Porvoo KR 14.9.2013 ja onnenhame

Kesän viimeinen näyttely, ja mitä meidän turistikohteeseemme tulee - olikin oikea sokerikimpale jätetty pohjimmaiseksi! Uskokaa tai älkää, ei olla koskaan oltu ennen Porvoossa, ja kyllä se oli valloittava, maineensa veroinen. Piti oikeastaan jättää kesän näyttelemiset jo Poriin 28. heinäkuuta, mutta kesäkuussa Kotkasta Porvoon ohi ajellessamme tuli mieleen, että mahtaisiko Porvoossa olla syksylle jotain näyttelyä... Eihän sinne tietenkään voi ihan muuten vaan lähteä käymään, tulisi liian edulliseksi. Näyttely sen olla pitää :P

Minua tituleerattiin juuri "näyttelytädiksi", ja aion nyt tässä postauksessa syleillä tätä uutta lempinimeäni toden teolla. Viime kerran näyttelystä Porista jäi vähän eehoomainen maku suuhun, eikä tosiaan olla sen jälkeen näyttelytouhuja edes treenailtu. Olin jotenkin niin kypsä jo kaikkeen tähän näyttelyistä väkisinkin aiheutuvaan matkastressiin: mitä pakata mukaan, milloin laittaa kello soimaan, kuinka kauan sinne ajaa, onko auto tankattu jne. Anteeksi nyt vaan, myönnän olleeni kovin laiska, sillä en jaksanut edes Luumun kynsiä leikata, ja jotain tahmaakin sillä oli turkissa. Ihan sama. Onneksi ei ole turkkirotu XD Sen verran kuitenkin valmistauduin, että laitoin päälle onnenhameeni. Jackpotin kirppislöytö on ollut minulla päällä joka kerta, kun Luumu on saanut SA:n, ja matkalla sanoinkin, että saa nähdä miten tänään käy. 

Näyttelyalue oli mukavan tilava nurmikenttä. Tunnelma kehänlaidalla oli yllättävän rento ja positiivinen. Tuli vaihdettua sananen muutaman tutun kanssa, ja näkyi siellä tuttuja staffejakin. Olen kovin laiska nykyisin seuraamaan muiden luokkien tapahtumia, ja nytkin lähdettiin livohkaan lähes heti Luumun kehävuoron päätyttyä. Tuomarimme Valerie Gervais (Kanada) tuntui oikein herttaiselta rouvalta. Ensimmäiseksi hän toivotti hyvät huomenet, ja kun Luumu oli lihapullan perään vähän turhankin innokas, hän laski leikkiä väliinjääneestä aamupalasta. Kyllä sellaiset tuomarit ovat parhaita, jotka eivät nosta itseään muiden yläpuolelle kylmäkiskoisuudellaan. Oli niin paljon rennompi fiilis käpytellä menemään, kun tuomari oli näin sympaattinen. 

Luumu ei ryhtynyt missään vaiheessa onneksi nelistämään täysiä, vaan joko käveli tai sitten ravasi. Selkeästi korjattavaa meillä liikkumisessa vieläkin on, sillä ihanteellisestihan Luumu ravaisi koko ajan liikkeellä ollessaan. Nyt menee suunnilleen puoli matkaa käynnissä/peitsaten ja sitten lopussa nostetaan raville. Edistystä kuitenkin siitä kaistapäisestä nelivedosta, joten en valita! Ravaaminen on kuitenkin huomattavasti parempaa silloin, kun meitä juoksutetaan vaikka kulmaan ja takaisin. Verrattuna siis ympyrässä juoksemiseen... Mikähän siinäkin on..? 

Luumu on seissyt joskus hiukan kärsivällisemminkin. Peppu meni maahan, jos namia ei alkanut pönötyksestä huolimatta kuulua (miten paljon koiraa voi oikeasti namittaa kehässä..?). Suunnittelin tähän ratkaisuksi, että meidän kannattaisi pitää virallista näyttelyä ennen eräänlainen motivaationäyttelytreeni, jossa kaikki on superduperhuisin hauskaa, palkkaa tulee lähes ilmaiseksi ja kehästä poistutaan oikeasti riehumalla sekopäisesti. Kun Luumulla olisi tämä motivaatiotreeni tuoreessa muistissa, se voisi kehässäkin työskennellä innokkaammin. Myönnän, omaa laiskuuttani taas!

Eikö ookkin iloisen näköinen tahvero siellä? 

Koira saa erinomaisen. 

Tuomarityöskentelystä vielä sen verran, että olin itse vähän taulapää. Tuomari pyysi minua näyttämään Luumun hampaat, ja kuvittelin että hän vaan totesi katsovansa nyt hampaat. Siinä sitten tollona vaan seisotin Luumua, ja hän joutui pyytämään vielä uudelleen minua näyttämään hampaat. No sekoilin siinä vielä sitten hihnan kanssa, miten ne hampaat oikein näytetään, pitääkö minun pitää lisäksi Luumua päästä kiinni ja sitten vielä hihnastakin. En nyt muista miten tästä selviydyin, mutta selkeästi taas yksi asia, jota voisi harjoitella lisää.

"This is a sturdy young male.

Good muscles. Moves very smoothly.

Holds his topline.

He exhibits the breed very well."

Kivasti arvostelussa on mainittu tuo meidän ongelmakohta, eli liikkeet, mutta olisin ollut iloinen hiukan konkreettisemmista mielipiteistä. Luumu oli loistavasti nuorten luokan kakkonen ja sai SA:n. En nyt kuvailisi itseäni kovin taikauskoiseksi ihmiseksi (tai onko usko yliluonnolliseen sama asia..?), mutta pakko kai se on pestä tuo hame valmiiksi seuraavia näyttelyitä varten! Mistä löydän sellaisen hameen, joka vie meidät vielä sertiin asti..? Nimittäin tälläkään kertaa ei sijoituttu paras uros -kehässä. Tyytyväinen saa kyllä todellakin olla! Luumu käyttäytyi oikein mallikkaasti, ja näyttely oli kaikin puolin kokemuksena oikein positiivinen!

Paras uros -kehä 

Tyyppi on ihan sertin arvoinen.

Luumun kehäesiintymisestä on myös video, ja se löytyy täältä (toivottavasti toi musiikki tulee pian kuntoon, koska nyt päivityshetkellä se tökkii...). Seuraavaksi pidetäänkin vähän paussia, ja mennään kehään vasta tammikuussa täällä Turussa. Näyttelystä ajettiin Porvoon vanhaan kaupunkiin, joka olikin todella komea. Turisteja riitti vielä syyskuussa, ja tunnelma oli vähän kuin ulkomailla. Tallattiin mukulakivipolkuja ja ihasteltiin puutalojen värikirjoa. Mietittiin myös monesti, että ajatelkaa että joku oikeasti asuu täällä! Kiivettiin mamman kanssa myös näköalatasanteelle, joka oli tietysti Luumun mielestä vähän epäilyttävä. Poria paljon paremmin selviydyttiin kuitenkin epäilyttävistä epäilyttävimmästä - silloista! Ei tarvinnut ottaa kaveria kainalokantoon kertaakaan. 

Jäähallin takana vähän vilvoittelua. 

Luumulla on liukuri omasta takaa. 

Se ottaa oikeasti vauhtia mäen päältä ja liukuu selällään alas asti.
Saa nähdä miten talvena. Nyt kesällä lumi on ainakin äijän mielestä ihanin juttu ever! 

Pitihän sitä Peten Koiratarvikkeessa piipahtaa. 

Nähtiin kaikenlaista ostettavaa, ja mamikin taisi mennä sen verran sekaisin
kaikesta tavarapaljoudesta, että unohti kokonaan katsoa niitä
Back On Track -alustoja, joita alun perin piti katsoa... 

Luumusta aidot turkikset olivat mielenkiintoisia.
Mamin mielestä ne olivat kalliita.
Ostoskassiin sujahti vain yksi sonnin suti, mutta Luumu verotti
salapiteen myös kulhossa näytillä olleita kissanraksuja. 

Porvoo <3 

Luumu jaksaa aina mamin hullutuksia, ja poseeraa aina ihan
kuin tämä olisi niin normijuttu vaan kiivetä tänne ja sitten tulla alas... 

Osasinpas lukea aurinkokelloa ihan oikein!
Kello oli 14:10. 

Siniset tyypit siellä. 

Näköalatasanteen edustalla 

No on tämä nyt kohtalaisen epäilyttävää.
Jos asiaa ajattelee koiran näkökulmasta, eihän tässä olekaan mitään järkeä. 

Vanhan kaupungin jälkeen suunnattiin Porvoon keskustaan, ja etsittiin lähin pizzeria. Napattiin pizzat mukaamme puistoon ja ahdettiin mahamme täyteen. Erään selkeästi viihteen puolella olevan miekkosen kanssa kävimme mieleenpainuvan keskustelunpätkän:

Mies: Voi *ittu kun teillä on kaunis koira.
Minä: Kiitos.

Mies: Mikä sen nimi on?
Minä: Luumu
Mies: Ai Uuno. Moikka Uuno.

Onneksi, onneksi mies ei kokenut asiakseen lähestyä meitä sen koommin, vaan sananvaihto käytiin vauhdissa. Pizzojen mutustamisen jälkeen valuttiin alas rantaan, ja ostettiin jäätelöä. Luumua luultiin kaksi kertaa pitbulliksi. Onko se oikeasti todennäköisempi vaihtoehto kuin staffi..? "Kiitos" lienee Koirakuiskaajan...

Erityisesti 10-jotain-vuotiaat pojat ovat kovin innoissaan, kun luulevat kohdanneensa pitbullin.
Eräskin: "No jos se olisi ollut pitbull, olisin halunnut silittää sitä."
Siis anteeksi mitä?

Jätskitauko. Päärynä maistui. 

Runeberg oli muuten porvoolainen, jossette sitä tienneet. 

Mamma löysi kuvauskohteeksi jotain todella
häiriintyneen näköisiä sieniä.

Voi miten ihana Porvoo olikaan! Suunniteltiin ensi kesäksi sinne yönyli- tai kahdenyönylireissua. Tai mietittiin me että siellä viihtyisi vaikka viikonkin. Tai vuoden. Tai muutetaanko asumaan sinne..? Oikeasti, Porvoossa kannattaa ehdottomasti käydä! Ihana kesäkaupunki, ja varmaan joulun allakin kokemisen arvoinen. Kiitos mukavasta päivästä ja kuvista matkaseuralaisillemme! Porvoon Uuno kiittää ja kuittaa.