Kuule, en mä tässä voi sulle noutajaks muuttua

En viittaa otsikollani täysin naurettavaan YLEn aikaansaamaan mediamylläkkään vaarallisista ja hallitsemattomista roduista, ja jos ihan suoraan sanotaan, en edes jaksa osallistua aiheen puimiseen - niin naurettava se on. Ja kaiken lisäksi vielä vähän menneen talven lumia, joten keskitytäänpä tämän illan aiheeseen! Joka on nouto.

Eniten meillä avoimessa luokassa tökkii nouto. Luoksetulo on kyllä hyvänä kakkosena, mutta reiluuden nimessä ollaan sentään noudeltu enemmän tai vähemmän kaksi vuotta, kun luoksetulosta ollaan alettu pysäyttelemään vasta viime syksynä. Olen aiemminkin ruotinut viharakkaussuhdettamme noutokapulaan. Varmaan olen Luumun suhtautumisen kapulaan onnistunut jotenkin itse pilaamaan. Olisi vaan pitänyt naksutella sille enemmän, eikä alkaa jossain vaiheessa vaatimaan liikoja. Ei se vieläkään osaa istua noutokopula suussaan, vaan se pulauttaa sen suustaan, ja on sitten ihan kysymysmerkkinä, että mitä pitikään tehdä. 

Ollaan tehty Eeva Ylisen meille neuvomia noudon pitoharjoituksia, ja ne alkuun toimivatkin. Luumu rupesi niissä vaan ennakoimaan sitä palkkaa, enkä siksi saanut pidon kestoa nostettua. Se pitää hetken ja ihan kovaakin, mutta höllentää sitten. Enkö vaan osaa palkata sitä oikein? Johannan kanssa oli puhetta, että heillä noutokapulan arvoa on nostettu ihan vaan sillä, että kapula on ollut alkuun täysi nounou. Että se on ollut maailman kivoin juttu, mutta koiralta se on ollut kielletty. No eikö se aina ole kaikkein mielenkiintoisinta, mihin ei saa koskea? Oli pakko kokeilla tätä itsekin. Yhtenä iltana vaihdoin meidän lelu/kapula-pitoharjoitukset pelkkään kapulanpitoharjoitukseen siten, että härnäsin Luumua kapulalla ja piilottelin sitä selkäni takana. No se oli tietty heti että mikä siellä on ja kaikki mulle heti nyt äkkiä! 

Annoin sitten kapulan "pidettäväksi" ja vähän vetämiseksihän se meni. En tiedä menenkö tässä nyt ihan p*rse edellä puuhun, mutta minusta tämä innokkuus on parempi vaihtoehto kuin kapulan ympärillä hiiviskely. Ja näitä ollaan sitten tehtykin hyvällä menestyksellä ihan tuossa keittiön lattialla. Näiden "pito"harjoitusten jälkeen olen ottanut lisäksi hiukan kantamista, jossa annan kapulan Luumulle suuhun, ja se saa vierelläni kuljettaa sitä. Näitä se tekee hyvin, eikä tunnu pyrkivän syljeksimään kapulaa ennenaikaisesti. Lisää innokkuutta saan juoksentelemalla itse vähän kovempaa tai tekemällä odottamattomia kaarroksia. Keittiö-olohuone-akselilla tämä käy kuitenkin vähän hankalaksi... Ja nostoja ollaan tehty myös. Niitä rauhallisia perusasennosta, jolloin kapula on ihan siinä Luumun edessä, ja palkkaan sen satunnaisesti pelkästä nostamisesta ja satunnaisesti käteen luovuttamisesta. Sitten ollaan tehty niitä vauhdikkaita, joissa Luumu saa juosta kapulalle, ja palkkaan sen heti pelkästä nostamisesta. 

Mielestäni ollaan edistytty noudossa sentään pikkiriikkisen. Kapulan pitäminen ei ole enää kamalan ällöttävää, ja kantaminen ja etenkin nostaminen on edelleen huippukivaa. Päätinkin kokeilla näitä samoja keittiössä tekemiämme harjoituksia eräänä kauniina aamupäivänä läheisen leikkikentän viereisellä nurmella. Otin vielä tennispallotkin mukaan, kun ajattelin, että voin sitten palkata jostain huippuonnistumisesta huippupalkalla. Megalomaaninen virhe. Ensinnäkin Luumu oli kyllä alkuun toooodella innostunut kapulasta. En pystynyt kapulaa kunnolla edes kassista ottamaan ulos, kun Luumu oli jo polkenut koko kassin ja kaikki siellä olleet tavarat ihan lumisiksi. Ekalle nostolle se lähti hyvin, mutta sitten se huomasi miten ällöttävää on, kun kapulaa lumiselta nurmelta noukkiessa menee koko turpa ihan lumeen. Seuraavat pari oli jo vähän väkisin vääntämistä, ja jouduin palkkaamaan jostain pikkujutusta pallolla, ettei olisi jäänyt treenistä paha mieli (jaa kummalle?)... Ja eihän se tietty pallojen jälkeen ollut siitä kapulasta enää kiinnostunut. Huooh. 

Anna jo se pallo!

No en vaivu masennukseen. Olisi vaan pitänyt tajuta alunperinkin, että ei se sitä kapulaa sieltä lumisesta nurmesta halua turvallaan kaivaa. Jatketaan nyt noutotreeniä sisätiloissa, ja koitetaan näillä eväillämme saada siitä pitämisestä mielekästä. Palikoiden kasaamiseen menee kyllä vielä aikaa... Uusia harjoitteita mietiskellessä onkin ihan hyvä taas palata Pipa Pärssisen tokopäivästä kirjoittamiini muistiinpanoihin. Edelliset osat löytyvät täältä: tunnari, ruutu, jäävät ja vireenhallinta.

Ollaan kuulemma jo voiton puolella, jos koira ylipäänsä osaa käyttää suutaan muuhunkin kuin syömiseen. On joitakin rotuja, joille ei ole luontaista käyttää suutaan askareiden suorittamiseen. Jos koira on haluton suunsa käyttämiseen, voit esimerkiksi piilottaa ruokaa niin, että se joutuu kuonoaan apuna käyttäen etsimään ruokansa (esim. oksia ruokakepun päällä, mutta niin, ettei koira pysty auttamaan tassullaan). 

Nosta. Pidä. Kanna. Kuljeta. Kapulaan tarttuminen ja pidon kesto on hyvä harjoitella tarjoamisen kautta. Koiran on hyvä opetella kantamaan mitä tahansa, esimerkiksi leluaan. Kun koiran on helppoa kantaa vaikkapa leluaan rauhallisesti ohjaajan lähellä, noutokapulan kantamiseen ei enää ole pitkä matka. Muista kannatuttaa koiralla myös painavia esineitä. Metsään rakennettu esineruutu on hyvä harjoitus, etenkin jos koiralla on (metalli-)kapulaa kohtaan antipatioita. Koira innostuu löytäessään esineen pusikosta, on se mikä tahansa. Opeta koiralle myös pienten ja kevyiden esineiden kantaminen nätisti. Esimerkkinä kynän tai muovilusikan nostaminen ja kuljettaminen. Aluksi nostetaan, sitten kannetaan. Aloita jollakin epäarvokkaalla esineellä (esim. muovilusikka), ja kun tämä onnistuu, vaihda arvokkaampaan. Kokeile toimiiko houkuttimena pelkkä ruoka. 

Palautusta on kätevää harjoitella luoksetulon kautta. Jos koira sylkee kapulan ohjaajan luona (Luumu!), älä harjoittele liikettä "nouto"liikkeenä, vaan lähde tekemään vaikkapa seuraamista kapula suussa. Lisää tähän pysähtyminen, maahanmeno, ruutu - mitä vaan. Koiran on hyvä oppia, että kapula suussa voi tehdä asioita. Jos tämä on hankalaa, voit harjoitella lelulla. Pyri siihen, että koira pystyy rauhoittumaan kapula suussa eteesi. Hyvä nostotreeni on sellainen, jossa koira läheltäsi vapautetaan heti kapulan nostettuaan. Kun nosto onnistuu, nosta sitten itse kriteeriä vapauttamalla vasta käteen nostamisesta. Vilkkaalle koiralle kaikki noudon palat on opetettava erikseen, ja tämä onkin varmaan se mikä meillä on noudossa tökkinyt. Kun en ole tätä paloittelua itse kunnolla ymmärtänyt, ja ollaan vaan huiskittu miten sattuu. 

Ohjattua noutoa ei olla ollenkaan aloitettu, vaikka itse asiassa kapulatkin siihen hankin jo. Muistiinpanojen mukaan pitää pyrkiä siihen, etteivät suuntamerkit olisi kovin suuria. Eleen kannattaisi olla aika pieni, koska tällöin sinulla on vielä mahdollisuus suurentaa elettä, jos liikkeen suorituksessa meneekin jotain pieleen. Ota harjoitteluun suhteellisen pian oikeat mittasuhteet mukaan. 

Tee myös tavallisia noutoja ohjatun noudon suunnissa. Koira noutaa kyllä edestä, mutta suunnat kannattaa opettaa hyvin varhain. Pyri siihen, ettei sinun tarvitsisi käyttää käsimerkkiä. Laita keskelle jokin epämiellyttävä asia (esim. tiiliskivi), jotta koira tottuu hyvin varhain siihen, että keskellä on jotain, mistä ei saa palkkaa. 

Lisäksi olen kirjoittanut tänne muistiinpanoihin että merkkiä opetellessa pidä merkki ensin erilaisena kuin ruutumerkit. Se voi olla suurensuuri töttörö tai ihan pieni. Liittynee tuohon ohjattuu noutoon...? Pitääkö koiran juosta jossain luokassa ensin merkille ja sitten vasta suorittaa ohjattu nouto? Onko siis siinä suhteessa vähän samanlainen kuin ruudun merkki? No samapa tuo. Koko ohjatun idea on itsellä niin hakusessa, että koitetaan nyt purkaa tämä perusnoutoon liittyvä ongelmavyyhti ensin. 

Miten voi poseerata samalla kun lunta sataa silmään? 

Tämä meidän nouto-ongelmien purkaminen hiukan nyt ahdistuttaa muuten loistavan päivän illassa. Ongelmapostaus ei vaan sovi muuten niin ihanan rentouttavaan päivään. On pitkästä aikaa sellainen päivä, ettei ole tarvinnut tehdä mitään. Teemukin on Helsingissä jossain pelireissulla, joten olen voinut tehdä ihan mitä huvittaa. Huvituksiini onkin kuulunut pitkä staffilenkki vastasataneessa lumessa tarpoen, parin pannan ompeleminen (yksi asiakaalle, yksi pitkään hautunut idean toteutus), lasagne ja näköjään nyt blogiin rustaileminen. Ilta on vielä nuori, joten lähdetään kohta Mupeloisen kanssa kävelylle, ja sitten taidan katsella Netflixistä jotain viihdyttävää (houkuttelisi aloittaa How I Met Your Mother ihan alusta!) valkoviinistä, sinihomejuustosta ja suolakekseistä nautiskellen. Ja Mumeloisen ihastuttavasta seurasta, tietenkin. Ihanaa kun joskus voi vaan olla. (Kunnes huomenna mennään taas tukka putkella luennolta synttäreiden kautta treeneihin...)