Paras iltalenkki ikinä!

En kirjoita mitään tokojuttuja tällä kertaa, vaan superihanasta iltalenkistä, jolta juuri tulimme. Tai ihan juuri tulimme suihkusta, sillä noin mutaista koiraa ei meillä ennen ole nähtykään. Eikun nyt valehtelin! Joku varmaan muistaa parin vuoden takaa Luumun ja Hugon metsäreissun ;)

Ennen iltalenkkiä oltiin sovittu Piian ja Lillen kanssa ohitustreenit meille tähän Vanhalinnaan. Samalla se oli vähän niinkuin tuomiopäivä, sillä kolmisen viikkoa ollaan nyt vältelty noita ohituksia täällä meillä parhaamme mukaan ja hiottu niitä kuntoon kaikkialla muualla. Viime viikolla Turussa Luumu oli ihan mielettömän hieno. Se vahingossa ajautui suurtorin nurkilla melkein nokakkain yhden koiran kanssa, mutta koira oli sille kuin ilmaa. Toisaalta taas täällä meillä tuli tuossa puistossa vastaan juuri tänään päivällä ajokoira, ja vaikka se käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, ja me kierrettiin oikein kaukaa nurmikon poikki, sain silti tilanteesta ihan käsittämättömän farssin kehitettyä. Luumu oli ajokoirasta ihan hullun kiinnostunut, ja kun yritin siinä saada sitä hihnaa ja makkaroita ja koiraa johonkin järjestykseen, satuin tallomaan sitä varpaille niin että se vingahti. Ajokoiran kuljettaja varmaan ajatteli minun pahoinpitelevän koiraani, mutta päästiin sentään tilanteesta pelkällä kaaoksella ilman mitään ärinöitä tai häntien nosteluita tms. 

Silti ärsytti kun päästiin kotiin. Miksei se vaan voi jumankauta tulla toimeen ja selviytyä. Miksi sen täytyy olla niiden hajujenkin perään ihan maaninen. Lenkin kruunasi nimittäin vielä, kun Luumu olisi halunnut jäädä haistelemaan sen ajokoiran jälkiä ja minä olisin vaan mennyt eteenpäin, niin tyyppi päätti vetää kamalat itkupotkuraivarit siihen ja koitti peruuttaa pannastaan. Siinä ei kyllä sitten auttanut mikään muu kuin rauhallisesti teinin pää kämmenien väliin ja hitaalla, matalalla ja rauhoittavalla äänensävyllä pieni palautus maanpinnalle. "Nyt menee kuule kohta hermo sun kanssa. Koitas nyt vähän tsempata." Ja kyllä se sitten taas tsemppaakin, kun se pääsee hiukan siitä hajusta irti. Se vaan menee sellaisiin tiloihin joskus. Kun joku haju on niin hekumallinen, koko koira on ihan maaninen. 

En siis ihan parhaimmilla fiiliksillä lähtenyt muutaman tunnin päästä tuohon Vanhalinnan kartanon T-risteykseen ohittelemaan, mutta taidettiin kummatkin yllättää toisemme. Itse yllätin itseni pystymällä toimimaan järkevästi ja johdonmukaisesti, rauhallisesti ja positiivisesti koko harjoituksen ajan. Luumu yllätti pystymällä loppujen lopuksi jopa ohittamaan meille vieraan koirakon ihan suoralla hiekkatienpätkällä vilkaisematta kertaakaan koiraan päin ja olemalla oma iloinen itsensä. Sitä ennen toki oltiin tehty näitä etenemisiä niin, että vieras käveli T-risteyksen "yläviivaa" pitkin, ja me sieltä T-kirjaimen varresta lähestyttiin siellä edessä edestakaisin seilaavaa koirakkoa. Tässäkin huomasin, että Luumun pitää ensin saada nähdä mitä siellä on, mutta todella helposti se jää tuijottamaan, etenkin kun koira oli vielä niin kaukana, että mitään mainittavampia hajuja sieltä ei varmaan vielä ulottunut meihin asti. Mutta minun pitää olla tarkkana, ettei tämä utelias ja luonnollinenkin katsominen muutu tuijottamiseksi, koska sitten käyttäytymistä on vaikea katkaista. 

Päästiin tosiaan lopuksi mekin sieltä T:n varresta sinne "yläviivalle" ja todella hitaasti siedättäen mutta myös osaltaan kontaktia ja nätisti käyttäytymistä vaatien päästiin siihen tilanteeseen, että ohitettava koira oli sen hetken yhdentekevä. No eihän se yhdentekeväksi muuttuisi varmaan ikinä, mutta sen verran, että sen ohitushetken Luumu oli siinä minun kanssani, eikä se joutunut miettimään että miten tässä nyt oikein pitäisi käyttäytyä. 

Ihan loistofiilis. Näitä treenejä pitäisi nyt olla vaan vähän väliä, ja mieluiten kaikenlaisten koirien kanssa. Mietittiinkin siinä lopuksi, että onko ohitustreenin kannalta huono, jos koirat päästää yhdessä leikkimään, mutta eipä kai se yhteinen leikkihetki kuitenkaan vie tehoa siltä ohitustreeniltä..? Jotenkin ajattelisin, että kun Luumu kerran on jo joutunut työstämään niitä tunteitaan ja tekemään töitä sen selviytymisen eteen, niin mitä sen jälkeen tapahtuu (jotain positiivista toki kuitenkin), niin eihän se vaikuta siihen mahdollisesti opittuun ohituskäyttäytymiseen kuitenkaan..? Kun ei me tietysti niin hölmöjä oltu, että oltaisiin niiden siinä tilanteessa annettu yhtäkkiä alkaa riehua, vaan me käveltiin remmissä hetki, ja mentiin kokonaan toiseen paikkaan leikkimään. 

Oli ihanaa päästää koirat irti ja leikkimään. Ne selvästi nauttivat toisistaan, vaikka pakko myöntää, että hiukan olin alkuun nätisti sanottuna shaibat housuissa. Kun ei meillä ole Luumun kanssa pitkään aikaan ollut ketään uusia leikkikavereita, joiden kanssa saisi telmiä vapaana. Ja Lille on vielä narttu, joten aika luonnollista, että ne tulevat automaattisesti toimeen. Mutta vaikka Luumu on aina ollut aikuisten koirien kanssa todella sosiaalinen (jopa ärsyttävyyteen asti), niin huomaan, että tuo muuttunut hihnakäyttäytyminen ja ohitustilanteissa rähiseminen on syönyt sitä luottamusta muissakin asioissa. En kirjoita enempää. Kuvat kertovat paremmin. Niin paljon, paljon paremmin. Kiitos Piia ja Lille <3 Meillä on nyt aika väsynyt koira kotona!

Jos Luumu osaisi puhua, se huutaisi tässä kurkku suorana
aaaaaaaaaaaa!!!!! 

Onneks heil oli erilaiset kaulapannat, kun ihan kuin olis kaks Luumua tässä! 

Mikä ihastuttava nainen! 

Voitte varmaan kuvitella että Luumu oli jossain sadannessa taivaassa. 

Kyllä staffit vaan on niin kuvauksellisia, eikö? 

Luumu tarkasti aika moneen otteeseen,
että olihan tää tyttö, eikö ollutkin tyttö? 

Lille kertoi vissiin jonkun tosi hyvän vitsin. 

Jaa miten niin ei oo kuvauksellisia?

Hönöt 

Luumu kävi niin kuumana, että me mietittiin
voiko se saada tosta läähättämisestä jonkun kohtauksen :DDD 

Hei nainen eksä nää että mä vinkkaan sulle silmää täältä? 

Välillä meni vähän SM-touhuksi,
enkä nyt puhu niistä kesän kisoista :P 

Tui tui.