Loving Luumu: Ihanat naiset pellolla

Kuka itseään vähänkään valokuvaamisesta kiinnostuneeksi kuvaava lähtee Helsinkiin ja vielä Suomenlinnaan ja Korkeasaareenkin ja jättää kameran muistikortin kotiin työpöydälle? No vaikea arvata kenelle juuri kävi niin, ja kuka juuri manasi kahden päivän aikana toistakymmentä kertaa, kun puhelimessa on niin surkea zuumi ei tästä ole nyt yhtään mihinkään... Vietettiin siis Teemun kanssa rentouttava kaksipäiväinen Helsingissä, yövyttiin Scandic Grand Marinassa Katajanokassa, ja vaihdettiin muutamien nähtävyyksien lomassa Suvin ja Antin kanssa kuulumisia. Jotenkin olen aina vähän hukassa Helsingissä, kun tunnen sieltä niitä alueita kyllä joitakin, mutta en osaa ollenkaan hahmottaa miten ne kytkeytyvät toisiinsa. Käveltiin siellä täysin turisteina kartta kädessä, mutta löydettiin kuin löydettiinkin aina mihin oli tarkoituskin. Suomenlinnassakin tosiaan piipahdettiin, kun se lautta oli sattumoisin juuri lähdössä siitä ohi kävellessämme.

Ainut julkaisukelpoinen potretti meistä ;)
Suomenlinnassa

Suomenlinnassa

Edelleen Suomenlinnassa

Onhan tämä aika majesteetillinen tämä tuomiokirkko.

Täällä käytiin syöpöttelemässä.

Ja tänään sunnuntaina katseltiin eläimiä Korkeasaaressa.
Karhut olivat ehdottomasti kivoimpia :DD

Kummallisesti nämä riikinkukot tepastelivat siellä ihan ihmisten ja pulujen seassa.

Sorry huono kuvanlaatu... Vissiin turkinvaihtoaika..?

Onhan Helsingissä todella kaunista.

Aina sitä mietitään, että kyllä pitäisi käydä useammin ja kesällä sitten tullaan oikein ajan kanssa. Niin sitä vaan kuitenkin harvakseltaan vissiin on sitä aikaa, jonka kanssa tulla, kun nämä visiitit ovat vuosi vuodelta vaan harventuneet... Jatkossa tsempataan! Helsingissä on muutenkin sellaista jotain ihanaa tenhoa - ehkä kun se on kuitenkin niin erilainen kuin Turku. No ainakin paljon suurempi ja jotenkin kansainvälisempi. Vilkkaampikin se on paljon. Vähän kuin ulkomailla olisi, kun siellä noita katuja kiertelee etenkin iltasella. Ihmiset istuvat iltaa terasseilla ja pubeissa, käyvät syömässä ulkona ja elävät elämäänsä. On siinä kaupunkielämässä niin paljon puolia, mutta niin on tässä maalaisuudessakin omansa. Heti kun iltapäivällä tultiin kotiin ja haettiin Muumelo mamman luota hoidosta, pakkasin kassiin juomapullon ja laitoin puhelimesta Sports Trackerin päälle. Pakko. Päästä. Ulos. Ja luontoon.

Nämä vanhalinnalaiset virtahevot ovat erittäin harvinaisia.
Rauhanomaiset yksilöt on tunnistusmerkitty ja rengastettu kannan laskemisen helpottamiseksi.

Yllätettyinä ne pitävät ihmiseen kunnioittavaa välimatkaa,
mutta sinnikäs luontokuvaaja saa napattua niistä kuvan.

Havaitessaan jotain epäilyttävää vanhalinnalainen virtahepo nostaa päänsä tarkkailuasentoon.
Korkea hännänkanto kertoo myös villieläimen tarkkaavaisuudesta.

Usein näitä virtahepoja tavataan laiduntamassa Aurajoen tuntumassa.
Huhtikuisten nuorten heinänkorsien märehtiminen kuuluu virtahepojen päivittäisiin toimiin.

Ihan käsittämätön huhtikuu.
Hihattomana mentiin tänään!

Tuli näistä Vanhalinnan maisemakuvista mieleen, että meillähän kävi viikolla naisseuraa ja oikein kaksin- tai kolminverroin! Ensin kävi Netta keskiviikkona ja sitten borderterrierit Dora ja Ebba torstaina. Luumu sitten tykkää tytöistä niin kovasti, ja hauskaa tuntui olevan. Jostain aivan käsittämättömästä päähänpistosta Luumu molskahti myös uimaan Aurajokeen keskiviikkona. Oltiin siinä kohdin, mistä ollaan ennenkin (kesällä!) menty uimaan, ja L vissiin kuvitteli, että Nettakin on menossa, ja oli pakko päästä ensin... Ilmeestä päätellen oli aika kylmää vesi, ja äkkiä se sieltä ylös kiipesikin. Toivottavasti ei nyt enää saada mitään takatalvea, jotta päästään pian uimaan ihan oikeasti!

Uimapaikka

Voi moro näitten ilmeitä taas :D

Kyl he sit kuitenkin menivät lutraamaan vähän enemmän,
kun päästiin reitin loppupätkälle.

Helkkarinmoinen aarre Luumulla

Niin sitä vaan aina miettii, että kun se kesä tulee, niin sitten tullaan ainakin kerran viikossa uimaan. Ja miten se todellisuudessa menee...? Hyvä kun kerran kesässä ollaan tuossa Aurajoessa oltu, tai kerran kuussa sentään. Koitetaan tsempata senkin suhteen. Ainakin mikä nyt on ollut ihana huomata, niin Luumu kulkee ihan todella nätisti irti. Tai ainahan se kulkee nätisti, kun on pienestä asti oppinut, mutta niitä hepulikohtauksia on mahtunut yleensä aina vähintään yksi lenkkiin. Nyt kun olen löytänyt täältä ihan läheltä uusia kivoja reittejä, on tullut oltua irti ihan joka päivä ja reilusti melkein suurimman osan sitä lenkkiä. Hepulit ja mielenvikaiset kiitolaukkakohtaukset ovat vähentyneet elleivät jopa jääneet kokonaan pois. Olen aina pyrkinyt pitämään Luumua edes pari kertaa viikossa irti, mutta se on selvästi ollut herran mielestä liian vähän. Kun metsään on päässyt vain sen pari kertaa viikossa, siitä on pitänyt ottaa kaikki irti itsemurha-alttiutta muistuttavalla aivan päättömällä juoksemisella jossain kohdin lenkkiä. Nyt kun ollaan joka päivä oltu irti, en joudu pidättelemään hengitystäni, että milloin se nyrjäyttää nilkkansa tai juoksee päänsä pahki puuhun. No, kumpikin on varmaan aika epätodennäköinen vaihtoehto, kun ei koiralla vissiin virallisesti ole nilkkaa olemassakaan ja aikamoinen tälli saisi tuohon kuulapäähän osua, että se edes hidastaisi vauhtiaan... Ihmeteltiin torstaina Lotan kanssa ihan ääneen, kun koirat jossain vaiheessa lenkkiä puuhastelivat kukin omiaan ihan rauhallisessa mielentilassa. Ja heti kun sen ääneen olimme sanoneet, riehupetterit osoittivat vasta suorittaneensa alkulämmittelyt ;)