Vepen viemää

Vielä palatakseni tuohon Kuntokoira-tapahtumaan - sivuille on päivitetty kuvia, ja Mumelo on siellä myös yhdessä mukana! Oli kyllä niin hyvän mielen tapahtuma, että vieläkin fiilistelen välillä lauantaita. Ei olla vielä testattu noita juoksuvermeitä, koska on ollut mukamas niin kovin kiire, mutta tänään lupaan! Edes alkava flunssapirulainen ei pidä meitä poissa lenkkipoluilta, ja aiotaan ihan autolla lähteä hyvien juoksumaastojen perään. Perillä kyllä hölkkäillään, ei ihan koko aikaa kuljeta autolla :D

Nyt pilvisenä syyskuun arkipäivänä on aivan loistava hetki palata ajatuksissa pari viikkoa taaksepäin aurinkoisiin saaristolaismaisemiin. Pääsin nimittäin seuraamaan vesipelastuskisoja (kavereiden kesken ihan vepe vaan) Paraisten Stormälöön, kuvankauniiseen niemennokkaan. Vepekokemus oli minulle ensimmäinen, ja viihdyinkin ihan suunnitelmieni vastaisesti paikan päällä neljä tuntia! Tarkoitukseni oli tosiaan mennä vaan käymään, ja samassa kannustaa Henna ja Floora avoimen luokan ykköstulokseen... Mutta kun ilmapiiri oli paikan päällä mitä mainioin, aurinko tarjosi meille parastaan, linnut lauloivat, purjeveneet liplattelivat ohitse ja ja ja... Henna sanoikin, että taisin saada vähän yltiöpositiivisen ensikokemuksen vepestä, eikä tunnelma varmasti olisi ollut ihan samanlainen, jos Äiti Luonto olisi päättänyt seisottaa meitä siellä 15 asteessa ja vaakasuorassa vesisateessa. 

Mupelo ei päässyt tällä kertaa Paraisille mukaan, koska katselualue oli koirilta kielletty, ja muuten en olisi saanut ollenkaan näin hyviä kuvia. Tai hyviä ja hyviä, naamaan paistava aurinko teki kaikkensa kuvien kontrastin maksimoimiseksi, eikä meikäläisellä valokuvaharrastuksen noviisina ollut minkäännäköisiä aseita sitä vastaan. Opin muuten päivän aikana ihan todella paljon itse lajista. Siis vepestä. En nyt enää muista tietenkään miksi noita kaikkia liikkeitä kutsuttiin.. Mutta että laji on ilmeisesti alun perin nöffeille ja landseereille kehitetty, ja edelleenkin kaikki muunrotuiset joutuvat käymään ennen alokasluokassa kilpailemista SOVE:n eli soveltuvuuskokeen. Maallikon silmiin tämä sove oli vähän samantyylinen kuin alokasluokkakin, liikkeet poikkesivat ihan hienoisesti alo-luokan liikkeistä, ja tiettyjä helpotuksia oli muun muassa apuohjaajan toiminnassa. Ja kamalaa mutta sovea koira saa yrittää koko elämänsä aikana vain kaksi kertaa, ja jos se toisellakin kerralla on hylsy, toiveet vepessä kilpailemisesta voi heittää kankkulan kaivoon.

Henna ja Floora 

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Olin pitänyt itseäni ihan täysin toko-orientoituneena ihmisenä, enkä ole tähän mennessä löytänyt meille toista sellaista harrastusta, joka minua kiinnostaisi. Tai taakanvetoahan me varmasti olisimme enemmän tai vähemmän alkaneet treenailla, ellei Luumun polvivamma olisi pistänyt vetopuuhiin stoppia. Mutta vepe! Koko neljätuntinen siellä Stormälössä aurinkoisessa niemennokassa oli niin ystävällismielinen ja tervehenkinen tapahtuma! Kun toko-kokeissa jännitystä ja hiljaisuutta voisi melkein veitsellä leikata, täällä Paraisilla minun oli vaikeaa mieltää koko päivää edes kilpailuksi! Toki kisaan osallistuneet kyllä kertoivat jännittävänsä, mutta ei sitä kovasti päälle päin näkynyt. Lisäksi tuomari oli niin ystävällinen, että vaikka koira teki liikkeen suorituksessa virheen, liikkeen sai silti suorittaa loppuun, jotta päällimmäiseksi jäi mieleen onnistunut harjoitus. 

Juuri sallituissa rajoissa :D 

Floora sukeltaa! 

Tämä ei kyllä Luumulta onnistuisi... 

Melko märkää puuhaa tämä tietysti on. 

Nyt se hukkuu!

Jouduin oikeasti pohtimaan omaa koiranomistajan/koiraharrastajan identiteettiäni uudelleen, sillä let's face it - eihän tuo vepe ole Luumun laji. On siellä sovessa kuulemma joskus käynyt milloin minkäkinlaista nelijalkaista, joku muisti yhden whippetinkin osallistuneen... mutta Luumulla on jo oikeasti täysi työ pitää itsensä pinnalla ilman liivejä, saati että sen pitäisi hinata rantaan oman ruhonsa lisäksi kumivene tai hukkuva ihminen. Veikkaan, siis jos ihan oikeasti panostaisimme tähän täysillä, että voisin saada pikku-Mumun sove-kuntoon, mutta siihen se varmaan jäisikin. Olisihan sekin tietysti melkoinen meriitti, staffi läpäisisi vesipelastuksen soveltuvuuskokeen! Ihan pikaisesti Koiranetissä tekemäni tutkimuksen mukaan yksikään staffi ei ole käynyt sovessa ainakaan vuoden 2009 jälkeen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko kukaan koskaan yrittänyt sitä staffin kanssa!

Niin siis tähän omaan identiteettiini. Paluumatkalla Paraisilta kotiin ajellessani mietin oikeasti minkärotuinen koira minun pitäisi seuraavaksi ottaa, että se sopisi sekä minun koirakseni että minun vepe-koirakseni. Siellä kisoissa oli kaikenlaisten noutajien (kultsu, lapukka, kihara, tolleri...) lisäksi nöffi, leonbergi, hovawart, mali... ainakin. Näistä minusta tuo kiharakarvainen noutaja ja hovawart olivat oikein lupsakoita tapauksia, mutta karvaominaisuuksien takia kallistuisin kiharaan. Mietiskelin muitakin puuhaan soveltuvia rotuja, ja sitten se iski! Amsuhan se on se minun tuleva vepe-koirani! Amstaffi on sen verran staffia kookkaampi, että se soveltuisi vepeen fyysisiltä ominaisuuksiltaan paremmin, eikä minun tarvitsisi luoda nahkaani koiranomistajana ainakaan täysin uudelleen! Plus että Koiranetin pettämättömien tilastojen mukaan vuonna 2012 vepen sovesta on päässyt läpi yksi amstaffi!

Päivän paras veteenmeno. Kuivaharjoittelua. 

Hei vesipelastaja, mä hukun täällä päin! 

Vähänkö tämä kaveri on lutunen tyyppi! 

Mahtavan näköistä menoa! 

Silmä lepää. 

Silmät kiinni! 

Ihan ajatuksen asteella tämä toki on, niin kuin kaikki muukin nykyään... Eikä ihan hirveän tosissaan kannata minun pohdintojani ottaa aina. Kyllä tämä vepekuume sen verran jäi kuitenkin ainakin seuraavana sunnuntaina kytemään, että taisin sanoa toko-kentän laidalla Terhille, että "jos staffi on mun lajini.." Senat sakaisin, rodut ja harrastukset myös. On se kiva että innostuu, mutta että kun mun pitää sitten aina innostua ihan täysillä. Kultainen keskitie, missä olet?