Pikkukoiran pää vallan sekaisin

On se kiva, kun viimeisillä päivän askareista säästyneillä voimilla kiipeät yläkertaan käynnistämään konetta ja päivittämään blogia, vaikka olet jo koko työpäivän istunut saman masiinan äärellä selkä vääränä ja kipuisana ja sitten koira menee ja talloo kaiken tärkeän, kuten netin, sähköverkkoon yhdistävän jatkojohdon katkaisimen päälle, ja saat painella modeemin namiskoita edestakaisin saadaksesi sen jälleen toimimaan ja koneen jälleen yhdistämään siihen. Huooh. Minä ja länsimaalaisen ihmisen murheeni.

Tätä pientä mutta murheellista sattumusta lukuun ottamatta meillä on ollut takana oikein kiva viikko. Elokuun helteet hellivät, ja ollaankin töiden salliessa (eli lähes joka päivä) vietetty aamupäivästä pari tuntia pihalla viltin päällä auringonpaisteesta nauttimassa. Luumu nauttii auringosta oikein tosissaan, sillä ensimmäisenä kun aamulla avaan ulko-oven, se lösähtää tulikuumalle liuskekivetykselle ennen kuin edes pissalla kerkiää käydä. (Joo ei me mihinkään auringonnousun aikaan vielä heräillä!) Siinä se makoilla köllöttelisi koko päivän - nyt jo tosin ymmärtää välillä käydä viilentymässä varjoisalla nurmikolla. Itse olen syönyt nurmikolla aamupalan ja lukenut kirjaa, suunnitellut tokojuttuja tai ihan vaan somettanut. Pakolliset selffiet tulee kans välillä napsittua. On se elämä vaan useimmiten ihan huippua!

Lauantaina juhlittiin ihania häitä, ja staffikurssilla ollaan opeteltu perusasennon lisäksi jo maahanmenoja. Treenaamaankin ollaan keritty Muumelon kanssa sen verran, että saatiin eilen kivasti tunnari vähän rikki! Hienosti ollaan sisäistetty Oilin neuvo siitä, että tunnari voi todellakin olla hauska peli, sillä eniten Luumun tunnariajatukset sekaannuttanut harjoitus vaan lähinnä nauratti! Enpä olisi uskonut, että saadaan sen pää noin sekaisin enää oikein missään asiassa, vaikka eihän se tietysti harjoituksen pointti ollut. Tässäkin korostui erityisesti se miten syvällisesti Luumu jo asioita pohtii (!joo!). Se on siis erittäin virtaviivaisesti ajatteleva putkiaivo, jonka kanssa yleensä kerran opittu on aina hallussa. Toisin kävi eilen!

Ihanaa laittaa päälle välillä muutakin kuin reenivaatteet <3

Muutaman kuukauden tauon jälkeen käytiin katsomassa
pystyykö pikkukoiran kanssa kävelemään aurajoenpientareen korkeassa heinikossa. 

Syksy tulossa, kun pimeys yllätti!

Tarkoitus oli siis tietenkin korjata Luumun tunnaria, ei rikkoa sitä lisää. Luumu kun tekee usein ylimääräisen haistelukierroksen kapuloilla, eli ei nosta omaansa heti silloin kun sen kohdalle ensimmäistä kertaa sattuu. Olen varioinut liikettä ja yleensä tuhtaamiseen on auttanut, jos tunnarin alla on jotain vauhdikasta, kuten kapuloille lähettäminen merkin tai hypyn kautta. Sain kuitenkin hyvältä kuulostaneen vinkin, jossa palataan taaksepäin palkkaamaan pelkästä oman haistelusta ja nopeasti viedään kriteeri eteenpäin merkkaamiseen, nostamiseen ja tuomiseen. Eli bileet pystyyn jo heti siinä vaiheessa, kun koira osuu haistamaan omaa kapulaa ensimmäistä kertaa. 

Näinhän me tehtiin. Kiljaisin kuuluvan jessin siihen malliin kuin olisin voittanut juuri lotossa seitsemän miljoonaa ja pamautin tennispallon maahan, kun Luumu osui haistelemaan omaa kapulaansa. Muumelo oli tietty vähän hoomoilasena että minkä kapulan täältä nyt otan ja pallo ja kapula ja pallo, mutta valitsi pallon. Tehtiin vielä toinen samanlainen toisto, jossa palkattiin hysteerisen riemukkaalla jessillä ja tennispallolla pelkästä oman haistelusta. Toinen kerta taisi kuitenkin olla liikaa, sillä kolmannella kerralla kun piti palkata jo merkkaamisesta/nostamisesta, Luumuhan kävi kaikki kapulat pariin kertaan läpi omaa millään tavalla merkkaamatta. Päätettiin, että nyt loppui tuhtaamisesta palkkaaminen, ja kutsuin Luumun pois kapuloilta. Tehtiin vielä pari yhtä epäonnistunutta toistoa - Luumu ei vaan mitenkään merkannut sitä omaa siihen kohdalle ensimmäistä kertaa osuessaan. 

Sammakkolapsi apilapellolla

Harjoitus poikki ja jotain muuta väliin. Tehtiin luoksaria, joka oli hirmu kiva ja täpäkkä ja vauhdikas. Sitten kokeiltiin tunnaria uudelleen eri paikassa samoilla kapuloilla. Päätettiin, että nyt se tuo sieltä sen oman kapulan, vaikka siinä menisi koko ilta, mutta tuhtaamalla tuomisesta vaan kehutaan, ei palkata suuremmin. No niinpä siinä varmaan olisi koko ilta mennyt, sillä Luumu kävi ne kapulat läpi tuhanteen otteeseen ja tuli kertomaan, että ei se oma vaan ole täällä! Siis whaaat? Tässä kohtaa oltiin kaikki ihan kysymysmerkkinä, ja väkisin kävi mielessä, että onkohan sen hajun kanssa käynyt nyt joku kämmi. No ei ollut. Tehtiin lyhyeltä matkalta tornitunnaria ja rauhoitettiin muutenkin koko tilanne. Ei toiminut.

Vaihdettiin kaikki kapulat sekä liikkuri ja jatkettiin tornitunnaria. Nyt otti oman, kiersi oma suussa kauemmaksi jätetyn ison kartion ja tuli hakemaan namit kädestä. Jätettiin treeni tähän. Siis jotain kummallista siinä tapahtui, kun palkattiin pari kertaa haistelusta pallolla. Luumu ei vissiin tajunnut, että se pallo tuli siitä oman haistelusta, vaan se kelasi noilla yllättävän kompleksisilla aivoillaan, että mitä kummaa tässä kohtaa tapahtui, kun pallo tuli aivan ilmaiseksi. Se siis haisteli haistelemasta päästyään, ei vaan tarttunut siihen omaansa tai osoittanut millään tavalla, että se oma on siellä joukossa. 

Elämä on parasta just nyt.

Naurettiin tätä tunnariepisodia ihan kippurassa, mutta enää tänään ei naurattanut ihan yhtä paljon, kun Luumu alkoi olkkaritreenissä nostella vääriä. Tehtiin tornia, ja nuuskutteli entistä enemmän, mutta nosti sentään oman. Sitten tehtiin monta kapulaa lattialla, ja nosti oman. Mutta kun kapulat olivat kosketuksissa toisiinsa, saattoi nostaa väärän tai tuoda kaksi kerralla (toinen sentään oma), ja mitä enemmän oli virettä, sitä varmemmin nousi myös väärä. Mentiin nyt vähän ojasta allikkoon tällä tunnarinkorjaustreenillä, ja yritän nyt parhaani mukaan tehdä helppoja onnistumisia ennen vireennostoa. Jännä miten nyt sen yhden kierroksen tuhtaaminen tuntuu pieneltä jutulta xP Tässä Luumun tunnari muutaman viikon takaa, kun homma oli vielä selvä kuin pläkki. Edes viltin alle vahingossa unohtunut nami ei kelvannut, kun kiire oman löytämiseen oli niin kova! Uskomatonta mutta totta.

Muilta osin meidän treenit noudattavat aika lailla samanlaista kaavaa. Tehdään vakiona ruudun eteenlähetystä ja härvelin kiertoa. Eteenmenoissa ollaan kivasti päästy hetsaamalla parinkymmenen metrin suoraan ja vauhdikkaaseen eteen laukaamiseen ensin lähettämällä lelulle, sitten näyttämällä paikkaa ja palkkaamalla suoraan vauhdista (appari) ja sitten vielä pysäyttämällä ja vasta sitten palkkaamalla (appari). Nyt eilen tehtiin ensin lelulle lähetys, sitten kaksi seuraavaa tyhjinä ilman näyttöjä, ja meni tosi hienosti. Täytyy vaan muistaa paljon kuitenkin tehdä noita lelulle lähetyksiä. Ja itse asiassa pitää tehdä myös niitä, että palkka tulee välillä multa, ettei L vaan jää kiinni siihen avustajaan liikaa tässä. Mira teki kivasti niin että heitti pallon heti koiran suuntaisesti perään, kun koira käskystä lähtee liikkeelle, ja voitaisiin Luumun kanssakin kokeilla tätä. Joka tapauksessa pitää nyt olla tarkkana, ettei Luumu kuvittele, että eteenlähetyksessä kuuluu olla se appari siellä.

Härvelissä ollaan päästy niin pitkälle, että olen vaihtanut kiertokäskyyn nyt oman sanan. Aluksi tehtiin uudella italiankielisellä vai-käskyllä (no koska olin olevinaan käyttänyt jo kaikki käskyksi muuntautuvat merkitykselliset saksankieliset sanat), mutta se piti vaihtaa vielä toistamiseen, koska vaihan kuulostaa ihan meidän noutokäskyltä (hae, jonka lausun usein enemmän hai, ja kun tehtiin kiertoa kaikkien muiden liikkeen kamojen ollessa omilla paikoillaan, noutamaanhan Luumu lähti!).

Ei olla siis liikkeen yhteydessä vielä muuten noudeltu, mutta sentään viime kerralla otin mukaan jo maahan-asennon kierron jälkeen. Pysäytin itse liian aikaisin, mutta maahanmeno oli kyllä kiva. Luumu on muutenkin joutunut nyt pari kuukautta tekemään luoksaria kuuntelutreeninä (kaikki asennot), mistä on tietysti tässäkin hyötyä. Olisi kiva saada härveliä treenattua nyt mahdollisimman paljon, että voisin reilun viikon päästä Heidi Pesosen koulutuksessa nostaa mahdollisia ongelmakohtia esille. Kiertäminen on Luumun mielestä huippua, ja se käykin omatoimisesti kiertämässä tötsää aina silmän välttäessä. Vauhtia sillä on myös ihan hurjasti, mutta samaa reikä päässä -ongelmaa ei varmaan tähän tule kuin luoksarissa, koska itse kierto tietysti hidastaa. Luumu kiertää tosi tiiviisti, mutta pitää paljon palkata nyt yhtäjaksoisesta liikkeestä - L kun helposti jäisi itsekseen tönöttämään sinne kartion taakse/vierelle (kuten merkissä) tai vähintääkin arpoo että pitikö täältä nyt tulla vielä takaisinkin vai miten se oli.

Maailman onnellisin Luu-Luu 

Treenirintamalle kuuluu siis pääasiassa hyvää. Tunnarin rikkoutuminen oli epäonnekas juttu, mutta uskon sen korjaantuvan entiselleen melkein itsestään. Pitää vaan tehdä nyt niitä toistoja alle (ja onneksi ei ole koetta näköpiirissä vielä!). Muutenhan me jatketaankin tätä semilöysäilyä, ja toivotaan, että ensi viikon koulutuksesta saisi uusia näkökulmia treenaamiseen. 

Nyt oli jo niin pimeää, että ihme että kamera pystyi edes tähän!
Muumelo jäi ihmettelemään Vanhalinnan lampaita.