Pätevä ukko

Ei tultu juuri treeneistä tällä kertaa (jos nyt yksittäistä paikallamakuutreeniä lasketa), mutta minulla on nyt ihan käsittämättömän hieno toko-fiilis! Olin eilen koko päivän kahdeksasta neljään TSAU:n hallilla tokokoetta katsomassa. Pääsin myös toimimaan koko avoimen ja alokasluokan ajan kehäsihteerinä, mikä olikin loistava keino nähdä kumpaakin luokkaa lähietäisyydeltä. Vaikka on tullut noita kokeita katseltua tässä vuoden mittaan useita kertoja, kehäsihteerinä suorituksiin ja arviointiperusteihin tuli keskityttyä nyt oikein toden teolla. Tuomarina oli Juha Kurtti, ja hän vaikutti kyllä sellaiselta tuomarilta, jolle voisin itsekin kuvitella joskus meneväni. Näistä sunnuntain kokeista vielä sen verran, että olipa mahtava kisafiilis! Siellä tuli jännitettyä tuttujen ja tuntemattomienkin puolesta, ja hölmöä ehkä, mutta joissakin onnistuneissa suorituksissa sitä melkein herkistyi itsekin. Toki ei kaikki ollut ihan ruusuja ja vaaleanpunaisia hattaroita, vaan kuului sitä kahvion puolella kommentteja kuten "treeneissä se on niin s**tanan hyvä ja kokeessa ihan p*ska!" tai "tee tässä sitten kun koko ajan keulii!" Hmm... uskon voivani hyvin samaistua ihan kumpaan kommenttiin tahansa, kun aika meidän kohdallamme on niin pitkällä.

Uskonasioista vähän lisää, sillä uskon jälleen kerran löytäneeni avaimet meidän paikallaolo-ongelmaan! Ja ne avaimet ovat kilisseet taskussani pidemmän aikaa, mutta en vaan ole tajunnut niitä sieltä ottaa käteen! Nimittäin... Ollaan toki treenattu ahkerasti paikallaoloja joskus jopa pari kertaa päivässä, joskus on jäänyt välipäivä. Meidän ulkotreenailut ruokakupin ja/tai kalkkunansiiven kanssa jäivät aika lyhyeen, sillä väkisinkin ruokailu meni iltamyöhäselle, ja silloin oli nurmi jo kovin kylmä ja märkä. Jatkoin kuitenkin näitä paikallaoloharjoituksia sisällä milloin ruokakipon kanssa, milloin vaikka makkaransiivun kanssa. Joskus palkaksi tuli pallo, joskus jotain muuta. Tein nämä harjoitukset kuitenkin vähän Luumun mukaisesti, koska jossain vaiheessa se alkoi kyllästyä tähän ainaiseen makaamiseen. Joskus makuutin sitä vain ihan lyhyen hetken, ja joskus vapautin sen heti maahanmenosta tai jo pelkästään perusasentoon tulosta. Ja kun se kuvitteli, että taas tehdään paikallamakuutreeniä, saatoinkin yhtäkkiä pyytää siltä luoksetulon tai tehdä kaukojumppaa. Se oli heti reidarit pystyssä, että nyt se mami on mennyt ihan hulluksi, tässä pitääkin täpäkkänä seurata mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ei olla pidetty taukoa ryhmäpaikallamakuusta häiriössä, kuten jossain vaiheessa suunnittelin, mutta olen tehnyt paikallamakuun häiriössä niin helpoksi, että siinä ei voi epäonnistua. Tuolla TSAU:n maanantaitreeneissä, joissa häiriö on meillä kaikissa liikkeissä paha, olen tehnyt ihan lyhyitä viiden-kymmenen metrin ja parin sekunnin poistumisia, ja palannut sitten välipalkkaamaan. Silti tuntui, ettei me edistytä ollenkaan. Luumu oli kuitenkin aina niin levottoman ja kärsimättömän oloinen, etten uskaltanut edelleenkään nostaa harjoituksen kestoa. Kunnes... se oli pari kolme viikkoa sitten, kun yksissä omatoimitreeneissä Elina puhui paikallaoloon suhtautumisesta siten, kuin se olisi tehtävä muiden joukossa. Käytännössä siis tällaisilta tänttähääriltä (kuten Luumu) on aivan turhaa hakea sitä lähes koomaisen rauhallista suorittamista, koska a) siitä ei ole siihen ja b) vaikka olisikin, sillä ei ole mitään syytä haluta tehdä liikettä niin, koska se suorittamisesta saatava palkka ei vastaa tehtävän ällöttävyyttä. Aloin pohtia enemmän tätä tehtävän vaikeutta tai tarkemmin sanottuna ehkä vastenmielisyyttä ja siitä saatavaa palkkaa. Miksi tehtävästä, joka on Luumun mielestä kaikkein vastenmielisin, pitäisi antaa kaikkein vähiten palkkaa (eli rauhallinen kehu ja nakki naamaan)? Eikö palkan tulisi olla sitä suurempi, mitä vastenmielisempi tehtävä on? 

Ja kun sanoin, että nämä ongelman avaimet ovat olleet taskussani koko ajan, tarkoitan sillä nimenomaan sitä, että olen moneen otteeseen sanonut, että staffi ei ole palveluskoira. No ei tietenkään, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että se ei todellakaan tee asioita ihan vaan koska mami niin haluaa. Se ei ajattele pikkuaivoillaan, että tulisikohan mami oikein iloiseksi, jos makaan tässä nyt nätisti paikoillani kaksi minuuttia. Se ajattelee, että mitä minä siitä saan? Se makaa siinä nätisti paikoillaan vaikka maailman tappiin asti, jos tehtävästä odotettavissa oleva palkka on tämän maailman tappiin asti makaamisen arvoista. No nakki ei ole, eikä ole minun hymynikään eikä läpyläpy, olipas hyvä koira. Ja kun kerroin niistä taskussa olevista avaimista... virkistelläänpäs muistia tällä puolentoista vuoden takaisella videolla, jossa pikku-Luumu harjoittelee ekoja kertoja makamaan paikoillaan - ja millä sitä palkkaan: repimisleikillä!!! Haloo! Onneksi herätysliike piipahti täällä meilläkin, sillä namipalkalla ja koomalla ei oltaisi varmaan ikinäikinäikinä oltu kisakunnossa!

Niinhän se on, että kaikki asiat eivät toimi samalla tavalla kaikilla koirilla, ja en todellakaan ymmärrä miksi pidin paikallamakuun rauhallista suorittamistatapaa jotenkin absoluuttisena totuutena. Voi olla, että saadaan tästä seuraavan kerran huutia, kun joskus Tuijalle mennään, mutta minun pitää vaan pystyä perustelemaan tämä ratkaisuni hyvin. Ja perusteluina kerronkin, että tämän oivalluksen jälkeen pystyin nostamaan vaativuusleveliä nopeammin kuin koskaan aiemmin. Jos me ennen seilattiin siinä viidessä ja kymmenessä metrissä, ja kesto oli maksimissaan 45 sekuntia, niin ihan parissa harjoituskerrassa veivasin nupit kaakkoon, nostin vaativuuden ensin yhteen minuuttiin, seuraavalla kerralla suoraan kahteen minuuttiin ja heti kolmannella kerralla kahteen minuuttiin ja 20 metriin. Nyt kun taas olen herännyt horroksestani ja aktiivisesti muistuttelen itselleni millä se Luumun kone käy, niin voin todella luottaa sen tekemiseen. Tehtiin tänään toisen kerran koko suoritus (2 min, 20 m) täydellisenä alusta loppuun nurmikentällä, jossa ei olla tokoiltu varmaan vuoteen. Siellä se makasi (kuva yllä), vaikka läheisen omakotitalon pihalla ravisteltiin jotain suojapressua. Minulla ei käynyt pienessä mielessänikään, että se olisi sieltä noussut, saati lähtenyt käpyttelemään. Kyllä se tietää, mitä sen kuuluu tehdä. Nyt se jopa haluaa tehdä sen, mitä kuuluu. 

Innostuin oikeasti taas niin paljon, että voisin kirjoittaa aiheesta kirjan. Kun olin jotenkin jo päättänyt, että ei me ehditä kisaamaan tänä syksynä, koska en ikinä saa sitä makaamista niin varmaksi, että uskaltaisimme osallistua. Olin vähän puolivillaisesti "tähdännyt" TSAU:n hallilla järjestettäviin marraskuisiin kisoihin (joihin on muuten jotakuinkin tasan kuukausi!), mutta sitten taas ajatellut, että ei sittenkään. Halli olisi tuttu ja alue aidattu, mutta tuomari on minulle vieras ja kuuleman mukaan tiukka. No ihan sama minulle periaatteessa, kunhan se meidän suorittaminen onnistuisi. Ja oikeastaan ihan sama niiden yksilöliikkeiden kanssa, kunhan ei nyt ihan sikailuksi mene, mutta tuo paikallamakuu... Eilen ajattelin vielä EVL:n ja VOI:n aikana, että kyllä mekin tuohon pystytään, että pitäisikö kuitenkin vaan tsempata ja ilmoittautua niihin marraskisoihin. Mutta, sitten tuli alokasluokan paikallamakuut, joista toisessa ryhmässä joku koira piippasi melkein koko kahden minuutin ajan, ja tämä tietysti häiritsi muita koiria melkoisesti. Kaksi taisi poistua paikaltaan, joku taisi nousta istumaan... Luumu olisi tässä vaiheessa varmaan jo mennyt tietty sinne piippaajan luo omalla valloittavalla tyylillään: leikitään, jahtaa sä mua niin mä jahtaan sua! Vaikka saisin Luumun oman suorittamisen varmaakin varmemmaksi tässä lyhykäisessä ajassa, mikä tässä on, niin tällaiseen sirkukseen en voi saada sitä valmistautumaan. En kyllä usko, että se ikimaailmassa kestäisi piippausta tai vierestä lähtevää koiraa, ja onkin ihan tuurista kiinni millaiseen paikallaoloryhmään kokeessa joudutaan. 

Niin että on hiukan ristiriitaiset fiilikset. Kun tämä meidän juna, joka nyt on lähtenyt liikkeelle, niin sen vauhti varmasti vaan kiihtyy. Mutta silti se ei varmasti tule omasta mielestäni ikinä pääsemään määränpäähänsä. Kun saan Luumun paikallamakuun rauhallisessa ryhmässä omastakin mielestä satavarmaksi, haluaisin harjoitella erilaisia kauhuskenaarioita. Joku tyyliin juoksee siitä takaa, koira haukkuu, joku pamahtaa. Ja myös niitä todellisia uhkia, eli että joku ryhmän koirista piippaa, joku lähtee juoksemaan... kuuluu käskyjä jne. Tämä ihan siksi, että erehdyksen kautta saisin Luumun ymmärtämään että siinä kannattaa maata, vaikka mitä tapahtuisi. En yleensä tietenkään kannusta koiraa epäonnistumaan, mutta kun tämän liikkeen onnistuminen johtuu niin itsestä ja omasta koirasta riippumattomista asioista, ja oman mielenrauhan ja varmemman suorittamisen takia olisi erittäin hyvä päästä treenaamaan niissä haastavammissakin olosuhteissa. Ei olla siellä vielä, ja siksi nuo marraskisat tulevatkin minusta meille ehkä hiukan liian aikaisin. 

Liikkeestä maahanmeno.
Sosiaalinen palkka jo vauhdissa :) 

On se pätevä ukko!

En kyllä tiedä mikä ihmeen kiire meillä sinne kisoihin on. Luumu ei ole vielä kahta vuottakaan, ja kun me joskus siellä alokkaassa päästään starttaamaan, luokka on kuitenkin tällä treenillä melko nopeasti paketissa. Ihan huvikseni tässä laskeskelin, että jos menisi vaikka luokka vuodessa eteenpäin, Luumu kilpailisi viisi-kuusivuotiaana erikoisvoittajassa. Ja pakko sanoa, että kyllä se kultainen kirjainyhdistelmä TVA alkaa kimmeltää siellä omankin ymmäryksen äärirajoilla... jos kuitenkin? Niin että mikä kiire tässä on? Toinen aivolohko sanoo, että odottelette rauhassa, ja kisaatte ensi keväänä. Toinen lohko sanoo, että ihan sama mitä teette, mutta mahdollisimman pian se ensimmäinen ALO-kokemus taakse. Huooh. Treenaaminen on ihan huippukivaa, mutta olisi se toooodella mukavaa saada se ensimmäinen kisakokemuskin sinne taustalle. 

No, alokasluokkakaan ei kuitenkaan ole pelkkää paikallamakaamista, eivätkä ne muutkaan liikkeet meillä ihan ongelmattomia ole. Seuraamisessa kiinnitin jossain vaiheessa liikaa tai liian yhtäjaksoisesti huomiota kontaktiin, jolloin paikka hajosi käsiin. Sitten kun aloin jälleen kiinnittää huomiota paikkaan, kontakti putosi. Jäävissä on edelleen erotteluongelmaa jonkin verran. "Mami en ole ikinä ennen kuullut tuota käskyä. Mitä se tarkoittaa?" Ylipäänsä olen kaikissa liikkeissä keskittynyt niin paljon kisakuntoisuuteen, että tekniikkatreeni on jäänyt vähemmälle. Pitää muistaa pilkkoa, pitää muistaa palkata ennalta-arvaamattomasti. Pitää muistaa myös miettiä etukäteen mikä se kriteeri tällä kertaa on. Ei voi pitää kiinni kaikista kriteereistä samanaikaisesti, sillä se yritys on tuomittu epäonnistumaan. 

Todella totista hommaa tämä toko!

Me ollaan Luumun kanssa juurikin nyt siinä vaiheessa, että motivaatio-, tekniikka- ja kisamaisuusteemojen pyörittely on ajankohtaista, ja olenkin alkanut toteuttaa omatoimitreenejämme aina jonkun teeman mukaan. Motivaatiotreenissä periaate on vähän niin kuin "kaikki onnistuu", Luumu saa käsiapuja, nami ohjaa suoritusta, liikkeet ovat erittäin lyhyitä pätkiä jne. Tekniikkatreenissä olen miettinyt etukäteen mihin osa-alueeseen missäkin liikkeessä keskitytään. Esimerkiksi nyt viime aikoina olen noissa jäävissä hionut nopeaa reaktiota (palkka esimerkiksi heti seisomaan jäämisestä), ja taas toisella kertaa olen korostanut itse seisomista, huolimatta siitä miten minä siinä vieressä/edessä/takana tepastelen. Kisamaisissa treeneissä liikkeet suoritetaan kokonaisuutena, ja palkka tulee kehän laidalta kassista. Olen myös ketjutellut, ja tällä hetkellä Luumu tuntuu kestävän hyvin neljä liikettä putkeen ja vasta sitten palkka kassista. Jossain vaiheessa ketjutin liian monta liikettä liian varhain, ja Luumu rupesi jo viimeisessä liikkeessä vaatimaan palkkaa. Esimerkiksi jos kiva ja vauhdikas luoksetulo oli ketjun pohjimmainen, Luumu saattoi hypätä minua vasten tyyliin "tänne se palkka ja heti!". 

Koht se sanoo sen. Ihan kohta! 

Vapaa!
(Meillä on sosiaalisessa palkassa hiukan harjoittelemista,
sillä Luumu kiehuu yli aika äkkiä ja roikkuu välillä hihassa.
Heh. Sitä ei varmaan kokeessa tuomari katso hyvällä...)

Kylläpäs aika juoksee, kun on asiaa. Meillä on tänään kisamaiset treenit, ja oli tarkotus mennä ihan hiukan etukäteen paikan päälle valmistelemaan Luumu paikallamakuuseen ja jääviin. Otan myös häkin mukaan, että tilanne on Luumullekin erittäin kisanomainen. Katsotaas kestääkö tämä hyvä toko-fiilikseni iltaan asti. Palaan asiaan! Hyviä treenejä itse kullekin!

Liikkeestä maahanmeno 

Luoksetulo.
Yksi illan kauneimpia kuvia! 

Sosiaalinen palkka! 

Köh. Tämä on vissiin täyskäännös. 

Miten mun käsi on tollee peekoomaisesti??
Luumu seuraa hienosti... 

... jaa mut mikäs tää sininen juttu tossa maassa on? 

Kohta tulee "Liike seis"

Nämä kuvat ovat muuten muutaman viikon takaa Piikkiöstä kisamaisista omatoimitreeneistämme. Kiitos kuvista Japelle ja mammalle, mamma toimi myös erittäin hyvänä liikkurina! :DDD

Käy tämä ihan fyysisestä treenistäkin!