Tämäkin on vietissä

... vaan missä? On taas sellainen remmilenkki takana, etten voi muuta kuin huokaista. Nuo ohitukset ovat täällä Vanhalinnassa meidän nurkilla menneet jo ihan mukavastikin. Ei mitenkään rennosti, muttei rähistenkään. Jotenkin tuntuu, että viime aikojen juoksutuoksut ovat saaneet pikkumiehen hormonitoiminnan ihan sekaisin, kun se on täällä kotonakin paljon ääniherkempi. Ääniä Muu ei muuten kavahda, mutta epäilyttäville tömähtelyille pitää välillä puhista ja haukkuakin (Auton ovi? Kuka tulee? Tuleeko Teemu?). Nyt se saattaa kesken unienkin rähjätä telkkarillekin karvat pystyssä, jos siellä nyt jokin nelijalkainen sattuu menemään. Paras oli, kun se Putouksen finaalijaksossa tunnisti Ymmin eläintarhassa vierailemat omituiset karvaiset apinamaiset otuksetkin eläimiksi. Vähän piti puhista. Ihan kuin tämä ylimitoitettu vartiointitoiminta ja juoksuaika liittyisivät jotenkin toisiinsa?

Oltiin Muumelon kanssa kaupunkikierroksella reilu viikko sitten. 

Noomuksen kanssa Hansakorttelissa.
(C) Hanna Helama 

Ensin meinasin, ettei me nyt mihinkään ihmisten ilmoille voida tulla,
että eihän Luumu osaa käyttäytyä... Mut yllättävästi se oli siellä melkein kuin kotonaan.
(C) Hanna Helama

Mister Melon Head
(C) Hanna Helama

Vähän on takki repaleinen vielä Brutuksen käytön jäljiltä.
Mutta näissä Brutuksen vaatteissa on jotain sellaista, miksi en voi niitä korvata uusillakaan.
(C) Hanna Helama 

Nomppis
(C) Hanna Helama

Jos sä et osaa kävellä nätisti, niin sit sä et kävele ollenkaan.
En tiedä onko tämäkään niin fiksu ratkaisu,
mutta etenkin Nooan kanssa kävellessä niitä vetohaluja vaan on välillä hiukan liikaa...
(C) Hanna Helama

Ja nämä ohitukset sitten. Muuallahan meillä ei mitään ongelmaa ole, ja mitä enemmän koiria ja häiriötä, sitä hellusemmin Muumelo käyttäytyy. Mutta annapas olla nyt kun täällä meidän "maaseudun rauhassamme" joku kehtaa koiran kanssa tulla kävelemään tuohon meidän hiekkatielle tai kauemmas asvaltillekin. Kaimion luennolla viime sykysynä analysoin Luumun jo mahtailevaksi ja epävarmaksi, ja tämä käytösmalli on noussut taas pidemmän helpon kauden jälkeen pinnalle. Ja kun mulla ei sitten kestä hermo yhtään. Ja mihin tässä pääset, kun tie on tasan sen verran kapea mitä se on... Helpompaa se on silloin, kun oikeasti voi kiertää hiukan kauempaa, vaikka sieltä kävelytieltä autotien toiselle puolelle ohittamaan. 

Kuulin juuri, että nuoren koiran hormonitoiminta voi vielä 2,5-vuotiaaksi asti olla sekaisin niin, että kaikki vähän liittyy kaikkeen. Liittyisikö tämä äärimmilleen viety "omalla reviirillä" pöhistely ja epävarmuus nyt kuitenkin noihin juoksuihin? Äijän sekavaan hormonitoimintaan..? Jäi juttu hiukan kesken noista nuoren koiran myllertävistä hormoneista, mutta mielelläni kuulen niistä lisää. Kun ohitusongelmasta oltiin jo vähän niin kuin päästy, ja nyt taas. Että onko meillä koko loppuelämä odotettavissa tällaista merenkäyntiä vai onko Muumeloisella tässä vielä puolisen vuotta kehitysaikaa..? Houkuttelee muuten edelleen se kastraatio. Päätöstä vaikeuttavat moninaiset mielipiteet siitä työmotivaatiosta (heikkeneekö, lähteekö terävin särmä? Onko kyse kuitenkin koiran rakentamisesta työntekoon?) ja toisaalta tuosta epävarmuudesta. Jos nyt epävarmalta urokselta vien ne pallit, niin pääseekö se ikinä kasvamaan aikuiseksi ja kehittämään itsevarmuuttaan? 

No, sellaisia mietteitä maanantain ratoksi. Kolmen persiilleen menneen ohituksen jälkeen saatiin tänään vielä neljäs rusakon kanssa (meni muuten kaikkein parhaiten!), joten voi olla, ettei loppuiltana lähdetä omalta pihalta enää yhtään mihinkään. Huooh.

Sisustuselementtinäkin staffi menee mainiosti. 

Tuon kun pistät portaikkoon, niin ei tarvi mitään muita koristuksia kämpässä olla.

Mutta vieteistä! Juha Korri oli torstaina täällä Liedossa pitämässä viettiseminaaria. Suosittelen! Luumu oli juuri tainnut tulla meille, kun kävin Johanna Tammialan yleisluennolla koiran kasvatukseen liittyen. Siellä sivuttiin hiukan viettiteoriaa, ja sen puolesta olen osannut ihan kiitettävästi pohtia Luumun oppimista eri viettien mukaan ja eri viettipäämääriä hyödyntäen. Tässä Korrin seminaarissa perehdyttiin kattavasti koiran eri vietteihin, niiden hyödyntämiseen koulutuksessa ja sitten siihen, kun kaikki ei menekään niin kuin piti. Muistiinpanoja on paljon. Koittakaa pinnistellä mukana!

Vietti on sisäsyntyinen toimintamalli tietyt kriteerit täyttävässä tilanteessa. Eli se on toimintamalli, joka ei ole opittu. Koiran viettejä ovat saalisvietti, laumavietti, ravinnonhankintavietti, puolustusvietti ja sukupuolivietti (mahtoiko joku jäädä pois..?) Saalisviettiin liittyy tiiviisti metsästys-/riistavietti. Paimentaminenkin on katkaistua saaliskäyttäytymistä, eli se liittyy saalisviettiin - ei laumaviettiin, kuten voisi kuvitella. Kaikilla vieteillä on neljä yhteistä tunnusmerkkiä: 1) viretila 2) ärsyke 3) toimintamalli 4) viettipäämäärä. 

Käsittelimme seminaarissa saalisviettiä, ravinnonhankintaviettiä ja laumaviettiä, sillä niitä on kaikkein helpointa hyödyntää koulutuksessa. Saalisvietin avainärsyke on nopea, poispäin suuntautuva liike. Tähän liittyy nopeasti myös oppimista, sillä esimerkiksi pentu ei käy kiinni leluun, jota se ei koskaan ennen ole nähnyt, jos lelu tuodaan hitaasti pentua kohti. Mutta kun lelua heitetään muutaman kerran nopeasti poispäin, pentu oppii puremaan lelua, vaikka sama lelu tulisikin hitaasti suoraan kohti pentua. 

Saalisvietissä välimatkan jälkeen tulee taistelu. Toiminta voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: ennen purua tapahtuvaan vaiheeseen, puruun ja saaliin pois kantamiseen. Viettipäämäärä on tässä saaliin kanssa rauhoittuminen. Syvään, kovaa ja pitkään pureva koira on hyvässä saalisvietissä. Kun koiralla on hyvä saalisvietti, se vie saaliin kauemmas itselleen. Pidän itseäni nyt onnekkaana, että Luumulla on hyvä saalisvietti. Sanoin nyt, koska joskus noin vuosi sitten tuskailin sitä, kun en oikein ryhmätreeneissä voinut pitää sitä vapaana, kun se lelun saatuaan lähti aina kiitolaukalla rallattelemaan ensin sen kanssa pisin kenttää ja sitten vei lelun jonnekin kauas reunaan pureskellakseen sitä siellä. Alkuun, kun ei oltu oikein harjoiteltu palkkaamisjuttuja ollenkaan, se lähti lelun kanssa sitä kauemmas, mitä lähemmäs minä tulin. Treenaa siinä sitten :D No, nyt ymmärrän, että kaikkea voi harjoitella, ja ehkä tällaisen vietikkään tänttähäärän kanssa vaan ei kannata lähteä kaikkein haastavimpiin treeniympäristöihin. 

Jos koira repii lelua heti lelun saatuaan nopein liikkein, kyse ei ole enää puhtaasta saalisvietistä. Kiinnitä huomiota siihen, onko koiralla hauskaa, vai onko se hermostunut tai stressaantunut. Käyttäytyminen on koirakohtaista! Mietin tässäkin taas Luumua. Alkuun se nimittäin vei aina lelun kauas ja maassa maaten puri sitä lelua ylhäisessä yksinäisyydessään. Treenien sujumisen helpottamiseksi alettiin kuitenkin treenata yhdessä leikkimistä, niin että lelua kannattaa tuoda minulle takaisin. Lelun saa takaisin, ja hyvässä lykyssä vaihdossa tulee vieläkin hauskempi lelu. En kuitenkaan usko, että tällä palkka- ja leikkitreenillä olisin liiaksi mennyt sörkkimään Luumun synnynnäistä saalisviettiä. Mutta kieltämättä ajattelin, että siitä huolimatta, että se nykyään lelun saatuaan juoksee sen kanssa ensin, ja tuo sen sitten minulle leikittäväksi, voitaisiin silloin tällöin tehdä niitä lelun kanssa rauhoittumisia. Muistiinpanoissa lukee, että stressiä aiheutuu, jos lelu otetaan liian aikaisin pois, eikä koira saa rauhoittua sen kanssa. On hyvä antaa lelu koiralle noin 1 - 2 kertaa kuussa kokonaan. Kyllä se koira lopulta luovuttaa lelusta ja rauhoittuu. 

Jalostuksella viettejä on menty käpälöimään. Esimerkkinä mainittiin noutajien pehmeä suu ja paimenet, joilla on niin voimakas saalisvietti, että ne jaksavat tehdä tuntitolkulla töitä, mutta jotka eivät silti käy saaliiseen helposti kiinni. 

Saalisviettiä ja kisasuoritusta ajatellen kisasuoritus on aina se vaihe ennen purua. Eli jos ja kun käyttää suorituksen jälkeen jonkinlaista loppupalkkaa, se on se puruvaihe. Koira, jolla on todella hyvä saalisvietti, mutta joka on vielä ohjattavissa, on erittäin hyvä kisakoira. Minusta meillä voisi Luumun kanssa olla saumat tähän - sitä ohjattavuutta pitäisi vaan vielä enemmän tehostaa luomalla kisaamiseen liittyviä rutiineja. Ajattelisin, että kun se koira tietää mitä odottaa ja mitä siltä odotetaan, sen olisi helpompi toimia? Tässä kohtaa täällä muuten lukee taas: "Ajatus: kyllä Luumulta voisi jo ruveta vaatimaan pitkäkestoisempaa, rauhallisempaa (kisa)suoritusta > kiinnitä huomiota siihen, miten annat luvan loppupalkalle! Aina treeneissäkin se sama!"

Toinen käsittelemämme vietti on puolustusvietti. Tätä on kuitenkin hankalinta hyödyntää koulutuksessa, joten emme käsitelleet sitä kovin kattavasti. Viretila tässä on kuitenkin: "koira on aina aktivoitavissa puolustusvietissä". Ärsyke on uhka. Puolustusvietissä toimintamalleja on kahdenlaisia: joko koira hyökkää ja uhkaaja pakenee; tai koira pakenee. Viettipäämäärä on uhan poistuminen. Voimakas pakeneminen on yhtä paljon puolustusvietikästä toimintaa kuin voimakas hyökkäys. Matala puolustusvietti on sillä, joka (esim. ihmisen) uhkaavista eleistä huolimatta heiluttaa häntää. Kaikista vieteistä puhuttaessa koira on voimakasviettinen, jos se matalassa viretilassa reagoi voimakkaasti pieneen ärsykkeeseen. 

Kolmas käsittelemämme vietti oli ravinnonhankintavietti. Viretila on nälkä. Avainärsyke on ruoka. Toiminta on syöminen, ja päämäärä on, ettei ole enää nälkää.

Laumavietin merkitystä ei voi korostaa liikaa. Kyllä tunnen piston sydämessäni, että aina vaan olen ollut namia tunkemassa Luumun suuhun, ja niin paljon on mennyt mahdollisuuksia hukkaan saada sitä sitoutettua enemmän minuun. Ihan jo noissa viime tekstini kommenteissa tulee ilmi, miten hienosti Luumu palkkaantuu minusta ja yhdessä tekemisestä. Ja mitä minä teen? Kamalan suuren numeron siitä, että nyt ollaan kisoissa, ja kohta tulee palkka, joka ei mitenkään muuten liity minuun, kuin että minä roikun siellä vetolelun toisessa päässä. Hohhoijaa. Tämä on kyllä yksi niistä asioista, mitä tekisin uuden pennun kanssa toisin. Oli hurjan mielenkiintoista kuulla, miten opaskoiriakin koulutetaan ihan pelkästään laumavietillä, eli sosiaalisella palkkauksella, ja 80-prosenttisesti jokainen niistä koskaan namia tai lelua saamattomista tekisi kuulemma törkeän hyvää tottista. Mikä piru meissä ihmisissä on, kun emme ymmärrä omaa parastamme? Aina vaan se nakki tai frolikki kourassa ennen kuin yhtään kehuvaa äännähdystä on suustaan ehtinyt päästää...

Laumavietin viretila on aina. Avainärsyke on lauman hajalle joutuminen. Toimintana koira yrittää yhdistää lauman ja miellyttää johtajaa. Viettipäämäärä on turvallinen olo, turvallisuus tasapainoisessa laumassa. Koira haluaa olla laumassa. Laumavietin hyödyntäminen koulutuksessa on helppoa. Koiran kehuminen on laumavietin alaista toimintaa: johtajan hyväksyntä. 

Näin paljon olen kirjoittanut jo pelkästään seminaarin ensimmäisestä osasta. Meinasin tuossa äsken kirjoittaa että "laumavietin hyödyntäminen laumassa on helppoa". Taitaa vähän väsymys painaa, ja haluaisin paneutua noihin seminaarin seuraaviin osiin freeseillä aivoilla. Jos ne nyt koskaan ovat kovin freesit... Ehkä pureskellaan tämä seminaari kahdessa tai kolmessa osassa, ja jätetään asia nyt tältä osin hautumaan. Luumu on käynyt tämän päivän aikana kaikki viettinsä erinomaisesti läpi (rusakko > saalis | vieraan koiran ohitus > puolustus | yhdessä köllöttely > lauma | tuoksuttelu ulkona > sukupuoli. Nyt se yrittää täyttää ravinnonhankintaviettinsä viettipäämäärää kanavoimalla laumaviettiään ja tuijottamalla minua, johtajaansa: on ruoka-aika, herää pahvi! (Joo en varmaan käyttänyt tuota kanavointi-termiä tässä ihan prikulleen oikein, mutta siitä lisää viettiseminaarin seuraavassa muistiinpano-osassa :))

Sunnuntaiaamuna oli tullut lisää lunta,
vaikka vasta lauantaina olin melkein jo näkevinäni leskenlehtiä!