä hetkellä yhtä turhautunut kuin minäkin noihin epäonnistumisiin vieraissa paikoissa. 

Tein muuten noissa aamutreeneissä niin, että jos Luumua ei selvästi kiinnostanut paikallamakuun harjoitteleminen, laitoin sen hetkeksi jäähylle lyhtypylvääseen (ei ollut häkkiä mukana). En kyllä sillä kerralla huomannut, että jäähyistä olisi ollut mitään hyötyä, mutta edellisellä kerralla (kerroinkin siitä) jäähy auttoi keskittymään!

Tyyppi on siellä ihan pitkällä narulla, ihan itse meni tuollaiseen asentoon...
Melko syyttävä ilme... Olipa "mukavat" treenit.

Ihan tässä kirjoitellessani tuli muuten mieleen, että mahtoiko tähän tekemishaluttomuuteen vaikuttaa muuten aiemmin tehty metsälenkki? Viimeksikin oli riehumisen jälkeen ihan vaan vähän haasteellista saada koirista mitään ulos... Vitsi mikä nero mä oon, eikä mennyt ihmetellessä kuin puoli viikkoa!

No voihan mölli sentään!

Niin. Ette ikinä arvaa, mutta meidät vähän niinkuin houkuteltiin osallistuman lauantain staffien harrastuspäivillä möllitokoon! Joka kaipaa itselleen erinomaista viihdettä, tervetuloa seuraamaan suoritustamme lauantaina aamupäivällä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen (Helsinkiin). Luvassa taatusti konnuuksia ja kommervenkkejä, joten nauru on (katselijoille) taattu!

Ei vaan ihan tosissaan, ei kuulemma tarvitse osata mitään (se me osataan!), ja saahan elämyksestä hyviä vinkkejä jatkoa varten. Pitää vaan muistaa olla koko ajan tyytyväinen, pitää hauskaa ja olla vaatimatta tilanteesta huolimatta liikoja. Oman mielenrauhani takia ajattelen, etteivät nämä ole ihan oikeat möllit. Koska eihän meillä ole yksikään liike oikeasti koekunnossa. No tai luoksetuloon olen ollut todella tyytyväinen viime aikoina, mutta se taitaakin olla ainoa. Onneksi ainakin mamma on lähdössä päiville mukaan, joten kuva- ja videotallennetta on tiedossa! Muahaha. Naurattaa itseäkin jo valmiiksi!

Piti oikeastaan kirjoittaa erikseen sellainen päivitys, jonka otsikko olisi ollut Dear Diary... Sillä meillä on vihdoin se treenipäiväkirja! Kaivoin pahvilaatikosta muutama kuukausi aiemmin Papershopista tilaamani Botanical Journal -muistion, joka on hieno! Se on niin hieno, että tekee mieli kirjoittaa sinne koko ajan. Meidän treenimuistiinpanoista on tullutkin reilun sivun mittaisia, ja jokainen harjoiteltu liike on löytänyt sieltä oman kolonsa. No jo on tehokasta! Olen jopa ollut niin reipas, että muutamana viime kertana olen etukäteen suunnitellut, että mitkä liikkeet tukisivat seuraavissa treeneissä hyvin edellisen treenit ongelmakohtia. 

Kirjoitin muutamat muistiinpanot kuun alussa toiseen vihkoon,
koska en ensin meinannut löytää tätä kaunokaista mistään! 

Sitten siirsin kaikki tekstit tänne <3

Tuntuu kyllä nyt kun olen kirjoitellut niitä muistiinpanoja siihen päiväkirjaan, että minulla ei ole enää tarvetta ruotia treenejä täällä blogissa. Sen verran voin kuitenkin avata, että seuraamisessa ollaan todella hyvässä mallissa, mutta koska ollaan tehty nyt paljon vire- ja kontaktitreeniä, paikka on hukkunut. Koska palkka tulee (treeniliivin puutteessa) meillä edestä, Luumu edistää. Palattiin takaisin matala(mpi)vireiseen tekniikkatreeniin namin kanssa, ja otetaan siihen myös noi käännökset mukaan. Välillä vietikästä motivaatiotreeniä, ja hyvä siitä tulee. Pääasia, että Luumu katsoo minua koko ajan sillä asenteella, että sano nyt mitä teen. Kyllä olen reipas poika, eri mahtava ja kovin taitava.

Liikkeestä seisomisia ja maahanmenoja ollaan myös tehty, ja niissäkin parannutaan. Pikkuprinsessani vaan ei meinannut hiekkakentällä ensialkuun haluta laittaa pikkupikku kyynäriään täysin maahan asti, mutta tästäkin hienostelusta ollaan onneksi päästy. Liikkeestä maahanmeno kestää jo hyvin. Voin kävellä viitisen metriä eteenpäin, palata koiran vierelle, ja palkka maahan. Seisominen ei ole yhtä varma, ja kun alan lähestyä Luumua, se usein ehtii vaihtaa hiukan tassujen paikkaa ennen vapautusta. Nyt siis vaan malttia minulle, nopeampi palkkaus ja hyvänä vinkkinä sain, että kannattaa lähestyä koiraa eri suunnista. Häiriökestävyyttä seisomiseen saa liikkumalla sen ympäri ja palkkaamalla eri suunnista. Tämä auttaa myös hypyssä, kun Luumulla on tapana asetella siinäkin jalkojaan pysähtymiskäskyn jälkeen, kun alan lähestyä sitä taas. 

Hyppyongelmistakin ollaan hyvin päästy, eikä meidän oma este ole enää pelottava, vaikka kulkeekin edelleen Luumun kanssa osittain samalla takapenkillä erilaisiin treenipaikkoihin. Yksissä treeneissä Luumu vähän kolautteli takajalkojaan 20 sentissä, ja ajattelinkin vähän kauhistuneena, että tähänkö meidän tokouramme tökkäsi. Että jos se ei hyppää 20 senttiäkään nätisti, miten se koskaan hyppäisi 40 senttiä kokeessa? Luin kuitenkin jostain, että jos koira kokee, ettei esteessä haastetta, se vaan lompsii sen yli. Tästä varmana kuljetin esteen pehmeälle nurmelle ja latasin siihen Luumulle täydet 40 senttiä. Otettiin kolme vapaata hyppyä, ja ei ole kyllä koira koskaan hypännyt noin puhtaasti!

Ollaan myös aloitettu ruutua, ja se onkin kivaa vaihtelua näille alokasluokan liikkeille. Kirjoitan siitä vaikka erillisen postauksen joskus :) Nouto meillä on ihan hyvällä mallilla, pitoharjoituksia pitäisi vaan ottaa enemmän, ja alkaa harjoitella käskystä irrottamista. Tässä siitäkin pikkupätkä.

Ja jottei kaikki olisi vaan yhtä hymyä ja päivänpaistetta, meidän murheenkryyniksemme on muodostunut paikallamakuu! Uskomatonta, sillä se on ollut Luumulla pennusta asti erittäin varma liike! Nyt se lähtee usein hiipimään perääni, tai ei malta edes maata, kun pyydän sitä odottamaan. Mitä teen? Viime treeneissä sain vinkiksi olla katsomatta koiraan ollenkaan, sillä suora tuijotus voi olla sille merkki luoksetulosta ym. Ei olla tätä vielä käytännössä päästy kokeilemaan, mutta uskon kyllä, että siinä on perää. On vaan ihan älyttömän turhauttavaa, kun koiran pitäisi kyllä tietää mitä siltä odotetaan, ja yhtäkkiä se ei muka tajua yhtään mitään.

Noin yleisesti ottaen Luumu ei ole perseillyt juuri ollenkaan, vaikka ollaan treenattu nyt viime viikkoina todella vieraissa porukoissa ja myös vieraissa paikoissa. Jos se joutuu olemaan häkissä kovin kauan treenien alussa (koska odotellaan omaa vuoroamme), silloin sillä menee muutama minuutti siihen, että se näyttää kuinka kovasti sitä **tutti. Silloin se saattaa aika ajoin ottaa kontaktia, mutta on ihan kaaho, juoksee pikkuspurtteja, ja on näennäisesti siinä, mutta ei kuitenkaan ihan. Minulle neuvottiinkin, että kannattaa ottaa sellainen tapa, että kun ollaan treenikentällä, silloin vain treenataan, ja muuten pois. Periaatteessa ajattelin että joo, mutta mielestäni tämänikäiseltä staffilta ei voi ihan vaatia vieraalla kentällä ihan täydellistä suoritusta heti alkuun, enkä halua omalla tyytymättömyydelläni pilata siltä treenaamisen iloa. 

Kuitenkin... Tänään oltiin treenaamassa pienessä puistossa, jossa oli 12 koirakkoa. Ollaan oltu puistossa viimeksi viime kesänä, joten Luumu ei taatusti osannut yhdistää puistoa treenialueeksi. Tiesin, että oli itsellä ollut koko päivän pinna vähän kireällä, enkä jaksanut nyt yhtään pelleilyjä. Teinkin niin, että alussa kun Luumua vei nenä, ja hihna kiristyi tiuhaan tahtiin, pistin sen saman tien kaulapannasta taluttamalla häkkiin jäähylle. Sitten otin sen lähes saman tien pois ja kokeiltiin uudelleen. Noin viisi jäähykertaa tarvittiin, kunnes Luumu tuli häkistä tarjoten ehdotonta läsnäoloaan. Kaikista ennakko-odotuksista huolimatta saatiin ihan mahtitreenit, ja keskityttiinkin paljon muun muassa saalispalkkaan ja sosiaaliseen palkkaukseen. Ja Luumu oli läsnä - minä olin kiinnostavampi!

Kyllä on kesällä kivaa, kun voi treenata missä vaan, ja meille on löytynyt tosi kivoja treenikamujakin. Yhdessä treenaamalla saa hyviä vinkkejä ja pääsee näkemään edistyneempien loistamista. Mekin vielä. Se ajatus antaa motivaatioon lisää kutkutusta. Nuo treenikuvat ovat Hamtin ottamia, kun treenattiin yhdessä Raisiossa eräänä kuumana aamupäivänä. Kiitos! Tässä vielä mainio videolinkki pikkupoikien viilennyshetkeen. Muih, mitä söpötyksiä! (Noa tulee muuten meille ihan pian hoitoon, ja Luumu täällä jo innokkaana odottaa vesseliä seurakseen. Mitä veikkaatte kuinkakohan kauan menee, ennen kuin rauhottuvat ajatukseen, että toi toinen onkin tuossa vähän kauemmin, eikä koko ajan tarvitse riehua..?)

Tässä muuten tämän kesän (ja itse asiassa koko elämäni) ensimmäinen itse kasvattamani mansikka. Eikö olekin täydellinen?

Punaista ja makeaa - Karjaa KR 7.7.2013

Viikonlopun väri on ehdottomasti punainen! Käytiin sunnuntaina Karjaan kaikkien rotujen koiranäyttelyssä, ja kotiin palattuamme, ilta oli täynnänsä punaisia herkullisuuksia. Punainen oli myös Luumun väri Karjaalla, sillä herra sai laatuarvosanakseen ERInomaisen. Vau. Laiskuudesta rokotettiin kyllä, nimittäin minun. Siitä lisää ihan kohta!

No oho! Luumulta on ehdottoman kiellettyä siirtyä ajon aikana takapenkiltä eteen,
mutta näin vaan pirulauta livahti matkalla! 

In da house! 

Junnuissa oli kuusi urosta. 

Osataan me seistä. 

Ja Luumu sietää kopelointia kerta kerralta paremmin!
(Tai eihän se koskaan ole sille ollut mikään juttu,
nykyisin ei juuri edes jaksa reagoida tähän toimenpiteeseen.) 

ERI 

Mutta sen ongelma - edelleen kehäravissa HUOMATTAVASTI parannettavaa.
Tässä ihan OK, mutta katsoo minuun! 

Tässä meni ihan läskiksi. 

Joo, olisi varmaan pitänyt tässä Kotkan jälkeen harjoitella tuota kehäravia. Olishan meillä ollut kolme viikkoa aikaakin. Mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Ollaan treenattu seuraamista viime aikoina niin paljon, että "syytän" liiallisesta kontaktista sitä. Luumu lähtee liikkeelle nätissä nelivedossa ja rauhoittuu ravaamaan juuri pari metriä ennen ravipätkän loppumista. Todella kauniin näköistä. Videosta näkee vielä paremmin. Ei auttanut, vaikka laitoin lihapullan aina ennen ravaamista taskuun. Katsoo se minua silti. Ja nähdäkseen paremmin tulee eteeni melkein niin, että kompuroidaan kummatkin. Eleganttia, eikö?

Liikkeistämme huolimatta tuntui, että tuomarimme Paul Martin (Irlanti) tykkäsi Luumusta kovin. Vaikka tuo omasta laiskuudesta johtunut liikkeiden järkyttävyys jäi hiukan harmittamaan, olin ihan supersupertyytyväinen Luumun saamaan arvosteluun.

"Good head & expression. 
A dog in top condition.
Very well muscled.
Well balanced. 
Moves well when he settles. 
Needs a little more training on the move." 

Erityisesti mieltä lämmitti toinen ja kolmas rivi. Näkyy ne treenauksen tulokset sentään jossain. Nyt vaan vähän toisenlaista juoksutreeniä tähän päälle, niin hyvä siitä tulee. Kaiken kaikkiaan pidin kovasti herra Martinin tavasta tuomaroida. Hän oli rennon oloinen, mutta täsmällinen tuomari. Katsoi tarkkaan hampaat, kokeili pään ja roplasi kunnolla selän ja jalat. Hän myös kysyi koiran ikää. Voitais ehdottomasti mennä hänelle uudestaan (kunhan saadaan liikkeet kuntoon!). 

Kilpailuluokkaa odotellessa 

Junnujen kilpailuluokka. Ei sijoitusta.
Mikä ihme se toisaalta tuon liikkumisen jälkeen onkaan ;)

Meillä oli tällä kertaa näyttelyssä todella pikainen visiitti, sillä piti ehtiä käymään vielä Billnäsin ja Fiskarsin ruukissa ennen Japen illan työvuoroa. Käytiin Karjaan keskustassa pizzalla ja ajettiin sitten Billnäsiin. Mietittiin kyllä, että mahdettiinko me ihan löytää oikeaan paikkaan, kun Billnäsin ruukilla oli niin kuollutta. 

Karjaa City 

Muumukin olisi halunnut pizzaa. 

Miksi ovet ei aukene meille? 

Yritettiin saada Luumu poseeraamaan tuon kärrynpyörän edessä,
mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut.

Billnäsin pienoisen pettymyksen jälkeen hämmästys olikin melkoinen, kun Fiskarsin ruukki oli niin mahtava. Upeita maisemia, upeita vanhoja rakennuksia, ihmisiä, vilinää, jäätelöä - mahtipaikka käydä vaikka koirankin kanssa! Koiria siellä tulikin vastaan todella paljon, lienevätkö monet tulleet meidän tavoin näyttelyn jälkimainingeissa vähän kulttuurielämystelemään..?

Kiva "kesäsade" vilvoitti. (Luumu meinasi, että äkkiä pois sillalta!) 

Tutustuttiin taas taiteeseen. 

Tässä olisi ollut hyvä jätskinsyöntipaikka! 

Törmättiin paikalliseen eläinlääkäriinkin.
Onneksi ei ollut tarvetta! 

Keinuminen oli Luumun mielestä jotain ihan käsittämätöntä. 

Nih. Joku oikeesti asuu tällaisissa maisemissa! 

Vahdattiin vähän sorsien menoa.
Luumua kiinnosti kyllä enemmän kadulla kävelevät ihmiset. 

Takaisin lähtökuopissa, eli Piikkiössä.
Melkoisen väsynyttä poikaa!

Iso kiitos kuvista, videoista sekä näyttelyseurasta jälleen mammalle ja Japelle! Seuraavaksi Poriin, ja voi olla, että kirjoitan taas sen näyttelyn jälkeen, että olisi pitänyt - pitänyt ja pitänyt - treenata enemmän juoksemista. Mut miten se oli et lahjattomat treenaa..? Katsotaan nyt, vois jopa mennä ihan saman tien tohon tielle juoksemaan muutamat kehäsulkeiset. Mumelo, mitäs sanot?

Mitä sä muija teet?

AKA Luumun juoksukoulu. Ollaan Luumun kanssa alettu juosta. Tai Luumu nyt hölkyttelee muutenkin lenkeillämme, mutta nyt myös minä olen pistänyt tassua toisen eteen hiukan rivakampaan tahtiin. Kaikki alkoi jo varhain keväällä, kun aloin ottaa muutamia juoksuaskelia normilenkeillämme. Hirvee ylläri, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Heti kun aloin hölkätä, Mumelo villiintyi ihan kaistapäiseksi, hyppi minua vasten, poukkuroi edessäni niin että varmasti kompastun ja yritti jopa napata kiinni milloin mistäkin. Lähinnä minusta. Kuvitteli raukka varmaan, että tämä on nyt joku kiva uusi leikki. (Selvästikään meillä ei ole kukaan kaksijalkainen nostanut vauhtiaan juoksuksi asti ennen näitä kertoja!)

Tönin Luumun aina alas tai eteenpäin, huusinkin sille että nyt jumankauta rakki riittää. Ei se vaan tajunnut. Ajattelinkin, että ehkä tämä on viesti jostain korkeammalta taholta - meitä ei vaan ole tehty juoksemaan. Kun Luumu alkoi riehumisen jälkeen vähän tajuta, että hänkin voi hölkytellä eteenpäin, vaikka hihnan päässä oleva mamikin juoksee, olin jo niin väsynyt 18-kiloisen monsterin kanssa painimisesta, etten enää jaksanut juosta yhtään. 

Näin meillä meni parisen kuukautta satunnaisesti kerran pari viikossa treenaten. Ei mainittavaa edistystä koiran juoksukäyttäytymisessä eikä allekirjoittaneen juoksukunnossa. Kunnes... Olemme vihdoin päässeet vaiheeseen, jossa kumpikin voi juosta toisiinsa huomiota kiinnittämättä! Aloin ensin hölkkäillä lyhyitä pätkiä salaa Luumulta. Kun se hölkytteli itsekin, eikä huomannut, että joku muukin juoksee. Kun se huomasi minunkin juoksevan, lopetin heti. Näin meni jonkin aikaa. Sittemmin ollaan päästy sellaiseen moodiin, että juokseminen on vähän niin kuin palkka. Kun Luumu juoksee nätisti (eikä yritä hyppiä minua mustelmille), juoksu jatkuu. Nyttemmin juoksun jatkuminen on palkka siitä, että askellaji pysyy nätisti ravissa (Laukka > juoksu loppuu). Se me osataan jo!

Koska olen kaikessa mihin ryhdyn melkoinen välineurheilija, olen katsellut Luumulle valjaita ja itselle vyötä. Olishan se kätsyä, kun voisi kädet vapaana viiletellä menemään tuolla purtsilla. En ole kuitenkaan saanut vielä aikaiseksi hankittua kumpaakaan. Ehkä sitten syksymmällä, kun ilmat viilenee jäätäväksi asti, eikä missään ilkene enää juosta.

Meidän lenkkivauhti menee paremmin yksiin, kun itsekin hölköttelen perässä. Ollaan pidetty noin kerta viikkoon mäkitreeniä Loukinaisten pururadalla tässä lähellä. Siellä on kyllä melkoisia mäkiä - ihan hengästyttää itseäkin. Maasto on mukavan pehmeä, ja muu liikenne erittäin vähäistä. (Taisi olla myöhäänmyöhäänmyöhään juhannustorstaina, kun jolkottelin menemään Mumelo irti - samalla harjoiteltiin taakse-käskyä, eli käskyllä koira minun taakseni mutkapaikoissa, joissa ei nähnyt juuri eteensä, hyvin sujuu!) Yleensä toki mennään hihnassa. Mutta onkohan tullut joku vastaan yhden kerran. Tuntuu jotenkin haaskaukselta pitää koira kiinni - juoksuvyön hankintaa odotellessa siis. 

On se raskasta Luumullekin. Siis ylämäet käpytellään mahdollisimman hitaasti ylös (yrittää väkisin nostaa laukkaa), alamäet valutaan ja sitten tasaisilla jolkotellaan rauhallisessa ravissa (minäkin). Muistan jostain lihashuoltoluennolta, että näissä juoksutreeneissä pitää vaan muistaa ylläpitää se nätti ravi, ja että alusta on pehmeä. Ei missään nimessä asvaltilla eikä juuri edes kovaksi tallatulla hiekkatiellä. Tuo melkein neljä kilometriä (sis. alku- ja loppuverryttelyn, eli matka meiltä pururadan alkuun) vie kyllä koirasta mehut ihan täysin. Suosittelen muillekin hyperaktiivisten koirien kävelyttelijöille!

Mitäs muuta - tokotreeniä tietty! Tähänkin viikkoon mahtuu kolmet treenit kukin eri porukassa. Maanantaina oltiin ekaa kertaa treenaamassa TSAU:n porukoiden kanssa, ja aloitettiin tekemään ruutua. Voin kirjoitella näistä vähän tarkemmin omassa tokopäivityksessään joskus, mutta kosketusalustalla saatiin oikein hieno alku. Mitä minun oikeastaan piti mainita niistä treeneistä: ENSIMMÄINEN TÄYDELLINEN KOEMAINEN LUOKSETULO! Kuvitelkaa, minun peenipeeni vauvvvani teki alokasluokan luoksetuloliikkeen alusta loppuun täydellisesti ilman välipalkkoja tai edes sosiaalista "hyväkoira"-lässytystä. Täydellisen! Minun vauvani! (Katsoin muuten Kennelliiton sivuilta syksyn kokeita, ja ne ovat jo siellä. Niihin voi jo ilmoittautua! Tuli ihan fyysisesti paha olo. Oikeasti.)

Loppuun vielä muutama kuva eiliseltä Salon tori -reissulta. Oltiin tällä kertaa kokoonpanolla "sukkakerho", ja esiintyjänä oli Läntisen Tommi. Ei sitä Tommia juuri tullut kuunneltua (koko kolme tuntia kierreltiin kuluttamassa rahojamme), mutta muutamia kuvia voisin näyttää kuitenkin. Kaivattiin myös Turkuun jotain tämänkaltaista tapahtumaa. Jotain eloa Aurajokirantaan. 

Kaksi maailman parasta kojua sillalla vierekkäin.
Ostin kotiin sipuli-paprika-valkosipulijuustoa ja mun feivorittia - pippurijuustoa! 

Mummi tarjosi koko porukalle muurikat! Namsk. 

Pannukahviakin olisi saanut, mutta oltiin kaukaa viisaita,
ja juotiin omat sumpit termarista. 

Tänään ei satanutkaan, vaikka taivas on ollut
painava pitkään.

Äiti mä en tahdo mennä kouluun 

Läntinen veti kyllä hyvin väkeä.
Ei ihan 13 000, kuten Cheek, mutta melkein...

Näistä saa jo neniä!
Tässä mitään kauneusleikkauksia tarvita - nyt saisi kapeamman nenän ihan ilmaiseksi! 

Kauneutta on kaikkialla. Kaupungissakin. 

Mummin ja ukin kultaisennoutajan nimi oli Tepa.
Mun vauvakirjassa lukee, että Janina osasi jo pienestä asti silittää Tepaa nätisti.
Ei koskaan repinyt.

Ps. Vaikka viime tekstin kommenttikentässä juuri haukottelin, että sitä tuntee välillä kirjoittavansa omissa sfääreissään, kuplassa, jossa ei ole peilejä - otan sen takaisin änyytee-nyt! Sain juuri niin mahtavan PUHELUN blogini lukijalta, että vähän tässä jo paineistuu, että mitä tänne saa enää kirjoitettua. Ettei se sattumuksien suuhun tuoma sylki vaan laske kirjoitusten tasoa ;) Ei maar, loistavaa! Jaksaa taas kirjoitella tovin!