Loving Luumu: Menneestä ja tulevasta II

Hip hei! Se on vuosi 2014! Kuulostaa paljon paremmalta kuin 2013, jo ihan siksikin kun on parillinen. Vuosi 2013 kohteli meitä erittäin suopeasti, ja paljon mahtui sellaista ainutlaatuista, mitä ei koskaan enää tulla kokemaan. Mikä loistava vuosi siis! Tällaisen menestystä ja ainutkertaisia tapahtumia sisällään pitäneen vuoden jälkeen onkin vaikea odottaa oikein mitään uudelta vuodelta. Miten se voisi olla parempi kuin edeltäjänsä? Muilta osin kuin parillisuudeltaan siis?

Näin ennen tai jälkeen vuodenvaihteen blogit täyttyvät vuosikatsaus- ja tavoitepostauksilla. Niin meidänkin! Ja tehdään tästä nyt oikein perinne - vuoden takaisen katsaus-/tavoite-/toivepostauksemme voi lukea täältä. Kerrotaanpa siis viime vuoden mukaisesti ensin vuodenvaihteestamme. Tarkoitus ei ollut pitää juhlia, mutta juhlat me kuitenkin sitten pidimme. Sekalaisessa sakissamme oli kahdeksan inhimillisen tekijän lisäksi myös parivaljakko Luumu & Mimmi. Uusi Vuosi oli Mimmille ensimmäinen, mutta hyvin selvisivät koiruudet räjähtelyistä, kummatkin.

Perinteikäs uuden vuoden takkahuonekuva..?

Me ihmiset kiipesimme vuoden vaihtuessa Linnavuorelle katsomaan raketteja, joita näkyikin Turusta ja Liedosta asti. Sitten me ihmiset teimme ihan omatekemiä hampurilaisia (nam!) ja valvoimme pikkutunneille asti. Siinäpä se oikeastaan. Voidaanko jo siirtyä siihen vuosikatsaukseen ja vuoden 2014 tavoitteisiin? Kyllä!

Mainitsin viime vuoden katsauksessa alkumetreillä sikaripunkin. No sellaisesta tuskin lienee ollut kyse, sillä tämä mystillinen päälakikalju on jälleen tänä vuonna alkanut näyttäytyä, ja juuri samoihin aikoihin kuin viime vuonnakin. Luumu on muutenkin tällä hetkellä tooodella huonossa karvassa. Se on sisäreisistä kaljuuntumassa, ja komeat pallikarvatkin ovat kadonneet. En keksi tähän mitään muuta kuin että Luumu vaan ei yksinkertaisesti ole talven lempilapsi. Hänen hentoisia brittikihariaan ei vaan ole tarkoitettu Suomen talvikeleihin, olkoonkin ne tänä vuonna ankeat ja märät. (Tosi positiivisella asenteella ollaan muuten menossa taas tammikuussa Turun näyttelyyn... Enpä taida sitä enää talvinäyttelyihin paljon ilmoitella...)

Vuodelle 2013 toivoin meille lisää terveyttä. Sitä saimme! Polvivamman kanssa emme ole onneksi joutuneet kokemaan takaiskuja, mutta jotain lopullista saimme. Nimittäin diagnoosin siitä, ettei se koskaan tule paranemaan entiselleen. Tämän ajatuksen kanssa jouduin totuttelemaan elämään, ja tällä hetkellä tilanne polven kanssa näyttää oikein valoisalta. Uusintakuviin ollaan toki jossain vaiheessa menossa (mahdollisen nivelrikon varhaisen havaitsemisen vuoksi), ja tulen silloin olemaan suoraan sanottuna p*skana. Ei sille vaan mitään mahda. Vaikka olen oppinut olemaan hysteeristymästä AIVAN jokaisesta asiasta, olen edelleen niin kovin tarkka. Kyllä niitä istuma-, seisoma-, ravi-, laukka-, hyppy- ja makuuasentoja tulee edelleenkin kytättyä, mutta nykyisin vain todetakseni onnellisena, että ihan symmetrisesti se osaa olla ja elää. Luumu kumpinekin puolineen.

Muuten ihan superkiva peli: Quirckle!

Taisin viime vuonna voivotella myös Luumun syömistä. Siis että pentuajan painostukset näkyvät edelleen ajoittaisena syömishaluttomuutena. Tätä hiukan avatakseni pelkäsin jossain Luumun kasvuiässä, että se kuolee nälkään. Niin kun sen kylkiluut näkyivät tietyssä valossa, ja kun se ei suostunut syömään sisäelimiä tai lohta tai milloin mitäkin. Ja että kun piti ruoka tarjoilla muumilautasilta ja puruluukengistä ja Kongeista ja ruohikolle ripoteltuna.

Tässä asiassa ollaan menty aimo harppaus eteenpäin! Luumu on jo hyvän aikaa syönyt kaiken hyvällä ruokahalulla. Edelleen se toki itse säätelee, että milloin riittää. Jos olen lapannut lautaselle tavanomaisen 300 gramman sijaan 320 grammaa, pikku Muu on saattanut jättää sen ylimääräisen 20 grammaa syömättä. Kiusallaan? Saadakseen luunsa nopeammin? En tiedä. Mutta... Jos syöminen oli lähtenyt parempaan suuntaan ennen Thaimaan reissuamme, niin mitä se nyt sitten on? Koirahotellin työntekijät pitivät minua varmaan ihan hulluna, kun olin Luumun ohjeisiin kirjoittanut, että saattaa paastota päivän tai kaksi. Se on ihan normaalia. Jätin nimittäin hoitoon mahdollisen kausipaastojan, ja hain sieltä 18 vuorokauden kuluttua ennennäkemättömän ahmatin! Oikeasti! En ole ikinä nähnyt Luumun syövän kupistaan mitä tahansa sellaisella intensiteetillä. Ruokansa syötyään se oli jopa hengästynyt ja vielä nuoli kupin puhtaaksi monta kertaa! Hyvä ettei se syöksynyt nappaamaan sämpylää kädestäni, kun oli niin ahneeksi muuttunut! Ja se on meidän tilanteessa vain positiivista! Sitä se lauman paine teettää...

Mun ja Teemun tinasta tuli Kelju K. Kojootti!
Tai siltä se ainakin silloin yöllä vielä näytti...

Ikää kohta kaksi vuotta, ja edelleen peeni-peeni sylivauvva!
(Tapaninpäivänä 2013)

Tässä nukun mamin sylissä, pää olohuoneen sohvapöydällä...

Tapaninpäivän tonttu

Mitäs sitten meidän näytelmiin? No olin toivonut, että terveys sallisi sen verran, että muutamiin virallisiin päästäisiin osallistumaan vuoden 2013 aikana. No päästiinhän me, ja ei tarvinnut onneksi suorittaa enää niitä osallistumisarvontoja iltaa ennen näyttelyitä. Kesä meni nopeasti Suomen kaupunkeja kierrellessä, ja paras näyttelysuorituksemme olikin toukokuussa Raumalla, josta Luumu sai varasertin! En vaan jotenkaan enää jaksa hypettää noista näyttelyjutuista niin paljon kuin ennen, koska tittidii - päästiin syksyllä kisaamaan tokossa, ja se vaan tuntui triljoonasti hienommalta kuin mikään näyttelytulos koskaan!!! Voiko tähän laittaa liikaa huutomerkkejä? Onko marraskuu vielä syksyä? No ei ja on!

Harras toiveeni vuosi sitten oli korkata alokasluokka syksyllä, enkä oikein itsekään tahtonut siihen uskoa silloin kun toiveen esitin. Alkuvuodesta kamppailimme tokon kanssa sen verran pahasti, että toiveen toteutuminen tuntui lipsuvan kauemmas ja kauemmas. Vielä huhtikuussa tuntui, että olen tehnyt kaiken väärin, ja meidän on aloitettava ihan kaikki liikkeet alusta. Heinäkuussa aloitin kirjoittamaan treenipäiväkirjaa, ja pikkuhiljaa treenaamisestamme tuli jäsennellympää. Kesä treenattiin milloin missäkin porukoissa, ja lisäjännitystä toikin lähes joka viikko vaihtuva ryhmä tai kenttä. Huijui!

Ja juuri kun alkoi tuntua, että ehkä me sittenkin syksyllä päästään sinne alokkaaseen, Luumu nollasi meidän paikallamakuun ihan täydellisesti. Se ei vaan tahtonut maata paikoillaan, niin se ei sitten maannut. Vaikeuksien kautta kirjaimellisesti voittoon, sillä monien tahtojen taisteluiden sekä mielenkiintoisten palkka-ajatusten kautta saatiin kuin saatiinkin paikallamakuu varmaan koekuntoon - ja korkattiin alokasluokka omassa kotihallissa TSAUlla! Jo tämä sinänsä olisi riittänyt minun mittapuullani tavoitteen saavuttamiseksi, mutta Luumuhan meni ja kiskaisi itselleen syksyn aikana kahdesta kokeestaan kaksi ykköstulosta sekä seuramestaruuden! Tunne oli niin käsittämätön. Vihdoin sain minäkin palkkaa omasta työstäni, ja mikä parasta - Luumusta näkee kymmenen kilsan päähän miten paljon se tykkää tokosta ja miten liekeissä se on siitä, että me tehdään sitä yhdessä.

No ettei ihan tippa tässä tule linssiin vanhoja muistellessa, voisin ihan pikaiseen päivitellä meidän tokotilannetta nyt ennen kuin siirryn kertomaan vuoden 2014 tavoitteista ja toiveista. Pidettiin siis vähän pakonkin sanelemana koko joulukuu tokolomaa, kun lähdimme perheen kanssa lomailemaan ja häävierailemaan Thaimaan Koh Samuille. Mumelo oli tämän ajan Piikkiössä Pia's Dreamdogs -koirahotellissa. Tuntui kamalalta jättää pikkuinen vieraiden käsiin ja ihan yksin (no Nalle oli kyllä koko ajan siellä ja vielä samassa huoneessa...), etenkin kun meillä tuntuu se napanuora olevan aika tiukasti vielä kiinni toisissamme. Helpottavaa oli kuitenkin jättää Luumu juuri sinne, koska olimme kuulleet paikasta niin paljon hyvää. Kaikki olikin mennyt loistavasti: Luumu oli syönyt hyvin, Luumu oli ottanut kaikki vierailijat innokkaasti vastaan, Luumu oli ollut kiltti, Luumu oli löytänyt kävelyseurakseen pari westieneitiä, ja Luumu oli pelannut innokkaasti juoksutarhassa jalkapalloa. Hoitolasta lähetettiin meille parin-kolmen päivän välein tekstiviestejä, joissa kerrottiin miten hyvin siellä milloinkin pyyhki. Loman aikana ei juuri tullut koiria ajateltua, hyvä se oli olla ajattelematta, kun tiesi niiden olevan hyvissä käsissä. Kiitos Pia ja kumppanit!

Koiria pois hakiessa oli tietty kamala ikävä, ja Nalle olikin aivan hullun innostunut meidät kaikki jälleen nähdessään. Se hyppi ja haukahteli ja tervehti jokaisen meistä moneen kertaan (Mamman, Japen ja Jimin tietysti vielä useampaan otteeseen). Luumu taas kävi kerran haistelemassa mua ja Teemua (ja ensin vielä Teemua!), ja meni sitten leikkimään jalkapallonsa kanssa. Jäin siihen vähän monttu auki, että kiitos sanonko kuinka paljon! No, ehkä tämä laimea kotiintulotervehdys oli vain merkki siitä, miten sopeutuvainen se on, ja että miten hetkessä se oikeasti elää. Veikkaanpa, että Luumu olisi ollut elämäänsä ihan tyytyväinen, vaikkemme olisi koskaan menneet hakemaan sitä sieltä kotiin. Ha! Ja niin paljon kun sitä etukäteen tuli ajateltua, että onko se siellä ihan reppanana koko ajan! No oli se sitten kotona enemmän sylissä, ja ekan kerran kun mentiin metsään, ei lähtenyt ollenkaan hepuloimaan kauas, vaan piti visusti silmällä, ettei mami taas pääse jättämään toista noin pitkäksi aikaa yksin!

Niin, miten se juttu karkasikin noin sivuraiteille? Kyllä minun on pitänytkin ruotia Luumun ensimmäistä hoitolaelämystä täällä blogissa, mutta ei sitä nyt pitänyt tehdä. Tokostahan piti puhua! Niin siis että kun oltiin pidetty koko kuukauden lomaa tokoilemisesta ("vahingossa" tehtiin kerran häiriöperusasentoja olohuoneen lattialla, mutta ei sitä lasketa!), ja tänään korkattiin tämä tammikuu ja koko vuosi 2014 tokoilun osalta. Käytiin iltapäivällä hallilla Muumelon kanssa ihan kahdestaan, ja olin jo etukäteen päättänyt, että meillä tulee olemaan ihan törkeän hauskaa! Hauskanpidon varmistin sillä, että vedettiin huolelliset lämpät ja jäähdyttelyt, ja tyhjennettiin osa hihassa olevista paukuista leikkimällä ensin jonkin aikaa. Kuten arvasin, Luumu oli aika... villi. Se tamppasi treenikassin päällä ihan maanisesti jo kun puin treeniliiviä päälle, ja kentällä se hyppi milloin tasajalkaa, milloin kahdella jalalla lelun saadakseen. Pienen leikki- ja riehumistuokion jälkeen pyysin ensimmäistä perusasentoa narulelu kainalossa, ja Luumu loikkasi siihen sivulle melkeinpä voltin kautta! Ihan hullua! No lelu kainalossa ei vaan tunnu toimivan meillä, koska L on niin pieni, ja lelun näkyminen saa sen vaan edistämään... Mutta asenne oli täysin kohdallaan! Tehtiin vielä pari liikkeestä seisomista (painotus seisomaan jäämisellä) ja avoimen luokan liikkeestä maahanmenoa sekä loppuun muutama luoksetulo ja sen pysäytys. Kaikki superpalkalla, kuinkas muuten. Voi miten meillä oli hauskaa. Koko tyhjä halli raikasi varmaan ulos asti vitsimitenpätevääukkoa ja eiootottamitentaitavaa. Motivaatiota? Täältä pesee ja kovalla paineella!

Olin halunnut mennä yrittämään 12. tammikuuta hakemaan viimeisen uupuvan ykkösemme Porista, mutta ilmot sinne olivat menneet kahdessa minuutissa täyteen, ja nyt odotellaan varasijalta paikkaa. Olin kovasti toivonut kokeeseen pääsyä, sillä vaikka takana oleva tokoloma ja ylivirittynyt Mumelo luovatkin suorittamiseen lisäjännitystä, olisi ollut mahtavaa saada ALO purkkiin ja suunnata kaikki keskittyminen avoimeen. No varasuunnitelmaa on tietysti luvassa! Jos ei saada paikkaa Porin kokeesta, lähden Espooseen Amstaffiyhdistyksen järjestämään Pipa Pärssisen tokopäivään kuuntelijaksi ja yritän kaikkeni saada meille koepaikan Vantaalla 25. tammikuuta järjestettävästä kokeesta. Tämä B-suunnitelma alkaa itse asiassa kuulostaa melkeinpä A-suunnitelmaa paremmalta, sillä A) Pipa! B) Vantaan Vuokkoset-areena on meille staffien harrastuspäiviltä tuttu paikka ja C) siellä olisi Ralf Björklund tuomarina, joka tuomaroi meitä möllisti muutama kuukausi sitten. Katsotaan nyt mitä tapahtuu. Ilmot tuonne Vantaalle alkavat ihan kohta, ja kerron sitten lisää...

Loppuvuodesta on tullut herkuteltua...

Toivon meille edelleen ykköstoiveena terveyttä. Sillä ilman terveyttä ei ole mitään muutakaan. Muutama ilta sitten kävin läpi blogiani alusta asti ja merkitsin tunnisteita uudelleen. Lukaisin muutamia polvivamman ajoilta kirjoittamiani tekstejä, ja ahdistuin. En ollut muistanutkaan miten rikki silloin olin. Miten haastavaa oli suunnitella yhtään mitään positiivista tulevaisuuteen, kun nykyisyys oli niin synkkä. Siksi ykkösenä on terveys.

Näköjään aloin laittaa näitä toiveita johonkin tärkeysjärjestykseen, vaikken tiedä voiko niitä todella laittaa. Kakkostoive ja sen mukanaan kuljettamat tavoitteet liittyvät tietysti tokoon. Ensimmäinen tavoite on saada TK1 ja ahneeksi kun tulin, mielellään heti seuraavasta kokeesta. (Älä tule p*askainen loppu ahneelle, älä tule!) Seuraava tokoon liittyvä tavoite on päästä kisaamaan avoimessa luokassa mielellään kesällä. Tavoitteeksi minulle riittäisi, että vuoden 2014 aikana, mutta kun haluaisin päästä kesäkisoihin. Vihreälle nurmelle raittiiseen ulkoilmaan. Sitten... ettei loppuisi tavoitteet kesken: jos vaan saadaan staffeista kerättyä tokon SM-kisoihin rotujoukkue kasaan, me ollaan todellakin siellä! Tämä SM-haave (se on haave enemmän kuin tavoite) liittyy kuitenkin hyvin tiiviisti siihen, saammeko avoimen kisakuntoon, ja siihen liittyy toki suuri JOS. Jos ylipäänsä saadaan joukkue kasaan.

Meille TSAUn tokoilijoille annettiin tammikuun treenien alkamisen kunniaksi tehtäväksi kirjoittaa itselleen yhden kuukauden tavoitteet (jotka siis olisi tarkoitus myös saavuttaa yhdessä kuukaudessa). En päässyt ihan niin pitkälle vielä, ja tällainen näin tarkkojen tavoitteiden asettaminen vähän hirvittää. Siis että kun hyvä kun saan edes seuraavan treenin tavoitteet suunniteltua etukäteen. Hyvähän se siis on, asettaa tarkkoja tavoitteita tietyille aikaväleille, mutta tällaisen söhelöstaffin kanssa on oppinut elämään jotenkin treeni kerrallaan. Kun niitä onnistumisia tulee, niin eteenpäin pääseminen on toki mukavaa. Mutta kun tulee myös niitä päiviä, jolloin ei toimi koira eikä ihmisen mieli... niin eikö se sitten sössi vaan koko sen kuukausisuunnitelman? Totta kai aion tehtävän suorittaa, ja meinaankin kirjoittaa siitä tänne ihan erikseen. Saas nähdä mitä meille kuukauden tavoitteiksi keksinkään. Varmasti ne tulevat ainakin liittymään avoimen luokan liikkeisiin, hyvin todennäköisesti ainakin noutoon.

Treenikassin siivoamista vuoden ensimmäisten treenien kunniaksi.

Mumun uusi

Voisin ihan hyvin lopettaa tämän vuoden 2014 tavoite-/toivekirjoituksen tähän, sillä millään muulla ei tällä hetkellä tunnu olevan merkitystä. Kirjoitettakoon tähän nyt kuitenkin, että olen ihan todella tyytyväinen siihen, miltä meidän treenaaminen näyttää tällä hetkellä, ja tavoitteenani onkin kehittyä jatkuvasti koiran ohjaajana ja kouluttaa itseäni kaikessa tokoon ja muuten koiran kanssa elämiseen liittyvässä. Riemastun joka kerta suunnattomasti, kun huomaan oppineeni jotain uutta siitä, miten koira toimii. Ja se riemastumisen aiheiden löytyminen on onneksi päättymätön tie.

Haluaisin saada tämän vuoden aikana Luumulle paikan MH-kuvaukseen, koska minua itseäni kiinnostaa se. Luonnetestiinkin Luumu on menossa, mutta vasta kun se on oikeesti aikuinen (eli koska..?). Mutta vielä ei ole sen aika. Mahdollisesti Luumu tullaan myös tämän vuoden aikana kastroimaan, saa nyt nähdä miten nuo juoksunarttujen hajut jatkossa pistävät sen pikkupollan sekaisin (älkää vaan kertoko sitä Luumulle!). Siinäpä ne. Tammikuun Turun näyttelyn jälkeen ei ole suunnitelmissa ilmoittaa Luumua ainakaan ennen kesää mihinkään, ja kesälläkin mennään ihan tokon säännöillä. Siis että tokokoulutukset, treenit ja kokeet sanelevat kalenterimme sisällön, eivät ne näyttelyt! Toki tuon varasertin jälkeen olisihan se ihan kiva saada se ihan oikeakin serti, mutta siihen se sitten jääkin, ihan kivaan.

Siinäpä meidän menneemme ja tulevamme lyhykäisyydessään... Huomasin muuten myös tätä blogia plärätessäni, että ajan saatossa tekstini ne vaan pitenevät. Tarkoittaako se, että minulla on enemmän asiaa vai vähemmän suodatinta?