Kiimaperjantai

Joissakin toisissa huusholleissa saatettiin viettää pizzaperjantaita, mutta ei meillä! Voi, meillä oli ikimuistoinen kiimaperjantai, ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) laatuaan. Takuuvarman äksönin ja katastrofin ainekset ovat niinkin yksinkertaiset kuin: 1 kpl nuori uros (ihan sama mitä laatua, kaikki käyvät) ja 1 kpl juoksuinen narttu (sama juttu, kaikki laadut käyvät - mitä haisevampi, sen parempi). 

Mimmin piti tulla meille siis perjantaina viideksi päiväksi hoitoon, kun isäntäväki lähti britteilemään Lontooseen. Neitokaista täällä odoteltiinkin kovasti, ja tiistaiksi oli sovittu jo sukkakerhotkin sen mukaan, että Mimmikin pääsee mukaan (Ritun luokse Luumulla ja muillakin satunnaisilla koiravierailla on aina kutsu voimassa). Mimmi tuli perjantaina puolenpäivän jälkeen, ja jo parin tunnin jälkeen näiden hönöjen kanssa kolmestaan oleminen alkoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Luumu oli tavanomaisen kiinnostunut Mimmistä, mutta ennen tämä innokkuus on kuitenkin jossain vaiheessa mennyt ohi. No nytpä ei mennyt. Luumu mussutteli suu vaahdossa kaikkialla missä Mimmi oli kulkenut. Se merkkaili olohuoneessa omaa petiään, jolloin otin tietty koiraa raiveleista kiinni ja karjuin perään. Toinen silmät suurina ja hämillään, että mitä pahaa nyt tuli tehtyä muka. Mimmi väänsi sopivasti sattuen tortut makuuhuoneen lattialla olevan päiväpeiton päälle, ja Luumu kävi tietysti merkkaamassa paskakasankin varmuuden vuoksi useaan otteeseen. 

Heitin Luumun pedin kusisine sisälmyksineen ulos tuulettumaan (onkohan menetetty tapaus - voikohan sen heittää pesukoneeseen..?), ja päiväpeiton paiskasin pesuun. Tarkistin missä muualla Luumu on käynyt merkkailemassa... huomaamattomat miehuuden osoitukset kun johtavat hirmu äkkiä laminaattien tärveltymiseen. Kaiken tämän pissasirkuksen lomassa sain sähköpostiin mainostoimistoltani ensimmäiset luonnokset Vau Mumun uudesta logosta. Voi riemu ja repeämä! Kun mä lähetän sinne nauravan staffin, mä saan sieltä jonkun mulkosilmän, joka sopisi pikemminkin jonkun hampurilaisketjun uudeksi maskotiksi kuin romanttisuudella ja herkkyydellä pelaavan vaatemerkin kasvokuvaksi... ja toinen vaihtoehto oli bulldoggi. Siis bulldoggi. Kiitti sanonko kuinka paljon. 

Lähdin lenkille kahden kusi- ja paskamaakarin kanssa. Ihan normisettiä. Pystyttiin kulkemaan omia reittejä toisesta niin välittämättä. Kunnes Mimmi kävi nurmikolla pissalla. Luumu mussutti. Sitten se mussutti ja merkkasi päälle samaan aikaan. Sitten se mussutti, merkkasi jälleen ja käveli päältä samaan aikaan. Tätä tapahtui neljä kertaa. Kotiin päästyäni mun oli nartuista mitään tietämättä mutta uroksestani jotakin aavistellen kokeilla olisiko käynyt nyt niin huono tuuri, että Mimmi on kehittänyt ensimmäiset juoksunsa juuri tähän hätään. No talouspaperi todisti että kyllä. Voi räkä.

Harmitti soittaa matkastressistä muutenkin kärsivälle kotiväelle, mutta onneksi sijaishoitopaikka järjestyi yhdellä puhelinsoitolla. Piti kuitenkin odotella iltamyöhäiseen asti, ennen kuin pystyin luovuttamaan Mimmin eteenpäin. Linda tuli meille viiden maissa, ja iltayhteentoista asti ommeltiin hänelle hääpukua. Oli kyllä mielenkiintoista. Hääpuvun toteutuksesta muutenkin lievää stressiä kantaneena saatiin siinä sitten paimentaa kahta kiimaista koiraa. Jos meno oli päivällä ollut lievästi sanottuna rauhatonta, iltaan mennessä se oli ihan maanista. Luumu piti laittaa Teemun kanssa olohuoneeseen, jossa se oli kuulemma koko illan tuijottanut Teemua silmästä silmään ja vinkunut. Mimmi oli meidän kanssa ompelupuuhissa ihan oma itsensä.

Sä kasvoit neito kaunoinen
(C) Linda Saari

Tulen kyllä ikuisesti muistamaan hetken, jolloin kädet hikisenä vääntelen sadan euron silkkiä ompelukoneeseen ja tuhtaan yhtä ja samaa saumaa kolmatta kertaa, Luumu vinkuu, Mimmi vinkuu, ja Teemu huutaa alakerrasta että tule nyt tekemään näille koirille jotain. Stana. Pohdittiin siinä ihan tosissamme Lindan kanssa, että olisiko pitänyt turvautua minttukaakaon turruttavaan apuun. Hääpuvun (ja Lindan lauantain aamuseiskan työvuoron) takia emme kuitenkaan tehneet sitä.

Päivän maanisuuden takia olin yllättynyt, ettei Luumu käynyt Mimmin lähdettyä enää ollenkaan kierroksilla. Vaikka Mimmin hajut taatusti leijailivat kämpässä suloisina ja viekottelevina. Ainoastaan pihalla Luumu vielä tähän päivään astikin on käynyt antaumuksella nuolemassa nurmikkoa, johon Mimmi on sulotuoksunsa jättänyt. Niin ja eilen piti merkata vielä työhuoneen roskis. Muuten päästiin aika vähällä.

Tätäkin kokemusta rikkaampana tulikin mieleeni... että mitä merkkiä meidän seuraava koira mahtaakaan olla. Seuraavasta nyt ei realistisesti ajatellen ole vielä puhettakaan, mutta narttu se ei ainakaan ole. Tai jos on, Luumulta viedään miehuus jo paljon ennen nartukaisen kotiutumista. Jepjep. Vähän on kaikesta huolimatta taas pentukuumetta. Etenkin kun jäin tänään selaamaan YouTubesta vanhoja videoita, ja törmäsin tähän. 

Rennosti lekotellen.

Tässä muuten vielä Luumun patista kuva pienempänä
viikon takaa.