Loving Luumu: 16 km

Ornitologien maailma on menettänyt mussa todellisen lahjakkuuden. Kohdattiin nimittäin taas taannoin se mysteeripulu, jonka ansiosta meinasin lentää päistikkaa ojanpohjalle parin luontoaktivistin vetämänä. Tällä kertaa koirat keskittyivät enemmän märehtimiseen kuin saalistamiseen, joten kohtalaisen kesyä tirppaa oli helppo kuvata myös lähietäisyydeltä. Kotona muistin kirjahyllyssä nököttävän ysikytlukulaisen lintukirjan (jossa on Janinan Neiti Etsivä -aiheinen exlibristarra) perinteikkäine piirrettyine kuvineen. Ihan lopusta, "Varikset"-luvun alta löytyi erehdyttävästi meidän uutta tuttavuuttamme muistuttava elukka: pähkinähakki. Voi sitä riemua kun kaikki ne tuntomerkit pitivät paikkaansa! Pitkä, kapea nokka (siperialaisella vaeltavalla lajilla on pidempi ja ohuempi kuin kotimaisella kannalla; sen on pakko olla siperialainen!), kesy luonne (nimenomaan tällä siperialaisella) ja ruokaileminen sembramäntyjen välittömässä läheisyydessä. Ei vitsi mitä alkukantaisia riemua - tunnistin linnun! Ihan vielä en kuitenkaan ostanut kiikareita ja muuttanut jonnekin lintulammikon kupeeseen päivystämään. Ehkä sit eläkkeellä.

Näiden riemukkaiden lenkkikokemusten lisäksi ollaan taas kerätty niitä vähemmän hehkeitä. Ihan kuin sillon viimeksi kun kovaan ääneen vannoin vaan nyt koittavani selviytyä näistä ohitushaasteista (ilman sen kummempia kilareita), niin universumi on todella päättänyt koitella meidän porukkaa pahemman kerran. Tässä parin viikon sisään ollaan kohdattu omille teilleen lähtenyt tolleri ja ihan viimeiseksi kun just kuvittelin saavani hyvän ohitustreenin ja -kokemuksen tuolla peltopolulla, niin eikö se just kohdalla rykinyt se sakemanni fleksistään ihan possuttimien iholle. Mut hei! En ole lannistunut, vaan ihan hyvässä hengessä tuolla taaperretaan, vaikka nykyään ihan minkä tahansa kulman takaa voi päälle hyökkiä ihan mitä vaan. Se on vaan vissiin nykyään niin, että joka jampalla rupee olemaan koiria. Mut sekin on vaan niin, että ihan joka jampalla ei välttämättä tartteis olla.

Kyl on kelit vaihdelleet!
Luumu aina riemastuu uudesta lumesta, ja sillä meneekin puoli lenkkiä ihan
omassa askellajissaan: yks-kaks-hepuli.
Tässä videolla se ei tietenkään tee sitä, vaikka muuten tekisi.

Sit yhtäkkiä oli taas ihan keväistä...

... ja talvista...

Kun iskä on tehnyt iltavuoroa, me ollaan tehty iltalenkit melkein puolenyön aikaan.
Täyden kuun loisteessa se on ollut oikein miellyttävää,
vaikka nää vissiin köllöttelisi siihen aikaan jo mieluummin sohvalla.

Mammaa menossa vastaan bussipysäkille.

Yhtenä iltana oli hauskat tassunjäljet kuistilla.
Nää on vissiin kuitenkin ihan omien koirien ;)

Kevät?

Tästä ei nyt tule kamalan yhtenäistä tarinaa, kun nyt tänään just ei pelaa aivot enää näin myöhään sit ollenkaan näköjään. Halusin kuitenkin tulla päivittämään joulunaluksen kuulumisia ja ennen kaikkea lataamaan taas tuhatjayksi kuvaa. Pidempi päivitystauko tarkoittaa vähemmän asiaa ja enemmän kuvatodisteita - koska väkisinkin kun en kerkiä samantien purkaa sydäntä tänne niin se purkamisen tarve siitä sitten jo oikeastaan hälveneekin.

Ompelu"apulaiset" siellä

Mä olin niin iloinen yhdestä Instagramin kautta tulleesta Vau Mumun collaritilauksesta,
joka lähti Marylandiin Amerikkaan yhdelle pitille 💛

Mut kamalan ihanaa on ollut. Luumu on pysynyt hyvässä kunnossa, ja itse asiassa viime perjantaina vein ne ekaan kertaan varmaan puoleen vuoteen samaan aikaan pellolle. Päädyin sitten jättämään kummallekin liinan perään (Mooille lyhyempi hihna, Luumulle ikivanha puutarhanaru, kun se liina on edelleen karkuteillä), vaikka siitäkin tietysti muodostuu oma turvallisuusriskinsä. Huomasin kuitenkin että se selvästi rauhoitti etenkin Mooin menoa, eikä mitään hulluja leikkikohtauksia päässyt syntymään. Luumu nyt kykeni näköjään liina perässäänkin viipottamaan yhdet pakolliset p*llurallit, enkä mä voinut muuta kuin seistä tumput suorina ja yrittää palkalla houkutella sitä rauhoittumaan ilman että luoksetulokutsusta ihan kamalasti kuultaisi paniikki läpi. Tästäkin huolimatta ja nimenomaan just tämän takia oli ihanaa huomata, ettei tällä peltolenkillä ollut mitään vaikutuksia Luumun vointiin. Seuraavan päivän ne oli muutenkin pienemmällä liikunnalla, kun oltiin koko päivä Järvenpäässä 60-vuotisjuhlimassa. Sunnuntaina käytiin pidempi hihnalenkki aamusella (~6 km aika haipakkaa menoa) ja tänään ollaan taas oltu pienemmällä. Hyvin toimii, ja kaikki nauttii. Varmaan pidän noita liinoja perässä pellolla vielä pari kertaa ennen kuin uskallan kokonaan antaa päästellä. Ja tietty pohjan tarttee silloin olla jotain muuta kuin tämä nykyinen vetinen luistinrata...

Luumun kanssa kahdestaan metsälenkillä, ja matkan varrella piti taas pistää tonttu poseeraamaan,
vaikka eihän näistä kuvista ilman järkkäriä taas mihinkään ole...

Pitkällä hihnalla liikenteessä, kun se liina on karussa.
Nyt jo tosin ollaan saatu vihje, missä se voisi olla.
Mysteeri ratkennee...

Viime perjantaina.
Luumu on saman rispaantuneen narun nokassa, jolla mä oon sitonut meidän viiniköynnöstä seinään kiinni 😅

Ja sit taas satoi jossain välissä...

Mä kirjoitinkin tuossa marraskuun puolella, miten olen innostunut salistelusta. Niin siinä vaan kuulkaa kävi, että sen yhden maksuttoman kuukauden jälkeen päädyin allekirjoitamaan kahden vuoden sopimuksen sinne. Vähän kyllä pelkäsin tätä lopputulemaa jo heti sen ekan hekumallisen salikäynnin jälkeen, mutta väkisinkin tuli siinä allekirjoittamishetkellä mieleen kaikki ne komediasarjat, joissa ne tyypit kirjoittaa elinikäisen sopimuksen jonnekin salille ja sit ne ei pääse niistä sopimuksistaan eroon. Kyl te tiedätte... mut just nyt ei tuu yhtään sarjaa mieleen 😃 Universumi is messing with my head (joo oon kattonu liikaa The Joulukalenteria, kun se kieli vaikuttaa jo mun turunmurteeseen...) jälleen, koska saman tien kun mä olin sen salisopparin tehnyt, mulle tuli flunssa! Viheliäinen nuha, joka on nyt estänyt mua liikkumasta kahteen viikkoon! Se melkein jopa esti mua lähtemästä viime viikonloppuna päiväreissulle tokon PM-kisoihin Vantaalle - mut sit mä ajattelin et ei se elämä flunssaisena helppoa oo kotonakaan.

Jos sä meet lattialle maate, ni on ihan sun oma vika, et kohta sä oot staffin kainalossa.
Kirjaimellisesti.

Tää sakki...

Nää nukkuu nykyään tosi paljon ihokkain 💗

Tokoturisteina pitkästä aikaa.

Ostin Mooille vähän mooimaisemman patukan.
Kotona testattiin että tykkäsikö. Pa näytti aika erilaiselta tämän kanssa.

Sit meil jäi niin paljon aikaa, et mentiin ekstemporeesti messariin Koiramessuille.

Parasta antia oli tää fudgekoju, vaiks staffien rotuesittelyä olis ollut mukava seurata, ellei se olisi ollut niin myöhään.
Mietittiin myös, että pystyykö sitä yhtään samaistumaan semmoisen ihmisen ajatuksiin, joka tulee tänne messuille
katselemaan koirarotuja sillä silmällä, että mikä miellyttää silmää omaksi ekaksi koiraksi. Siis että ihan puhtaista
ulkoisista seikoista tekee sen valinnan. Ei pystytty.

Kaikki kolme oli ihan yhtä innoissaan näistä tuliaisista.

Mä ostin mun nastalenkkareihin niin päheet heijastinnauhatkin, enkä mä oo päässyt käyttämään niitä vielä kertaakaan! Nyt tosin alkaa olla jo semmonen fiilis, että loppuviikosta voisi rauhallisesti kokeilla, elleivät joulukiireet vie mukanaan. Toisaalta tää tauko tuli ihan hyvään saumaan, sillä vimpaksi lenkiksi tuli vedettyä vähän rankemmanpuoleista settiä. Meillä oli itsenäisyyspäivänä sukulaisia kahvittelemassa ja porkkanakakuttelemassa Pikkukirpun komean nimen juhlistamiseksi, ja kello taisi lähennellä jo kymmentä kun päätin vielä vetäistä pienen kierroksen Mooikoiran kanssa. Kun en sit kuitenkaan pariin päivään pääsisi, kun seuraavana päivänä oli aika sinne jäsenkorjaajalle.

Itsenäisyyspäivän lenkkiä edeltävällä lenkillä juostiin Myllystä Raision Kaanaalle
pitämään serkkulikoille seuraa.

Oli ihana ilma. Kuunsirppi roikotti Pohjantähteä (?) kuin näkymättömässä siimassa suoraan alapuolellaan,
ja mä olin ihan et tää on kuin jostain itämaan sadusta.

Raision keskustan liikennevaloissa kerittiin selffielöimään.

Tällöin kilsoja kertyi kahdeksisen kappaletta,
mut Mooilla piisasi virtaa koko illan.

Niiii-iiiin hyvää ruokaa!

Luumukin halus päästä osingoille.

Syyttävä katse - eikö tosiaan mitään tipu?

Sit me pelattiin mun ool-taim feivorittia - Labyrinttiä!
Ja (tietty) mää voitin!

Mielessä se reitti tuntui etukäteen kuitenkin lyhyemmältä, vaikka kyllä mä arvasin, että siitä päälle 12 kilsaa tulee. Siellä Liedon Suopohjassa, katulamppujen ja sivistyksen ilmeisessä puutostilassa kiitin onneani heijastinliivistäni, taskulampustani ja erityisesti Mooistani - vaikka sillä hetkellä kadutti etten ole tullut harrastaneeksi pikkustaffien sijaan vaikka rotikoita tai sakemanneja sekä että on joskus tullut silmäiltyä tätä kuvaa jossain Facebookin ah-niin-turhanpäiväisessä uutisvirrassa (sori vaan kaikille, jotka ette olleet siihen vielä törmänneet - p*skanmarjat: vahinko kiertämään). Pakkasta oli kymmenisen astetta, mutta meillä oli varusteet kunnossa. Vähän mulla kävi jossain kohtaa sääliksi Mooin polkuanturoita, koska tiet oli kauttaaltaan ihan jäässä kaikkialla. Onneksi ne oli kuitenkin lenkin jäljiltä edelleen tosi hyvässä kunnossa. On se pimeänpelko tai what ever vaan tosi merkillinen motivaattori, koska ei todellakaan käynyt mielessä ruveta missään vaiheessa siellä kävelemään kesken kaiken. Eikä edes lopussa, vaikka sitten oli jo Tuulissuollakin lähempänä puoltayötä vielä katuvalaistus - mä ajattelin vaan että nopeemmin mä oon kotona viinin ja juustojen ääressä, jos juoksen loppumatkankin 😜

Ja viel siis ennen tätä lenkkiä mä kävelytin tän sakin.

Selvittiin hengissä ja itse asiassa aika hyvässä hapessa!
Kilsoja juoksulenkiltä kertyi 16!

Vaikka se juostessa tuntui mahtavalta, en mä rupee valehtelemaan.
Seuraavana päivänä tuntui kuin jalat olisi irronneet liitoksistaan!
Onneks tosiaan oli se jäsenkorjaus 😅

Ja täs on nää mun suht uusien Icebug Kajaanilaisten uudet (Roosa-)nauhat.
Tokihan heijastimet pitää kuvata salamalla...

Täällä ruvetaan jo hiljentymään jouluun. Moneen vuoteen ekaa kertaa oikein kunnolla. Mä oon niin nauttinut koristella kotia, leipoa ja laittaa ruokaa jo näin niinkuin koemielessä ja vähentänyt töitä runsaalla kädellä. Kirpun unilaulukavalkadiin on Sinisen unen ja Kun on oikein pienen lisäksi ilmestynyt myös Varpunen jouluaamuna, enkä mä jotenkaan pysty laulamaan sitä loppuun asti kyyneltymättä. Joulu on todella kaunista aikaa, eikä tunnelma saisi hautautua kiireen ja stressin alle. Etenkin Kirppusen myötä haluan todella vähentää kaupallisuutta, ja ekaa kertaa taitaa ihan jokainen lahja olla itsetehty tässäkin huushollissa. Jotenkin se antamisen ilo on vielä suurempi näin. (Eli bullsh*ttiä kaiken tunnelma-, kynttilä-, rauhalätinän kanssa; itsekkäistä syistähän nää lahjatkin on omin käsin väkerrettyjä 😝) Rauhallista joulunalusaikaa kaikille pikkutontuille!