Keitä te olette? Linkitä!

Apua! Nyt on tosi kyseessä! On sen verran näköjään aikaa hyppysissä, että aloitin lukemaan yhtä vauvablogia! Tai äitiydestä ja perhe-elämän haasteista se kaiketi enemmän kertoo, mut anyway... vauvablogi! Niinpä jotta en syvemmälle suohon uppoaisi, päätin saman tien tarttua härkää sarvista ja pyytää teiltä, rakkaat lukijamme, apua. Linkittäkää blogejanne kommenttikenttään ja suositelkaa ihmeessä myös muita hyviä blogeja äitiyslomalaisen luettavaksi. Oikeasta sivupalkista näkyy mitä meillä jo luetaan, toki näitä samojakin saapi kommenttikentässä ylistää. Luen mieluiten tokoaiheisia blogeja. Ei mitään ihan perus "viime treeneissä puppe teki noutoa ja seuraamista" -tyyppistä treenipäiväkirjaa, vaan arvostan vähän syväluotaavampaa analyysiä. Koulutuksissa kävijöiden kertomukset kiinnostavat erityisesti. Millaisia blogeja te kirjoitatte? Mitä te itse tykkäätte lukea?

Ja nyt kun perheenlisäyksen myötä posteissamme pyörii enemmän ja vähemmän myös imeväisikäinen kennelpoika, kiinnostaa tietää keitä te, rakkaat lukijamme, ylipäänsä olette. Tilastoista (joita tilastotieteen ja kaikenlaisten numeroiden hyvänä ystävänä seuraan lähes päivittäin) näkee, että teitä siellä edelleen uskollisesti roikkuu mukana melkoisesti, ja näin näppiksen äärellä kiinnostaa valtavasti tietää, minkälaiset asiat teitä täällä Luumun treeni kautta elämäntarinablogissa kiinnostaa. 

Eli pyyntöni on yksinkertainen mutta harras. Kirjoita kommenttiin miksi luet meidän blogia, linkkaa oma blogisi ja/tai muita hyviä (toko-/koiraharrastus)blogeja ja osallistu tärkeään projektiin, jossa pidetään allekirjoittanut järkevien lukuaiheiden parissa ;) Lupaan vielä kaikkien kommentoineiden kesken arpoa pienen Vau Mumun tuotepaketin (~30 euroa). Lisäarvan saavat kaikki blogin lukijoiksi rekisteröityneet sekä Vau Mumun FB-sivuista tykänneet. Nyt on kovat pelissä, uusien blogien himo huima, ja mahdollisuus siis kolmeen arpaan tuotepaketin arvonnassa (kommentti = eka, blogin lukijaksi rekisteröityminen = toinen ja Vau Mumun FB-sivuista tykkääminen = kolmas). Kerrothan siis kommentissa myös kuinka monta arpaa sinulle kuuluu.

Etukäteen jo suuri kiitos teille (ja samalla vieno toivomus, että kommentoikaa nyt joku edes jotain, etten ihan luu käteen jää tässä)!

Forever Feels Like Home

Saaristolaislimput ruskettuvat uunissa siirappihunnun alla, joululahjat vartovat paperiin käärittyinä saajiaan, kynttilöiden liekit lepattavat ilkikurisesti, litroittain glögiä odottelee juojiaan... Joulu on ovella! 

Mietin tuossa aiemmin viikolla pihamaalta mustaksi mädänneitä lehtiä haravoidessani miten suhteellista kaikki on. En jaksa valittaa lumetonta joulua, vaan olen tyytyväinen jokaisesta päivästä, jolloin ei tarvitse suihkuttaa mutaa irti pikkukoiran vatsanalusesta jokaisen pikkulenkin jälkeen. Ja eilen oli talvipäivänseisaus, mikä tarkoittaa, että jokainen tuleva päivä on edeltäjäänsä valoisampi!

Myös nuo meidän ohitus"ongelmat" ovat kovin suhteellisia. Jokainen tarkastelee toivottuja käytösmalleja subjektiivisen seulansa läpi, ja kun jollekin hyvä ohitus on rennosti ympäröivään maailmaan suhtautuva koira (meidän tavoite; ei enää kovin kaukana..?), toiset eivät ole koko asialle suoneet ajatustakaan. Ihminen päästää itsensä suhteellisen helpolla, kun ei tee arkipäiväisistä asioista isoja ongelmavyyhtejä. Toisaalta taas yksityiskohtiin ja arjen sujuvuuteen huomionsa kiinnittävä, projekteihin mieltynyt ihminen oppii edes kaukaisella tavalla nauttimaan harjoitteluntäyteisestä matkasta kohti tavoittelemaansa täydellisyyttä. Jokaisella on omat tavoitteensa, kaikilla ei niitä ole lainkaan, ja täydellisyys on subjektiivisuudessaan erittäin suhteellista. 

Täydellisyyden ja suhteellisuuden käsitteet sinkoavat aivan omiin ulottuvuuksiinsa tuoreen äidin elämässä. Ennen Kirppua ihmettelin jopa ääneen miten äidit syyllistyvät kaikista näennäisesti pienistä asioista uskomattoman helposti (ja ilmeisesti myös syyllistävät toinen toisiaan!). Syyllisyys syntyy täydellisyyteen syntyneistä säröistä, ja pienistä asioista tulee helposti omassa päässä pyöriteltyä valtavia mörköjä. Vaikka kuvittelin syyllistäneeni itseäni jo Luumun elinikänä yhden ihmisen tarpeiksi aivan tarpeeksi, tunnistan äidin megalomaanisen syyllisyyden myös itsessäni. Pieni kolhu Kirpussa, ranteet auki äidillä. Onneksi tässäkin hätiin tulee ystävien lohdutuksen muodossa realismi, ja suhteellisuus saa taas todenmukaisemmat puitteet. 

Parhaiten suhteellisuus näkyy ajan kulumisessa. Luumu täyttää pian jo neljä, vaikka vastahan me se Lontoosta haettiin. Toisaalta meidän yhteinen aika on ollut niin vauhdikasta, että siinä riittäisi tapahtumia useammankin koiran elämälle. Ja nyt kun Pikkukirppunen kasvaa vauhdikkaammin kuin koskaan enää elämässään, ajan kulumisen vasta huomaakin. Toisaalta odottelen malttamattomana koska se oppii uusia taitoja ja "temppuja", ja toisaalta vuodatan kyyneleitä pakatessani pois pieniksi jääneitä vaatteita. Sivulauseessa puhun kuinka se on koko ajan minussa kiinni. Ääneen lausumattomassa päälauseessa odotan kauhulla sitä hetkeä, kun se ei enää olekaan. Aika on sekä ystävä että vihollinen. Olenko osannut elää niin, ettei minua mikään kaduta? Osaanko nyt varmasti nauttia jokaisesta hetkestä? Herkistää ajatus siitä, etten ole koko elämää pitämässä kädestä kiinni. Toisaalta pelottaa jos olenkin. Etukäteen murehtiminen on kuitenkin valtavan turhaa. Silloin joutuu pahimmassa tapauksessa murehtimaan kahteen kertaan.

Ollaan valtavan onnellisia siitä mitä meillä on ja hiljennytään jouluun. Otetaan jokainen rauhallinen hetki nautinnolla vastaan, sillä... no, rauhallinen joulu on meillä ainakin tänä vuonna (ja varmaan ainakin seuraavat kymmenen vuotta) suhteellinen käsite.

Pelto- ja metsäkuvat ovat eiliseltä lenkiltä.
Talvipäivänseisauksena, kolmesta neljään. 

Jos ikuisuus on tällaista, se tuntuu kovin kotoisalta.

Voin kertoa, että menneinä vuosina 
jouluntoivotuskuvien nappaaminen on ollut helppoa...

...nyt kun vertaa siihen, että kuvassa pitää olla kaksi terävää 
ja suhteellisen söpön näköistä tonttua.  

Luumu osaa jo "pistä pääkky siihen" -tempun :D 

"Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee."
Tove Jansson 

Hyvän joulun toivotus meiltä teille!

I Love to Be In Trouble With You

Saatiin vihdoin huikea erävoitto meidän "arkkivihollisesta", pihallaan aidan takana haukkuvasta colliesta! Ekaa kertaa Luumu ohitti arkiseuruukäskyn alla, jos ei nyt rennosti, niin ainakin suhtkoht luottavaisesti: kyllä tästä yhtenä kappaleena selvitään! Kehuin koko matkan ja pönkitin samalla raviin lennokkuutta. Heti pihan jälkeen reilusti namppaa naamaan ja olitpa suuupeeerrr! En oikein meinannut uskoakaan, olikohan se kuitenkin vahinko? No ei, sillä maanantaina tehtiin sama uudestaan! Luumu on kai ymmärtänyt, että pahin mitä voi tapahtua, on jo tapahtunut. Koira haukkuu, mutta ei se sieltä päälle tule. Vielä kun saan tämän yleistettyä liikkuviin kohteisiin... Ja sanokoon railihalmeet mitä tahansa, mutta kyllä Luumulle on helpointa, kun sillä on jokin tehtävä, johon keskittyä. Kun se keskittyy mukana-käskyn suorittamiseen, se ehkä kuitenkin helpommin luottaa siihen, että homma on mullakin hanskassa. Tiedä häntä, mutta meidän ohitusasioille kuuluu siis aika hyvää tällä hetkellä.

Mamman luona käymässä 

Testailin mamman kameran säätöjä,
ja Luumu on kyllä paras pikku malli! 

Olen leiponut viime aikoina pari Kinderkakkua ja monta satsia omenaruusuja.
Ihan toooodella hyviä kummatkin!

Mami hei kai sä tajuut, ettei toi pääse itekseen tosta mihinkään..? 

Ihan paras nannykoira.

Noin treenirintamallakin olen ollut Luumuun erityisen tyytyväinen. Se on varmaan osa-aikaistyösuhteestaan sisuuntuneena ja yytee-neuvottelujen pelossa päättänyt joka kerta antaa 110 prosenttia. Sillä on virtaa, mutta silti se malttaa tooosi hienosti pitää paketin kasassa. Ainoastaan tunnarin kanssa ollaan vähän jouduttu keskustelemaan, kun nyt kun sitä tehdään joka kerta, Luu-Luu on välillä sitä mieltä, että olisi paljon kivempaa tehdä jotain vauhdikasta. Sain kuitenkin vähän päähäntaputuksia, sillä meillä ei ole ollut enää Luumun pöllöilyyn nähden yhtään liian kivaa, vaan olen osannut kunnolla puuttua ja korjata xP.

Meidän hallikausi alkoi kirjaimellisesti pikaliimalla,
kun pohjista oli noi härpäkkeet hiukan lähtenyt irtoomaan. 

Luu-Luu niin tarkkana siellä! 

Oujee 

Treeniposse 

Kepolainen ottaa rennosti.

Ollaan käyty nyt pari-kolme kertaa viikossa Raisiossa Vanton tilalla hallitreeneissä. Viime viikolla käytiin myös DoXXilla tuuraamassa meidän vanhassa treeniryhmässä. Vantolla ollaan pidetty aika lyhyitä ja ytimekkäitä sessioita, vaikka itse hallillaoloon ollaan helposti saatu ajoittain kulumaan kolme-neljäkin tuntia. (Pelottaa kyllä että koska Kirppu räjäyttää potin vaippaan siellä, kun siellä on vähän heikonlaisesti pesumahdollisuuksia!) Lämppälenkit ollaan kuljettu kantoliinassa, ja muutenkin Pikkukirppunen on aloittanut kepo-koulutuksensa kuuliaisesti suurimmaksi osaksi torkkuen. Kokeiltiin me ihan treenatakin kantoliinan kanssa, mutta se osoittautui katsekontaktin kannalta vähän hankalaksi (Luumun kanssa! Kirppuun oli oikein hyvä kontakti kyllä!).

Aika iloinen poika, kun pääsi tekemään vähän kiertojuttuja.
En aina kykene pokkanaamalla treenaamaan, kun treenikaveri näyttää tältä xP 

Fyssarillakin ollaan keritty jo käymään! 

Luumu on näköjään niin iso poika jo,
ettei tarvitse mamia enää tassusta pitämään <3 

Ollaan tehty tosi teknistä juttua nyt vallan ja saatu hyvä yleiskäsitys tämänhetkisestä liikekohtaisesta tasosta. Luumu on ollut hyvä, ja kyllähän se kehittyykin koko ajan. Seuraamisessa tekisi mieleni välillä heittää hanskat tiskiin; eihän se tule koskaan valmiiksi! Toko on kuitenkin sellainen laji, että täydellisyyden tavoittelussa olisi oman pääkopan kestävyyden vuoksi pystyttävä nauttimaan siitä matkasta (ja hyväksymään ajatus, että perille ei pääse välttämättä koskaan...). Mutta koska Luumu on nyt tehnyt tosi teknistä, keksittiinkin sille tänään ihan ekstraspesiaaleja källejä. Periaatteessa kuuntelutreeniä siis, pieniä temppuradan palasia. Otettiin ne kaikki nauhalle, koska jo etukäteen nauratti että mitähän se mahtaa puupääkopassaan meidän varalle keksiäkään! Ruutu/tunnarissa Luumu oli ihan S U P E R!! Olihan tämä pakko testata, ja Muumelo ihan vaan ekalla toistolla klaarasi tempun täydellisesti! Pari seuraavaa temppua ei mennyt ihan niin suunnitelmien mukaan, mutta hauskaa oli taatusti. Tuossa kolmannessa tuli kaukojen kanssa vähän turhan paljon etenemää ekalla kerralla - aijai! Toisaalta kun sitä virettä nostaa, ei vissiin heti alkuunsa voi olla täydellistä tekniikkaa peräänkuuluttamassa...

Kyllä välillä itsekin ihmettelen, miten jaksan lähteä kerta toisensa jälkeen hallille tällä komppanialla ja tällä kamamäärällä. Treenikavereilta olen onneksi saanut niin tavarankanto- kuin tarvittaessa kirpunkanniskeluapua. Ja toisaalta kun sinne hallille pääsee, ei sieltä olisi mikään kiire kotiin (kahvit vaan termariin). Kyllä sitä kerkiää kotona möllötellä, harrastus se on mikä järjissään pitää - vaikka suurimmaksi osaksi tää on kyllä ihan hullun hommaa :D

Kerkisi tässä vähän olemaan luntakin... 

Otettiin lumesta kaikki irti! 

Hei eikö tosiaan tehdä tänään mitään..? 

Lenkille lähdössä 

Kyllä taas kannatti jaksaa liinailla, kun maisemat olivat pellolla tämännäköiset <3 

Luumu vissiin tahtoo jotain... 

Leffaseura 

Maailman surkein pikkukoira
mutaisen sadekelin lenkin ja suihkun jälkeen.

Ei se oo vieläkään oppinut etenemään... 

Pitkästä aikaan metsässä.
Luumu veti sellaiset riemunhepulit, että... 

Fiilikset eräänkin pikkuveljen tarjoaman hulinayön jälkeen xP 

Muumiluun joulukorttipajassa 

Hei kamoon nytte! 

Ei sitte... 

Äiti on kerrankin ilman Kirppua lattialla!
Ja isompi lapsi kömpii syliin! 

Muumiluun kanssa laitetaan valokuvia.

<3