Olette te merkillistä sakkia te, oi, sankat lukijajoukot. Koskaan ei kykene blogisti täällä ruudun toisella puolella arvaamaan mitkä jutut teitä kiinnostaa paljon ja mitkä vähemmän. Aika usein tekstitilastoissa huidellaan samoissa lukemissa, mutta joskus kun ajattelen että no nyt on julkaistu teksti, jota jengi varmana lukee (vaikkapa Mooin MH-kuvaus), niin loppujen lopuksi teitä kiinnostaa enemmän nää paljon asiapitoisemmat tekstit (kuten tämä blogihistoriamme helmi Luumukoiran ahterista tai tämä jalokivi joogaavista staffeista). Eli lienee paikoillaan lausua varoituksen sananen: tässä tekstissä tullaan käsittelemään ihan oikeaa asiaa. Mikäli höpöhöpö ja liipalaapa on enemmän sun kakkupala, palaa taas kanavalle seuraavan tekstin puitteissa. (Eivaan ihan tosissaan kaikkien aikojen luetuimmat tekstimme käsittelevät koirien terveyttä - koiran kipu, koiran ensiapu, koiran aineenvaihdunta ja koirien tavallisimmat tuki- ja liikuntaelinvammat on vonkalemaisia kaloja, jotka helposti tarttuu Googlen verkoilla kalastavien haaveihin.)
Pääsin siis noin kuukausi sitten viettämään laatuaikaa ihan itsekseni Koira-Kissaklinikan järjestämälle Urheilukoiran kuntoutus -seminaarille täällä Turun Metsämäessä. Voi vitsi mitä juhlaa, kun mukana ei ollut Kirputinta eikä kumpaakaan koiraa. Luksusta. Eläinlääkärit Eva Einola-Koponen ja Johanna Koponen puhuivat urheilukoirille tyypillisistä vammoista ja niiden hoidosta sekä urheilukoiran kuntoutuksesta, ja lopuksi vielä käytiin läpi vesiterapiajuttuja pieneläinhoitaja Kati Huovalan johdolla. Luumun kanssa kun ollaan jo kuljettu pitkä tie kuntoutumisen kivisellä polulla, oli mukava saada vahvistusta sille että on tullut toimineeksi oikein. Vaikka vähän meinasi kaikkien noiden mahdollisten vammojen kaislikossa tulla semmoinen olo, että eihän tässä uskalla enää yhtään mitään tehdä terveenkään koiran kanssa. Huh! Sen verran itsetuohoista sakkia taitaa kuitenkin harrastus-/urheilukoiran omistajat olla, että tekevälle sattuu ja urheilija ei tervettä päivää näe on vaan semmoisia sanontoja, joiden realiteetit valitettavasti valkenee meille ennemmin tai myöhemmin.
|
Keväältä muutama talteenotettu napsu, kun Luumu leikki koiraa Kipsan kanssa. |
Okei, mutta näin alkuunsa vapautan itseni taas kaikesta vastuusta tekstin oikeellisuuteen liittyen. Teksti sisältää myös omaa pohdintaani, ja kyseessä ovat jälleen ihan omat mielipiteeni. Mikäli koira oirehtii, on se parasta viedä tutkimuksiin sen sijaan että oikotietä onneen etsisi netin syvistä syövereistä. Mitä nopeammin koira saadaan hoitoon, sitä nopeammin voidaan aloittaa myös mahdollinen kuntoutus.
Noniin, sitten itse seminaariin. Eräässä agilityurheilijoiden keskuudessa toteutetussa tutkimuksessa kävi ilmi, että urheilukoirien vammat ovat useimmiten pehmytkudosvaurioita. (Agilityä koskien) kiinnittämällä huomiota ympäristöolosuhteisiin (liukas pohja, vaaralliset kulmat, vaaralliset esteet, sijoittelu jne.) voidaan vaikuttaa vammaprosenttiosuuden laskuun. Olkapäävammoissa tukilihakset väsyvät jatkuvan rasituksen (hypyt, alastulot) vuoksi, ja rasittuminen aiheuttaa vammoja. Tämä koskee urheilulajeja, joissa on paljon vauhtia, (koiralla) painoa ja tekniikassa tulee paljon kiertoliikkeitä. Olkapään irtopala on kipeä jo viikkoja ennen kuin muutos on nähtävissä röntgenkuvassa. On siis hoidettava koiraa sen oireiden mukaan, eikä pidä tuijottaa pelkästään kuvia.
Kyynärpäävaivat ovat usein isojen, nopeasti kasvavien rotujen murhe. Euroopassa ortopedit suosittelevat kilpakoiriksi aiottavien kuvauttamista neljän kuukauden iässä; varhaisessa vaiheessa saadaan tasapaino niveleen (jos siellä on havaittavissa inkongruenssia oliskos ollut..) poistamalla pieni luunpala > operaation jälkeen koira pystyy todennäköisesti elämään täysipainoista elämää. Kyynärnivelessä ei ole paljon tilaa, minkä vuoksi kyynärvammat ovat kivuliaita.
Seikka, jota on ennenkin korostettu näillä eläinlääkäreiden luennoilla: PENNUN TAI NUOREN KOIRAN ONTUMA TULEE OTTAA VAKAVASTI JA HOITAA AJOISSA. Ontuminen ei ole tavallista, se ei kuulu normaaliin kasvuun eikä sen tutkimatta jättäminen tee koirasta tervettä. Ihan kamalaa oli kuulla miten on kuulemma tavallista, että nuoren koiran omistaja tulee klinikalle ontuvan koiran kanssa, ja kun sitä pitäisi ruveta kuvaamaan saati operoimaan, koiran kasvattaja puuttuu peliin ja kieltää hoitamisen (ymmärtäisin siis että syystä että siinä kohtaa kyseessä on sairas koira, kun sille on kuvattu jokin kehityshäiriö tai muu rakenteellinen ongelma, joka ontuman aiheuttaa). Sen verran hiukan poikkean seminaarin aiheesta, että ei ole omassa rodussakaan ollenkaan vieras ajatus se, että mitä enemmän koiria tutkitaan ja kuvataan, sitä sairaampi rodusta olevinaan tekemällä tehdään. Omistaja/kasvattaja saattaa olla ihan tietoinenkin yksilön rakenteellisista ongelmista, jotka tutkittuina estäisivät koiran jalostuskäytön tai tekisivät siitä vähintään moraalisesti arveluttavaa, mutta koira jätetään tutkimatta, jotta se olisi näennäisesti terve. Pevisa ylläpitää jonkinlaista rajaa jalostuskäytölle, mutta sen sisälle mahtuu kyllä ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä.
|
Onnellinen ukko |
Kyynäristä vielä. Jos kyynärnivelessä on nivelrikkoa, se lyhentää koiran elinikää puoleen. Ennaltaehkäisevää eläinlääketiedettä sekä kasvattajan vastuuta peräänkuulutettiin. Lisäksi nyttemmin tutkimukset ovat osoittaneet, että varhainen sterilointi/kastraatio (selkeästi alle 2 v.) lisää kasvuhäiriön riskiä suurilla roduilla (myös kissoilla; paper bone effect, kasvulihasten kiinnittyminen hidastuu). Tässä on nähtävissä suuria kulttuurisia eroja, sillä Amerikassa on totuttu kastroimaan varhaisella iällä. Etenkin urheilukoirapuolella varhaiseen kastraatioon liitettävä kasvuhäiriöiden suurempi riski tulee ottaa huomioon. Kastraation aiheuttama kasvuhormonin puutos kasvuvaiheessa motivoi luustoa kasvamaan väärällä tavalla.
Rannenivel rasittuu hyppyjen alastulossa, etenkin jos mukana on yhtään kiertoa. Väsymysvammoja, luunsisäisiä mikromurtumia > rasitusfrekvenssi on liian suuri. Mikäli koiralla on ranteissa huono rakenne, se ei ole agilitykoira ja sen pitää harrastaa jotain muuta. Tästä päästään aasinsillalla koiraharrastusyhdistysten ja kaupallisten yritysten vastuuseen. Koirat eivät saa päättää. Koirilla ei ole vaihtoehtoja, vaan ne harrastavat sitä mitä niiden omistajat haluavat. Koiraharrastuslajien suosio kasvaa, ja kentillä on yhä enemmän kokemattomia koiranomistajia. Tässä kohtaa lajiharrastamisen riskeistä tiedottamisen vastuu on harrastuspuitteet tarjoavalla taholla. Kuinka paljon vaikkapa agilityn alkeiskursseilla käsitellään turvallisuus- ja kuormittavuusnäkökulmia?
Rakennevioista mainitaan myös ylikulmautuneet takaraajat. "Tolppajalkaisten" koirien polvet eivät jousta samalla tavalla kuin oikein kulmautuneen. Mitä pystymmät jalat, sitä vähemmän ne joustavat. Ja mitä vähemmän ne joustavat, sitä herkemmin ne hajoavat. Ylikulmautumista saatetaan katsoa joidenkin rotujen jalostuksessa läpi sormien, mutta on huomattavaa, että mikäli esim. ylikulmautunutta urosta käytetään reilusti (enemmän kuin viisi kertaa), uroksen rakennevika yleistyy geenipoolissa liikaa. Uroksen panosta rodulle tulisi aina miettiä.
Kun hypätään / laskeudutaan hypyltä, painorasitus yhdelle jalalle on 4,5-kertainen. Kun mietitään tietyille roduille sopivia harrastuslajeja, on otettava huomioon, että vaikkapa 50-kiloisen koiran jalalle kohdistuva paino hyppytilanteessa on laskukaavan mukaan 225 kiloa. Pohjan vaikutus on tässäkin olennaisessa osassa.
Seikkoja, jotka vaikuttavat vammojen syntymiseen (biomekaaniset vaikutukset): ylipaino (!tätä ei vissiin voi korostaa liikaa!), heikot runkolihakset, vanhat ortopediset vaivat, hännättömyys (peräsin puuttuu), raskas luusto, lihasepätasapaino jne.
Sitten takaraajavammoihin. Kinnernivel on kyynärnivelen tapaan ahdas sarananivel. Kinnernivelen irtopala (od) oirehtii ontumisella 4 kk:n iässä > pitää hoitaa ajoissa. Ennuste on huonompi kuin olkapään irtopaloissa. Patellaluksaatio on pikkukoirien murhe. Mitä pystymmät polvet, sitä heikommat reisilihakset (rakenne ei salli tarpeeksi tilaa reisilihaksen kasvulle), ja sitä heikompi polvi. Leikkausennuste on hyvä, jos se tehdään ennen kuin rusto on hajonnut alta. Akillesjännevammoissa on usein rasitusta takana, ja ne vaativat tavallisesti ainakin orthoosihoitoa lääkehoidon lisäksi. Polven nivelrikossa ennuste on huono; koira ei istu, ei hyppää, ei käänny > polven nivelrikko on invalidisoiva.
Mikäli lihasrevähtymää ei hoideta, se ei muodosta lihassoluja vaan arpea, joka revähtää helposti uudestaan. Tyypillinen tilanne polven ristisidevammojen synnylle on sellainen, jossa tehdään spurtti, jonka jälkeen jarrutetaan, liukastutaan ja käännytään samaan aikaan.
Vammojen päätteeksi puhuttiin vielä urheilukoiran uran kehittämisestä. Elimistöä pitää nuoresta iästä alkaen kehittää siihen urheiluun, jota on tarkoitus harjoittaa. Kunnon kehittämisen ainekset kasataan jo nuorena: ruokavalio, liikunta, mikä on kasvuvauhti, mitkä ovat geenit - mutta myös mitä yksilön pääkoppa kestää? Rauhoittuminen on tärkeää! Etenkin nyt kun harrastuksissa näkee paljon älykkäitä, nopeasti oppivia ja kestäviä bordercollieita (esimerkiksi), koirilla tehdään liian paljon liian nuorena, eivätkä ne välttämättä opi ollenkaan rauhoittumaan. Ne rikkovat itsensä ihan vaan sen takia, etteivät ne ymmärrä. Me koiranomistajat rikomme koiramme, koska ne ovat lahjakkaita, nopeita ja motivoituneita. Nälkä kasvaa syödessä. Ongelmien varhainen tunnistaminen on tärkeää. Valmennuksen on oltava tasapainossa: harjoitusvaiheen jälkeen tulee LEPO. Kilpailuolosuhteita olisi syytä pystyä parantamaan.
|
Tykinkuula lähestyy määrätietoisesti kohdettaan, kun taas paimenella on vähän arvaamattomampi lähestymistapa. |
Sitten vielä kuntoutuspuolelle. Jalan käyttämättömyys aiheuttaa ruston, lihasten, jänteiden, ligamenttien ja luuston artrofioitumista eli surkastumista. Kudokset vahvistuvat käytön myötä. Aika parantaa haavat, ja ligamentit korjaantuvat kuudessa viikossa 50-prosenttisesti. Usein kuntouttamissuunnitelmaa on muutettava, jos tulee takapakkia tai mikäli jokin muu alue kipeytyy. Esimerkiksi tapauksessa, jossa hoidetaan lonkkaniveltä, sitä tukevat lihakset voivat kipeytyä. Tai vaikkapa osittainen ristisidevamma repeää kuntouttamisen myötä kokonaan. Tällöin suunnitelmaa on muutettava.
Laserista meillä onkin Luumun kanssa syksyn ajalta runsain mitoin kokemusta. Laserhoidolla parannetaan solutasolla aineenvaihduntaa ja hapen kulkeutumista kudoksiin. Laservalon energia johtaa paikallisesti verisuonten laajentumiseen ja imutiehyiden aktivoitumiseen. Näin saadaan lievennettyä turvotusta nopeammin > kipu hellittää.
Säännöllisin tarkastuksin pidetään huolta, että koira ei varo jalkaa. Lihakset eivät voi vahvistua, jos se varoo käyttämästä jalkaansa. Liikuntaa lisätään asteittain n. 10 % viikoittain. Uusiutuvien vammojen taustalla pidetään tärkeimpänä syynä liian aikaista paluuta suoritustasolle (agility).
Siinä seminaarin anti mitä sain kirjoitettua muistiin. Oman (Luumun) kokemuksen kautta voin sanoa, että tärkeintä on, että ontumat käydään ajoissa tutkituttamassa. Monesti joku mysteerinen pikkuontuma voi hyvin johtua lihas-, nivel- tai sisuskalutason jumista tai mistä vaan tähtien ja kuun asennosta, mutta täydellisen varmuuden oireen aiheuttajasta saa vasta eläinlääkärin käsissä (mahd. kuvilla). Mekin saatiin hoidettua hyvin Luumun rinnan/olkapään pehmytkudosvaurion aiheuttamia oireita fysioterapeutilla pariinkin otteeseen, mutta koska itse syytä ei löydetty, sitä ei päästy hoitamaan, ja se taas aiheutti lisää ongelmia. Monesti ollaan vältytty turhilta eläinlääkärikäynneiltä ennaltaehkäiseviä (ja vähän korjaavassakin mielessä) terveydenhuoltopalveluita käyttämällä, mutta tällä kertaa ongelma ei ollut siellä hoidettavissa. Tällin Luumu sai vissiin jo toukokuun puolella, vielä kesäkuussakin käytiin treenaamassa (ft-hoitojen jälkeen), mutta kun vaiva jälleen palasi, käytiin ortopedillä heinäkuun puolessa välissä. Kaiken kaikkiaan Luumun epäonnisesta bätmänhypystä ojan yli ollaan palauduttu nyt puoli vuotta. Tällä hetkellä ollaan taas hyvässä paikassa, käydään ihan lenkin pituisia lenkkejä (~4 km) ja pian päästään taas pellollekin varmasti. En vaan ihan tosissani ollut ymmärtänyt miten kauan pehmytkudosvaurion paraneminen kestää, ja oman lisänsä kuntoutumiseen on tuonut tietysti kuntoutettavan satunnaisesti villi luonteenlaatu. Ilman noita kylmillä lihaksilla repimisiä oltaisiin varmaan jo päästy treenikentille asti. Mutta paljon olen itse oppinut tässä. Kärsivällisyydestä, ajan kulumisen merkityksestä ja relaamisesta. Mun ensisijainen tehtävä tällä hetkellä Luumun suhteen on saada se kuntoon, ja kaikki muu malttaa odottaa.