Fifty Shades of Luumu

Kylläpä kannatti vähän marista ajankäyttöongelmista ja mitäänaikaansaamattomuudesta täällä blogissa, sillä vaaleanpunaiseen Pekka Töpöhäntä -muistikirjaani rustailemani hommalista on melkein hoidettu! Ja mikä tärkeintä: tilinpäätös on kasassa ja kaikki tiedot veroilmoitusta varten hanskassa. Kylläpä on kevyt olo. Luumukin pääsee ensi viikolla taas hallillensa. Äkkiseltään tässä tulikin vietettyä kahden viikon totaalitokoloma, ja nyt kivojen talvisten kelien taas satuttua voisin jopa sanoa, ettei tehnyt edes tiukkaa.

Mulle on Lightroom-kuvanmuokkausohjelmaan tutustumisen jälkeen avautunut ihan uusi maailma, ja halusinkin kirjoittaa siitä oman postinsa. Ihmettelen edelleen kaikkia ohjelman namiskoita ja mitä niillä voi tehdä. Siellä on varmasti miljoona mahdollisuutta, joita en ole ymmärtänyt vielä edes kokeilla. Homma lähti liikkeelle siitä, kun sain LR-ilmaisohjelman uuteen puhelimeeni. Aikani sillä leikittyäni ihastuin siihen todella. "Siis tällä pystyy vaihtamaan vaikka eriväriset sukat Kirpun jalkaan!" Aika taikurimaista, etten sanoisi. 

Mobiilisovelluksella ensimmäinen muokkaus, ever.
Vähän överi, mutta sai tykkäyksiä ;) 

Uusi yritys, for real.

Paljon olen oppinut ja paljon on vielä opittavaa. Eniten odotin ohjelman saadessani, että kehittyisikö sitä itsellekin joku tunnistettava tyyli. Ihailen aina koirablogeissa, kun on semmoisia vasta-aurinkoon kuvattuja utuisen tunnelmallisia kuvia. Itsellä on vielä paljon matkaa niin ammattimaisen jäljen aikaansaamiseksi (eikä kalustokaan taida riittää), mutta eikö kaikki hyvä aina saa alkunsa ideasta ja kiinnostuksesta..? Täytyyhän se oma tyyli yrittää löytää kokeilemalla. Ei mikään voi saman tien valmista olla. 

Ja tietysti tiellä oman tyylin löytymiseen on kokeiltava aika äärimmäisiäkin juttuja. Niitä muokkausohjelman namiskoita vääntelemällä ääriasentoihinsa saa muutenkin tietää mitä mikäkin säätö kuvalle tekee. Toisaalta tykkään aika luonnollisista kuvista. Alkuun olikin vaikeaa päästä eroon eräänlaisesta manipulaation tunteesta. Että jos nyt kovasti muokkailen näitä kuvia ja värejä, niin eihän ne ole enää todistuskappaleita siitä hetkestä. Että kun niitä on mennyt rukkailemaan, se oikea hetki katoaa jonnekin maskin taakse. Eihän se tietysti niin ole. Kyllä jokainen käsittelemätönkin kuva on henkilökohtainen näkemys siitä kuvattavasta asiasta. Kameran säädöilläkin saa kaikenlaisia mieltymyksiä esille, ja kertoohan jo rajauskin jotain siitä, mitä kuvaaja on halunnut tilanteessa ikuistaa. Muokkaamalla kuvaa saadaan korostettua näitä henkilökohtaisia mieltymyksiä. Rajattua kuvasta vielä lisää asioita ulkopuolelle, säädettyä sävyjä vielä lämpimämmiksi tai kylmemmiksi. 

Näistä tykkäsin jotenkin itse tosi paljon.

Muokkaaminen on ollut yllättävän vaikeaa. Jotkut kuvat taipuvat haluamanilaisiksi melko äkkiä - toisista ei tule hyviä monenkaan muokkauskerran jälkeen. Alunperinkään huonosta kuvasta ei millään säädöilläkään saa hyvää, keskinkertaisesta ehkä. Ihan paras tilanne on muokata jo valmiiksi hyvää kuvaa. Hyvästä kuvasta voi muokkaamalla saada ihan hirmu kivan. Ja kaikkien ponnistelujen jälkeen huonojenkin otosten kanssa on kuitenkin taputettava itseään hiukan päälaelle ja todettava, että on se kuva muokkaamisen jälkeen joka tapauksessa aina parempi kuin alkuperäinen. Monen mutkan ja hiostuttavan säätökierroksen jälkeen sitä tuntee välillä olevansa muutosten kanssa ihan hukassa. Tuliko hieno vai menikö täysin metsään. Vertaamalla muokattua versiota alkuperäiseen voin onnekseni todeta, ettei mikään muokkaustyö ole hukkaan mennyt. Ja vaikka niistä ei mitään mestariteoksia tulekaan, kehittäähän se aina ihmistä noin niinkuin teknisesti ja taiteellisesti.

Aika pian on itsellekin kehittynyt sellainen silmä niihin Lightroomin namiskoihin. Herkästi tulee väänneltyä samoja juttuja samoihin suuntiin, on siellä kuvassa Kirppu tai Luumu, olkkarin lattialla, varjoisessa metsässä tai aurinkoisella pellolla. Helpointa on muokata kuvia, joissa Luumu on lumettomalla, kellertäväruohoisella pellolla. Vaikeimmaksi on osoittautunut muokata aurinkoisia lumikuvia kahdesta koirasta, joilla on päällään eriväriset takit ja pannat. Eriväriset koirat vielä menettelevät, mutta värikkäät asusteet tekevät muokkauksesta ainakin omille taidoille ihan mahdotonta. Parasta onkin ehkä tietynlainen luonnollisuus tässäkin. Mahdollisimman vähän mitään ekstraa, niin hyvä tulee. Aika yksinkertainen tausta, alaston koira ja ehkä joku yksi lisäasia. Yksivärinen panta tai yksivärinen lelu. Siinä se. 

Tähän mennessä parin viikon kuvanmuokkauskokemuksellani olen päässyt hiomaan taitojani aurinkoisissa ja pilvisissä lumikuvissa (alkaa jo vähän kyllästyttää ne...). Pääsin kokeilemaan myös niitä vastavalojuttuja, joita aina blogeissa ihailen. Ehkä jotain vähän sinnepäin tunnelmaa sain niihin kaivettua, mutta ihan sataprosenttisen tyytyväinen en ole. Talven välissä kerkesi ainakin täällä Varsinais-Suomessa olla viikon verran myös aika sykyinen keli, joten niitä ruskeansävyisiäkin kuvia tuli napsittua. Ja kun kyllästyin niihin, otin muokkauksen alle myös pari vanhaa kuvaa joulukuulta. Ja sisäkuvia Kirpusta. Ja sitten testasin myös kuinka paljon muokkaamisella voi vaikuttaa puhelinräpsyihin. Tykkään ainakin vähän säätää kontrastia ja retusoida ihon epätasaisuuksia ja poistaa silmärähmää. Jännä nähdä myös miten paljon huonossa hallivalossa otettuihin kuviin pystyy samaan valoa. Oujee, en malta odottaa!

Pikkuvirheiden korjaamisen ja tietysti uudelleenrajaamisen lisäksi tulee usein myös suoristettua horisonttia. Nämä perusjutut olen aiemminkin pystynyt hoitamaan maksuttomalla Picasa-ohjelmalla. Nyt Lightroomin kanssa olen usein säätänyt hiukan lämpötilaa (temperature, usein ihan asteen lämpimämmäksi, sisäkuvat kylmemmiksi). Valkotasapainon olen kamerasta säätänyt pilviselle, paitsi sisätiloissa käytän usein keinovaloa. Näitä pystyy kuitenkin tosi kivasti ja tarkasti säätämään Lightroomissa. Lisäksi nyt LR:n kanssa vähennän usein kontrastia, tintiin en ole juuri koskenut. Highligtseja ja whiteseja tulee usein lisättyä, blackseja vähennettyä. Varjoja tulee kaivettua esiin lisäämällä shadowseja. Clarityä tulee usein lisättyä ja silloin tällöin myös sharpeningia. Niistä tulee kivan terävä vaikutelma, kun ei laita överiksi. Toisaalta tykkään joskus myös vähentää clarityä, silloin kuvasta tulee utuisempi. Näiden kanssa saa kyllä olla tarkkana, jos edelleen haluaa säilyttää kuvan luonnollisuuden. Saturaatiota ja luminancea en ole oppinut käyttämään vielä muuta kuin tiettyjen sävyjen kanssa. Etenkin jos kuvassa on useampia sävyjä (vaikka kaksi eriväristä koiraa), olen säätänyt oranssia ja keltaista johonkin suuntaan (hue), jotta sävyerot ovat vähän tasoittuneet. 

Tähän en nyt mitään järkyttävän suurta eroa saanut loihdittua.

Tämmöisiä kikkakolmosia olen täällä hiukan itseopiskellut. Eniten ehkä jännittää, ettei vaan tule tehtyä mitään kamalia ylilyöntejä. Siis että olevinaan muokkaa jotain kuvaa ihan hirveän kivaksi, ja oikeasti se näyttää siltä että on yrittänyt ihan liikaa. Että jotkut, jotka valokuvauksesta oikeasti jotain tietävät, ajattelevat, että voi sentään. Nyt on menty taas niin paljon p*rse edellä puuhun ettei tosikaan. Ja samalla kun jännitän kuvieni vastaanottoa (mm. Instassa), tiedostan toisaalta, että elämässä on paljon isompiakin ongelmia. Heh. No mutta tämmöistä pientä puhdetta. Nyt kiiruhdetaan vielä vaunuilemaan ennen illanistujaisvieraiden saapumista. Kuvauksellisia hetkiä itse kunkin viikonvaihteeseen!

Puhelinräpsyn muokkailemista 

Pari vanhaa otosta joulukuulta