Loving Luumu: TOKO SM 2014

Huijui hyppäsi sydän kurkkuun, kun ajelin rauhaksiltaan Vanhaa Härkätietä, ja sorsaemo oli juuri siinä Atin ohi huristellessa päättänyt opettaa pienokaisilleen tienylitystä. Siinä sitten taiteilin rattia hysterian kourissa vääntelemällä keskellä pienten siivekkäiden parvea, enkä ihmeen kaupalla osunut yhteenkään. Käytiin tänään Uittamon koirarannalla Netan kanssa uimassa, ja Luumu osoitti ensimmäistä kertaa rannalla jonkinlaisia rauhoittumisen merkkejä. Se vain vaati sen, ettei yhtäkään lelua heitetty yli kymmeneen minuuttiin. Maaninen tapaus, mutta on se hauska(a).

Radiohiljaisuus lauantain tokon SM-kisojen jälkeen ei ole johtunut siitä, että olisin hävennyt silmät päästäni, kun joku sininen staffi juoksee siellä hakemassa kaikista kehistä kaikkien muiden noutokapulat tai vastaavaa. Nyt kun olen saanut valokuviakin tarinaa värittämään, voin vihdoin kertoa meidän aivan huikeasta kisapäivästä.

Lähdettiin tosiaan perjantaina ajelemaan kohti Poria, ensin Raumantien motellia ja sitten saman tien kohti kisapaikkaa. Kisapaikka oli kivasti vain neljän kilometrin päässä yöpaikastamme, ja itseä rauhoitti, että pääsi jo edeltävänä iltana näkemään kisa-alueen ja osan tekeillä olevista kehistä, ja saatiin se joukkueen ilmoittautuminenkin hoidettua alta pois. Oli kiva tutustua myös lähemmin muihin staffitokoilijoihin, niin koiriin kuin ihmisiinkin. Minijoukkuumme on sijoittunut maantieteellisesti niin hajalleen koko Suomen leveydeltä, että yhteistreenejä ei olla oikein pystytty järjestämään. Syksyksi tästä kaikesta poiki kyllä staffien ikioma tokokoulutuspäivä Marko Vuorenmaan opissa, ja sitä jäämmekin odottamaan innolla!

Perjantai-ilta meni motellilla rentoutuessa. Sattumalta löydettiin lyhyen kävelymatkan päästä aivan ihana rauhallinen metsäpolku, joka sopi hyvin hyödynnettäväksi myös kisa-aamun fyysiseen (ja miksei henkiseenkin) tyhjäykseen. Perjantai-illan tokoilut jäivät aika minimaalisiksi. Huoneessa palkkasin kaukoista ensimmäisen nousun jälkeen, ja (luoksarin) seisomisissa vahvistettiin "liikkurihäiriötä". Ei jännittänyt pahasti, sain unta.

Koe-aamuna kello soi 7:30. Nyt ei ollut muistiin merkittynä minuuttiaikataulua, kun jotenkin vieraassa paikassa oli vaikeampaa ennakoida ja suunnitella. Vaatteet niskaan, Luumun kanssa puolen tunnin lenkille. Takin päälle treeniliivi, taskuun noutokapula ja palkkaa. Metsäpolulla Luumu sai juosta irti. Se juoksi pallon perässä, sitten se teki tehtäviä (seiso, maahan, stop) ja juoksi taas pallon perässä. Noutokapulan kanssa kinasteltiin jälleen. Päästiin yhteisymmärrykseen. Kiva tällee vielä kisa-aamuna käydä näitä keskusteluja. Fiilis oli, että siellä voi noudon kanssa tapahtua ihan mitä tahansa. Todennäköisemmin se ei tuo kuin että tuo.

Motellilla laitoin naamaa vähän inhimillisempään kuosiin. Onhan nämä sentään arvokisat (ainakin joidenkin osalta)! Aamupala oli runsas ja maukas. Ylipäänsä koko motlaa voisin ehdottomasti suositella koirien kanssa matkustaville. Hellyyttävän nostalginen tunnelma, ystävällinen henkilökunta, ensiluokkainen aamupala... ja hienot lenkkimaastot, kun sattuu sopivasta kohtaa poikkeamaan Tuorsniementieltä metsään. Noin 9:30 Teemu heitti minut ja Muupelon kisapaikalle. Tsemppaamaan ajaneet Tuulia ja Annekin olivat jo paikalla. Luumulle vettä ja sitten häkkiin lepäämään.

Katseltiin jonkin aikaa alokasluokan paikallamakuita, kunnes kello alkoi kivuta yli yhdentoista. Luumulle vähän kävelyä ja valmistelevat liikkeet alle. Päivä oli todella kuuma, ei tosin onneksi ihan näitä kolmenkympin hellepäiviä, joita nyt tällä viikolla on ollut. Kun koko alkukesä on ollut kalsean kylmä, yhtäkkinen hellepäivä vaikeutti Luumun tyhjäämisen tarpeen arviointia. Oli hirmu vaikeaa vetää raja siihen, kuinka paljon sen on tehtävä (fyysisesti ja psyykkisesti), jotta se pystyy keskittymään, mutta jotta tekeminen ei käy liian raskaaksi. Noin viikkoa ennen kisoja, kun meteorologit alkoivat jutella kisapäivän yhä todennäköisemmäksi käyvästä hellepäivästä, kävin ostamassa Turun Karvakorvista Luumulle FitDogin Energy & Rehydrate -lisäravinnetta. Kaiken varalta. Olin kuullut, että se oikeasti auttaa etukäteen nesteytettynä kestävyyteen kuumana päivänä, ja olihan ne kaikki konstit kokeiltava. Luumu suostui jopa vapaaehtoisesti juomaan jauheesta sekoitettua nestettä, ja saikin sitä tasaisesti torstai-illasta alkaen. En tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta kyllä me tällä kertaa voitettiin se helle! Luumu jaksoi kuumasta päivästä huolimatta tehdä töitä. Ei toki ihan tavallisella intensiteetillään, mutta edes sinne päin.

Valmistelevien liikkeiden aikana esiintyi edelleen samoja vanhoja ongelmia, kuin tässä nyt viime aikoina treeneissä muutenkin. Noudossa taisin kirota, kun tiputteli. Luoksetulossa ennakoi sekä liikkurin että minun käskyä. Onneksi oli Tuulia tiukkana vieressä, kun en edes korjata osannut oikein. Ja onneksi oli Anne, pitämässä fiiliksen positiivisen optimistisena. Pienen hinkkuun jälkeen Luumulle Siiriltä lainattu jäähdyttelytakki päälle ja boksiin.

Ja yhtäkkiä se olikin kello viittä vaille 12. Meitä jopa siellä paikallamakuukehän laidalla jopa vähän odoteltiin. Eipähän ehtinyt jännitys missään vaiheessa tiivistyä sietämättömäksi. Siitä vaan lennossa Luumulta takki pois ja paikallamakuukehään (Luumumennäänkötekemäänpaikallamakuu - mennääntekemäänpaikallamakuu). Ihmeen vähän jännitti. Nyt kun Luumukin oli vasta viilennetty, uskoin sen kestävän paremmin pikkupallien kärtsäämisen kuumalla hiekalla. Tuulian virnistyksestä en oikein ottanut selvää oliko se lievä hymynkare, että kaikki on hyvin, vai paniikinomainen irvistys, että siellä se Luumu käy nuuskimassa kaikkien narttujen toosat ja juurikin huitelee tuolla jo pitkällä muissa kehissä.

Aika. Palatkaa kehänauhoille ja koirien viereen, jotka siellä nätisti rivissä maassa maaten odottavat. Huooh. Olinpa tyytyväinen. Nopea palkkaus, ja sitten kehäavustajat pitivätkin jo huolen siitä, että oikeat koirakot olivat odottamassa oikeaan aikaan oikeaan kehään. Hienosti hoidettu homma, kyllä! Käsittämättömän hieno fiilis oli itselläkin. Ainut huoli oli, että Luumulle ei tule liian kuuma. Että se joka ikisessä välissä juo tai ainakin sen vastanalus ja kaula kastellaan kylmällä vedellä.

Kaikki kävi niin kovin äkkiä. Aino Juhantalosta ei jäänyt itselle minkäänlaista mielikuvaa. Käytiin tuon paikallamakuun lisäksi hänelle tekemässä nouto itsenäisenä liikkeenä. Videolta näkee, miten kuumuus vaikuttaa Luumun vauhtiin. Mutta siitä huolimatta se valitsi, että se tekee töitä mulle. Se ei todellakaan olisi halunnut siinä helteessä laukata sinne kapulalle, noukkia sitä pölyiseltä kentältä, eikä pitää sitä suussaan tiputtamatta sitä maahan. Mutta se valitsi, että se tekee kaiken tuon. Hurjan mahtava tunne. Ihan sydämestä otti.

No hiukan vino...
(C) Kiira Lehto

... mutta että toit kapulan kuitenkin!!
(C) Kiira Lehto

Äijä ei hirveesti vedellä ruiskuttelua arvostanut.
(C) Kiira Lehto

Ja sitten kaikki kävi vieläkin äkkiämmin. Juha Kurtin kehään mentiin pikaisen juomatauon jälkeen, eikä me olla ikinä tehty noin hyvin yhdessä. Luumu kävi heti alkuunsa tarkistamassa mikä se maahan naulattu sininen tupsu on. Paniikinomainen rääkäisy, että ooppas mun kanssa nytten. Sen jälkeen en enää joutunut muistuttamaan. Ihan superseuraamista. Lyhyt oli toki kaaviokin, mutta ainoastaan täyskäännöksestä aiheutunutta löysyyttä lukuun ottamatta ihan huippu! Ja maahanmeno. Olipa täydellinen. Mutta hyppy sitten nollattiinkin. Luumu hyppäsi kyllä, mutta ei istunut, vaan hyppäsi saman tien takaisin. Siinä tilanteessa tuntui, että Luumu hyppäsi takaisin niin äkkiä, ettei siinä kerinnyt tekemään mitään. Videolta kun katsoo, äänekäs ISTU olisi nollan voinut pelastaa. Hentoisesti toistetulla SIT-käskyllä ei tässä ollut mitään tehoa.

Ei haittaa, niin hyvä yleisfiilis, että positiivisin mielin kohti seuraavaa kehää. Luumulle taas vettä ja viilennystä. Mahtava yhdessä tekemisen tunne jatkui edelleen. Mulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että me oltaisiin voitu ilman hihnaa mennä sinne kehään. Että voisi tapahtua ihan mitä vaan, mutta Luumu olisi siinä mun kanssa. Luumulla oli kivaa, minulla oli kivaa. Meillä oli kivaa yhdessä. Ei oltais haluttu olla yhtään missään muualla silloin. Kumpikaan.

En tiedä miksi saatiin Ilkka Sténiltä liikkeestä seisomisesta vain 8. Siinä ei tapahtunut mitään ylimääräistä. En seurannut noita pisteitä suorituksen aikana yhtään, ja olisi vaan heti pitänyt kysyä. Luoksarissa Luumu teki kaiken sen, jota oltiin etukäteen hinkattukin. Se kesti liikkurin käskyttämisen pysäytyksen jälkeen, mutta sitten se piru vie tuli oikein huolella vinoon perusasentoon (kun on kuuma, niin siihen vinoon asentoon on lyhkäisempi matka..?). Ja sitten sillä liikkurilla kesti niin kauan aikaa kiittää, että minä menin piru vie rääkäisemään vielä toisen sivulletulokäskyn. Seiska se sitten oli. Ei haittaa, heti vaan kaukoja tekemään. Ja millaiset kaukot me tehtiin! Ennen kehäänmenoa tehdyt valmistelut todella auttoivat. Luumu sai yhden kerran nousta ja juosta heti takapalkalle. Onneksi kerittiin tekemään se. Luumu teki kaukot niin hyvin kuin vain ikinä osasi.

Pitäisköhän sunki Luumu keskittyä vähän..?
(C) Anne Saari

Niin missä ne bileet oli? No täällä!
(C) Kiira Lehto

Pitkäkieli luoksetuloa odottelemassa.
(C) Kiira Lehto

Kaukotyyppi
(C) Kiira Lehto

No voi vitsi että mä oon dorkan näköinen välillä...
(C) Kiira Lehto

Kolmen kehän ja kaikkien avoimen luokan liikkeiden jälkeen oli ihan hassu olo. Että oliko se tässä nyt? Koko alkuvuosi treenattu lähes ainoastaan näitä kisoja varten, lähes päivittäin, satoja tunteja tuulessa ja tuiskussa, vesisateessa ja helteessäkin. Ja nyt se on ohi niin että humpsis vaan. Siinä sitä jännitettiin pisteitä, kun odotettiin niiden laskeutuvan. Meinasinkin, että varmaan pienestä jää ykköstulos kiinni sen hyppynollan vuoksi, ja niinhän siinä kävi. Kahden pisteen vaje ei kuitenkaan kovin kauaa mieltä kaihertanut, sillä yhdessä tekemisen riemu kantoi koko päivän ja vielä pitkälle alkuviikkoon. On niitä tuloksia jäänyt tiukemmastakin kiinni; tuloslistasta näkee, että voi se ykköstulos olla vaikka 0,33 pisteen päässä. Sellaista se on.

(A. J.) Paikalla makaaminen 10

(A. J.) Noutaminen 8

(J. K.) Seuraaminen 9,5

(J. K.) Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

(J. K.) Estehyppy 0

(I. S.) Seisominen seuraamisen yhteydessä 8

(I. S.) Luoksetulo 7

(I. S.) Kauko-ohjaus 9

Kokonaisvaikutus 9 (8, 10, 9)

Yhteensä 158 p. | Sijoitus avoimessa luokassa 29. / 73

Loppupäivästä seurattiin EVL-koirakoiden tekemistä, ja hienoja suorituksia siellä oli. Toki myös siellä oli niitä läheltä piti -tilanteita, joissa ohjaajan oikea-aikainen karjahdus esti koiraa juoksemasta ruudunhakumatkalla kokonaan kehästä. Kyllä niitä varmaan on aina. Sitä vaan itse kehittyy matkan varrella ja oppii ennakoimaan.

Superpalkka
(C) Annne Saari

Hei, sehän on meidän joukkue! Läjä iloisia naamoja siellä.

Hyvä kun silmät vielä pysyivät auki ;)
Luumu siellä naisten keskellä.
(C) Kiira Lehto

Mahtava tokon- ja fiiliksentäyteinen päivä saavutti meidän osalta päätöksensä ennen viittä, jolloin paketoimme leirimme kasaan ja lähdimme kukin omiin suuntiimme. Me lähdettiin vielä Teemun kanssa uittamaan Luumua Yyterin hiekkadyyneille, ja kotimatkalla tuli piipahdettua Kotipizzassakin Kotzonella. Luumu sai taas osakseen kanssa-asiakkailta ihailevia katseita, ja eräs mummo kävi rapsuttamassakin. Ai kun tämä onkin sitten kiltti. Juu se on. Se niin tykkää kaikista.

Kotiintuomisia :)

Oli todella vaikeaa ryhtyä kirjoittamaan tätä tekstiä. Kisapäivä kokonaisuudessaan oli niin tunteella ladattu, että sen purkaminen paperille (tai näytölle) ei mitenkään tee oikeutta kaikelle sille fiilikselle, jota päivän aikana tuli koettua. Jo se valmistautumistyö tätä koitosta varten tuo melkein kyyneleet silmänurkkiin. On hyvä asettaa itselleen tavoitteita, vaikka ne tuntuisivat joskus mahdottomilta saavuttaa. Sillä silloin on aina jotain, mitä tavoitella. Silloin on jokin selkeä juttu, jota varten kaikki tämä työ tehdään.

Me olemme Luumun kanssa yhdessä ja erikseen oppineet tämän kevään aikana enemmän kuin koskaan ennen. Olemme oppineet teknisiä juttuja. Minä olen oppinut, kuinka se ja tämä kannattaa tehdä ja opettaa. Luumu on oppinut, että näin se on, tee näin, näin on hyvä. Ollaan opittu tekniikkaa, joo, mutta me ollaan myös opittu tekemään entistä tiiviimmin yhdessä. Me aletaan olla sellaisessa paikassa, jossa taivaskin voi pudota, mutta seuruun kontakti ei. Tätä se on se asenne, se sisäisesti ääneen karjuminen, josta aina jaksan vaahdota. Kun se tekeminen on maailman parasta, silloin ei edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu.

Mielikuva tokosta on, että se on pikkutarkkaa näpertelyä ja haudanvakavaa komentelua. Sitä se juuri nimenomaan ei ole. Pikkutarkkuus tulee ehkä tietyissä kohdissa esille, kun haetaan vaikka sellaista sekunnin sadasosan pysähtymistä jäävissä tai perusasennon viivaimella mitattavaa suoruutta. Mutta mistä tokossa pohjimmiltaan on kyse - asenteesta. Se tunne, se motivaatio, se asenne. Kun Luumu haluaa tehdä juuri tätä ja juuri minun kanssani, ennemmin kuin mitään muuta tässä maailmassa. Se fiilis kantaa. Ja se kantaa kauas.

Sivut

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

TOKO SM 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti