Pastellitalvi

Vihdoin voin minäkin täyttää blogin ihanan utuisilla ja pastellinvärisillä talvikuvilla, sillä meillähän on talvi! Ei ole vieläkään mitään kisapaniikkia huomisesta, mutta eiköhän se tässä vielä ehdi tulemaan. Teemu lähtee kuskiksi ja Hanna kenneltytöksi, niin eihän tässä mistään kannata murehtua. Olin toivonut vähemmän pakkasta näille loppuviikon päiville, sillä tämän viikon lenkit keskittyivät ma-iltaan ja tiistaipäivään, jolloin oli viikon ainoat alle kymmenen asteen pakkaskelit. Ei saisi nauraa, mutta repesin lievästi, kun tuossa pihalla Luumu taas könkötteli menemään jokaista jalkaansa ontuen, ja yritti parhaansa mukaan suoriutua kuistille ja sisälle. No tassujaan varoen se meni sitten vielä päistikkaan kaatumaan sinne hankeen, ja niinhän sitä sanotaan, että vahingonilo paras ilo. Taidetaan sitä sanoa myös, että joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa, joten sitä omaa tämän talven persiilleenmenoa vielä odotellessa ;)

Huippujuttu muuten tuon viime kirjoitukseni herättämä keskustelu! Myönnän olevani vähän somenarkomaani (enkä niin vähänkään), sillä tekstin julkaisuiltana tuli kännykällä seurailtua noiden lukutilastojen huimavauhtista kohoamista riemun- (ja hiukan pelonkin-)sekaisella mielenkiinnolla! Aina kun hallintapaneeliin ilmestyy se maaginen oranssi tekstirivi 1 kommentti odottaa hyväksyntää, sormet syyhyten on pakko heti päästä lukemaan mitä sinne on joku kirjoittanut ja kuka! Kiitos. Ihan sitä nöyrtyy tällaisen suosion edessä, ja kun tälle sananparsien tielle lähdettiin, niin kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta ;) No ei kai, tuota en kyllä allekirjoita! Mutta keskustelu on aina hyvästä, sillä edelleen olen sitä mieltä, että kun sitä joutuu perustelemaan omia mielipiteitään, saattaa huomata entistä tiukemmin olevansa tätä mieltä, tai sitten saattaa oppia jopa jotain uutta. Ja sehän ei koskaan ole pahasta.

Ihanaa, juuri näitä olen odottanut! 

Pakkasenpuremia ruohonkorsia! 

On siinä muutama jääkide kerrakseen. 

Dumbon paluu 

Ja hän on sitten aina niin kuvauksellinen, niin kuvauksellinen... 

Kylmimmän talvenkin keskeltä löytyy joku ruohonkorsi virtahevolle hammastikuksi. 

Tiheäänkin metsään paistaa aurinko, jos suuntaa katseen oikein. 

Muu melkein kaksi vuotta 

Pakkasilman iloja. Tää älykääpiö keksi myös,
että tällä tavalla vauhdista pyörähtämällä saa mammalta aina nameja ;) 

Ja jonkun tontun pitää sitten aina se naama olla tunkemassa joka paikkaan. 

Tehtiin muuten keskiviikkona jättöliikkeiden ja paikallamakaamisen loppupätkiä siten, että jättelin Luumua olohuoneen lattialle milloin seisomaan, milloin makaamaan, kiertelin ympärillä, saatoin vain seisoskella jossain tai sitten vieressä, ja Teemu huuteli käskyä. Ensimmäisen erehdyksen jälkeen Mumelo ei mennyt halpaan kertaakaan, ja olin niin iloinen. Pienen tauon jälkeen tehtiin myös pitkästä aikaa häiriöperusasentoja, ja pakko sanoa, että tässäkin ollaan jo ihan pro. Luumu kestää jo häiriöt, kuten "missä Napsu" "tule tänne" ja paras: "kuka tulee?" Enpä olisi uskonut. Aika epäileväisen näköinen se on siinä perusasennossa minua tuijotellessaan, mutta on saanut jutun juonesta kiinni. Ihana. Rakas. Paras. Oma. Kulta. Mussukka. 

Ps. Insta on vieläkin ihan huippu!