Liebster Award

Blogeissa on jonkun aikaa kiertänyt Liebster Award -palkinto/haaste, ja mekin saimme sen Sulon ja Stellan elämää -blogilta sekä Eläinfarmilta. Kiitos ja kumarrus! "Liebster Awardsin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienimmätkin blogit saavat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle." 

Säännöt: 

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille. 

Instajuttuja

Teki mieli vastailla kysymyksiin, joten tässäpä näitä. En kuitenkaan anna haastetta enää kenellekään eteenpäin, sillä moni on jo kysymyksiin ehtinyt vastailla. Oikeasta sivupalkista kannattaa kuitenkin tsekkailla mitä blogeja meidän tulee aktiivisesti seurailtua. Tässä ensin Sulon ja Stellan Q&A.

1. Millainen oli ensikosketuksesi koiriin ja koirien kanssa harrastamiseen?

Ihka ensimmäinen kosketukseni on varmasti ollut isovanhempien kultaiseennoutajaan Tepaan, ja yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani onkin, kun pääsin mukaan hakemaan pentua "kotiin". Vauvakirjassani lukee, että osasin aina olla nätisti Tepan kanssa, enkä koskaan vetänyt sitä turkista. Ala-asteikäisenä kaverini äiti kasvatti cairnterrierejä ja tiibetinspanieleja, joten niitä tuli lenkkeilytettyä usein ja löytyypä äitini valokuvakansiosta jotain kuvia myös 90-luvulla järjestetystä match show'sta, jossa olin handlannut jotakuta kaverini äidin kasvateista. Ala-asteella luin kaikki Vahdon kirjaston koirakirjat ja haaveilin omasta rottweilerista. Onneksi meille ei koskaan sellaista tullut.

2. Mikä on mielestäsi koiraharrastamisessa parasta ja mistä et luopuisi mistään hinnasta?

Parasta on fiilis. Kun tekee määrätietoisesti töitä jonkun pienen tai suuren asian eteen, ja kun se lopulta onnistuu - siinä vasta on jotain. Paras fiilis tulee toimivasta yhteistyöstä oman koiran kanssa, eli kun on yhdessä hauskaa. Kun yhteistyö kantaa kisoissa menestyksekkäiden tulosten merkeissä, tulee tunne, että on jotain tehnyt oikein. Juuri tästä en luopuisi mistään hinnasta, ja toivon että pystyn rakentamaan samankaltaisen hedelmällisen suhteen myös tulevaisuuden koiriini, olkoon ne miten erilaisia ominaisuuksiltaan tahansa.

3. Jos koiria ei olisi olemassa, mihin käyttäisit vapaa-aikasi, joka nyt kuluu koirien kanssa?

Enpä usko, että koiraharrastuksen tilalle ottaisin muutakaan harrastusta. Saattaisin käydä jossain salilla ryhmäliikuntatunneilla, ja varmasti koti ja puutarha olisivat siivommassa kunnossa. Panostaisin varmaan enemmän myös sisustamiseen ja käsitöihin. Saattaisin myös kokkailla enemmän oikein reseptien mukaan. Askartelisin digikuvat ihan oikeiksi valokuva-albumeiksi, ja järjestäisin varmaan enemmän juhlia ja illanistujaisia. Eli käytännössä tekisin kaikkea sellaista, mitä tein sillon aikana ennen Luumua. 

Vähän myöhässä tämä. Nyt ollaan menossa jo kuudettatuhatta :D

4. Mikä on ollut tähänastisista hetkistä haasteellisin koirasi kanssa ja miten selvisit siitä?

Ollaan päästy aika vähällä. Isossa mittakaavassa haasteellisinta on varmasti ollut yhteisen sävelen löytäminen harrastamisessa. Meillä meni pitkälle toista vuotta ennen kuin oikeasti sain Luumun kiinnostumaan mun kanssa tekemisestä. Etenkin nyt jälkikäteen ajateltuna se oli kyllä todella häiriöherkkä, ja puolet kaikista kursseista meni aina houkutteluun ja maanitteluun. Kaikki muu oli kiinnostavampaa. Tosin onneksi en silloin ymmärtänyt kaikkea sitä valtavaa työtä, jonka sen kanssa tein. Oli vaan pakko saada se työ tehtyä, ja nyt voimme ilolla ja ylpeydellä kantaa työn hedelmät. Jokin yksittäinen tapaus jos pitäisi mainita, valitsen polvivamman, joka kiusasi Luumua pahimmassa teini-iässä. Silloin ja pitkään vielä kuntouttaessa tuntui, että maailma kaatuu, mutta aika todella parantaa.

5. Jos pystyisit antamaan itsellesi ohjeen tai vinkin menneisyyteen ennen ensimmäisen koiran hankintaa, mikä se olisi ja miksi antaisit juuri sen vinkin?

Sanoisin, että älä stressaa. Kaikki tulee menemään oikein hyvin. Luumu ei kuole lämpöhalvaukseen Lontoon metroon. Se ei kuole nälkään, vaikka se on vähän huono syömään. Se ei kuole jokaikiseen pikkuhaaveriin tai näppylään, mitä ensimmäinen kesä tuo tullessaan.

6. Mikä sai sinut kirjoittamaan blogia koirien kanssa harrastamisesta?

Alun perin halusin kirjoittaa itselle muistiin päiväkirjaa Luumun kasvamisesta. Kirjoittamisesta on kuitenkin tullut myöhemmin tärkeä henkireikä ja hyvä treenien sekä koulutusten purkupaikka. En osaisi ajatella elämää Luumun kanssa ilman blogia. Ollaan blogin kautta tutustuttu myös uusiin ihmisiin, ja on hienoa, jos joku saa täältä treenaamiseen uusia näkökulmia. 

7. Mikä on blogin kirjoittamisessa mielestäsi parasta?

Taisin juuri vastata tähänkin. Sanon että dokumentaarisuus ja yhteisöllisyys.

8. Mikä hieno hetki koiriesi kanssa harrastamisen parissa tulee juuri nyt ensimmäisenä mieleesi?

Juuri nyt mietin heti kahta asiaa. No ekana isosti ajatellen meidän viime koetta, jossa kaikki meni just eikä melkeen. Tokana pienesti ajatellen meidän eilisen illan pikkutreeniä, kun otin Luumun vielä staffien alkeiskurssin jälkeen tekemään vähän jotain ennen autoon menoa. Tehtiin varmaan parin kuukauden tauon jälkeen merkin ja noudon erottelua, eli häijysti heitetään kapula lähelle merkkiä, ja kuuntelutreeninä käsketään koira vuorotellen merkille tai noutamaan. Tauko myös tässä on näemmä tehnyt hirmu hyvää, sillä Luumu erehtyi vain kerran, eikä mennyt ollenkaan rautalangasta vääntämiseksi, kuten vielä kesäkuussa. Jes!

9. On vuosi 2020, mitä toivot ehtineesi tähän vuoteen mennessä koiriesi kanssa?

Se on oikeasti aika pian! Viiden vuoden päästä Luumu on 8,5-vuotias, ja toivon, että pystyn edelleen harrastamaan sen kanssa aktiivisesti. Toivon myös, että meillä on siihen mennessä myös toinen koira, jonka kanssa jatketaan Luumun jättämillä kultareunuksisilla tassunjäljillä. Noin niinkuin kilpailumielessä toivon, että terveys kestää, ja päästään tosissamme keskittymään Luumun kanssa kisaamiseen SM-tasolla. Jos joskus suurin tavoitteeni oli saada Luumu tokovalioksi, tällä hetkellä haaveilen jo SM-finaalista. Tosin vaikka koirasta siihen olisikin, voi olla että oma pedanttisuus teknisessä tarkkuudessa ei välttämättä riitä. Katsotaan nyt. Toisen koiran kanssa toivon välttyväni kaikilta "toisen koiran virheiltä". Eli että pystyisin sen kanssa aloittamaan kaiken puhtaalta pöydältä ja muokkaamaan omaa tekemistäni sen ominaisuuksien (ei Luumun!) mukaan.

10. Mikä on lempimottosi koiraharrastuksen parissa?

Varmaan joku asenteeseen liittyvä. Intohimo, asenne, se tunne.

11. Laita loppuun kuva, josta välittyy jokin tunne koiraharrastamisessa!

Palkkaleikit Luumun ekan tokokokeen jälkeen 3.11.2013

Ja vielä Eläinfarmin kysymykset:

1. Kolme parasta asiaa koirassasi?

Hyvähermoisuus, kovapäisyys ja mammanpoikamaisuus. Mietin tätä erityisesti harrastamisen kannalta, ja Luumu on juuri näiden ominaisuuksiensa takia ihan paras tokokumppani! Tykkään myös miten helppo sitä on motivoida hommiin, ja miten tärkeää hommien tekeminen sille on. Olisko siis myös motivoitavuus ja motivoituneisuus.

2. Hassuin temppu, jonka koirasi osaa?

Luumu ei osaa mitään hassuja temppuja, koska no.. se on tokokoira! xP Se ei osannut antaa edes tassua varmaan ensimmäiseen vuoteen, mutta koska pappa ei ikinä muistanut, että se ei osaa antaa tassua, opetin tämän erittäin hyödyllisen taidon sille. Ja kun Luumu vihdoin osasi antaa tassua, pappa ei sitten ikinä muistanut, että se osaa antaa tassua! Yritin myös kerran yhden etelänlomamatkan eläintarhashow'n innoittamana opettaa sen korjaamaan omat lelut koriin, mutta pitkäjänteisyyteni ei antanut tähän myöden. Luumulta on myös toivottu oluen haku -tempun osaamista, mutta tuskinpa jaksan siihenkään paneutua. Jos mietin tokoa temppuina, varmasti ulkopuolisen silmään hienoin temppu on, kun Luumu osaa "puutikkukasasta" tuoda juuri sen, joka on ollut mun kädessä.

3. Hauskin kommentti, jonka olet kuullut koirastasi?

Tokoon liittyen tulee taas pari mieleen. Seuruutreenissä sanottiin koulutuksessa kerran nätisti, että ei ole mikään virtuoosimaisen ketterä. Musta se oli aika osuvasti sanottu. Treenikaveri taas on joskus noudon alkeita opetellessamme tokaissut, että nyt sillä on just sellainen staffimainen ilme, jossa sillä kasvaa pari senttiä luuta otsaan (sanoinko jo, että tykkään kun nää on ihanan kovapäisiä!).

4. Miten päädyit juuri kyseiseen rotuun?

Yliopistoaikana kaveri oli kiinnostunut bullterriereistä, ja keräsi kaikenlaista bullikrääsää. Katseltiin Koiramme-lehden jotain vuosikatsausta, jossa oli monta sivua kuvia kaikenlaisista roduista, ja huomasin staffin siellä. Se oli vähän niin kuin bulli, mutta naamasta kauniimpi. Olen sillä tavalla esteetikko kuitenkin, että minusta koiran pitää myös ulkonäöllisesti miellyttää silmää - tosin jokaisen silmää miellyttävät tietysti eri asiat. Siinä hetkessä ei ollut aikomusta hankkia (vielä) koiraa, mutta ajatus staffista jäi kytemään - erityisesti yhden Leedsin matkan jälkeen, kun näitä tuli nähtyä useampia in real life. Kun ihan tosissani aloin suunnitella koirajuttuja, yllätyin kun luin joka puolelta miten hellusia staffit ovat luonteeltaan. Mamma sanoi joskus, että ethän sä voi tuollaista tappajakoiraa ottaa. Ollaan myöhemmin naurettu tätä moneen otteeseen. Todellinen suudelmiin tukehduttaja. Kun rotuvalinta oli tehty, pyysin lupaa tutustua aina kaikkiin vastaan tulleisiin staffeihin ja haastattelin omistajia. Kaikki staffit olivat aina ihan innoissaan vieraan ihmisen huomiosta, mikä oli minusta hauskaa. Luumu oli jo varattu, kun tutustuin Hannaan ja Brutukseen, ja Brutus olikin ensimmäinen oikea kontaktini staffien unohtumattomaan maailmaan. 

5. Tuleeko seuraava koirasi olemaan samanrotuinen?

Joo. Pari vuotta sitten kävin läpi jonkinlaista koiranomistajan identiteettikriisiä, sillä harkitsin seuraavaksi roduksi jotain isompaa, jolla voisi harrastaa myös vepeä. PK-lajit taas eivät juuri ole kiinnostaneet (kermape*seisyys ei kuulemma sovi maastolajien kanssa yhteen), ja pohdintojen jälkeen miksikä sitä staffinainen karvoistaan pääsisi. Staffi sen olla pitää.

6. Mielestäsi paras koiralaji?

Kuningas Toko

7. Onko jotain koiralajia, jota et ole vielä päässyt treenaamaan, mutta joka kiinnostaisi sinua?

Agilityssä kiinnostaa vauhdin hurma ja sen tuoma adrenaliini. Seuraavan koiran kanssa haluan kokeilla jotain alkeita ja harjoitella itse ohjaamaan, mutta kilpaileminen lajissa ei kiinnosta (ainakaan vielä!), ja lajin fyysinen rasitus ym. ym. epäilyttää tooooodella paljon. (Plus jos mulla olis joku malikka tai vastaava, haluaisin kokeilla mondioringiä tai ipoa.)

8. Onko jotain koiralajia, jossa et osaa nähdä sinun treenaavan?

Ollaan me pikku-Luumun kanssa kokeiltu koiratanssiakin jossain päivän kestäneessä koulutuspäivässä, mutta se ei kyllä sitten yhtään ole mun laji! Taitoahan se vaatii ihan helkkaristi, mutta se näytelmäpuoli siinä tuntuu omasta mielestä aika hassulta. Tokossa on helppoa, kun kaikki on sentilleen etukäteen määritelty.

9. Mikä asia on ollut helpoin opettaa koirallesi?

Aapua. Luumulle on ollut kaikki pienet tekniset jutut aika helppoja, ja se on nopea bongaamaan sanoja. Jos mietin tokoa, niin ehdottomasti vaikeinta on ollut kauko-ohjauksen opettaminen. Olisi alusta alkaen pitänyt tehdä heti myös seisomiseen liittyviä vaihtoja ja olla mustavalkoisempi kriteerien kanssa. Siinä ollaan taaperrettu pitkä tie, ja paljon on vielä maileja edessä.

10. ... entä vaikein?

Hupsan, mä vastasin tähänkin jo.

11. Minkälainen olisi unelmakoirasi?

Kyllä Luumu on mun unelmakoirani. Se on sekä ulkonäöltään että erityisesti luonteeltaan juuri sellainen, kuin haluan koiran olevankin. Kompakti koko, lyhyt ja helppohoitoinen turkki, sporttinen ulkomuoto plus miljoona luonteen ominaisuutta, joita en vaihtaisi mihinkään. Jos saisin hienosäätää Luumua vähän, ottaisin sille terveemmät lonkat ja lisää itsevarmuutta ohitustilanteisiin oman kotimme lähettyvillä.