Mikä laulaen tulee

... se viheltäen menee

Viittaan tuolla otsikolla meidän ihaniin ohitushaasteisiin, joita nyt on ollut ilmoilla. En sano ongelma, vaan ihan tietoisesti haaste - mutta täytyy kyllä myöntää, että tiistaina kun menin treeneihin, niin olin aika maassa ja totesin, että onkohan meillä sittenkin ongelma. "Aika maassa" on myös aika lievä ilmaisu, taisi siinä muutamat ärräpäät ja p*skat koirat ja v*tun muijat lentää. 

Juuri ennen treenejä lämppäsin Luumun täällä kotona Vanhalinnassa, ja oltiin jo kotiin palaamaisillamme, kun eikö siinä meidän hiekkatiellä ihan meidän talon kohdalla tullut koira vastaan. Ja se tietty jää makaamaan sinne vaanimaan ja punomaan juonia meidän pään menoksi. Olin ajatellut aiemmin, että alan Halmeen tiukoista mielipiteistä huolimatta rakentaa Luumulle siihen päälle jotain tehtävää (arkiseuraamista), ja koitin saada sitä matkan päästä kiinnostumaan minusta eikä maassa odottavasta koirasta. Sieltä matkan päästä se yrittikin pari kertaa keskittyä antamaani tehtävään, mutta kohdalla ollessamme paine kasvoi liian suureksi, se yritti väistää minkä hihnasta pääsi, ja kun ei päässyt tarpeeksi kauas, se rähähti. 

Ärsyttää myös oma suhtautuminen tähän. Siis olen henkisesti päässyt yli siitä, että Luumu nyt vaan ei näissä asioissa ole mikään parashermoinen koira, mutta ärsyttää, kun annan niiden muka-ulkoisten paineiden vaikuttaa minuun. Nytkin piti sanoa sille naiselle, jonka koira kaikkia koiramaailman kirjoittamattomia käytössääntöjä rikkoen odotti siellä maassa, että "me tässä harjoitellaan" ja että "kun täällä ei tule ketään ikinä vastaan, niin on niin vaikeaa harjoitellakin". Nainen tietty kysyy, että minkäs ikäinen koira se on. Minä vastaan siinä punastellen että jo kaksi! Mikä helkkarin tarve mullakin on selitellä oman koiran käytöstä kenellekään, joka ei ymmärrä koirien käytöksestä näemmä tuon taivaallista, vaan antaa oman koiransa käyttäytyä miten sattuu..? 

Treenipaikalle päästyämme Luumu tietty siellä vielä veti hihnassa, kun oli kauhea kiire sisälle halliin kahden viikon loman jälkeen. Niin se otti myös päähän. Eihän tämä osaa kulkea edes hihnassa. Mutta onneksi on treenikaverit! Siinä kun olin manannut sekä koiran että itseni ja kaikki kanssakoirankuljettajat alimpaan sanonko minne, puhuttiin siitä, miten kaksivuotias ei oikeasti ole mikään valmis koira, vaikka niin joskus annetaan ymmärtääkin. On sanottu, että kun otat koiran, koulutat sen ensin pentuna ja sitten uudestaan kaksivuotiaana. Kiva. Olisipa joku kertonut minullekin. 

Lauantaiaamuna tuli lunta, ja se me hyödynnettiin juoksemalla hullun lailla metsässä. 

Tuli paljon parempi mieli, ja vaikka olin sanonut, että me ei tänään treenata yhtään mitään, niin ihan huipputreenit me kuitenkin saatiin. Kerron niistä vähän myöhemmin. Eniten tässä ohitushaasteessamme nyt on minut herättänyt se, että olen oikeasti alkanut ajoittaa lenkkeilymme sen mukaan, milloin siellä todennäköisimmin ei tule ketään vastaan, ja mieluiten reiteille, joilla on vähiten liikennettä. Ei sen niin pitäisi mennä! Tiistain masennuksen jälkeen tuumasin kuitenkin, että on tälle asialle jotain tehtävä. Ihan jo senkin takia, että en halua Luumun kuljeskelevan tuolla ulkona ihan stressaantuneena, jos sieltä nyt joku sattuukin tulemaan vastaan. Ajattelin nyt ottaa tähän sellaisen ohituskuurin, että mennään ne pitkät lenkit tekemään johonkin muualle kuin tänne meille, missä se reviirikäyttäytyminen vielä kärjistää tilannetta. Jos voin kiertää ohitettavan koirakon kaukaa, sen teen. Jos tie on ahdas, käännyn ennemmin ympäri. 

Jos Luumu on joskus murrosikäisenä ollut enemmän mahtaileva ja vähemmän epävarma, nyt kaksivuotiaana se on minusta päinvastoin. Kyllä se on enemmän epävarma kuin mahtaileva. Sitä myötä olenkin kallistunut enemmän ja enemmän railihalmemaiseen väistämällä siedättämiseen. Mutta kun ongelma täällä meillä on edelleen se, kun sitä siedättämistä ei pääse väistämällä täällä harjoittelemaan, kun niissä pahimmissa kohdissa (meidän hiekkatiellä) ei oikeasti pääse väistämään mihinkään. Siksi ajattelin nyt rakentaa Luumulle tähän jonkin käytösmallin, eli tehtävän jonka suorittamiseen se voi keskittyä stressaavassa ohitustilanteessa. Me hiotaan se kuntoon jossakin muualla kuin Vanhalinnassa, ja sitten alan pikkuhiljaa siirtää sen tänne meille. No ollaan me jo kokeiltu sitä täällä meilläkin, mutta pelkkien ohitettavien ihmisten kanssa. Eihän Luumulla ihmisten ohittaminen tietenkään ole vaikeaa, mutta juuri sen takia siitä oli helppo aloittaa. 

Voi olla että joku sanoisi, että tässä menee nyt p*rse edellä puuhun sekä ihminen että koira. Mutta näinhän niitä pikkupentujakin opetetaan ohittamaan. Luopumaan ja tarjoamaan katsekontaktia (annan Luumun havaita vastaantulevan koirakon ja korostan tätä havaitsemista sanalla "kato", ja sitten luopumaan vaatimalla seuraamista ja katsekontaktia käskyllä "mukana"). Luumun tarvitsee nimittäin saada ensin katsoa. Yksi juttu mikä tässä vaan mietityttää vielä on se, mihin viettiin tämän nyt rakennan. Kun ihanteellisintahan olisi, että Luumulle riittäisi se herkku, jonka syöminen samalla myös rauhoittaisi sitä. Mutta kun näissä ohitustilanteissa sen puolustusvietti on niin korkealla (ensisijainen reaktio on paeta, mutta kun pako ei ole mahdollinen > hyökkäys), että en millään pysty vaihtamaan sitä matalatasoiseen ravinnnonhankintaviettiin. Mietin jopa, että alanko kantaa lenkkimakkaraa ihan nimensä mukaisesti aina lenkeillä mukana, sillä se on yksi harvoista herkuista, jotka saavat Luumun kuolaamaan himosta. Voisihan sitä kokeilla. En vaan usko sen toimivan. Saalisvietillä, eli käyttämällä ohitustilanteissa seuraamisen palkkana lelua, saan Luumun suorittamaan tehtävän paremmalla varmuudella ja intensiteetillä, mutta toisaalta se nostaa kierroksia - mikä taas tilanteeseen nähden on tarpeetonta. 

No, pääasia on nyt, että meillä on tähän selvät sävelet kuinka etenemme. Voisin nyt ensialkuun rakentaa sen mukana-käskyn makkaralle ja toimimaan muissa ympäristöissä. Muualla makkaran tenho varmasti riittääkin, eri asia sitten kun siirrytään näissä harjoitteissamme tänne meille. Itse olen nyt tyytyväinen tähän "ohjelmaamme", jolla ohitushaasteeseen aiomme vastata. Kaikenlaisia ohjeita tietenkin olen kuullut, mutta olisikos teillä asiaan vielä jotain lisättävää? Olisi kiva kuulla vertaistarinoita tai jos tässä suunnitelmassani on joku valaan kokoinen aukko, jota en vaan huomaa, niin nostakaa valas pöydälle!

Mitäs muuta tänne meille. Jos nyt alettiin näistä meidän haasteista puhua, niin yhdestä ollaan selvitty todella kunniakkaasti! Nimittäin pentuihin siedättämisestä. En tiedä voiko tässä vielä puhua mistään lopullisesti muuttuneesta kaavasta, mutta Oivan kanssa on mennyt ihan superhyvin. Ensialkuunhan kävin yksinäni Oippaliinia moikkaamassa ja tartutin itseeni pentuhajuja. Luumu tietysti kotona haisteli minut päästä varpaisiin lähes maanisella tarkkuudella. Annoin sille tässä yhteydessä nameja. Tuskinpa sillä namittamisella tässä mitään positiivista vaikutusta on, mutta ei varmasti ainakaan negatiivista. Sitten mentiin yhdessä treenaamaan siten, että Luumu oli ensin autossa, kun Oiva teki luoksareita ym. kentällä. Oiva meni kotiin, ja Luumu pääsi haistelemaan kentälle. Se oli niin kiinnostunut Oivan hajuista, ettei edes huomannut kolmen metrin päässä ollutta fasaania! Kun ruvettiin hommiin, se ryhtyi hommiin, eikä välittänyt hajuista enää yhtään. 

Sitten koittikin seuraavaksi jo hallitreenipäivä, ja Luumu ja Oiva matkustivat samassa autossa treenaamaan. Haistelihan Luumu alkuun takapenkiltä sinne etupenkille, että mikä siellä on, mutta jätti aika nopeasti rauhaan. Hallilla tyypit eivät olleet ensialkuun kentällä ollenkaan samaan aikaan, enkä antanut Luumun käydä Oivaa morjenstamassa häkin läpi, vaikka se sinne oli ihan ilmeisen iloisilla mielin menossakin. Vaikka Oiva oli treenannut ennen Luumua, Luumu ei oman vuoronsa alkaessa haistellut ollenkaan ympäriinsä, vaan keskittyi tehtäviinsä. Lopussa oltiin tehty niin hyviä häiriöperusasentojakin, että kokeiltiin ihan äärihäiriötä - Oivaa! Tehtiin niin, että Luumu oli minulla hihnassa perusasennossa, ja Oiva meni siitä edestä muutaman metrin päästä ohi. Ei tietenkään oltaisi tehty näitä, jos olisi ollut vähääkään sellainen kutina, että Luumun polla ei kestä. Mutta hienosti meni, eikä Luumu ollut Oivasta millänsäkään. Ellen itse tietäisi Luumun suhtautumisvaikeuksista pentuja kohtaan, olisin ajatellut Oivan olevan ihan kuin minkä tahansa muunkin treenikaverin. 

Voi mikä supertiistai! Oivan kanssa tapahtuneen selkeän edistymisen lisäksi meillä oli muutenkin ihan huipputreenit! Siitä ohitusjutusta otsaani nousseen järkyttävän melan takia tehtiin alkuun vain kivoja juttuja, kuten ruutua. Ollaan muutenkin nyt pidetty portailta tippumisen jälkeen parin viikon treenitauko, mutta sitä ennenkään ei olla tehty ruutua ties milloin viimeksi. Uskottava se on, että pidempi tauko välillä tekee toooodella gutaa, sillä Luumu haki ruudun paikan paremmin kuin koskaan ennen. Se ei kertaakaan jäänyt siihen etunauhalle hillumaan, vaan juoksi suoraan ja varmasti sinne vasempaan takakulmaan, joka on sille luontainen paikka, ja jota tämän luontaisuuden ymmärrettyäni olen alkanut vahvistaa. Ihan supertyyppi! Kuolen miten hieno se oli! Lisäksi pystytään jo hyvin yhdessä katsomaan sitä ruutua ilman että Muumiluu on siellä jo puolimatkassa kohti ruutua. 

Lisäksi tehtiin toisen koirakon kanssa paikallaolon jättöjä ja loppuosia, ja niissäkin Luumu on alkanut tosi hyvin kuunnella. Tehtiin aika monta settiä, eikä se tainnut mennä liikkurihöplään kuin ihan kerran, pari. Ollaan me tehty näitä kotona olkkarissa Teemun ollessa liikkurina, mutta en olisi silti uskonut, että Luumu halliympäristössä osaa näin hyvin. Ehkä tästä on joskus kokeessakin hyötyä meille..? 

Siinähän ne treenit! Oli tarkoitus ottaa hallissa alunperin noutoa ja kaukoja, mutta en halunnut tehdä niitä huonoissa fiiliksissä, joten tehtiin ne kaukot meillä eilen tuossa ulkona. Meillä on tuossa ulko-oven edessä tuollainen korotettu kiveys, johon saa hyvin koiran viltin päälle tekemään kaukoja. Muutama viikko sitten saamamme neuvo kaukojen tekemisestä reunalla on ollut meille tosi toimiva. Nyt kun ne kaukot toimivat teknisesti tosi hyvin siinä korokkeella, ollaankin Luumun kanssa keskitytty nyt erilaisiin sarjoihin (välillä tulee palkka heti, välillä on kolme asennonvaihtoa jne.) ja siihen ilmeettömyyteen asennonvaihtojen välillä. Kun silloin mölleissä se kosahti meidän osalta mielestäni suurimmaksi osaksi siihen, että Luumu ei tiennyt tehneensä oikein ja turhautui sitten kokonaan. Kaukot on meillä nyt ihan huippukunnossa, mutta en vaan uskalla nyt siirtää niitä tasamaalle. Pakko kai sekin on joskus tehtävä.