Joulukin oli ja meni. Sukuloitiin, rentouduttiin, vaihdettiin ja availtiin lahjoja ja ennen kaikkea syötiin hyvin. Pikkuista härdelliä oli ensin aattona mamman luona Nallen ja Simban kanssa ja sitten joulupäivänä Arin ja Hannelen luona Mimmin ja Lunan kanssa, mutta noin pääasiassa kaikki keskittyivät omiin (tai muiden) juttuihin, omien (tai muiden) lahjojen avaamiseen ja omien (tai muiden) luiden pureskeluun. Joulu paketoitiin tämän vuoden osalta tapaninpäivänä pappan luona yllätysyllätys syömällä ja pelaamalla tuntitolkulla veljenpojan kanssa Zombie Smasheria pappan tabletilla. Melko koukuttavaa, mutta ihan vielä en ladannut peliä omaan luuriin.
 |
| Aattoyönä Luumu odottaa joulupukkia. |
 |
| Noilla reunimmaisilla tontuilla on ikää varmaan enemmän kuin allekirjoittaneella. |
 |
| Mamman kuusi oli vähän varisevaista sorttia, ja neulasia oli koirien ansiosta loppujen lopuksi enemmän lattialla kuin kuusessa. |
 |
| Tonttu |
Lauantaina piipahdettiinkin pilettämässä Millan kakskytviisvuotiaaksi kasvamisen kunniaksi, ja ihan lievää ikäkriisiä lukuun ottamatta oikein mainio viikonloppu olikin (en kyllä kerro missä käytiin laulaa luikauttamassa karaoket, mutta ei se kaukana meidän jokaviikkoisista treenimaisemista ollut!). Sunnuntaina raahauduin VOI/EVL-ryhmämme treeniajalle Tsaukkilaan, ja odotin saapuvamme sunnuntai-illan tyhjyyttä kumisevaan halliin. Toisinpa kävi; nyt välipäivinä on näköjään muitakin innokkaita treenareita liikkeellä. Saatiin kuitenkin neljännes hallista ihan omaan kahdenkeskiseen käyttöömme, ja parin päivän tokoloman buustaamana vedettiinkin Muumelon kanssa lähes kaikki liikkeet jotenkuten läpi mitä vaan ikinä keksittiin, ja herralla olisi tunnin jälkeen riittänyt vielä puhtia toiseenkin kierrokseen.
 |
| Siis joko me lopetetaan? |
Nyt kun ollaan taas treenattu Tsaulla ahkerammin, on ilmaantunut myös uudenlaisia häiriötekijöitä. Pitkään kun ollaan treenattu vuokra-ajalla muuten tyhjissä pienissä halleissa (DoXXilla ja Vanton tilalla) ja sitä ennen koko kesä ulkokentillä, häiriötekijät ovat olleet aika rajallisia. Alkuun Tsaulla Luumun oli vaikea keskittyä, jos joku meni viereisellä kentällä putkeen. Eihän se agilitystä tajua muuten mitään, mutta kun putki! Nyt ollaan päästy putkeen juoksemisen ihmettelystä yli, mutta edelleen jonkun toisen vinkulelu toisella puolella hallia saattaa luoda särön keskittymiskykyyn. Loistavaa häiriötreeniä meille siis, vaikka mukavuudenhaluinen minäni treenaisi tietysti aina tyhjässä hallissa, jossa häiriötekijät ovat oman päätösvallan alla.
Sunnuntain treeneihin! Ollaan kursittu meidän ruutua kasaan lähettämällä leluruutuun silloin tällöin treenien tuoksinassa pitkältä matkalta ja ruudun eri sivuilta. Vaikka kutsu-, näyttö ja leluruudun kombinaatio tuntui meillä alkuun toimivan, en varmaan osannut pitää aina samaa kriteeriä, jolloin paikan käsite oli Luumulle epäselvä. Kun yritettiin hinkata paikkaa tarkemmaksi (missä tahansa ruudun takareunassa, jos ruutu jaetaan keskeltä vaakasuoraan puoliksi), Luumu ennakoi minulta tulevaa palkkaa, ja jäi hillumaan etureunaan. Edes palkan suunnan vaihtaminen (avustajalta jne.) ei auttanut. Ruudun idea oli meiltä kummaltakin kadoksissa.
Ruutusuossa tarpoessamme treenit kävivät mielenlaadultaan ikäviksi, ja ahdistus liikettä kohtaan kasvoi selvästi kummankin tiimin jäsenen pääkopassa. Ruudun pitäisi olla kiva liike! Eräissä matotreeneissä me päätettiin asiaa pitkään pyöriteltyämme aloittaa ruututreenit sinänsä alusta, että tehdään vaan vallan matkaa ja irtoamista, painopiste ruutuliikkeen käsitteen ymmärtämisessä ja itse ruudun havaitsemisessa. Ei nillitetä paikasta yhtään. Käytännössä ollaan nyt noin puolitoista kuukautta treenattu ruutua niin, että se on joka treenin ajaksi rakennettu johonkin kulmaan. Luumu on tehnyt ensin jotain pientä (vaikka seuraamista), jonka aikana avustaja on vienyt lelun ruudun takanauhan ulkopuolelle Luumun näkemättä. Tai jos ei ole ollut avustajaa, olen itse vienyt lelun sinne ennen treenin alkua. Sitten mennään aika kauas ruudusta (niin pitkälle kuin halli antaa myöden, ulkona kun treenattiin vielä marras-joulukuun vaihteessa, tuli matkaa varmaan lähemmäs 40 m), istutaan (isTU, odota), havaitaan ruutu (missäruutu), ja lähetetään ruutuun (ruutu). Luumu on ampunut ruutuun loistavalla itsevarmuudella, ja sen ollessa oikeassa kohdassa (juuri ennen leluun tarttumista), olen rääkäissyt jessin merkkaamaan oikeaa paikkaa (niin tarkkaan kuin nyt matkan perästä pikajunan sijaintia osaa arvioida...).
Ja taas ollaan tehty välissä jotain muuta, ennen kuin ollaan lähetetty ruudun toiselta sivulta ihan samalla tavalla pitkän matkan päästä leluruutuun. Näitä tehtiin varmaan kolme-neljä viikkoa pelkästään. Ei mitään muuta ruututreeniä, pelkästään näitä havaitsemisia ja irtoamisia. Tämä on toiminut meillä toooodella hyvin. Ja onhan se ihan luonnollistakin, siis jos ajattelee ruutua koiran näkökulmasta. Miten se näkee, havaitsee ja käsittää ruudun, jos se seisoo siinä metrin päässä etunauhasta? Verrattuna siis että kun se kokeessa lähetetään 25 metrin päästä? Näyttäähän se ruutu ihan erilaiselta matkan päästä. Ja eikö se haaste tässä liikkeessä juuri ole saada koira irtoamaan ja työskentelemään itsenäisesti? Päätöstäni ruututreenitapamme vaihtamisesta tuki Elinan lausahdus eräissäkin pieleenmenneissä paikkatreeneissä: "siis nämähän olisi joka tapauksessa kaikki kympin ruutuja". Niin että jos se paikka joka tapauksessa olisi kympin arvoinen, miksi tehdä kärpäsestä ampiaisparvea hinkkaamalla sitä paikkaa sentilleen niin, että aivot on sekä itsellä että koiralla ihan vereslihalla?
Ja toinen syy tai taustatekijä sille, miksi nämä irtoamis-/lelutreenit ovat meillä toimineet, on siinä että Luumuhan tiesi jo mitä missäruutu tarkoittaa. Sen kanssa voi mennä 40 metrin päähän, ja kun sille kuiskaa missäruutu, se katsoo eteenpäin ja ajattelee sielläruutu. Lelua me pidettiin siellä ruudun takana sitä varten noin kauan, että saadaan rakennettua sellainen sataprosenttisesti varma sprintti sinne ruutuun. Vasta sitten kun se oli varmaa, aloin ottaa lelua silloin tällöin pois. Ensin vaikka vasta neljännellä lähetyksellä, nykyään jo niin, että tehdään kolme tyhjää ja vasta neljännessä on lelu. Minusta tässä ei kuitenkaan ole kyse koiran huijaamisesta sinänsä. Markon mukaanhan koiraa ei saa huijata ruutuun niin, että se kuvittelee siellä olevan lelun. Koska eihän se näissä treeneissä ole ikinä nähnyt lelun vientiä... No, onhan se vähän harmaalla alueella, että huijataanko tässä koiraa vai ei.
Kun aloin ottaa lelua ruudusta pois, piti tietysti yrittää pysäyttää Luumu oikeaan kohtaan, muutenhan se olisi ampaissut takanauhasta yli. Yllättävän hyvin se kyllä pysähtyy, mutta itsellä tuottaa suuria vaikeuksia matkan päästä arvioida oikeaa pysäytyskohtaa (vauhti, pysähtyykö heti, miten paljon ottaa kääntymistilaa..?), ja itse asiassa nyt kun ollaan tehty näitä tyhjiä ruutuja enemmän, Luumukin on alkanut taas ajatella enemmän. Juuri noissa sunnuntain treeneissä se alkoi loppua kohden suunnata ruudun oikeaa takareunaa kohti aivan kuin olisi menossa kiertämään takaoikeaa "merkkiä". Tehtiin samassa treenissä kyllä merkkiä, ei toki ruudun yhteydessä. Voiko putkiaivokin vetää johtopäätöksen merkki on merkki on merkki? Pitää tarkkailla ja sitten puuttua asiaan jos siltä näyttää. Pikalääkkeeksi määräsin meille taas enemmän leluruutuja.
Summasummarum. Alle kahdessa kuukaudessa olen saanut Luumun a) havaitsemaan ruudun matkan päästä, b) juoksemaan täysillä ja määrätietoisesti ruutuun, c) pysähtymään huudettaessa, ja sunnuntain treeneissä palasteltiin koko ruutu kasaan lisäämällä puuttuvat osat: maahan, ohjaajan kävely, luoksetulo ja seuruu. Ihan mahtista!! Ja tällä hetkellä tärkein muistettava asia treenilistalla: mikä on oikea hetki pysäyttää (auttaisi, jos Luumu päässään yhdistäisi vanhat paikkatreenit tähän ja olisi aavistuksen oma-aloitteisempi - ei kuitenkaan tietysti tuomarin silmään näkyvällä tavalla).
Ruudun lisäksi tehtiin sunnuntaina merkkiä. Ollaan tuotu se olkkarista halliin matkaa saadaksemme, ja se on ihan kivannäköinen. Luumu kaartaa aika reilusti merkin vasemmalle puolelle kiertämällä, mutta testaamalla päätimme olla puuttumatta siihen, sillä se kykeni tästä huolimatta noutamaan oikean kapulan ja lähtemään oikealla sijaitsevaan ruutuun. Kuten ruudun paikan kanssa, myös tässä päästän itseni helpommalla puuttumalla "mahdollisiin ongelmiin" sitten vasta, kun ne oikeasti ovat ongelmia. Helpommalla pääsee, kun ei murehdi asioita etukäteen.
Luumu on myös hinkannut seuraamista, ja pidetään nyt jonkun aikaa taukoa pidemmistä seuruupätkistä. Naksulla rakennetaan kontaktia yleisesti ja erityisesti liikkeellelähtöihin. Olkkarissa ollaan tehty just näitä liikkeellelähtöjä, käännös + liike seis -kombinaatioita, yleisesti kaikenlaisista "vaikeista" käännöksistä palkkaamista, sivuaskeleita (Tuulia sanoi eilen, että ne ovat hienot!) ja peruuttamista. Sivuaskelet oikealle ovat vielä vaikeampia (väljä), mutta takapään käyttöä näkyy sentään siinäkin. Peruuttaminen on ollut meille aina todella vaikeaa (ja kun se on ollut vaikeaa Luumulle, en ole oikein ikinä jaksanut paneutua siihen). Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen vaiheeseen, että Luumu jopa kävelee sivulla taaksepäin (ei vain pompi istuen!), mutta vauhti on alkuun turhan kova, mitä se sitten korjaa tullen eteenpäin perusasentoon. Namilla vaan varmaan tehdään enemmän näitä. Olen tyytyväinen!
Luumun seuraamista 30.10.2014 (ääks...)
Seuraamisen kontaktia (ja paikkaa) ollaan vahvistettu myös tukemalla keskittymistä maassa olevilla häiriöillä. Tehtiin näitä häiriötreenejä naksulla muutaman kerran, ja treeni paransi Luumun keskittymistä ja yrittämistä huomattavasti! Noin kuukausi sitten analysoin meidän seuraamisongelmien (keskittymiskyvyn puute, kontaktin tippuminen, poikittaminen, väljyys, you name it..) aiheuttajaksi sen, että seuraaminen on vaan Luumun mielestä ihan helkutin tylsää. No toisaalta milloin sitä olisi palkattu siitä viimeksi? Milloin me ollaan oikeasti treenattu seuraamista? Näillä naksutreeneillä olohuoneessa ja myöhemmin häiriötreeneillä hallissa olen saanut Luumun naamalle luotua täydellistä innokasta ilmettä ja oikeanlaista yritystä. Muutama viikko sitten Vanton tilalla Elina sanoi, että ei ole ikinä nähnyt Luumulta näin hienoa seuraamista, ja eilen Tuulia sanoi, että Luumun seuruu on parantunut noiden jäävienkin yhteydessä! Wuu-huu!
Vaikka joskus on henkisesti aika raastavaa palata pentutreeniin ja niistä millimetreistä naksutteluun, on ihan täydellinen fiilis huomata kaiken työn tuottavan myös tuloksia. Sama juttu kaukoissa. Kun ollaan nyt kuukausitolkulla lähes päivittäin jumpattu niitä kotona, Luumun tekniikka myös AVO-kaukoissa on parantunut, eikä se tule edes 15 metrin matkalla yhtään eteenpäin. Kokeilin meinaan sunnuntaina. Super!
Jäävissä olen nyt pari kertaa tostanoinvaan tehnyt treenien päätteeksi zetan. Se on hyvä, kun se kuuntelee. Viilaamista toki on aina ja varmaan kaikissa osissa, mutta lähinnä kai ton kuuntelun kanssa pitää tehdä vielä töitä. Ja erityisesti seuruun yhteydessä. Edestähän ja mistä sattuu se erottelee tosi hyvin, vaikka olen yrittänyt vaikeuttaa m-m-m-m-i-m. Se osaa. Istumisen kanssa sillä on muutenkin nyt haastavaa. Ollaan yritetty liimata tuota voittajan istumista kasaan, kun eihän seuruun yhteydessä ole koskaan ennenkään istuttu. Ja kun se ei ihan kuuntele, se tarjoaa sitä mikä on luontevinta: maahanmenoa. Pitää vaan usein nyt tehdä ja mieluusti liikkurin kera. Kun se kuuntelee, sen istuminen on kiva ja nopsa, eikä se tarvitse mitään vartaloapuja siihen enää.
Luoksariakin tehtiin sunnuntaina. Ongelmana vaan on, ettei missään kentällä eikä oikein missään hallissakaan tunnu oikein riittävän tila koko matkan harjoittelemiseen. Pitäisi tsaukkilassakin mennä siihen käytävälle tekemään, enkä nyt vielä ole sattunut ihan yksin olemaan. Pitää varmaan yrittää tähdätä sinne joskus puolen yön jälkeen (tai kuudelta aamulla, mikä ei tule kyllä toteutumaan...). Aion vaihtaa seisomisen käsimerkin äänimerkiksi, sillä oikeasti irtoaahan siinä joku kerta käsi olkapäästä, kun tuota lähtee täydestä vauhdista pysäyttelemään. Sunnuntaina toimi takapalkalla ja 25 metrin matkalla hyvin.
Ohjattua treenataan silloin tällöin treenien päätteeksi, koska se on kivaa. Edelleen tehdään suunta per treenikerta, eikä ole enää ihan aloitteluja lukuun ottamatta napannut väärää. Luumu jopa katsoo sinne keskimmäiseen päin, ihan kuin ne kaksi aivosolua siellä yhdessä tuumin miettisivät, että ja tuonnehan ei mennä. Oikein hyvä. Varmaan voisi kohta alkaa kokeilla kumpaakin suuntaa samassa treenissä. Tai sitten koittaa jo ketjuttaa sitä merkkiä. Koska millä sitä massaa saa siihen merkille, ellei kertomalla, että siihen pitää muistaa pysähtyä..? Ja pysähtyyhän se, kun tehdään merkkiä yksinään. Eri asia, kun merkin takana kimmeltää kolme kapulaa kaikki luvaten Luumulle kasan kultaa ja kilokaupalla kunniaa.
Tunnaritreenissä olen poistanut meidät minun mukavuusalueeltani. Olen nostanut virettä ja palkkaodotusta tekemällä ensin jotain sosiaalisella palkalla, ja sitten vaatimalla keskittymistä tunnariin. Nyt kaksi kertaa Luumu on ekalla yrittämällä epäonnistunut. Tuulian kanssa mietittiin, että ei vaan mitenkään uskota, että se koira oppii itsekseen säätelemään sitä virettään sitten kokeessa (esim. luoksari > tunnari > ruutu), vaan sen pitää oppia toimimaan myös korkeassa vireessä. Jos Luumu nyt jatkuvasti alkaa epäonnistua ensimmäisellä yrittämällä (kahdesta kerrasta ei oikein vielä voi vetää mitään lopullisia johtopäätöksiä), mietitään miten voidaan helpottaa sitä. Laitetaanko esimerkiksi taas namit tunnariin hetkeksi mukaan, vai lähdetäänkö helpottamaan sieltä liikesarjan pituudesta.
 |
| Haasteita ollaan yritetty luoda myös erilaisilla kuvioilla. |
Virettä olen nyt kotona nostanut hetsaamalla keittiössä palkalle, jonka jälkeen ollaan tehty olkkarissa tunnari ihan riemusta ja odotuksesta kiljuen, ja sitten vasta juostu takaisin keittiöön palkalle. Meillä oli ihan sairrrraan hauskaa! Itse kyllä nuo pari ekaa toistoa paloin melkein poroksi halusta sulkea silmät ja melkein oksentaa jännityksestä (varmana tuo väärän!), mutta niin se vaan on kaikessa kiireessäänkin ottanut joka kerta oikean. Ja kiirehän tekee sen, että se ei todellakaan tuhtaa siellä kapuloilla mitään turhaa, vaan oman haistettuaan noukkii sen samantien suuhunsa ja palaa turbovauhdilla sivulle. No kiireessähän muun muassa sivulletulo kärsii, mutta enhän voi haluta montaa asiaa samaan aikaan. Haluan nyt korkeassa vireessä toimimista, ja sitä sain.
Tällaisiin treenimuistelmiin on hyvä paketoida tämä vuosi blogin osalta. Tehdään me toki tänäänkin vielä kaukoja ja tätä uutta kieli poskella -tunnariamme. Huomenna ei varmaan keritä tekemään mitään, kun pitää pistää vähän kämppää kuntoon uudenvuodenvieraitamme varten. Ohjelma sisältää sapuskaa, singstaria, rakettien katselua Linnavuorelta, lupauksia ja radioennustuksia. Pienellä porukalla ollaan, Luumu tietysti kaikessa muussa mukana paitsi rakettien vahtaamisessa. Ihanaa uutta vuotta!
 |
| On ilmoja pidelly |
 |
| Luumullekin pitää pukea alusvaatteet talvitakin alle. |
 |
| Mut sit me ollaan lenkin jälkeen köllötelty tällee toinen toistamme lämmittäen. Staffi on muuten kaikin puolin passelin kokoinen. |
 |
| Yhtenä iltana käytiin puolen yön aikaan Ystävänpolulla iltalenkillä, ja nähtiin revontulia! Revontulien lisäksi taivaalla lensi tähti, ja se kertoi ensin vuoden olevan ihan huippu! |
