Neljän suora

Kivaa räntää ja pikku-ukkoja satelee taivaalta. Onneksi on lämmin halli, jossa treenata! Terkkuja treenikentältä siis! Viime viikolla paketoitiin hallikausi kahdenkin treeniryhmän kanssa, noin niin kuin kevättä rinnassa. Itse en tuon alastoman veijarin kanssa ole vielä aloittanut ulkotreenikautta, mutta katsotaan nyt. Kalenterissa lukee torstain toinen huhtikuuta kohdalla kello 14:02 eräässä MaTo-palaverissa sovitusti, että kevät tulee. Joten pare olis tulla! Luumun ruututreeni ihan huutaa itselleen lisää tilaa ja avaruutta.

Vedettiin viime viikolla neljät kisanomaiset treenit. Ei mitenkään suunnitellusti, mutta aina tuntui vähän jotain jäävän hampaankoloon, ja putken kruunasi lauantaina keskiyöllä ihan aidolla kisakentällä paketoitu VOI-kokonaisuus ihan autenttisella koeliikejärjestyksellä. Viikonlopun jäljiltä on nuppi ihan sekaisin treeneistä, kokeista, fiiliksistä ja suunnitelmista. Lauantaina käytiin katsomassa lappalaisten tokokoetta Metsämäessä ja sunnuntaina tuli talkoiltua oman seuran kokeessa koko päivän. Koirakoita nähtiin laidasta laitaan, yllättäviä juttuja suuntaan ja toiseen. Hirveen kivannäköistä tekemistä muutamilla ihan alokkaasta alkaen, tuli ihan lämmin fiilis tuntemattomienkin ihmisten puolesta. 

Toisaalta taas viikonlopun aikana tuli nähtyä myös paljon niitä einiinviihdyttäviä suorituksia, joissa taustalla piillee rakoilua yhteistyössä ja tekemisen mielekkyydessä. Kukin tavallaan, ja treenikavereiden kanssa aiheesta kuin aiheesta virinneet keskustelut saavat ainakin ne omat metodit tuntumaan yhä ja aina vaan timanttisimmilta. Piipahdinpa viime viikolla myös Jari Kantoluodon yhteistyö-aihetta käsitelleellä luennolla. Siitä lisää pääsiäisen aikana, jolloin on toivottavasti enemmän aikaa kirjoittaa eikä vaan koko ajan olla kuudennella vaihteella menossa johonkin.

(Pitääpä taas oikein tuubista tsekata, että mistä tämä meidän) kisamainen viikkomme alkoi maanantaina 23.3. Tsaun hallista. Tehtiin kaukot (ei kestä vielä 5 s kentällä, vaan vähän jouduin hinkkaamaan, oma moka), metalli, istuminen (teki seiso!), hyppynouto (kolautti), tunnari (ei lähtenyt ekalla käskyllä, tuhtasi kapuloilla niin helvetin kauan; tosin joku äijä aika röyhkeästi lupaa kysymättä tuli juuri tällöin kolisuttelemaan meidän kentän varaston ovia) ja seuraaminen. Hampaankokoon jäi, kun Luumu oli niin kaffella pari ekaa liikkeenväliä, ja vielä ryssi istumisen sekä kolautti hypyllä. Missä keskittyminen? Hyvää tässä oli seuruu ja tunnari, jossa kykeni pitämään nuuskuttimet kasassa yllättävästä häiriöstä huolimatta, vaikka varaston ovia aukova äijä veti pasmat sekaisin niin ohjaajalta, liikkurilta kuin kuvaajaltakin. Mitä opimme maanantain kisatreenistä? Ei ehkä riitä, että Luumu on ekassa setissä saanut jo tehdä kaikkea, vaan se on valmisteltava kisatreeniin muulla tavoin kuin suoraan häkistä repimällä. 

Viikon toinen kisatreeni tehtiin keskiviikkona Vanton tilalla, jossa liikejärjestys oli maanantain treenin kanssa identtinen. Ajatuksena oli nyt valmistella Luumu kunnolla ja katsoa onko valmistelulla vaikutusta liikkeidenvälien paheksuttuun kaffitteluun. Ennen kehäänmenoa tehtiin vähän seuraamista, istumista ja kaukoja. Kaukoissa ei vieläkään kestä viittä sekuntia. Ihme juttu miten se ei kahdessa päivässä oppinut xP. Metalli OK, istumisen teki, mutta oli hämmentyneen oloinen (alkaako seuruu jo hajoittaa tätä?). Vanton tilan hyppy oli niin erikoinen, että noudosta ei meinannut tulla lasta eikä mitään muutakaan. (Ei ehkä hinkata sitä nyt kisatreenin yhteydessä?!) Tunnarissa lähti nyt ykkösellä, mutta tuhtasi taas ihan turhaan. Haisteli myös mattoa? Aijai. Seuruu oli taas kiva. Keskiviikon kisatreenistä jäi hampaankoloon tunnarissa yhä lisääntynyt turhanpäiten nuuskuttelu. Treenaa myös erilaisia esteitä. Hyvää oli edellistä treeniä paremmat liikkeenvälit ja kiva seuruu. Mitä tästä opimme? Kannattaa viritellä koiraa tulevaan kisakoitokseen.

Kolmas kisatreeni tehtiin taas Tsaulla, ja tällä kertaa vuorossa oli enemmän koeohjeenmukainen järjestys: seuruu (erityisesti tosi kiva peruutusosuus ja jo myös vähän askelia eteenpäin), istuminen (ei ollut enää kahvilla), hyppynouto (koin tarvetta ohjata kädellä palautuksessa, ihan turhaan), metalli, tunnari (tuhtasi vähemmän), kaukot (tässä kohtaa ollaan lisätty takapalkka > hyvin toimii, ja hitto vieköön, nythän se kestää jo sen 5 sekkaa! Kyllä vaan kotona kantsii tehdä iltaisin!) ja ruutu, josta palkka paikasta. Kisatreenistä ei jäänyt mitään hampaankoloon, vaan oli ihan huikee viilis! Lopun ruudussa tuli teknisiä ongelmia, kun ohjaaja oli unohtanut perään heitettävän pallon. Olisi kyllä pitänyt saada videolle, miten yritän hiipien juosta Luumun perään heittämään palloa ruudun kisapituudesta ilman että se kuulee. Mutta johan lensi pallo! Olipa hauskaa. Revettiin kaikki kolme nauramaan ihan ääneen. Lol.

Ja itse asiassa koska tuo torstaiaamun treeni oli niin loistava, ei ollut mikään tarkoitus vielä teetättää kisatreeniä Muumelolla. Mutta mutta... kun ensin oltiin kerätty kisaintoa neljän tunnin ajan Metsämäessä ja sitten iltasella oli vielä mahdollisuus päästä testaamaan sunnuntain koetta varten raivattua kenttää... oli ihan pakko! Mutta kannatti. Luumu teki koko voittajaluokan liikkeet samassa järjestyksessä ja jaksotuksessa kuin aiemmin päivällä lappalaisten kokeessa oli nähty. Kaksi settiä: ruutu, tunnari, kaukot ja istu sekä hyppynouto, metalli, seuruu ja luoksari. Otettiin nyt vihdoin luoksarikin taas mukaan kisatreeniin, koska se on ollut teknisessä treenissä niin hyvä. Sekin kannatti. Ja päästiin todella kokemaan aika autenttinen kisafiilis, sillä Luumu oli niin pähkinöinä ison kentän tuomasta valheellisesta vapaudesta kuin vain pieni apina voi olla. Se meinasi koko ajan alkutohinoiden aikana karata sinne, mutta pidin pääni. Tällä kertaa isolla kentällä tehdään vain ja ainoastaan töitä - ihan niin kuin kokeessakin. 

Tein huolelliset valmistelut seuruineen, istumisineen, kaukoineen, tunnareineen ja luoksarin stoppeineen. Luumu pysyi kivasti kehässä hanskassa ja oli mun kanssa, vaikka sitä olisi oikeasti kiinnostanut juosta iloista ympyrää ihan itsensä kanssa. Kaikesta vireestä huolimatta se oli myös teknisesti tosi kiva, ja esimerkiksi seuruusta oltaisiin kuulemma saatu 11,5 pistettä (!). Ihan käsi sydämellä olisi nollannut ainoastaan ruudun, ja senkin, koska olisi juossut takareunasta yli. Eli sillee aika mukava ongelma. Tosin ruudussa oli nytkin vähän semmoista ympärilleen katselun fiilistä, mitä mennäänkin pääsiäisenä ratkomaan Oilille. Kaukoissa tuli vähän eteenpäin, mutta vireeseen nähden tosi kivasti. Lisäksi mitä ollaankin opeteltu, niin kisatreenissä pitää pystyä erehtymisen jälkeen vastaamaan toiseen käskyyn, ja nyt Luumu pystyi. Oli hyvä! 

Toisessa setissä ei ollut mitään nokan koputtamista. Seuruusta on osa pudonnut kuvan ulkopuolelle, mutta se mitä näkyy on ookoo. Luoksetulo oli taas paljon parempi mitä Oililla reilu kolme viikkoa sitten. Hampaankolossa: ruudussa ihmettely "oudoissa" olosuhteissa, hyvää: ihan mielettömät liikkeenvälit (ja Luumukin on videolla niin kiiltävä, että välillä tunnun seuruuttavan delfiiniä).

Nyt on aika tyhjä takki. Kaikkemme annettiin viime viikolla, ja tällä viikolla tehdään enemmän teknistä ja höntsää. Ollaan muun muassa hetsattu tunnarille (super!) ja tehty hirmu kivoja ruudun paikkoja täydestä matkasta. Seuruu ja kaukot kuuluvat jokakertaiseen treenisuunnitelmaan, ja pitkästä aikaan tänään jouduin seuruun tärkeydestä vähän muistuttamaan. Mukaan ollaan saatu jo ihan kymmenenkin askelen suoria pätkiä, ja jos meinaa herpaantua, pari täpäkkää vasemmalle käännöstä saa kyllä herran huomion taas heräämään. Toki olen myös palkannut paljon, ja suunnitellut osan kisatreeneistä siten, että saa heti seuruusta sen loppupalkan. 

Noita kisatreenejä suunnitellessa pitää ottaa kyllä miljoona asiaa huomioon. Mikä liikejärjestys? Kykeneekö tekemään tunnarin heti ruudun jälkeen? (Joo.) Millä liikkeellä aloitetaan, jotta olisi skarppina heti aluksi, mutta toisaalta taas ei olisi liian hauskaa? Millä liikkeellä lopetetaan, että pääsee palkalle? Voiko seuruun ja istumisen laittaa peräkkäin, kun kummassakin on seuruuta, ja meidän seuruu ei kestä? Ja se ruutu. Voiko sitä ylipäänsä laittaa yhtään mihinkään muualle kuin alkuun, kun ei se tunnu sitä löytävän, jos alla on jotain muuta?

Eniten tassuun jäi viime viikon kisatreeneistä yhteistyön kestävyydestä sydämeen levinnyt lämmin olo. Noi liikkeenvälit ja palkkaantuminen on tuossa viimeisellä videolla jo niin huippuluokkaa, etten voi enempää vaatia. Luumu tykkää tästä ihan just niin paljon kuin minäkin. Se haluaa olla just nyt just tässä ja just mun kanssa. Yhdessä me pystytään ihan mihin vaan.

Tammikuun seuruutreenistä
Kuva: Anne Saari 

Herra Hauskuuttaja
Kuva: Anne Saari

Tommonenkin järjestys voi näköjään olla :o 

Ps. No more poor-quality videos!
Meikäläinen sai ehkä parhaan laivatuliaisen ikinä!

Klassikko-Luumun comeback

Jäi askarruttaamaan meidän seuraamisen äärimmäisen huono taso Lahdessa sen verran, että heti paluumatkalla rustasin kännykän taskulampun valossa aanelosen verran ohjeita meille jatkoon. Teknisesti meillä on nyt kaikki välineet parempaan tulevaisuuteen, mutta kyllä korpesi, miten Luumu ei jotenkaan edes yrittänyt. Uusi tekniikkamme ei kestä kisanomaisen treenin korkeampaa virettä, mutta jotenkin liike on silti pystyttävä ottamaa kisatreeniin mukaan ilman kompromisseja aa tekniikasta ja bee ASENTEESTA.

Tässä meidän toimintasuunnitelma seuruun korjaamiseksi (kirjoitettu 7.3. pitkän päivän ja noin 15 hereilläolotunnin jälkeen):

Tekniikkaa tehdään edelleen erikseen, paljon seinän vieressä ja käänteishoukutuksella lelu vasemmassa kädessä. Muista palkata myös tekniikkatreenistä silloin tällöin lelulla > parantaa ilmettä. Yhdistä myös seuruun yksittäistreeniin kehääntulot ja alkuliikkurointi. Luumu on usein kisatreenissä hiukan enemmän pimpom, ja se odotus eteenpäin menemiseen on kova. On se ensimmäinen liike mikä tahansa, keskittyminen on siinä kortilla. Ja koska seuruu varmaan yleensä on se eka, me yhdistetään siihen nyt kisavirittelyt ja kehääntulot, ja vaaditaan silti täydellistä keskittymistä käsillä olevaan seuruun tekniikkatreeniin. Eli käytännössä liikkuri liikkuroi seuruun aloituskohtaan, josta sitten teemme omaan tahtiimme erilaisia paikallaankäännöksiä ja sivuaskeleita ym. piiperrystä. Seuruu on seuruuta, vaikka ei konkreettisesti eteenpäin mennäkään. Niin ettäs tiedät, Luumu.

Myös seuruun palkkaodotusta kisatreenin kokonaisuudessa on nostettava. Kun sivuaskel- ym. nyansseista on tullut yleensä tekniikkatreenissä namipalkka, palkkaodotus ei ainakaan nyt kanna kokonaisuustreeniin asti. Luumu ei yritä täysillä / jättää osan tekemättä, koska seuruu ei ole sille tärkeää. Ylipäänsä nyt palkataan paljon (enemmän lelullakin!) ja erityisesti seuruun aloituspaikoista. Kokonaisuustreenissä seuruu voi myös olla viimeinen liike, jolloin se saisi heti seuruun jälkeen palkan. Tai seuruu voi olla keskellä kisatreeniä, mutta se voi saada sen jälkeen nyksnyks-palkan > VAIN JOS TEKEE ASENTEELLA. Ylipäänsä kisatreenin seuruu on lyhyt; tekniikassa ei saa nyt mokata, vaan helpotetaan niin, ettei jouduta tekemään kompromisseja (meillä: ei suoria pätkiä).

Pitää kuitenkin muistaa, että kyllä Luumu jo osaa. Kyllä se tietää ainakin millä asenteella töitä pitäisi tehdä, joten jos teknisesti ei vielä ole taitava, on sen ainakin keskityttävä satasella. Kisatreenissä ei suvaita mitään ympärille pälyilyitä tai härskejä eteenvalumisia liike seissin jälkeen. Luumulle toimii tosi hyvin, että jos se ei tee satasella hommia, niin se saa katsella kehän laidalta, kun minä teen yksin. Sitä voidaan taas testata, jos alkaisi seuruunkin painoarvo nousta. Puolikkaalla asenteella ei saa enää tehdä! Kisatreenissä on varmaan monta monessa, miksi alkuun on vähän enemmän kaffella. Aava kenttä, mahdollisesti uusi paikka, jännitykseni... Tietääkö Luumu, että kun mua jännittää, en puutu sen hölmöilyihin samalla tavalla kuin normitreeneissä? 

Kuvat: Anne Saari 

Ollaan nyt tehty seuraamista edelleen Jessican ohjeilla joka treenin yhteydessä, ja Luumu oikeasti tuntuu ja näyttääkin suoremmalta. Näitä pitää vaan tehdä varmaan ihan hitosti, jotta joskus hamassa tulevaisuudessa kantaa koesuoritukseen asti. En kuitenkaan ota tästä mitään paniikkia, sillä kyllähän Luumu sen verran seuraa, että ei meidän kesän kisoihin osallistuminen siitä kiinni tule jäämään.

Paikallaankäännöksien yhdistäminen kisatreeniin oli hyvä idea, ja teemme sitä jatkossakin. Se taisikin itse asiassa olla ainut asia viime viikon TSAUn kisanomaisissa, jonka Luumu teki hyvin. Heh. Eipä oo nimittäin tämmöistä hepuli-Luumua näkynyt treeneissä pitkään aikaan. 

Kaikki alkoi varmaan siitä, kun Luumu ei löytänyt kaukojen ja seuruun jälkeen vuorossa ollutta ruutua (yks juttu taas mitä pitää harjoitella > kun ruutu ei ole ensimmäinen liike, miten ruutu bongataan?). Tarkoitus oli ottaa ruudun lähetyspaikkaan pieleenmenneen yrityksen jälkeen vähän etäisyyttä, ja yrittää valmistella Luumu jo matkalla paremmin (missäruutu). En tiedä miten Luumu tämän tulkitsi, sillä se bongasi tässä kohtaa kehän ulkopuolella olevan Tuulian (ah Tuulia!), ja kun olin puuttumassa tähän odottamattomaan tuttujen morjensteluun, Luumuhan vetäisi oikein kunnon hepulikierroksen ja vielä itkupotkuraivarit siihen paikkaan, johon sain sen käymään maahan. Mut kun en taho! Haluun mennä Tuulian luo!

Heh. Eikä tässä vielä kaikki. Käytiin kehän ulkopuolella rauhoittumassa, ja tultiin sitten uudelleen kokeilemaan ruutua. Nyt Luumu näki sen hyvin (jännä juttu kyllä; koska tultiin taas niinku tuoreeltaan siihen, eika alla ollut muuta liikettä?), mutta mitä se myös näki sinne ruutuun asti juostuaan: hallin takaseinässä odottelevan Torreksen! Ei kyennyt jäämään ruutuun, ja siitä tuli tietty vähän sanomista taas. Pienet maassapyörähdykset ja kaikkee. 

Luumu on tässä vuoden mittaan kehittänyt ihan käsittämättömän mancrushin Tuulian belgian groenendalia Torresta kohtaan. Kaikki varmaan mukavasti kulminoitui paikkistreenissä just ennen piirinmestaruuksia. Sen jälkeen ei ole ylilyöntejä pienen harmaan osalta tapahtunut, mutta Torreksen vetovoima sen kuin vaan on kasvanut. Jos Torres sattuu parkkiksella tulemaan vastaan, Luumu menee ihan häntää heiluttavaksi kakaraksi, jonka pitelemiseen saa pieni ja vähän suurempikin ihminen käyttää kaiken voimansa. Lisäksi Luumun Torres-rakkaus heijastuu myös nykyään jo Tuuliaankin: ihana Torres-nainen! En vaan ollut ajatellut, että kahden erilaisen poikarakkaus (vaikkakin vähän yksipuolinen sellainen) alkaisi jo näkyä treeneissäkin! Koska Luumu ei saa mennä Torreksen luo, se suhtautuu treenitilanteessa Torrekseen kuin mihin tahansa maailman herkullisimpaan makupalaan tai hurjimpaan leluun. Kun sinne ei saa mennä, en sitten mene yhtään mihinkään. Eipähän tule ainakaan tehtyä virhettä.

Tehtiin kisatreenissä ruutu menestyksellä loppuun, ja testattiin Torreksen vetovoiman tehokkuutta vielä lopussa metallinoudon yhteydessä. Joo ei voi ottaa sitä kapulaa, se voi olla Torreksen. Mutta hyvä, että tämä tuli kuitenkin nyt ilmi. Sillä ihan kuin mistä tahansa muustakin pikkukoiran mielestä maailman ihanimmasta asiasta, niin myös on Torreksesta opittava luopumaan. Aidosti. 

Tehtiinkin heti seuraavissa MaTo-treeneissä Vanton tilalla koko treeniaika häiriötreenejä Torreksen kanssa. Voi Luumua, se ei ole joutunut varmaan koko kauden aikana noin kovasti tekemään töitä. Mutta nopeasti se kehittyi kuitenkin, ja jossain vaiheessa alkoi ne korvatkin taas löytyä ihan konkreettisestikin. Alussa oli jopa lelun kanssa juokseminen vaikeaa. Torreksen vetovoima on varmaan jotenkin niin suunnaton, että Luumu jää mieluummin paikoilleen. Hassu otus. Mutta olipa hyvät treenit! Tällaisia enemmän, jotta saadaan aidosti se luopumisen ajatus menemään läpi. Silloin kun tehdään töitä, ei ole väliä mitä muuta siellä kentällä tai kentän ulkopuolella on. Ja oikeastaan silloin kun tehdään töitä, niihin pitäisi keskittyä niin täysillä, ettei Luumun pitäisi edes huomata, vaikka siellä juoksisi lauma mustia belgialaisia! Nih! Sitä tavoitetta kohti!

Ps. Tehtiin ihan identtinen VOI-korjaussarja heti seuraavana päivänä ryhmän treeneissä, ja Luumu oli kaikinpuolin oikein etevä. Kaukoissa saa fokusnamin jättää jo kauemmas, seuruussa pitää itse kääntyä rauhallisemmin, ruudun paikkaan tarkkuutta, ja tunnarissa pitää jo taas nostaa palkkaodotusta. No further comments. Hyvää viikonloppua!

Kiva ja iloinen kokonaisuus - Oilin koulutuksessa

Ensinnäkin ihan kamala kiire. Toiseksi ihan kamala väsymys. Ärsyttää kevätväsymyksessä vellovat ja sitä ympärilleen toitottavat ihmiset, joten väitänpä kärsiväni jostain muusta väsymyksestä kuin kevät-. Mut hei kevät! Leskenlehdet, aurinko, lämpö, manttelittomat päivälenkit Aurajoen pientareella, hitaasti mutta varmasti kuivuvat hiekkakentät ja lähestyvä kesä. Oi suloisuutta. 

Selvittiin hengissä reilun viikon takaisesta Staffiyhdistyksen järjestämästä Oili Huotarin koulutuksesta. Ei niin että kuolemantuomio olisi missään nimessä Oilin vuoksi kolkutellut, vaan onnistuin kehittämään itselleni ihan järkyttävän kisapätkäjännityksen, joka konkretisoitui paikan päällä seuruun aikana vatkulista tutisevina jalkoina. Todella autenttinen kisakokemus siis - uusi halli, uusi "tuomari" ja tuttuakin tutumpi kisajännä. Luumu oli kyllä super. Onneksi se olikin niin super, sillä ihan vaan sillä me siitä selvittiin, kun minä sain sen kerättyä tekemään mun kanssa hommia, ja kun se teki, minäkin pystyin keskittymään oman pakkani kasassa pitämiseen.

(C) Kiira Lehto

Sain Luumun hyvin lämmiteltyä viereisellä kentällä ennen kisakentälle menoa. Lämpän jälkeen Luumu kävi vielä hetken makoilemassa häkissä, ja tuli sitten häkistä kentän laidalle ja siitä yhdessä kentälle. Lämmitykseksi mentiin kakkoskentälle yhdessä kehään, josta lelupalkka. Kun oli hetken juossut ja purkanut, sai tehdä vähän seuruun käännöksiä naksulla, istumista ja rimatunnarin. Oli oikein kivalla tuulella, ehkä hiukan liian äärirajalla, mikä näkyy superkorkeina vastenhyppyinä ja kevyenä kärsimättömyytenä joissakin kohdissa.

Olin kyllä itse ihan paniikissa siinä kun odoteltiin kehään pääsyä. Ennen kuin tajusin laittaa Luumun käskyn alle istumaan, olin vähän väliä nappaamassa sitä pannasta, kun kuvittelin sen lähtevän ihan joka suuntaan ja jokaista morjenstamaan. Rauhoitu hyvä nainen. Osaahan se koira istua ja odottaa. Kehäänmeno oli kiva, ja ruudun lähtöpaikkaan selvittiin kunnialla. Juoksi kivasti ruutuun, mutta jäi siellä vähän katselemaan ympärilleen. Toimi kuitenkin ohjeiden mukaan ja oli ihan normiluumuruutu.

(C) Saana Lehtinen 

(C) Kiira Lehto 

(C) Kiira Lehto 

(C) Kiira Lehto

Seuruu oli ihan kamalaa. Siinä tuli hyvin Luumun kaikki moninaiset ongelmat esille, sillä eihän me olla vielä ehditty saada noita suoruus- ja paikkajuttuja ajettua läpi vielä. Olisi varmaan pitänyt jättää se kokonaan tekemättä, sillä Luumu oli koko ajan ihan kaffella, ja musta tuntui ihan kamalalta. Erityisesti nuo käännös + liike seis valahti aina eteen ja osa perusasennoista jäi kokonaan tekemättä / tuli tehtyä ihan puolikkaalla tassulla. Vaikka Luumu edelleen poikittaa ja tässä näemmä myös tiputteli kontaktia, olisi seuruu silti ollut koko lailla siistimmän näköinen, jos nuo käännös + seissit olisivat toimineet siten kuin ne nykyään sentään toimivat yksittäistreenissä. Huooh. Ei ollut mikään paras lähtökohta kisasuorituksen tekemiseen. 

(C) Saana Lehtinen 

(C) Saana Lehtinen 

(C) Saana Lehtinen 

Siis just noin, Luumu xD
(C) Kiira Lehto 

(C) Kiira Lehto 

(C) Kiira Lehto

Vaikka kuulemma mun naamalta näkyi aika hyvin se seuruun välinpitämättömyyden aiheuttama ketutus (eihän se tietysti Luumun vika ole, miten sille on tuota seuruuta lähdetty opettamaan, mutta kyllä sen sentään jo tällä treenimäärällä pitäisi tietää milloin ollaan töissä ja milloin voi puolivillaisesti töiden lomassa tsekkailla ympäristöä...), sain kuitenkin pakan kasattua seuruun jälkeen, ja loput liikkeet ja liikkeenvälit Luumu tuntui taas hanskassa normaalilta innokkaalta ja työtätekevältä itseltään. Ei muita huomioita kuin nämä, jotka Oililta paperilla sain:

Luumu VOI

Ruutu
- OK alku, hyvä fokus
- kiva vauhti ruutuun
- ruudussa paikka vasemmalla / ruudussa OK
- loppu epäsiisti
- palkkaantui kivasti

Seuruu
- paikka pettää: poikittaa, edistää
- kontakti pettää usein
- pa:t vinoja ja väljiä
- kuitenkin kiva ja intensiivinen, olisi hyvä nyt työstää kuntoon [hymynaama]

Liikkeestä istuminen
- seuruu epäsiisti, pälyili
- istui ja pysyi / OK loppu

(C) Kiira Lehto 

(C) Kiira Lehto 

(C) Saana Lehtinen

Tunnari
- tuliko ääntä ennen [ei]
- rauhallinen ja hyvä fokus
- OK vauhti / ei heti ottanut omaansa
- jonkun verran mälväsi kapulaa

(C) Kiira Lehto 

(C) Saana Lehtinen 

(C) Saana Lehtinen 

(C) Kiira Lehto

(C) Saana Lehtinen

Luoksetulo
- OK alas
- seisominen venyi, samoin maahanmeno
- pomppasi sivulle
- OK vauhti

(C) Saana Lehtinen 

Vatsamakkaratkin ihan rullalla!
(C) Kiira Lehto

Hyppynouto
- nykäisi heitettäessä
- kiva vauhti
- epäsiisti kapulalla
- mälväsi sivulla

(C) Saana Lehtinen 

(C) Kiira Lehto 

(C) Kiira Lehto 

(C) Saana Lehtinen

Metsku
- sinkosi eteen
- reipas liike
- hyvä otto + pito / paitsi ihan lopussa löystyi

(C) Kiira Lehto

KIVA JA ILOINEN KOKONAISUUS! NUORI KOIRA, JOKA VIELÄ VÄHÄN KESKEN > HIO PALASIA VIELÄ KUNTOON [HYMYNAAMA].

Palautekeskustelussa käytiin läpi liike kerrallaan, ja jäätiin vähän pidemmäksikin aikaa juttelemaan vireeseen ja ylipäänsä töiden tekemiseen liittyvistä jutuista. Seuruu oli ehdottomasti meidän huonoin juttu, ja se on laitettava kuntoon (par'aikaa). Seuruu ja perusasennot ovat pienen koiran kanssa vaikeampia, mutta kun koira osaa seurata, se on sille myös paljon helpompaa. Jos seuruuta ei nyt aleta laittaa kuntoon, pakka tulee hajoamaan, sillä seuraaminen hajoittaa myös kokonaisuuden. Luumu siirtyy seuraamisessa vähän vapaalle, koska se ei tiedä mitä seuraamisessa pitäisi tehdä. Se on sille kamalan ei-tärkeää (allekirjoitan todellakin!). Paikka paikoin sillä on kuitenkin hyvä idea seuraamisesta. Se on kiva ja intensiivinen.

Kaikki nuo kapulan mälväämiset (tunnari, hyppynouto, metsku) tapahtuvat lähellä minua, ja mitä epävarmempi  koira, sitä enemmän mälvää. Tunnarissa huomaan ainakin hyvin, että jos tehtävä on ollut vaikea tai Luumu on joutunut toimimaan korkeassa vireessä, se helpommin mälvää sivulletulossa ja sivulla. Tunnariin Oili antoi vinkiksi, että koiran voi laittaa ihan vaikka eteen istumaan, kapulan suuhun, ja vaikka kädet lähestyvät kapulaa, silti on pidettävä kunnolla (ei suun aukomista). Jos on huono, kädet heti pois ja oijoi. Kapulaa voi myös vähän koputella, että koira muistaa pitää. Hieno luovutus on sellainen, jossa otat kapulasta kiinni, sanot kiitos tai irti tai mitä ikinä, koira avaa suun ja vetäytyy itse kapulasta poispäin. Luumu ei onneksi matkalla mälvää kapulaa, vaan vasta sivulla. Sivulla sen ote löystyy, sillä se odottaa, että otan kapulan kohta pois. 

Luoksetulo olikin meillä yllättävä murheenkryyni. Yllättävä sinänsä, sillä olen ollut ihan tyytyväinen, jos Luumu on suorittanut kummatkin stopit, vaikka ne ovat vähän liusuneetkin. Käymämme keskustelu sai koko porukan remahtamaan nauruun: Oili: "Seisominen venyi, samoin maahanmeno." Janina: "Se tulee varmaan vähän liian kovaa", johon Oili: "Mä vähän luulen et sun kriteeri on vaan löysä". Ja se kyllä pitää paikkansa! Osaa se Luumu pysähtyä nopeastikin (esimerkiksi piirinmestaruuksista saatiin luoksarista Ralfilta kymppi), mutta en vaan ole vaatinut sitä viime aikoina. Eikä me tosin kyllä olla luoksaria oikeastaan treenattukaan, joten miten olisin voinut mitään vaatiakaan. Aijai! Nyt äkkiä luoksari treenilistalle. Oilin mukaan kun koira tajuaa, että myös ne stopit ovat tärkeitä, se alkaa myös suhteuttaa vauhtiaan. Ja ihan sama millä vauhdilla koira nyt alkuun tulee, sen pitää pysähtyä kun sanotaan. Ja kun koira ymmärtää, että stopit ovat tärkeitä, se rupeaa yleensä myös kummasti juoksemaan. Ja kun Luumu pomppasi luoksarin sivulletulossa iloisesti pari superpallopomppua, Oili siihen hauskasti tokaisi, ettei se ole yhtään haitallista, mutta tokossa epäsuotavaa.

Kokonaisuus kuitenkin Oilin mielestä meillä toimii, ja Luumu ei ole semmoinen, että se odottaisi koko ajan sitä palkkaa. Se vastasi kivasti mun välipalkkaan, eikä ollut yhtään liikkurin perässä, vaikka semmoistakin omasta mielestäni tuntuu joskus tapahtuvan. Luumu kuitenkin kuumuu loppua kohden (näkyi tällä kertaa noudoissa siinä alun maltissa, toi metskun eteen rykiminen oli ihan ennenkuulumatonta), ja voisinkin miettiä, että onko syytä loppua kohden palkata enää niin railakkaasti. Sanoin myös, että tekisi mieli tehdä Luumulle ylipitkiä kisatreenejä (10-15 liikettä?), ja Oilin mielestä se oli hyvä idea, sillä silloin Luumu joutuisi tsemppaamaan vielä vähän pidempään. 

Oilin mielestä toko on balanssin hakemista, kun on kuitenkin kivaa, että koira on iloinen. Koiralla saa olla hauskaa kehässä, mutta siellä pitää olla myös töissä. Jossain vaiheessa on kerrottava koiralle, että tämä on mulle tosi tärkeetä. Itse aloin kertomaan tätä tärkeää töissäolemisen sanomaa viime kesänä, ja vieläkin ollaan sillä tiellä, että välillä painitaan semmoisten seikkojen kanssa kuin että tarvitaanko sitä mamia tässä yhtään mihinkään vai pitäiskö kuitenkin mennä yhdessä hommiin. Kerroin Oilille, että olen vähän yrittänyt siivota meidän tekemistä (muun muassa viime kesän vastenhyppimisestä aiheutuneet mustelmat ja hihaan tarttuminen ovat onneksi historiaa), ja Oili sanoi, että paljonkin olen saanut siivottua. Ja kun sanoin, että tosin itsehän olen Luumusta tuollaisen alunperinkin tehnyt, Oilin mielestä se on kuitenkin parempi näin päin, sillä terrieri ei ole tyypiltään sellainen koira, joka jaksaisi tehdä paljon toistoja. Motivaation pitää todella olla kunnossa. Luumu kyllä jaksaa, ja se näkyy siitä. Mutta nyt kun se on jo kolmevuotias, mun pitää ruveta kertomaan sille, että tietyistä jutuista pidetään kiinni. 

Koiran on ymmärrettävä, että tämä on tärkeää. Oilin mukaan me teemme siitä monesti koiralle ei-niin-tärkeää ajattelemalla, että no nyt se oli aika hyvä. Eihän koira ymmärrä aika hyvää, sillä saman palkan se saa muutenkin, oli se sitten aika hyvä tai sairaan hyvä. Koira on joko hyvä tai sitten se on huono. Jos se on huono, se autetaan onnistumaan, jotta päästään kertomaan, että nyt se oli hyvä. Ja sitten uudestaan toisto alusta, avoimin ovin, eli annetaan koiralle aidosti uusi tilaisuus. Sillä jos me vaaditaan koiraa tekemään satasella, on meidänkin pystyttävä tekemään satasella. Niuhotus ei saa jäädä päälle, koska silloin olemme koiralle epäreiluja. Silti pidetään kriteeristä kiinni. 

Meidän toiselle pätkälle en ollut suunnitellut mitään aiheita, vaan Oili ehdotti, että tehtäisiin Luumun kanssa ensin luoksetulon stoppeihin terävyyttä ja sitten katsottaisiin noutojen palautuksessa sitä turhaa suunaukomista. Luoksarin stopeissa kokeiltiin ensin naminheittelyleikkiä, joka meinasi epäonnistua, kun mulla oli niin pieniä nameja mukana (enkä osannut heittää niitä oikeaan aikaan, jotta Luumu olisi nähnyt ne). Tämä oli meille tuttu harjoitus, ja siinä saa kivasti koiraan vauhtia. Eli muutaman kerran heitetään nami ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen, jotta koiran vauhti kasvaa. Sitten olevinaan ollaan heittämässä namia, mutta pysäytetäänkin seisomaan. Nyt alkuun pitää pysäyttää tosi lähellä, että onnistuu (terävä pysähdys). Pysäytystä voidaan korostaa sekä käsi- että äänimerkillä. Saatiin videolle muutama hyväkin pysähdys, eli pitää vaan muistaa, että kyllä se Luumu pystyy pysähtymään nopeasti. Ja jos yhtään epäilyttää, että oliko se tarpeeksi terävä vai ei, niin ei se silloin ollut.

Tehtiin pysähtymisiä myös peruuttamalla ensin kävellen, ja sitten juosten. Näissä Luumu oli jopa parempi, tosi vauhtikin oli hitaampi. Ja jos ei vaan onnistu, auta onnistumaan korostamalla käsi- ja vartaloapua. Jos ei ole näissä hitaan vauhdin harjoituksissa hyvä, ei ole luoksetulossakaan hyvä. Kokeiltiin vielä kolmantena harjoitustapana läpijuoksuttamista avustajan kanssa, jossa avustaja heittää aina namin itsensä taakse, ja kutsun Luumun sitten joka toinen kerta läpi (heitän namin itseni taakse) ja joka toinen kerta pysäytän lähelleni. Stopista takapalkka avustajan taakse. 

Jos treeneissä meinaa ihan typerästi ennakoida stoppia, voi ihan hyvin juoksuttaa läpi asti sanomalla vaikka äppäp tänne sieltä nyt. Mitäs siellä seisoskelet, kun sulle sanottiin että tule. Sitten kokeillaan uudestaan läpijuoksuna, ja heti kun ottaa muutaman laukka-askelen, vapautetaan ohjaajan taakse lentävälle namille. Pitää kuunnella mitä sanotaan. Oili meinasi, että meidän luoksetulosta tulee kuitenkin hyvä, kun vaan itse muistan pitää nyt sen kriteerin. Ja nyt alkuun yleistetään pysähtymiskäsky kaikenlaisissa tilanteissa, kuten kierron kautta, putkesta jne., jotta on ihan varmaa, että koira tietää mitä se tarkoittaa. Luumu kyllä tietää mitä se tarkoittaa (seisomaan pysähtymistä), mutta se terävyys ei tällä hetkellä liity siihen Luumun ajatukseen pysähtymisestä. 

Tein pienen videokoosteen noista Lahdessa tehdyistä stopeista, jotta tiedän jatkossa millainen on hyvä ja terävä ja mikä ei riitä. Ollaan nyt viime viikolla tehty pariin otteeseen erilaisin harjoituksin, ja parhaiten on toiminut peruuttamalla tekeminen. Lenkin yhteydessä pellolla olen myös lyhyen matkan luoksetuloissa saanut kivaa terävyyttä, ja etenkin kun tehtiin tänään pallon kanssa, tuntui vihdoin, että Luumulle rupesi ajatus hiukan terävöitymään. 

Noudon palautuksissa tehtiin puukapulalla samalla tavalla kuin edempänä kuvattiin tunnarin kanssa. Eli kädet lähtivät pois (äppäp) heti jos Luumu avasi suutaan. Kun on hyvä, vapautetaan, ja saa pudottaa kapulan. Nyt en tässä nimenomaan ota kapulaa pois, koska Luumulla on se odotusarvo kapulan poisottamiselle niin suuri. Myös kapula suussa peruutukset ja suunnanvaihdon kautta sivulletulot ja suoraan sivulletulot kapula suussa. Luumu nappasi jutun juonesta nopeasti kiinni, ja vaikka meidän kapulanpitohistoriamme on aika lyhyt (kun pitämisen harjoitteleminen on ollut meille molemmille aika vastenmielistä), ei Oilin mielestä tässä ole meillä paljon töitä edessä (eli p*skaa lapioitavana ;)). 

Luumulla on myös tapana tehdä palautusvaiheessa pieni kierros takanani, mihin voitaisiin puuttua takana seisovalla ja mahdollisesti nameja houkutuksena pitävällä apparilla. Tehtiin tätä myös koulutusta seuranneella viikolla, ja toisaalla oli hyvä, toisaalla taas vaikeampaa. Luumu tarvitsee joka tapauksessa enemmän kaikenlaista häiriötä, jotta se joutuu oikein tosissaan fokusoimaan käsillä olevaan tehtävään, ja sainkin tästä käänteishoukutuksesta hauskoja ideoita myös esimerkiksi ruudun paikkatreeniin. 

Koulutuspäivän lopuksi keskusteltiin vähän yleisistä asioista, ja kirjoitinkin tästä jotain muistiin. Oilin mukaan monella staffilla takapään käyttö oli puutteellista, sillä rakennekin jo on sellainen, että se ei ole luontaista. Takapään käyttöä voi harjoitella koiran etujalat alustalla ohjaajaa kohtisuoraan vastapäätä ja tässä ympäri liikkumalla. Oili tekee samaa harjoitusta myös merkillä, että koira on ohjaajaa kohtisuoraa. Takapään käyttöön avuksi myös peruuttamisen opettaminen.

Monella olivat myös perusasennot puutteellisia. Seuruu on kuitenkin vain sarja perusasentoja, joten niiden tulee olla kunnossa. Pennusta alkaen seinän vieressä seuruuttamista, ja perusasennonkin voi opettaa seinän vieressä. Jos koira edistää, se myös helposti poikittaa tällöin. Pienen koiran kontaktin ei tarvitse olla ihan ylös asti, vaan sille voi opettaa esimerkiksi pinssitargetin lahkeeseen (koiran poski koskettaa pinssiä). Myös käänteinen houkutus seuruussa, eli lelu vasemmassa kädessä; vaihda lelun paikkaa eteenpäin, jos on kontaktiongelmia. Käänteishoukutuksessa voi käyttää myös kekseliäisyyttä, esimerkiksi grillipihdeillä nakkia heiluttamalla. Näin saadaan nostettua ilmettä ja virettä, ja samalla koira fokusoi paremmin. 

Luoksetulon jäävät huononevat usein siksi, että kriteeri höllenee. Stopin tulee olla tärkeä, kuten edellä jo kävi ilmi. Kun kriteeri nousee, koiran vauhti hidastuu, mutta tätä ei kannata pelästyä, sillä näin koira hahmottaa kokonaisuuden, ja alkaa sitten taas juosta JÄRKEVÄÄ VAUHTIA. 

Ylipäänsä koiran kanssa treenatessa kannattaa pohjatyö tehdä kunnolla, koska kun tulee ongelmia, on jotain mihin palata. Ongelmia tulee aina, mutta jos ei ole pohjaa, ei ole mitään mihin palata. Kisaamaan mennään, jos koira tuntuu osaavan > hae kisoista mukavaa kokemusta. Totuta koira kisanomaisiin treeneihin > näin olet koiralle reilu! Oili nosti tässä Luumun esimerkiksi (hih): Luumu teki tosi kivan kisanomaisen tänään, koska se on tottunut kisanomaiseen treeniin, eikä palkattomuus ole sille mikään juttu. 

Mieti myös mikä tunnetila koiralla on missäkin liikkeessä, sillä tämä tunnetila on koiralle se, mihin se usein palaa. Aina kun Oili esittelee koiralle uuden liikkeen, hän miettii tunnetilan, jossa haluaa koiran liikkeen suorittavan. 

Ohjatussa noudossa merkin pitää olla koiralle todella vahva! Merkin arvo on nostettava ylös. Oili tekee sikinsokin merkin alkeistreeniä ja ruututreeniä. Pennun kanssa kun mennään kentälle, kannustetaan sitä bongaamaan ruutu > mennään ruutuun leikkimään. Kun ollaan leikitty ruudussa, kannustetaan bongaamaan merkki, ja mennään sinne leikkimään. Uusissa paikoissa tulee olla helppoa ja kivaa, jotta koiralle ei kokeessa tule fiilistä, että se ei selviydy siitä. Pennun kanssa ylipäänsä kentällä aina onnistutaan ja on kivaa, vaikeat jutut tehdään jossain muualla. 

Kokeessa ollaan vain koiran kanssa! Siellä ei ole mitään muuta kuin sinä ja koira! Ei voi mennä niin, että sinä olet yksin ja koira on yksin. Pitää olla onnellinen siitä, että pääsee kokeeseen, koska aina ei pääse. Sairauksiin ja onnettomuuksiin verrattuna koejännitys tuntuu pieneltä asialta. Rinta rottingilla, täältä pesee. "Minä saan olla täällä, minä saan osallistua."

Kaiken kaikkiaan Oilin mielestä staffien tokopäivään osallistui oikein kivoja koiria, joista on vaikka mihin, jos niiden kanssa tehdään vaan töitä. Selväpäisiä koiria, joilla ei mielessä mitään ketkuiluja. Aina voi ajatella, että omassa koirassa voisi olla parempia puoliakin, mutta pitää muistaa, että kaikilla on ne omat puolensa. 

Useimmat koirat ovat paljon tyytyväisempiä, kun ne oppivat, että on hauskaa, mutta tietyllä tavalla. Kun koira oppii, että ihminen ei anna periksi, se luovuttaa nopeasti. Fokusta voi parantaa kuuntelutreenillä esimerkiksi ruokakupille vapautuksesta. Mette ei saa mennä syömään, jos huudetaan Meg tule. Luumukaan ei saa mennä syömään, jos huudetaan Puulua syömään. Tosin Luumulle ei huudella ruokakupilla hämyjuttuja, koska se pyytelee muutenkin ruoka-aikoina olemassaoloaan niin rankalla kädellä anteeksi. Mutta pääasiassa siis hyvä muistaa iskulause: "Semmoisella koiralla ei tee mitään, joka ei kuuntele." Motivaation laskua ei tarvitse pelätä, sillä kuuntelutreenillä vaan lisätään sitä keskittymistä.

Tuli vietettyä ihan huippupäivä mahtavien ihmisten ja koirien kanssa, ja Oili on kyllä ihanan helpostilähestyttävä, reilu ja suora kouluttaja, josta välittyy sellainen rehti välittäminen koulutettavistaan. Oili on tulossa toukokuussa Auran Nuuskuille kaksipäiväiseen koulutuspäivään, ja nykyisinä aurannuuskulaisina (!joo!) koitetaan tietty saada Luumun kanssa paikka jommallekummalle päivälle. Jospa päästäisiin jo siihen mennessä näyttämään meidän kehityskelpoisempaa seuraamista ja terävämpiä stoppeja. Kannattaa muuten käydä lukemassa myös Saanan kirjoittamat loistavat muistiinpanot täältä. 

Ai niin ja vielä yks juttu! Olipa kiva ylläri, kun kävin katsomassa Donin ja Veeran blogia tuossa eräänä päivänä. Sattuipa vielä olemaan allekirjoittaneen synttäripäivä! Sydän!

Kukkaloistoa vanhenemisen kunniaksi. 

Mitähän näistä kasvaa? 

Orkideakin on vielä hengissä.

Tässä meidän eka faniposti <3 (Kuningas Hedelmä)
Tulipa pitkä teksti. Siinä sitä tarinaa puolentoista viikon tauon edestä!

Kaukoja Jessican kanssa

Heeei aaapuva! ApuVA! Jo huomenna on Oilin koulutus, eikä jännittäisi yhtään näin paljon, ellen olisi mennyt suunnittelemaan sitä typerää kokeenomaista! Se on oikeasti meille just mitä me tarvitaan, sillä palaset liikkeiden sisällä ja väleissä rupee muuten loksahtelemaan paikoilleen. Mutkun jännittää! Taas pitää vaan ajatella, että jos me tästä selvitään, niin me selvitään jo paljon muustakin taas paljon helpommalla (ja vähemmällä jänskällä?). Toisaalta jännittää se tilanne. Että kun siellä kaikki katsovat ja mitä jos sitä ja tota. Toisaalta jännittää näyttää meidän taitoja Oilille, kun hän on kuitenkin yksi korkealle arvostamistani tokon guruista. On paljon tärkeämpää saada tietää mitä Oili ajattelee meidän tekemisestä kuin mitä joku satunnainen tuomari jossain missälie kokeessa. Eli jännittää oikeesti enemmän kuin jos menisi ihan oikeaan kokeeseen. Sitten vielä vähän jännittää, että jos jotain meneekin sillä tavalla teknisesti pieleen, mitä ei tavallisesti tapahdu. Näen jo itseni selittämässä kisanomaisen jälkeen että joo-mutta-kun-ei-se-tavallisesti ja että kyllä-se-kotona-osaa.

On se kivaa olla tämmöinen etukäteen stressaava ja jännäävä ihminen, ettei vaan mitenkään tule ainakaan helpottaneeksi itselleen sitä mihin sitä ikinä sen päänsä laittaakaan. No, onneksi Luumu alkaa olla jo sen verran luotettava työkaveri, että itse vaan loogisesti harjoittelemallamme tavalla suorittamalla me saadaan loppujen lopuksi kumpikin toisistamme voimaa ja varmuutta. Toivottavasti huomennakin. (Jaiks ja iiks vähän silti!)

Viikko sitten tehdyn kisanomaisen VOIn jälkeen ollaan (lomailtu ja) tehty paljon palasia. Ruudussa ollaan tehty malttia ja luoksetuloa erikseen (pitää muistaa myös seurata, eikä vain riekkua siinä edessä; ensi viikolla palataan myös paikkatreeniin, kääntyy liiaksi kohti vasenta nauhaa), seuraamisessa ollaan tehty pikatreeniä muutama toisto kerrallaan käännöksiä, sivuaskeleita, peruuttamista, paikkaa ja suoruutta (on hyvät erikseen, miten ne vaan koskaan kantaa kokonaiseen seuruuseen..?), ja hyppynoudossa rupeaa vihdoinkin menemään se takaisinhypyn ajatuskin herra Muulle selkärankaan. Kaukot ovat myös olleet jokapäiväisellä tapetilla, vaikka ne nyt huomisesta kisatreenistä pois jätetäänkin. Palataankin pari viikkoa ajassa taaksepäin ja kaukovinkkeihin, joita kävimme Jessicalta hakemassa. 

Meillä on ollut kaukojen kanssa aika kivinen tie, ja yksi emämunaus, jonka pikkuLuumun kanssa olen tehnyt, oli se että ei treenattu heti alunperin kaikkia kolmea asentoa. Tässä meidän lähtötaso voittajan kaukoihin elokuun lopussa (todellinen loppuhuipennus 3:08 kohdalla). Heh. Melkoisesti hommia tehtiinkin koko talvi, ja vaikka pitkään tuntui, ettei edistystä tapahdu yhtään, ihan yhtäkkiä tekniikka kestikin vähän etäisyyttä, ja sitten jo hetkessä paljon enemmän. Kaukopussukasta on nyt viime viikkoina ollut huima apu, ja sen avulla olen voinut kokeilla yksittäisiä vaihtoja ihan 15 metristäkin asti. 

Pääasialliset ongelmat Jessicalle mentäessä olivat, että jos Luumulla oli muita vaihtoja alla, seiso-istu oli helposti seiso-maahan, ja taas toisaalta maahan-seiso -vaihdossa kriteerijalka venyi pahasti ns. vaaka-asentoon, jolloin kriteeri toisaalta täyttyi, mutta tästä oli lähes mahdotonta enää käydä istumaan. Tässä jälleen muutamia laadukkaita alkuvuonna kuvattuja loistopätkiä:

Jessica ehdotti jalan venymiseen molemminpuolisten sivupalkkojen asettamista. Ihan alkuun ajattelisin, että edessä oleva palkka vetään puoleensa, mutta todellisuudessahan edessä/sivuilla oleva palkka nimenomaan kokoaa koiraa, sillä senhän pitää samalla vaihtoa suorittaessaan luopua palkasta. Tästä pääsemmekin taas loistavasti SuperLuumun kryptoniittiin, ylipäänsä mistä tahansa luopumiseen. Miksi meillä viime kesänäkin torpattiin sivupalkat, oli koska Luumu ei vaan kyennyt tekemään yhtään mitään, vaikka palkat olisivat olleet kaukanakin. Jotenkin se funtsii pikkuaivoillaan, että kun haluan nuo namit niin kovasti, on varmaan parempi vaan maata hiljaa paikoillaan, ettei ainakaan tule tehneeksi virhettä. Nyt kuitenkin lähes vuoden vanhempana ja sitäkin viisaampana luopuminen oli aavistuksen helpompaa, ja löydettiin hyvä tasapaino palkan etäisyyden, toimintakyvyn säilyttämisen ja jalan venymättömyyden välillä. Luopumista pitää harjoitella erikseen ja paljon, sillä kyllä sun nyt vaan on pikkukoira pystyttävä nousemaan sieltä maasta, vaikka se nami on siinä sun kauko-ohjausalueella. Meillä oli tässä vaihtoihin kykenemisessä vielä vähän ryppyjä koulutusta seuranneella viikolla, mutta helpotettiin sen verran, että kävin aina noukkimassa namit ja viemässä ne Luumulle sen sijaan, että Luumu olisi saanut ne vapautuksesta itse käydä hakemassa. Oli vissiin pikkupojan helpompi ymmärtää se luopumisen käsite näin. 

Postin kuvat: Anne Saari

Muutenkin sain Jessican opastuksella opetella palkkaamista uudelleen, sillä olen näemmä sallinut tepsuttelun siinä kohtaa, kun lähestyn namia taskusta kaivaen palkkaamaan. Oijoi. Niinpä tehdäänkin silloin tällöin niin, että ihan loppuun asti tilanteessa on rauhaa, Luumu ei saa tepsutella palkkatoiveissaan, ja se joutuu luopumaan kädessäni olevasta namista ennen kuin se lopulta saa sen. Hienoa! Ja tämäkin vaati.. öö, yhden kerran harjoittelun, että meni jakeluun :D Ja vaikka nyt ollaan hiljattain paljon luovuttu namista ensin, kaukoista ei kuitenkaan aina pitäisi palkata näin, vaan joskus voin myös jessin jälkeen heittää palkan Luumulle. Piti ihan tarkistaa että niinkö, sillä joskus alokasaikoinamme onnistuin jotenkin maagisella tavalla ryssimään kaukomme hetkeksi heittämällä palkaksi liian usein palloa. Paino varmaan sanaparilla liian usein.

Ihanan keskittynyt ilme <3

Sain myös läksyksi miettiä S>I -käsimerkin uudelleen, sillä jokin siinä on varmaan se juttu, miksi Luumu erehtyy pitkän sarjan päätteeksi menemään maahan istumisen sijaan. Niinpä olen tässä parin viikon sisällä uudistanut varmaan kymmenennen kerran kaikki käsimerkkimme. Aina niissä on ollut joku viksu ajatus takana, mutta ainakin nyt ne vihdoin toimivat. Omenan poimimisen sijaan istu on meillä tällä hetkellä sellainen veltto heti alusta alkaen eteenpäin suuntautuva kommunistitervehdys (ilman nyrkkiä tosin). Näin se erottuu hyvin oikealla kädellä tehtävästä kalanevää muistuttavasta sivuheilautuksesta. Maahan mennään vasemmalla kädellä. 

Luovutaan

Kokeiltiin tehdä kaukoja Jessican luona myös vähän vauhdikkaammin heittämällä ensin nami, ja kun koira on syönyt sen, pyydetään se maahan (muistutus tässä välissä, että kaukot), ja sitten siitä lähdetään tekemään vaihtoja. Olipa vaikeeta! Meillä ei ihan tekniikka riittänyt kovemmassa vireessä tekemiseen, mutta pikku hiljaa näitä voisi kotona jo välillä kokeilla normikaukojen sijaan. Namin voi myös näissä laittaa koiran eteen, ja kun se on suorittanut vaihdon ja ottanut sen jälkeen kontaktia, se saa luvan syödä namin. Tässäkin huomattiin, että kun nami oli liian lähellä Luumua, se ei pystynyt keskittymään, vaan teki maasta seisomisen sijaan maasta istumisen. Voi pientä putkiaivoa. Siellä oli nyt ainokaisella ajatuslinjalla nami häiriönä, eikä siinä kohtaa liiku yhtään mikään yhtään mihinkään. 

Ollaan kotona tahkottu nyt hyvällä menestyksellä näitä kaukoja. Luumu tekee kaukopussukan kanssa nyt jo myös hallilla koko sarjan puhtaasti vaihtelevalla etäisyydellä. Etäisyyttäkin tärkeämpi tekijä on meillä nyt se etupalkka, sillä se vaan jotenkin taianomaisesti kokoaa koko koiran, ja näin pystytään tekemään koko sarja loppuun asti ilman virheitä. Ei se tosin helppoa ole ollut, vaan eräänäkin iltana muistan käyneeni varmaan viitisentoista kertaa nostamassa Luumun sieltä maasta. Kun sun nyt vaan pitää pystyä siihen, vaikka se nami on siinä näkösällä. Muutaman hinkkaussession jälkeen se nami on saanut olla siinä, ja silti pystyään tekemään. Kaukopussukasta ei voida ainakaan ihan vielä luopua, sillä S>I on edelleen ilman sitä hankala. Ollaan kuitenkin kaikesta huolimatta ja tietysti tehdyn työn ansiosta kehitytty viime kuukausien aikana hurjasti, ja olikin aika palkitsevaa myös ohjaajalle, kun Jessica kehaisi Luumun tekevän kaukoja hirmu nätisti. Hih. 

Tsaulla vielä takapalkka-aikaan 

Kotona meillä on keittiön lattialla tämmöinen kumipohjainen kaukomatto,
ettei jalat turhaan liusu muovimatolla.
Matkaa eteiseen saa noin 7 metriä.

Satumainen palkka

Luumu teki loppuviikosta elämänsä ensimmäisen kerran voittajaluokan kaikki liikkeet putkeen läpi. Oltiin varattu Hennan, Annen ja Elinan kanssa Luumun pentukursseilta tuttu halli meille niin sanotuksi vierashallikokemukseksi. Lisäksi koirakeskuksen hallissa on kivasti tilaa tehdä ylempienkin luokkien liikkeitä ilman sen suurempia taikatemppuja liikejärjestyksen suunnittelussa. Koko voittajan testaaminen sai alkunsa siitä, kun (apua) ajattelin, että (jaiks) tehtäisiin Luumun kanssa ensi lauantain Oilin koulutuspäivässä (hui) kisanomainen treeni (mäenehkäkestä). Ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan kisapätkästä oli tarkoitus jättää kaukot ja ruutu pois (koska ne ovat kesken). Sitten jonkun harmaan ajatuksen tasolla kokeilin viikossa kursia ruudun loppupätkän jotenkuten kasaan (onnistuttiin!) ja kuten perjantaina nähtiin, sen voi näköjään ottaa jo kisatreeniin mukaan!

Kaukoissa tilanne on se, että liikkurointi tekee kaikesta kaksin verroin hankalampaa. Etenkin, jos pienellä sinisellä on yhtään tavallista enemmän virettä, se helposti unohtaa, että meidän "uudessa" kaukosäätimessä on myös se seiso-nappula. Kun eihän koskaan ikinä ennenkään ole kisapätkässä pitänyt muuta kuin istua ja maata. Hiton helppoa, eiku..! Siksipä ollaan tehty kaikkia vaihtoja liikkurin kanssa, mutta koska ne ovat kesken, ollaan tehty niitä kaikkien apuvälineidemme kanssa. Niin myös VOI-kisatreenissämmekin. 

Olin lisäksi suunnitellut liikejärjestyksen onnistumista tukemaan. Ruutu ensin, jotta saadaan se alta pois (eikä tule mahdollisesti karattua sinne liian aikaisessa vaiheessa), ja seuruu sitten (jotta alla on vähän jotain, mutta ei liikaa; Jessican ohjeiden mukaan ei suoria pätkiä, vaan koko ajan tapahtuu kauheesti kaikkea). Kolmanneksi istuttiin (no koska eikö se yleensä muutenkin tule seuruun jälkeen, ja tän pitäis olla pala maksalaatikkoa jo tällä hinkkaamisella), ja neljänneksi juostiin luokse. Sitten piti vielä tulla noudot ja vasta viimeiseksi tunnari ja kaukot, jotta ei tarvitse sahata sen vireen kanssa. Olin kuitenkin kirjoittanut samalle lapulle myös meidän "muistutteluasiat" - eli siis pienenpienet osaset, jotka piti muistuttaa meidän ekalla treeniajan puoliskolla kisatreeniä tukemaan (pari naksua seuraamisesta ja istumisesta, pari nostoa kaukoista ja yksi tunnari, jossa monta kapulaa ja muutakin romua), ja ei ihme, että liikkuri meni harakanvarpaissani vähän sekaisin. Hyvin Luumu kuitenkin hoiti tunnarin kotiin heti luoksarin perään (jee!), ja sitten tehtiinkin metallihyppy ja metallitasamaa ennen linssipussukka-avusteisia seitsemän metrin kaukoja (joissa vaihdot pissivät sitä varten niin paljon, kun Luumu ei tosiaan yhtään odottanut sitä seiso-vaihtoa). 

Mut jotenkin ihan hirveen hyvä kisamainen treeni. No ensinnäkin onhan se jo saavutus, että ylipäänsä voitiin tehdä kaikki liikkeet putkeen. Videossa ei ole mitään ylimääräistä, ja silti se on kahdeksan minuutin pituinen! Se VOIVOI on pitkä, vaikka yhdessä Tuulian kanssa sovittiin piirinmestaruuskisojen jälkeen AVOt paketoituamme, että me tulisimme ainoastaan riemuitsemaan hauskempien ja vauhdikkaampien liikkeiden treenaamisesta (VOIJEE!). Ja vaikka se VOI on pitkä, Luumu oli ihan huippu! Paras kisanomainen treeni meillä ehkä ikinä! Luumu oli sillai semisti liikkurin perään (niin kuin se usein on), mutta jotenkin se oli kuitenkin varmasti hallinnassa. Vaikka se oli ihan onnesta soikulana, se oli kuitenkin aktiivisimmin mun kanssa kuin mitä koskaan ikinä ennen. Voi sydän ja halaus ja suukko. Ihan mieletön fiilis!

Mutta miten tähän ollaan päästy? Kisaaminen ei ole koskaan ollut meille kamalan helppoa, vaikka Luumu on teknisesti ihan suht taitava ollutkin. Se on vaan aina ollut jotenkin tosi hmm.. ympäristön liehiteltävissä. Ja jos se kiinnittää vähääkään mihinkään muuhun huomiota kuin meidän yhteiseen työntekoon, se on tosi puolivillaisesti mukana siinä meidän jutussa. Huippuesimerkkinä meidän pm-kisa syyskuussa, jolloin, no, se oikeasti teki vaan just sen mitä pyydettiin, eikä yhtään mitään ylimääräistä. Siis mitään positiivista. Omaa hauskaa se nimittäin kyllä onnistui keksimään ihan melkein jokaiseen liikkeenväliin ja johonkin liikkeeseenkin.

Tehtiin lisää mun kanssa -treeniä, vaikka sitä oltiin jo koko saakelin kevät ja kesä tehty. Oltiin taas olevinaan hyvässä jamassa, kunnes käytiin joulukuun lopussa TSAUn kisanomaisissa kokemassa lähes sama puolivillainen fiilis. Ja kun ne on ne liikkeenvälitkin sillä lailla kunnossa, että yhdessä liikutaan, ja Luumu kyllä tietää, mitä pitää tehdä. Millähän sen saisi satasella keskittymään mun kanssa tekemiseen, eikä vaan sillä lailla, että ysikympillä keskitytään ja kympillä voi edelleen tehdä kaikkea muuta, kun siihen tilaisuus koittaa? Ja tuollaisen elosalaman kanssa niitä tilaisuuksia todella koittaa. 

Millähän tosiaan? Olisko palkkaamalla? Eeeei, voisko se olla niin yksinkertaista? No kyllä se vaan voi! Oliskohan ollut tammikuun alkua, kun kokeiltiin satunnaispalkkaa kisanomaisessa treenissä. Eikä mitään namia naamaan -meininkiä, vaan kunnon revittelyä silloin tällöin taskusta äkkiä napattavalla nyksnyks-lelulla. Avustaja merkkasi naksulla milloin on hyvä asenne ja minuun suuntautunut keskittyminen, ja sitten palkkasin ihan vaan parin sekunnin vetoleikillä, jonka jälkeen lelu meni takaisin taskuun, ja homma jatkui suunnitelman mukaan. Yllättyyhän sitä itsekin, kun irtsaripussin pohjalta löytyy pollykarkkeja, jos on yleensä aina vaan ottanut kaikkea muuta. Kun on ensin kymmenen leffailtaa popsinut susupaloja, polly voi todellakin olla kaivattua vaihtelua, etenkin jos sitä ei muista pussiin valinneensakaan.

Palkkaamisen painopiste oli siis eniten liikkeiden aloituspaikoissa, sillä yleensä niissä Luumulta pääsi kuvaannollinen huokaus, että vitsi vielä tää homma jatkuu. Kun me oltiin jo treenattu ne liikkeiden väliajat sen palkan suhteen (miten mun kädet, millainen kehuääni, mihin suuntaan kävelen jne.) ja palkasta rauhoittumisen suhteen (ryhti suoristuu, sekunnin kokonaisvaltainen pysähtyminen ja tiukka eienää, joka on ajan saatossa vaihtunut miellyttävämmäksi okkeksi). Sitten me siirryttiin yhdessä mun kanssa liikkurin osoittamaan paikkaan (tässäkin olen päässyt jo lantiolle heittäytyvästä käsiavusta aika hyvin pois; jos Muumelon ajatukset tuntuvat olevan monessa paikassa samaan aikaan, silloin käsiavusta on taas hyötyä). Mutta mitä sitten? Sitten me vaan törrötettiin sekavassa järjestyksessä siinä aloituspaikassa, ja Luumu usein harhaili jokusen puoliympyrän siinä mun edessä puolikas naama liikkurin tekemisiä seuraten. 

Liikkeiden aloituksiin piti saada massaa, ja sitä me saatiin palkkaamalla niistä satunnaisen satumaisesti (sanaleikki sai alkunsa eräästä väärin tulkitusta harakanvarpaastani). Huomattava ero siinä minuun suuntautuneessa keskittymisessä saatiin ihan parilla treenikerralla. Ja koska se naksuttelu ja nyksnyksyttely oli ihan kamalan hauskaa kaikkien osapuolten mielestä, me ruvettiin tekemään sitä missä kohtaa kokeenomaista treeniä tahansa. Välillä ekasta liikkeenaloituksesta, toisin sanoen hyvällä asenteella kehään tulemisesta. Välillä mun kanssa siirtymisestä, välillä kesken liikkeen (no lähinnä seuraamisessa), ja välillä liikkeen jälkeen (harvemmin tosin). Ja kun se oli appari joka määräsi koska palkataan, kisatreenissä säilyi koko ajan sellainen jännä.. no jännitys! Sekä minä että Luumu odotettiin koko ajan, että milloin se seuraava naksu tulee. Ihan huippua!

Jatkuvasti naksuttamisesta pystyttiin aika nopeasti siirtymään palkkaamaan vain ekasta liikkeenaloituksesta. Kisanomainen sujui loppuun hyvällä tekemisen meiningillä pelkästään siitä kehään tulosta nyksnyksysti palkkaamalla. Ja hupsista vaan, yhtäkkiä Luumu ei tarvinnut sitä ensimmäistäkään palkkaa. Vaan se palkkaodotus jotenkin kesti koko sen koesuorituksen ajan ja muuttui näin asenteelliseksi, positiiviseksi ja keskittyneeksi yhdessä tekemiseksi. Huhhuijaa. Ihan mahtava kehityskaari parissa kuukaudessa, ja työn hedelmiä voidaan ruveta poimimaan ihan näillä näppäimillä. Toki edelleen pelottaa, että jossain vaiheessa taas muu kiinnostaa minua enemmän, mutta ainakin tuo viime perjantain VOI-kisatreeni oli osoitus jostain ihan muusta paljon ihanammasta. 

Oli kyllä mahtava fiilis noin upean perjantaiaamutreenin jälkeen suunnata auton nokka kohti Tampereen kylpyläviikonloppua. Luumu meni viettämään ansaitsemaansa minitoko- ja mamilomaansa mamman ja Nallen hellään huomaan, ja itse asiassa vasta tänään palattuamme haettiin jälleen poika kotiin. Tampere kaikessa keväisyydessään näytti jälleen parhaat puolensa, ja täydellinen viikonloppu viimeisteli muutenkin täydellisen viikon ihan maailman parhaalla tavalla. Hyvää maaliskuuta, ystävät! Kohta pääsee jo ulkokentille herättämään pahenn... eiku ihastusta!

Sunnuntaikävelyllä 

Auringon maalaamat rantakivet 

Naistenlahden pelastusrengas 

Uudessa linssissäni on mielenkiintoinen aukko.
Tuulessa hulmuavat koivunoksat ovat kuin akvarellimaalauksesta. 

Maaliskuun eka ja kevät! 

Ehkä eniten odotin kuitenkin hyvää ruokaa, ja sitä saimme yllin kyllin! 

Semmonen pikkunen sunnuntaibrunssi. 

Ajanvietesuunnitelmat eivät ihan menneet putkeen, kun Pub Vinyyli oli sulkenut ovensa
jo 2013, ja standuppikin oli loppuunmyyty. Löydettiin sentään muitakin istumapaikkoja.
Tässä Bar K ja sovelletut Kimble-nappulat. 

Meinasin viimeisen illan kunniaksi mennä kylpyyn Jari Tervon kanssa,
mutta koska hänen Revontultentien juttunsa pääsi loppumaan jo aiemmin,
jouduin ottamaan seurakseni muutaman Pohjois-Korean loikkarin.
Hyvä kirja muuten, mutta tilanteeseen olisi paremmin sopinut vaikka kotona
avaamista odottava Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä.