sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

BERGEN


Kuinka kirjoittaa jostain, joka on niin mahtavaa, ettei mitkään sanat riitä. Tuntuu jopa helpommalta olla kirjoittamatta ollenkaan. Yritän nyt kuitenkin ja lataan vaikka tuhatjayksi kuvaa puutteellisten sanojen saattajiksi. Aloitan vaikka kertomalla miten tämä elämän dokumentaristi lähti reissuun pakkaamalla kameraan mukaan ihan väärät objektiivit. Miten hän siellä vielä päivän verran ihmetteli ja kummasteli miten mikään ei onnistu ja kuvat on yhtä shittiä. Kunnes hän sitten lopulta viinipäissään tajuaa vian tosiaan olevan objektiivissa. Mukana on väärä, kotona on oikea. In vino veritas, jälleen. Joten puhelinlaatua tällä kertaa, koittakaa kestää.

Ei me nyt ihan ekstempore hatusta tätä reissuamme Norjaan vedetty, vaan tätä on suunniteltu kauan ja valtavalla hartaudella. Mooin juoksuja on odoteltu helmikuusta lähtien alkaviksi, ja Mooin kasvattajalla Tarulla on ollut Mooia varten suuria suunnitelmia. Sulhaseksi Mooille valikoitui nuori herra Aslan, punainen Narnian luoja ja nimensä mukaisesti kunnioitusta herättävä otus. Juoksimme muutaman kerran PetVetissä progetestissä ennen kuin saatiin vihreää valoa lentojen varaamiselle. Taru hoiti kaikki matkasuunnitelmat ja -varaukset, joten sain todella itse nauttia (seksi-)turistin osastani. Ja mikä osa se olikaan! Ikimuistoinen matka, jolla kaikki meni niiiiin putkeen (kameran putkia lukuun ottamatta).

Jätettiin auto lentoparkkiin ja kun oltiin hyvissä ajoin liikkeellä, selvittiin täysin ilman stressiä!
(Lähtö Turusta klo 05, kun lento lähti ysiltä.)
Tässä ollaankin Oslossa, jossa välilasku vaadittiin.
Koira piti tsekata ulos ja takaisin sisään, minkä edellytettiin kestävän vähintään 2 tuntia,
joka siis meidän piti Oslossa viettää. 
Mooihan ei ole lentänyt ennen, mutta se on niin hyväkupolinen otus, että ei kyllä yhtään hirvittänyt sen puolesta.
No ehkä vähän, mutta minkä sitä ihminen itselleen mahtaa.
 Koira vietiin lähtöselvityksen jälkeen erikoismatkatavaroihin
ja noudettiin välilaskukentällä aina erikoismatkatavaroista.
Mooi oli kyllä mitä mainioin matkakumppani, sillä hän oli kentällä kuin kotonaan.
Lennot kestivät noin 1,5 tuntia Osloon ja sitten vielä alle tunnin Bergeniin.
Meillä kävi valtavan hyvä tuuri, että kaikki lennot molempiin suuntiin olivat ajallaan,
ja täytyy muutenkin kehua Norwegiania kaikesta sujuvuudesta ja ystävällisestä palvelusta. 
Bergenin lentoasemalta menimme light raililla keskustaan.
Matka kesti jonkun puolisen tuntia varmaan, ja keskustampana kyydissä olikin vähän ahtaampaa. 
Ihmetytti kyllä vallan miten tämä maalaiskoira oli ahtaassa junassa kuin kotonaan! 
Lattiakin pyöri ja hyöri, mutta Mooi se vaan on kaiken kummallisen kanssa ihan fine.
Keskustassa oli saavuttuamme oli ihanan kesäinen karnevaalitunnelma. Jengi paistatteli päivää puistoissa teepaidoissa tai paidattomina, ja joku prevappukulkuekin siinä nostatti tunnelmaa rumpuineen. Lentokenttäjunan päätepysäkiltä oli lyhyt muutaman korttelin kävelymatka omenahotellityyliseen Kong Oscars gatella sijaitsevaan majoituspaikkaamme Bergen Budget Hoteliin. Kadulla sattui juuri olemaan joku järjetön tietyömaa, mutta äänet eivät onneksi ollenkaan kuuluneet huoneeseen. Huone oli oikein siisti ja odotettua suurempi. Wifi toimi moitteettomasti, mikä on tietty tällaiselle somenarkille olennaista. Koirasta ei mennyt edes lisämaksua.




Avain löytyi koodilla rasiasta. 

Koko minilomaa väritti ihan uskomaton nappiinmeno. Siis kaikki meni just niinku siellä kuuluisassa Strömssössä. Jopa niin hyvin, että välillä hirvitti mitähän jekkuja kohtalolla meidän päiden menoksi on vielä suunnitteilla. Aslanin omistajat kyyditsivät meitä kolmena päivänä astutusreissuilla, ja lopuksi meidät saatettiin vielä lentoasemallekin. Ihanan huoletonta reissaamista, kun ei tarvitse itse huolehtia mistään. Norjalaiset ylipäänsä tuntuivat olevan kovin leppoisaa ja koirarakasta sakkia. Vähän väliä kaupungilla kulkiessamme joku pysähtyi rapsuttelemaan Mooikoiraa. Lisäksi jäi sellainen tunne, että koirat pääsevät oletusarvoisesti enemmän mukaan julkisiin paikkoihin, kun Suomessa se oletus on päinvastainen.








Sen verran kerittiin itse kaupunkiakin näkemään, että ehdottomasti voisi viettää pidemmänkin aikaa. Kaunis uuden ja vanhan saumaton sekamelska, jossa värikkäät vuoren rinteelle ripotellut puutalot reunustavat modernimpaa keskusta-aluetta puistoineen. Korkeuserot täällä ovat ihan mielettömät, eikä niitä tietysti koskaan pysty kunnolla kameralla ikuistamaan. Tänkgaad me ei sittenkään tultu Ruotsin ja Norjan läpi autolla, kuten jossain vaiheessa meinattiin. En olisi varmaan pystynyt niillä vuoristoteillä pitämään silmiä ollenkaan auki!





Nähtiin ne Bergenin tunnetut puutalot Bryggenin alueella, ja Mooikin pääsi poseeraamaan niiden eteen pariin otteeseen. Sit otettiin paljon kehuttu maisemajunakyyti Fløibanen ylös vuorelle, ja se kyllä lunasti kaikki odotukset! Jos todella ei kerkiä kaupungissa muuta tehdä, niin tänne kannattaa tulla! Harmitti myös vietävästi kun ei oltu etukäteen tajuttu, että sieltä huipulta lähtee patikkareittejä ympäröivään maastoon. Olispa ollut hienoa pakata mukaan muutakin kuin converset ja kiertää Mooin kanssa siellä joku reitti!


Bryggen 
Fløibanenin reitti näkyy tuolla ylhäällä.
Kolme naista Suomesta 


Terkkuja velipojalle
Kaunokainen! 

Taru ota meist kuva tässä!
(Jaa niinku tän roskalavan edessä, kun vaihtoehto toiseen suuntaan oli seuraava:)

Kuvasta ei ollenkaan käy ilmi miten paljon mua tuleva maisemajunahissihässäkkäkyyti jännittää! 
Tämä siis.
Mut tää oli kyllä niin turvallisen oloinen laitos, ettei sit pelottanutkaan oikeastaan.
Ja maisemat ovat ehdottomasti pienen jännityksen arvoiset!
Huipulla





Meikäläinen yrittää vissiin ladata jotain instastoryä :D
Kokosin muuten koko reissun videoklipit instan profiiliini kohokohdaksi, jos et oo vielä käynyt fiilistelemässä!
Mitään seksipätkiä siel ei kyl oo xP


Koirat pidettävä kytkettyinä.


Kallistahan maassa tunnetusti on, ja ravintoloihin ja kahviloihin meillä varmaan eniten NOKkeja kuluikin. Taru tilasi kerran paikallisella makealla brunostilla (herajuustolla) höystetyn voileivän, mutta muuten me pitäydyttiin hyvin kansainvälisellä hampparilinjalla. Ja erinomaiset burgerit syötiinkin ekana iltana Egonissa ja tokana Roll & Rock American Dinerissa. Kahvia ja leivoksia tuli kans vedettyä kaksin käsin, onhan lomasta nyt otettava ihan kaikki irti, tiedä koska sitä taas pääsee.


Egonissa. 
Ekan aamun aamupalalla 




Tää kakku oli joku Oreo disaster tai vastaava :D
Huikee reissu, ihan käsittämättömän upea kaupunki, johon jäi vielä tutkimista tulevillekin matkoille, ja kaikin puolin täydelliset kolme päivää. Mooi suoritti oman osansa kuin vanha tekijä. Lortto ku lortto, ja Aslan oli kyllä erityisesti neidon mieleen. Luonto hoitaa, ja nyt me toivotaan täällä sormet kovasti ristissä, että se hoitaisi meille kasan pullukoita, pehmoisia, torahampaisia pieniä riiviöitä! Superkiitos vielä erityisesti Tarulle älyttömän hauskasta matkaseurasta, kaiken saumattomasta järkkäämisestä ja siitä että saan ylipäänsä kokea tämän kaiken! Kiss pus love, tai Hvis jeg skulle levd livet mitt om igjen, ville jeg funnet deg snarere, kuten norjaksi sanotaan. (Jos eläisin elämäni uudelleen, löytäisin sinut nopeammin.)

Love birds kosiomatkalla
Mooi relaa hotellissa 
Lähdin vimppana iltana Mooin kanssa kaksin geokätkölle ylös rinnettä.
Pikkutihkussa ja lähes puolenyön pimeydessä ei löytynyt,
mut olipa mahtavat näköalat, jos ei muuta! 
Seuraavana aamuna mentiin koko porukalla,
ja Taru hoksasi tämän melko pian! 
Korkeuserot teettävät jekkuja kartalla! 
Ihan hyvät kätkönäkymät. 
Tää polku oli pikkuisen hasardi!



Kotimatkalla Bergenin lentokentällä. 
Mooin viimeiset poset 
Taru meni hakemaan kahvia.
... ja kun mitään mielenkiintoista ei tapahdu. 


Paluumatkalla meillä oli Oslossa 4 tuntia aikaa, ja käytiin vähän jaloittelemassa. 

Carbonara maistuisi Mooillekin. 
Reissuposse 


Hahhahhaa, tää oli kaikin puolin niin hauska.
Erityisesti kun yhden i:n muokkasi l:ksi ;) 
Palkaksi poseeraamisesta Mooi sai nuolla carbonarat. 

Lentoboksin varmistamista 
Ja mun tuliaiset itselleni! (En viitsinyt kuvata niitä karkkikiloja, jotka toin muille...)
Bergenissä oli yks ihan mahtava ekokauppa, josta löytyi vaikka mitä!
Råvarene Skostredetillä.


2 kommenttia:

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.