Ekat avoimen luokan möllit

Huhhuijaa millainen työviikko on taas takana! Koneella istumista olen tauottanut kävelylenkeillä Luumun kanssa ja illalla ennen nukkumaanmenoa ollaan tehty joitakin tokosulkeisia tuossa keittiö-olohuone-eteinen -akselilla. Käytiin me kerran pihalla kiertämässä omenapuita. Luumu kestää tosi hyvin päivät, jolloin ei tehdä yhtään mitään, mutta syliin se yrittää väkisin välillä tunkea. Koetin viikon puolivälissä helpottaa omaa henkistä jaksamistani siirtämällä toimistoni välillä sohvalle, ja ihan mielenkiintoisen dokumentin olisi saanut aiheesta "mitä kaikkea staffi on valmis kokeilemaan päästäkseen syliin". 

Ei oltu tällä viikolla hallitreeneissämmekään, kun fyssari sattui samalle päivälle. Luumu oli viime aikojen maanisesta lisääntymiskäyttäytymisestään huolimatta oikein hyvässä kunnossa. Niskassa oli vähän jumia, mutta ei kuitenkaan kaularangassa. Samoin traumajalasta aukesi joku nivelpussi (?), mutta nämä pikkujutut olivat kuulemma oikein vähäisiä hoidettavia. Selkärangassa oli hienosti joustoa, ja hyvillä mielin saatiin lähteä kotiin jatkamaan elämistä. 

Olin eilen illalla Juha Korrin viettiseminaarissa, ja oli kyllä yksi parhaista seminaareista missä olen ikinä ollut! Oli eilen ja on vieläkin ihan superfiilis! Tyytyväisenä voin sanoa osanneeni hyödyntää herra Hedelmän koulutuksessa juuri oikeita viettejä, mutta paljon olisi tsempattavaakin. Päällimmäisenä ajatuksena jäi kuitenkin jälleen kerran se tyytyväisyys, joka on niin monessa käänteessä ollut meidän oppimisprosessissamme mukana. Ole tyytyväinen - no mä olenkin!

Kirjoitin naama punaisena ja kuulakärkikynällä huutomerkkejä lauseiden perään lisäillen satamiljoonaa sivua muistiinpanoja... Niin tärkeää asiaa kaikki! Yritän, koitan, tsemppaan itseni purkamaan ne tänne viikonlopun aikana. Niin. Super. Olo. En. Pysty. Sanomaan. Muuta. 

Teen kuitenkin nyt sitä ennen kaikkeni kootakseni ajatukseni järkeväksi ulosanniksi, ja kerron meidän avoimen luokan möllikokeesta, joka osui tiellemme viime viikon lauantaina staffien harrastuspäivillä Vantaan Vuokkoset-areenalla. Voikohan sitä liikaa korostaa, että ei tosiaan ole meillä tuo avoin luokka kisakunnossa, ja en tosiaan ollut suunnitellut siirtyvämme seuraavaan luokkaan näin pian alokkaan paketoimisen jälkeen. Piste ja huutomerkki. Siellä kuitenkin oltiin! No, jotain positiivista, niin nyt kun oikeasti oltiin ilmoittauduttu sinne avo-mölliin, niin tulihan niihin avoimen luokan liikkeisiin kiinnitettyä pari viikkoa ennen koettelemusta paljon enemmän huomiota. Ellei olisi pakonsanelema paniikki ollut päällä, tuskinpa olisin vielä pitkään aikaan uskaltanut ketjutella noudon paloja yhteen tai tajunnut muuttaa luoksarin pysäytyksien treenaamista meille sopivampaan tapaan. Toisaalta kaukot olisivat varmaan paremmassa jamassa kuin tällä hetkellä, mutta se johtuu ainoastaan siitä, että mielestäni joitakin ongelmia on vaan synnyttävä, jotta kehitystä voi tapahtua. 

Harjoiteltiin melkein kaikki liikkeet läpi ennen kehään menemistä.
Fiksua? En tiedä. Siinä oli sen verran aikaa, etten oikein voinut Luumua pelkästään hengailuttaakaan.

 Onko se ahdistunut vai miksi lipoo?
Onko jännää, kun kävelenkin taakse?

No en mennyt sen kauemmas, kun ihan heti tulin takaisin. 

Liikkeestä seisomisen harjoittelua 

Tästä kuvasta on tullut Instagramissa meidän suosituin!
No ihmekö se, kun toinen on kuin elävä staffimainos.

Olin etukäteen ajatellut nämä möllit liikkuroituna treeninä. Tarkoitukseni oli palkata liikkeiden välissä rauhallisesti namilla aina kun tilannekohtaisesti minusta siltä tuntuisi (en tehnyt sitä kertaakaan). Tarkoitukseni oli myös puuttua kaikenlaiseen Luumun taholta odotettuun pöllöilyyn, sillä nyt minulla olisi siihen mahdollisuus (pari kertaa olin tiukka muija)! Tarkoitukseni oli liikkua liikekohtaisesti siellä osaamisemme äärirajoilla - kuitenkin pääpointtina, etten missään nimessä vaatisi Luumulta sellaista, mitä se ei osaa, eli mitä emme treeneissäkään ole treenanneet tai mitä se ei treeneissäkään ole osannut. Poikkeuksena tässä luoksetulossa pysäytyksen jälkeinen perusasentoon palaaminen. Sitä ei oltu meinaan tehty treeneissä, mutta haitanneeko tuo, kun ei sitä itse kokeessakaan tarvittu :P

Olin myös ajatellut, että paikallaolossa käyn ihan alussa olemassa piilossa hetken, ja palaan sitten näkösälle loppuajaksi. Paikan päällä oli kuitekin niin kova häiriö, että pelasin varman päälle ja petasin onnistumisen jäämällä koko ajaksi näkyville. Jotenkin kun koko halli oli täynnä staffeja ja amstaffeja, koko energia siellä oli ihan erilainen kuin muissa kisatapahtumissamme. Luumu ei pystynyt keskittymään oikein sitä vähäänkään, mitä se yleensä pystyy, ja sinkoili vähän väliä milloin mihinkin suuntaan ihanien koiruuksien perässä. Paikallaolon aikana (ja en muista oliko yksilösuoritustenkin) viereisessä kehässä oli joku lajiesittely, ja kovaääninen oli nimensä mukaisesti niin kovalla, että käskyjen läpisaaminen koiralle oli työn takana. 

Paikkamakuussa Luumu ei kuullut ensimmäistä käskyäni, ja lopussa ennakoi perusasennon. Muiden mennessä piiloon se jotenkin hukkasi minut, vaikka seisoin siellä ihan suoraan sen edessä. Otin siinä sitten yhden sivuaskeleen ja palasin paikoilleni, jotta se näkisi minut jälleen. Auttoi. Lakkasi pää pyörimästä. Hyvä etten mennyt piiloon. Koko kolme minuuttia Luumu makasi äärimmäisestä häiriöstä huolimatta hienosti paikoillaan. Keinonurmi tuntui kyynärissä inhottavalta, ja hiukan se ojenteli etutassujaan. Perusasennon ennakoinnin jälkeen toimin niin kuin oikeassa kokeessa en uskaltaisi, eli komensin Luumun uudelleen maahan, ja vapautin sen sitten sieltä. En tiedä onko sillä vaikutusta. Pitäisi treenata tuota loppua ja liikkurihäiriötä paljon paljon paljon enemmän. Meillä kotona se ymmärtää sen. Teemu voi oikeasti sanoa ihan mitä vaan, ja Luumu ei sieltä maasta nouse. Omassa hallissakin se menee joskus höplään, mutta hoksaa lopulta. Hmph. Paikkamakuusta saimme 7 pistettä (kerroin 3).

On se vakavaa. Toko.

Seuraaminen oli tähänastisista koeseuraamisistamme parasta! Voisi olla tiiviimpi, vähän tai ajoittain aika paljonkin se edistää, ja perusasennot jäävät edistämisen takia eteen/vinoon. Mutta muuten! Täyskäännöksissäkään se ei nyt lähtenyt haahuilemaan omiaan, ja oli muutenkin hirmu kivassa vireessä koko suorituksen ajan. Siitä 8 (mielestäni tässä voisi kyllä olla korkeampi kerroin kuin 2!).

Maahanmenoa seuraamisen yhteydessä ei olla harjoiteltu avoimen luokan malliin ollenkaan nyt erikseen, mutta ollaan koko Luumun "tokouran" ajan tehty sitä niin, että olen saattanut tehdä ihan mitä vaan, ja Luumu on siellä maassa liikkumatta maannut. Saan jopa juosta siinä ympyrää, ja se pysyy. En siis stressannut tästä! Mutta mutta... Ongelmamme ei ollutkaan, etteikö Luumu olisi pysynyt maassa, kun siirryin sen taakse, vaan ylipäänsä maahanmeno. Se oli jo kisoihin valmistautuessamme osoittanut merkkejä haluttomuudesta mennä maahan, tai ainakaan pysyä siellä, joten tässä mun piti antaa sille kaksi käskyä, ja toisella tein mielestäni vielä melko suuren vartaloavun. Tai apu ja apu, lähinnä se oli kai paine tehdä niin kuin sanon. Tästä saatiin 6 pistettä (kerroin 2).

Luoksetulo oli noudon ja kaukojen ohella yksi niistä liikkeistä, joiden onnistumisesta en ollenkaan mennyt takuuseen. Olin kyllä melko varma, että Luumu pysähtyy, sillä treeneissä on mennyt tosi hyvin. Mutta eihän me tietenkään olla treenattu näin pitkällä matkalla (ensinnäkin meidän treenihalli DoXXilla on vain 19,5 metriä pitkä seinästä seinään...), joten siihen se varmaan kosahti. Luumu lähti oikein innokkaasti tulemaan, ja komeasti ignoorasi mun käsimerkit. Vasta ihan siinä ennen perusasentoon pyörähtämistä sen kasvoilla välähti "ihan kuin tässä olisi muuten jotain muutakin pitänyt nyt tehdä". Hehe. No, en voinut kuin iloita. Hyvinhän se tuli luokse ;) Luoksetulosta vitonen (kerroin 3).

Seisominen seuraamisen yhteydessä onnistui tosi hyvin. En muista, eikä tuosta videosta oikein hyvin käy ilmi, että mahtoiko se tarvita alkuun kaksoiskäskyn vai ennakoiko lopussa, vai mikähän tuo yhden pisteen menetys oli... Mutta siis ysi siitä (kerroin 2). 

Nouto meni ihan superhyvin! Luumu malttoi odottaa lupaa, se lähti kapulalle toooodella innoissaan, se tuli samalla askellajilla takaisin ja vielä perusasentoon! Kun se oli nämä kaikki tehnyt paremmin kuin ikinä voisin pyytää, en malttanut odottaa liikkurin lupaa ottaa kapula, vaan nappasin sen Luumulta ennen kuin se vaan ehtii pudottaa sen. Se kun meillä on edelleen se kaikkein vaikein osuus. Ihan superkoira! Bileet! Noudosta 7 pistettä (kerroin 2 - mitä?? Tämän kerroin pitäisi olla ainakin 10!!).

Harmi, ettei hallissa ihan valo riittänyt.
Tämä olisi vielä tarkempana loistokuva!

Kaukoissa sanoin jo etukäteen, että jään siihen Luumun naaman eteen, kun tiedän, ettei se pysy, jos olen 5 metrin päässä... Kun en siis halunnut vahvistaa vääränlaisia istumaannousuja, vaikka suoritus kokonaisuudessaan olisikin saattanut hyväksytyn puolelle mennä. No, Luumupa keksi taas vähän muuta, sillä kahden onnistuneen asennonvaihdon jälkeen se löysi maasta jotain pirun mielenkiintoista, nousi ylös, haisteli maata ja tuli minun viereeni. No todennäköisempää on kuitenkin, että se oli sille sijaistoiminto. Veikkaanpa, että oltiin hinkattu näitä kaukoja juuri ennen kisoja vähän liikaa, ja koska Luumu ei saanut onnistuneista kahdesta asennonvaihdostaan edes suullista palautetta (mitä on kotona tottunut saamaan), se sekaantui ja päätti jättää homman kesken. No minähän en jättänyt, vaan ihan ilmeettömästi kävin Luumun nakkaamassa takaisin paikoilleen, ja jatkettiin homma loppuun. No en kyllä ollut tyytyväinen enää siihen toiseen istumiseen, joten vähän reisillehän se meni... Kolmosen kertoimella nollakin on nolla.

Jaa näin vai?

Hypyssä oli itsellä pasmat edelleen sen istu-käskyn kanssa sekaisin, ja Luumu hyppäsi esteestä sen verran vinoon, että onnistuneen takaisinhypyn takaamiseksi jouduin itse venkulehtimaan vähän. Kasi silti (kerroin 2).

Kokonaisvaikutus oli 8. Olisi ollut ihan kiva saada lisäksi suullista palautetta, mutta aika hyvin näköjään pystyin itsekin analysoimaan suorituksemme ;) Ehkä nyt kaikkein suurimpana ongelmana näkisin meidän kisaamisessa sen loppupalkan ja sen luomat haasteet. Mielestäni Luumu tekee jo hyvin ihan tekemisen ilosta, ja sille alkaa riittää se minun hyväksyntäni ja sosiaalinen palkka. Se ei mielestäni kasaa enää ihan niin paljon sitä kohtapalkkakohtapalkkakohtapalkka-ajatusta itseensä, vaan omaan käteen ja silmään se tuntuu olevan paremmin hallinnassa. Tässäkin kuitenkin Luumu lähti (sentään vasta liikkeiden välissä) kerran pois ja ainakin kerran oli lähdössä pois luotani selvästi palkkaa hakemaan. Pikaisen itseanalyysin jälkeen olen tiedostamattani totuttanut Luumun kuvittelemaan, että korkealentoinen voimakas JES on yhtä kuin VAPAA, JUOKSE NIIN KOVAA KUIN PÄÄSET KEHÄSTÄ ULOS PALKALLE. Toki ongelma on varmasti syntynyt siitä, että loppupalkan hakeminen ei ennenkään ole ollut hallittua, ja viimeksi kisoissa kun oli se humoristinen kassiepisodi... Mutta ei tähän varmaan lääkkeeksi voi mitään muuta kuin itsekontrollia minulle (mieti mitä suustasi päästelet) ja lisää loppupalkkatreeniä Luumulle. Nytkään en käyttänyt kassia loppupalkkaamiseen ollenkaan, vaan poikkeuksellisesti mulla oli ne rievut liivin takataskussa, josta ne sitten kaivoin. Mietin vielä sitä, että pitäisikö se palkka siirtää vaikka autoon.. mutta mutta... Olisi kiva kuulla millaisia loppupalkkarutiineja muilla on!

Kaiken kaikkiaan siis 120 pistettä (kuulemma tiukalta, virallismaiselta tuomarilta), eli 3-tulos ja avoimen luokan 4. sija (no meitä oli neljä kaiken kaikkiaan, mut anyway...). Olen kyllä suurimmalta osin tyytyväinen suoritukseemme yhdessä ja yksilöinä. Huomaan, että kaikki mitä Luumu tekee, johtuu ihan siitä, mitä minä olen sille tiedostaen tai tiedostamatta opettanut. Eihän se mikään helpoin kisakoira varmasti ole, mutta omalla johdonmukaisella käyttäytymiselläni kyllä meistä vielä jotain tulee. Se kun vaan taas on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. 

Näytä nyt mitä me voitettiin! 

Tässä vielä videopätkä. Näköjään jotenkin onnistuin ryssimään parin väliotsikon järjestyksen, mutta kämmini korjatakseni joutuisin lataamaan kaikki videot uudelleen ja sorkkimaan kaikki hommat erikseen, joten toivottavasti ette ihmettele, kun Luumu "luoksetulossa" lähteekin noutamaan kapulaa. Ei me sentään niin pihalla oltu, etteikö oltaisi liikkeitä toisistaan erotettu ;) Enjoy.

Superkiitos vielä kerran mammalle ja Japelle kuvaus-, myyntiedustus-, kuljetus- ja kenneltoiminnassa auttamisesta :DDD Olette loistotiimi!

Staffien talviharrastuspäivät 22.2.2014

Olisipa vielä yksi päivä aikaa toipua tästä viikonlopusta! Vaikka se oli huippukiva, se vaati myös veronsa. Itse olen haukotellut tänään suuren osan päivästä, ja jopa ruoan laittaminen on ollut ylitsepääsemättömän raskasta (me ei varmaan syödä tänään ollenkaan...). Käytiin Hannan ja Nooan kanssa pitkällä kaupunkikävelyllä Turun keskustassa, mutta sen lisäksi olen vain jumittanut sohvalla ja nöröttänyt Instassa. Luumukin nukkuu. Se näkee unia ja kuorsaa. Vaikka se vielä eilen illalla osoitti merkkejä ehtymättömistä energiavaroistaan kanniskelemalla Ikean pehmorottaa vielä nukkumaanmenoaikaan ympäri kämppää, nyt se on rättipoikkipuhki.

Mutta ihan huippupäivä eilen! Aika meni hurjan nopeasti, enkä loppujen lopuksi juuri ehtinyt siellä Vau Mumun myyntipöydän takana istua. Möllit menivät odotusten mukaan; tavoitteemme oli saada hyvä liikkuroitu treeni, ja tavoitteemmehan täyttyi! Kerron möllistä kuitenkin omassa postauksessaan myöhemmin, sillä onhan siinä ihan kunnolla pureskeltavaa kuitenkin. 

Eka tunnelmakuva Instagramiin

Herättiin lauantaina kasilta mamman luona, ja pitkän aamulenkin jälkeen pakattiin termari täyteen kahvia ja auto täyteen ihmisiä, tavaraa ja Luumua. Paikan päällä Ojangossa laitettiin Vau Mumun pöytä järjestykseen, ja sitten aloinkin valmistella itseäni ja Luumua möllejä varten. Möllit palkintojenjakoineen päättyivät vasta kolmen maissa, eikä siinä sitten yhtäkkiä ollutkaan kuin tunti aikaa ennen mätsäreiden alkamista. Kahvia ja sämpylää naamaan, ja sitten lentävällä lähdöllä vaihdettiin tokovehkeet näyttelytamineisiin. 

Pariarvostelussa häpesin niin paljon. Luumu käyttäytyi ihan kuin kehässä olisi juuri ollut kourallinen juoksunarttuja. Se ei keskittynyt yhtään nätisti kulkemiseen, vaan veti nelivedolla nenä maassa. Se ei edes jaksanut seistä paikoillaan, ja oli tuomarinkin kopeloinnista vähän närkästynyt. Mitäs siinä ropeloit, kun olisi tärkeämpiäkin juttuja tässä tehtävänä ja hajuja haisteltavana..? Ihan ansaitusti saatiin sininen nauha, ja olisin taas voinut lahjoittaa tuon seuraavalle vastaantulijalle. Mietin jopa, ettei taida meillä olla mitään asiaa enää mihinkään virallisiin näyttelyihinkään, kun selvästi Luumu tarvitsisi enemmän näyttelyjuoksutreeniä, ja suoraan sanottuna minua ei näyttelytreenit oikein enää jaksa kiinnostaa. No tuomari onneksi suhtautui Luumun hölmöilyyn ihan huumorilla, ja sanoikin, että näille touhukkaille pitäisi olla oma erikoispalkinto ;)

Onneksi ryhmäkehässä tuomari juoksutti meitä yksitellen edestakaisin, ja yllättävästi Luumu löysi oikean askellajinkin! Ihan kuin eri koira! Tuomari taisi tykätä Luumusta, sillä selvisimme nuorten sinisen nauhan saaneiden ykköseksi. BIS-kehässä ei paljon jakoa enää ollut, ja loppujen lopuksi oltiin kahdeksasta kuudensia. Ihan mahtavat palkinnot kyllä! Ja tekeehän näyttelytreeni aina hyvää...

Orville tarvitsi ryhmäkehään handleria,
ja olikin ihmeellistä kuljettaa koiraa, joka tiesi mitä pitää tehdä :DD 

Muumelon kaikki mätsäripalkinnot! Vau!

Jotenkin meni aika vähän turhan nopeasti. Tuntuu että viime vuoden talvipäiviin verrattuna olin nyt koko ajan niin kiireinen kaikkien harrastusteni kanssa, etten kunnolla ehtinyt edes ihmisten kanssa jutella! Sentään siinä omaa möllivuoroa odotellessa tapasin Kiiran ja Sinnan, ja oli kiva jutella vähän tokojuttuja toisen staffiharrastajan kanssa :D Käytin myös tilaisuuden hyväkseni, ja kyselin miten avoimessa luokassa käytännössä hommat toimivat. Eihän mulla esimerkiksi ollut mitään hajua, että miten vaikkapa luoksetulo liikkuroidaan. Pitääkö se koira pysäyttää liikkurin käskystä vai ilman. Ja mitä sille noutokapulalle tehdään? Missä vaiheessa se annetaan kehään? Hehe. Kiitos.

Kiitos jälleen kerran mukavasta päivästä ja loistavista järjestelyistä Heidille tukijoukkoineen. Ainakin itsestä tuntuu näillä harrastuspäivillä alusta asti käyneenä, että joka vuosi kävijöitä on kerta kerralta enemmän! Nytkin tuntui jossain vaiheessa, että ihmisiä oli ihan väentungokseksi asti! Ihanaa kun keräännytään yhteen harrastamaan ja kokeilemaan uusia lajeja. Positiivinen energia oli lähes käsinkosketeltavaa. No, mitä muutakaan voi odottaa hallilliselta staffeja ja amstaffeja.

Ai niin. Tässä vielä video meidän mätsäristä. Älkää nyt ihan nauruun kuolko. On sitä koiraa joskus johonkin koulutettu ;)

Missä meidän kaukosäädin on?

Näin viime yönä sellaista unta, että oltiin staffipäivillä, ja minä vaan juttelin siellä ihmisten kanssa, kun Luumua jo huudettiin möllikehään. Raukka ei ollut automatkan jälkeen edes pissalla ehtinyt käydä, ja olisi jo pitänyt kisaamassa olla. Kauhee paniikki! No toivottavasti ei ihan tuolla lailla pääse huomenna käymään. Mitä tahansa muuta voikin sitten odottaa jälleen. 

Kyllä jännittää! On ollut kovasti tässä kaikenlaista omiin töihin ja huomiseen myyntiedustukseen liittyviä puuhia, joten en ole kamalasti ehtinyt miettiä mölliä. Tiistain treenien jälkeen huomasin, että yllättävästi onkin käynyt nyt niin, että avoimesta luokasta huonoimmassa kunnossa meillä on kaukot! Luumu tekee teknisesti tosi hyvin vaikka kymmenen metrin päästä, kunhan siellä on ne molemminpuoliset palkkakupit valmiina. Heti kun otan ne pois, se liukuu istuessaan eteenpäin. Sainkin hyvän neuvon treenata kaukoja jossain alustalla, mistä koiran on fyysisesti mahdotonta hinuttaa itseään eteenpäin. Ollaankin nyt hinkattu noita kotona ja mamman luona sohvan reunalla, ja toimii! 

Saatiin myös vinkiksi, että sen palkan voi laittaa valmiiksi siihen koiran etujalkojen väliin, että koiralla ei olisi mitään tarvetta hinata itseään eteenpäin (kohti palkkaa), koska se palkka on jo siinä. No ensin ajattelin, että eihän tuo onnistu meillä ikinä, koska eihän Luumu malta olla syömättä sitä namia ennen yhtäkään asennonvaihtoa. No, ongelmaksi ei muodostunut meillä itsehillinnän puute, vaan jotenkin Luumu ei vaan osaa yhtään suhtautua siihen, että se nami on siinä, mutta sitä ei saa ottaa. Se ei ota sitä, mutta se ei vaan pysty toimimaan niin lähellä namia. Ihan aluksi se ei pystynyt toimimaan ollenkaan. Se ei siis tehnyt käskyistä huolimatta yhtään mitään, vaan meni ihan lukkoon. Sen verran se pääsi tästä jäätymisestään, että otti sentään lopulta käskyn vastaan, mutta venkulehti sen verran, että oli lopulta melkein puoli metriä sen palkan vieressä. 

No, ajattelin että tehdään huomenna siinä möllissä muuten tuo kaukoliike ihan "kokeenomaisesti", mutta jään siihen ihan Luumun naaman eteen. Kuulun siihen "koulukuntaan", että mielestäni kisaamista tai ketjuttamista ei tarvitse turhia pelätä, ja kokeilemaankin voi mennä, mutta on epäreilua vaatia koiralta sellaista, mitä se ei oikeasti osaa. Ja vaikka Luumu saattaisi viiden metrin etäisyydestä ne liikkeenvaihdot hyväksytysti tehdäkin, teknisesti ne eivät olisi sitä mitä haluaisin niiden olevan. Niinpä en halua huomenna sekottaa pakkaa enää yhtään enempää sallimalla sille vääränlaisia istumaannousuja, kun ei niitä treeneissäkään sallita. 

Mimmi oli meillä kolmisen päivää hoidossa 

Mumeloisella menikin hyvä tovi Mimmin jälkiä nuuskutellessa. 

Päivätansseilla 

Luumu väsyi aika nopeasti, ja kun se tajusi,
ettei Mimmi olekaan vielä menossa kotiin, se vähän murjotti. 

Ne muut liikkeet sitten! Luoksetulon pysäytyksiä ei olla tehty siten, että pysäytyksen jälkeen kutsuisin vielä perusasentoon, mutta en usko tässä olevan mitään ongelmaa. Pysähtyminen voisi toki olla terävämpi, mutta ollaan tultu tässä liikkeessä valtavasti eteenpäin ihan lyhyessä ajassa, joten en tosiaan voi valittaa. Tiistaina Luumu teki noudonkin ekaa kertaa ihan kokonaisena liikkeenä. Tein ensin muutaman pitoharjoituksen, sitten heittelin kapulaa, ja palkkasin siitä, että Luumu ei lähtenyt vaan tarjosi kontaktia. En tiedä mahdoinko vähän hosua, mutta pakko oli kokeilla liikettä kokonaisuudessaan, ja sehän meni ihan loistavasti! Olin niin iloinen, ettei mitään rajaa! Me leikittiin niin hurjasti, että oikea käteni oli jossain vaiheessa lelun ja Luumun hampaiden välissä, mutta siinä tilanteessa muutama reikä kämmenessäkään ei haitannut. Ja siihen olikin hyvä noutoharjoitus siltä osin päättää. Tältä pohjalta ollaan huomenna menossa tekemään noutoa siis. Alla yksi onnistunut noutoliike, ja uskon sen riittävän :DDD

Paikalla makaamisen piiloa ollaan nyt tehty kaksi kertaa. Viimeksi oltiin jo melkein lopussa (olin siis välillä piilossa ihan lyhyen aikaa ja välillä näkyvissä), kun Luumu ihan lopussa nousi istumaan. Voi että kun harmitti. Menin ihan ilmeettömästi Luumun vierelle käskemään sen maahan, ja poistuin vielä. Kävin piilossa, ja sitten olikin aika palata koirien luokse. Harmitti, varmaan ahnehdin liikaa, kun se edellinen kertakin oli mennyt niin hyvin. En tiedä vielä menenkö huomenna piiloon ollenkaan, jos menen, käyn siellä paikallaolojen alkuvaiheessa, ja olen sitten lopun aikaa näkyvillä. 

Lupasin kirjoitella vielä noita Pipa Pärssisen tokopäivän muistiinpanoja kaukoihin liittyen. Ollaan harjoiteltukin Luumun kanssa tekemään niitä istumaannousuja pompun kautta. Eli nami viedään koiran pään yläpuolelle niin, että koira joutuu istuessaan hiukan nousemaan takajaloilleen. MAAHAN - ISTU - POMPPU. Älä kuitenkaan väännä koiran päätä taakse viemällä nami liian taakse. Voit opettaa tähän myös käsikosketuksen. Liike vaatii hyvän lihaksiston. Tee kaukot ensin varmaksi läheltä, ja pidennä sitten matkaa askel askeleelta (pisto sydämessäni, olen kenties taas ahnehtinut?) Mieti kuitenkin mikä on tärkeää. On parempi että koira reagoi nopeasti - ei haittaa jos se ihan hiukan liikkuukin.

Kaukojen opettamisessa voi käyttää myös takapäätargettia. Eli opeta koiraa pitämään takajalkansa kosketusalustalla, ja yritä saada sitä siirtämään painonsa taakse. Toimii hyvin seiso-maahan-siirtymissä. Kiinnitä käsimerkeissä huomiota siihen, ettei koira tuijota liian ylös. Näin paino on helpompi siirtää taakse. 

Siinäpä ne aatokset tälle illalle. Ollaan Muumeloisen kanssa mamman luona yötä, ja lähdetään tästä huomenna aamulla koko kolmihenkisen (tai neli-, jos Luumu lasketaan mukaan) Vau Mumun myyntiosaston kanssa kohti Ojankoa. Onneksi se mölli on siinä heti kärkeen yhdeltä. Siitä kun selviää hengissä, niin loppupäivän voikin sitten taas hengittää vapaammin. Kiinniteltiin noihin Vau Mumun tuotteisiin ihania käsintehtyjä hintalappujakin, ja on kyllä ihan huikeeta olla siellä huomenna koko päivä. Jännää, mut huikeeta!

Sittenkin Amerikan-serkku?

Olen tässä pähkäillyt ja jahkaillut sen toisen koiran hypoteettista olemassaoloa ja sitä kautta sallinut itseni ajatella sellaisen hankintaa. Kovin pitkällä tässä projektissa ei vielä olla, mutta mahdollisia rotuvaihtoehtoja olen päässäni pyöritellyt varmaan vuoden päivät. Viime kesänähän sain jonkun kummallisen saaristossa aurinkoisina päivinä esiintyvän vepekärpäsen piston, ja osittain leikilläni vertailin erilaisia noutajarotuja toisiinsa mitään niistä sen syvällisemmin kuitenkaan tietämättä. Aika nopeasti minun onnistui kuitenkin rajata noutajat rotuvalintani ulkopuolelle, sillä en ole (vielä) tavannut yhtään minun käteeni sopivaa noutajaa, ja tosiasia on, että onnistuisin varmasti vähänkään pehmeämmälle tapaukselle aiheuttamaan elinikäisiä traumoja äkkipikaisuudellani ja tiettyjä käyttäytymismalleja itsestäänselvinä pitävällä koulutustavallani. Toki muistettava on, että tämä minun tapani on kouliintunut yhden tietynlaisen koiran kanssa toimimalla, ehkä se siitä ajan kanssa ja kantapään kautta oppimalla muokkautuisi ohjaajapehmeillekin ohjattaville sopivaksi..?

Sittenhän keksin ottaa vepekoiraksi amstaffin. Näin saisin monitoimisen harrastuskoiran ilman, että minun täytyisi kovasti muuttaa koiranomistajan identiteettiäni. Ja onhan niillä ne PK-oikeudetkin, vaikka täytyy sanoa, että se puoli ei Haunisilla olevia loistavia treenikenttiä ja -ryhmiä lukuunottamatta houkuttele yhtään. En koe mitään tarvetta samoilla tuolla märissä metiköissä montaa tuntia jonkun jäljen tai ihmisen perässä. Tietysti näitäkin kun kokeilisi, voisi avautua aivan uusi maailma! Tätä amstaffi-innostusta lisäsi olennaisesti vielä tammikuussa amstaffiyhdistyksen järjestämään tokoseminaariin osallistumiseni, kun ihastuin yhteen amsuneitokaiseen aivan kympillä. Siihenkin toki miltä se näytti (solakka mutta timmi, suhtkoht pieni, ei mitään roikkuvaa missään ;)), mutta ennen kaikkea siihen, miten se teki töitä. Se oli kuin Luumu eri paketissa! Pakko nimittäin sanoa, että kaikessa komeudessaan moni amstaffiuros näyttää omaan silmään kömpelöltä, hitaalta ja massavalta. Ja pakko myös lisätä, että enhän niitä nyt mitenkään hitonmoisesti ole ehtinyt nähdäkään, ja taatusti on olemassa myös niitä sirpsakoita uroksia amstaffien joukossa. 

Aloin näine ajatuksineni kiertää armotonta noidankehää. Kun haluaisin koiran, joka olisi kaikin puolin kuin Luumu. Mutta vepeä ajatellen sen tulisi olla suurempi. Toisaalta aksakin kiinnostaa, ja siihen taas amstaffi olisi minulle liian suuri. Toisaalta mikä ikinä se koira sitten onkaan, odotan sen olevan henkisiltä ominaisuuksiltaan ja työmotivaatioltaan aivan kuin Luumu. Tiedän, että menen tässä suoraan metsään, sillä joojoo, koirat ovat muuta kuin rotunsa, ne ovat yksilöitä ja kaikki yksilöt toimivat eri lailla eri tilanteissa ynnä muuta. Mietityttääkin, että miten paljon esimerkiksi työmotivaatio tai reaktionopeus ovat opetettavissa olevia asioita? No työmotivaatio ainakin, mutta voisiko määrätietoisella treenaamisella saada hitaammanlaisesta koirasta reaktiivisemman, räjähtävämmän? Perusluonnettahan ei voi muuttaa, mutta missä määrin sitä voi jalostaa omiin tarkoitusperiin sopivaksi treenaamalla?

Toisaalta amstaffeissa kiinnostaa niiden ympärille rakennettu harrastava miljöö. No täytyy myöntää, että täällä Turussa vähemmänlaisesti on tarjolla nimenomaan amstaffeillekaan suunnattuja harrastusmahdollisuuksia, mutta kaiken kaikkiaan meininki on paaaaljon harrastuksiin kannustavampaa. Olisiko sitä sitten vähemmän yksin noiden harrastusjuttujen kanssa, jos harrastuskumppanina olisi amstaffi? Toisaalta mikäli tämä minun henkilökohtainen harrastusskeneni pysyisi uuden koiran hankinnasta huolimatta samanlaisena kuin nyt, ei meillä siltikään olisi enemmän niitä (am-)staffeja treenikavereina. Ainakaan tokossa. Mikä tulee se meidän kuninkuuslajimme olemaan jatkossakin, tulee sieltä minulle seuraavaksi koiraksi staffi, amstaffi, käyttölapukka, malikkapalikka tai vaikka shih tzu. Aksan puolella täällä Turussakin (tai oikeastaan ihan jopa tässä meidän kulmilla, jossa kaikki aksahallit sijaitsevat) on muutamia harrastavia staffeja, kun taas vepeä joutuisimme menemään Saloon asti harrastamaan. 

Entä staffi sitten. Staffissa on rotutyypillisesti aivan kaikki mitä harrastuskoiraltani haluan. Ainut on, että vepeen siitä ei tule olemaan. Minua ei staffissa häiritse edes niiden amsuihin verrattuna kovin hysteerinen luonne. Sitäkin pystyy jalostamaan. En ehkä ole Luumun kohdalla onnistunut tässä aivan prikulleen kaikissa tilanteissa, mutta alusta asti on ollut selvää, missä tilanteissa edellytetään sosiaalisuutta ja missä tilanteissa sosiaalinen kanssakäyminen on kiellettyä. Se on auttanut meitä paljon. Treenatessa ei tarvitse pelätä sen yltiösosiaalisuudestaan huolimatta kiinnostuvan muista treenikavereista (ihmisistä tai koirista) enemmän kuin käsillä olevasta tehtävästä. Toki voisihan se hysteerisyydessään olla rauhallisempi, kun meillä on kotona vieraita. Aina ei tarvitsisi olla Luumu Show päällä 24/7, kun meillä on käymässä kuka tahansa maailman ihanimmasta appiukosta vaikkapa putkimieheen. 

Kaikenlaisia ajatuksia sitä mielessä pyörittelee, kun on perhesuunnittelusta kysymys. Kun olen Luumua lähtenyt hankkimaan, etsin itselleni koiraa. Nyt kun olen hankkimassa toista koiraa, etsin harrastuskoiraa. Joku saattaisi kysyä ja on itse asiassa kysynytkin, että jos kerran etsit harrastuskoiraa, mikset saman tien ota bortsua tai malia. No en. Malista en osaa sanoa, kun en niitä yhtään henkilökohtaisesti tunne, mutta etsin harrastuskoiraa, joka sopii minulle. Minun käteeni. Minun ohjaustapaani. Minun tapaani palkata. Minun tapaani kannustaa. Minun tapaani antaa palautetta. Minun tapaani treenata. Minun tapaani kilpailla. Minun tapaani. 

Vaikka tässä kovasti puhun toisen koiran hankkimisesta (vrt. ajattelusta hankkia), meillä ei ihan tuo toinen perheen kaksijalkainen ole vielä viimeistä siunaustaan projektille antanut. Teemun tuntien se tulee olemaan pitkä tie. Ja vaikka kuinka puhun harrastamisesta ja harrastusominaisuuksista ja treenaamisesta ja viime kädessä kilpailemisestakin, kaiken ytimessä on meidän perhe. Harrastuskoirakin tulee ensi sijaisesti perheenjäseneksi, ja sellaisena sen on sovittava ominaisuuksiltaan meille kaikille. Ja mikä on rakkaampaa kuin perhe? Ei mikään. 

Päätös on tehty. 

Amstaffihan ei mitenkään mahtuisi näin sopivasti kaikkiin
ihmiskehon mutkiin ja kuoppiin. 

Näitä toisen koiran hankintaan liittyviä ajatuksiahan ei mitenkään ole
pönkittänyt Floran tuore pikkuveikka käyttölapukkapennulainen Oiva! 

... jonka mielestä oli ihan ookoo nukahtaa meikäläisen varpaiden päälle. 

... joka ei pysynyt edes sen vertaa paikoillaan, että olisin siitä yhden istuvan kuvan saanut. 

... jonka ilme jo noin vauvana kertoo enemmän kuin tuhat ihmisen sanaa. 

... ja jonka isosisko, mammakoira Flora on edelleen ihanin, suloisin
ja parhaiten käyttäytyvä lapukka kenet tiedän!

En tee lumienkeleitä

... mä oon se lumienkeli!

Meillä alkaa pahin kiima-aika olla jo onneksi ohi. Serlan suuri pehmo-orava on kyllä saanut koko viikonlopun aikamoista kyytiä, mutta onneksi tästä yhdistelmästä emme odota pentuja syntyväksi ;) Muuten koko viikonloppu on mennyt ihan mallikkaasti, ja raskaan viikon jälkeen onkin ollut ihanaa ottaa rennosti kutomalla, ompelemalla ja kutomalla vähän lisää. Parin nousemattoman sämpylätaikinan jälkeen päätin jättää kodinhengetärpuuhat osaavammille - tai vähän kyllä tuo hiivaa vastaan käymässäni sodassa koettu tappio kaivertaa. Ehkä vaihdan vaan yksinkertaisesti reseptiä? Tai ylipäänsä käytän jotain reseptiä?

Ihan näppärän näköisiä näistä tuli,
painavia vaan ja kuivia.

Meillä on viikon päästä ne ensimmäiset avo-möllimme Vantaalla staffien harrastuspäivillä. Yllättävän vähän panikoin. En oikeastaan ollenkaan. Enemmän jännittää, kun olen menossa sinne Vau Mumun tuotteiden kanssa, että miten ne otetaan vastaan. Mutta sekin jännittää vain hyvällä tavalla, joten nokka kohti ensi viikonloppua! Sen verran sentään ollaan Mumun kanssa noita tokon AVO-liikkeitä tässä hinkattu, että nouto on viimeaikaisiin ongelmiimme nähden ihan törkyisen hyvässä kuosissa. En tiedä millä lailla aion sitä mölleissä helpottaa, koska kokonaisena liikkeenähän me emme ole sitä ikunapäivänä tehneet. Paikallaolon piiloa aloiteltiin myös, ja ekalla harjoittelukerralla kävin välipalkkaamassa aina piilostatulon jälkeen. Mietin kyllä itsekin tässä tätä logiikkaani, koska välipalkkaushan ei ole meillä koskaan tässä toiminut, kun Luumu jotenkin kuvittelee namin jälkeen, että tehtävä on päättynyt. No, jätin välipalkan pois, eikä Muu ole ollenkaan hämillään piiloon menemisestäni. Se oli jopa enemmän ihmeissään, kun kokeiltiin paikallaoloa BH-tyyliin niin, että olin näkyvillä, mutta selkä koiraan päin. Hassu otus. 

Mitäs muuta meidän avoimeen kuuluu - hyppy! Yhden hyppymatkan lyhentämistreenin jälkeen Luumu alkoi hypätä jopa häiritsevän lähelle estettä. Pitää vaan ottaa enemmän sitä pituushyppyä väliin. Jos tästä hakemalla hakien joku ongelma pitäisi kehittää, niin varmaan mun pitäisi itse miettiä tarkemmin, että missä kohtaa sen istumiskäskyn sanon. 

Muutaman paastopäivän jälkeen heltysin sen verran,
että käytin herran eväät uunin kautta. 

Jo maistui! Slurps! 

Kohtuu omituinen otus.
Miten niin epämukavaa istua tässä?

Luoksetulon pysäytyksissäkin ollaan menty aimo harppaus eteenpäin. Alkuunhan tehtiin sitä niin, että vaan ilman mitään käskyä heitin lelun sinne Luumun taakse, jotta se jotenkin mystisesti ehdollistuisi siihen, että kohta kannattaa lähteä taaksepäin ja hemmetin kovaa. No ei se ikinä ehdollistunut, ja vaikka joku aavistus sillä olisi ollutkin, että lelu kohta lentää, ei se tajunnut hommasta mitään muuta kuin sen lentävän lelun. Aloin sitten treenata liikettä ihan alusta kotona lyhyellä matkalla ja vähemmällä vauhdilla (luonnollisesti) käyttämällä samaa käsimerkkiä ja käskysanaa, millä Luumulle on muinoin opetettu liikkeestä seisominen ja muutenkin paikoillaan odottaminen (seisovassa asennossa). Palkkasin alkuun ihan viemällä palkan siihen Luumulle, mutta myöhemmin olen tehnyt tätä heittämällä palkan ja myös takapalkalla. Tässä se takapalkka meillä toimii, mutta staattisemmissa liikkeissä (kuten paikallamakuu ja kaukot) takapalkka houkuttelee liikaa, ja asento liukuilee lonkan kautta taaksepäin kääntyneeksi banaaniksi. 

Ja muuten pitkän pähkäilyn jälkeen päätin käyttää tässä nyt sitten käskynä käsimerkkiä. Toimii ihan hyvin, ja kokeiltiin viimeksi hallitreeneissä oikein pitkällä matkalla ja takapalkalla; pari ensimmäistä meni oikein mukavasti. Mitä nyt itse hölmöilin, kun en osannut ollenkaan pysyä paikoillani tai pitää sitä käsimerkkiä suht samanlaisena liikkeestä toiseen. On se vaikeaa.

On hän välillä ihan komeakin 

Et sellainen talvi tällä kertaa... 

Joku on kaatanut maitokahvit "meidän" pellolle... 

Vanhalinna 

Piti kuvailla noita koivuja ja rustiikkista maisemaa,
mute jotenkin toi joulutonttu vaan ilmestyy näihin kuviin kerta toisensa jälkeen. 

Että tällainen löydös tänään!
Ja vielä ihan Hakkisista omakotitaloalueelta pyörätien vierestä ojasta!
Tuo on jonkun noin Luumun kokoisen elukan maallinen jäännös...
Karmivaa.

Tästä pääsemmekin jouhevasti jälleen Pipa Pärssisen tokoseminaariin, ja luoksetulosta kirjoittamiini muistiinpanoihin! Täällä lukee, että luoksetulo on vaikea arvostella. Koira on opetettava niin, että se ei liu'u. On parempi, että koira tulee lujaa ja pysähtyy heti, kuin  että koira tulee älyttömän lujaa, mutta liukuu. Koiran on tultava loppuun asti hyvällä vauhdilla. Kiinnitä tässä huomiota myös sivulletuloon, ettei koira törmää sinuun. Usein on niin, että jos sivulletulo on hyvä, koira joutuu tekemään takana pienen kaarroksen törmäämisen estämiseksi. Mieti mikä on omalle koirallesi ihanteellinen tapa tulla sivulle (etu- tai takakautta?). Luumuhan on opetettu tulemaan sivulle etukautta, mutta kieltämättä jäin tuolloin miettimään, että staffin fysiikalle olisi kyllä helpompaa kiertää takakautta, jolloin keho ei joudu niin suurelle rasitukselle. Esimerkkinä annettiin tästä, että kokeile itse juosta täysillä seinää päin, ja pysähtyä tai kääntyä perusasentoon 10 cm ennen seinää osumatta siihen yhtään. En kokeillut, mutta varmasti on aika haastavaa. Harjoitellessa luoksetuloa, jos olet itse liikkumassa, kerro koiralle jollakin selkeällä eleellä, että aiot liikkua paikoiltasi (esim. kesken koiran juoksun kehu, vapautus jne.). Vertaa siihen, että yrität juosta seinää päin ja olet suunnitellut kääntyväsi seinää vasten perusasentoon 10 cm seinästä, ja seinä alkaakin kesken juoksusi liikkua! (Olisi muuten aika hauskaa, jos joku tekisi ihan vaan huvin vuoksi näistä seinäharjoituksista videopätkän!!)

Kuten kaukoissakin, muista taloudellinen ajattelu palkkaamisessa myös luoksetulon pysäytyksissä. Eli kun koira ei tiedä kummalta puolelta palkka tulee (koiran vasemmalta vai oikealta puolelta), sen on taloudellisesti ajateltuna kannattavampaa pysyä palkan suuntaa kohti suorassa. Eli jos käytät stopeissa takapalkkaa, käytä molemminpuolista takapalkkaa (koira ei tiedä kummassa takapalkkakipossa tms. palkka todellisuudessa on), jotta koiran ei pysähtyessään kannata kääntyä piirun vertaakaan kumpaankaan suuntaan valmiisiin asemiin. Sama pätee myös jos heität palkan. Harjoittele heiton osumatarkkuutta, jotta voit heittää lelun/pallon milloin koiran vasemmalta, milloin oikealta puolelta. Älä heitä koiran pään yli! (Virhe, minkä ainakin minä myönnän tehneeni!) Etenkin näillä kiihkeillä, hömeilöillä koirillamme sattuu pään yli heittäessä vahinkoja alastulossa tai niskojen kanssa. Muista kuitenkin myös jos käytät takapalkkaa, että käy laittamassa takapalkka salaa. Kun koira ei tiedä takapalkan olemassaolosta, se ei todennäköisesti ennakoi.

Muista harjoitellessasi, että luoksetulon tulee olla kivaa! Pysäytyksen tulee olla temppu - koira ei saa luulla, että et haluakaan sitä luokse. Käskyistä sen verran, että on ihan hyvä pitää erillinen sivulletulokäsky ja erillinen luoksetulonpysäytyskäsky (siis se ensimmäinen luoksepyyntökäsky, jonka jälkeen tulee pysäytyskysky). Koiralle on selkeää, että sivulletulokäskyssä ei tule koskaan pysäytystä, mutta luoksetulonpysäytyskäskyssä (meillä HETI) voi satunnaisesti tulla pysäytys. Muista tehdä läpijuoksut samalla luoksetulonpysäytyskäskyllä!

Voit treenata luoksetulon pysäytyksiä myös stoppileikillä. Asetu kahden agiputken väliin, ja lähetä koira toiseen putkeen. Kun se on tullut putkesta, pysäytä se, ja palkkaa se juoksuttamalla se heti seuraavaan putkeen. Tämä voi jatkua loputtomiin: pysäytys - putki - pysäytys - putki jne.) Tässä kohtaa muistiinpanojani lukee, että: "Ajatus: kun agilityesteet ovat niin kivoja, niin agiesteet tokotreenipaikalla voivat sekoittaa koiran. Kun meiltä on agi ollut aina pois luvuista, niin onko meille toko ollut siksi alusta asti superkivaa..?")

Harjoittele stoppien tekniikkaa lähellä. Esimerkiksi voit heitellä nameja eri suuntiin, ja kun koira lähtee namille, mene itse vielä kauemmas koirasta. Pysäytä sitten koira, heitä nami eri suuntaan jne. Tätäkin "leikkiä" on helppo jatkaa pitkään. Luoksetulon pysäytyskin on kuitenkin hoksaamisliike! Mieti aina mitä koiran pitäisi oppia. Yritä saada koira ymmärtämään, että pysähtyä pitää vain kun se erikseen sanotaan. Tämä on hyvä muistaa kaikessa muussakin! Esimerkiksi jäävissä kannattaa opettaa koira siihen, että kannattaa tehdä asiat vasta sitten kun sanotaan. HYVÄ PALKKA TULEE VAIN SILLOIN KUN EI ENNAKOIDA!

Luoksetulon pysäytyksiä voi treenata myös alustalla (mitä me ei olla kyllä koskaan tehty). 1) Koira hakeutuu seisomaan alustalle 2) Ala ottaa mukaan pysäytyskäsky/käsimerkki 3)Testaa pysäyttämällä koira ennen alustaa > kuunteleeko todella käskyä?

Sivulletulosta olen raapustellut, että jos koira hyppii sivulletulossa, anna sille uusi sivulletulokäsky juuri ennen kuin se on aikomassa hypähtää. Tämä saa usein sen pasmat sen verran sekaisin, että se keskittyy tehtävään uudella tavalla. Voit myös kääntyä itse vasemmalle tai oikealle juuri koiran tullessa sivulle, niin se joutuu pitämään korvat auki, eikä ehdi hyppelemään ylöspäin. Hyppeleminen pienissä määrin on OK, kunhan koira ei koske ohjaajaan. Voit myös kokeilla jarrutella koiraa äänellä tai eleellä. Sivulletulossa auttavat myös erilaiset takapäänkäyttöharjoitukset, kuten perusasennossa ympäripyörimiset. 

Läpijuoksussa palkka voi tulla suoraan sivulta, tai jos vauhti hidastuu, heitäkin palkka itsesi taakse. Älä kuitenkaan pidä palloa näkyvillä, sillä koira usein jää kyttäämään sitä. Lopussa muistiinpanoissani lukee vielä isoilla tikkukirjaimilla, että MIETI OIKEASTI PITÄISIKÖ KOIRA OPETTAA TULEMAAN LUOKSE TAKAA KIERTÄEN! OLISI FYYSISESTI KOIRALLE HELPOMPAA + EI TULE HYPPELYÄ JNE. Silloin päätinkin, että noinhan me se alokasluokan jälkeen ruvetaan tekemään. Arvatkaa vaan olenko tikkuakaan laittanut ristiin asian muuttamiseksi?

No sellaista. Kirjoittelen seuraavaksi tuosta meidän tämänhetkisestä kaukotilanteesta sekä Pipan kauko-ohjeista. Nyt yritän jälleen taistella netin kanssa, jotta pääsen jatkamaan How I Met Your Mother -sarjan katselua Netflixistä. Jännä miten me aina onnistutaan asumaan sellaisella alueella, jossa mikään määrä g-kirjaimia ei tunnu takaavan netin toimivuutta. Argh. Kohta Teemukin tulee jo treeneistä, ja sitten katsotaan Suomi-Kanada-peliä nauhalta. Sitä viitsin jo katsoa, mutta kieltämättä muuten olen aika hyvin pystynyt ignooraamaan nuo olympialaiset. Jotain merkillistä yksipuhelua tuolta olkkarin puolelta välillä kyllä kuuluu. Milloin ruotsalaisten pirullisista kymmennyksistä, milloin jonkun selostajan kummallisesta intonaatiosta.  

Tällainen oli meidän ystävänpäivätoivotuskuva 

Pajunkissoja! Kevät! Pajunkissoja! Kevät! Kevät! Kevät!
(Pääsee treenaa ulos vaikka joka päivä!!!)