Kisajänskää ja muuta pulinaa

Aloitetaanpa muilla pulinoilla! Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu siitä, kuinka on epäreilua, että aksavalioiksi mielivien tulee käydä näyttelystä hakemassa vähintään laatuarvosana H. Näin siis pähkinänkuoressa (Koiramme 1-2/2014, s. 112 - 114). Sama koskee muitakin harrastus- ja käyttöpuolen valioiksi mieliviä, ja itsekin olen asian "epäreiluutta" aiemmin pohdiskellut. Oikeastaan aikomukseni ei ollut pyöritellä asiaa sen suuremmin täällä blogin puolella, koska asia ei meitä suoranaisesti koske. Mikäli joskus niin pitkällä ollaan, että kolmatta ykköstulosta tokon erikoisvoittajasta ollaan hakemassa, Luumulla on joka tapauksessa rekkarissa se hyväksytty näyttelytuloskin. On kuitenkin ollut viime aikoina näyttelyjutuista omissa koiraporukoissakin puhetta, ja Luuhullujen blogissa, jota silloin tällöin käyn lukemassa, oli sivuttu aihetta. Ehkä hiukan provokatiivisesti kyllä, mutta... Kävin jättämässä sinne kommentin, ja oikeastaan voisin sitä kommenttiani avata tänne omankin blogin puolelle seuraavanlaisten kysymysten muodossa.

Eikö "käyttö"rotujen käyttötulosten tulisi painaa vaakakupissa näyttelytuloksia enemmän jalostusvalintoja tehtässä? Itsellänihän ei varsinaista käyttökoiraa ole, mutta kyllä minäkin valitsisin seuraavan staffi- tai minkäliepentuni ennemmin sen vanhempien harrastus- kuin näyttelytulosten perusteella. Koiramme-lehden jutussa käyttö- ja harrastusvalioiksi mielivien tarvittavaa hyväksyttyä näyttelytulosta perustellaan sillä, että "näyttelytulos on osoitus siitä, että koiralla on perusanatomia kunnossa. Tervettä rakennetta tarvitaan kaikissa koiraurheilun lajeissa..." (s. 113). Totta toki, mutta eikö terve rakenne kuitenkin parhaiten havaita siten, että koiraa käytetään, että se saa harrastaa sille kenties ominaista lajia, johon se saattaa olla jopa jalostettu? Eikö jalostuksessa pitäisi etenkin käyttökoirilla keskittyä käyttämään niitä yksilöitä, jotka rakenteellisestikin kestävät niille ominaista työtä? En tietenkään tarkoita tällä, että nykystaffin jalostusarvo tulisi mitata sen kamppailukyvyssä, you get the point :) Ja vertaan tätä siis siihen, että joku päällisin puolin muutaman minuutin kehätarkastelussa toteaa koiran olevan ulkonäöltään terverakenteinen. Ja eikö jossakin lajissa kilpaileminen ja etenkin lajissa mahdollinen menestyminen jo sinällään kerro koiran hyvistä hermoista ja työmotivoituneisuudesta? Ainakin useimmissa tapauksissa...  Ja tämä taas mielestäni lisää edelleen yksilön jalostusarvoa.

Toinen asia, mikä lehtijutussa tuli ilmi, ja mitä itsekin olen pohtinut, on kastroitujen urosten näyttelykielto. Ymmärrän tämän jalostuksen ja suvunjatkon kannalta, mutta eikö linjan tulisi olla kuitenkin yhtä mustavalkoinen myös steriloitujen narttujen kanssa? Tilanne on äärimmäisen harmillinen siinä kohtaa, kun kastroidun uroksen kanssa ollaan viittä vaille aksa-, toko- tai käyttövalioita (tai mitä kaikkia niitä onkaan...), ja meriiteistä uupuu ainoastaan se valioitumiseen tarvittava näyttelytulos?

Pääpointtina tässä avautumisessani halusin kaiketi sanoa, että harrastuksensa kullakin, mutta mielestäni kummankaan (jos nyt ylipäänsä voi vetää jotain rajalinjaa näyttelyt vs. muut lajit) ei pitäisi vaikuttaa toisiinsa millään tavalla. Jos MVAksi voi tulla ilman osallistumista yksiinkään virallisiin aksa- tai tokokisoihin tai suorittamatta edes BHta, miksi AVAn tai TVAn titteliä mielivän tulee osallistua näyttelyihin? Mitä mieltä te olette? Sana on vapaa, kuten aina :)

Sarjakuva siitä, kuinka koira häikäilemättömyydellään valloittaa
kissan valmiiksi lämmittämän paikan.

Sitten päivän muihin aiheisiin! Meillä oli alkuviikosta kahdet supertreenit! Maanantaina käytiin ensimmäistä kertaa Raisiossa Vanton tilalla lämpimässä treenihallissa, ja olin ihan varma, että Luumun pakka hajoaa tuhansiksi palasiksi noin viikon lenkittömyyden jälkeen. On ollut niin kylmä, että kolmijalkakönkkää on esiintynyt noin kolmen minuutin ulkoilun jälkeen, joten lenkit ovat vaihtuneet pihapissoiksi... Mutta ei! Muutaman riemunloikan jälkeen herra oli ihan valmis tekemään töitä, ja pystyi jopa meille hyvänlaiseen kisanomaiseen seuruusuoritukseenkin! Oho! Edes seinässä vartova Rhonda ei saanut pikkumiehen pasmoja liiemmin sekaisin, vaan saatiin kunnon treeni. Viimeksi mainitsemaani ruutuongelmaakaan ei enää ollut, vaan L hakeutui alustalle täpäkästi, ja otettuani alustan pois, hetken pohdinnan jälkeen onnistui täydellisesti! Onnistumisen kannustamana kokeiltiin Tiian meille antamaa vinkkiä siitä, että menisin itse ruudun toiselle sivulle lähettämään koiraa. Ensin Luumu tuli suorinta tietä melkein luokseni, mutta pyytämättä korjasi alustalle. Toinen taisi mennä suoraa tietä alustalle, ja mahdettiinko me kokeilla tätä ilman alustaakin...? En enää muista! Kiitos vinkistä, tuntuu toimivan :D

Joskus ollaan ompeluassareita, toisinaan taas IT-tukena.

Eilisissä DoXX-hallitreeneissä tehtiin kaikenlaista alokasnäpertelyä mahdollisimman suuressa häiriössä. Tai mahdollisimman on ehkä hiukan sumea käsite, mutta käytännössä niin, että Flora teki vieressä metallinoutoa, kun me harjoiteltiin seuraamista. Muilta osin olen tyytyväinen siihen, miten olen viime kisojen jälkeen pystynyt palaamaan hiomaan tekniikkaa (eikä vain koko ajan keskitytä häiriöherkkyyteen tai kisamaisuuteen), ja seuraaminen on mielestäni paljon paremmissa kannattimissa kuin marraskuun puolivälissä Salossa. Paljon on toki tehtävänä vielä: takapäätekniikkaa pitää tehdä paljon enemmän, ja liikkeelle lähdöissä Muu ampaisee melko komean etunojan heti alkuunsa... 

Talvi saapui Vanhalinnaan 

Tuleekohan näistä mansikoista enää koskaan mansikoita? 

Ihan ei ole vielä pyykinkuivatusilma

Mutta! Kun pakka toisesta päästä kehittyy parempaan suuntaan, levahtaahan se tietysti sieltä toisesta päästä, ellei ole koko ajan tarkkana. Meillä silloin tällöin havaittavissa oleva loppuperusasentojen ennakointi ja tähän liittyvä liikkurin käsky-sanaan reagointi on riistäytynyt nyt ihan käsistä! Luumu teki tosi hyviä alokasluokan jääviä, mutta perse tippui maahan, jos minun ollessa vieressä Muu joutui hetkenkin kauemmin odottamaan tai viimeistään silloin, kun liikkuri pyytää käskyä. Meni vähän sekoiluksi, ja olin itse jälleen kerran ihan hukassa. Kun tämä on ollut herra Muulla jo pikkupennusta asti niin vahva! Kun melkein 1,5 vuotta sitten muut tokon alkeisryhmässämme harjoittelivat jäävissä parin sekunnin kestoa, Luumu kesti asennossaan, vaikka olisin vetänyt sadetanssia siinä ympärillä. 

Sama homma paikallamakuussa. Tuntuu tosi turhauttavalta ottaa pari miinuspistettä (yhteensä 6!) siitä, että täydellisen paikkamakuun jälkeen tyyppi rykii istumaan ilman lupaa! Tehtiinkin nyt treeneissä paikkamakuu, ja itse suoritus oli ihan täydellinen. Kuitenkin lopussa Luumu ennakoi taas sen perusasennon, ja ei siinä muuta kuin uusi käsky maahan (nyt sentään tajuan jo, että tilanteeseen kannattaa puuttua ;)). Taisi olla sen verran painokas maahan, että viereinenkin koira meinasi laota. Hehe. No ei muuta kuin uutta putkeen. Tehtiin lyhyempi harjoitus "varman" häiriökoiran Floran kanssa, ja sama juttu lopussa. Uusi käsky maahan, ja sen jälkeen liikkuri sai huudella käskyä pariinkin otteeseen, eikä Luumu reagoinut. Syvä huokaus. Vaikka ei pitäisi ennen koetta hinkata mitään, näitä tullaan kyllä treenaamaan olohuoneessa nyt kahden päivän aikana huolella. Siellä makaat/seisot vaikka mikä tulisi. Ja sitten superpalkka. On se omituista, miten se istuminen on niin vahvana jossain selkärangassa, vaikka ei oikeasti olla harjoiteltu sitä yhtään ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen! Kai se on niin, että kun ollaan mamin vieressä, silloin ollaan perusasennossa, koska siitä saa palkkaa, jos mistä. Huooh.

Toi suuri möllö tuolla taivaalla on kuu! 

Ja sama kuu siellä 

Muumu tarkkailemassa reviiriään 

Sama näkymä eteisen ikkunasta heijastettuna

Siinäpä oikeastaan se otsikossa luvattu kisajänskäosuus. Vielä ei jännitä, mutta se johtuu varmaan siitä, että en ole tajunnut, että lauantaihin on vain kolme yötä! Onneksi kisa järjestetään iltapäivällä (alkaa klo 16), joten ihan kauhean aikaisin ei tarvitse aamulla kammeta sängystä ylös. Onko joku muuten tulossa Ojangolle silloin katsomaan? Hiukan kieltämättä pelottaa sellainen worst case scenario, jossa Luumu lähtee vaikka kesken seuruun viereiseen kehään noutokapulan perään. Sitten syntyisi kamala tappelu noutokapulasta, ja kummatkin diskattaisiin kisoista ja karkotettaisiin koko koiraharrastuspiireistä ikiajoiksi! Nooo, ehkä tätä en itsekään pidä enää mahdollisena, mutta vauhtia on katsojille luvassa. Toivottavasti niitä vaarallisia tilanteita hiukan vähemmän. 

Voi voi kun palelee... 

Pihapissalla ilman takkia, jaiks! 

Niin joo, ja jos joku ei ole vielä huomannut, niin Muulla on uusi tokopanta! 

Tämä kuva on ollut esillä niin monessa mediassa,
että sen huomaamatta jääminen on jo taito sinänsä ;)
Maanantaina kokeiltiin pantaa treeneissä,
ja treenien onnistumisen perusteella voisin uskoa pannan tuovan
meille lauantaina sylikaupalla hyvää onnea!

Oikeastaan piti päättää tämä kirjoitus jo tähän, mutta en saa ikinä noita Pipan luentomuistiinpanoja ruodittua tänne loppuun, jos aina kirjoittelen vaan jotain höntsää (kuten Instan ihanuuksista!). Sattumoisin tähän postaukseen sopivatkin osuvasti muistiinpanoni jääviin liikkeisiin liittyen. Ja ne kuuluvat seuraavasti:

Jättöliikkeissä (istu/maahan) nopeudessa on tärkeää, että koira on rento. Kun koira on rento, istuminen täysin maahan asti nopeasti on helpompaa. Rentoutta saat, kun palkkaat jäävistä namilla ja kun annat hiukan odottaa ennen namin antamista. Tee jättöliikkeitä myös eri vauhdeissa (esim. maahanmeno kesken juoksun). Vaikka tätä ei tarvitakaan, maahanmenon harjoitteleminen juoksuvauhdista tulee helpottamaan luoksetulosta maahanmenojen treenaamista. Oliko selkeästi kirjoitettu? Ei tainnut. Eli siis voi- tai evl-luokissa, kun tehdään luoksetulon pysäytyksiä ja maahanmanoja (kummassa? Ei mitään käryä...). Jos koira hiipii jäävissä, palaa vahvistamaan reaktionopeutta siten, että koira on edessäsi (käytä takapalkkaa, heitä lelu taakse jne.). 

Liikkeestä seisominen on teknisesti hieno silloin, kun koira vaan jähmettyy. Kuin joku painaisi videosta pausea. Toisilla namin heittäminen toimii tässä, ja koira automaattisesti jähmettyy namin lentäessä. Voit myös itse vähän "ylireagoida" jättöä jähmettymällä itsekin ja tekemällä ratsastajille tuttuja puolipakotteita (esim. pidättämällä hengitystä). Kun harjoittelet istumaan jättämistä, voit seurauttaa koiraa, ja namikädellä "nykäistä" koiran istumaan (nami viedään koiran pään taakse, jolloin luonnollinen reaktio on käydä istumaan). Avustajan rooli on tässä katsoa, että se peppu tosiaan on siellä maassa asti. 

Siinäpä ne. Palaan varmaan perjantai-illalla vielä panikoimaan, joten siihen asti pitäkää ne villasukat jaloissa ja valkia lämpöisenä. Brrrrr.