lauantai 26. marraskuuta 2016

Muuta sun mielentilaa

Meille sattui aika erikoinen luontoelämys tuossa yhtenä päivänä lähipuiston läpi kulkiessamme. Hurja määrä harakoita oli kerääntynyt kuusenoksille pitämään julmetun kovaa meteliä. Kaiken sen huomion keskiöstä bongasin haukan, joka oli napannut yhden harakoista kynsiinsä, ja jolla nyt ahneuksissaan oli vaikeuksia päästä suuren ja elämänsä puolesta taistelevan saaliinsa kanssa lentoon. Se oli joku rauhallinen lauantaiaamu, mutta äkkiäkös harakoiden kollektiivinen paniikki sai adrenaliinit virtaamaan unenpöppöröisissä kehoissamme. Ei me kovin lähelle päästy, kun haukka harakkaparvineen jo pyrähti taas kauemmas. Kovasti pisti ahdistamaan saaliiksi joutuneen hätä, ja hetken mietin kettutyttöyksissäni jopa että päästänkö koirat irti, päästänkö. Heh. Harakka olisi vapauteen päästyään taatusti tuottanut kyseenalaista iloa itseään pienemmille... Niin se vaan menee, luonto.

Talvi kävi hetken.
Nää ruudinkeksijät kiskoivat mut kerran melkein ojaan, koska LINTU!
Oli kyllä jännä lintu, tuommoinen harmaankirjava rastaan ja tikan yhdistelmä, mikälie...
Luumu hoksasi välikohtauksen jälkeen taas hyvän palkkapaikan.
Mooi yrittää vielä maistella väliin jäänyttä makupalaa suupielissään...
Toinen luontoon tai ainakin luontokappaleisiin liittyvä viimeaikainen kokemuksemme liittyy tähän meidän omaan Elm Streetiin, pikkuhobittien henkilökohtaiseen Mordoriin. Arvatkaa vaan oliko meillä tiukka paikka sen baskervillenkoiran kanssa yks päivä. Eikö siinä ollut lapsia pihalla leikkimässä eikä tää hurtta ollut missään kytkettynä. Se käveli hitain mutta erittäin varmoin askelein pihaltaan siihen tien puolelle, ja mulla soi päässä vaan se leijonanmetsästysbiisi. Paitsi että tällä kertaa metsästettiin possuttimia. Tän beastin katse oli läpitunkeva ja itsevarma. Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää. Mun oli pakko rikkoa mun cool, ja rääkäistä sinne pihalle että onko toi koira jossain kiinni. Se ei varmaan erityisesti kohdistunut meihin sen pihalta onneksi löytyneen aikuisen ihmisen suustaan päästämä voiv*ttu, vaan luultavasti siihen koiran pihalta livahtamiseen. Erittäin jännittynyttä tunnelmaa lukuun ottamatta siinähän ei siis käynyt kuinkaan. Jotenkin tilanne oli vaan kuitenkin omiaan lisäämään tän tietyn tienpätkän luotaantyöntävyyttä. Ja nämä hihnanjatkeethan muistaa kyllä, erityisesti Luumu.


Tajusitte sentään nousta ylös, niin täällä pääsee pikkukoira vihdoin nukkumaan! 

Syäksä jotai juustoo siellä? 

Voitaisko tehdä jotain? 


Mä oon kuitenkin nyt ollut tosi tyytyväinen tän jengin hihnakäytökseen. Helpointa mulla on edelleen, jos mulla on vain yks koira mukana. Mooin kanssa juoksulenkeillä on mennyt tosi hyvin, kun kerrain sain sanottua sille ihan kunnolla. Se oli semmoinen pitkä suora kävelytienpätkä, ja vastaan tuli pieniä huutavia valkoisia. Ihan kamalan vaikea tilanne siis Mooikoiralle, mutta se ei silti tarkoita, että kun me juostaan, että se voi siinä mun jaloissa ruveta pyörimään ja rääkymään. Siinä meni varmaan niitä valkoisia taluttaneella tädillä iltarukoukset uuteen uskoon, kun mä annoin palautetta tuhmalle pikkuneidille, mutta sen jälkeen ei ole kyllä päätään aukonut. Tajusi varmaan vihdoin, että tää toinenkin narttu taitaa pärjätä vissiin ihan omillaan.

Mooikoira meinasi, että kerrankin kävi flaksi!
Voi rakas, ei se Kirppu tiputtanutkaan jättikokoista raejuustoa...
Se on pyyhekumi! 
Ihanko tosissaan me joudutaan taas suihkuun??!?? 
No words... 
Sylkkyyn mahtuu 
Mä oon ommellut tämmöisiä staffimittaisia valjaita...
Nää poseeraa ihan tosissaan! 
Luumu on viettänyt Kirpun kanssa aikaa keittiön pöydän alla.
Arvatkaa mistä tiedän? 
Vatsap? 
Tää jengi (sydänsilmäinen hymiö tähän)
Tämän Hilskan tooooosi hyvän koulutuksen jälkeen mä jaksoin siedättää, palkata ja antaa rehellistä palautetta, mutta sitten se jotenkin taas jäi. Kunnes mulla paloi taas kiinni siihen, millaisessa mielentilassa me kaikki kolme kaahotetaan tuolla (Kirppu elää vielä onneksi omassa kuplassaan). Se alkoi oikeastaan jo siitä kun me tungeksitaan tuolla ulkoeteisessä ja yritetään saada itse kukin toisiamme hanskaan. Mut kun sen ei pitäisi mennä niin. Mun pitää hengittää. Mun pitää rauhoittua ja mun pitää antaa aikaa. Mä aloin kantaa joka lenkillä taas kahdeksaan osaan pilkottuja lihapullia mukana ja päätin suhtautua kaikkeen mahdollisuutena oppia ja kouluttaa. Mä annoin palautetta ihan jokaisesta asiasta, mikä mua pänni (hihnassa vetäminen, pysähtymisen jälkeen hihnaan "roikkumaan" jääminen, häiriöihin kiinni jääminen (Luumun osalta, koska se tekee sen itseään viihdyttääkseen: jos vaikka jossain kauempana on koira, se pystyy luopumaan siitä ihan aidosti, mutta se ei aina halua) jne. mutta mä myös palkkasin aktiivisesti kaikesta muhun suuntautuvasta avoimuudesta. Kumpi vaan haki oma-aloitteisesti kontaktia, sai siitä alkuun reilusti palkkaa. Luumuhan keksi tämän tempun tosi äkkiä, ja se jopa (uskokaa tai älkää) ohitustilanteissa napsahtaa aika äkkiä ihan itsekseen tarjoamaan arkiseuraamista ja mitä kuuliaisinta katsekontaktia. Huh. Enpä olisi uskonut. Mooilla vielä kierrokset nousee, mutta sekin muistaa jo taskussa nätisti olemisesta häämöttävät pihalullaset. 

Suunnittelin ja ihan itse kudoin niin susirumat kämmekkäät ettei oo tosikaan.
No ne tulee itselle, joten ei haittaa. Semmosta se on.
Armeijan juomapullo meets Holiday Armadillo
En muista onko tää oivallus ollut täällä jo...
Mut siis Duplo on tehnyt Luumun!!
Leivoin tällä viikolla semmosta mysteerikakkua et oksat pois.
Löytyi siis kaapin perältä itse kirjoittamani ohje, jossa ei lukenut että mitä kakkua siitä tulee.
Siinä oli muutenkin kaikki asiat tosi ylimalkaisesti kirjattu, mutta koska sokeria ja suklaata tuli tosi kiitettävä määrä,
halusin kokeilla.
Elina-raukka sai kyseenalaisen kunnian päästä maistamaan tätä gourmet-taideteosta. Heh.

Kaikessa katastrofiudessaan se oli kuitenkin tosi hyvää.
Vasta seuraavana päivänä tajusin, että se oli Toll House Cookiesin ohje.
Et jos mielesi tekee tosi hyviä keksejä, niin leivo tämän ohjeen mukaan,
mutta älä laita sitä taikinaa kuivakakkuvuokaan...
Mut siis sillä on ihan uskomaton ero miten ne lenkit menee, jos vaan itse jaksaa keskittyä sen maailman syleilemiseen. Me ollaan saatu niin paljon kuraa niskaan nyt viime aikoina milloin mistäkin pihasta irtonaisten koirien muodossa, että mä oon nyttemmin ymmärtänyt: semmosta se on. Mihinkään muuhun mä en voi tässä elämässä tämän suhteen näköjään vaikuttaa kuin omaan mielentilaani. Mä olen jeesustellut, mä olen kironnut, mä olen pärissyt ja mä olen viisastellut. Mutta mitä se on hyödyttänyt? Ei niin jumaliste yhtään mitään. Koirat löysi meidän kuistilta yks ilta cavalierin, meidän kimppuun meinasi yhdestä pihasta hyökkiä kuusiaidan läpi yks pystykorva, ja nyt ihan tuoreimpana juttuna tästä ihan läheltä pyörähti ranskanbulla melkein syliin asti. Meillä oli vaunut ja kaikki - minä yksin koko sakin kanssa, ja mitä tekee Luumu? Kun tilanne on sen verran ohi (herranjestassentään sain sanottua niiden lukuisten kirosanojen sijaan, ootteko ylpeitä?), että päästään liikkeelle, se tarjoaa katsekontaktia. Enkö ollutkin tosi kiltti poika, näitkö kun en yhtään meinannut pistää suihini sitä tai antaa edes pikkuista korvapuustia. Muuta sitä sun mielentilaa, ja se tila sun ympärilläs muuttuu sun mukana.

Lullukka-pullukka, äitin oma pieni nenäelukka. 
Saisiks sä kirjotettuu sen tekstin jo, niin päästäis taas maistelee niit juustoi...?




Tyyppi kurkkaa pöydän alta 


Löysin tämmösen vanhan kuvan, kun pikkutyypit oli meillä kylässä.
Sitä tuntee itsensä ihan puolijumalaksi, kun kipossa on vähän jäätelöä. 
On your mark, get set, GO!
(Joo toi viimeinen usein jää uupumaan Luumun suunnitelmista...)
Mut hei ettei ihan zeniksi ruveta, pistetään tämmönen loppukevennys à la Mooi tällä kertaa. Ollaan siis tällä viikolla juhlittu niin PikkuGirbun ensimmäisiä haparoivia askeleita kuin Mooikoiran täysin käsiavutonta perusasentoa. Mut ihan aina likka ei vaan saa sitä osumaan oikein päin. Yritys hyvä kymppi, ja kyllä siitä vielä tokokoira leivotaan.

Näinhän se oli? 

Mooi on toteuttanut tätä neuvoa aika hyvin.





maanantai 14. marraskuuta 2016

Urheilukoiran kuntoutus

Olette te merkillistä sakkia te, oi, sankat lukijajoukot. Koskaan ei kykene blogisti täällä ruudun toisella puolella arvaamaan mitkä jutut teitä kiinnostaa paljon ja mitkä vähemmän. Aika usein tekstitilastoissa huidellaan samoissa lukemissa, mutta joskus kun ajattelen että no nyt on julkaistu teksti, jota jengi varmana lukee (vaikkapa Mooin MH-kuvaus), niin loppujen lopuksi teitä kiinnostaa enemmän nää paljon asiapitoisemmat tekstit (kuten tämä blogihistoriamme helmi Luumukoiran ahterista tai tämä jalokivi joogaavista staffeista). Eli lienee paikoillaan lausua varoituksen sananen: tässä tekstissä tullaan käsittelemään ihan oikeaa asiaa. Mikäli höpöhöpö ja liipalaapa on enemmän sun kakkupala, palaa taas kanavalle seuraavan tekstin puitteissa. (Eivaan ihan tosissaan kaikkien aikojen luetuimmat tekstimme käsittelevät koirien terveyttä - koiran kipu, koiran ensiapu, koiran aineenvaihdunta ja koirien tavallisimmat tuki- ja liikuntaelinvammat on vonkalemaisia kaloja, jotka helposti tarttuu Googlen verkoilla kalastavien haaveihin.)

Pääsin siis noin kuukausi sitten viettämään laatuaikaa ihan itsekseni Koira-Kissaklinikan järjestämälle Urheilukoiran kuntoutus -seminaarille täällä Turun Metsämäessä. Voi vitsi mitä juhlaa, kun mukana ei ollut Kirputinta eikä kumpaakaan koiraa. Luksusta. Eläinlääkärit Eva Einola-Koponen ja Johanna Koponen puhuivat urheilukoirille tyypillisistä vammoista ja niiden hoidosta sekä urheilukoiran kuntoutuksesta, ja lopuksi vielä käytiin läpi vesiterapiajuttuja pieneläinhoitaja Kati Huovalan johdolla. Luumun kanssa kun ollaan jo kuljettu pitkä tie kuntoutumisen kivisellä polulla, oli mukava saada vahvistusta sille että on tullut toimineeksi oikein. Vaikka vähän meinasi kaikkien noiden mahdollisten vammojen kaislikossa tulla semmoinen olo, että eihän tässä uskalla enää yhtään mitään tehdä terveenkään koiran kanssa. Huh! Sen verran itsetuohoista sakkia taitaa kuitenkin harrastus-/urheilukoiran omistajat olla, että tekevälle sattuu ja urheilija ei tervettä päivää näe on vaan semmoisia sanontoja, joiden realiteetit valitettavasti valkenee meille ennemmin tai myöhemmin.

Keväältä muutama talteenotettu napsu,
kun Luumu leikki koiraa Kipsan kanssa.
Okei, mutta näin alkuunsa vapautan itseni taas kaikesta vastuusta tekstin oikeellisuuteen liittyen. Teksti sisältää myös omaa pohdintaani, ja kyseessä ovat jälleen ihan omat mielipiteeni. Mikäli koira oirehtii, on se parasta viedä tutkimuksiin sen sijaan että oikotietä onneen etsisi netin syvistä syövereistä. Mitä nopeammin koira saadaan hoitoon, sitä nopeammin voidaan aloittaa myös mahdollinen kuntoutus. 

Noniin, sitten itse seminaariin. Eräässä agilityurheilijoiden keskuudessa toteutetussa tutkimuksessa kävi ilmi, että urheilukoirien vammat ovat useimmiten pehmytkudosvaurioita. (Agilityä koskien) kiinnittämällä huomiota ympäristöolosuhteisiin (liukas pohja, vaaralliset kulmat, vaaralliset esteet, sijoittelu jne.) voidaan vaikuttaa vammaprosenttiosuuden laskuun. Olkapäävammoissa tukilihakset väsyvät jatkuvan rasituksen (hypyt, alastulot) vuoksi, ja rasittuminen aiheuttaa vammoja. Tämä koskee urheilulajeja, joissa on paljon vauhtia, (koiralla) painoa ja tekniikassa tulee paljon kiertoliikkeitä. Olkapään irtopala on kipeä jo viikkoja ennen kuin muutos on nähtävissä röntgenkuvassa. On siis hoidettava koiraa sen oireiden mukaan, eikä pidä tuijottaa pelkästään kuvia. 


Kyynärpäävaivat ovat usein isojen, nopeasti kasvavien rotujen murhe. Euroopassa ortopedit suosittelevat kilpakoiriksi aiottavien kuvauttamista neljän kuukauden iässä; varhaisessa vaiheessa saadaan tasapaino niveleen (jos siellä on havaittavissa inkongruenssia oliskos ollut..) poistamalla pieni luunpala > operaation jälkeen koira pystyy todennäköisesti elämään täysipainoista elämää. Kyynärnivelessä ei ole paljon tilaa, minkä vuoksi kyynärvammat ovat kivuliaita. 

Seikka, jota on ennenkin korostettu näillä eläinlääkäreiden luennoilla: PENNUN TAI NUOREN KOIRAN ONTUMA TULEE OTTAA VAKAVASTI JA HOITAA AJOISSA. Ontuminen ei ole tavallista, se ei kuulu normaaliin kasvuun eikä sen tutkimatta jättäminen tee koirasta tervettä. Ihan kamalaa oli kuulla miten on kuulemma tavallista, että nuoren koiran omistaja tulee klinikalle ontuvan koiran kanssa, ja kun sitä pitäisi ruveta kuvaamaan saati operoimaan, koiran kasvattaja puuttuu peliin ja kieltää hoitamisen (ymmärtäisin siis että syystä että siinä kohtaa kyseessä on sairas koira, kun sille on kuvattu jokin kehityshäiriö tai muu rakenteellinen ongelma, joka ontuman aiheuttaa). Sen verran hiukan poikkean seminaarin aiheesta, että ei ole omassa rodussakaan ollenkaan vieras ajatus se, että mitä enemmän koiria tutkitaan ja kuvataan, sitä sairaampi rodusta olevinaan tekemällä tehdään. Omistaja/kasvattaja saattaa olla ihan tietoinenkin yksilön rakenteellisista ongelmista, jotka tutkittuina estäisivät koiran jalostuskäytön tai tekisivät siitä vähintään moraalisesti arveluttavaa, mutta koira jätetään tutkimatta, jotta se olisi näennäisesti terve. Pevisa ylläpitää jonkinlaista rajaa jalostuskäytölle, mutta sen sisälle mahtuu kyllä ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Onnellinen ukko
Kyynäristä vielä. Jos kyynärnivelessä on nivelrikkoa, se lyhentää koiran elinikää puoleen. Ennaltaehkäisevää eläinlääketiedettä sekä kasvattajan vastuuta peräänkuulutettiin. Lisäksi nyttemmin tutkimukset ovat osoittaneet, että varhainen sterilointi/kastraatio (selkeästi alle 2 v.) lisää kasvuhäiriön riskiä suurilla roduilla (myös kissoilla; paper bone effect, kasvulihasten kiinnittyminen hidastuu). Tässä on nähtävissä suuria kulttuurisia eroja, sillä Amerikassa on totuttu kastroimaan varhaisella iällä. Etenkin urheilukoirapuolella varhaiseen kastraatioon liitettävä kasvuhäiriöiden suurempi riski tulee ottaa huomioon. Kastraation aiheuttama kasvuhormonin puutos kasvuvaiheessa motivoi luustoa kasvamaan väärällä tavalla. 

Rannenivel rasittuu hyppyjen alastulossa, etenkin jos mukana on yhtään kiertoa. Väsymysvammoja, luunsisäisiä mikromurtumia > rasitusfrekvenssi on liian suuri. Mikäli koiralla on ranteissa huono rakenne, se ei ole agilitykoira ja sen pitää harrastaa jotain muuta. Tästä päästään aasinsillalla koiraharrastusyhdistysten ja kaupallisten yritysten vastuuseen. Koirat eivät saa päättää. Koirilla ei ole vaihtoehtoja, vaan ne harrastavat sitä mitä niiden omistajat haluavat. Koiraharrastuslajien suosio kasvaa, ja kentillä on yhä enemmän kokemattomia koiranomistajia. Tässä kohtaa lajiharrastamisen riskeistä tiedottamisen vastuu on harrastuspuitteet tarjoavalla taholla. Kuinka paljon vaikkapa agilityn alkeiskursseilla käsitellään turvallisuus- ja kuormittavuusnäkökulmia?



Rakennevioista mainitaan myös ylikulmautuneet takaraajat. "Tolppajalkaisten" koirien polvet eivät jousta samalla tavalla kuin oikein kulmautuneen. Mitä pystymmät jalat, sitä vähemmän ne joustavat. Ja mitä vähemmän ne joustavat, sitä herkemmin ne hajoavat. Ylikulmautumista saatetaan katsoa joidenkin rotujen jalostuksessa läpi sormien, mutta on huomattavaa, että mikäli esim. ylikulmautunutta urosta käytetään reilusti (enemmän kuin viisi kertaa), uroksen rakennevika yleistyy geenipoolissa liikaa. Uroksen panosta rodulle tulisi aina miettiä.


Kun hypätään / laskeudutaan hypyltä, painorasitus yhdelle jalalle on 4,5-kertainen. Kun mietitään tietyille roduille sopivia harrastuslajeja, on otettava huomioon, että vaikkapa 50-kiloisen koiran jalalle kohdistuva paino hyppytilanteessa on laskukaavan mukaan 225 kiloa. Pohjan vaikutus on tässäkin olennaisessa osassa.

Seikkoja, jotka vaikuttavat vammojen syntymiseen (biomekaaniset vaikutukset): ylipaino (!tätä ei vissiin voi korostaa liikaa!), heikot runkolihakset, vanhat ortopediset vaivat, hännättömyys (peräsin puuttuu), raskas luusto, lihasepätasapaino jne. 


Sitten takaraajavammoihin. Kinnernivel on kyynärnivelen tapaan ahdas sarananivel. Kinnernivelen irtopala (od) oirehtii ontumisella 4 kk:n iässä > pitää hoitaa ajoissa. Ennuste on huonompi kuin olkapään irtopaloissa. Patellaluksaatio on pikkukoirien murhe. Mitä pystymmät polvet, sitä heikommat reisilihakset (rakenne ei salli tarpeeksi tilaa reisilihaksen kasvulle), ja sitä heikompi polvi. Leikkausennuste on hyvä, jos se tehdään ennen kuin rusto on hajonnut alta. Akillesjännevammoissa on usein rasitusta takana, ja ne vaativat tavallisesti ainakin orthoosihoitoa lääkehoidon lisäksi. Polven nivelrikossa ennuste on huono; koira ei istu, ei hyppää, ei käänny > polven nivelrikko on invalidisoiva. 

Mikäli lihasrevähtymää ei hoideta, se ei muodosta lihassoluja vaan arpea, joka revähtää helposti uudestaan. Tyypillinen tilanne polven ristisidevammojen synnylle on sellainen, jossa tehdään spurtti, jonka jälkeen jarrutetaan, liukastutaan ja käännytään samaan aikaan. 


Vammojen päätteeksi puhuttiin vielä urheilukoiran uran kehittämisestä. Elimistöä pitää nuoresta iästä alkaen kehittää siihen urheiluun, jota on tarkoitus harjoittaa. Kunnon kehittämisen ainekset kasataan jo nuorena: ruokavalio, liikunta, mikä on kasvuvauhti, mitkä ovat geenit - mutta myös mitä yksilön pääkoppa kestää? Rauhoittuminen on tärkeää! Etenkin nyt kun harrastuksissa näkee paljon älykkäitä, nopeasti oppivia ja kestäviä bordercollieita (esimerkiksi), koirilla tehdään liian paljon liian nuorena, eivätkä ne välttämättä opi ollenkaan rauhoittumaan. Ne rikkovat itsensä ihan vaan sen takia, etteivät ne ymmärrä. Me koiranomistajat rikomme koiramme, koska ne ovat lahjakkaita, nopeita ja motivoituneita. Nälkä kasvaa syödessä. Ongelmien varhainen tunnistaminen on tärkeää. Valmennuksen on oltava tasapainossa: harjoitusvaiheen jälkeen tulee LEPO. Kilpailuolosuhteita olisi syytä pystyä parantamaan. 

Tykinkuula lähestyy määrätietoisesti kohdettaan, kun taas paimenella on vähän arvaamattomampi lähestymistapa. 



Sitten vielä kuntoutuspuolelle. Jalan käyttämättömyys aiheuttaa ruston, lihasten, jänteiden, ligamenttien ja luuston artrofioitumista eli surkastumista. Kudokset vahvistuvat käytön myötä. Aika parantaa haavat, ja ligamentit korjaantuvat kuudessa viikossa 50-prosenttisesti. Usein kuntouttamissuunnitelmaa on muutettava, jos tulee takapakkia tai mikäli jokin muu alue kipeytyy. Esimerkiksi tapauksessa, jossa hoidetaan lonkkaniveltä, sitä tukevat lihakset voivat kipeytyä. Tai vaikkapa osittainen ristisidevamma repeää kuntouttamisen myötä kokonaan. Tällöin suunnitelmaa on muutettava.


Laserista meillä onkin Luumun kanssa syksyn ajalta runsain mitoin kokemusta. Laserhoidolla parannetaan solutasolla aineenvaihduntaa ja hapen kulkeutumista kudoksiin. Laservalon energia johtaa paikallisesti verisuonten laajentumiseen ja imutiehyiden aktivoitumiseen. Näin saadaan lievennettyä turvotusta nopeammin > kipu hellittää.

Säännöllisin tarkastuksin pidetään huolta, että koira ei varo jalkaa. Lihakset eivät voi vahvistua, jos se varoo käyttämästä jalkaansa. Liikuntaa lisätään asteittain n. 10 % viikoittain. Uusiutuvien vammojen taustalla pidetään tärkeimpänä syynä liian aikaista paluuta suoritustasolle (agility). 

Siinä seminaarin anti mitä sain kirjoitettua muistiin. Oman (Luumun) kokemuksen kautta voin sanoa, että tärkeintä on, että ontumat käydään ajoissa tutkituttamassa. Monesti joku mysteerinen pikkuontuma voi hyvin johtua lihas-, nivel- tai sisuskalutason jumista tai mistä vaan tähtien ja kuun asennosta, mutta täydellisen varmuuden oireen aiheuttajasta saa vasta eläinlääkärin käsissä (mahd. kuvilla). Mekin saatiin hoidettua hyvin Luumun rinnan/olkapään pehmytkudosvaurion aiheuttamia oireita fysioterapeutilla pariinkin otteeseen, mutta koska itse syytä ei löydetty, sitä ei päästy hoitamaan, ja se taas aiheutti lisää ongelmia. Monesti ollaan vältytty turhilta eläinlääkärikäynneiltä ennaltaehkäiseviä (ja vähän korjaavassakin mielessä) terveydenhuoltopalveluita käyttämällä, mutta tällä kertaa ongelma ei ollut siellä hoidettavissa. Tällin Luumu sai vissiin jo toukokuun puolella, vielä kesäkuussakin käytiin treenaamassa (ft-hoitojen jälkeen), mutta kun vaiva jälleen palasi, käytiin ortopedillä heinäkuun puolessa välissä. Kaiken kaikkiaan Luumun epäonnisesta bätmänhypystä ojan yli ollaan palauduttu nyt puoli vuotta. Tällä hetkellä ollaan taas hyvässä paikassa, käydään ihan lenkin pituisia lenkkejä (~4 km) ja pian päästään taas pellollekin varmasti. En vaan ihan tosissani ollut ymmärtänyt miten kauan pehmytkudosvaurion paraneminen kestää, ja oman lisänsä kuntoutumiseen on tuonut tietysti kuntoutettavan satunnaisesti villi luonteenlaatu. Ilman noita kylmillä lihaksilla repimisiä oltaisiin varmaan jo päästy treenikentille asti. Mutta paljon olen itse oppinut tässä. Kärsivällisyydestä, ajan kulumisen merkityksestä ja relaamisesta. Mun ensisijainen tehtävä tällä hetkellä Luumun suhteen on saada se kuntoon, ja kaikki muu malttaa odottaa.




maanantai 7. marraskuuta 2016

Mooi MH-luonnekuvauksessa

Kyytiä odotellaan innoissamme!
Sain Mooin videon ladattua ja leikeltyä tuubiin, joten käydäänpä hiukan läpi jännää päivää nimeltä Mooikoiran MH-kuvaus Tammelassa. Kuvaus oli tosiaan vuoden viimeinen, ja marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna maata peitti kaunis köykäinen pakkaslumikerros. Näitä kuvauksia ja testejä on tullut jo sitten Luumun luonnekuvauksen nähtyä useampia, joten enemmän kuin että miten Mooi pärjää, mietin että mahtaako se jäätyä pystyyn siellä. Kunhan vaan kuvaus saatiin alkuun, niin siinähän oli pikkukoiralla niin paljon puuhaa, ettei se tainnut kyllä edes huomata pakkasen puolelle vajonneita lämpöasteita. Lisäksi meillä kävi kuvauksen kanssa niin hyvä tuuri, että päästiin aloittamaan saman tien paikalle päästyämme, koska järjestäjillä (SRY Uudenmaan jaosto; paikkana Tammelan Rottishovi) oli aikataulu tunnin verran edessä. Heti vaan kun oltiin saatu sekalaisen sakkimme vessa- ja eväsasiat kuntoon, päästiin aloittelemaan.

Heti alkuunsa oli mielenkiintoista huomata, että Mooilla ei edelleenkään ole mitään ennakko-odotuksia siitä, että mitä vieraissa paikoissa tapahtuu. Me ollaan kuitenkin sen verran vähän käyty sen kanssa missään tapahtumissa tekemässä mitään yhdessä, että se keskittyi tosi tunnollisesti nuuskuttelemaan maata ihan joka puolella missä me siellä testipaikalla kuljettiin. Se vähän häiritsi mua, koska mä ajattelin että nyt siltä menee puolet kaikesta ohi. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut, vaan kun tuli jotain mielenkiintoisempaa, se pystyi hyvin keskittymään olennaiseen. Ehkä tässä huomaa kuitenkin hyvin sen eron Luumun ja Mooin välillä vieraissa paikoissa (joissa on muitakin ihmisiä ja sellainen fiilis, että täällä on nyt joku tapahtuma). Luumulla kun on lähtökohtaisesti semmoinen ennakkoajatus, että me tultiin tekemään tänne jotain yhdessä, sitä ei juuri jaksa hajut tai muu ulkoinen ympäristö kiinnostaa, vaan se odottaa multa jotain merkkiä siitä että koska täällä alkaa se mitä me oltiin tultu tekemään.

Tietysti vertaan myös itse kuvauksen tuloksia Mooin ja Luumun välillä keskenään, koska mulla nyt vaan on nämä kaksi oman koiran kokemusta joita verrata. Mitään erityisiä yllätyksiä ei Mooin kohdalla tullut; sen verran hyvin ollaan toisiimme tutustuttu, että ennakkoarviot pitivät hyvin paikkansa, ja se oli täydellisen oma itsensä siellä. Odotinkin aika voimakkaita reaktioita, mutta missä likka hiukan yllätti, niin se meni kyllä tosi nopeasti itse tutustumaan näihin reaktion aiheuttamiin juttuihin. Tiesinkin, että se on tosi peräänantamaton ja utelias, mutta olin silti ajatellut, että se uskallus olisi kestänyt kauemmin. Ihan mahtava juttu! Toinen vähän erikoinen seikka oli että sitä ei kyllä yhtään kiinnostanut se etäleikkijä. Tavallisesti se on kuitenkin tosi impulsiivinen, utelias ja tietysti kaikesta liikkuvasta viehättynyt - mutta vasta paluumatkalla tajusin tässäkin vetää yks yhteen. Mehän ollaan treeneissäkin tehty paljon sitä häiriösiedätystä, että vieressä saa joku leikkiä ja jopa nimelläkin kutsua leikkimään, mutta sinne ei vaan saa mennä. Seliseli ja valivali, mutta tässä olisi yksi aika looginen ja todennäköinenkin syy siihen, miksi Mooikoira ei irronnut etäleikkijälle.


Tässä vielä tulokset yksityiskohtaisesti. Kuvaajina Johanna Cederlöf ja Mikael Laine.

1a KONTAKTI Tervehtiminen 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.
1b KONTAKTI Yhteistyö 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta.
1c KONTAKTI Käsittely 5 Hyväksyy ja vastaa liioitellulla kontaktilla.

Kunnon takakeno se ihmisen pystyssä pitää.
2a LEIKKI Leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee.
2b LEIKKI Tarttuminen 2 Ei tartu, nuuskii esinettä.
2c LEIKKI Puruote ja taisteluhalu 2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan.

3a TAKAA-AJO 1. kerta 3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista.
3b TARTTUMINEN 1. kerta 2 Ei tartu, nuuskii saalista.
3a TAKAA-AJO 2. kerta 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille.
3b TARTTUMINEN 2. kerta 3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä.

4 AKTIVITEETTITASO 4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.

Kolmen minsan seisoskelusta ei ole videota,
mutta vähän oli M sitä mieltä, että tylsää on.
5a ETÄLEIKKI Kiinnostus 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja.
5b ETÄLEIKKI Uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä.
5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo.
5d ETÄLEIKKI Leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta.
5e ETÄLEIKKI Yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta.

Ei kiinnostanut etäleikit ei.
6a YLLÄTYS Pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan.
6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä.
6c YLLÄTYS Uteliaisuus 3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä.
6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä.
6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin.


7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan.
7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua.
7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä.
7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.


8a AAVEET Puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä.
8b AAVEET Tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja.
8c AAVEET Pelko 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / pakenee.
8d AAVEET Uteliaisuus 5 Menee katsomaan ilman apua.
8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan.

9a LEIKKI 2 Leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee.
9b LEIKKI 2 Tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.

10 AMPUMINEN 3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms. mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen.

Tuo laukausjuttu meni niin kuten videoltakin näkee,
että M ei missään kohtaa oikeastaan lopettanut sitä leikkiä.
Se kiinnostui äänestä, jonka jälkeen sille tuli vähän erilainen ilme siihen leikkiin.
Ei ollut ihan koko sydämellä mukana.
Ei kuitekaan missään vaiheessa edes irrottanut otetta patukasta xP
Ja sit meitä kieltämättä vähän hymyilytti se ekan kohdan vitosarviointi
"vastaa liioitellulla kontaktilla". Se on staffi kuitenkin :D
Sanoinkin siinä matkaseuraksi lähteneelle Tarulle, että onpa kyllä kiva osallistua näihin luonnekuvauksiin ja -testeihin täyspäisen staffin kanssa, kun järjestävä taho näkee varmaan näissä tapahtumissa ihan kaikenlaista. Tässä Mooin suorituksessa olen kyllä erityisen ylpeä siitä miten hienosti se palautuu yllätyksistä ja miten se ei tunnu kuormittuvan yhtään. Ei mitään jäljellejääviä painolasteja haalarilla, räminälaitteella tai aaveilla, ihan nappisuoritus! Ja mitä pohdin tuossa aluksi siitä, että miten koirasta hiukan näkee ettei sitä ole viety kamalan paljon mihinkään tapahtumiin, niin se näkyy mielestäni myös siinä, miten Mooi jotenkin alkoi kuvauksen varrella lämmetä tähän hommaan. Tarkoitan siis, että mitä pidemmälle kuvaus eteni, sitä enemmän se oli myös henkisesti mukana tässä. Esimerkkinä leikki. Onhan se putkenpätkältä näyttävä patukka tietty vähän erikoisen näköinen lelukin, mutta mikä oli jännä huomata: Mooi leikki kuvauksen päätyttyä paljon paremmalla asenteella kuin aluksi. Kun ajattelisi että näin jännän/kuormittavan kokemuksen jälkeen leikki vähän kärsii, mutta ei Mooilla. Se jotenkin lopussa hoksasi paljon paremmin, että jaa tässä kuuluu leikkiä tällä pötkylällä. Ja vielä sen virallisen osuuden päätyttyä kun sai vapaasti leikkiä koiran kanssa, siltä tuli ihan kaikki pärinät ja taistelukavalkadit siinä, ihan samalla lailla kuin treeneissäkin :D

Tämä "hitaasti tapahtuman luonteelle lämpeäminen" näkyy myös tuossa vieheellä, koska kun nämä ovat sille uusia juttuja, se tietty lämpiää vähän hitaammin. Luumu kun taas esimerkiksi on juossut vieheen perässä ennen MH-kuvaustakin, tiesi tasan tarkkaan mitä tässä pitää tehdä ja tekee sen myös itsevarmuudella. Vähän samoja ajatuksia pyöri päässä paluumatkalla kuin mitä viimeksi Luumun luonnetestin jälkeen viime kesänä. Eli mielenkiintoisia juttuja siitä miten paljon koiran eletty elämä ja mitä sen kanssa on tehty vaikuttaa kuvauksen/testin lopputulemaan. Mietin vaikka ihan siltä kantilta että jos koiran kanssa harrastaa jotain sellaista lajia, jossa koiralla on joku haju suunnista, sen on helpompi tajuta, että kun tullaan johonkin "lähtöpisteelle", jotain tapahtuu sen edessä (vrt. nome).

Nostin tämän esille sen takia, että kun me tultiin siihen vieheen aloituspaikkaan, Mooi oli niin kiinni maankamaran hajuissa, ettei sillä ollut kirjaimellisesti mitään hajua eikä näköhavaintoa siitä, että jonkun matkan päässä sen edessä kiemurteli viehe menemään. Onneksi kuvaajat olivat heti sitä mieltä, että otetaan koko homma uudestaan, eli saatiin käytännössä tehdä viehe kolme kertaa (virallisen kahden sijaan). Musta tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä jos se koira ei tosiasiassa näe sitä viehettä, miten voidaan testata, että lähteekö se sen perään. Laitoin tuonkin ekan oton videolle mukaan, niin siitä näkee miten meille kävi siinä. Toisella otolla (virallisella ekalla) mulle sanottiin ohjeeksi, että ota se lähetysnaru sen verran lyhyemmälle, ettei M ehdi laittaa nenää maahan. Ja sittenhän se viehe eli takaa-ajo suoritettiin just niin kuin oli tarkoituskin. Siitä en edelleenkään osaa sanoa juuta enkä jaata että miten paljon vaikka vilkkaassa lapsiperheessä eläminen vaikuttaa koiran luonnekuvaus/-testituloksiin tai se että elääkö koira maaseudun rauhassa vai meluisassa ja yllättävässä kaupunkimiljöössä. Aika pitkälti kaikkeen pystyy siedättymään, mutta kaipa ne ensireaktiot, kuormittuvuus ja palautuminen tulee jostain perimästä kuitenkin.

Mut ihan mahtava päivä taas! Näissä on niiin mukava käydä, ja aina oppii jotain lisää omasta koirasta. Parasta oli myös päästä äitien kesken koiraharrastusreissuun, kun Mooin kasvattaja Taru lähti mukaan Tammelaan. Huikee paketti tämä kasvattilapsi (peukku-, haba- ja fistbumphymiöt tähän väliin), kyllä saa kasvattaja olla ylpeä! Myös kiitos videoinnista kuuluu Tarulle :) Ja kun ruvettiin jakelemaan kiitoksia, niin sellainen on osoitettava myös järjestävälle taholle. Kaikki sujui kuin rasvattu, testinohjaaja oli mukava ja selkeä, ja tosiaan hieno juttu, että otettiin huomioon siinä vieheellä se nenähomma. Ei muuta kuin luonnetestiä kohti Mooin kanssa joskus hamassa tulevaisuudessa.

Loppuilta sohvalla.
Kainalossa kaks possutinta (Luumu oli pikkuveljensä kanssa ollut mamman luona hoidossa),
lasissa vähän proseccoa ja naposteltavana suklaakuorrutettuja pakastekuivattuja mansikoita ja vadelmia,
ja telkkarissa TIETTY Downton Abbey.
Kyllä ei voi asiat paremmin olla.