Positiivinen ongelmapostaus

Note to self: Jos syötät koiralle iltamyöhällä paketillisen lihapullia, vaikkakin palkkana tunnarinpitotreenistä, se piereskelee koko yön ja hyvän matkaa aamuakin. Tätä lievää asumismukavuuteen liittyvää takaiskua lukuunottamatta meidän tunnarinpitotreenit ovat todella hyvällä mallilla! Jossain vaiheessa se oli vähän sellaista palkan eteen hosumista ja väen vängällä tekemistä, kuten noiden kaikkien muidenkin kapuloiden kanssa meillä aina. Pitäisi vaan useammin keskustella Luumun kanssa siitä, mitä minä haluan meidän tekevän ja miten. Viikko sitten nurmikenttätreeneissä kun piti näyttää missä mallissa meidän tunnarinpitotreenit ovat, Luumu ei halunnutkaan pidellä kapulaa (vaan mieluummin olisi käynyt "halailemassa" maassa istuvia ihmisiä, nuuskuttelemassa lähistön puskia jne.). Sitten kun jo hyväksi tavaksi muodostuneella keskustelulla (pojan pyöreä posket kämmenten väliin, suora katsekontakti, rauhallinen ja matalaääninen palaute siitä, että me nyt tehdään näin, koska minä haluan + keskustelusta ei lähdetä omine aikoineen, sen aikana ei vilkuilla mihinkään muualle jne., palaute otetaan rauhallisesti vastaan) yritin kertoa, että me nyt pidetään sitä tunnarikapulaa pari kertaa nätisti, niin Luumu vetäisi oikein perinteiset porsastelut siihen. Heitti oikein huolella selälleen, potki ympäriinsä ja venkulehti kuin ilkikurisinkin kakara. Ja kuten kakaran, Luumunkin sieltä nurmelta nostin kainaloista venkulehtimasta, laitoin siihen eteeni istumaan, ja kuule mehän pidetään tätä kapulaa nyt. 

Luumu vastaa tällaiseen rauhalliseen keskusteluun todella hyvin. Kun se tajuaa, että hitsi vieköön, mami taitaa oikeasti haluta, että nyt pidetään kapulaa, se pitelee sitä kapulaa. Tosin tämä keskustelu me saatetaan joutua käymään uudelleen heti seuraavalla treenikerralla, eikä se yksi keskustelu per treeni välttämättä edes riitä. Mutta keinona se on minusta hirvittävän reilu, ja osaltaan vahvistaa sellaista rauhallista tekemistä ja eräänlaista nöyryyttä sellaisiin tehtäviin, jotka siitä tiimin nelijalkaisesta jäsenestä eivät ole niitä kaikkein mieluisimpia. Tämä on myös minulle toimiva tapa. Nyt kun olen itse oppinut rauhallisesti mutta jämäkästi ja määrätietoisesti antamaan Luumulle sitä palautetta ja keskustelemaan, äkilliset raivotuulenpuuskat ovat vähentyneet huomattavasti, ja sen kuuluisan pinnan kestävyys on parantunut. Tästä saa nyt sellaisen kuvitelman, että olisin maailman äkkipikaisin ja äkäisin ihminen - ei! Mutta väkisinkin sitä vaan pienen porsastelijan kanssa voi joskus mennä hermo yllättässä sikailutilanteessa.

Samalla kun ollaan keskitytty tunnarikapulan ehjänä pysymiseen pitotreenien aikana (tosi hyvin muuten menee jo!), samalla ollaan myös vahvistettu meidän uutta irrotuskäskyä. Myönnettäköön, etten ole ollut ihan mustavalkoinen (minkä tahansa) kapulan irrotuksessa, nimenomaan siis että joskus on saattanut unohtua sen irrotuskäskyn antaminen kokonaan (oho!). Mutta sitten vielä kun minua muistutettiin, miten käyttämäni irrotuskäsky KIITOS muistuttaa Luumua liikkurin KIITOKSESTA ja luo irrotustilanteeseen vääränlaista mielentilaa (bileet!), vaihdoin siihen nyt kokonaan uuden sanan. GEBE on nyt uusi sanamme, mikä on jotain mukasaksaa (kuten moni muukin käskyistämme), sillä kieliopinmukainen GIB muistuttaisi liikaa istumiskäskyämme SIT (niinkö??). 

Tää on jotenkin tosi hauska kuva <3 

Tuulta päin ja vain peräsin puuttuu, vai miten se meni..?

Hipheijaa, ettei ihan kehuskeluksi mene, niin on meillä vaikeuksiakin. Tunnaritreenit ovat noin muutenkin jääneet SM-kisavalmisteluhumussa turhan vähälle huomiolle, ja nyt ollaankin muistuteltu tunnistamista ja noukkimista ensin kotona ja sitten viime torstaina nurmikentällä kotitreenien tapaan. Hienosti meni, Luumu vähän potki kapuloita, mutta nosti sieltä oman. Etäisyyttähän ei ole ollut kuin hyvä jos metri. Ohjeeksi saatiinkin nyt lisätä sitä matkaa, jotta kohta ei olla tilanteessa, että tunnari toimii satavarmasti metrin päästä, mutta ei ollenkaan kauempaa. 

Niin. Tänään me sitten lisättiin sitä matkaa, mutta muuten pidettiin homma samanlaisena. Tein vielä alkuun niin, että laitoin tunnarikapulat ritilän alle, ja lähetin Luumun kauempaa haistelemaan. Naks ja palkka. Mutta heti kun kapulat vapautti sieltä ritilän alta, Luumu unohti haistelun kokonaan, ja noukki minkä suuhunsa sai. Hupsan. Varmaan tätä matkaa pitäisi kasvattaa nyt meidän tapauksessa pikkuhiljaa (eikä heti useammalla metrillä, kuten tänään tehtiin), ja ensin täällä kotona. Vaikea sanoa vaikuttaako matkan (ja vauhdin!) lisääntyminen niin paljon, että Luumu unohtaa täysin mikä tehtävä tämä on. Koska se selvästi nyt vaan mietti minkä se noista noukkii, haistelematta niitä ollenkaan. Laitettiin lopuksi vielä ritilä takaisin, jotta saatiin se hajutunnistusmoodi takaisin päälle. Eteneminen tässä vaatii nyt syväanalyysiä, mutta onneksi tuo hajutunnistus on kuitenkin sen verran vahvalla pohjalla, että tuskinpa me tällä yhdellä epäonnisella treenikerralla mitään vahinkoa aikaiseksi saatiin. Paloista se vaan on rakennettava, ja varmaan niitä paloja on vaan vahvistettava itsenäisesti niin niin niin paljon, että niiden yhdistäminen käy jo lopulta ihan luonnostaan. Luumu kyllä näemmä osaa noukkia, kantaa ja kenties luovuttaakin, mutta sen hajutunnistuksen yhdistäminen tähän kaikkeen on meillä nyt se avainjuttu. Kun hajutunnistusta tekee itsenäisenä harjoituksena, se kyllä tietää mitä kapulaa haistelemalla se palkka tulee. 

Sammakko 

Se ongelmista tunnarin kanssa, tuo otsikon positiivisuus tulee siitä, että sain tänään kuulla olevani yksi maailman positiivisimmista ihmisistä. Se jos mikä oli positiivinen juttu! Ajattelinkin nyt käydä läpi meidän ongelmia tuottavia liikkeitä, mutta muistaa iloita niistä jutuista, jotka toimivat. Tunnarissa olen iloinen siitä, että Luumu osaa tunnistaa oman kapulansa sieltä monien kapuloiden joukosta (jos ollaan kotona tai ainakin muuten helpossa ympäristössä, jos ei tule juoksumatkaa, ja jos kapulat eivät ole kovin kaukana toisistaan). Maanantaina pidettiiin vahingossa kaikki onnistuu -treenit, sillä silloin oikeasti onnistui ihan joka ikinen juttu. Hypyssä muistuttelin istumista ja sitten istumista hypyn yhteydessä. Ei mitään ongelmaa. Pitää vaan muistuttaa Luumulle koko hyppy aina vähän ennen koetta. Kaukoissa käytin satunnaista takapalkkaa ja sitä kädenheilautusta (lensi sinne sitten nami tai ei), ja palkkasin kahdesta ensimmäisestä istumaannoususta. Oikein hyvä. Ei loikkinut. 

Mutta sitten nouto! Vähän kieltämättä mietin silloin SM-kisojen jälkeen, että onko se 650 gramman tuhti PK-kapula sittenkin hentoiselle pienelle stafferoiselle liian painava, vaikka siinä kuinka olisi kivasti enemmän maavaraa. Bullshit, sanon minä! Olin maanantaina jopa varautunut keskustelemaan kapulan kantamisesta, mutta eipä tarvinnut. Ollaan siis toki pidetty ja palautettu uutta kapulaa kotona ennen kentälle vientiä ja heittoa, mutta näin täydellistä lopputulosta en ikimaailmassa olisi uskaltanut toivoa. Laitoin kerran kapulan Luumulle suuhun, ja pyysin palauttamaan vierelle noin 10 metristä. Ihan super. Ei mälvänyt, ei pudotellut. Sitten toinen ihan kisamainen, paitsi että heiton jälkeen avustaja kävi kääntämässä kapulan laippa meitä kohden merkin eteen. Näin Luumu joutuu kaartamaan kapulalle sivulta (hidastamaan myös vähän), mikä hiukan toivottavasti vähentää hiekan pöllyämistä ja näin ollen myös kapulan ällöttävyyttä. 

Ei mitään ongelmaa! Luumu tarttui kapulaan oikein mielellään, palautti sen nätisti ja hurjat bileet! Kun Luumu oli jonkin aikaa juossut ympäriinsä palkkarättinsä kanssa, se vaihtoikin sen maassa olevaan uuteen PK-kapulaamme. En toki antanut sen lähteä kapulan kanssa rallattelemaan, vaan naurahdin ja vaihdoin taas toiseen leluun (joskus olen nimittäin kapulan oma-aloitteisesta nappaamisestakin suuttunut...). Luumun fiilis uutta kapulaa kohtaan on ihan erilainen. Ymmärrän toki, että voittajaluokassa joutuu noutelemaan mitä tahansa kapuloita, mutta siihen asti me keskitytään tekemään tästä maailman kivoin liike, ja näköjään ollaan hyvällä matkalla sinne. 

Ihana vesieläin. 

Tänään tuon epäonnisen tunnaritreenin lisäksi tehtiin alkuun neljän liikkeen kisamainen ketju, jossa seuraamisen, noudon, kaukojen ja luoksetulon liikejärjestys oli arvottu. Tehtiin ennen kehään menoa vähän palkattua seuraamista, kaukoja takapalkalla (miten se näyttää omasta mielestä, että se loikkii..?) ja pari luoksarin stoppia noin 10 metrin matkalla. Sitten kehään. Tässä tapahtui jo ensimmäinen oma munaukseni, jonka huomasin tosin vasta kehästä pois lähdettäessä. Unohdin näyttää Luumulle, että se palkka on siellä liivin taskussa (oikeassa kokeessa tosin pitäisi muistaa sen jälkeen vielä viskata se jollekin katselijalle...). 

Seuruu meni ihan hyvin, ei ollut ehkä ihan niin intensiivinen kuin olisin toivonut. Täyskäännösten jälkeen edelleen jätättää ja on löysä, mutta liike seis toimii paremmin kuin koskaan. Ei muutenkaan mitään Luumun ylimääräisiä pöllöilyjä siinä. Oikein hyvä. Nouto oli (uudella kapulalla) hirmu hyvä, lähti oikein innoissaan kapulalle, mutta luovutuksen jälkeen pompahti siihen eteen odottamaan palkkaa, ja mahtoiko se muutenkin olla vino. Sen verran korjattiin, että poika perusasentoon, kapula suuhun, käskystä irti ja rauhallinen odotus ennen bileitä. Yhdellä kerralla korjaantui. 

Kaukoissa taisi ekalla jäädä maahan, kävin höpöhöpöttelemässä, ja laitoin istumaan. Sitten vapautus, ja uudestaan alusta. Toisella kertaa nousi hyvin, mutta itsestä tuntui että loikki kovasti, vaikka liikkuri muuta väittikin :D Olipa kuitenkin hieno juttu, että sentään nousi. Mutta sitten. Jo näiden kaukojen jälkeen Luumu meinasi käydä haistelemassa luoksaria varten maahan laitettuja merkkejä. En muista mihin suuntaan se oli lähdössä, kun jouduin karjaisemaan oikein kovasti, että ooppas tässä nyt mun kanssa. Niin ja noudon jälkeenkin kävi pari kertaa liikkuria vasten nojaamassa, kun sillä oli se kapula... Ihan erilainen yhdessä tekemisen fiilis taas kuin mitä viimeksi Porissa. Arggh. 

Ja ei muuta kuin luoksaria kohti. Luumu tuli sellaisella vauhdilla, että pysähtyi vasta hädin tuskin toisesta käsimerkistä. Olisi vaan pitänyt keskeyttää liike heti siihen, kun se ei reagoinut siihen ensimmäiseen käsimerkkiin, mutta kun kaikki käy aina niin äkkiä. Kävin Luumun viemässä sitten siihen pysähtymiskohtaan, ja kerroin että tässä se on mihin jäädään. Sitten alusta. Mahtoiko se olla niin, että toisella kerralla ei pysähtynyt ollenkaan ja kolmannella tarjosi käsimerkistä maahanmenoa, vai tarjoisko heti toisella yrittämällä maahanmenoa... Joka tapauksessa kun korjasin Luumun siinä ekalla kerralla väärin, että annoin sen pysähtyä toisesta käsimerkistä, mikä ei sekään ollut kehujen arvoinen suoritus, Luumu meni ihan epävarmaksi koko käsimerkin merkityksestä. Jos se sittenkin tarkoittaa maahanmenoa, vaikka viimeisen vuoden ajan se on aina tarkoittanut seisomaan pysähtymistä. Ekasta käsimerkistä. Huooh. No, lyhennettiin matkaa, ja saatiin Luumulle onnistuminen. Enpä vaan voi tästäkään hinkkuusta Luumua syyttää, sillä itsepähän korjasin silloin ekalla kerralla väärin, ja toiseksi, ennen kehäänmenoa se valmistelu on tehtävä myös pitkällä matkalla. On ihan eri asia pysäyttää 5 metrin juoksun jälkeen kuin 12,5 metrin juoksun jälkeen. Vauhtia on enemmän, ja ilmeisesti se vaan on Luumun mielestä silloin ihan eri asia. 

Niin ja se saakelin loppupalkkajuttu vielä. Tajusin siinä kehässä poistuessamme, että unohdin näyttää Luumulle taskussa olevan palkan. Se oli meinaan ihan hilkulla, etteikö itsekseen juossut autolle (jotain treenikassista löytyvää palkkaa hakemaan, vaikka koko treenikassia ei ollut edes missään näkyvillä). Miten sitä voi olla itse niin hölmö, että samat virheet toistaa kerta toisensa jälkeen? No, onneksi Riikka tsemppasi sittenkin pessimismissä vellovaa minua, ja saatiin nuo ongelmat analysoitua aika nopeasti. Hyvänä vinkkinä kyllä noihin luoksarin pysäytyksiin (ja miksei mihin tahansa muuhunkin liikkeeseen...), että niitä voisi treenata vaikka lenkin yhteydessä. Yhtäkkiä vaan pyytää jonkin metsäluoksetulon yhteydessä pysäytystä, mikä saisi liikkeen kenties toimimaan myös muissa mielentiloissa (kuin väkisinkin vähän jännitysviritteisessä koemielentilassa), ja toisaalta myös ehkä se levollinen metsämielentila voisi vähän tarttua myös siihen itse liikkeeseen..? Ja kuuntelutreeninähän pitäisi muistaa kaikenlaista pyytää välillä ihan missä vaan. Niin että aina kannattaa olla skarppina, kun koska vaan voi tulla tehtävä eteen. 

Loppuun vielä positiiviset asiat meidän luoksarista. Luumu tulee hyvällä vauhdilla aina. Toki kun se tietää mitä odottaa, se tulee sillä ysiysillä eikä sillä satasella. Mutta vauhti on hyvä. Ja kun se tietää mitä me ollaan tekemässä, se pysähtyy hyvin. Ei valu, ei venu. Pitää vaan nyt itse muistaa tehdä niitä valmisteluliikkeitä myös pitkällä matkalla. Jotta siihen tulee se kova vauhti mukaan, ja jos se on juostakseen läpi, se juoksee läpi jo sitten siinä kehän ulkopuolella valmisteluvaiheessa, mistä sen voi vielä korjata. 

Sellaista tokopäivitystä tällä kertaa. Mulla olisi tuolla Saanan ottamia tokokuvia takataskussa, mutta kun näitä uimakuvia on kovalevylle kertynyt kesän aikana niin paljon, että purin nyt nuo toukokuun lopussa Paraisilla napatut pulikointikuvat tähän tokotarinan seuraksi. Tokokuvat jäävät seuraavaan tokopostaukseen siis :D Huomenna meillä onkin jälleen mato-ryhmän treenit, ja teemana on merkki. Jatketaan noita vasta alkuun saamiamme merkkitreenejämme, ja lisäksi olin ajatellut seuraamisen täyskäännöksiä (väljyyden umpeen kurominen), tunnarin hajutunnistusta vieraammassa ympäristössä (ei matkaa, tai jos, niin ihan puolikas metri siihen lisää) ja luoksaria... pitkällä matkalla, kenties vaihteeksi takapalkalla. Jos saataisiin siihen luoksariin jälleen sitä varmaa hyvää fiilistä ja takuuvarmaa pysähtymistä. Luoksari on se kiva liike hei! Ei tehrä tästä ny numeroo taas.

Miten muuten satuinkin juuri nämä valokuvat valitsemaan juuri tähän tekstiin, sillä tuleehan niitä liikkeitä treenattua välillä milloin missäkin. Paraisten leirintäalueelta löytyi täydelliset puukapulat extempore-tunnaritreenin tekemiseen. Ja voi miten se oli hyvä!