Elämä on meri...

... sinä olet lastu. Purjehdi niin ettei varpaasi kastu." Tällainen värssy on jäänyt tulenpalavasti mieleeni, kun sen ala-asteikäisenä luin kirjoitettuna Vahdon keskustassa sijaitsevan bussipysäkkikopin seinään. Jo silloin ymmärsin sen olevan kaunis ajatus, joskin mielikuvani oli kovin konkreettinen itse koverrettuine kaarnaveneineen ja myrskyävine valtamerineen. Muutimme Vahdolta, ikää tuli lisää ja ajatuksiin abstrakteja ulottuvuuksia - mutta värssy jäi. 

Nyt huomiseen kokeeseen korkeanpaikanleirejä ja viimeistelytreenejä vedettyämme värssy palaa mieleen. Toko on toisaalta tyyni meri. Se kaikessa staattisuudessaan tarjoaa loistavat puitteet kehittyä, purjehtia seesteisesti kohti menestystä. Mutta silloin tällöin nousee myrsky. Myrskyssä lastu, se omin pikku kätösin koverrettu kaarnavene, jota myös osaamiseksi voimme kutsua... se väkisinkin kastuu ja joutuu uppeluksiin meren aallokkoon. Joskus sen osaamisen kanssa ollaan aallonharjalla, voidaan voittajina katsahtaa horisonttiin ja siellä siintävään kirkastuvaan taivaaseen. Joskus se osaaminen vie pienet purjehtijat aallon pohjalle, jossa seuraava aalto näyttää suuremmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Yhdessä soutamalla ja yhdessä siihen kaarnaveneen purjeeseen puhaltamalla jättiläismäisestäkin aallosta selvitään, ja yhtäkkiä merimatka on tyyni seuraavaan etappiin saakka.

(C) Suvi Ylikojola

Menipäs filosofiseksi. Vaikka kuinka asiaa metaforin koittaa kaunistella, osaaminen on erittäin häilyvä käsite. Sen sain taas todeta viime tiistain TSAUn kesätreeneissä, kun treenikaveri kertoi, että Luumu on kyllä osannut luoksetulon viime vuoden syksyllä paremmin. Lähes vuodessa minun käsimerkkini on muuttunut terävästä nykäisystä loputtoman veltoksi heilautukseksi, ja Luumun pysähtyminen on sitä mukaa veltostunut, vaikka se on joskus ollut oikeasti terävä! Käsimerkissä ajatukseni on kieltämättä viime aikoina ollut, että "se on vielä yksi käsimerkki, se on vielä yksi käsimerkki", kun Luumu tulee sieltä sillä tahdilla, että väkisinkin tulee ajateltua "ei se pysähdy, ei se pysähdy...". No ei helkkarissa se pysähdy, kun minä näytän lähinnä siltä, kuin kaverille morjenstaisin. 

Toisaalta hirveän masentavaa. Niin että lähes vuosi ollaan treenattu, ja pysähtyminen on ollut paremmalla mallilla, kun me vasta oltiin aloitettu sen treenaaminen ylipäänsä. Toisaalta koko tämän vuoden me ollaan edistytty muissa seikoissa. Luumu on oppinut säätelemään vauhtiaan (?), se on oppinut malttia pysäytyksen jälkeen, se ei (ehkä) mene liikkurin käsky -höplään... Mutta se tärkein - se pysähtyminen! Toki samoissa treeneissä tuli ilmi myös pari muuta ihan oleellista luoksariin liittyvää seikkaa. Kuten ihan "pentutreeneissä", miksi jäädä odottamaan joka kerta sitä Luumun reaktiota käsimerkkiin, kun voin heti käsimerkin annettuani heittää sen lelun, ja vahvistaa sitä perstuntumaa, joka Luumulle pitäisi käsimerkistä syntyä: taaksepäin ja helkkarin äkkiä! Nih, ei olla tehty varmaan syksyn jälkeen, ja ollaankin nyt hiljattain alettu taas tehdä niitä. Voitte kokeilla, mutta on muuten toooodella vaikeaa ensin antaa käsimerkki oikealla kädellä ja sitten saman tien heittää vasurilla pallo perään. En vaan yksinkertaisesti onnistunut siinä. Joku minuun iskostettu perstuntuma käskee vasenta kättäni luovuttamaan pallon käsimerkin antaneeseen oikeaan käteeni. Tiedostamatta.

Toinen juttu. Miksi annan sekä treeneissä että kokeissa niitä paniikkikakkosiksi kutsumiani toisia käsimerkkejä? Eli kun Luumu ei ensimmäisestä käsimerkistä pysähdy, miksi nostan sen käden vielä siihen toiseen käsimerkkiin, kun enhän kuitenkaan siitäkään voi palkata. Kun en kerran missään tapauksessa halua, että Luumu pysähtyy vasta toisesta käsimerkistä, miksi pyydän siltä sitä? Miksen vaan "anna sen juosta läpi" tai vielä paremmin: reagoi nopeammin ja näytä mitä se käsimerkki taas tarkoittikaan. Se ensimmäinen käsimerkki. Ei. Vaan. Aina. Pysty. Toimimaan. Loogisesti. 

(C) Suvi Ylikojola

Mitäs muuta meidän koevalmisteluihin. Olen tosiaan pyrkinyt siedättämään Luumua kuumiin keleihin, sillä sääennusteet ovat jo pitkään näyttäneet kamalaa lähes 30 asteen hellettä meidän koepäivälle. Luumu kävi torstaina fyssarilla, ja kuten arvasinkin, se oli ihan jäykkä koko koira eturauhasvaivojen vuoksi. Se oli jäykkä niskasta, maksa oli ihan juntturassa ja koko takaosa piukka. Tanja sai kuitenkin kaikki paikat auki, ja Luumu seisoi lopussa suorana sen banaanimaisen otuksen sijaan, joka se oli sinne mennessämme. Ja koska paikat aukesivat niin hyvin, saatiin vihreää valoa myös huomisille kisoille. Fyssaripäivänä otettiin sen verran rauhallisesti, että tehtiin vaan kotisohvalla tunnarikapulan ja metallin pitoja rauhallisella namipalkalla. Sekään ei todellakaan ollut mikään pakkorako, mutta ilmeisesti meidän kesän hurja treenitahti on tehnyt Luumusta sellaisen laiskuutta kammoksuvan energiapakkauksen. Kun olin jo tusinan kertaa kieltäytynyt heittämästä ikean pehmorottaa olohuoneessa, tungin sille kapuloita suun täyteen, ja johan oli hetken rauhallista. 

Perjantaina saatiin jo tehdä kaikenlaista rauhallista, ja tehtiinkin omalla kotipihalla kuumimpaan aikaan parit nostot kaukoista ja luoksarin stoppeja erittäin lyhyellä matkalla. Hienosti meni, kuumallakin pystyy tekemään, kun on varovainen ja pitää sessiot salamannopeina. Sisällä tehtiin kuuntelujuttuja istu-maahan-seiso, kaukojen liikkurihäiriötä (Teemu parkaa...) ja liikkurihäiriötä myös perusasentoihin nousuissa. Oikein bueno. 

(C) Suvi Ylikojola

Tänään lauantaina olin hyvän matkaa aamupäivästä Tuorlassa Lentsu Välimäen tokosemmapäivässä kuuntelijana (yritin oikeasti saada myös Luumulle silloin alun alkaen paikan, mutta varasijoille jäätiin - mikä ei toisaalta nyt haittaakaan, kun huomiseksi saatiin se koepaikka), ja sitten parin tunnin tauon jälkeen lähdettiin Muumelon kanssa viimeistelytreeneihin Räimälle Tuulian seurassa. Siinä välissä käytiin vielä helteisen paahtavalla 20 minsan kävelylenkillä. Oli kuuma. Luumu viilentävään suihkuun lenkin jälkeen, niin läähätyshän loppui kuin seinään. Piti ihan tarkistaa, että hengittääkö se vielä :P

Viimeistelytreeneissä meillä oli ensisijaisena päämääränä agendalla ASENNE. Ja sen asenteen tulee olla niin perkuleen tapissa, että sen kanssa me huomenna selvitään, on Suomi sitten miten eksoottinen lämpötiloiltaan tahansa. Tehtiin kaikki avo-liikkeet läpi parin-kolmen liikkeen sarjoissa siten, että vain pari oli koemaista (nouto ja maahanmeno), muissa keskityttiin siihen palkkaamiseen oikeasta asiasta. Seuruussa ollaan nyt parit viime kerrat palkattu ihan vaan liikkeelle lähdöistä (olen ottanut siihen sellaisen hengitysjutun, jonka pitäisi luoda jännitettä, ja musta se ainakin toimii tosi hyvin!), kun niiden täyskäännössulkeisen seurauksena koko asenne valahti Luumun osalta vähän vammaisen puolelle. Ihan super. Muutamasta liikkeelle lähtemisestä palkkaamisen jälkeen tehtiin aika pitkä suora pätkä, varmaan 20 askelta. Ja ihan oli rautainen asenne loppuun asti!

Hyppyä ajatellen pyysin ensin muutaman kerran istumaan, sitten hypättiin ja istuttiin. Oikein hyvä. Seisomisessa palkkasin heti seisomisesta taakse. Oikein hyvä sekin. Nouto oli kokeenomainen liikkuroituna, ja toooodella täydellinen meidän noudoksi. Vielä täydellisempi jopa mitä meidän viime kertainen, sillä nyt Luumu tuli suoraan ja varmasti myös takaisin päin. Nyt se kyllä vähän keksi sen, että siihen perusasentoon voi myös aavistuksen peruuttaa. Ekaa kertaa teki sen nyt, katsotaan miten huomenna. Mutta perusasento oli oikein hyvä, suora ja tiivis. 

Etsi kuvasta kaksi koiraa.
(C) Suvi Ylikojola

Kaukoissa jätin takapalkaksi kourallisen naudan maksaa. Ekasta nousi ja siitä myös vapautin. Olipa muutenkin oikein hyvä istuminen. Ei kuulemma yhtään tullut eteenpäin. Liikkeestä maahanmeno tehtiin liikkuroituna kokeenomaisesti. Oli kuulemma reagoinut nopeasti käskyyn, mutta maahanmeno tapahtui aavistuksen istumisen kautta. Voi olla kuuma hiekka myös (juuri se kohta hiekasta sattui olemaan auringossa), mutta toisaalta myös se eturauhanen varmaan edelleen vaivaa - eihän siellä fyssarilla pystytä hoitamaan muuta kuin niitä seurauksia, itse syy on ja pysyy (soitin kyllä jo klinikalle aikoja, menee lokakuulle meidän ja meidän lempparilääkärin aikataulut yhdistettynä...). 

Loppuun vielä luoksetulo. Päätin, että annan sen yhden käsimerkin, ja siitä se pysähtyy. Ja niinhän se pysähtyi. Olisi voinut olla terävämpikin, mutta sentään pysähtyi. Pallo perään ja huikeat bileet! Pienen tauon jälkeen kokeiltiin vielä se paikallamakuu. Fyssarimme Tanja sanoi, että sitä voi lauantaina jo ihan hyvin kokeilla, ja jos ei tuota hankaluuksia, voi kokeeseen ihan hyvin sunnuntaina mennä (kun siis maanantaina, jolloin viimeksi tehtiin paikallamakuuta, Luumu oli noussut kuin "pistoksesta" ylös ja vaihtanut saman tien lähes kyljelleen maahan). Niinpä me kokeiltiin. Luumu oli 40 sekunnin kohdalla kääntänyt lonkalle ihan tavalliseen tapaansa (se ei varmaan ikinä ole maannut koko aikaa täysin suorassa makuuasennossa), mutta loppuajan maannut ihan rauhalliseen, levolliseen tapaansa. 

Kaverukset
(C) Suvi Ylikojola

Voi miten loistavaa! Meillä oli muutenkin ihan superhyvä fiilis näissä tämänpäiväisissä treeneissämme (ja itse asiassa myös edellisissä treeneissämme keskiviikkona juuri ennen fyssaria), onnistuttiin juuri niin kuin olin suunnitellutkin, ja Luumu teki koko ajan hurjan hyvällä asenteella, vaikka oli kuuma. Ja me tehtiin yhdessä! Jo eilen suunnittelin, että tämän kuumuuden takia tekisi mieli jättää kaikki meidän tavanomaiset valmisteluhommat huomisaamulta kokonaan pois, ja yrittää sitten mieluummin sen aavistuksen keulivan Muumelon kanssa selvitä siellä kehässä kuin että joudun sitä koko ajan sieltä omalla tsempillä nostamaan. Nyt kun kokeiltiin samaa hommaa tänään (ennen seuruuta ei tehty YHTÄÄN mitään, en edes näyttänyt lelua sille), olen ihan vakuuttunut tästä! Me mennään sinne nyt tekemään parhaamme ja pitämään helkkarin hauskaa! Ja ihan sama jos teknisesti joku juttu ei onnistu, tärkeää on nyt se fiilis (oikeasti!). Ja kun me ollaan selvitty niistä SM-kisojen äärihäiriöistä, nyt meidän täytyy enää selvitä tästä kuumuudesta. Ja tämän päivän räiskyvän ja osittain ylitseampuvankin asenteen perusteella uskon meihin todella! Me ollaan juuri nyt siinä seesteisessä suvannossa, nähdään kyllä se seuraava helkutinmoinen aalto, mutta yhdessä perkuleesti melomalla me siitä selvitään. Ja sitten me taas ollaankin perillä. Hetken aikaa. Kunnes halutaan taas koetella yhteistyötämme ja lähteä seuraavalle purjehdukselle. Ja me ei todellakaan oteta mitään pelastusliivejä mukaan. Kun me mennään, me mennään just tällaisina kun me ollaan.

Suukkosuut
(C) Suvi Ylikojola