Maalaismuumu ja kaupunkilaismuumu

Oli ihan tärkeää, ajankohtaista ja pätevän kuuloista tokoasiaakin muun muassa paikallamakuustamme ja sen edistymisestä, vireenhallinnasta, pääkopan kestävyydestä, koiran anteeksiantavasta luonteesta, omista hölmöilyistä ja niin edelleen, mutta höntsäillään nyt kerrankin oikein täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa. Rakas Instagram on jälleen herättänyt kamalan palon ottaa kuvia, ikuistaa, opetella kuvaamaan paremmin ja tehdä juttuja ihan siksi, että niistä jutuista saa sitten otettua kuvia. Viikko, pari sitten oltiin mamman kanssa pitkästä aikaa kaupungilla, ja tarkoituksena oli ihan vaan nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä ja ottaa kuvia. Yllätimme mamman kanssa toinen toisemme ottamalla kaffetta termariin, joten kahvipaussia tuli pidettyä kuvailujen lomassa oikein kahteen otteeseen ;) Luumu oli tosi nätisti koko Turku-visiitin ajan, ja loppureissusta jo niin kaikennähnyt, että sitä uskalsi poseerauttaa tuomiokirkkopuistossakin ilman hihnankiertämää. Kuvista kiitos mammalle, jonka muuten myös olen saanut koukutettua Instaan (klikkaa tästä!).

Ihan ekana oikaistiin Linnankadulta yliopistonmäen kautta tuomiokirkolle.
Tässä poseerataan käännösoppiaineiden "päärakennuksen" Signumin takaovella. 

My Turku 

Jännästi se maalaiskoirakin osaa olla kaupungissa paikka paikoin jopa kuin kotonaan. 

Uusi kirjastosilta.
Tämä silta oli kaikkein jännin kaikista ylittämistämme Turun silloista. 

Omituisesti sitä osaa ulkomailla arvostaa kauniita vanhoja rakennuksia.
Ja kun ihan täällä kotinurkillakin niitä olisi yllin kyllin. 

Teatterisillan narsissit 

Kaunis Turku 

Tätä mieltä Luumu oli Aboa vetuksen tarjonnasta... ;) 

Vanhalla Suurtorilla 

Sama paikka.
On se komian värinen tuo koira.
Maastoutuu kaupunkiin hyvin. 

Tuomiokirkolla 

Luumu on aika harjaantunut malli jo.
Eikä enää vapauta itse itseään kameran kliksahduksestakaan!

Pätevä ja fiksu 

Juotiin myös tuomiokirkolla sumpit,
ja Luumu piti itsensä sillä aikaa kiireisenä etsimällä pikatietä Uuteen-Seelantiin.

Luumu tosiaan jännitti tuota uutta kirjaston eteen rakennettua lasista kävelysiltaa aika paljon (ei edes syönyt lihapullaa), mutta muut sillat menivät enemmän epämukavuuden puolella kuin järjettömän pelon. Kaikki vieraiden koirien ohitukset menivät kuin Aurajoen vettä vaan, jopa niin, että Suurtorilla kun vahingossa jouduttiin yhden kanssa melkein nokitusten, Luumun onnistui ihan täysin ignoorata lajikumppaninsa. Käytiin myös eräässä valokuvausliikkeessä nappaamassa mammasta muutama passikuva, ja Luumu osasi sielläkin käyttäytyä sivistyneen, olevinaan kaiken nähneen kaupunkilaiskoiran tavoin. Se ei yrittänyt kiivetä muiden valokuvaamista odottavien asiakkaiden syliin tai ilmoittanut uusista asiakkaista millään muulla tavoin kuin nopeasti vilkaisemalla kuka sieltä tulee. Ihan huippua! Kokonaisuudessaan tuli käveltyä melkein 8 kilometriä Aurajoen kummallakin puolella, ja reissun jälkeen olikin aika väsynyt herrasmies mamman luona. 

Joillekin koirille toki on ihan arkipäivää kulkea sekä noita siltoja, että Turun vilkkaampia katuja. Sanoin vilkkaampia, koska eihän Turkua nyt maailmanlaajuisessa mittakaavassa oikein kovin vilkkaana kaupunkina voi pitää. Hyvä jos kaupunkina ylipäänsä... :D Meille sillat, ihmismassat, muut koirat, ja jopa liikennevalot ovat asioita, joita varten joudumme erikseen lähtemään täältä lintukodostamme muualle. Arkimuumu on nimittäin maalaismuumu, jonka päivittäisiin lenkkehin kuuluvat vilinän sijaan heinänkorret, perhoset, aavat hepulointiin täydellisesti soveltuvat pellot, joutsenet ja muut vesilinnut sekä hiljaisuus. Ainut yhdistävä tekijä on Aurajoki, joka täällä meillä on kaikkea muuta kuin siltoja, sillan yli kulkevia keltaisia busseja ja sinne jokeen heitettyjä, nyt jo ruostuneita polkupyöriä.

Ei se aina ihan sataprosenttisesti onnistu se poseeraaminenkaan :P 

Kevään ensimmäisiä joutsenia katsellaan
kunnioittavan matkan takaa.