Veljesrakkautta ensi silmäyksellä

Ihana vauva-arki on täällä! Oli hyvä idea kotiutua siinä vaiheessa, kun sairaalavaatteet alkoivat tuntua päällä vähän turhan mukavilta. Mikäs siinä ollessa, kun ruoka tuotiin melkein vuoteeseen asti ja kaikkeen sai kysymällä ja kysymättäkin apua ja neuvoja. Vaikka vähän jännitti tulla kotiin, ollaan me kaikki täällä sentään vielä yhtenä kappaleena ja järjissämme. Itse asiassa Pikkulintunen on niin lunki veikko, että saan jopa vähän omantunnonpistoksia siitä, kun saan nukuttua niin hyvin ja kaikki vaan rullaa. Olo on mitä mainioin, ja elämä on ihanaa!

Ollaan nyt möllötelty melkein kaksi viikkoa kotona ja tutustuttu kaikki toisiimme vähän paremmin. Alun perin oli tarkoitus, että Luumu on Nallen luona hoidossa vielä pari päivää, kunnes ollaan vauvan kanssa kotiuduttu paremmin. Luumu päätti kuitenkin toisin, sillä vaikka se on ollut kymmeniä kertoja ihan hyvin samassa paikkaa mamman ja Nallen luona hoidossa, nyt se oli viimeisenä (kotiutumistamme vastaavana yönä) stressannut niin kovasti, että siellä eivät olleet saaneet nukuttua koira eivätkä ihmiset. Olen aina uskonut siihen, että koirilla on joitakin yliluonnollisia kykyjä - että ne osaavat lukea ajatuksia. Luin joskus aiheesta jonkun semitieteellisen julkaisunkin, jossa oli (Amerikassa?) tutkittu koirien reagointia ihmistensä kotiinpaluuaikoihin ja reittivalintoihin ym. Mulle aina välillä nauretaan, kun uskon tämmöisiin - mutta Luumu oikeasti tiesi! Se niin tiesi, että meille tulee vauva, ja että me tullaan perjantaina sairaalasta kotiin.

Ekana iltana

Niinpä lisästressin (koko yön kestäneen tärinän ja läähätyksen) välttämiseksi T kävi hakemassa Luumun kotiin samana päivänä ennen meitä, eli se oli siellä odottamassa, kun me tultiin kapsäkkeinemme ja vauvoinemme kotiin. En tosiaan suonut montakaan ajatuksenpuolikasta koko tutustuttamishetkelle, koska... no staffit ja lapset... Ne vähän niinkuin kuuluvat yhteen. Kyllä se silti jännitti tietenkin. Tulin ensin yksinäni kotiin, ja odotin lähes viikon "loman" jälkeen riemukasta jälleennäkemistä. Luumu oli ihan iloinen joo, mutta ei vastannut halipusi- ja leikkiyrityksiini oikein koko sydämellä. Vaan: Jo ihan pian se käänsi mulle selän ja meni eteiseen tuijottamaan ulko-ovelle! Siis se niin tiesti! T oli vauvan kanssa vielä tässä kohtaa alapihalla, joten Luumu ei mitenkään olisi voinut kuulla/haistaa/tajuta. Vaan se tiesi. Se tiesi ja se odotti. 

Niinpä kun toinen puolisko uudesta perheestämme lopulta saapui sisälle, Luumu oli aivan uskomaton! Hoin samaa asiaa illan aikana varmaan sataan kertaan, mutta se oli vaan jotain niin uskomatonta, miten Luumu otti Pikkukirpun vastaan. Se ei ole koskaan ollut noin rauhallinen ja noin nätisti. Se on tosi paljon sanottu koirasta, jonka perusmoodi on nelivetoinen katujyrä. Se ei yhtään meinannut rykiä vauvan päälle tai rumasti jyrätä, vaan tosi varovasti haisteli (ja naamaa tietysti yritti lipaista, sitäkin nätisti). Siinä me sitten vietettiin se ilta koko perheen kesken sohvalla, milloin vauva mun sylissä ja L Teemun, milloin päinvastoin tai kummatkin yhdessä sylissä. Luumu ei ollut yhtään mustasukkainen. Lähinnä vaan utelias, ja sitäkin itselleen vieraalla, rauhallisella tavalla. (Sittemmin se on myös varmaan arvostanut sitä, etteivät ne edes kilpaile samoista, oikeasti tärkeistä resursseista, kuten että kuka saa nuolla jogurtti- ja jäätelöpurkit.)

Facebookin selffiehaasteeseen kuvattua.
Onneks äitillä on kaks kainaloa!

Seuramiehen lisäksi Luumu on osoittanut taitonsa muun muassa toimimalla erinomaisena imetystukihenkilönä, imetystyynynä, puklarättinä, itkuhälyttimenä, kakkavaipan tunnistimena/tarkastajana, pihavahtina ja vauvan selkä-/jalkatukena. Luumu ei onneksi stressaa vauvan ääntelystä tai itkusta, kuten alkuun pelkäsin, mutta käy kyllä heti tarkastamassa että kaikki on reilassa. Ulkoa kuuluvia ääniä (erityisesti kaikkia auton oven paukahduksia) se kuuntelee entistä tarkemmin, ja on ovikellon soidessa entistäkin hurjempi. Meillä on jonkun verran käynyt tietysti vieraita nyt (jostain syystä pieni ihmisenalku kiinnostaa suuresti), ja jos ei oteta huomioon jatkuvaa lelujen esittelyä, Luumu on ollut ihan oma hurmaava itsensä.

Pari hyödykästä arkielämää helpottavaa temppua olen jo miettinyt jokapaikanhyöylän harjoituslistalle: kaukosäätimen ja kännykän noutaminen (aina väärässä paikassa) ja liivinsuojuksen etsiminen (aina hukassa). Olen joutunut myös pari kertaa miettimään mitä täällä ääneen juttelen, sillä tuliko kakka/paukku/pukla, mennäänkö vaihtamaan vaippa, ruvetaanko vaipanvaihtohommeleihin ja onko sulla nälkä sisältävät kaikki Muumiluulle tarpeettoman merkityksellistä sisältöä. 

Kuvattiin kiitoskuvaa, ja kuka taas valtasikaan valokeilan? 

Pihahetki pitkästä aikaan ihan kahdestaan.
Luumu arvostaa kuvailuja...

Rötväilyä 

Luumu ihmettelee, että laittoiko ne todella sen tonne pahvilaatikkoon..? 

Kuulin jotain semmoista että mennäänkö..?

Kaksi viikkoa on hurahtanut tooodella nopeasti täällä, vaikka juuri mitään ei olla tehty. Toki me ollaan katsottu kasapäin sarjoja ja leffoja ja syöty ihan hirveät määrät meille lahjoitettua suklaata. Viikon verran pidettiin päiväpetinä olkkarissa vuodesohvaa auki, ja rötvättiin koko vuoden edestä koko sakki. Aika pian mieli teki kuitenkin ihmisten ilmoille, ja kauppareissulle mukaan pääseminen tuntui ihan luksukselta. "Normaalia" elämää päästiin aloittelemaan onneksi aika pian, ja jo viikon kuluttua synnytyksestä päästiin ensimmäiselle lyhyelle vaunulenkille. Nyt parin viikon kuluttua käveltiin eilen jo hyvä viiden kilsan päiväsaldo, ja Luumukin pääsi lähes puolentoista kuukauden tokoloman jälkeen lenkin yhteydessä hiukan reenaamaan! (Voi rakkaus miten se olikin hauskaa; treenipäivitystä luvassa omassa postissaan!)

Vaunulenkkeily on sujunut yllättävän hyvin. Luumulla meni kaksi ja puoli lenkkiä, ennen kuin se tajusi, että vaunuissakin on renkaat! Sehän on aina ollut ihan maaninen kaikkien renkaiden kanssa. Kottikärryjä esimerkiksi on ihan turha edes kuvitella työntää, jos Luumu on pihalla. Jännästi sen vaununrengasmania tuli esille puistossa, jossa me ollaan paljon tokoiltukin. Se siis ryhtyisi ihan hullunkiilto silmissä kiertämään renkaita ympäri ja hyökkäilisi kohti. Kielsin kerran kovasti, ja kun se ei mennyt perille, otin vakavaan puhutteluun. Sittemmin olen ymmärtänyt, että rengasmaanisuutta esiintyy aina korkeammassa vireessä, ja se on vähän paikkasidonnaista myös. Meidän pihalla sitä esiintyy enemmän, ja sen yhden treenikerran jälkeen sitä tuli myös ilmi, kun Luumu jäi vähän kierroksille vielä. 

Ohituksia ei olla päästy vaunuilla vielä juuri treenaamaan. Yhden peruslenkkimme varrella ollaan ohiteltu pari kertaa pihallaan räksyttävää collieta, joka on Luumulle aina ollut paha rasti. Vaunuilla se sujuu kuitenkin paremmin. Ensinnäkin, koska collie ei välttämättä edes tajua, että vaunujen takana salamatkustaa pikkukoira, ja toiseksi vaikka tajuaisikin, Luumu on siellä suoralta katsekontaktilta piilossa. Olen jopa vähän ylpeä asennemuutoksestani ohituksia kohtaan, sillä odotan melkein innolla, että päästään rutiininomaisesti vaunujen kanssa hiomaan meidän ohitukset kuntoon. 

Vaunulenkkeily on toki ihan kivaa vaihtelua sisällä möllöttämiselle, mutta kyllä me kaikki odotetaan varmaan eniten, että päästään yhdessä pellolle taas. T on Luumun kanssa käynytkin, ja luonnon helmaan kaivaten kerran kateellisena iltasella keittiön ikkunasta katselin miten kaksikko siellä Aurajoen rannalla tarpoi. Tarkoituksenani on opetella käyttämään kantoliinaa ja rintareppua, ja näin lepuuttaa myös omia hermoja rakkaiksi käyneillä peltolenkeillä. Ensi viikolla mennään Pikkukirpun kanssa oikein Mammakeitaalle kantoliinaoppiin, josko sen jälkeen uskaltaisin kokeilla kantoliinailua ihan omine nokkinenikin.

Semmoista meille tänne kuuluu. Säätiedotuksia seuraillen rytmitetään päiviä lenkeillä, syömisillä ja nukkumisilla. Kamera on räpsynyt paljon, ja kimppakuvia Luu-Luusta ja Pikkulintusesta on nyt jo kymmenittäin. Eilen meillä kävi (tietysti jo) myös hovikuvaajamme Nani, ja kummatkin sällit olivat totta kai erityisen edustavia. Luumu on vielä aavistuksen paremmin ehdollistunut kameraan, mutta eiköhän Kirppukin pian opi ;) Tulevia valokuvauksia varten pitää myös naksutella Luumulle pistä pääkky siihen -temppu oikeasti kuntoon. Helpottaa hirveesti semmoisten bedroom eyes -tyyppisten kuvien suunnittelua xP Tässä sneak peek eiliseltä, ja lupaan laittaa myöhemmin vielä muitakin kimppakuvia veljeksistä.

Rockyä katsellaan yhdessä. 

Onko tässä uusi pari paitoja ja peppuja?