Distichiasis eli Luumun pöllyinen keskiviikko

Tultiin justiin Impparista treeneistä, mutta Luumu ei tänään treenannut ollenkaan, kun oli vielä vähän saikulla. Luumu kävi nimittäin eilen Koira-kissaklinikalla ripsiepilaatiossa, eli rauhoituksessa poltettiin luomen sisäpinnalla kasvavat ripset. En olisi koko vaivaa edes huomannut, ellei sitä keväällä virallisessa silmätarkissa olisi käynyt ilmi. Kyse on distichiasis-nimisestä perinnöllisestä silmäsairaudesta, eli kansankielellä ihan vaan ylimääräisistä ripsistä. En edes itse osannut mieltää vaivaa "sairaudeksi", mutta sellaisena sitä on kai pakko alkaa pitää. Onhan se nimittäin melko ärsyttävä vaiva, kun noita ripsiä voi polttamisesta huolimatta kasvaa vielä myöhemmin johonkin toiseen kohtaan. Näihin nyt poltettuihin ripsituppiin ei kuitenkaan niitä koskaan enää kasva, ja se on jo jotain sentään sekin. Harmittavaista vaan, että kun toimenpide pitää tietysti tehdä rauhoitettuna, eikä rauhoittaminen koskaan ole koiralle kovin terveellistä. Hmph. No, vaivansa kullakin.

Miksi sitten mentiin treeneihin, eikä vaan pidetty ansaittua vapaapäivää? No kun tänään treffasimme ensimmäistä kertaa talven treeniporukkamme kanssa! Meitä on siis kahdeksan eritasoista ja "erirotuista" koirakkoa, jotka treenaamme tokoa enemmän ja vähemmän tosissaan kuuden talvisen kuukauden ajan Raision DOXX-areenalla. Kävimme samaan syssyyn vetämässä puumerkkimme myös vuokrasopimukseen, joten nyt se on oikeasti ihan virallista. Porukka tuntui todella mukavalta, ja onkin hirmu mieltäylentävää haaveilla missä kunnossa sitä jo reilun puolen vuoden päästä ollaankaan. Kun hallivuoro päättyy, alkavatkin taas keväiset kelit, ja passaa treenata ulkosallakin. (Kyllä muuten teki treeneissä mieli Luumun kentälle, ja vähän itselläkin. Salavihkaisesti teinkin muutaman kaukojumppatuokion siinä... ei me mitään treenata, ihan vähän vaan jumppaillaan...)

Piti kirjoittaa tokosta tässä jossain vaiheessa ihan erillinen postaus, mutta miten pääsikin taas juttu lipsahtelemaan? Takaisin eiliseen. Luumu jäi klinikalle ensimmäistä kertaa periaatteella "tulkaa parin tunnin päästä hakemaan". Mentiinkin Teemun kanssa hodarille Ikeaan ja käytiin me hipelöimässä telkkareita Gigantissa (Teemu) ja kankaita Kodin Ykkösessäkin (minä). Ei tuntunut ihan hirveän kamalalta jättää Luumua klinikalle, koska se oli jo taju kankaalla lähtiessämme, mutta outoa oli tulla hakemaan sitä. "Niin mun koira on jossain tuolla, et mahtaako se olla jo valmis?" No olihan se, ja sieltä se jo reippaasti käveli omin jaloin autolle. Siihen se reippaus siltä illalta oikeastaan jäikin, koska poika makoili hyvin suvereenisti koko illan sohvalla kissaa tyynynä pitäen. Ei edes tullut keittiöön norkaamaan, vaikka tein lohipastaa! 

Rauhoittuuhan se hiljalleen. Tyyppi kömpi penkille Teemun kainaloon,
ja itse sain istua lattialla kantoliinan päällä.
"Mami mä en oo sun kaveri enää."

Ylämäki oli kotipihalla vähän turhan raskas koitos.

Napsulle kyllä pointsit kotiin, kun piti pikkuveljestä niin hyvää huolta. Nuoli korvat ja päälaen ja piti vielä tassustakin kiinni. Sanoi varmaan että "tuuri sulla kävi - minä kun tulin tuossa kunnossa kotiin, niin miehuuden olivat vieneet!" Sanoinkin Teemulle ennen kuin kävimme Luumun hakemassa klinikalta, et mieti jos olisikin menneet siellä jotkut paperit sekaisin, ja Luumulta olisikin viety pallit. Teemu sanoi, että no olishan sit sekin vaiva vähemmän. Sanoin siihen, että sitten ei päästäisi näyttelyihin enää. Teemu siihen, että edelleen - olishan sekin vaiva vähemmän. Haha. 

Kysyin muuten samalla hoitavalta eläinlääkäriltämme Eva Einola-Koposelta, joka Luumun kontit on kuvannut ennenkin, että kannattaisiko nyt kuvauttaa se polven rustotilanne samalla, kun on kerran muutenkin kanttuvei. Ei kuulemma vielä kannata, on liian varhaista. Vasta noin vuosi ensimmäisestä kuvauksesta aikaisintaan. Mietin kyllä muutenkin tätä - siis toki olemme uusiin kuviin menossa - mutta että mitä hyötyä siitä sinänsä on. Luumun ruokavalio on nyt jo *varmuuden vuoksi* lähes nivelrikkoisen koiran ruokavalio, ja meidän elämäntapaa tieto nivelrikosta ei muuttaisi mitenkään. Luumu ei harrastaisi mitään lajia nykyistä enempää tai vähempää, eikä meidän ulkoilu voisi olla enää tämän monipuolisempaa ja niveliä tukevampaa kuin se nyt on. Tietohan lisää tuskaa, mutta pimennossakaan ei osaa elää. Onneksi se kuvausaika ei meillä kuitenkaan ihan vielä ole.

Vähän iloisemmalla sävyllä loppupostaus - me ollaan todellakin innostuttu juoksemaan! Mistä vaan saa välineurheilua, jos haluaa näemmä. Nuo meidän uudet juoksuvermeet ovat kyllä ihan kymppikamaa. Luumulla menee edelleen lenkin alussa muutama hetki ymmärtää, että me todellakin juostaan - mami ei leiki mitään riehumisleikkejä, me ei pysähdellä kiinnostavien hajujen kohdalla, eikä me myöskään kiitolaukata menemään sata lasissa. Mutta kun näistä on päästy, ja juoksu oikeasti rullaa eteenpäin... se on jotain niin mahtavaa. Luumulla on vielä jotenkin niin mahtava se korvien asento, kun se viipottaa menemään. Tulee itsellekin ihan hirveän urheilullinen olo - tässä me yhdessä laumana juostaan. Minä ja koira. Muih. 

Ja toinen asia, joka tuo valoa tähän yhtäkkiä alkaneeseen syksyyn - Vau Mumu! Nyt kun uskalsin nostaa jalan jarrupolkimelta ja antaa mielikuvituksen riistäytyä käsistä, saan aikaan ihmeellisyyksiä. Voi mennä vähän itsekehuskeluksi, mutta olen ollut niin hirrrrveän iloinen aina jotain valmiiksi saatuani. Tällä hetkellä tuntuu, ettei päivä ole ollut täydellinen, ellen ole ehtinyt edes yhtä uutta pantaa tekemään. Ja kun ompelemisesta ja ideoimisesta tulee niin hirveän hyvälle mielelle! Hyvälle mielelle tulee myös virtuaalisten ja realististen kangaskauppojen valikoimaa hypistellessä, joskin se saattaa välillä lipsua jopa maanisuuden puolelle. Tyyliin "mun on pakko tilata täältä kaupasta nyt jotain ja paljon, koska kuljetuskuluja ei ole" tai jotain muuta yhtä järkevää. Olen kuitenkin tehnyt joitakin hyviä kauppoja viime aikoina, ja odottelenkin innoissani postia ympäri maailmaa! Ideoitakin pursuaa vähän jokaiseen käyttö- ja näyttötarkoitukseen - mistä vaan lisää tunteja näihin päiviin ja rahaa näihin luottokortteihin? ;) 

Sen verran olen sentään rauhoittunut, että vaikka noita mallipantoja Facebook-sivuille tehtailenkin, nekin ovat kuitenkin ihan myyntikappaleita. Luumu ei todellakaan tarvitse enää yhtään uutta pantaa noiden jo olemassa olevien parinkymmenen lisäksi. (Toisaalta piru olkapäälläni (vai enkeli?) kuiskuttelee, että Luumu nimenomaan tarvitsee kaikista mallikappaleista yhden itselleen, koska toimiihan se samalla kaikkialla kuljeskellessamme mitä parhaimpana mallina mahdollisille asiakaskandidaateille...)

Iltalenkille menossa 

... ja lenkiltä tulossa! Onpa pimeää jo! 

Napsuakin näkee näin syksyllä useammin sisällä torkuilla.
Fits like a glove.