Ajattelin seuraavaksi pilkkoa palasiksi Pipa Pärssisen luennolta saadut ruutuohjeet, mutta koska meidän ruututreeni ei eilen mennyt ihan suunnitellun mukaisesti, en nyt koe kykeneväni ajattelemaan asiaa ihan vielä. Teenpä sen sijaan höntsät, ja kirjoitan vastineen ja oman versioni Hannan ja Nooan ystäväpostaukseen. Omani on jostain kumman syystä ihan samanlainen, sillä kuinka erilaisen postauksen oikeasti voi saada aikaiseksi kahdesta koirasta, puolentoista tunnin lenkistä ja vielä samalla kameralla samalla silmällä napsituista valokuvista (kiitos Hanna kuvista!)?
Muumulla ei nykyisin ole kamalasti koirakavereita, joiden kanssa käytäisiin metsiköissä remuamassa. Pennuaikana pidin tapani mukaan jopa hysteerisellä tarkkuudella huolen siitä, että pikkuherra Muu tapaa kaikennäköisiä ja -kokoisia koirakaveruksia (ettei siitä vaan tule epäsosiaalista). Nyt kun se on kasvanut järkeväksi ja hyväkäytöksiseksi (!) aikuiseksi, en koe enää tarvetta juoksutella sitä pisin rämeikköjä milloin minkäkinlaisen koiruuden kanssa. Meille on ihmissuhteiden perusteella valikoituneet ne vakiokoirakaverit, joiden kanssa telmutaan. Uusille tuttavuuksillekaan en tietenkään sano suoralta kädeltä ei, mutta maalaisjärjen sanelemana en ehkä valikoisi Luumulle leikkikavereiksi vieraita pieniä uroksia, tai muuten haastavia tapauksia, sillä Luumu kyllä kyykyttää, jos se siihen huomaa fyysisesti tai psyykkisesti pystyvänsä.
Parhaimpia frendejä on ehdottomasti edelleen Nalle (joka kyllä harvoin jaksaa Luumun hölmöilyihin lähteä), Nooa (jonka kanssa edelleen voi juosta ja leikkiä aivotonta, vaikka vanhempia ollaankin) ja kaikenlaiset, -kokoiset ja -ikäiset nartut. Oikeastaan mitä isompi nainen sen parempi, tuumaa tämä naistennaurattaja. Netan (kultainennoutaja) kanssa käydään usein remmilenkeillä, mutta metsässäkin tyypit tulevat hyvin toimeen keskenään. Netta edellä ja Luumu perässä. Wanhan Rouwan Floran (lapukka) kanssa ollaan oltu treenituttuja nyt reilun puolen vuoden ajan, ja kun piipahdettiin tätikoiran kotivaltakunnassa, toisella kerralla meinasi tulla jo jotain molemminpuolista leikintynkääkin. Ohops! Luumu vaan on monen ei-staffin tai ei-bulldoggin mielestä h-e-l-v-e-t-i-n ärsyttävä, mutta ihan jokaisen kanssa se yrittää kaikkensa saadakseen toisen reagoimaan leikkiinkutsuihin. Ja ihan mistä tahansa reaktiosta ollaan sitten niiiin tyytyväisiä. Ja joskus harvoin kun se kärsivällinen yrittäminen palkitaan edes muutaman sekunnin leikillä (kuten Floran kanssa), pikkupoikahan yrittää seuraavat sata kertaa entistä tarmokkaammin.
 |
| Ehdottomasti retken hauskin kuva :DDDDD |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.