Kuin kotiinsa olisi palannut

Hei apua kuu vaihtuu, mihin se kesä meni ja kohta on syys! Meillä oli lauantaina pihajuhlat, joiden päälle kävin kummankin koiran kanssa sunnuntaina TKK:lla pyörähtämässä vähän mukavuusalueelta. Mooin kanssa jatkettiin Piia Karisen opissa Koirakoutsin leiriltä kesken jääneitä juttuja. Mun tavoitteena omalta osaltani oli viihtyä vieraammassakin porukassa ja lakata nolostelemasta olemassaoloamme. Tavoite Mooin osalta oli saada se rentoon mielentilaan, jotta pystyttäisiin tekemään kehäänmenoja, kokonaisuustreeniä (ilman mitään liikkeitä siis) ja treenikuplajuttuja. Kummatkin tavoitteet toteutuivat nappiinsa, ja pikkasen jäi myös hinku osallistua yhdistyksen syksyllä starttaaville kursseille ja/tai omatoimitreeniin. Ollaan jonossa myös edelleen Nuuskujen kisaavien ryhmään, mutta todennäköisesti jos ja kun ryhmään jossain vaiheessa mahdutaan, treenin ajankohta saattaa osoittautua meille ongelmalliseksi. We'll see, mutta olen (taas) ihan todella tehnyt töitä tämän mukavuusalueen laajentamisen kanssa.

Luumu teki TKK:lla jotain pientä namitreeniä ihan vaan jotta sekin olisi olevinaan päässyt treenaamaan. Se tuntuu jäykältä ja ahdistaakin elo sen kanssa ennen kuin pääsen torstain fyssarikäynnillä taas selvyyteen missä vika ja miten suuri. Lisäksi tekeminen sen kanssa lähentelee mahdottomuutta eniveis. Se on niin hullussa mielentilassa kun jotain pääsisi tekemään, ettei sen kanssa uskalla senkään puolesta tehdä mitään. Ikuinen noidankehä vissiin, enkä ole löytänyt sopivaa taikajuomaa vielä, saati loitsua.

Oltiin jo alkukesästä varattu yksärit Oilille Lahteen, ja meitä suosikin mitä mainioin tokosää viime viikon sunnuntaina. Rikottiin Team Paskojen edellinen autoonahtautumisennätys, ja matkustettiin tällä kertaa kolmen naisen ja neljän koiran porukalla samassa henkilöautossa. Jep, neljän, ja ihan tavan henkilöautossa. Noin kolmen tunnin ajomatka suuntaansa meni vilauksessa, ja fiilis nurmikentälle päästyämme oli lähinnä kesäretkimäinen. Eivät tutisseet polvet ollenkaan siihen malliin, kuin olisin odottanut niiden tutisevan (kuitenkin maailmanmestarin silmien alla, hei). Siitä on aikaa kun ollaan Luumun kanssa Oililla viimeksi käyty (tai tietty ylipäänsä missään), ja Mooin kanssahan oltiin nyt ekaa kertaa. Plikka laittoi taas parastaan, joten mikäpä tässä sitä näytellessä. Kyllä ylpee saa olla Rituliinasta <3

En kyl millään jaksais lähtee... 

Aktiivinen kesä on tehnyt hyvää häkissä odottamiselle (ja mölinän vähenemiselle).

Agendalla oli tunnaria, koska tuntui että ollaan jotenkin kummallisesti päädytty sellaiseen tilanteeseen, jossa tunnari on Mooin päässä yhtä kuin kasa ruohoa. Treenipäiväkirjan mukaan ollaan huhtikuussa treenattu sitä siihen malliin, että ollaan todettu hyvä on, nyt vaan eteenpäin ja vaikeempia juttuja. Sen jälkeen me ei sit treenattukaan sitä kertaakaan neljään kuukauteen. Neljään kuukauteen! Huh. Ei siis mikään ihme, että kun me taas kesän rientojen jälkeen palattiin nenähommiin, pikkumuija ei käyttänyt nuuskuttimiaan ollenkaan niin kuin olin treenin tietysti suunnitellut... vaan ihan totta kuvitteli, että tarkoituksena on bongailla ruohokasoja. Heh. Nice.

Tekstin kuvista kiitos Annelle :) 

Tuomio Oililta oli samanmoinen. Menee silmillä sinne, ei oikein haistele. Ei käytä aikaa kunnolla ruohikossa eikä nenä kerkiä aueta siellä. Jos nenä kerkiäisi aueta siellä ruohikossa, se pysyy yleensä aika hyvin auki myös kapuloilla. Mooilla on vaan kamala kiire takaisin sieltä, mitä olen luultavasti lisännyt pallopalkalla. Eli lelu vaihdetaan nyt johonkin tosi hyvään ruokaan - jotain mitä se ihan todella haluaa, mutta joka ei kiihdytä sitä noin hullun lailla. Tykkää kamalan paljon kapuloista, haluaisi vaan pitää niitä ja rouskutella menemään. Tosi tyypillinen staffiongelma. Monet staffit on tosi outoja tunnarissa, sillä tulevat aika nihkeästi takaisin sieltä kapuloilta. On todella vaikeaa olla mustavalkoinen pitämisen suhteen, koska oikeasti ne vaan haluaisi rouhia ne kapulat tulitikuiksi. Mun pitää nyt pysytellä lähellä kapuloita, jotta ei kerkiä jäystämään niitä. Sille ei voi ruveta pitämään mitään pitotreenejä tunnarikapulan kanssa vielä, jotta sen mielentila koko liikettä kohtaa ei muutu.

Käytännössä meidän pitää palata nyt taaksepäin, mutta edelleen siis jatkaa tätä ruohikkotreeniä. Oma on nyt piilossa siellä nurmikossa pari kertaa niin, ettei sitä pysty näkemään sieltä ollenkaan. Väärät kapulat on aina siinä edessä. Sen jälkeen oma siirtyy edelleen ruohikkoon piilotettuna muiden kapuloiden joukkoon, minkä jälkeen voi olla myös muita (tyhjiä) ruohokasoja kapuloiden joukossa. Kaikin keinoin tehdään nyt nenähommia - oma löytyy vain haistelemalla. Kapuloiden joukossa voi olla muutakin roinaa, vaikka keittiövälineitä. Sitten ruohikkokasojen alla voi olla myös vääriä kapuloita. Tärkeää on, että vääriä on aina ns. saatavilla, jotta se ei ala ajatella, että yhden kapulan löytäminen on tärkeää. Kyse on kuitenkin siitä tietystä kapulasta. Mooillahan näkyi ennen koulutusta sitä ongelmaa, että se alkoi ajatella, että oma on aina piilossa. Tämän takia se ei ymmärtänyt etsiä omaa muiden kapuloiden joukosta (ei avannut nenää kapuloilla, vaan noukki mitä sattui sen jälkeen kun totesi, ettei ruohikossa ole mitään). On kuulemma kuitenkin helpompaa hoitaa tällainen päähänpinttymä kuin se, että koira tottuu liiaksi käyttämään vain silmiään. Meidän on vaikeaa sanoa koirille miten nenää tulisi käyttää, mutta asenteeseen voimme aina puuttua.

Samaan settiin tehtiin myös sivulta maahanmenoja. Ne on osoittautuneet ihan kamalan vaikeiksi, sillä vaikka Mooi tekee (todistetusti) maahanmenon yhdellä käskyllä hyvin edestä, se ei välttämättä reagoi ollenkaan, jos sille sanoo maahan-käskyn perusasennosta. Ihan mielenkiintoinen lähtökohta, jos ajattelee vaikka ihan alokasluokan paikkista ;) Ison oivalluksen koin tässä sen suhteen, että koiran fokus todella kannattaisi tässä saada eteenpäin. Toki ymmärsin, että se fokus pitää saada pois musta (koska katsekontakti ja palkan suunta hankaloittavat maahanmenoa...), mutta että todellakin aina kun koira käsketään sivulta maahan, sillä ei ole mitään odotusarvoa ylöspäin suuntautuneessa fokuksessa. Koska ohjaajahan aina poistuu koiran luota: kaukoissa, paikkiksessa, luoksarissa... öö oliko vielä joku muu liike..?

Saatiin korjattua Mooin painopistettä tosi nopeasti palkkaamalla heti maahanmenon jälkeen heittämällä nami eteen maahan, jolloin Mooi sai heti nousta hakemaan sen edestään. Vielä paremmin sillä toimi kuitenkin valmiiksi eteen laitettu nami, jolloin sen ohjaajanpuoleinen kyynärä laski kokonaan alas vielä nopeammin kuin jos nami olisi heitetty maahan maahanmenon jälkeen. Aluksi koira vapautetaan etunamille nopeasti, jotta se ei ehdi ajatella ylöspäin. Mooi luopuu ja kuuntelee niin hyvin, että tämä treeni sopii sille passelisti. Koira ei todennäköisesti kuitenkaan tiedä onko sen kyynärä ilmassa vai ei, joten siitä asiasta ei voi sille huomauttaa. Erityisesti Mooikoiran kohdalla tämä on hyvinkin totta, sillä alan uskoa siihen, että sen omakuva on pyöreä pää ja valtava suu vailla yhden ainuttakaan raajaa tai häntää.

Toisen puolituntisemme olin varautunut käsittelemään seuruuta. Luumun kanssa se oli aina ikuisuusprojekti ja välttämätön paha, joskin loppuaikoina opin tykkäämään seuruutreenistä jollain sadomasok... öh erikoisella tavalla. Seuruu on kuitenkin mielestäni tokossa se THÖ LIIKE, josta olisi kieltämättä joskus mukavaa napata vaikka EVL:stä se kymppi. Heh. Luumun kanssa saatoin vain haaveilla tyyliin vitosesta, koska se edisti, vinotti, kenotti, rakoili, keuli ja harhaili. Mutta Mooin kanssa seuraaminen on niin kivaa! Ja se olikin taas tosi hyvä! Erityisesti kun ottaa huomioon miten vähän sitä on sen kanssa treenattu joihinkin toisiin koirayksilöihin verrattuna.

Oilin mielestä Mooilla on seuruussa kauhean kiva ilme. Se on selvästi oppinut, että seuruu on tosi mukavaa puuhaa. Toki se heittelee etujalkoja aika ylös, mutta siihen ei nyt kannata puuttua niin kauan kuin pitää paikkansa. Paikka oli nyt OK, ehkä vähän edessä. Tähän suluissa huutomerkki, sillä mehän ollaan nyt useamman kuukauden verran korjattu sitä taakse jäämistä palkan suunnalla lähinnä. Ei vissiin korjata enää. Yhtään ei saa siis paikkaa päästää enää edemmäs, joskin se on nyt hyväksyttävä. Täytyy palkata silloin tällöin kädestä, jotta se ymmärtää, ettei edistäminen ainakaan kannata. Paikan kanssa kannattaa tosiaan olla tarkkana, sillä aika äkkiä ne tajuaa että ne voi mennä miten eteen tahansa. Muuten siis seuruu tosi kiva Mooilla, oli suora, rennon ja iloisen näköinen. Täyskäännöksissä hukkasi vähän mua, eli niihin paljon palkkaa.

Olin siis hyvinkin yllättynyt, että meidän seuruu oli noin nopeasti käsitelty! Eikä mulla ollut enää yhtään treeniaihetta taskun pohjalla. Tehtiin siis perusasentoja. Ei kyllä erityisesti olla leirin jälkeen treenattu, vaikka siellä se ongelma tuli viimeksi todettua. Lähinnä siis että en ole itse ollut tarpeeksi mustavalkoinen, vaan olen palkannut vähän vinoista, vähän väljistä ja vähän väärästä paikastakin. Testi osoitti, että Mooille ei ole selkeää hakeutua perusasentoon mistä vain suunnasta, eikä sille ole myöskään selvää missä suhteessa muhun sen pitää istua. Heh. Voi rakas lapsi, miten se yrittikin kuitenkin innoissaan.

Nyt vaan perusasennoista pitää lakata palkkaamasta niitä huonoja, auttaa sitä onnistumaan ja tehdä vaan toistoja toistojen perään. Askeltreeniä, käsi voi olla apuna ylhäällä hahmottamassa paikkaa ja lisäämässä fokusta, jos on muuten vaikeaa. Älä työskentele harmaalla alueella, sillä silloin koira vaan turhautuu ja motivaatio laskee. Vie oikeaan suuntaan ja palkkaa vain silloin, kun se tekee oikeasti sen työn. Just tässä mustavalkoisuudessa mun pitää kyllä itse tsempata nyt. Oon tässä suhteessa aika lepsu, minkä takia toisaalta on tosi epäreilua vaatia tietyissä tilanteissa täydellistä suoritusta. Kun eihän se koira vielä edes tiedä mitä se tarkoittaa. Eli alkuun nyt autetaan paljon onnistumaan siinä täydellisessä kriteerien mukaisessa perusasennossa - sen jälkeen vaikeutetaan ja treenataan kaikenlaisia variaatioita. Osaako koira tulla perusasentoon, jos sulla on käsi selän takana?

Mooilla rupee vissiin poseeraaminen piisata...

Vimpaksi tehtiin jääviin ihan pentutreeniä peruuttamalla, koska ne nyt on meillä vähän surullisessa kehitysvaiheessa. Mooi tekee sen Ruotsin alokkaan mukaisen istumisen oikein kivasti, mutta mitään muuta se ei oikein teekään - koska ei oo kukaan opettanut. Se ei esimerkiksi pysty istumaan siten, että mä jatkaisin suoraan kävelemistä eteenpäin, eikä se osaa mennä maahan tai jäädä seisomaan liikkeestä ollenkaan. Maahanmenoon me saatiinkin hyviä vinkkejä silloin leiriltä Piialta (joita ollaan treenattu vasta ihan muutamia kertoja), joten tehtiin nyt seisomiseen sitä reaktiota. Nimenomaan siis kyse on reaktiosta - pysähtymisestä eikä niinkään seisomisesta. Ei tehdä tätä nyt seuruun yhteydessä, sillä se näytti kivalta, eikä me haluta uhrata sitä nyt. Mooia ei pidä myöskään palkata kädestä, koska sen askellus on niin kevyen oloista. Stoppaa kunnolla kädellä, kun se ensin ravaa kunnolla. Älä pidä kättä ns. targettina, vaan käden liike ihan todella pysäyttää koiran. Varo kuitenkin, ettei koira tule käteen asti. Jos koira pysähtyy ja kääntyy jo valmiiksi (odottamaan palkkaa), heitäkin palkka vaikka jalkojen väliin tai toista kautta.

Meit pikkasen nauratti tää kuva, kun neidolla on kaikki kaulaläskit kerääntynyt tohon leuan alle :DDD

Paljon tuli läksyjä, mutta paljon oltiin myös tehty hommia. Oli tosi kiva päiväreissu Lahteen, ja Oilin hyppysissä tuntui kuin olisi pitkästä aikaa kotiinsa tullut. Saatiin myös ihan toooosi paljon lisää motivaatiota treenaamiseen, ja pistettiinkin taas pitkän tauon jälkeen viikkohaasteet pystyyn. Jotain kiertävää hallivuorosysteemiäkin olisi suunnitteilla kylmien kuukausien varalle, ja alkuvuodesta viimeistään halutaan Lahteen uudelleen. Nyt me ollaan ravattu niin paljon koulutuksissa koko kesä, että välillä on aika hiljentyä työntekoon. Ollaan seuraavaksi menossa näillä näkymin marraskuussa Korreille, ja kaipa se olisi aika pikkuhiljaa miettiä jotain aikataulua sen alokasluokan suhteenkin. Mä oon just sellanen treenaaja, joka voi käyttää yhden eliniän suhteen, asenteen, mielentilan ja rytmin pohtimiseen, mutta konkreettisia tuloksia tulee vasta kun on joku ahdistava deadline merkattuna kalenteriin.

Viime vuoden loppukesäiseen tapaansa Mooi on kerännyt vähän painoa,
mut en aio saada siitä mitään kuukausien mittaista kriisiä kuten viime vuonna.
Juoksut ajoittuivat tähän loppukesään, ja onhan se paino sit taas helppo saada tippumaankin.
(Toista se on meillä kaksjalkaisilla ;)) 

Liikkeestä seisomista 

Anne sai niin täydellisen kuvan Mooista, kun se tekee Oilin kanssa tätä <3 

Väsynyt tyttöraasu lähdössä kotimatkalle. 

Happy faces on a happy day.
Harrastaminen on vaan parasta.
Mut duuniikin pitäis tehdä, eikä vaan aina reissata, poimia rusinoita pullasta ;)

Kukaan ei voi olla kaikille kaikkea

Osallistuin viime viikonloppuna valokuvaaja Nani Annetten vetämälle bloggareille suunnatulle koirakuvauskurssille. Aihelistalla oli kameran käyttöä ja asetuksia, kuvakerronnan perusteita (mitä se on?), asiaa hyvästä valosta ja hyvästä kuvauspaikasta sekä kaikessa yksinkertaisuudessaan kuinka koirasta saa parempia kuvia.

Törttöjen kans Stadis (iskä tankkaa). 

Tää Snäpsiid on kyllä ihan oiva väline!

Olen kaivannut omaan valokuvausharrastukseeni vähän erilaista näkökulmaa, sillä pikkasen vaan alkaa kyllästyttää kuvata noita samoja naamoja samoissa asennoissa samalla pellolla samoilla asetuksilla ja s a m o i l l a  v a n h o i l l a  LR- s ä ä d ö i l l ä. Niinpä ei ihan kamalasti ole tullut viime aikoina kuvattua, mutta jos nyt! Mun agendalla on muutenkin pyrkiä ottamaan kaikki irti mun todella perustasoisesta kalustosta. Kameran runko on kuusi vuotta vanha, enkä ainakaan näillä näkymin ole vaihtamassa sitä uudempaan. Kolmetuntinen sessio Helsingin helteisessä Alppipuistossa oli oikein opettavainen mutta rento tapa elokuisen lauantain viettämiseen. Paikalla oli kymmenkunta blogin kirjoittajaa, IG-aktiivia ja ammattikuvaajakin. Kirjoitin jotain ylöskin, ja saisihan näistä Nanin jutuista rakennettua vaikka ihan loistavia meemejäkin ;)

Paras tapa kertoa seuraajille elävänsä samassa hetkessä heidän kanssaan, on kommentoida jotain tapetilla olevaa asiaa. Se voi olla vaikka niinkin yksinkertainen asia kuin hellekelit. Toinen hyvä keino vuorovaikutuksen lisäämiseen yleisönsä kanssa on kysyä jokin suora kysymys. Jos olet suunnittelemassa matkaa vieraaseen kaupunkiin, kysy vaikka vinkkejä kaupungin must see -kohteista. Kun kirjoitat tai kuvaat (tuotat sisältöä), mieti aina ihannelukijaasi. Kuvittele mielessäsi ihannelukijasi pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Minkä ikäinen hän on, millaisia vaatteita hän käyttää, millaista työtä hän tekee, mitä hän harrastaa ja (tässä tapauksessa) millainen koira hänellä on. Näin aina kirjoittaessasi voit kirjoittaa suoraan hänelle - sillä let's face it, kukaan ei voi olla kaikille kaikkea. Asia, josta mulla on paljon opittavaa, ja paljosta voisin omaa elämääni helpottaakseni luopua. Raskainta on yrittää miellyttää kaikkia - eikä siinä tule koskaan onnistumaan.

Itselleni päivän ehdottomaksi pääteemaksi muodostui suunnittelu. Blogi voi olla muutakin kuin tuuliajolla ja tajunnanvirrassa ajelehtiva kaarnalaiva. Suunnittele vaikka kuukausi etukäteen mistä tässä kuussa kirjoitetaan. Mullakin on muistikirjassa valtava lista blogipostiaiheista, joista osa vanhenee hyvää aikaa, koska koskaan ei vaan ole aikaa kirjoittaa niistä. Suunnittelemalla blogi jäsentyy paremmin, eikä oma pääkoppakaan ole aina yhtä jumissa ja solmussa. Voit suunnitella vaikka kirjoittavasi kerran viikossa, ja mieti vaikka aina neljä seuraavaa viikon aihetta etukäteen. Elämää ei tietenkään pysty suunnittelemaan ihan näin helposti, mutta perusarjessa ja harrastuksissa usein menot ja tapahtumat on tiedossa kuukausi etukäteen. Esimerkiksi voisin syyskuun osalta suunnitella omat aiheeni seuraavasti:

syyskuun eka viikko: Ajatuksia Piia Karisen koulutuksesta
syyskuun toka viikko: Joku yleinen kirjoitus meidän kuulumisista, painopiste jossain pitkän blogipostilistan aiheessa
syyskuun kolmas viikko: EVL-kiertonoudon ja eteenlähetyksen opettaminen (vanhat luentomuistiinpanot)
syyskuun neljäs viikko: Käytännön treeniposti - mitä kummatkin koirat ovat treeneissä viime aikoina tehneet

Aluksi ajattelin, että raapustelen nyt vaan jonkun esimerkkisuunnitelman tähän, mutta miksipä en pitäytyisi tässä suunnitelmassa. Jos eläisin ihannemaailmassa, voisin jopa suunnitella kirjoittavani tekstit joka viikon torstaina (vaikka), ja jos aikaa olisi, osan teksteistä voisi kirjoittaa jopa etukäteen. Jotenkin kuitenkin tykkään sellaisesta reaaliaikaisesta julkaisemisesta, vaikka aihe olisi universaalimpikin. Ja pakkohan se on myöntää, etten mä kyllä etukäteen saa noita tekstejä tuotettua jemmaan, heh.

Instaa varten suunnittelua kannattaa tehdä vaikka kuukauden juhlapäivät huomioiden. Kirjoittaa ylös mitä kansallisia tai henkilökohtaisia juhlapäiviä seuraavassa kuussa on edessä, ja varata aikaa näiden valokuvien (ja tekstien!) suunnitteluun ja toteuttamiseen. Pidän Insta-tiliämme aivan liian vähässä arvossa ja huonolla suunnittelulla, se toimii mulla lähinnä valokuvien mappi öönä. Siis tyyiin että joka päivä pitäisi jotain laittaa, no laitetaan nyt vaikka tää. Vaikka pitäisi keskittyä enemmän laatuun ja vähemmän siihen määrään. I know. En kuitenkaan tiedä olenko tarpeeksi motivoitunut muuttamaan siinä mitään. Ehkä käyttämään enemmän Snapseediä noiden puhelinlaatuisten kuvien julkaisussa, nyt kun tämän loistavan kuvanmuokkausohjelman löysin. Heh. Katsotaan nyt. Eniten ehkä omassa Insta-tilissä nyppii meidän seuraajien monimuotoisuus. Siis kun varmaan 90 prossaa on ulkomaalaisia (staffinomistajia), joista monet tykkää just sellasesta "puetaan nää koirat johonkin hassuihin asuihin ja laitetaan tää hassu lässytys niiden suuhun" -tyyppisestä kamasta. En ole itse lähtenyt siihen, enkä tiedä miksi annan sen vaikuttaa siihen mitä mä ajattelen voivani julkaista siellä. Kun pitäisi aina ensisijaisesti kulkea sitä omaa polkuaan.

Tähän suunnitteluun vielä ja blogin näkökulmaan palaan sen verran, että tehtiin aika hyvä ryhmäharjoitus. Pienryhmät saivat erilaisia aiheita, joiden pohjalta piti keksiä kolme postia eri näkökulmasta (blogiin tai instaan). Meidän ryhmälle tuli (uuullatuus!) kisasuorituksen ruotiminen, ja laadittiinkin kolme teksti-ideaa eri näkökulmista siten, että ekassa kerrottaisiin valmistautumisesta ja paikalle pääsemisestä (meidän kuvitteellinen kisatapahtuma oli agilityn European Open -kisamatka). Tokassa tekstissä puitaisiin itse kisasuoritusta ja kolmannessa voitaisiin luoda yhteenveto koko reissusta käytännön näkökulmasta, eli tyyliin vaikka kisakaupungin nähtävyydet ja matkustaminen koiran kanssa. Tai kolmas voisi olla myös katse tulevaan, mitä pitää tehdä jotta ensi kerralla menee vielä paremmin? Jos nämä kolme painopistettä siirrettäisiin Instaan, ensimmäinen kuva voisi olla joukkuekuva avajaisista, Suomen liput liehuvat totta kai. Toinen kuva voisi olla jonkin ammattilaisvalokuvaajan ikuistama otos kisasuorituksen tiimellyksestä. Kolmas kuva voisi olla poseeraus koiran kanssa kaupungin nähtävyyden edessä. Simple! Kun suunnitelma on etukäteen tehty, ei tarvitse reissun päällä miettiä että mitähän sinne someen nyt oikein päivittelisi. Kuvia voisi nappailla tätä suunnitelmaa silmällä pitäen.

Kuvakerronnasta sen verran, että kuvalla voi kertoa paljon muutakin kuin välttämättä siitä aiheesta, mistä kuva on otettu. Mielestäni Nanin oma instafeed on aika hyvä esimerkki tästä mitä ajan takaa tässä. Kuvassa voi näkyä koira (jos koira on tilin pääaihe, se on suotavaa), mutta siinä voi näkyä vaikka kirja, jolloin tekstissä voidaan puhua lukemisesta. Tai koira voi olla metsässä, jolloin teksti voi käsitellä vaikkapa metsien rentouttavaa vaikutusta. Panostan ihan kamalan vähän Instagram-postien teksteihin, koska kuka niitä nyt lukisi? Vaikka huomaan kyllä, että mitä enemmän niihin panostaa, sitä enemmän saa myös aikaiseksi sitä sisällön tuottajan kovasti kaipaamaa vuorovaikutusta. Ettei ole jossain tyhjiössä, jota seuraa 10 000 tyyppiä, joista 0,01 prosenttia reagoi kommentoimalla silloin tällöin. 

Keskiyöllä Lightroomin kanssa pelleily ja radiaalisen filtterin käyttö on tainnut pikkasen karata käsistä :DDD

Instan ja miksei bloginkin aihepiirejä kannattaa kategorisoida. Käy läpi julkaisemiasi tekstejä/kuvia ja listaa vaikka viisi aihepiiriä. Pitäydy sitten näissä aihepiireissä ja suunnittele - jotta aihepiirit vaihtuisivat tarpeeksi usein. Esimerkiksi meidän Instan kanssa on käynyt niin, että nykyään kun vähemmän treenaamme tokoa, tulee siitä otettua vielä harvemmin valokuvia kuin joskus tosiaktiiviaikoina. Meidän instaa seuraavat eivät välttämättä edes tiedä, että toko on meille sydämen asia. Blogissa sentään yritän pitää toko-aiheesta kiinni, vaikka välillä lipsuukin triviaalin puolelle. Aion kyllä miettiä tällaisen kategorialistan meidän blogiaiheista, ja suunnitella tulevat tekstit ehkä sen kannalta paremmin. Tykkäisin panostaa enemmän mielentila-asioihin, ja tekniset hommat voisivat olla sitten kokonaan omissa posteissaan. Lukijan kannaltakin voisi olla mielekkäämpää, että pitäydyttäisiin aina siinä yhdessä pääaiheessa. Vaikkapa siis jos seuraava teksti koskisi tokon teknistä puolta, se ei sisältäisi kymmenen eri liikkeen viittä eri osaa, vaan esim. seuraamisen käännöksiä. Piste. (Tän pisteen laittaminen omalle paikalleen on vaan mulle niin kamalan hankalaa, kun olevinaan kerkiän kirjoittaa niin harvoin, tuntuu että pitää sen takia kirjoittaa se romaani yhdeltä istumalta. Jos suunnittelisi aikataulun ja aiheet ennalta, tekstit voisi pitää lyhyempinä ja aiheet paremmin rajattuina. Maybe.)

Okei, palataan koulutukseen. Hyvää valoa pohdittaessa kannattaa miettiä mistä valo tulee, onko sitä paljon ja minkä laatuista valo on. Esimerkiksi suora auringonpaiste on kovaa, huonoa valoa. Auringonpaisteessa ei juuri kannata kuvata, ellei tarkoitus ole nimenomaan kertoa tarinaa siitä, miten aurinko on vaikka tänä kesänä paistanut paljon. Parhaiten somessakin menestyvät kuvat on ikuistettu pehmeässä valossa. Näe myös vaivaa kuvauspaikan eteen (asia, jonka eteen en koskaan jaksa nähdä vaivaa...). Eli jos olet menossa kuvaamaan sinne samalle pellolle, josta on jo otettu tuhat ja yksi kuvaa, suunnittele etukäteen millaisen kuvan aiot tällä kertaa ottaa. Jos taas olet menossa johonkin paikkaan, jossa on todennäköisyydellä asioita, joita aiot kuvankäsittelyvaiheessa retusoida pois, siivoa paikkaa mahdollisimman paljon etukäteen. Siivoa roskat ja poista häiritsevät heinät mallin naaman edestä. 

Valotus säädetään aina kuvan vaaleimman kohdan mukaan. Jos koira on kaksivärinen, kuten Mooi, valota aina valkoisen osan mukaan. Jos Luumun väristä koiraa kuvataan vaaleaa rakennusta tai vaaleaa pilvistä taivasta vasten, valota ympäristön vaaleimman kohdan mukaan. Koiran asettelussa kuvaa varten kannattaa koirasta näkyä kameraan kaikki neljä jalkaa. Istuvan koiran tulisi olla ryhdikäs - korjaa lysähtänyttä asentoa vaikka pallolla tai namilla. Sommittelun kannalta (on koira sitten istumassa, seisomassa tai maassa) on hienoa, että koiralta näkyy kylki. Eli käännä tällöin koiran katsetta jompaankumpaan suuntaan, jolloin koira kääntää automaattisesti myös etuosaansa. 

Kun olet valinnut kuvauspaikan, ota testikuva ilman koiraa. Tuo koira paikalle aina viimeisenä, jotta sen ei tarvitse poseerata älyttömiä aikoja (säätöjen oikein saaminen voi kestää). Muista motivoida koiraa kuvaamiseen! Koiria kuvataan usein niiden silmien tasolta, joten varaudu omassa pukeutumisessasi polvistumaan maahan tai jopa makaamaan maassa. Tiettyjä rotuja (esim. staffit) voi kuitenkin kokeilla kuvata vähän silmän tason alapuolelta - näin koiran roteva etuosa korostuu entisestään. Myös pienet koirat saa näyttämään tästä kuvakulmasta vähän suuremmilta.

Eräs kuvaustekninen oivallus mulle tuli sellaisen taustan käyttämisestä, jossa luonnollisesti varjo sijoittuu koiran taakse. Näin tummaankin koiraan saa automaattisesti paremman valon, kun tausta on koiraa selvästi tummempi. Tätä kikkaa aion ehdottomasti käyttää, vaikka ihan vielä en ole kerennyt kameroineni metsissä ja pelloilla kirmaamaan. Kuvitin postia tällä kertaa koulutuksessa ottamillani kuvilla. Olipas hauskaa kuvata välillä jotain muitakin koiria kuin noita kahta omaani. Lightroomilla on näissä toki osuutensa, eikä ollut helppoa löytää parasta kuvakulmaa, kun meitä pyöri saman mallin ympärillä kymmenen samaa asiaa tavoittelevaa kuvaajaa ;) 

Niinku näin sen taustan kanssa. 

Palataan taas. Jos vaikka pidettäisiin kiinni tästä suunnitelmallisesta linjasta, ja katsotaan mihin suuntaan blogi tästä oikein lähteekään kehittymään. Pitäkää toisistanne huolta ja nauttikaa jokaisesta hetkestä. Elämä on nyt, joten tee siitä omanlaisesi. Turku keräilee itseään mustan perjantain jäljiltä, mutta muistetaan silti rakastaa.