Möllit ja pari valittua sanaa

Voi ny jumalauta! Anteeksi nyt taas kun kippaan kaiken taas tänne blogiin, mutta tämä on vaan niin hyvä kanava itsensäpurkamiseen. Oltiin juuri kävelyllä Impivaaran pururadoilla Mumelon ja mamman kanssa, ja ihasteltiin siinä puiden lämmintä värikirjoa. Eikö siellä purtsilla seiso sitten äijä keskellä pururataa ja hihna kädessä pälyilee metsään. Jäätiin reippaasti kauemmaksi, ja huusin että onko sulla siellä koira irti. Joo se on tuolla hakemassa parempaa paikkaa tai jotain. Huusin takaisin että voidaanko tulla ohi, vai tuleeko se sieltä. Äijä siihen että saattaa se tulla. Metsästä kuuluu räminää, ja Luumu jo vähän pöhisee että mitä siellä metsässä on. Eikö sieltä valu siihen pururadalle irlanninsetteri, ja se tulee suoraan meidän luo.

Tanskandoggivälikohtauksen jälkeen minulle jäi todella paska maku suuhun näistä irtokoirakohtaamisista, ja olen ihan oikeasti harjoitellut kuinka "oikeaoppinen" karkottaminen tehdään. Tässä harjoittelussa auttoi kummasti, kun kerran satuin yksien treenien yhteydessä todistamaan tällaisen oikeaoppisen karkotuksen (ei onneksi oltu siinä tilanteessa kumpanakaan osapuolena!), ja se todella toimi! Siis kun vieras koira tulee iholle, oma koira miten kuten taakse ja "valehyökkäys" vierasta koiraa kohti ja huuto vaan niin perkuleesti, esim. MENE POIS! Kun setteri tuli meidän luo (ei ehtinyt Luumun kanssa kosketuksiin kuten tanskandoggi), tein sille menepoissit, ja tehosi! Setteri perääntyi sen verran, että mamma pääsi myös siihen väliin ja yritti pitää koiraa poissa ja sanoi että tänne ei saa tulla. No eikö se setteri kuitenkin sieltä päässyt vielä toiseen otteeseen meidän luo, ja sama juttu. Tein valehyökkäyksen ja huusin mene pois niin kiukkuisesti kuin ikinä osasin. Nyt setteri perääntyi metsän puolelle, mutta jäi siihen näkyviin. Tässä vaiheessa - VASTA tässä vaiheessa setterin kuski ymmärsi tulla hakemaan koiraansa pois, ja pääsimme jatkamaan matkaa. En todellakaan tiedä miksi koin tarpeelliseksi selittää sellaiselle henkilölle, joka pitää koiraansa Impivaaran pururadalla irti, että "tämä ei välitä irtokoirista". Oli kenties oma sekä kyseisen ääliön onni, etten kuullut mitä hän oli tähän mutissut: "jaa-a, miksiköhän" tai vastaavaa. Mamma siitä sanoi jälkikäteen, kun purimme tilannetta.

Kerrankin olin tyytyväinen siihen miten itse onnistuin hoitamaan tilanteen. Tilanne oli toki epämiellyttävä meille kaikille osapuolille, setteri olisi varmasti ollut ihan ystävällinen. Mutta! Muistan paasanneeni täällä jo Luumun pikkupentuaikoina siitä, miten minusta on vaan niin helvetin epäreilua hihnassa olevaa koiraa kohtaan päästää irti olevaa VIERASTA koiraa haistelemaan. Ja kuvitelkaa sitä tilannetta, että en olisi alunperinkään huutanut että onko sulla koira siellä irti, vaan olisimme ihan muina naisina ja miehinä kävelleet siitä ohi, ja se setteri olisi sieltä metsästä yhtäkkiä juossut Luumua haistelemaan. En todellakaan tiedä miten Luumu olisi siihen reagoinut, enkä todella välitä tietääkään. Ja auta armias, jos olisin kuullut tuon viimeisen rikkiviisaan mutinan, voin kertoa että olisi varmaan pari todella harkitsematonta totuutta tullut lauottua äijälle. Ei jumalauta vieläkin. Kehtaa vielä kommentoida, kun oma koira on todella vilkkaalla pururadalla irti ja täysin hallitsemattomissa. Se ei ollut hallinnassa, koska se ei lukuisistakaan kutsuista tullut luokse. Faaak!

No mutta pääasia, että olen itse nyt asianhoitokyvystäni kovin voimaantunut. Luumun ei tarvinnut käsitellä asiaa tai ottaa ohjia käteensä, koska se ei joutunut tekemään pakon edessä valintoja, joita en haluaisi kenenkään koiran joutuvan tekemään. Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Mutta ei minun tästä pelkästään pitänyt kirjoittaa! Meillä alkaa huomenna puoli vuotta kestävä hallivuoro Raision DOXX-areenalla, ja käytännössä se tarkoittaa kahden tunnin viikottaisia tokotreenejä! Meillä on nyt hyvin aikaa treenata marraskuun puolivälissä olevaan kokeeseen, ja nyt kun tuo ensihätään kehittämäni ilmopaniikki on ainakin tältä erää laskusuunnassa, asenne koetta kohtaan on todella positiivinen.

Meillä oli viime viikon maanantaina TSAU:n tokoryhmässämme leikkimieliset möllit, eikä niitä(kään) nyt oikein ehkä ihan oikeiksi mölleiksi voi sanoa. Kaikki oltiin kuitenkin enemmän ja vähemmän tuttua porukkaa. Onnistuin kuitenkin siinä alkuhulinoissa keräämään itseeni aimo annoksen jännitystä, mikä oli oikeastaan toivottavaakin. Oli mielenkiintoista nähdä miten Luumu toimi, vaikka itse olin edes vähän koetilannetta muistuttavassa nytotatkoiratosissaantämän...tai-tilassa. Ja toimihan se! Tultiin paikan päälle puolisen tuntia aiemmin, virittelin kummatkin jäävät ja treenasin paikallaoloa. Kenttä oli siis ulkona, ja hallista/halliin ramppasi koko ajan porukkaa aksaamaan. Ensimmäisessä omatoimisessa paikallaoloyrityksessämme Luumu nousi lähes saman tien istumaan. Kävelin vaan heti sen luo. Otin pannasta napakasti ja ilmeettömästi, mutta en mitenkään vihaisesti kiinni, ja laitoin Luumun häkkiinsä jäähylle. Otin häkin mukaan nimenomaan sitä varten, että treenataan nyt oikeaa koetilannetta. Jätin Luumun häkkeineen siihen pihalle, ja kävin itse hallissa sisällä pyörähtämässä. Pari minuuttia taukoa varmaan kesti, ja sitten otin Luumun yhtä ilmeettömästi häkistä ja saman tien kokeilemaan paikallaoloa uudelleen. Eikä puhettakaan että olisi noussut! Todella varmanoloista meininkiä.

Möllissä paikallamakuumme ohje oli, että välipalkatkaa ja olkaa niin lähellä, ettei koira vaan nouse. Mietin itse että mitenköhän tässä nyt sitten kannattaa toimia, koska vaikka meidän paikallamakuu oli jo viime viikon maanantaina todella hyvässä kuosissa, oltiin kuitenkin treenattu kahden minuutin pätkää vain yksin. Luumu oli onneksi reunassa, ja jäinkin kymmeneen metriin. Mutta siinä se pysyi. En välipalkannut, vaikka toisesta reunasta lähti vähän väliä koira käpyttelemään. Paikallaolon onnistumisen johdosta meillä olikin Luumun kanssa sellaiset bileet patukan kanssa, että maassahan me molemmat kierittiin. En tiedä kompastuinko Luumuun, omiin jalkoihini vai ihan silkkaan onnistumisen riemuun, jolla ei rajaa ollutkaan! Mahtavaa! Luoksepäästävyys muuten tehtiin tietysti ennen paikallamakuuta, ja se menee jo todella hyvin. Luumulla on siinä nykyään aika välinpitämätön asenne, tyyliin "Joo mä tiedän tän jo. Seuraava liike!"

Oltiin Luumun kanssa ensimmäinen möllikoirakko, ja hihnassa tietysti mentiin kehään. Luumu oli hiukan hukassa sen hihnan kanssa, haisteli maata ja oli pöllö. Seuraaminen kytkettynä menikin omasta mielestä todella ala-arvoisesti, Luumu edisti lähes koko ajan, ja pysähtyessäkin teki komean kaaren ennen kuin korjasi itse perusasentoon. Koska ei olla päästy TSAU:lla juuri näyttämään parasta osaamistamme merkillisen häiriöherkkyyden takia, ja koska tämä ensimmäinen seuraaminen meni vähän juosten kussen, kouluttajammekin sanoi vähän siihen malliin, että "niin että nyt tulisi sitten seuraaminen ilman talutinta, että ihan miltä susta tuntuu". Tuo hihna on kyllä niin käsittämätön juttu. Kun irrotin sen ja laitoin taskuun, Luumu oli välittömästi siinä minun kanssani. Se ei haistellut maata sen jälkeen enää kertaakaan, vaan jos se osaisi puhua, se olisi varmaan kiljunut innosta TEHDÄÄNTEHDÄÄNTEHDÄÄNJO! Jopa omaan kriittiseen silmäänkin aivan täydellinen seuruu taluttimetta, ja saimme kontaktista jopa kehuja. Ihan super maahanmeno. Seisomaan jäämisessä olin jotenkin varma, ettei se jäänyt, mutten tajunnut sanoa käskyä uudelleen. Oli se kuitenkin jäänyt, vaikka voisi olla terävämpikin. Luoksetulossa kuunteli koiran haukkua, ja lähti jo liikkurin "käsky"-sanasta. Tässä tulikin itselle sitten vähän tenkkapoo, että pitääkö mun nyt silti kutsua se. Luumu oli jo puolessa matkassa, kun kutsuin sen sivulle, ja perustelisin käskyni siten, että mistä se muuten tietäisi tulla nimenomaan sivulle... Mitä mieltä muut ovat? Viimeinen liike oli estehyppy, ja esteelle kävellessämme Luumu oli ihan siinä hilkulla jo juoksemassa sinne. Sain kuitenkin jotenkin kummallisesti koottua sen niin, että se pysyi perusasennossa, jopa hyppäsi ensimmäisestä käskystä (ja lähtikin kuin tykinsuusta), ja jopa jäi vielä seisomaankin. Tässä vielä arvostelumme (joka oli kuulemma tiukka) liike liikkeeltä:

Luoksepäästävyys 10 kerroin 1

Paikalla makaaminen 10 kerroin 3

Seuraaminen kytkettynä 8 kerroin 2

Seuraaminen taluttimetta 10 kerroin 4 (hyvä kontakti)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 kerroin 2

Luoksetulo 8 kerroin 3 (varasti)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 kerroin 2

Estehyppy 10 kerroin 2

Kokonaisvaikutus 10 kerroin 1

188 pistettä ja ykköstulos! Lisäksi kommenttina oli hyvä kontakti & iloinen. Aika hyvin verrattuna siihen, että heinäkuussa saatiin 132 pistettä ja 3-tulos! Olin niin onnellinen! Etukäteen ajattelin, että palkkaan liikkeiden välissä vähän Luumun fiiliksen mukaan, mutta pyrin ketjuttamaan mahdollisimman paljon. Hyvänä vinkkinä sainkin, että kannattaa kuitenkin palkata sitten kun se tekee hyvin, eikä odottaa että sen vire laskee tai jotain muuta. Yhden kerran, olisiko ollut taluttimetta seuraamisen jälkeen tungin sille yhden namin suuhun, mutta tuntuu että sekin oli ihan turhaa. Lopussa Luumu sai tietysti ihan hirveät repimisleikit, ja oli se mahtava. Jopa noissa liikkeessä toiseen siirtymisissä se oli koko ajan mun kanssa. Olihan se tietysti vähän sellaista kusiaiset housuissa tekemistä alusta loppuun, koska minua jännitti, ja Luumu oli niin liekeissä. 

Kisakirja valmiiksi ostettuna. Ostin tämän jo ennen ilmoittautumista.
Jos se vaikka kannustaisi ilmoittautumaan... ja kannustihan se!

Taidettiin mennä näistä mölleistä parin päivän päästä Terhin ja Manun kanssa TSAU:lle treenaamaan, ja Terhi tivasi että joko tuon möllin jälkeen uskallan ilmoittautua. Vieläkin emmin. Tehtiin Luumun kanssa paikallamakuuta siinä pihalla siten, että olin 20 metrissä, ja Terhi & Manu tekivät lähellä seuruuta, leikkivät, kiekuivat kehuja, taputteluvat (tai Terhi tietysti vaan taputteli, Manu oli muuten juonessa mukana) ja jopa kaivoivat lelun esille! Luumu makasi ja se makasi ja se makasi. Ja sitten se sai niin superpalkan, ettei muusta väliä. Ja eihän me vielä tähän onnistumiseen uskottu, vaan vietiin Luumu sisälle tekemään sama, vaikka viereisellä kentällä treenattiin keinua. Ja kyllä se vaan on fiksu koira. Se ei vaan ennen ole halunnut maata. Kyllä se on tiennyt mitä siltä odotetaan. Palkan pitää vaan olla tehtävän vaativuustasoa vastaava.

Yritetään kerta viikkoon saada yhdet motivaatiotreenit mahtumaan. 

Aamupäivisin on onneksi hiljaista! 

Tuliko tästä meidän toinen kotimme..?

Heti seuraavana päivänä ilmoitin meidät kokeeseen. Mutta en siihen TSAU:n hallissa järjestettävään marraskuun alussa pidettävään, vaan kaksi viikkoa myöhemmin Salon Koirahalliin. On se kuitenkin aina kaksi viikkoa enemmän aikaa treenata, vaikka halli ei tietysti ole ihan yhtä tuttu. 

Saas nähdä miten huomenna siellä DOXXilla käy. Onneksi on semituttu treeniporukka, ja Luumu on kaikkien koirien hajut haistellut ainakin kerran. Tehdään helppoja kehäänmenoja, hetsattuja perusasentoon imaisuja ja koemaista treeniä siten, että koira palkataan heti sen "ohjaaja valmis" jälkeen. Treenisuunnitelman ei pitäisi olla liian haastava Luumullekaan, ja varmuuden vuoksi otan mukaan myös häkin. Pääsee ainakin sitten jäähylle, jos kummasta tahansa alkaa tuntua siltä ;)

Hei ihana fiilis jäi itselle tästä postauksesta! (Kauheen itsekeskeinen ihminen mäkin oon kun tollee sanon...) Mutta siis olin niiiiin kiehumispisteessä, kun aloin kirjoittaa, ja nyt tekisi vaan mieli mennä halipusimaan Luumua, kun se on niin maailman paras koira. 

Luumusta on tullut kamala varas! 

En mä täs mittää suunnittele.
Haukottelen vaan... 

Jos nyt ihan sivusilmällä pälyilen, et joko se kissa jätti ruokailun sikseen. 

Ei saanut sillä kerralla kissanruokaa ei.
Tässä äijän naama raejuuston syömisen jälkeen.