Ruutukuningas ja muut kuvakortit

Meillä on Luumun kanssa kaikki onnistuu -päivä. Omalla kohdallani se tarkoitti heti aamusta sitä, että sain Naperolle tungettua matolääketabletin (lähes) ensimmäisellä yrittämällä kurkusta alas! Selvisin toimenpiteestä vain yhdellä pikkuruisella pistohaavalla peukaloon, ja se on jo jotain sen. Pari viime kertaa olen onnistunut yllättämään kissapedon kesken unien: silitys > haukotus > nappi naamaan ja hups! Sinne meni matolääke. Tällä kertaa Napsu oli ilmeisesti varautunut tähän yllätyshyökkäykseen, ja vääntämiseksihän se vähän meni. Mutta vähän vaan, ja olen tästä erityisen ylpeä! Luumun matolääkekuuri (Axilur) kestää kolme päivää, ja vähän se on tupannut olemaan nykyään taistelua senkin kanssa. Ennen nappasi tabut kämmeneltä herkkujen lomassa, mutta on tainnut iän myötä olevinaan viisastuakin. Joskus jaksan murskata tabletin sapuskan sekaan, mutta tällee kurkkuun sujauttamalla ja hiukan kaulasta sivelemällä tabletit tulee nieltyä varmemmin. 

Joku linssilude siellä taustalla... 

Hei, mutta ei pitänyt puhua matolääkkeistä, vaan siitä miten meillä onnistuu tänään kaikki! Luumu oli ihan superhyvä treenikaveri viime viikolla ensimmäisissä DOXX-hallitreeneissämme. Jopa niin hyvä, että lauleskelin koko kotimatkan auton radion tahtiin mitä sieltä ikinä vaan soitettiinkin. Jopa mainosten ajan oli pakko hoilottaa. Oli vaan niin superfiilis! Ja mistä superfiilis sitten perimmiltään johtui...? No kun tein Luumulle niin älyttömän helpon treenisuunnitelman, että pieni älykääpiönikin pystyi suoriutumaan siitä uudessa ja ah-niin-innostavassa paikassa. Helpossa treenisuunnitelmassamme oli viime viikolla hetsattuja sivulletuloja (ihan käsittämättömän hyvä työntekomoodin käynnistystapa), siten, että avustaja pitelee koiraa. Sitten hetsailin Luumua lelulla naaman edessä tyyliin "lällislää", ja käännös koirasta poispäin, kutsu perusasentoon, ja avustaja päästää koirasta irti (mutta sen verran on hihnan päässä kiinni, että ohjaa tarvittaessa koiran suorinta tietä perusasentoon, jos se meinaa lähteä kiertämään). Saatiin tämä vinkki hetsattuihin perusasentoihin muutama viikko sitten Sonialta, ja se onkin osoittautunut meillä todella toimivaksi. Toki nämä perusasennot voisivat olla teknisesti paaaljon parempiakin, mutta pääpaino tässä onkin, että koira on siinä sata lasissa tekemässä yhdessä töitä. 

Tehtiin viime viikolla myös läsnäolotreeniä siten, että olevinaan keskustelin "liikkurin" kanssa, ja Luumun pitää olla siinä eikä lähteä huinimaan omiaan. Uskon, että tämäkin saadaan kuntoon, kun vaan muistetaan harjoitella. Nytkin meni jo aika hyvin. Tehtiin myös sellaisia kehäänmeno-/liikkeenaloitusharjoituksia, että liikkuri ohjasi meidät oikealle paikalle: "liike alkaa tästä", ja kysyy onko ohjaaja valmis. Kun olen vastannut valmis, koira vapautetaan ja palkataan heti, tai sitten liikettä aloitetaan ihan pari sekuntia/askelta ja sitten palkka. Toimii motivaatiota nostattavana (onnistuinpas!) ja ihan vaan liikkurin kanssa työskentelyä opetellessa. 

Otettiin ryhmäpaikallamakuut vasta loppuun, ja ennen sitä laitoinkin Luumun makaamaan kentän keskiosaan (reunaan toki), ja kentällä oli koiria tekemässä kuka mitäkin. Luumu makasi siinä varmanoloisesti viitisen minuuttia, kun itse käppäilin vähän ympäriinsä ja juttelin ihmisten kanssa. Hirmu palkitseva harjoitus meille kummallekin. Minulle henkisesti, Luumulle konkreettisesti repimisleikin muodossa. Ryhmäpaikallamakuussa meillä taisi olla 6 koiraa rivissä, Luumu oli toisessa reunassa. Tapahtui pahin häiriö, mitä meillä voi olla: vinkuva koira! Ja Luumu kesti. Ei ollut sen oloinen ollenkaan, että olisi siitä lähtenyt. Tehtiin ryhmäpaikallaolo vielä toiseenkin kertaan. Osa koirista jätettiin istumaan, ja tehtiin vielä EVL-käskytyksellä siten, että Luumu joutui odottamaan maassa kaikkein kauimmin ennen kuin käskettiin jättämään koira. Voi että kyllä voi olla ylpeä. Siinä se tönötti maassa ja oli mahtava. 

Sarjassamme "Kuinka otat edustavia valokuvia koirastasi" 

Maanantainakin meillä oli ihan hyvä treeni. Alussa oli paikallaolot, ja Luumu nousi istumaan lähes samantien. Menin vaan rauhallisesti sen viereen, käskin uudelleen maahan, ja sitten se makasikin rauhallisesti koko loppuajan, vaikka muita käytiin välipalkkaamassa. Mietin mikä tässä harjoituskerrassa oli erilaista, ja se oli, etten ollut harjoitellut Luumun kanssa paikallaoloa yksinään ennen treenejä. Olen nimittäin aina makuuttanut sitä yksin ennen treenien alkua jonkin aikaa, että se jotenkin palauttaisi mieleensä mitä tässä kuuluu tehdä. Nyt en viritellyt sitä tähän, ja mietin olisiko se voinut siitä syystä nousta istumaan. Kouluttajamme sanoi kuitenkin, ettei kannata ylianalysoida kaikkea, että voi olla että se johtui siitä tai sitten jostain muusta. Luumu istui kuitenkin siinä paikoillaan ihan rauhallisen oloisena, joten ei mitään paniikkia.

Noissa maanantain treeneissä tehtiin Luumun lemppariliikettä ruutua! Luumu tykkää kaikesta sellaisesta, jossa saa juosta. Aloitettiin ruututreeni kesällä ihan vaan laittamalla kosketusalusta sinne ruutuun, ja lähettämällä koira lyhyen matkan päästä sinne kosketusalustalle. Ensin vietiin Luumun kanssa se alusta sinne yhdessä ja niin, että Luumu näki minun jättävän nameja sinne alustalle. Sitten alettiin pikkuhiljaa jättää ne namit pois, ja kun koira meni alustalle, se vapautettiin, ja nami heitettiin taakse. Tässä vaiheessa tuli mukaan myös pysäytyskäsky, ja onneksi se on Luumulla todella vahva. Koko ruututreenin aloittamisesta parin viikon päästä se osasi jo juosta ruutuun ja pysähtyä käskystä. Välillä sillä oli kyllä (ja on edelleen) kierrokset niin ylhäällä, ettei se malta odotella ruutuunlähetyskäskyä, vaan varastelee sinne omin luvin ja palkkaa itseään retuuttamalla kosketusalustaa. Haa, onhan se aika huvittavan näköistä, mutta tulevien ongelmien ehkäisemiseksi olen nyt pidellyt sitä pannasta kiinni. 

Ja vinkiksi ollaan saatu, että harjoitelkaa yhdessä katsomaan sitä ruutua. Siis että voidaan kummatkin suunnata katseemme ruutuun ilman että koira on jo puolitiessä kohti sitä. Lisäksi tällöin maanantaina tulimme Terhin kanssa siihen lopputulokseen, että Luumulta kannattaa jo jättää koko kosketusalusta pois. Kun se vaan äkkiä palkkaa itsensä sillä, ja homma menee ylävireen vuoksi ihan pelleilyksi. Harjoittelimmekin sitten ruutuunlähetystä lyhyeltä matkalta ilman kosketusalustaa. Matka pitikin olla todella lyhyt, koska muuten Luumu kääntyi minuun päin jo hyvissä ajoin ennen ruutua tarkistamaan, että jokohan matka riittäisi ja palkkaa satelisi. No ei sadellut. Matkaa lyhennettiin. Ruututreenissä varmaan keskitymme nyt jatkossa sopivan vireen löytämiseen ja ylläpitämiseen, ruutuun juoksemiseen ilman kosketusalustaa ja sitten pitäisi varmaan aloittaa maahan-käskytys etänä. Ei olla Luumun kanssa harjoiteltu maahanmenoa siten, että minä olen kauempana, enkä tiedä yhtään mitähän siitä tulisi. Veikkaan, että Luumu lähtisi vaan valumaan minua kohti. Korrien kirjassa oli muuten tähän joku vinkki - palaan asiaan! Ruututreenistä on muuten parin viikon takaa video.

Nää on mun huudit!

Luumu 1 v 8 kk 

... ja ihan kakara vielä.

Tuon otsikon kuvakorteilla tarkoitan muita kuin alokasluokan liikkeitä. Olen aika varovasti alkanut harjoitella niitä, koska "ei meillä ole mikään kiire". Noutoa ollaan toki tehty puolivillaisesti ihan kakarasta asti, ja nyt ihmettelenkin, miksen koskaan ole laittanut Luumun suuhun metallikapulaa. Tai laittanut ja laittanut... siis että miksi en ole ylipäänsä ostanut meille metallikapulaa? Luumu on aina tykännyt kapulasta ihan tosi paljon, ja jossain vaiheessa oli jopa pientä ongelmanpoikaista siinä, että se tykkäsi kapulasta enemmän kuin palkasta > lähti kapula suussaan rallattelemaan pitkin kenttää. Nyt ollaan oltu siinä vaiheessa pidemmän aikaa, että Luumu noutaa mielellään, palauttaakin sen kapulan hyvässä vauhdissa ja vireessä ja on jopa tajunnut, että se pitää palauttaa minun käteeni. Seuraava askel oli harjoitella tulemaan kapula suussa perusasentoon tai ylipäänsä ymmärtää, että kapula suussa voi suorittaa samanaikaisesti muitakin käskyjä. Meille tuli jostain laiskuudesta tai muusta johtuen noutoon hiukan taukoa, ja yhtäkkiä Luumu ei noutanut enää. Noutohaluttomuus alkoi viikko sitten Metsämäestä, jossa Luumulla oli maha kipeä. No se maha oli ollut aamulla kipeä, ja sitten Luumu oli kuin ei mitään. Lähdettiin treeneihin. Ekan satsin seuruut Luumu teki hyvin ja innokkaasti. Toisessa satsissa lähti noutokapulan perään ja palautti sen minun ohitseni metsän reunaan ja jäi haistelemaan paikkoja. Lopetettiin treenaaminen siihen, ja arvelinkin että se maha vaan vaivaa vieläkin. Kotona Luumu oli tosi kipeä ja oksensi.

Maha parani, noutohaluttomuus jäi. Maanantain treeneissä Luumu haki kapulan vähän puolivillaisesti, ja koska halusin sen palautuvan käteeni, ei saatu yhtään onnistumista. Sitten jollakin neljännellä kerralla kun pyysin Luumua hakemaan kapulaa, vierestä tuli hallista koirakko, ja Luumu meni sinne! Siis ei mennyt ihan luokse asti, mutta kuitenkin niin, että sain karjua pariin otteeseen sen perään. Olin niin perkulan kiukkuinen. Talutin rontin pannasta autoon, ja puhaltelin itse kirouksia hakiessani kentälle jäänyttä kapulaa. Myöhemmin mieli selkeämpänä ajatellen vieraan koiran luokse juokseminen oli ihan selkeä sijaistoiminto sille, kun Luumu ei vaan halunnut noutaa kapulaa. Se alkoi nimittäin mennä siinä juuri ennen sellaiseksi, että se ennemmin kuoputteli tassuilla sitä kapulaa kuin että olisi ottanut sen suuhun. Se lahti kapulan perään kyllä, mutta ei vaan halunnut ottaa sitä suuhunsa. 

Tein sitten eilen illalla keittiön lattialla kapulatreeniä siihen malliin, kun tehtiin sitä Luumun ollessa kolmikuinen. Eli kapula on lattialla, ja Luumu tarjoamisen kautta sai namia aina kun osoitti kiinnostusta kapulaa kohtaan. Treenasin osissa ja nostin kriteeriä aina vähitellen. Tänään ollaan tehty samaa treeniä kriteerillä, että Luumun pitää tuoda se kapula minun käteeni kun istun lattialla. Ja kyllähän se sen tuo. Nyt se lähtee ihan ensimmäisestä käskystä kapulalle, ottaa sen ensimmäisellä yrittämällä suuhun ja jopa palauttaa sen käteeni samaan syssyyn. Alussa näissä keittiötreeneissämme se nimittäin ihan tuskalla väänsi melkein itkua, että en halua ottaa sitä suuhun, saanko namin, jos kuonolla työntelen kapulan sun luo? 

No eihän tämä normaalia ole. Luumulla ei ole suussa lohjenneita hampaita, se on ihan oma onnellinen itsensä, ja se syö kalkkunan siipiä kummallakin poskella pureskellen ihan ongelmitta. Sillä voi tietysti olla niska jumissa, ja varasinkin sille Piipalle hieronta-ajan. Mutta, näiden keittiötreeniemme aikana minulla on ollut aikaa pohtia ongelman perimmäistä syytä. Ja sehän on mitä luultavimmin se, että Luumu on prinsessa. Ja prinsessahan ei nuku, jos patjan alla on herne. Prinsessa ei myöskään ota likaista ja jopa vähän hiekkaista noutokapulaa suuhunsa. Kun kuurasin kapulan ylimääräisistä hiekanjyvistä, alkoi palautussuhdekin näyttää siltä miltä sen pitääkin: iloinen 100. 

Muistan joskus ennenkin törmänneeni Luumun sisäiseen prinsessaan. Yhdessä vaiheessa kesällä se ei enää halunnut mennä ollenkaan maahan. Maahanmeno oli aina ollut sillä terävä ja varma. No sehän ei vaan halunnut laittaa kyynärpäitään karkealle hiekalle! Sama juttu nyt. Nouto, joka on ollut ihan huippukivaa, onkin nyt yhtäkkiä maailman kamalin asia, koska kapula on hiekkakentällä hampaanjälkien ja kuolan takia ihan ryvettynyt. En voi tietenkään ihan sataprosenttisella varmuudella sanoa, että haluttomuus johtuu sisäisestä prinsessasta, joten ollaan edelleenkin menossa hierojalle. Lisäksi ajattelin, että voisin tuossa matkalla treeneihin käydä ostamassa Lemmikkiasemalta meille toisen noutokapulan. Vaikka sellaisen ohjatun noudon kapulan. Sitten sen ainakin näkee että johtuuko se haluttomuus niistä pikkuruisista hiekanjyvistä. Ha.

Levitoiva staffi 

Iloinen staffi 

Källi. Tässä kuvassa ei ole staffia ollenkaan, vaikka kuinka etsisitte.
Mutta eikö olekin ihanan keltaisia nuo lehdet!

Mitäs muuta meidän kuvakortteihimme kuuluu tällä hetkellä... luoksetulon pysäytys! Ollaan ihan vasta muutama viikko sitten aloitettu treenaamaan tätä, ja Luumu tykkää tästäkin ihan hulluna. Koska siinä saa juosta! Otin tähän nyt eri käskyn kokonaan. Siis se ensimmäinen ennen pysäytystä oleva käsky on meillä HETI ja sitten se itse pysäytyskäsky on HALT. Toki tätä täytyy tehdä myös läpijuoksuna, ettei Luumu ala ennakoida pysähtymistä. Käytännössä HETI käskyllä voi joutua pysähtymään, mutta ei välttämättä. Perusasentokäskyllämme, jota käytämme myös ALO-luokan luoksetulossa, ei joudu koskaan pysähtymään. Pysähtymistä ollaan alettu treenata siten, että keskellä matkaa huudan Luumulle pysähtymiskäskyn HALT, ja heitän samaan aikaan sille lelun kauas sen taakse. Tällä pyrin samaan siinä aikaiseksi ehdollistunutta reaktiota siihen, että tämän käskyn kuuluessa liike pysähtyy. Testasin, että pysähtyykö se jo ilman lelua. Ei pysähtynyt vielä. Kenties seuraava vaihe olisikin jättää lelu pois, mutta säilyttää edelleen vielä heittävän käden liike? Vai mitä mieltä olette? (Muuten kun kysyn välillä näitä mitä mieltä olette -kysymyksiä, niin ne eivät ole retorisia - niihin saa oikeasti vastata ;)) Luoksetulon pysäytyksestäkin on parin viikon takaa video.

Black Panther... tai Grey Hound? 

Iloinen staffi vol II 

Ei ne kaikki kuvat aina onnistu.
Tämä on se pantterista virtahevoksi -vaiheen kuva.

Tunnarikapulatkin saatiin pari viikkoa sitten. En ole uskaltanut koskea niihin ollenkaan. Periaatteessa tiedän, kuinka treenaaminen niiden kanssa voitaisiin aloittaa, mutta en vaan uskalla. Teen sen kuitenkin jotenkin väärin, ja sitten on Luumun TVA tärviöllä. No eihän se tietysti näin mene, ja koira jos mikä on anteeksiantavainen. Tuntuu että nyt on vaan tällä hetkellä niin monta muutakin rautaa nuotiolla, ettei tarvitse noita tunnareita enää sotkea siihen. Paljon olen kuitenkin itse edennyt tässä tunnariasiassa - ei ole nimittäin kauankaan aikaa sitten, kun piti oikeasti googlettaa mitä koko liike tarkoittaa. Tunnari kun on minulle ollut aina jonkun televisiosarjan tunnusmusiikki. No nyt sillä on sanastossani jokin toinenkin merkitys. 

Hiphei. Olipas tokontäyteinen posti tällä kertaa! Laitoin täytteeksi noita syksyisiä kuvia Muumusta Vanhalinnassa. Kohta tuleekin talvi, ja saa täytellä postauksia lumikuvilla. Sytytin takankin tänään ensimmäistä kertaa tänä syksynä. On se talvi osaltaan ihan mukavaa aikaa... tulisi vaan jo, eikä tätä sadetta tarvitsisi olla yhtään!

!! K18-materiaalia !!
Sen siitä saa kun persjalkaisen koiran kanssa telmuaa tuolla pusikoissa...