Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt

Napsu on siirtynyt vehreämmille niityille, tuuheampien kuusiaitojen huomaan. Eilen aamulla minun piti tehdä elämäni vaikein ja toisaalta helpoin päätös. Päästää rakas ystävä pois. Diagnoosi oli lähes yksiselitteisesti lymfooma, kissoille yleinen imusolmukekasvain, joka todettiin verikokein ja röntgen-kuvalla. Napsun kaikki oireet täsmäävät tässä artikkelissa kuvattuihin oireisiin. Lääkäri suositteli eläinsuojelullisista syistä eutanasiaa, vaikka mahdollisuus magneettiin ja tomografiaankin annettiin. Ennuste oli toivoton, vahva ihminen tekee oikean päätöksen. Vahva ihminen tekee sen, suree ja pääsee yli. Tämä vahva ihminen vasta suree. Ylipääsyn aika tulee myöhemmin. 

Olen aina pelännyt sitä hetkeä, kun päätös pitää tehdä. Olin pelännyt etten pysty, että pitkitän rakkaan kärsimyksiä. Kun se hetki koitti, sanat oli helppo lausua. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kärsimys toisen katseessa, raskaassa hengityksessä on liian painava taakka ihmisen kantaa. Vasta nyt todella ymmärrän luopumisen tuskan. Ja kun kaikki kotona muistuttaa pienestä kissaystävästä. Se ei koskaan enää köllöttele ulkotöllin kivirappusilla auringonpaisteessa. Se ei koskaan enää asetu syliin päivätorkuille ja varpaitaan kipristellen täytä huonetta kehräämisellään. Koskaan enää minun ei tarvitse noukkia valkoisia kissankarvoja vaatteistani tai huonekaluista. Koskaan enää se ei tule ulko-ovella vastaan aamutuimaan. 

Kotona on pahinta. Joka ikinen asia muistuttaa, on vaikeaa ajatella mitään muuta. Vaikka Napsu eli viimeiset kolme elinvuottaan omaa elämäänsä onnellisena maalaiskissana, sen puuttuminen tästä huushollista näkyy ja tuntuu. Eilen muistelimme Teemun kanssa vuosia Napsun kanssa. Miten niitä saimmekin monta, miten monta jäi kenties saamatta. Miten monta kertaa sen kanssa meni hermot, kun se kerrostalossa huusi öisin. "Napsu hiljaa" kuuluu vieläkin sanavarastooni, vaikka sitä ei ole tarvittu enää moneen vuoteen. Miten se oli ensimmäiset vuodet niin villi, että toivoin sen lihovan muodottoman pyöreäksi karviskissaksi, jonka lempipuuhaa on sylissä torkkuminen tapettien, huonekalujen, mattojen ja vaatteiden repimisen sijaan. Miten se on aina ollut sosiaalisin kissa, jonka olen koskaan tuntenut. Kissa, joka ei ollut koskaan koiraa nähnytkään, tuli saman tien toimeen 50-kiloisen Nallen kanssa. Kissa, joka ennakkoluuloistaan huolimatta päästi myös rasavilleistä rasavilleimmän elämäänsä ja sydämeensä. Luumun. 

Napsu heikkeni nopeasti, mutta onneksi se pääsi myös nopeasti pois. Onneksi se sai viettää elämänsä ehtoovuodet ulkokissana ja määrätä omista menoistaan, niin kuin Napsunlaisen kissan olisi pitänyt penikasta asti saada tehdä. Seitsemästä kerrostalovuodestaan huolimatta se sopeutui ulkokissaksi uskomattoman luonnollisesti. Silloinkin vuodatin kyyneliä. Pieni vauvani ihan yksin julmassa maailmassa. Ensimmäisenä kesänä sen hiirisaldot huikentelivat neljän hiiren päiväsaldoissa. Iän myötä hiiriä tuli harvakseltaan, ja viimeisen Napsu toimitti viikkoa ennen poispääsyään. 

Luumuun totuttuaan Napsu tykkäsi seurata meitä lenkeille. Kerran oltiin jopa koko pienen nelihenkisen perheemme voimin Vanhalinnan kartanon ympäristössä piknikillä. Napsu keskittyi silloinkin enemmän jyrsijöiden kyttäilyyn. Napsulla ja Luumulla on aina ollut ristiriitainen viha-rakkaussuhde. Napsu on luontaisesti osannut ottaa laumanjohtajan paikan pienessä laumassamme. Luumu on sitä höykyttänyt välillä liiankin kanssa, mutta ne kerrat, kun Napsu on osoittanut Luumua kohtaan hellyyttä, Luumu on jähmettynyt paikoilleen ja käyttäytynyt kuin pieni pentu kunnianosoituksen edessä. En tiedä miten näin erilaiset eläimet toisiaan ymmärtävät, mutta Luumukin tiesi, ettei Napsu ole kunnossa. Se antoi Napsun olla rauhassa viimeiset päivät, ja korvat varovaisessa luimussa kävi tervehtimässä Napsua kevyellä nuuhkaisulla. Ikävä se tulee varmasti Luumullekin, kun ymmärtää. Jos ymmärtää. 

Annan surun nyt vallata. Se kestää hetken. Sitten jäävät vain kauniit muistot. Kiitos Napsu, kun olit suuri osa elämäämme yli kymmenen vuoden ajan. Nyt on aika päästää sinut menemään.

Pieni riiviö 2004 

Napsu tykkäsi kiipeillä hartioilla 

Ensimmäiset vuodet Tiikerin kanssa.

Painikaveri vähän toista kokoluokkaa ;)

Ystävykset nyt yhdessä sateenkaarisillalla 

Napsu on aina ollut kova katsomaan telkkaria.
Luontodokkarit, jääkiekko ja jopa saippuasarjat kiinnostivat. 

Mitä pienempi kolo, sitä varmemmin siellä oli Napsu. 

Ei ole puhtaiden lakanoiden voittanutta 

Maalaiskissan elämää 

Napsu köllöttelee pikku-Luumun pedissä 

Luumun seura maistui etenkin sen jälkeen,
kun Luumu oli käynyt eläinlääkärillä rauhoitettavana... 

Maistui se joskus muulloinkin. Mussukat. 

2012 

<3