Mooin kahdet treenit

Ääk kääk en ollut mitenkään aktiivisesti unohtanut ilmoittaneeni kummatkin koirat viikon päästä Oilille tänne TSAUlle, mutta jotenkin tuudittauduin siihen harhaluuloon, että helmikuuhunhan on vielä aikaa. Hauskaa sinänsä viedä Luumu pitkästä aikaa kenenkään muun silmien alle kuin omien tai omien treenikavereiden. Aluksi ajattelin, että Oili voisi katsoa sen yleismielentilaa, mutta nyt kun olen saanut sen aika kivaksi, luulen että tehdään kuitenkin ruudun eteenlähetystä ja puhutaan erityisesti ruudusta luopumisen näkökulmasta. 

Vähän sinänsä hirvittää sitä varten, kun edellisestä visiitistä Mooin kanssa on sentään puolisen vuotta, eikä me olla edistytty niissä meidän elokuussa käsittelemissä asioissa yhtään. Oikeesti. Kun tähän väliin tuli toi alokasluokan paketointi ja kisahommat siihen liittyen. Ni ei sit olla tehty oikeastaan yhtään mitään muuta. Ni en jotenkaan kehtaisi ottaa ainakaan samoja aiheita (tunnaria, perusasentoa, seuraamista, jääviä...), ni mitä meille sit oikeastaan jää? Useat meidän "ongelmista" on joka tapauksessa sellaisia, et ne varmasti etenisi kun vaan treenaisi. 

Treeneihin menossa joskus alkutalvesta, kun ei ollut vielä lunta. 

Ekaa kertaa Qublis-hallissa. 

Kenraaliharjoituksissa TSAUlla marraskuun lopussa. 

Väsynyt tokomuija.

Ollaan me sentään sitä perusasentoa tahkottu tässä kuussa, kun se oli meidän "uutiskirjeen" tammikuun treenihaastekin. Mä lähdin tähän haasteeseen omalta osalta vähän sillee et onhan tässä hiomista, mut suurin työ on tehty. Vähänpä tiesin siinä kohtaa, sillä me ollaan käyty kyllä aika syvissä vesissä tän asian kanssa. Mun on ollut vaikeaa myöntää itsellenikin, että tämä on vaan meille nyt tavallista haastavampaa. Että Mooi ei osaa sitä vielä. Ja ihan sama kuinka paljon mä ruikutan että me ollaan oikeesti tehty hommia enemmän kuin keskiverrosti varmaan kukaan ikinä tän asian kanssa (mikä ei varmasti edes pidä noin kirjaimellisesti paikkansa), niin jos se ei vaan riitä, niin sit niitä hommia on vaan yksinkertaisesti tehtävä lisää. Mä nykyään aika helposti jo nöyrryn havainnoimaan sitä osaamista suht objektiivisesti, mut tämän tajuaminen mulla kesti vähän shaakelin kauan.

Myllyn kauppakeskuksessa tekemässä paikkista ja mun kanssa olemista ennen kisoja. 

Tuli guuma!

Voidaankin puhua Mooin alkuvuoden treeneistä, niistä muutamasta hassusta "oikeasta" mitä ollaan tehty ja sit siitä perusasennon hinkkaamisesta. Perusasennossa tosiaan Mooi on ollut parempikin. Ehkä sen takia mun on ollut vaikeaa ymmärtää todella, ettei se osaa sitä vielä, kun sillä on ajoittain tosi hyvä pa, jos me ollaan just tehty sitä jotenkin kuurina. Mut koska se osaaminen on kovin ohutta, se ei jotenkaan jää sinne pysyvään muistiin. Eikä Mooi osaa ollenkaan yleistää sitä. Ni sit kun tulee treenitaukoa vähän enemmän, Mooi roiskaisee sen sivulletulon minne sattuu (usein mun vasemman säären taakse ns. kello kymppiin). Mä yritin kauheesti alkuun ajatella et noilla korokehommilla ja takapäänkäyttöduunilla saadaan tää nopeesti kuntoon. Mut vaikka niistä varmasti oli apua jotenkin (en tiedä miten, ei näy tällä hetkellä missään ;)), ni se ei vaan yhdistynyt siihen kokonaiseen liikkeeseen, joka on sivulletulo.

Sen lisäksi et tää Ikean koroke on Kirputtimen käsienpesukoroke,
kirjalukualusta potalla ja Luumun ruokakipon koroke,
se on ihan täydellinen norsutemppuun tämmöisen pikkukoiran kanssa. 

Mooin kanssa testattiin doboa yks sunnuntai.
Hauskaa oli! 

Vieläkään ei nää selffiet onnistu Ritvan kanssa...

Mun oli palattava aika reilusti taaksepäin. Mun oli kehitettävä taas joku rutiini siihen kuinka paljon mä autan kädellä oikeaan paikkaan ja kuinka paljon mä annan yrittää itse. Kun Mooin kanssa on oltava tosi tarkkana sen motivaation kanssa, vaikka kestäähän tuo sentäs toistoja, mut se onnistumisen balanssi on sen kanssa paljon tärkeämpää mitä Luumun. Luumu kun ei ole koskaan ottanut itseensä, jos se on useammankin toiston jäänyt palkatta, mut Mooin kiinnostuksen mä menetän nopeammin. Sen takia erityisesti Mooin kanssa mun on tarvinnut oikeesti heti yhden epäonnistumisen jälkeen auttaa se onnistumaan (kehua oikein reilusti mutta jättää ilman konkreettista palkkaa) ja sit pikkuhiljaa jättää ne avut, jotta se onnistumisprosentti on pysynyt korkealla. 

Juoksemassakin ollaan sentään pari kertaa käyty... 

Näille Icebugin juoksulenkkareille kyl iso peukku!
Erikoisvarusteluna heijastavat nauhat cittarista. 

Väsynyt juoksupossu.

Suurin ongelma sen treenitauon ja oikeesti unohtamisen lisäksi on ollut mun harmaat kriteerit. Nehän ne aina, hah. Ei vaan siis vaikka kuinka kuvittelin palkkaavani vain hyvistä, ni kyllä niitä vinoja ja väljiäkin tuli palkattua - koska Mooi niin kovasti yritti ja itse halusin niin kovasti päästä palkkaamaan. Näin Mooille ei kuitenkaan koskaan käynyt kovin selväksi et mikä se oikea perusasento nyt on mitä mä haluan, ja välillä kun yritin olla kriteerin kanssa tarkempana, turhautumista tuli sen takia enemmän (puolin ja toisin). Ja oikeesti nyt kun olen ollut jatkuvasti tarkempi ton kriteerin kanssa (ja toki myös siis pyrkinyt auttamaan Mooia ymmärtämään sen!), ni tehtävä on Mooille myös paljon tärkeämpi. Me tehdään nää peeaat aina treenin aluksi, jolloin sillä on vielä reilusti paukkuja hihansuussa, ni kun se huomaa ettei mulle ihan mikä vaan sivulleroiskaisu kelpaakaan, se ihan oikeesti yrittää. Ihan tosissaan oikein. Hauska pieni eläin. 

Treenitauon ja lipsuneen kriteerin ohella ongelmalliseksi on osoittautunut kuinka kiinni Mooi oikeasti on mun vartaloavuissa. Toki niitä on paljon (jaiks, pitäisipitäisipitäisi jaksaa nostaa se vartalopeili tonne olkkarin puolelle joka kerta), mut väittäisin et Mooi on niissä mun avuissa myös enemmän kiinni mitä Luumu on ollut. Tai sit vaan aika kultaa, huunous. Ehkä tässä näkyy erityisesti se, että Mooilla on kuitenkin kohtalaisen vähän mitään kropanhallintatreeniä takana, niin se ei oikeesti ajattele yhtään sen jalkoja kun se tulee siihen perusasentoon. Sen nenä ja katse jotenkin seuraa vaan mun kättä tai hartiaa tai mitä ikinä mutkaa, jota en tajua edes tekeväni kropallani. Ja kun se ei aktiivisesti ajattele sivulle tulemista koko vartalollaan neljä jalkaa mukaan lukien, sen kuono saattaa tulla oikeaan kohtaan, mut muu kroppa on ihan missä sattuu.

Vaikka näillä on täysin eri perusasentokäsky,
niin ne tulee kuitenkin kummatkin kummankin käskyllä,
koska niissä käskyissä on sama nuotti.
Tällä kertaa Mooi oli nopeampi.

Noo, tätä kaikkee mä tein ihan liian pitkään ilman mitään kunnollista suunnitelmaa. Mä ajattelin, että kun vaan kovasti tekee, ni kyl se siitä. Mut ei se kyllä, siitä. Mä meinasin jo saada sen mun vasemman säären takana kenotuksen suoristumaan tosi kivasti palkkaamalla nopeasti oikeasta kädestä, niin että Mooi sai siis mun jalkojen edestä kiertää hakemaan sen palkan tai sitten niin, että mulla oli namialusta noin metrin päässä mun varpaista kello yhdessä. Tämä toimikin, kun sen treenin sai ensin rullaamaan tosi nopeesti. Se edellytti kuitenkin (namialustan tilanteessa) siitä etäpalkasta luopumista ja tietty teknisiä onnistumisia, jotta ylipäänsä pääsi palkkaamaan ja että tästä etäpalkasta tai oikean käden palkasta olisi ollut se palkansuunnallinen hyöty. No, kun tämä kuitenkin toimi ihan kivasti kerran, pari, ei se tietty toiminut yhtään silloin kun oltiin tossa viikko sitten koko treeniporukalla hallilla ja mun piti näyttää että miten se pa on kolmessa viikossa edistynyt.

Lopulta se meni siihen että mä oon siellä kentällä ihan kädet pystyssä kaikkien niiden neuvojen kanssa ja sanon että yritetty on ja että kyllä se kotona osaa ja kyl te tiedätte... saa tulla kokeilemaan kuka haluaa, ei se niin helppoo oo. No, tästä jo vakioksi muodostuneesta perusasentoon liittyvästä treenihajoamisesta oli kuitenkin se hyöty, että sain oikeesti tosi hyvän ja konkreettisen ohjeen kotiin viemisiksi (arvatkaa ollaanko tehty, no mitään ei oo "keritty"). Eli siis peilin edessä näin:

1. Lähtöasento on niin että Mooi istuu/seisoo mun takana (perusasennon linjassa toki) muutaman kymmenen sentin päässä, ja mä kädellä ohjaan/imutan ilman namia sen siihen oikeaan kohtaan mun viereen. Tässä ei voi epäonnistua, sillä mä itse ohjaan sen oikeaan kohtaan.

2. Kehun kovasti ja samalla suoristan vartalon jäykkään tokoposeen ja katson peiliin.

3. Sitten kumarrun takaisin Mooin puoleen palkkaamaan.

4. Pikkuaskel eteenpäin, Mooille odottamiskäsky ja vaiheita toistetaan taas alusta.

Tää oli kyllä hyvä treeni. Sopivan semmoinen rautalankamalli, jossa ei voi tosiaan mennä pieleen. Mooi saa myös tässä koko ajan helpoista jutuista palkkaa, jolloin sen motivaatio pysyy korkealla. Mä voin raportoida miten tämä tästä edistyy vaikka ihan videon kera kunhan nää työprojektit tästä vähän helmikuun toisella viikolla helpottaa ja on aikaa tehdä muutakin kuin repiä hiuksia päästä.

Kuten sanottu, perusasento ei ole mikään helppo homma, vaikka se erityisesti tuommoisen läpikoulutetun Luumun kanssa tuntuu ihan läpihuutojutulta. Aika tosiaan kultaa. Kerrankin, kerrankin mä olen voinut käyttää Luumua välillä terapiakoirana tässä, kun peeaat on Mooin kanssa tökkineet.

KAIKEN sen säätämisen jälkeen kummallakin on nyt hyvin istuvat botit.
(Tai jos joku vielä haluu vaihtaa, niin ton 43n vois vaihtaa 40een) 

Jep. Tuo on tosiaan ollut meillä tammikuun tärkein treeniaihe Mooin kanssa. Kaikki mitä sen lisäksi on tehty, on ollut vähän semmoista no jos nyt jotain muuta ku sitä perusasentoa -treeniä. Ollaan muun muassa muistuteltu ruutua. Siinä joudutaan käytännössä aloittamaan ihan puhtaalta pöydältä, koska Mooille ei ole koskaan vielä tehty mitään muuta kuin motivaatiota ruutua kohtaan. Suunnitelmana on lähestyä ruudun paikkatreeniä samalla tavalla kuin Luumun kanssa joskus, eli kutsut, kosketusalusta, näyttö ja lelu. Mun kriteeri on sellainen väljä neliö siellä takanauhasta hiukan keskemmälle. 

Mooilla on musta ihan kiva ajatus itse kosketusalustasta, siten että siihen laitetaan kummatkin etutassut, ja tehtävässä on myös kestoa (toisin kuin Luumulla koskaan), mut ihmetyksekseni huomasin viimeksi, että nää kosketusalustan kriteerit hämärtyykin hassusti, kun sen yhdistää sinne ruutuun. Huh. Lisäksi Mooilta puuttuu (apua en ees kehtaa sanoa) sellainen pysähtymis- tai odotuskäsky. Et kun mä saisin sen menee sinne kosketusalustalle, niin mulla ei oikein oo mitään apua siihen että saisin sen pysymään siellä. Toki siis arjessa osaa odota ja ei tuu sekä universaalin "liikennepoliisin pysähtymiskäsimerkin", mut kun treeneissä on vire muutenkin korkeammalla, ei nää siellä toimi. (Joo kyllä mun varmaan pitää opettaa pysähtyminen ja siihen kestoa mahdollisimman pian nyt kun oikein ajattelen...)

Kiertämistä ollaan tehty kans hyvin satunnaisesti, mut kesän Koirakoutsin leirin jälkeen saatiin se kyl ihan hyvään nousuun. Lähtee mielellään kiertämään, mut ei oikein kunnioita sitä tötsää. Tässä on myös varmaan liikaa palkkaodotusta, koska tosiaan yrittää välillä tulla sen tötsän läpi, varmaan kiire palkalle. 

Mooi selvästi jo arvaa tän ruudun perimmäisen tarkoituksen, eli mennä maahan tänne.
Viis siitä et mitä tälle kosketusalustalle pitikään tehdä. 

Näpsäkkä neiti siellä.

Kierrossa on oikeastaan sama kuin noudossakin, et periaatteessa "valmis" liike, mut loppuperusasennot pissii. (Valmis siis siinä määrin missä mikään liike voi koskaan olla valmis...) Ja noudosta siis. Ei olla oikeastaan sen Riitan marraskuisen koulutuksen jälkeen tehty (koska kisat ja joulu ja ja ja...), ni nyt testattiin viikko sitten, ja se oli oikeastaan samanlainen kuin silloin marraskuussa, varsinainen ihme. Eli malttaa odottaa noutokäskyä, mut sit tarttuukin kapulaan aika härskisti. Palauttaa myös hyvin, paitsi lopussa puree eikä onnistu tulemaan perusasentoon. Ton ilmeisen perusasento-ongelman lisäksi tässä suurimpana nousi esille toi ruma nosto, mihin Elina keksikin tällaisen hyvän treenin harjoitella sitä jonkun fyysisen objektin takaa. Hyvin toimi, tosin videolla näkyy tossa viimeisessä toistossa taas uus treeninaihe: treenaa Mooin kanssa enemmän sillee, että lelu on näkyvillä ja joutuu luopumaan siitä aidommin. 

Noista Mooin viime kisoista jäi kyllä kaiken suhteen tosi kiva fiilis, mutta näkyyhän siinä kisapalkkauksessa nyt just se suvantovaihe mihin näin tuoreen kisakoiran kanssa helposti ajautuu. Grännassa vaikka oltiin harjoiteltu alkukesä kehän ulkopuolelle jätettävää etäpalkkaa, en kuitenkaan uskaltanut käyttää sitä. Ja koska ylipäänsä koko kisapalkkaamisen ajatus oli Mooille niin uusi, se oikeesti kuvitteli koko sen suorituksen ajan, että se palkka voi tulla mun taskusta koska vain. Ni se imu oli jotenkin mahtava, ja mun onneksi, opportunisti kun on tuo narttu, se kesti sen koko suorituksen ajan. Nyt joulukuun alun kisoissa Mooille oli tutumpi se asia, että tää nyt on sitä että se palkka tulee vasta siellä lopussa, ja vaikka se keskittyi sillee ihan kivasti osittain, erityisesti liikkeidenväleissä huomasi, että se terävin särmä siitä puuhasta oli mennyt. 

Ni päätin että ennen seuraavia kisoja (ehkä joskus ens vuonna sit avoimeen...) me tehdään se etäpalkkajuttu valmiiksi. Ja sitä varten mun pitää nyt hajottaa koko tää kisatreeni- ja kehäänmenohomma. Pitäisi vaan muistaa kaikki treenit aloittaa tolla etäpalkalla (kuten videossa), ja sit pikkuhiljaa rakentaa siihen väliin enemmän tehtäviä. Mä haluan nyt että sillä etäpalkalla on suuri vetovoima, ja että Mooi joutuu oikeesti tekemään nyt töitä siitä luopumiseksi. Mut ei niin paljon kuitenkaan, että se unohtaa sen olemassaolon. Vaan että ne hommat tehdään mulle (ei mun taskussa olevalle palkalle), ja sit mun kautta tulee jossain kohtaa se armoitettu vapautus sinne kehän ulkopuolelle palkalle - ja se voi tulla koska vaan. Nyt alkuun mun ajatuksena on antaa Mooin olla pikkuisen härski tässä, koska kokemuksen syvällä rintaäänellä: kyllä se sit hallinnan kautta jotenkin lutviutuu kovassakin kisavireessä :DD

Jep jep sellaisia. Tunnarin olen kans kaivellut arkistosta. Lämmitin taloa pari päivää ihan mukavasti noilla ehkä viis vuotta vanhoilla kapuloilla, joissa on jokaisessa L-kirjamia ja hampaanjälkiä ristiin rastiin. Itse asiassa kummatkin koirat on saaneet tunnarin kanssa puuhastella nyt muutaman olkkaritreenin aikana. Mooi nenätyöskentelyssä ja Luumu kapulan pitämisessä ja sivulletulossa. Palaan tähän taas, it's a promise! (Ehkä jopa seuraava treenihaaste..?)

Ääh. Mut mä en edelleenkään tiedä et mitä me siellä Oilin koulutuksessa Mooin 20 minuuttisella tehtäisiin. Perstuntumasta tulis että ruutua, mut todennäköisesti kuitenkin tota fakin... eiku alati kiehtovaa perusasentoa.

Siis kolme tuntii ollaan odotettu et päästään täält häkistä... 

Mut ONNEKS Kirppu tuli vapauttamaan!
(Luumu oikeesti punnersi tuolta sillee oikeesti gorillan raivolla, vitsi kun olis tullut videolle...)

Luumun yhdet treenit

Kuten viimeksi vähän tiedostamattani ennustelin, Luumu on kehittänyt rauhoittumisen kriteereistä itselleen kivan pikku tempun. Oltiin eilen kolmestaan hallilla, ja Luumu kykeni tosi taitavasti makaamaan bottimatollaan lonkallaan ja leuka maassa - ja viheltämään samaan aikaan rauhattomasti. Se siis tietää, että ennen kuin pääsee hommiin, pitää maata lonkallaan pää maassa. Mitä se ei vielä tiennyt, oli mielentila, mielentila, mielentila. Tällä kertaa tähän puuhaan menikin taas vähän odotettua kauemmin, toki todellista rauhoittumista vaikeutti myös kentälle etukäteen rakentamani ruutu ja zetan tötsät. Eilisen rauhoittumistreenin myötä Luumun treeninaloituskriteeristöön lisättiin lonkka-asento ja leuka maassa -kriteerien lisäksi syvä huokaus, joka ainakin eilen merkitsi todellista luopumista edessä olevasta treenistä = aitoa rauhoittumista. Saas nähdä montako treenikertaa menee ennen kuin Luumu hoksaa tämänkin ja alkaa tarjota huokailemista päästäkseen nopeammin hommiin.

Luumu "rauhoittuu".

Luumu on nyt melkein joka treenissä tehnyt seuraamista, koska se on noista rauhallisemmista liikkeistä se, jossa meillä on eniten hiottavaa (kaukojen lisäksi). Etäpalkka on toiminut erittäin hyvin tässä, sillä samalla kun se luopuu siitä, se keskittyy tekniikkaan paremmin. Olen yrittänyt hyödyntää etäpalkkaa tukemassa palkan suuntaa siten, että Luumu saa usein mennä palkalle taaksepäin... koska sillä on sitä keulimisongelmaa enemmän kuin hitailua. Tehdään paljon seuruuta myös ympyrässä tai neliössä etäpalkan ympärillä, mikä on mun mielestä suoristanut Luumun auraamista jonkin verran. Ainakin itse yllätyin miten kivalta itse asiassa Luumun seuraaminen jo ajoittain näyttää, kun sitä ei ole kuvattu niin pitkään aikaan. Tässä pätkässä tulee myös hyvin esille toi peruuttaminen ja miten olen koittanut siihenkin vasemmalle käännöksessä höydyntää etäpalkkaa (palkka jää ns. kulmaan). Takapäänkäyttö ei ole Luumun vahvimpia apuja, mutta tosi tyytyväinen olen tässä siihenkin. Nyt vois uskaltaa kokeilla miten tekniikka pysyy vähän pidemmässä pätkässä.

Lisäksi nappasin videota parista niin sanotusti valmiista liikkeestämme, eli zetasta ja tunnarista. Kumpaakaan ei olla tehty kuukausiin, mutta näissä näkyy se mikä on Luumussa ohjaajan kannalta hirveen palkitsevaa: kun se jotain oppii, se oikeesti toimii kuin kone. Se ei unohtele valmiita asioita eikä siinä ole onneksi sitä vertaa insinöörismiestä, että se alkaisi soveltaa mitään omiaan. Zetasta nyt jos jotain palautetta, niin seuruu kauttaaltaan siistimmäksi. Tosin siistiytynee samalla kuin itse seuruukin, hope so. Loppuperusasennoissa on kauttaaltaan sitä liian suuren palkkaodotuksen leimaa, eli niihin malttia ja toisaalta myös omaa kriteeriä tiukemmaksi.

Tunnariin olin vallan tyytyväinen, tauko on tehnyt hyvää tuhtaamisen suhteen. Joskus maailman aikaan Luumulla oli tapana viihdyttää itseään siellä kapuloilla nuuskuttelemalla ne kolmeenkin kertaan kaikki läpi, mutta tässä yrittää toimia mahdollisimman nopeasti. Kapulan nättiin kuljettamiseen ja sivulletuloon pitäisi kiinnittää huomiota. Luumu on tehnyt kovin vähän tunnarikapulan kanssa mitään pitohommia, joten siinä olisi puuhaa.

Eteenlähetys on meidän suurin treeninaihe tällä hetkellä. Pari vuotta sitten tuntui että sain jo vähän tajuamaan sitä hommaa, ja pystyttiin treenin aikana suorittamaan liike ihan kokonaisenakin (siten että alla oli kosketusalustaa ja näyttöä yms. Tässä pari hyvää videota 01/2016 ja 04/2016). Tässä huomaa kuitenkin että kun osaaminen oli vielä niin ohutta, on se vähäkin pohja tippunut treenitauon aikana Luumun muistista. Olinkin vähän aseeton vielä viime perjantain treenipalaveriin mennessäni, mutta sain sieltä monta hyvää ajatusta tulevaa kevätkautta ja aakeita laakeita ulkokenttiä ajatellen. 

Palaan tähän vielä tuonnempana erikseen, koska tämä on vaan semmoinen vyyhti, että! Videolla näkyy kuitenkin mitä ollaan nyt kokeiltu. Eli ruutu saa olla kentällä, mutta liikkeen kaavaa rikotaan siten, että eteenlähetystä ei tehdä sellaiseen suuntaan, että siitä voisi luontevasti jatkaa ruutuun. Luumulle on kuitenkin vanhoista EVL-säännöistä tuttuna ruutuliikkeenä iskostunut mieleen se ruudun kolmiomainen lähetys merkin kautta, joten nyt kun vasta harjoitellaan eteenlähetystä, helpotetaan hommaa poistamalla ruutu tässä kohtaa kaaviosta. Ruutu on kuitenkin hyvä olla kentällä, koska Luumulle on siitä luopuminen ollut niin vaikeaa. Näin kun lähetetään eteen ruudusta poispäin, lätkäistään vähän niin kuin kaksi sontiaista yhdellä huitaisulla. 

Toinen mikä meitä varmasti vie kröhm.. eteenpäin tämän eteenlähetyksen kanssa on että tehdään eka toisto tyhjään (näytölle) ennen mitään konkreettisia suuntimia (nami-/kosketusalusta, lelu). Tämä tekee treenistä Luumulle jo aavistuksen haastavamman, vaikka onhan nämä näytöt sille ruudun paikkatreenin myötä useampaan kertaan pureskeltua kauraa. Näin kun tehdään jo ekalla toistolla se "tyhjään" lähetys, mulle tulee itsellekin enemmän sellainen olo, että kyllä tästä vielä jotain tulee. Heh.

Ja sitten on vielä vähän surullista videota kaukoista. Mä en tiedä mitä näitten kanssa pitäisi tehdä! Ja me ollaan treenattu... Ehkä jos joskus vielä päästään kisakuntoon asti, mennään tuurilla ja toivotaan ettei etene liikaa (mä en just sanonut tota!). Ei vaan siis Luumu kyllä tietää mitkä nää kriteerit on (takajalat ja erityisesti oikea takajalka ei saa liikkua). Seiso-istu-vaihtoon me ollaan tehty enempi tollasta pomppua, minkä olen antanut rikkoa tätä yleiskriteeriä siitä syystä, että souwat jos se pompahtaa taaksepäin. Koska kisavireessä se ei kuitenkaan tule sitä tekemään. Siis peruuttamaan näissä. Toisaalta olisi reilua pitää kiinni siitä takajalkakriteeristä aina ja kaikissa vaihdoissa, mut kun se on niin hellunen ja yrittää niiiiiin kovasti onnistua. Ni ehkä mä vaan treenaan näitä ja lakkaan murehtimasta näitä sen enempää. Tuudittaudun vaikka sellaiseen turvalliseen harhaluuloon, että Mooin kanssa näissä ei varmastikaan tule olemaan näin suurta hommaa. Sillä vaan toimii se jalkojen ja aivojen välinen yhteys jotenkin saumattomammin kuin Luumulla. (Itse asiassa hyvä kun aloin kaivaa noita vanhoja videoita, sillä törmäsin tällaiseen videoon 2,5 vuoden takaa, tsemppaa vähän näissä treeneissä taas!)

Semmoisia treenihommia Luumun osalta oli eilen. Se on ollut nyt kamalan onnellinen päästyään treenaamaan ja posottelemaan täysilläkin. Se vaan nauttii tekemisestä niin hulluna, että omankin päivän pelastaa treenin jälkeen riemusta naurava naama - no matter miten ne treenit sinänsä olis menneet. Ollaan menossa isommalla porukalla viikonloppuna treenailemaan, ja voisinkin yrittää samalla kuvata vaikka noi muutkin tästä katselmuksesta uupuvat liikkeet: luoksarin (ougaad), kiertonoudon (helljeah) sekä ohjatun (Luumun bravuuri). Ja siinähän se sit onkin, kesäksi valmis eeveeäl, hah :D (Paikkis tulee kans selkärangasta, Luumuhan kävi sen tekemässä Varsinais-Suomen ensimmäisissä uusien sääntöjen mukaisissa kisoissa varakoirakkona, jos muistanette ;))

Ehkä marraskuussa, viimeisten ulkotreenien jälkeen :D
Kyllä nyt possutinta riepoo keli.

Luumun ihan eka rauhoittumistreeni hallissa.
Tyyppi on ihan et mit* vit***?? 

"Faaak, tää oli tätä..." 

"Ei kai täs muu auta, v**** mitä p*****."

No Luumu, kannattiko rauhoittua? 

Treenipäiväkirja on näin konkreettinen nykyään.
Huomatkaa treenipäiväkirjan kirjoitusapulainen sekä hommaan motivoiva nautintoaine. 

Luumu odottaa omaa vuoroaan kentälle... 

Ja tänään me oltiin fyssarilla! 

Hyvässä kunnossa, ei moitteen sijaa! Sydän!

Luumu rauhoittuu

Vuoden viimeisenä päivänä

Käytiin mamman luona joulupuurolla vielä loppiaisena. Sen sijaan että olisin lapannut puuroa kolmatta lautasellista vain jos kuitenkin tuurilla sattuisin löytämään mantelin, pystyin antaa olla. Tajusin, etten tekisi mantelilla mitään. No, ensinnäkään en pidä manteleista, mut toiseksi: kaikki mun toiveet on jo toteutuneet. Hyvin pysäyttävä, tyhjentävä ja levollistava hetki. Olen kovin tyytyväinen elämään tällaisenaan.

Joulupukki suukon sai 

Luumu oli vähän epäileväisempi. 

Onkos täällä kilttejä possuttimia?

Joulun saldo muilta osin (joo en muuten saanut sitä mantelia) oli pari levollista päivää kotosalla, yks levottomampi Helsingin-reissu (suurta herkkua tän lössin pakkaaminen yllättävän pieneksi osoittautuneeseen Aurikseen), about viis kiloa syötyä suklaata ja saman verran vielä odottamassa syöjäänsä (kiitos vaan Jape, kun dumppasit ne 44 Snickers-patukkaa meille...), kuusenneulanen silmämunassa pystyssä (ei kannata kurotella turhan kärkkäästi niitä kuuseen jemmattuja suklaita, tiedättehän, joka kuuseen kurkottaa...) ja valtava järkytys siitä mitä vaaka näytti heti ensimmäisen jouluaterian jälkeen, koska fiksuin ideahan ikinä on koko suvun voimin ottaa kisa siitä kenellä viisari värähtää eniten plussan puolelle. Yeah right. Niitä kiloja aloin karistella heti uudenvuodenaattona mielikuvaharjoituksin, kun ilmoittauduin kahden muun (yllytys-)hullun kanssa Aurajoen yöjuoksulle (neljäs virallinen kymppini muuten, sehän on jo melkein yhtäkuin marathooni, eikös?). 

Oi kunpa joskus saada voisin suuren puurokauhan

Joulupäivänä meillä oli "serkkulikatkin" kylässä.

Tämmöisillä fiiliksillä täällä ollaan vuotta vaihdettu. Kasi on mun lempinumeroni, joten tästä vuodesta ei voi tulla mitään muuta kuin megalomaanisen ihastuttava. Ainakin se alkoi ihan hurjan motivoivalla tavalla, kun sarjassaan toinen treenihaasteemme (perusasento) houkutteli paljon uutta jengiä mukaan treenailemaan. Kyse on siis possuttimien änäs uutiskirjeestä, josta olen vauhkonnut jo lokakuusta lähtien. Jos on päässyt käymään niin, että kuulet asiasta vasta nyt ekaa kertaa, ei hätää. Täyttämällä tämän lomakkeen pääset mukaan.

Pari yötä Helsingissä mummilassa.
Täälläkin oli pikkukoirat mukana <3
Tosin possuttimet oli väsyneempiä kuin koskaan!

Kyllä on taas siskoplikasta iso ilo!

Mooin kokeen jälkeen ollaan treenattu vähemmän tavoitteellisesti kummankin kanssa. Ne pari kertaa kuitenkin joina ollaan päästy hallille, ovat osoittautuneet tosi tuotteliaiksi. Meillä onkin tänään illemmalla treenpalaveri, jossa on ollut säännöllisen epäsäännöllisesti tapana käydä läpi liikekohtaisesti porukan tilannetta, kehityskohteita ja tavoitteita. Niinpä voisinkin tähän pikaisesti rustailla mikä tilanne Luumun treenien kanssa on meneillään, koska en muista onko sen treenejä puitu täällä blogin puolella varmaan vuoteen.

Luna 

Malminkartanon huudeilla

Eniten Luumulla on ollut nyt kuluneen syksyn aikana framilla mielentila. En ole koskaan itse arvostanut rauhoittumisen kautta treenien aloittamista, vaan musta on ollut hauskaa että Luumu on saanut olla vallaton itsensä - koska se on kuitenkin tehnyt työnsä ja sen fokus on kuitenkin ollut itse hommassa eikä siinä hulluttelussa sinänsä. Pitkä sairasloma teki kuitenkin sen, että se odotus treenejä kohtaan nousi ihan kamalasti, ja kun harvemmin päästiin treenaamaan, odotus (juoksemaan pääsemisestä, leluleikeistä jne.) ja sen mukaan vire nousi ihan uskomattomiin sfääreihin. Kun se lopulta pääsi treenaamaan, se oli niin tulisilla hiilillä, että pienikin impulssi sai sen juoksemaan villisti, hyppimään vasten jne. Eli voitaisiin hyvin sanoa, että fokus ei tosiaankaan ollut aina siinä hommassa. Lisäksi kun se oli näin maaninen, mua ahdisti treenata sen kanssa, koska se kuitenkin rikkoo itsensä. Hyvin inhimillinen ajatus, mutta hassu sinänsä, sillä koskaan, koskaan, Luumu ei ole treeneissä itseään satuttanut.

Kivaa välillä lenkkeillä jossain ihmisten ilmoilla.

Mä ajattelin vielä pitkään, että kyllä se siitä rauhoittuu kun vaan päästään treenaamaan useammin ja sille tulee se rutiini. Kun pääsen purkamaan sitä kunnolla, kun ei tarvi pelätä sen fysiikkaa tai jotain. Mut ei. Joskus tossa alkusyksyllä se varmaan oli kun mä rakensin ruutua ja annoin Luumun hengailla siinä kentällä. Ja se huusi. Piippasi, kuten ehkä tavallisten koirien kohdalla sanottaisiin, mut Luumu huusi. Ja se on staffiksi hiljainen koira, se on koiraksikin hiljainen koira. Eli nyt oli oikeasti tehtävä jotain muutoksia.

Kolmantena Helsinki-päivänä me oltiin isomummilassa Laajasalossa. 

Luumu on jo valmis lähtemään kotiin.

Mun oli tarkoitus joskus aiemmin jo ajaa meillekin (Luumulle erityisesti) trendikkään rauhoittumismaton ajatus sisään. Suoraan sanottuna en vaan jaksanut nähdä sitä vaivaa, erityisesti koska eihän se ole mitään hauskaa treeniä. Mut nyt mun oli pakko. Jo ihan siitä syystä, että jos mä haluaisin treenata Luumun kanssa tokoa jatkossakin, saati ajatella vaikka mahdollista kisaamista, sen on pakko kyetä rauhoittumaan paremmin. Luumu on aina ollut aika hyvä luonnostaan säätelemään omaa virettään (myöhemmällä iällä erityisesti...), tai pikemminkin että sillä on ollut valtavan hyvät valmiudet keskittyä korkeammassakin vireessä. Mut nyt me oltiin uudenlaisen haasteen edessä. Miten muuttaa sitä mielentilaa, joka sillä liittyy koko tokon treenaamiseen?

Uusi vuosi, uudet sukat.
Pitäähän nyt samanlaiset olla :D

Aloitettiin kotoa olkkaritreeninä, kuinkas muuten. Mooi sai tehdä ensin jotain omia juttujaan, minkä jälkeen Luumulla oli tietysti jo ajatus kivasta treenistä. Ja jopa olkkaritreeni on sille kiihdyttävää (toki ei ollenkaan siinä määrin missä hallissa tai kentällä), joten sille olikin aikamoinen sokki joutua makaamaan matolla, kun ajatus oli päästä treenaamaan. Voi luoja kun mä mietinkin niitä ekoja kertoja. Huh. En palkannut matolle, vaan pyrin oikeastaan olemaan itse aika eleetön, ja Luumun mielentilan kehittymisen mukaan muokkasin omaa toimintaani. Jos se tuntui rentoutuvan, saatoin kehua sitä rauhallisesti, mutta jos se tuntui taas odottavan jotain, rentouduin itse enemmän (vaikka sohvalle ihan makaamaan). Ihan lopullisena merkkinä rauhoittumisesta pidin sitä, että Luumu 1) ottaa lonkka-asennon ja 2) laittaa leuan matolle. Toki tästäkin voisi varmasti äkkiä tulla jokin kaava ja temppu, mutta ainakin tähän asti nämä kriteerit ovat toimineet hyvin.

Nopeasti Luumu hoksasikin mitä tässä haetaan, mutta pettynyt se on edelleen kun joutuu pötköttelemään matolla. Uusia haasteita tuli kun vietiin tämä rauhoittumisrutiini halliin. Ekalla kerralla taisi mennä vartin verran ennen kuin edes lonkka-asento löytyi. Mut siitä se on nopeutunut - toki ollaan käyty kermaperseinemme hallilla ihan yksityisajalla, jolloin ei ole ollut ketään muita ulkopuolisia häiriön aiheuttajia. Joulukuun lopussa kun oltiin vuokrattu vähän enemmän halliaikaa treeniporukan kesken (tuttuja koiria ja ihmisiä), Luumun oli taas paljon vaikeampaa rauhoittua oikeasti, ja rauhoittumisen jälkeenkin se kiihtyi liian nopeasti ihan uskomattomistakin asioista (kuten namialustasta).

Uutenavuotena kun Kirppu vihdoin meni nukkumaan,
me katsottiin DVDltä Cars 3 englanniksi. 

... ja sit olikin kivasti pari päivää lunta. 

Arvaatte varmaan et kuvan jäljet jättäneet eläimet eivät kävelleet tästä samaan aikaan.

Mut mikä tästä rauhoittumisesta on kyllä pakko sanoa, vaikka treenin fani en ole koskaan ollutkaan, että kyllä vaan keskittyy koira paremmin sen jälkeen. Rauhoittumisen jälkeen olen siis kutsunut Luumun usein perusasentoon, jonka jälkeen se on saanut tehdä jumppansa namin perässä, ja jos se on kiihtynyt siinä määrin uudestaan, että hyppii vaikka mua vasten, olen laittanut sen uudelleen matolle > homma alusta. Jumpan jälkeen ollaan tehty jotain seuruuta tai jääviä seuruun yhteydessä, ja kyllä vaan on nähty parhaimpia seuraamisia tämän syksyn aikana! Mä jopa luovutin Luumun seuraamisen suhteen jossain vaiheessa, mut variksenmarjat! Kyllä siitä vielä jotain tulee. Ei voi sanoa et hyvä, mut jotain kyllä!

Luumu on tullut rauhoittumisen kautta myös toiseen treenisettiinsä, ja olen yrittänyt pitää kiinni jostain harmaasta kriteeristä sen mielentilan suhteen, et ihan sama mitä treenataan (kiihdyttäviäkin juttuja), se menee heti matolle uudestaan, jos kiehuu yli. Sinänsä tämä matto ei meillä ainakaan siis vielä toimi minään hauskana temppuna, jonne on mukava juosta tauolle, mutta olishan se hienoa saada se joskus toimimaan niin. Miten siistiä olisikin pitää sitä eräänlaisena pitstoppina kummallekin koiralle ja sit vaan itse kentältä kauko-ohjailla niitä vuorotellen matolle ja hommiin. Huippua, tosin tunni/ustan jo nyt, että not gonna happen.

Jepjep, semmoisia mielentilahommeleita Luumulle. Ollaan kuitenkin edelleen tosi alussa tässä, joskin jos päästäisiin useammin treenaamaan, tää rutiinikin ja se semmoinen koirasta itsestään lähtöisin oleva halu rauhoittua varmaan kehittyisi nopeammin. Yhtenä suurena haasteena meille tulee nyt keväällä olemaan ulkokentälle pääseminen, ja joudutaan varmaan palaamaan aika paljon treenissä taaksepäin. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä. Sitä unohdin pyytää joulupukilta - tai mantelilta! Hitsi olisi sittenkin pitänyt syödä sitä puuroa vielä se kolmas lautasellinen.