Loving Luumu: In Return I'll Give You Everything

Hävyttömästi lainaan nyt laulunsanoja tokosta kirjoittaakseni. Mutta jäi vaan jotenkin siitä taannoisesta Luumun maahanmenokuvasta sellainen fiilis, että se koira ei tosiaan ole minulle mitään velkaa. Ja nimenomaan, että se todella tekee aina parhaansa, antaa aina kaikkensa ja vähän jopa yli. Jos meillä on joissain liikkeissä jotain "ongelmia", ne johtuvat siitä, että minä en ole keksinyt tarpeeksi sopivaa tapaa kertoa Luumulle, mitä liikkeessä kuuluisi tehdä. Tokojutuissamme ja ennen kaikkea -ajatuksissani on paljon ollut nyt keväällä tapetilla vireenhallinta (jaa mikä hallinta??), mielentila ja sosiaalinen palkkaaminen ja palkkaantuvuus.

Näiden ehkä vähän ympäripyöreidenkin aiheiden lisäksi ollaan hinkutettu ja tehty tekniikkaa, mutta kisamaisia treenejä ei olla tehty varmaan sitten vuodenvaihteen! Onneksi minut ylipuhuttiin tähän, sillä tilannetsekkaus on kyllä paikallaan itse kullekin silloin tällöin. Ja pitäisihän näitä pitää useamminkin, sillä kuten moni kouluttaja on nyt viime aikoina sanonut, niin kisoista et mitenkään saa treenimäisiä, mutta treeneistä saat kisamaisia. Ja mitä lähempänä kisa- ja treenitilanne ovat toisiaan, sitä parempi. Nimittäin jos se koira toimii treeneissä, sitä varmemmin se toimii yhtä hyvin myös kisoissa.

Tuossa vuodenvaihteessa, tai oikeastaan marraskuussa ja tammikuussa tuli vedettyä aika tiukka kisamainen setti. Kolmet viralliset ja muutamat möllit siinä sivussa. Luumu oppi nopeasti tajuamaan milloin ollaan kisatilanteessa (eli ei tule palkkaa, toisaalta voi tehdä mitä huvittaa...), eli milloin se voi perseillä ihan kuinka paljon huvittaa, ja mami ei siihen puutu oikeastaan millään tavalla. Joidenkin liikkeiden tekninen osaaminen hajosi kappaleiksi. Esimerkiksi seuraamisessa vire oli vähän sitä sun tätä, mikä pudotti kontaktia ja toi ylimääräistä ilmaa käännöksiin ja etenkin täyskäännöksiin. Kaikenlaista paniikkia on ollut treenikassille omin luvin karkaamisesta ja ylipäänsä siitä mitä kepposia Muumelo seuraavaksi keksii. "Kisakauden" jälkeen ollaankin palattu takaisin perusteisiin. Seuraamisen kontaktia ja paikkaa ollaan hinkattu ja poikittamiseen puututtu. Treenikassi on saanut olla kentän laidalla, mutta omin luvin sinne ei ole saanut mennä. Ollaan harjoiteltu treeninaloitusmantraa ja kiinnitetty huomiota siihen, että kun treenataan, silloin ei tehdä yhtään mitään muuta kuin treenataan. Ja koska olen vaatinut Luumulta sataprosenttista läsnäoloa, on minun pitänyt tarjota sitä samaa myös Luumulle. Ihan aina en ole tässä vielä onnistunut, ja jos palautekeskustelu treenikaverin kanssa venähtää treenin lomassa liian pitkäksi, Luumu ei todellakaan jää siihen kannuksiaan pyörittämään, että mitäs tässä sitten tehtäisiin.

Polkaistiin avoimen luokan liikkeiden tavoitteellinen treenaaminen kunnolla käyntiin tammikuun kisojen jälkeen, ja helmikuun lopussa käytiinkin aika leikkimielellä staffipäivillä testaamassa avoimen luokan kisakuntoa mölleissä. Paikallamakuuharjoittelua ei silloin oltu saatu vielä edes alkuun, joten tehtiin se kolmeminuuttinen ihan alokkaan mukaisesti näkyvissä. Möllien jälkeen hengähdettiin hetki, ennen kuin tuo SM-kisapulina saavutti meikäläisen, ja ruvettiin tosissaan miettimään kisakuntoisuutta heinäkuun SM-tokomittelöihin. Ainut mikä edelleen hidastaa ja pohdituttaa, on se paikallamakuu. Mutta mutta, nyt ollaan niin hurjasti tultu eteenpäin siinä, että hopsista vaan. Yllätinkin itseni selaamasta Kennelliiton tapahtumakalenteria tuossa yhtenä päivänä, ja vaikka kisakuume jotenkin positiivisella tavalla vähän poltteleekin, tuli noista ilmoittautumisajoista lievää painetta tuohon rintalastan päälle.

Kuvauksellinen Muumuu

Kevät

Tehtiin tänään Hennan kanssa meille kisamainen treeni, jossa Henna liikkuroi meille koko avoimen luokan niin, että kahden liikkeenä jälkeen menin kehän ulkopuolelle palkkaamaan lelulla, joka tuli minulta - ei kassista. Kerran tuossa välissä Luumu kuitenkin juoksi sinne kassille ilman lupaa. Tiedänpä nyt ainakin, että sitä ei tosiaan voi jättää mihinkään näkyviin ainakaan vielä, jos haluaa pelata ihan satavarman päälle. Ja totta kai me halutaan. Harjoiteltiin myös tuon ketjuttamisen, pelkän sosiaalisen palkan, kokonaisten liikkeiden ja yleisen kisamaisuuden lisäksi myös niitä liikkeiden välejä. Noiden MM-karsintakokeiden jälkeen tuli sellainen fiilis, että ehkä se toimisi meilläkin kaikkein parhaiten se maassa odottaminen liikkeiden välissä. Etenkin mitä pidemmälle kisaurallamme pääsemme, sitä enemmän tulee odottelua (tuleeko??), kun viedään ohjatun noudon kapuloita, tunnareita ja mitä ikinä. Noiden paljon taitavampien joukossa todella moni käytti koiraansa maassa aina kun tuli luppoaikaa. Onhan se koiralle paljon selkeämpi tehtävä, kuin mitä minä olen käyttänyt. Onhan se oikeasti koiralle tosi epäselvä kriteeri olla siinä läsnä, käyttäytyä nätisti ja rauhallisesti, missä tahansa asennossa. Kun mene maahan (tai käy, joka meillä on nyt käytössä muista maahanmenoista erottumiseksi), on aika yksinkertainen.

No, näin meidän kotikutoisissa mölleissämme tänään meni.

SEURAAMINEN oli omaan tasoomme nähden todella mahtavaa. Osasin itse olla johdonmukainen, eli annoin käskyt ennen kuin lähdin tekemään (liikkeelle lähteminen, vauhdinvaihdokset), noudatin askelkuvioitani käännöksissä, onnistuin pitämään tempon riittävän reippaana enkä alkanut kyttäämään, että tuleeko se koira siellä mukana vai ei. Toki tätä voisi parannella varmaan kaikista osa-alueista vaikka ja kuinka, mutta hirmu tyytyväinen olin siihen, miten Luumu ei missään käännöksessä (edes täys-!) lähtenyt haahuilemaan mitään ylimääräisiä, ja miten sen mopo ei lähtenyt keulimaan juoksussa, vaikka juoksu oli ihan seuraamiskaavion loppumetreillä. Ensimmäinen liike seis -perusasento oli väljä ja vähän vino. Toinen oli väljä, muttei enää vino. Nämäkin toki korjasin siinä tehdessämme, sillä nykyään jo ymmärrän, että möllien juttu on nimenomaan siinä, että se on kisatilanne, jossa voit korjata ja tsempata :D

KAUKOKÄSKYT Ihan käsittämätöntä! Verrattuna noihin parin kuukauden takaisiin staffipäivän mölleihin, joissa pakka hajosi aivan täysin, tämä oli jotain niin mieletöntä. En kyllä mennyt Luumusta kuin parin metrin päähän, mutta teknisesti vaihdokset olivat ihan täydellisiä, eikä Luumu tullut eteenpäin kuulemma senttiäkään. Se ei myöskään turhautunut missään vaiheessa, vaan oli koko ajan ihan mukana, että näinhän tämän kuuluukin mennä. Kyllä se vaan on toiminut meillä todella hyvin se neuvo tehdä noita kaukoja jollakin korokkeella niin, että koiran on fyysisesti mahdotonta tulla siitä eteenpäin. Näin me ollaan ihan kotipihalla saatu noi kaukot ihan mielettömän hyvään kuntoon, ja samalla treenattu sitä matkaa (10 menee kevyesti) ja sitä ilmeettömyyttä ja kestoa niiden vaihdosten välillä. SUPER!!! Kaukojen jälkeen käytiin palkalla.

Vesilintua heittäisin..

LUOKSETULON PYSÄYTYKSESSÄ käytettiin avoimen luokan oikeaa matkaa, eli 25 m. Jätin tässä jo äänen pois, ja mentiin vaan niillä hulluilla käsillä ja jaloilla. Ja vitsi mikä salamannopea pysähtyminen! Itse en tajunnut edes mitään muuta kuin sen, että se ylipäänsä pysähtyi näin pitkällä matkalla, mutta kuulemma oli oikein hieno ja terävä. Vaude!

LIIKKEESTÄ MAAHANMENOA ei ollakaan sitten tehty viimeksi kuin kuukausi sitten Vanton tilalla, ja olisi kai jotenkin edes pitänyt valmistella sitä. Luumu ei nimittäin mennyt ekalla maahan (ällöttävä ja pisteliäs hiekka tuntuu kyynärpäissä inhottavalta), ja vielä nousi ihmettelemään, kun siirryin sen taakse. Kisamaisissa treeneissä on kuitenkin se hyvä puoli, että ne ovat nimenomaan treenit, ja saatiin me se liike lopulta purkkiin, kun sosiaalisella paineella pistin maahan ja sitten käsiavulla pidin siellä maassa taakse liikkuessani. Tuolla sosiaalisella paineella tarkoitan tässä sitä omaa tiukkaa ilmettäni, että nyt en jätkä pelleile, ja vielä sormella näytin, että missä se maa on, mihin pitää mennä. Tämän jälkeen käytiin taas palkalla.

Yhtään ei ollut lavastettuja nää tilanteet ;)

NOUTO on ihan hyvillä kannattimilla. Hienosti odotti lupaa lähteä kapulalle, ja oikein nätisti odotti vielä perusasennossa, että otan kapulan pois. Nyt en huomannut kiinnittää huomiota, että palauttiko Luumu kapulan laukalla, mutta uskoisin että joo. Ainut mikä tuossa nyt kaipaa ehdotonta fiksausta, on perusasento. Se on hiukan takana, ja sille varmaan jotain pitäisi tehdä. Lisäksi mehän tehdään tuota nyt täysin ohjatun noudon kapulalla, ja pitäisi varmaan siirtyä jälleen siihen sorvattuun, vaikka se kuinka ällö olisikin.

LIIKKEESTÄ SEISOMISESSA havaittavissa aivan samanlaisia ongelmia kuin maahanmenossa. Ennakoin kyllä tällä kertaa, ja käytin käsiapua jo tuossa jätössä. Hienosti se jäikin, mutta taidettiin joutua ottamaan se loppupätkä kokonaan uudelleen, kun pirulainen kääntyi katsomaan mihin menen, kun menin taakse. Nämä on taas näitä, että kun ne olevinaan oli niin kunnossa ja jo ihan kakarana kesti vaikka minkälaista liikkumista ja vaikka ja mihin suuntaan, niin eihän niitä ole tarvinnut sen takia treenata :P No, noi taaksekääntymiset me saadaan kuntoon ihan lyhyessä ajassa, kun niitä voi onneksi hinkata kotonakin. Pitää vaan noita maahanmenoja tehdä enemmän hiekalla ja palkata suurenmoisesti.

HYPPY tehtiin vielä kolmantena tähän viimeiseen ketjuun, ja sitä(kään) ei olla tehty moneen aikaan. Luumu hyppää edelleen kamalan vinoon (minusta katsottuna esteen oikealle puolelle ja oikein kovastikin sinne yli), jolloin se palautushyppy on vähän iffy. En ole uskaltanut kokeilla, että jos vaan tikkusuorana siellä seison ja pyydän perusasentoon, että tuleeko se suorinta tietä vai esteen yli, ja nytkin tein vartalolla sellaisen esteen kautta olevinaan houkuttelevan koukeron. Ja hyppäsihän se sieltä nätisti. Tähänkin sain muistaakseni Pipa Pärssisen seminaarista jotain ohjeita, mutta missähän ne vaan mahtavat olla..?

Käytiin vielä Vanhalinnan huudeilla napsimassa kuvia.

Luumu on aina tosi innoissaan.

Ja sitten mentiinkin taas palkalle. Oli hienoa huomata, että meidän avoin luokka on paljon valmiimmassa ja paljon varmemmassa kunnossa kuin olin ajatellut. Ei olla nimittäin juuri tehty noita liikkeitä kokonaisina, vaan esimerkiksi luoksetulostakin Luumu tuli nyt ekaa kertaa pysäytyksen jälkeen sivulle. Noudossa se harvoin saa noutaa kapulaa ihan viereltä istuen, ja noin pitkää seuruupätkää ollaan viimeksi tehty kisoissa. Uskon kuitenkin siihen, että erityisesti tällaisen sähläkoiran kanssa liikkeiden paloitteluun kannattaa satsata, eikä sitä kokoamista kannata turhaan murehtua. Kun ne palaset ovat koiralle varmoja, se kyllä osaa ne sitten yhdistää ihan itsekseenkin. Lisäksi oli kiva huomata, että ne liikkeet ja "ongelmat" joiden eteen ollaan viime aikoina tehty kovasti töitä, niin ne ovat edistyneet ja ongelmat poistuneet. Ja toisaalta taas ne jutut, jotka tänään olivat vaikeita, niin ne vaikeudet johtuivat ihan pelkästään siitä, ettei niitä liikkeitä olla tehty pitkään aikaan. Mutta mikä vielä - paikalla makaaminen! Sekin me tehtiin. Tarkoitukseni on ruotia liikettä, siihen liittyviä ongelmiamme ja niissä etenemistä ihan omassa postissaan, mutta kerronpa nyt miten meillä tänään meni.

PAIKALLA MAKAAMINEN 2 MIN PIILOSSA. (Joo tiedän, se on oikeasti kolme, mutta tehtiin nyt näin..) Tehtiin ihan kisanomainen alku ja loppu ja kaikki muu siinä välillä, paitsi että Luumulla oli se huomiopallo siinä noin metrin päässä pitämässä herran järjissään. Siinä se makasi koko reilun kaksi minuuttia nätisti paikoillaan, totteli minun käskyjäni eikä liikkurin, ja maasta kun vapautin sen, tunsin olevani ehkä maailman onnellisin ihminen. Miten voi noin pienestä tulla noin onnelliseksi? Miten se liike edelleenkin on meidän suurin kompastuskivemme, mutta kun pääsemme sen kiven yli, tunne on maailman parhain?

No sellainen "mölli" meillä tänään. Ihan superfiilis vieläkin! Lotta kävi tuossa iltasella bordertyttöjen Doran ja Ebban kanssa meillä iltalenkillä, ja tuli napsittua taas kuvia. Ne on tuossa kuitenkin vielä aikamoisena sekamelskana, joten laitoin mölliä värittämään Luumun peltokuvia eräältä toiselta päivältä. Kohta päästäänkin pääsiäisen viettoon, ja siinä sivussa meillä on Teemun kanssa ihka ensimmäinen hääpäivämme. En kerro mitä me tehdään, sillä se on vielä salaisuus! Hyvää pääsiäistä kaikille meille :D