Luumu on tänään harjoitellut tanssimaan ja bailaamaan. Se tanssii, kun se kiertää itsensä oikean kautta ympäri ja se bailaa, kun se tekee saman vasemmalta. Eihän se vielä osaa näitä sanoja, mutta tulevaisuudessa kyllä. Ja onhan se näitä harjoituksia ennenkin tehnyt, mutta namin perässä imuroiden, ei sinänsä ajatuksella. Saatiin näiden viksujen temppujen harjoittelu työlistalle, kun purnasin alkuviikon mato-palaverissa, että peruuttamistakin pitäisi reenata ja että se on niin vaikeaa. Takapäänkäyttöharjoituksia meillä on Luumun polvivammahistoriankin takia takana jonkin verran, mutta koskaan niistä ei ole tullut mitään järkevää rutiinia. Pitäisi tulla - elämä ja seuruun kommervenkkien opettelu olisi paljon helpompaa!
Ajattelinkin nyt etäisesti tuohon kehonhallintaan liittyen käydä tässä läpi alkuvuonna FitDogin fysiikkaluennolta kirjoittamani muistiinpanot. Silloin ajattelin, että miksikäs ei Luumustakin saisi mahtavaa urheilutykkiä, mutta aika vähän olen näihin kestävyys-, voima- ja vauhtitreenimuistiinpanoihin maaliskuun jälkeen palannut. Ja saisihan siitä varmasti, veikkaanpa että riippakivi löytyy tällä kertaa hihnan toisesta päästä.
Rasvat ovat urheilukoiran tärkein energianlähde. Koira käyttää rasvoja kaksi kertaa tehokkaammin energiantuotantoon kuin ihminen. Urheilevan koiran ruokavaliosta 20 - 30 % rasvoja, 25 - 40 % energiasta proteiinista. Jos ruoassa ei ole riittävästi valkuaista, lihasmassa vähenee, pehmytkudosvammojen määrä lisääntyy ja elimistön immuunijärjestelmän toiminta heikkenee. Ennen kisakautta koiran on oltava sopivassa painossa > vältä laihdutusta kisakaudella.
Opeta koiralle juottorutiini jo pennusta. Juota aina jonkin aikaa ennen treenejä (1,5 - 2 h) ja treenin jälkeen. Pikkuhiljaa koira oppii siihen, että näin tehdään. Luumun kokoiselle sopiva palautusjuoman määrä on noin 3 dl treenin jälkeen. Palautumisvaihe alkaa välittömästi rasituksen jälkeen; oikean ravinnon avulla palautuminen on nopeampaa.
Koiran kestävyysominaisuudet ovat ylivoimaiset. Ihmiseen verrattuna koira on väsymätön juoksija. Koiralla on hyvä lihaskapasiteetti, ponnistusvoima ja korkea punasolujen määrä. Koiran ruumiinlämpö nousee nopeasti, ja onkin muistettava, että koiran elimistö myös kuivuu helposti.
Valmennuksen periaatteista. Valmennus aloitetaan jo pentuna. Jos koiran lihaksisto ei ole yksivuotiaaseen mennessä päässyt kehittymään, tulee ongelmia. Valmennuksen tulee olla säännöllistä ja nousujohteista. Rasituksen ja levon on oltava oikeassa suhteessa: Rankan treenin jälkeen lepopäivä (eli silti kevyttä liikuntaa, jotta maitohapot saadaan liikkeelle). Liikunnan on oltava monipuolista.
Lajivalinta määrittää treenin. Tarvitaanko kestävyysominaisuuksia? Tarvitaanko räjähtävää voimaa ja nopeutta? "Sprintterinkin" suorituskyky perustuu vahvan peruskestävyyden pohjalle. Treenit jaetaan kolmenlaisiin: peruskestävyystreeni, voimatreeni ja vauhtitreeni. Jokaisen treenin jälkeen on jäätävä tunne, että koira olisi jaksanut vielä vähän enemmän. Kovaa valmennusta ei saa kuitenkaan aloittaa liian aikaisin, sillä intensiivinen harjoittelu estää luuston kasvua. Harjoitusvaikutus kohdistuu tukikudoksiin; nivelsiteisiin, jänteisiin, luustoon.
Treenit aloitetaan koiran ehdoilla: 3 - 5 km /lenkki, pysähdyksiä välillä. Reipas kävelyvauhti on peruskuntotreeninä hyvä. Rasitusta lisätään suorituksen kestoa pidentämällä (esim. + 2 km parin viikon välein). Vaihtelevat maastot. Kauden alussa harjoitusta 3 - 4 kertaa viikossa. Koiran pitää palautua 1 - 2 päivässä, muuten treeni on ollut liian kova.
Long slow distance 1,5 - 2 h pitkiä, matalan sykkeen lenkkejä. Peruskuntokaudella joka toinen päivä treeniä, sitten kahtena perättäisenä päivänä.
Käytännön harjoitusmenetelmiä:
- vapaana juoksutus
- vetovyössä juoksutus
- polkupyörällä/kickbikellä
- uittaminen
- umpihanki/suo
- juoksumatto/vesijuoksu
- remmikävely!
Voimaharjoittelusta: usein toistuvia 10 min voimaosuuksia lenkin lomassa. Tukiharjoittelua säännöllisesti läpi vuoden. Voimatreeniin kuuluvat hyppysarjat, maksimivauhtiset vedot mäkeen, umpihanki, rantavesi tai jopa suo, vedossa tai vapaana tilanteen mukaan. Pari kertaa viikossa on riittävästi.
Intervallitreeni vauhtikestävyystreeninä, esim.:
- 10 min kävely + 300 m juoksua täysillä
- 10 min kävely + 400 m juoksua täysillä
- 10 min kävely + 500 m juoksua täysillä
(Voit käyttää mittaamiseen apuna valotolppia, 1 tolpanväli / 2 tolpanväliä jne.) Koiran tulee olla hyvä peruskunto, jotta intervallitreenistä on hyötyä.
Rankan treenin jälkeen seuraavana päivänä vähintään kevyt avaava kävely (= 30 - 45 min rauhallinen ravilenkki) paikkojen aukaisemiseksi (+ kisapäivänä ravilämppä + jäähdyttely).
Luennolla laadittiin myös esimerkkiviikko:
- 4 - 5 lenkkiä viikossa
- 1 vauhtikestävyystreeni (voi olla yksi pidempi pätkä tai monta lyhyttä)
- halutessaan yksi maksimikestävyystreeni -> ei liian usein.
- 1 - 2 voimaharjoitusta
- 1 pitkä lenkki 90 - 120 min > kevyt ja rauhallinen!
YRITÄ EHTIÄ AINAKIN NÄMÄ:
- liikuntaa kaikilla askellajeilla
- LSD-lenkit. Pidennä peruslenkkejä asteittain (tavoite noin 2 h).
- Ohjaajalle hapenottokyvyn parantamiseksi ylämäkeä/intervallia tms. ainakin 1 x joka toinen viikko - huomaat kehityksen nopeasti! Intervallin alle noin 2 - 3 km kevyt ravi ennen ja jälkeen.
Palautuminen on tärkeää. Kuten ihminen, koirakin tarvitsee palautumista. Kunto kasvaa levossa. Pidä myös vuosittain useamman viikon treenilepoa/taukoa. Kesällä on aika luonnollista levätä, kun asteen kipuavat yli 18 asteen. Kun on lämmin, ei rankkaa treeniä!
Koiran ylirasituksen oireet:
- koira väsyy helposti
- kiihtymys
- ruokahaluttomuus
- keskeytynyt uni
- laihtuminen
- hieman krooninen ylilämpö.
Hirvee ojahepuli |
Luumun hepuli-ilme |
Onnistuneeseen suoritukseen tarvitaan riittävä energiataso tyhjällä vatsalla. Hyvä nestetasapaino on erittäin tärkeää! Muista nestetankkaus ennen suoritusta. Pitkän suorituksen aikana pienet nesteannokset. Nesteytys on aloitettava 1 - 2 päivää ennen rankkaa koitosta. Esimerkiksi jos lauantaina on rankka kisapäivä, aloita jo torstai-iltana nesteyttämään esimerkiksi FitDogin tuotteilla. Nesteytys kylmällä ja kuumalla kelillä ihan samalla tavalla. Urheilusuorituksen jälkeen palautusjuoma (olen usein lorauttanut Luumulle iltaruoan joukkoon; ei tunnu oikein pelkästään palautusjuomaa juovan). Muista tehokas nesteytys välittömästi suorituksen jälkeen! Nestevajaus heikentää ravinnon imeytymistä ja energiavarastojen palautumista.
OPETA RUTIINI JUOMISEEN! FitDog Energy & Rehydrate rankan päivän aikana (toimi kesähelteillä ainakin meillä!) ja FitDog Recovery päivän päätteeksi. Palautusjuomaan voit laittaa joukkoon vaikka lihalientä tai broilerinsydänten keitinlientä tai kissanruokaa tms. (maltodekstriini voi maistua koiran mielestä pahalta). Recovery-palautusjuoma lisää säännöllisesti käytettynä joustavuutta; koira ei mene jumiin niin helposti.
Sellaisia tuli kirjoitettua, ja nyt voin vihdoin hyvällä omatunnolla heittää nuokin muistiinpanot roskiin, kun sain ne tänne. Täytyy myöntää että noin nousujohteisesti ajatellen me ollaan Luumun kanssa oltu kyllä aika huonoja urheilijoita oikeastaan koko vuosi. Pistetään kuuman kesän ja öö... tuulisen syksyn piikkiin.
Mikäs kumma kyltti tänne sepän pajalle on ilmestynyt..? |
Ja mikäs tämä tässä pihalla sitten on..? |