Kaksi päivää löi tyhjää

Kokeen jälkeen oli pari päivää ihan tyhjä olo. Toisaalta kovin ihanaa, voidaan ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä. Tiistain hallitreeneissäkin olisin alkuun halunnut vain mussuttaa juustokakkua ja istua koko kaksituntisen kentän laidalla tekemättä mitään muuta. Olin kuitenkin vähän puolivillaisesti suunnitellut meille avoimen luokan hyppytreenin aloittamista (takaisinhyppy), avoimen luokan paikalla makaamisen aloittamista (piilo!!), seuraamisen kontaktin pitämistä heti ensiaskeleesta alkaen ja taloudellisen ajattelun testaamista kaukojen palkkauksessa. Siihen ne sitten jäivätkin ne tyhjänoloiset päivät, kahteen kappaleeseen. Yhdessä tekeminen ja puhdas pöytä maistuivat meille kummallekin niin hyvältä, että että... niissä kolmen viikon päästä järjestettävissä staffipäivien mölleissä... niin me mennäänkin sinne nyt kokeilemaan jo AVOa. Apua!

Meille on muodostunut Instassa tietyt "kuvatyypit", joita aina julkaisen. 

Nämä on sellaisia "olen söpö ja mulla on isot silmät" -kuvia.

En nyt taida mennä noihin liiketeknisiin juttuihin sen syvemmin, vaan tällaiseen puhtaan pöydän treenikeskusteluun sopii nyt hyvin palata muutama viikko taaksepäin (jälleen kerran) Pipa Pärssisen tokopäivään ja treenifiilikseen noin yleensä. On aivan kamalan ihanaa seistä nyt omilla jaloillaan ja huomata kehittyvänsä koiranohjaajana. Ihan. Koko. Ajan. Kuulostaa järkyttävältä itsekehuskelulta, mutta tarkoitus on sanoa, että pitkän tien olen kulkenut, ja varmasti yhtä pitkä ellei pidempikin tie on vielä edessä. Ja se on vaan niin ihanaa! Pakko myös kehaista meidän treeniryhmää tässä, sillä tooodella harvassa ovat olleet ne kerrat, kuin tuolta DoXXilta olisin lähtenyt suu mutrussa. Että mikään ei olisi onnistunut. Meillä on siellä jotenkin niin kannustava ilmapiiri ja sopivasti eritasoisia ja erirotuisia kavereita, että aina saa käsillä olevaan ongelmaan uusia näkökulmia. Loistavaa! Pakko myös kehaista, että koen olevani melkein sukua julkkikselle nyt, sillä treeniryhmäämme kuuluva Flora saa pian pikkuveikan, jonka lähisukulaisesta oli juuri juttua Koiramme-lehdessä! Ollaan ihan etuoikeutettuja, kun saadaan treenata kokonaisuudessaan noin monipuolisessa ja taitavassa ryhmässä <3 Ihan liikutun. 

Meillä oli treeniporukan kaudenavajais/nyyttäripippalot tammikuun alussa,
ja saatiin kaikki näin hienot tavoitesuunnitelmalaput <3 

Tässä meidän tavoitteet.
En pelkää sanoa sitä ääneen: TVA!
(Huomaa hieno ajatus: Hyvällä harrastuskoiralla viiraa sopivasti päästä.)

Tässä kun lähipiiriin on tulossa koiranpenikoita, niin on itsekin tullut mietittyä, että miten sitä onkin onnistunut tekemään suuren osan treenaamiseen liittyvistä asioista heti alusta alkaen oikein. Kaikkein suurin merkitys on ollut meitä tukeneilla ihmisillä. Olin ajatellut kirjoittavani aiheesta ihan omakin postauksen, ja sen teenkin, mutta jos pitäisi kaksi ohjenuoran pätkää nostaa pennun kanssa treenaamisesta esille, niin ehdottomasti A) mitä tahansa teette, teillä pitää aina olla hauskaa ja B) kun jotain pyydät, se myös tehdään. Tähän B-kohtaan liittyy kuitenkin todella voimakas ehto: Älä pyydä mitään, mitä se pentu ei oikeasti osaa tehdä. 

Ei ollut tarkoitus puhua pennun kasvatuksesta nyt, mutta ihan mielenkiintoista olisi, jos itselle tulisi pentu, että mitenköhän osaisin itse siihen suhtautua. Ymmärrän nimittäin helkkarin hyvin pennunomistajan paineet, jos taloudessa tai lähipiirissä on muita menestyneitä kisakoiria. (Joo, ihan kuin nyt viittaisin vähän Luumun "huikeaan" menestykseen, mutta mikäli tällainen mielikuva syntyi - se on ihan väärä!) Kun itselläkin on Luumun kanssa ollut aina ja on edelleen sellainen olo, että mitä tahansa me tehdään, me tehdään se vain itsellemme ja kaikki on vain plussaa. Mutta kun jos on joku vertailukappale kotona jo valmiiksi. Tuleekohan sitä kovasti vertailtua, että tuossa iässä tuo toinen osasi jo sitä ja tätä, eikä tämä vielä yhtään mitään? Ja tuntuu, että olin itse vielä silloin pari vuotta sitten niin vihreä, että kaikki mitä tehtiin, oli etenemistä. Nyt tuntuu, että sitä melkein romahtaisi kaiken sen tiedon alle, mitä pitää muistaa tehdä ja missäkin järjestyksessä ja minkä asioiden kanssa samaan aikaan... Hehe. Taas kuulosti kamalalta itsekehulta, kylläpäs tiedän nykyään niin paljon kaikenlaista tärkeää... No onneksi ei olla vielä niin pitkällä tässä huushollissa, ja tsempit vaan uusille pennunomistajille ;) (Joo, olen kuitenkin vähän kateellinen, kaikesta huolimatta...)

Yksi kuvatyyppi on "väsynytnaamainen staffi". 

Lähtipäs ihan lapasesta tää juttu nyt... Mutta siis treenaamisesta! Puhuttiin Pipan tokopäivässä paljon vireestä, joka on myös meidän treenaamisessamme ollut aina tosi ajankohtainen aihe. Mieti miltä koiran tulee näyttää mitäkin liikettä suorittaessaan. Puhutaan tunteen ehdollistumisesta, kun jonkinlainen tunnetila liittyy jonkinlaiseen tekemiseen. Jos koira opettelee jotain liikettä (esimerkiksi nyt vaikka sitä tunnaria) voimakkaassa tunnetilassa, se alkaa jatkossa yhdistää tämän tunnetilan siihen tekemiseen, eli nyt tunnariin (mikä ei siis rauhallisen hajutunnistuksen näkökantilta ole ollenkaan hyvä asia). Opettele itse tunnistamaan millaisessa mielentilassa menet kentälle ja lähdet kentältä. Jos lopetat treenin aina silloin kun on kaikkein kivointa (eli toisin sanoen koira on kiihtynyt), koiralle jää mielikuva kiihtymyksestä treenitilanteessa. 

Tämä onkin mielenkiintoinen ajatus, sillä itse olen aina ajatellut, että nimenomaan juuri silloin pitää lopettaa, kun on vielä kivaa, että se koira haluaa jatkossakin treenata kanssani. Mutta kieltämättä jos energiaa pursuilevan ja helposti kiihtyvän koiran virettä haluaisi jossain tietyssä liikkeessä hiukan laskea, kannattaa ehdottomasti pohtia miten se treeni lopetetaan. Ja toisaalta Luumulla on jo niin selkäytimessä se, että treenaaminen on AINA kivaa, koska se on aina ollut, joten meille voisi näistä rauhallisesti lopettamisista olla kokonaisvaltaisessa vireenhallinnassa hyötyä. Jos taas koira on vähän hitaammin innostuva, kannattaa treeni lopettaa kun se on hauskimmillaan, ja vielä vaikka jättää kentälle jokin koiran himoitsema superlelu. 

Pitäisi itsekin muistaa kaikessa arjessakin esille tulevissa tilanteissa, että koiran perusluonnetta ei voi muuttaa. Siihen kuitenkin voit vaikuttaa, kuinka koira tätä perusluonnettaan ilmentää. (Muistiinpanoissani lukee: "Voit vain todeta: mulla nyt vaan on tällanen koira". Hehe. Juuri näin ajattelen!) Jos koira on todella aktiivinen, tee sen kanssa paljon kontaktitreeniä, koska se havaitsee jatkuvasti ympärillään monta asiaa samaan aikaan. Aktiivisen koiran kanssa harjoittele myös paikallaan olemista ja sitä, ettei nyt tapahdu mitään. Tämä on muuten aina ollut Luumulle vaikeaa. Olen pienestä asti käyttänyt sanaa "odotellaan", mikä tarkoittaa, että hihnassa kun ollaan, seistään vaan paikoillaan, mutta ei tarvitse olla kontaktissa. Odotellaan on tainnut kyllä kääntyä meillä itseään vastaan, sillä heti kun sen Luumulle sanon, se alkaa nuuskia maata ja keksiä itse itselleen tekemistä. Se ei siis käskystä osaa rauhoittua olemaan tekemättä yhtään mitään. Se ei varmaan edes ymmärrä raukka pieni, että niinkin voi olla. Tekemättä yhtään mitään. Hyvä treeni energiselle koiralle on istuttaa sitä missä tahansa namin ollessa maassa. Kun koira rauhoittuu, voit vapauttaa sen namille.

Jos kisaat vilkkaan, ympärilleen pursuilevan koiran kanssa, treenaa kaikenlaisia häiriöitä erikseen. Tämä sopii meihin oikein täydellisesti, sillä esimerkkinä mainittiin kisatilanteessa tuomarin numerolaput. Vilkas koira saattaa kiinnittää niihin huomiota, jolloin se ei ole sataprosenttisesti tekemässä töitä sinun kanssasi. Ja eikö juuri Luumu tainnut marraskuun puolivälissä kisojen kenraaliharjoituksissa Salon koirahallissa käydä "tuomarimme" kädessä olevia papereita nuuskuttamassa!? Miten tämä on edes mahdollista alle puoli metriä korkealta koiralta? No sehän hyppää vasten, ja hyvä ettei syliin kiipeä ;) Mutta siis jos treenaat kaikenlaisia mahdollisia kisaskenaarioita yhdessä ja erikseen, lopulta vilkkaasta koirasta tulee äärimmäisen luotettava kisakaveri. 

Jos taas koira on matalavireinen, on alusta asti vahvistettava palkkausta, motivointia jne. Naksuttelu ja kaikenlainen tarjoamistreeni on hitaasti käyvälle hyvää harjoitusta. Muista pitää lyhyet, hauskat treenit. Ole matalavireisen koiran kanssa itse passiivisempi, ja anna koiran olla aktiivisempi osapuoli. 

Mikä on koiran juttu? Innostuuko se taistelemisesta (Luumu!), kantamisesta, etsimisestä, juoksemisesta (Luumu!)? Jos sinulla on treenikaverina todellinen kuumakalle (Luumu!), mieti palkkaantuisiko se pelkistä kehuista. Mieti myös pitääkö palkkaamisen olla aina kovin kiihkeää (tosi hyvä neuvo minulle, joka annan palkatessa lähes aina ihan kaikkeni). Voit rohkeasti kokeilla erilaisia tapoja ja käyttäytymistä.

"Toimistoapulaisena" 

Näiden yleisten vireenhallinta-asioiden lisäksi loistava luennolta saamani neuvo oli: Treenaa aina niin että tapahtuu oppimista! Treenin tavoitteena tulee olla oppiminen. Tutkimusten mukaan koira ei opi enemmän suuremmalla treenimäärällä. Oppimista tapahtuu vähemmillä toistoilla, eli harvemmin treenatessa. Tämä on erityisen hyvä ohje matalavireisen koiran omistajalle. Muista myös, että tietyt liikkeet (esim. tunnari ja ruutuun juoksu) eivät vaadi hinkkaamista, vaan kyse on kerran hoksaamisesta. Sen lisäksi, että suunnittelet treenit oppimisen kannalta, mieti myös pitääkö hinkata vai hoksata. Hinkattaviin kuuluvat muun muassa kaukot (lihasjumppa) ja ruudun paikka. 

Muista myös aina se kriteeri! Kun haluat keskittyä vireenhallintaan jossain liikkeessä, on silloin aivan sama miten liike teknisesti sujuu. Esimerkiksi jos painopisteenäsi on, että koira oppisi tarjoamaan vaikka perusasentoa, palkkaa sitä siitä, kun se edes yrittää, ihan sama meneekö asento vinoon. 

Muistiinpanoissani on jostakin kumman syystä paljon vinkkejä sähläkoirien ohjaajille ;) Jos treenaat sähläkoiran kanssa, pakan sekoittaminen voi auttaa. Esimerkiksi heitä noutokapula ja pyydä sitten koira maahan. Näin koira joutuu oikeasti kuuntelemaan, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Huolehdi myös siitä, että sinulla on aina sähläkoiraasi yhteys (niin kuin meillä lauantaina, vai?). Mieti > toimi. Laita sählä pysähtymään välillä. Esimerkiksi tee viisi lyhyttä toistoa jotakin liikettä vaikka naksulla, ja pidä sitten lyhyt tauko ennen uusia toistoja. Yhdistä liikkeeseen aina samanlainen palkka (nami/saalis), jotta koira tietää mitä odottaa, ja alkaa itse säädellä virettään. 

Muista käyttää virittelysanaa/työrutiinia. Hmmm. Tämä on neuvottu minulle jo ihan Luumun pentuajoista asti, ja jossain vaiheessa käytinkin mantraa "missämumumissämumumissämumu". Tuntui kuitenkin, että tämä vaan nostatti valmiiksi korkealla olevaa virettä... Pitää ottaa virittelyhokeman käyttö uudelleen harkintaan, ja jos sellaista alamme jälleen käyttää, täytyy itse kiinnittää huomiota siihen miten sen teen ja millaisen vaikutuksen se saa Luumussa aikaan. 

Tällaista treenipulinaa tällä kertaa. Vielä on noista Pipan koulutuspäivän muistiinpanoista käymättä läpi paikallaolot, luoksetulot, seuraaminen, noudot, kaukot ja avoimen luokan hypystäkin olen raapustellut jotain. Tuli muuten tuosta AVO-hypystä mieleen, että pitääkö se koira käskeä istumaan jo kun se on vasta hyppäämässä? Vai siis saako se laskeutua hypystä ihan kaikessa rauhassa seisomaan, josta se sitten käsketään istumaan? Kuka tietää? On muuten ihan pirun vaikeaa muistutella tuolle perusistumista, kun ei me olla tarvittu sitä vielä ollenkaan. Kyllä se perusasennossa osaa, mutta muualla tarjoaa automaattisesti maahanmenoa ekana. Joo, mun koira on tosi tottelevainen ja ihan tuore TK1, mutta ei se osaa istua käskystä. Kyllä se tassun antaa. 

Ollaan tehty tunnaria viime aikoina lasipurkeilla.
Meillä vaan sattui löytymään noita olutlaseja huushollista enemmän kuin hillopurkkeja... 

Sit me ollaan leivottu... 

Ja kuvailtu maisemia ihan kotipihan nurkilta.

Sit me ollaan leivottu vähän lisää... 

Sit me ollaan pusuteltu 

Ja puettu lämpimästi ulos päälle
(nää on vasta alusvaatteet...) 

Naperon kanssa on ollut vähän erimielisyyksiä. 

Ja Nettakin kävi meillä kylässä.