Tunnarimme uudet tuulet

Olin eilen koko päivän Espoossa Amstaffiyhdistyksen järjestämässä Pipa Pärssisen tokokoulutuspäivässä. Vaikka klo 5:30 kellon soidessa aamulla kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen mietin jälleen, että onko touhussa mitään järkeä - jouduin toteamaan, että ei sitä järkeä aina tartte niin kovasti ollakaan, riittää kun on kivaa! Ja toko vaan on niin älyttömän kivaa!

Voi nukkumattia, kun niin nukuttaa...

Kirjoitin kahdeksan-yhdeksän tunnin koulutuksen aikana 19 sivua muistiinpanoja, ja aion selvitellä ajatuksiani tänne liikekohtaisesti myöhemmin. Innostuin kaikkein eniten kuitenkin tunnariin saamistani neuvoista, ja hetihän se oli pakko aloittaa, tunnaritreeni. Eilen iltayhdeksän aikaan kaivoin vielä uunista ritilän, asettelin sen alle pari tunnarikapulaa ja naksu kädessä odottelin tarjontaa. Ja tarjontaahan sain! Ehkä avaan tätä kuitenkin hieman...

Aloiteltiin tunnaria ennen tokolomaamme ruohoonpiilottelutreenillä ja yhdellä kapulalla. Tuntui toimivan, mutta kuitenkin oli vähän sellainen olo, että tässä sitä vaan huiskitaan menemään. Luumulla oli kauhea kiire kaivamaan kapulaa ruohikosta, ja olihan ne kapulat sen näköisiäkin, että joku olisi niihin nauloja yrittänyt hakata. Eikä mitään järkevää ideaa jatkosta.

Pipa painotti kuitenkin, että tunnistusnouto on etsimisliike - ei noutoliike. Ja etenkin jos koira on vilkas, rynnii kapuloille ja mälvää mielellään, tunnarissa pitäisi keskittyä rauhalliseen hajutunnistusmielentilaan. Kapuloille saa juosta vauhdilla, mutta kapuloilla koiran pitäisi keskittyä haistelemiseen ja tunnistamiseen. Veikkaanpa, että jos olisimme jatkaneet omatoimisia tunnaritreenejämme kuten olin suunnitellut, tunnareille lähteminen olisi ollut Luumusta lopulta niin huippua, että se olisi rymistellyt sinne villiintyneen virtahevon tapaan, nuuskinut muodon vuoksi jokaista vähän, ja napannut sitten suuhunsa niin monta kapulaa kuin sinne vaan mitenkään saa mahtumaan. Kun treenataan niin, ettei koira edes pysty tarttumaan kapulaan, se keskittyy olennaiseen - tunnistamiseen palkan saamiseksi. Ja tämä toimii meillä! Tarkoitus on treenata ensin etsimistä ja merkkaamista, ja kun tämä tapahtuu rauhallisen varmasti, vasta sitten liikkeeseen yhdistetään nouto. 

Aloitimme eilen illalla tunnaritreenin ihan alusta siten, että otin uunipellin keittiön lattialle, ja laitoin sen alle kaksi tunnarikapulaa: omanhajuiseni ja hajuttoman. Ripottelin ritilän lähettyville muutaman namin, ja annoin Luumun syödä namit. Kun se namit syötyään jäi alueelle haistelemaan, että löytyisikö niitä jostain lisää, se väkisinkin osui "vahingossa" haistelemaan ritilän alla olevia tunnarikapuloita. Kun se nuuskutteli omaansa, se sain naksusta palkan. Ihan pari kertaa tarvittiin siihen, että L tajusi, että palkan saa vain kun haistelee tuota toista. Ei tuota toista hajutonta. Siirryin itse vähän, ja vaihdoin myös kapuloiden paikkaa ritilän alla. Kävi se haistelemassa taas hajutontakin, mutta palkka tuli vain omasta. Ja hoks. Se tajusi! Voin huoletta lisätä hajuttomia kapuloita ritilän alle ja vaihdella niiden paikkaa, sillä nyt kun Luumu oli jutun hoksannut, ei tunnistaminen ollut sille enää tehtävä eikä mikään. Kun koira alkaa hiukan tajuta mistä palkka tulee, voi siltä alkaa odottaa jo merkkaamista. Koira tekee jonkin pienen eleen, jolla se kertoo tunnistaneensa oman kapulansa. Luumu ei juuri jähmety paikoilleen tai tarjoa katsekontaktia, vaan se merkkaa kapulan yrittämällä tarttua siihen ritilän läpi. Naks > palkka. Vau miten taitava poika!

Luumu tajusi tunnarin perusajatuksen reilussa viidessä minuutissa, ja olin asiasta tietysti hirmu onnellinen! En nyt kuitenkaan ala ahnehtimaan ja ketjuta noutoa liikkeeseen liian aikaisessa vaiheessa. Odottelen ihan rauhassa, että saadaan perusnouto varmemmaksi, ja tehdään tunnarin tunnistuspalaa itsekseen ja erilaisissa tilanteissa. Kannattaa kuulemma varhaisessa vaiheessa käyttää hajuttomien kapuloiden lisäksi myös vieraanhajuisia kapuloita, ja olisihan se mahtavaa saada tämä tunnistusosa hallihäiriökuntoon ennen noudon ketjuttamista. Omaan riekkumiseen pitää vaan kiinnittää huomiota, sillä ihan rauhallinen kehuminen ja palkkaaminen tunnistamisesta riittää. Tarkoitus on, että koira työskentelee rauhallisesti suu kiinni. 

Ja muuten ei ole mikään pakko käyttää tehtävään uuniritilää, vaan kapulat voi myös laittaa esimerkiksi lasipurkkeihin, jossa ne ovat näkyvillä, mutta joista koira ei pysty niitä poimimaan. Tähän näkyvillä olemiseen on syykin: monet koirat (kuten Luumu) pystyvät työskentelemään hyvin ja rauhallisesti kapuloiden ollessa piilossa, mutta sekoavat, kun kapulat otetaan näkyville. Kun kapulat ovat alusta asti näkösällä, sekoamista ei toivottavasti tapahdu missään vaiheessa. Toivottavasti!

Saatiin muuten vihdoin lunta, ootteko huomanneet? 

Tontun kanssa Kuloisissa lenkillä. 

Vanhalinnan punainen lato.