Kolme viikkoa

Voi mikä lämmin tunne - rakkaus, ylpeys, tsemppinappulafiilis. Pikkukoira selvisi pää pystyssä, henkisesti ehjin nahoin kaikkein pahimmasta: vieraan koiran ohittamisesta ihan meidän talon lähellä hiekkatiellä. Tämä tapahtui ihan äsken. En edes makkaroita ottanut mukaan, kun vettä tuli niin, että tuskin siellä ketään vastaan tulee. Tuli kuitenkin. Melkein heti meidän pihan jälkeen tuli musta spanieli. Annoin Luumun havaita (kato), muutaman askeleen ravasi häntä töröllä, kaula pitkänä kuin kirahvilla. Epäröin, että teenkö nyt kuitenkin virheen, jos tästä jatkamme. En tehnyt. Luumu tuli oikealle puolelleni, kulki mukana, ja teki kovasti töitä tehtävän suorittamiseksi. Musta säksätti Luumulle, Luumua jännitti, mutta kontakti ei katkennut. Päästiin ohi, enkä olisi ylpeämpi voinut olla. Taskun pohjalle jääneet kuivanappulat kävivät superpalkasta. Ei sillä palkalla tainnut loppujen lopuksi olla väliä. Ihan kuin Luumukin olisi huomannut, että paras palkka on se onnen tunne. Tai se, ettei enää jännitä ihan yhtä paljon. Että selvittiin!

Kuljettiin sateen kastelemassa metsässä hymy korvissa. Luumu haisteli omiaan milloin ei kulkenut askeleen minun perässäni. Se on niin eri koira nykyään. Eikä siitä nyt tuhottoman montaa viikkoa ole, kun tuskailin noiden stressaamisten kanssa. Kun ei pääse ohi, kun pitää avautua ja kun pitää pörhistellä. No eipä tarvitse enää. Tuntuu, että päivittäiset vapaanajuoksemisetkin ovat rauhoittaneet kokonaisvaltaisesti. Tai se kun minäkin olen vapautunut. Sehän se tietysti on. Minulla on jokin tehtävä, johon minä voin keskittyä. Koirahan se vaan on se peilikuva minusta. Vapautuneesta minusta.

(C) Terhi Lindroos
Ikivanhoja tokokuvia Nautelankoskelta

(C) Terhi Lindroos

Se siitä vapaudesta ja onnen tunteesta. Menin nimittäin ilmoittamaan meidät kokeeseen! Jaiks! 29. toukokuuta Kaarinassa mittelöidään ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Ollaan kovasti tultu eteenpäin paikallamakuussa (ei toki konkreettisesti!), ja tarkoitus on vetää nyt kolmen viikon tiivis paikkamakuusetti lähinnä koekentällä Kaarinassa, mutta myös muualla. Jotta se paikan merkitys katoaa. Tällä viikolla tehtiin ensimmäistä kertaa ilman palloa tutulla kentällä kolme minuuttia. Tehtiin myös sateessa. Tehtiin hienosti. Sitten tehtiin vieraalla kentällä ja erehdyttiin. Korjattiin ja kehityttiin. Ei se pallo tässä enää ole mikään oikotie onneen. Ei Luumu ole sitä palloa katsellut enää pitkään aikaan, vaan minun perääni se on. Moni treenikaveri on joutunut viime aikoina korjaamaan käsityksiään staffista (harrastus-)koirana. Vaikka se on olevinaan niin miestä ja jästiä, se on kuitenkin pohjimmiltaan mammanpoika ja tietyissä tilanteissa näköjään pehmeäkin. 

Paikalla on meille vielä liian suuri merkitys. Ei yksilöliikkeissä. Niissä on ihan sama missä ollaan. Mutta tässä paikallamakuussa Luumua jännittää vieraalla kentällä. Ja kun se on yksin, se juoksee minun perääni, jos liian jännäksi menee. Lyhyitä toistoja, kaavaa rikkomalla, helpottamalla. Niin me se Kaarina saadaan haltuun. Ja onneksi voidaan nyt keskittyä tähän Kaarinaan, kun se on lähellä. En uskalla vielä ajatella pidempiä kisamatkoja, saati heinakuun Porin koitosta. Taidetaan toukokuun 29:nnen päivän jälkeen muuttaa Poriin muutamaksi kuukaudeksi. Mites meidän porilaiset ystävämme - kuka tarjoaa sohvansa meille alkukesäksi?

(C) Terhi Lindroos 

(C) Terhi Lindroos
Tämä on otettu muuten ennen kuin
harjoittelin vähän niiamaan kapulaa ottaessa. 

(C) Terhi Lindroos
Niin pitikö välillä vähän poseerata vai miten se oli.

On ollut hirmu hienoa muutenkin. Sanotaan, että viimeisen viikon treenit ovat olleet rahassa mittaamattoman arvokkaita meille. On ollut todella loistava fiilis, ollaan uskallettu vaikeuttaa liikkeitä kehityksen sallimiseksi. Ollaan höntsätty, juostu ihan täysii ja leikitty hulluina. Ruutu on taas kasassa ja se on äärimmäisen hieno. Kaukot ovat ihan kisakunnossa. Seuraamisessa on viilaamista, mutta yleisesti ihan ok. Pieni turhauma parantaa asennetta näemmä. Jäi meinaan pikkupoika jokin aika sitten kesken seuruun haistelemaan maata, ja joutui sitten puuhun sidottuna katselemaan, kun mamilla on maaaaailman hauskinta seuruutellessa keskenään ja loppupalkatessa itse itseään. Sen jälkeen kun herra Muu sai uuden mahdollisuuden osoittaa mielenkiintoaan annettua tehtävää kohtaan, eipä ole noin hienoa seuraamista näkynyt meillä vielä koskaan. Ei tähän voi laittaa edes mitään hymiötä, kun ei se kuitenkaan riitä kertomaan mitään.

Luoksetulon pysäytys on koekunnossa. Hyppy on vino, mutta ennemmin tosiaan harjoitellaan hyppäämään vinosta laskeutumiskohdasta varmasti takaisin kuin ruvetaan hinkkaamaan sitä koiran luonnollista paikkaa. Kun nyt vasta tajusin, että eihän sitä suoraa hyppäämistä tämän luokan jälkeen enää tarvita. Olettaen jos siis osaa heittää kapulan suoraan esteen yli. Oliko ne siinä. Nouto. Se ihana, kamala nouto. Ollaan tehty harjoitteita, ollaan luovuttu harjoitteista. Ollaan ihmetelty, pidetty hauskaa ja sairaan hauskaa. Ollaan kehitytty. Oliko tässä koskaan mitään ongelmaa?

(C) Terhi Lindroos
Minkä sille mahtaa kun koira on kameraan ehdollistunut.
Silloin pitää poseerata O.o 

No näiden treenitunnelmien tunnevuoristoratojen lisäksi ollaan koettu kaikenlaisia muitakin tunteiden myllerryksiä. Ihan hyvän sketsipätkän olisi saanut siitä, kun minä ja Hanna ihan täydessä paniikissa kannetaan koiriamme metsästä pois, kun siellä oli käärme. Minä en jaksanut kantaa koko matkaa, ja melkein itkua väänsin siellä. Ihan kuin se käärme olisi jahdannut meitä. Pitää muistaa ostaa se avaruuspeitto, jota jo monta vuotta olen suunnitellut. Kun jos tuota oikeasti joutuu kantamaan, olallehan se on heitettävä nyytissä. Tai sitten minun pitää alkaa nostella puntteja. En olekaan aikoihin nähnyt kyytä, jos ikinä. Siinä se on lymyillyt ihan meidän vieressä, kun me pahaa aavistamatta heittelimme aurinkoisella polulla koirille käpyjä ja napsimme kuvia. Todellinen luojan lykky onnettomuudessa, että ketään ei purtu. Olisi tämänkin kirjoituksen sävy ollut vähän erilainen. 

Tällaisia suuri osa kuvista oli, kun he vaan on niin... 

... edustavia. 

Aina parhaat puolet esillä. 

Kamelukset 

Tontut 

Pomppulinnassa. 

Siinä se kärmes on koirien kanssa samassa kuvassa.
Ihan Nooan kuonon kohdalla vasemmalla puolella, eikä me mitään huomattu!

Vieläkin. Hvyiii >:(

Ja jos ei vielä ole asiaa riittämiin ollut, niin kerronpa vielä yhden jutun. Sain Luumulle varattua MH-kuvaukseen paikan, ja se on jo tämän kuun lopussa! Onpa jännää! En tiedä yhtään mitä siitä odotan. Varmaan Luumu käyttäytyy ihan päinvastoin kuin millaisia reaktioita siltä odotan. En varmaan itsekään osaa käyttäytyä testin edellyttämällä tavalla. Hehe. Mitähän siitäkin tulee..?