Suo, Luumu ja hirvikärpänen

Tehtiin mamman kanssa perjantaina viikon töiden päätteeksi diili, että mamma lähtee meidän kanssa Paimioon luontopolulle ja me jäädään Mumun kanssa sitten vielä Piikkiöön auttamaan järjestelyhommeleissa. Tämä Paimion luontopolku on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa, ja näin jälkikäteen todella ihmettelen ettemme ole siellä koskaan ennen olleet. Aivan ihastuttavaa perisuomalaista suomaisemaa, erinomaiset opasteet (joista huolimatta kävelimme kerran harhaan), ja harvinaisia luonnonoikkujakin reitin varrelle mahtui. Myös Retkipaikassa esitellään Paimion luontopolkua.

Maasto oli ihanan vaihtelevaa ja polut hiljaisia

Edesvastuutonta päästää koira tuonne. Uppoaa vielä. 

Maisema oli kuin Lapista.
En olisi yhtään ihmetellyt suolammen vastarannalle juomaan ilmestyvää poroakaan. 

Muumu on tottunut poseeraaja

Luumu oli tosiaan suuren osan reitistä irti, koska alue tuntui niin rauhalliselta. Parkkipaikalle ei jäänyt meidän auton lisäksi muita autoja, ja hiljaisuuden voi jopa kuulla. Niin äänetön oli hiljaisuus. Oli ehdottoman kiellettyä kävellä missään muualla kuin merkityillä poluilla, mutta selitäppäs se koiralle. Muutaman kerran Luumu pulpahtelikin suohon, ja turpeen haju oli välillä... mielenkiintoinen.

Kaikkea kanssa... tämä silta ei ollut taas yhtään pelottava! 

Tykkäsin tästä "virtahepo lammella" -kuvasta niin paljon,
että vaihdoin sen banneriksi! 

Lapsi on terve kun se leikkii 

Oli niin rauhallista, niin rentouttavaa. Mieli ja sielu lepäsi. Kunnes... Oltiin juuri kiipeämässä näkötorniin, kun huomasin metsän siimeksestä lähestyvän karvakasan. Joku koiranpentuhan se oli, eikä sen ihmisiä näkynyt mailla ei halmeilla. Huusin äkkiä mammalle, että ottaa Luumun kiinni. No Luumuhan luuli mamman haluavan ottaa sen näkötorniin mukaan, ja leikki vaikeastitavoiteltavaa. Tulin itse alas tornin puolivälistä, jonne olin ehtinyt, ja sain Luumua pannasta kiinni. Mamma teki kaiken maailman sirkustemppuja saadakseen karvapallon kiinni. Jouduttiin oikeasti miettimään mitä me nyt näiden kahden koiran kanssa tehdään, kun ei ole kuin yksi hihnakaan. Aika tuntui suhteellisen pitkältä ennen kuin pennun omistajat suvaitsivat saapua paikalle. 

Näkötornille menossa... 

Haha, joo ihan tosissaan yritettiin ottaa pentua kiinni,
mut kuvan on kuitenkin ehtinyt nappasemaan...
Huomaa erittäin rentoutunut ilmeeni...

Ei pahoitteluja, ei mitään. Sanoin vaan että ei muuten mitään, mutta kun tämä ei oikein pidä pennuista. Luumu heilutteli siinä häntää, ja väittämääni olikin varmasti vaikea uskoa. Pennunomistaja sanoi että hyvä se vaan on, jos joku aikuinen koira sanoo tälle välillä jotain. No päätettiin sitten yhdessä tuumin päästää koirat irti tutustumaan toisiinsa, ja hetken haistelun kuluttua rähisemäänhän Luumu rupesi. Se käy niin silmänräpäyksessä, ettei siinä ehdi tehdä mitään. En enää ymmärrä että mistä tämä johtuu. Tai joo, ymmärrän kyllä että olen itse varmaan luonut kaikki nämä tilanteet, enkä osaa niitä enää korjata. Tämä pennuille äriseminenhän alkoi noin vuosi sitten vähän Luumulle epäreilusta tilanteesta, jossa Luumu oli minulla pannasta kiinni, ja 8-viikkoinen huskypentu sai tulla sitä haistelemaan. Ärinästä järkyttyneenä olen siitä asti ollut enemmän tai vähemmän jännittynyt ja suoraan sanottuna välillä jopa paniikissa pentuja nähdessämme, mikä on varmasti selvä merkki Luumulle siitä, että nyt ollaan tekemisissä jonkun todella demonisen otuksen kanssa. 

Mutta kun se ei ärise kaikille. Esimerkiksi Lotan Ebballe (borderterrieri) Luumu ei ole koskaan ärissyt, eikä muuten Mimmillekään (chihu). Noallekin Luumu rähisi ensin muutaman kerran, mutta me vaan silloin päätimme, että niistä tulee ystävät ja piste. Ja niinhän niistä tulikin, ja mitä parhaimmat vielä. Mitä minun pitäisi tehdä? Viimeksi jo kirjoitin, että ollako näkemättä pentuja enää ollenkaan, mutta sekään ei näytä olevan mahdollista. Jopa kaikkein syrjäisimmässä kolkassa meitä tulee vastaan nelikuinen keeshond ilman ihmisiään sitä kurissa pitämässä. Olen melko varma, että Luumun epävarmuus pentuja kohtaan heijastuu minusta, joten pitäisikö Luumun nähdä pentuja ilman minua? Jos sen kanssa olisi vaikka Teemu tai Jape. Joku jämäkkä mies, jota Luumu kunnioittaa? Järkyttävintä tässä Luumun sikailussa on se, että itse olin ihan hirmutarkka siitä, millaisia koiria Luumu sai pentuna nähdä. Ettei vaan synny niitä negatiivisia kokemuksia. Ja nyt me aiheutetaan niitä muille! Niin että oliskos jotain halukkaita pentuja testaamaan tätä Luumun pentuvihamielisyyttä muiden kuin minun seurassa... Yeah right.

No, puitiin tätä asiaa siinä tilanteen ohi mentyä ja kahvia näkötornin juurella juodessa. Ei se siitä muuksi muutu, mutta saatiin me sentään kuitattua järkytys naurulla. Mitä tehdä kun metsästä ilmestyy yhtäkkiä sudenpentu, joka ei kuule eikä näe mitään muuta kuin pentuja inhoavan Luumun? Varmaan se meni jotenkin taas niin, että älä vaan tee niin kuin me juuri tehtiin, eli kauhee paniikki päälle, koirat kiinni vaikka väkisin, ja sitten ihmetellään, että mistä ne nyt noin kiihtyivät. Hmph.

Näkymä tornista 

Luumu pirunpellolla.
Murikka muiden joukossa. 

Jos ei osata kävellä hihnassa, niin sitten kuljetaan kainalossa.

Alkumatkan harmoninen rauhallisuus oli tiessään, koska loppumatka kuljettiin pentuseurueen hajujäljissä. Kaukana, mutta silti. Luumu oli ihan omissa maanisissa jäljestysajatuksissaan, ja mentiin sitä muutaman kerran piiloonkin. Kyllä se sieltä tuli meitä etsimään, ja löysikin, mutta ihan sitä äärimmäistä missämamion-paniikkia en saanut siihen luotua, vaikka sitä juuri hain. Reitti sinänsä oli aivan unelma, sen toteutus vaan meiltä jäi nyt vähän puolitiehen. Rauhallisuudesta ei ollut tietoa nimittäin perillä Piikkiössäkään, kun Luumu löysi lattialta jonkun meidän vaatteista tai hiuksista tippuneen hirvikärpäsen. Hei oikeesti, mikä niidenkin elämäntehtävä on?

Yksi reissun lempikuvistani.
On se ihana, vaikka onkin välillä täys paska. 

Luonnonoikku haarautuva mänty!
Ken tästä kulkee, parantuu vaivoistaan. 

Hirvikärpäsen lisäksi saatiin kotiinviemisiksi pikkuinen haava anturaan.
Ehkä ensi kerralla vähän paremmalla tuurilla kaikin puolin..?

Kuvista vielä suurkiitos mammalle!