Klassista Luumua hyvässä ja pahassa

Katselin tuossa eilen illalla meille kokeita. Onhan noita ennen heinäkuuta ihan roppakaupalla, toivottavasti johonkin mahdutaan. Olin eilen päivällä Jennin ja Jedin möllikoitoksen tukijoukoissa, ja tuli vaan niin huippukiva fiilis. Ihanaa, kun saa onnistumisia, ja kisaamaan tekisi mieli. Toista se oli muutama tunti aiemmin lauantaiaamun treeneissä, kun tuntui että on kaikki pielessä suhdetta, (ohjaajan) mielentilaa ja lajia myöten. No karrikoin, joo, mutta aikamoisen ajatuskuplan sain taas noudon perusasennon paikasta kehitettyä. 

Perusasennon paikka on takana, kun Luumu palauttaa kapulaa. Sitten kun kumarrun nappaamaan kapulaa Luumulta, se peruuttaa entisestään. Tästä skenaariosta saatiin sellainen soppa tehtyä, että jossain vaiheessa Luumukin löi hanskat tiskiin, ja meni härnäämään kentän laidalla vuoroaan odottavaa Torresta. Voitte kuvitella että pimahdin. Ja siitä se riemu vasta repesikin, Luumu leikki muutaman sekunnin vaikeasti tavoiteltavaa, ja siinäkin oli muutama sekunti liikaa. Palattiin siis henkisesti ihan niihin meidän tokoilumme alkuaikoihin, jolloin kaikki muu oli välillä kivempaa kuin minun kanssa tekeminen. Otti päähän ja lujaa. 

Everybody was kung-fu fighting 

Those cats were fast as lightning

Varmaan siksi tuo eilinen treeni tuntui niin katastrofaaliselta noudon osalta, kun olin jo ehtinyt ajatella, että niistä kaikista entisistä ongelmista oltiin päästy. Että nouto on kivaa kaikin puolin ja että Luumu ei vedä kamalia paineita minun läsnäolostani. Sepä vaan kuitenkin luovutusvaiheessa hivuttaa itseään kauemmas mitä lähemmäs minä sitä kumarrun. Ja todellinen paino sanalla kumarrun. En todellakaan ollut uhrannut ajatuksenpuolikastakaan siihen, kuinka kapulan Luumun suusta noukin. Silläkin näköjään on väliä, sillä kun olin saanut harjoitella kapulan käsittelyä "terapiakoira" Siirin kanssa (vasemmalla kädellä, kapulan oikeasta laidasta hentoisesti muutamalla sormella pitäen), onnistui luovutus Luumunkin kanssa jo hurjasti paremmilla fiilareilla. Mikä vaikutus voi noin pienelläkin yksityiskohdalla olla koko liikkeen ja koiran mielentilan kannalta. Ehkä itselle järkyttävän suuren möykyn tuosta pienestä ja helposti korjattavasta ongelmasta teki nimenomaan se Luumun paineistuminen. Kun kamalaahan se on, ellei se ole ihan yhtä supertäpinöissään meidän tekemisestä kuin minä olen. (Toki tässäkin sain hyvän kysymyksen vastattavaksi: onko minusta noudon treenaaminen kivaa?)

Joku pieni negatiivissävytteinen juttu saa helposti koko treenin tuntumaan jälkikäteen pieleenmenneeltä. Eihän tässä ole mitään järkeä, sillä tehtiin hyviä hyppyjä ja loistava paikallamakuu (Siirin kanssa, 2 min 45 s piilossa pallon kanssa, ja liikkurin mielestä Luumu oli viikossa saanut makaamiseen jo lisää rauhallisuutta ja luottamusta). Silti! Silti oli koko loppuillan Jennin ja Jedin möllimenestystä lukuun ottamatta kökköfiilis aamun treenistä. Tykkään pohtia ja pureskella, ja se varmaan osaltaan kasvattaa näiden mukaongelmien merkitystä. Pähkäilin jälkeenpäin, että p*ska fiilis ei johtunut siitä noudon osasen hajoamisesta, eikä oikeastaan siitäkään, että Luumu on edelleen (minun takiani) hiukan epävarma siinä luovutusvaiheessa. Koko illan negat johtuivat siitä, että itselläni paloi pinna. Kun tehtiin niitä loistavia harjoituksia, joita ongelman korjaamiseksi saimme, olin itse kuitenkin juttuja ekaa kertaa tehdessämme epävarma ja paikoin täysin kartan ulkopuolella. Luumu tietää sen heti. Se tajuaa saman tien, että nyt toi ohjaaja on ihan kahvilla - voin siis tehdä ihan mitä vaan, kuten käydä pyytämässä Torresta leikkiin ja muutenkin rallatella menemään kaikki maailman keskisormet pystyssä. Ja kun en tässä kohtaa malttanut mieltäni, vaan menin hetkiseksi mukaan sen hölmöilyihin, otti se päähän vielä kotonakin. Mitenköhän monta vuotta tätä hommaa pitää tehdä, että se ensimmäinen reaktio näihin pöllöilyihin ei ole se "otanpa helkkarin henkilökohtaisesti". Mistä saisi lisää viiliä mun pyttyyn, kysynpä vaan..?

In fact it was a little bit frightening

But they fought with expert timing

No. Tänään tehtiin eilisillä vinkeillä vastapainoksi maailman paras treeni. Anne ja Koda tulivat meille treenikamuiksi tänne Vanhalinnan rauhaan, vaikka pakko sanoa että kummallisen paljon oli kyllä väkeä liikkeellä taivaalta tippuvista ajoittaisista jääkimpaleista ja rankkasateesta huolimatta. Tänään meillä kaikilla onnistui ihan kaikki. Nyt kun ollaan jäävissä rakennettu viikon/pari terävyyttä takapalkalla, tänään panostettiin siihen, että on ihan ok, jos kävelenkin taakse tai sivulle sen sijaan, että tulen suoraan viereen. Muutaman helpomman toiston jälkeen saatiin loistavaa kestävyyttä. Jäävien aikana taivaalta satoi oikeasti vaakasuoraan rakeita, mistä huolimatta Luumu painoi hommia ihan omaan innokkaaseen tapaansa. Silmiä piti toki siristellä, mutta muuten ei koiranilma hidastanut menoa yhtään. Maahanmenotkin olivat oikein napsakoita ja kestäviä, enkä oikein itsekään meinannut tätä uskoa. 

Noudossa panostettiin Elinan ihanan kannustavien ohjeiden mukaan eteenpäinsuuntautuvaan liikkeeseen, kantamiseen ja siihen itse luovuttamiseen. Tehtiin niin, että Luumu sai minun vierelläni kantaa kapulaa, ja minä aina käännyin siitä pois päin, kunnes lopulta vapautin eteenpäin lentävälle pallolle. Tehtiin näitä pari pätkää, ja Luumu ehti tässä ajassa kehittää jonkun kummallisen ketjun vapautustilanteesta. Pallon lentäessä se lähti kyllä pallon perään, mutta ei jättänyt kapulaa, vaan kapula suussa kävi kusella yhden ja saman puupölkyn juuressa ja vasta sitten kävi vaihtamassa kapulan palloon. Hmm. Eikö se tajunnut, että kapulasta saa jo vapautuksen jälkeen irrottaa? (Enpä kyllä ihmettelisi jos näin olisi, sillä kun meillä joskus syksyllä oli niitä tiputtelujuttuja, treenattiin niin, että kapulaa ei saanut koskaan tiputtaa, vaan se luovutettiin aina käteen. Ei vissiin sekään kovin toimiva tapa korjata ongelmia - vaan samalla luotiin kourallinen uusia...)

Tämän lisäksi tehtiin askel-istu-askel -harjoituksia, joissa Luumu harjoitteli perusasentoja seuraamisen välissä kapula suussa. En nyt oikein muista pitikö minun napsia sitä kapulaa välillä Luumulta ja antaa taas takaisin, mutta näin tehtiin. Nyt osasin jo palkatakin ennen kuin Luumu ehti mälvää tai peruuttaa istahtamisen jälkeen. Hienoa! Ja lopuksi vielä niin, että Luumu istuu, noukkii eteensä jätetyn kapulan ja tulee sen kanssa eteenpäin minun kanssani perusasentoon/seuraamaan. Minä olen tässä hiukan vasen kylki Luumuun päin kääntyneenä, jolloin Luumu joutuu tekemään hiukan töitä päästäkseen siihen sivulle oikein. Kaikin puolin ihan mahtava noutotreeni. Luumu on ihan hulluna kapulan perään, se ei ole ällö enää niin kuin joskus, ja kaikki muu on ihan huippua, paitsi se minun vieressäni kapulan kanssa istuminen. Ja siitäkin me tehdään tapamme mukaan superia. Tajusin tässä vaan sen, että meidän on ihan turha yhdessä Luumun kanssa treenata yhtään mitään, jos minä en ole sataprosenttisesti kartalla. Niinpä ajattelin uusien juttujen kanssa koittaa tulevaisuudessa muistaa: opettele ensin itse, opeta vasta sitten koiralle. 

Mitäs muuta tänään. Hetsattuja vauhtiluoksetulojakin tehtiin noutojen jälkeen pari kappaletta, kun ei olla pitkään aikaan tehty. Se oli ihan superia, vaikka tuntuu, että ei Luumu näe hommassa mitään muuta kuin sen lelun. Mutta ei aina tartte olla niin vakavaa. Välillä voidaan mennä ihan aivot narikassa -meiningilläkin (jaa välillä..?) Paikallaolot tehtiin ensin alokkaan tyyliin Kodan kaverina, ja sitten Anne liikkuroi meille täydet kolme minuuttia (pallo etupalkkana vielä). Ihan super! Satoi vettä, minun aikani piilossa kahisevan pressutetun lautapinon takana kului nopeasti, Luumu ei ollut vaihtanut edes lonkalle, ja oli muutenkin oikein rauhallisen ja varman oloinen kuulemma. En voisi olla iloisempi! Tai oikeastaan voisinpa, sillä...

TEHTIIN EKAA KERTAA TUNNARI "KENTTÄOLOSUHTEISSA"!

Olin varmuuden vuoksi ottanut tunnarikamppeet ensimmäistä kertaa mukaan. Mehän ollaan tehty sitä vaan kotona keittiön lattialla ja sitten kerran omalla pihalla. Koska paikallaolon jälkeen mielentila oli ihan oikeanlainen, rakennettiin se tunnari siihen hiekalle, makuutin Luumua siinä ensin vähän aikaa (käy > rauhallista namipalkkaa), ja lähetin sitten noin metrin päähän tunnareille käskysanallamme KEKSI. Hienosti pysyi pakka kasassa, ei nousseet kierrokset yhtään, kävi rauhallisesti haistelemassa kaikki viisi kapulaa läpi, ja yhtään epäröimättä noukki sieltä omansa. Nopea vapautus, rauhallinen namipalkka ja homma pakettiin. No joo, nyt en kyllä muista miten rauhallinen se palkka loppujen lopuksi mahtoi todellisuudessa olla, sillä niin iloinen olin. Vitsi mikä treenikaveri tuo Luumu. SuperLuumu. 

Näin ne tunnetilat heittelehtivät ihan päivittäin tai päivänkin sisällä moneen otteeseen. Paketoitiin loistava sunnuntaipäivä vielä päästämällä Luumu ja Koda ensimmäistä kertaa leikkimään keskenään Aurajokirantaan. Pojat ovat melko samanikäisiä, mutta treeneistä tuttuja toisilleen jo yli puolen vuoden ajalta. Ollaan kävelytetty niitä remmissä keskenään, ja tänäänkin käveltiin vielä noin kilsa ennen kuin päästettiin ne kirmaamaan omilleen. Ja vitsi mikä kemia. Vaikka toki alkuoletuksena oli, että kahden "vieraan" aikuisen uroksen kanssa saa olla koko ajan varuillaan, ei kertaakaan käynyt mielessä, että nyt ei jommallakummalla ole puhtaasti, aidosti KIVAA. Kiitos Anne ihanasta päivästä! Näillä eväillä ensi viikkoon!

Edustavaa sakkia, ei voi muuta sanoa.