Väärinkäsityksiä

Nyt se vihdoin tapahtuu. Ensi viikolla se koittaa: meidän halleluujapäivä, Kirputtimen päiväkotielämän alku. Tätä on suunniteltu kauan, tätä on ajateltu paljon ja tästä ollaan keskusteltu hartaasti. Samaan aikaan kuin olen äärettömän innoissani, onnellinen ja avoin tulevaisuudelle, pieni nostalgian murunen meinaa ryömiä rinnan päälle ja muhkuraksi kurkunpäähän. 

Eräänä helmikuisena päivänä geokätköilemässä.
Metsämäessäkin oli näin paljon lunta.
Tällöin se oli vielä ihmeellinen ja valokuvaamisen arvoinen asia.
Sittemmin ei niinkään.

Onhan tässä edessä ihan valtava elämänmuutos meille kaikille, ja toisaalta itse palaan yhä lähemmäksi sitä elämää, jota me Luumun kanssa ehdittiin tässä pienessä mökissämme elellä melkein neljän vuoden ajan ennen Kirppulapsen syntymää. Työskentelyhetkiä tieto- ja ompelukoneella, kuin varkain aikataulun välistä ryövättyjä ulkoiluhetkiä pellolla ja metsissä, treenihetkiä lähistön kenttää muistuttavilla hiekka- ja nurmiplänteillä. Aikatauluja tai toisaalta aikatauluttomuutta. Vankkaa sitoutumista monenlaisiinkin puuhiin ja menoihin, mutta toisaalta ääretöntä vapautta. Saas nähdä millaiseksi meidän 20 viikkotunnin rajoitettu työskentely-/irroitteluvapaus muovautuukaan.

Maarian metsiköstä löytämämme purkki oli sen verran syväjäässä,
että lokkaus jäi nettisovelluksen/uusintavisiitin varaan. 

Ei me tässä kelissä lähdetty koko reittiä kiertämään,
kunhan haettiin tästä alkupäästä yks helppo kätkö. 

Yleensä mulla ei ole ollut koiria kätköillä mukana (koska se on raskasta!)
mut tällä kertaa Luumu sai poikkeuksellisesti tulla.

Kaksi ja puoli vuotta kotona on kauan aikaa. Neljän seinän sisällä emme toki tätä aikaa ole viettäneet, mutta sanotaanko vaikka että täällä kun olemme näitä pitkiä aamupäiviämme henganneet lähinnä meidän neljän kesken, ovat naamat kerinneet käydä aika tutuiksi. Tää onkin melkoinen hullunmylly välillä, rasavilli taapero ja kaks vilkasta possutinta. Uskotte varmaan kun kerron että voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin näistä päivittäisistä kohtaamisista. Niistä kun kaikki kolme haukkuvat oven takana sitä onnetonta, joka erehtyy pimpottamaan ovikelloa. Tai niistä, kun lapseni paljastaa olevansa tokokoirien sisarus asettamalla leikkikaverinsa lelujen joukosta löytyneen helistimen poikittain suuhunsa (muistuttaahan se toki kovasti puista noutokapulaa). 

Kaikenlaisia muunlaisiakin väärinkäsityksiä tässä on vuosien varrella syntynyt. Eikä pelkästään ihmislapsen mielessä. Tarkalla korvalla kuuntelevat koirat (erityisesti Luumu) ovat joutuneet nekin sopeutumaan pikkulapsiarjen mukanaan tuomiin kummallisuuksiin. 

Jos osoittelemme ikkunasta lentokonetta, peuroja, talitinttejä tai ikkunalasin väliin jumiin jäänyttä kärpästä, se ei välttämättä tarkoitakaan että meille on tulossa vieraita. Vieraiden tulemista eivät valitettavasti ennakoi myöskään lausahdukset kuten "siellähän tulee oikein lunta", "meille tulee tänään niin kiva päivä", "kato, sieltähän se veturi tulee", "ei saa kaatua äitin päälle, pipi tulee" tai "tuleeko kakka". Päivän aikana kerkiää monta asiaa tulla, mutta harvoin se on mitään koirien näkökulmasta mielenkiintoista. Kunhan elävät hetkessä mukana ja innostuvat lumen, kivan päivän tai kakan tulemisesta.

Luumukin sai geokoirakoulutuksen alkeita. 

Kokemuksen myötä vältettäviä huudahduksia ovat myös jep, nonni ja jaahas. Sen sijaan, että ne tarkoittaisivat ulos tai treenaamaan lähtemistä, ne nykyisin tarkoittavatkin tylsästi että vesivärityö on valmis, ryhdytään ruoanlaittoon tai että mennään ripustamaan pyykkejä.

Tarkalla korvalla kannattaa jatkossakin kuitenkin kuunnella, sillä ehkä yks niistä viidestätoista väärinymmärryksestä lopulta tarkoittaakin sitä parasta vaihtoehtoa. Pellolle lähtemistä, treenikassin pakkaamista tai vaikka mahdollisuutta olkkaritokoon. Optimismi se vasta mielenterveyttä huoltaakin, omaani sekä kiireisessä pikkulapsiarjessa elävien (semi)harrastuskoirien. Pidetään saparot jatkossakin tötteröllä ja mieli avoimena. Kevät tulee, ja se ainakin on meistä kaikista ihan paras juttu.

Ja sit kotiinpaluun jälkeen Rituliinan kanssa lähimetsään. 

Nöpönenä <3